maaliskuu 2009 - Otso Kivekäs

Ikea-design

Hiukan kärjistäen designia voi tehdä kahdella tavalla.

Stefan Lindfors suunnittelee meille tuotteen ylivertaisten designerinlahjojensa avulla, huomioiden toki teollisen valmistuksen rajoitteet, tuotteen käyttöön liittyvät tutkimukset ja varmaan taiteen uusimmat trenditkin. Huippudesigneri on toki hyvä tuyössään, ja jos ei olisi, joku muu brändätty designeri korvaisi hänet nopeasti.
No-name designer tai joukko heitä hahmottelee tuotteet sellaisiksi mitä itse haluaisi käyttää. Mikä luultavasti siis tarkoittaa suurelta osin sellaista mihin ovat tottuneet. Näin toimii Ikea.

Kummassakin menetelmässä on huonot puolensa.

Stefanin bravuuri on tietenkin dildo joka ei värise tyydyttävästi. Ehkä Steffe ei tunkenut prototyyppiä perseeseensä, tai kenties hänen mieltymyksensä poikkesivat naisista joille dildo kuitenkin lähinnä suunnattiin. Designerin täytyy kyetä ymmärtämään käyttäjien tarpeita jotka poikkeavat hänen omistaan, mikä on kallista ammattitaitoa, ja parhaimmillaankin voi aina mennä pieleen.

Ikean kalusteet taas yleisesti ovat käytettävyydeltään parempia kuin kilpailijoiden kalliimmat vastineet, mutta poikkeus on tiskikaappi, jonka hyllyt ovat liian pieniä ja typerän mallisia (sanon yhden keittiön rakennettuani ihan omakohtaisesta kokemuksesta). Koska ruotsalaiset eivät käytä tiskikaappeja, design-tiimiltä on puuttunut se intuitiivinen omakohtainen näkemys jonka varassa ikea-design lepää. Parempaa olisi tullut kopioimalla orjallisesti mitä tahansa suomalaista valmistajaa.

Ruotsalaisen huonekalufirman lisäksi ikea-designiin prustuu myös avoin ohjelmistokehitys. Avoimessa kehityksessä ei yleensä ole minkäänlaisia formaaleja suunnitelmia, vaan kooderit kirjoittavat softaa oman, mitä ilmeisimmin ilmeisimmin jaetun, intuitionsa varassa. Kun softaa kehitetään etenkin omia tarpeita silmällä pitäen, on selvästikin mahdollista luoda yhteinen näkemys siitä mitä ja miten softan olisi syytä tehdä niin, että tuo näkemys riittää korvaamaan kirjoitetut suunnitelmat.

Rajoitus onkin sitten että malli toimii huonosti, jos softaa ei kehitetä omaan käyttöön, tai jos ei ole kaikille yhteistä vertailukohtaa. Siksi suuri osa varsinkin isommista avoimista projekteista keskittyy korvaamaan tai kopioimaan jo olemassa olevia suljettuja järjestelmiä. Merkittävät käytettävyysinnovaatiot tulevat yleensä ensin johonkin suljettuun tuotteeseen, josta ne sitten kopioidaan avoimiin versioihin.

Avoimen koodin historiallinen välttämättömyys

– Nimeni on Rappaport Digby, ja te kuuntelette ’Lasten tiedetuntia’. Tänään aiheenamme on avoin koodi ja sen historiallinen väistämättömyys.

Kuulitte oikein, sanoin avoin koodi, enkä vapaa. Nyt on nimittäin niin, että pitkällä aikajänteellä, kun extrapoloidaan tilannetta yli vaihtelevien juridisten järjestelmien, avoimuus on vapauden sekä välttämätön että riittävä ehto. Jos koodi on fyysisesti saatavilla, sen käyttö on ennemmin tai myöhemmin myös juridisesti sallittua. Siksi päivän aiheen osalta olennaista on nimenomaan koodin avoimuus.

Mutta nyt päästän ääneen Brentin, joka kertoo meille avoimen koodin historiasta ja sen merkityksestä Queng Holle

– Kiitos Rappaport. Avoimen koodin esihistoria ei ole kovin hyvin tunnettua, mutta se on lähtöisin jo vanhasta maasta. Ilmeisesti ensimmäisillä tähtialuksilla käytettiin vielä ei-kriittisissä sovelluksissa myös suljettuja järjestelmiä, mutta Queng Hon syntyyn mennessä kaikken aluksille huolittavan koodin avoimuudesta oli tullut ehdoton vaatimus, muu olisi yksinkertaisesti liian suuri riski.

Kun Pham Nuwen muokkasi satojen vuosien takaista paikallistajien koodia valovuosien päässä lähimmältä ihmisten asuttamalta planeetalta, kuinka hän olisi tehnyt sen, jos lähdekoodi ei olisi ollut mukana paikallistajissa? Yleisemminkin, varustettaessa avaruusalusta tähtien väliselle lennolle, mikään muu vaihtoehto kuin kaiken koodin ottaminen mukaan avoimessa muodossa ei ole mahdollinen.

Avaruuslento on tietenkin äärimmäinen esimerkki, mutta sama ilmiö, että avoimuus on yksinkertaisesti tehokkaampaa kuin suljetut järjestelmät esiintyy planeetoillakin. Suljetun järjestelmän toimittaja voi lopettaa toimintansa, tai kieltäytyä juuri siitä laajennoksesta jota käyttäjä tarvitsee. Ja vaikka kaikki onnistuisi täydellisesti, muutosten ja uuden käytön neuvotteluista tulee aina ylimääräistä kitkaa.

Tietenkin suljettujen järjestelmien varaan rakennettu talous tuottaa kaupallisia intensiivejä, jotka edistävät softan tuotantoa, mutta tämän tuomat hyödyt taloudelle häviävät suljettuuden haitoille jo verrattain pienissä järjestelmissä.

Tuon avoimuuden rajan approksimaation kaava on pohjimmiltaan melko yksinkertainen, perustuen käyttäjämäärään, muutostahtiin, käyttöönoton transaktiohintaan, muutospyynnön transaktiohintaan ja…

Kevät

Tuokiokuvia:

Talvi on lumihanki, kylmyys, ehkä aurinko paistaa hangille, tai Helsingin vaaleanpunainen yö hohkaa ympärillä. Syksy, vesisade, lentävät lehdet ja marraskuun pimeys. Kesä on kliseissään niin itsestäänselvä ettei siitä kannata edes sanoa mitään.

Kevät on erilainen. Kevät on sulavia likaisia lumikasoja joista valuu noroja, mutta toisaalta ensimmäiset silmut aukeamassa toukokuun auringossa. Kevät ei ole tuokiokuva. Se ei ole koskaan vain se mitä näet tänään, vaan aina samalla lupaus siitä mitä näet huomenna. Kevättä on mahdoton kuvata kuvaamatta muutosta, ja vaikea kuvata muutoin kuin positiivisesti.

Pahoitteluni musiikkivalinnasta, mutta Tavaramarkkinat jäi nyt kakkoseksi.

Tänään aurinko paistoi ensimmäistä kertaa sisään pohjoisikkunasta.

Katso miehiä

Internettiä seuraamalla on helppo huomata, että uuden watchmen elokuvan tärkein piirre on tietenkin penis. Eikä mikä tahansa penis, vaan valtava sininen hohtava penis.

Hienoa tietysti että penistä näytetään ja siitä puhutaan. Oikein mukava elinhän se on. Ja ehkä tämä on alkua Hollywoodin tekopyhien alastomuusstandardien muutokselle. Tässä tapauksessa peniksen heiluttelulle vieläpä löytyi alkuteoksesta perusteet, kun dr Manthattanin vuoskymmenten myötä vähenevä vaatetus kuvastaa hänen vähittäistä irtautumistaan ihmiskunnasta ja sen siveysstandardeista.

Siitä, että elokuvassa näkyy penis, tietenkin seuraa, että ohjaajan täytyy olla homo (hukkasin tähän kuuluvan linkin, sori), koska peniksethän kiinnostavat vain homoja. Lisätodisteeksi moisesta kieroumasta sopii, että mahdollisuutta näyttää lesboilua ei käytetty. Lesboilu kun on erittäin heteroseksuaalista toimintaa. Katsoja näet on mies.

Mielenkiintoisempaa kuitenkin on ehkä huomata, että dr Manhattanin penis on melko lailla sarjakuvassa esitettyä suurempi. Tässä kohti filmi on siis joustanut taiteellisesta visiosta yhteiskunnan normien suuntaan? Kukas nyt katkarapuja haluaisi katsella? Mieskin kelpaa yhä enemmän arvottavan ja seksualisoivan katseen kohteeksi, mutta samalla myös joutuu yhä enemmän sen kohteeksi. Ja siten vastaavien mielettömien ulkonäkökriteerien kohteeksi kuin naisetkin.

The map of lower Manhattan, two representations. internet, 2009

Ihmiskunnan suurin saavutus

Maslowin tarvehierarkiassa pohjimmaisina ovat perustavimmat tarpeet (ruoka, ilma, jne) ja niiden päällä kerroksittain ”korkeammat tarpeet” turvallisuus, sosiaalisuus, itsetunto ja itsetoteutus. Korkeamman tason tarpeet ovat ihmiselle relevantteja vasta kun alemmat tasot ovat tyydyttävästi hoidossa: kulttuuri ei paljon kiinnosta jos ei ole tuloja, ja ensi vuoden toimeentulosta ei juuri stressaa jos ei ole tänään ruokaa.

Hierarkian äärimmäisellä huipulla on sitten tarve tuottaa internettiin kuvia koirista mehiläisasuissa.

Kun ihmisillä on kaikki välttämättömät, tavallaan välttämättömät ja ihan kivat asiat mallillaan, riittää aikaa ja kiinnostusta puuhasteluun. Yhdet koodailevat vapaita softia, toiset katsovat vanhoja tv-sarjoja levyltä. Ja sitten kolmannet ottavat kuvia koirista mehiläisasuissa.

Perustellusti voidaan sanoa, että tämä on ihmiskunnan suurin saavutus toistaiseksi. Että on riittävästi ihmisiä joilta löytyy aikaa ja motivaatiota johonkin näinkin käsittämättömään (ja siten useammalla kaikkeen vähän normaalimpaankin, vaikkapa wikipediaan). Sen takana on vuosisatojen ja -tuhansien työ jolla on saatu länsimaissa kaikille ruokaa, teollinen yhteiskunta, kommunikaatioteknologiat… Kaiken tämän huipulla istuu koira jolla on päällään mehiläisasu.

Tämä on pohjimmiltaan tietoyhteiskunnassa olennaista. Ei protokollat, laajakaistojen prosenttimäärät tai bisnesmallit, vaan ihmisten tosiasiallinen, toteutuva* vapaus mitä tolkuttomimpaan yhteistyöhön ja itsetoteutukseen.

Hyvää tietoyhteiskuntapäivää.

* Ihan perinteinen sananvapaushan riittää siihen että kuka vaan saa tuottaa kuvia koirista mehiläispuvuissa, mutta tarvitaan riittävät teknologiset ja yhteiskunnalliset edellytykset, jotta tästä seuraisi että syntyy yhteisö joka todella tuottaa niitä. Toisinaan on syytä katsoa myös todellisuutta eikä vain abstrakteja vapauksia.