Mitä ajattelin tänään

Tästä blogista tuli nyt vähän tälläinen mitä ajattelin tänään. Tai tuon edellisen tekstin tapauksessa torstaina, mutta tämän tapauksessa tänään.

Ehkä ihan hyvä niin. Mikä oikeastaan voikaan olla blogin tarkoitus? Vastatakseni itselleni: melkein mikä vaan, mutta useimmiten se kuitenkin on kirjoittaa itse itsestään itselleen. Ja toissijaisesti luoda itsestään kuvaa jonka haluaa näkyvän ulkopuolelle.

Itsestään kirjoittaminen täytyy tuossa ottaa ehkä hieman laajasti, koska ei kukaan jaksa lukea eikä edes kirjoittaa blogia joka oikeasti käsittelee vain kirjoittajaansa (paitsi ilmeisesti Tuksun lukijat).

Mutta blogi on ehkä itseriittoisin kaikista medioista. Ollakseen mielekäs blogi ei vaadi välttämättä mitään viittauskohtaa itsensä ulkopuolella. Voihan lehden tai tv-sarjankin tehdä käsittelemättä siinä mitään ulkopuolista, mutta sellainen lehti tai sarja olisi huono. Hyvä ja yleisesti kiinnostava blogi voi kuitenkin käsitellä ihan vaan sitä mitä kirjoittajalle kuuluu ja miten hän maailman kokee. Vaikkapa Veloena.

Käyhän tämä kirjoitusharjoituksesta jos ei muuta, tulee kirjotettua suomeksi muuallekin kuin irkkiin niin ehkä jonkinlainen kirjoitustaito pysyy yllä. Mutta kuitenkin nuo vanhat kirja-tekstit tuntuvat jotenkin paremmilta kuin mitä nyt saan aikaiseksi.

3 thoughts on “Mitä ajattelin tänään”

  1. Väittäisin että monessakin blogissa ensisijanen tarkoitus on luoda ulkopuolisille kuvaa. Itsereflektio jää toissijaiseksi. Onkohan joku tutkinut erityyppisten blogien osuuksia?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *