Telefooni Afrikassa

Toimeksi saaneena kirjoitan jo aiemmin lupaillun hahmotelman telco-sektorin vahvuuksista ja mihin sen tulisi kehittyä. Näkökulma on ihmiskunnan kokonaisuuden etua tarkkaileva. Pitkällä tähtäimellä kaupalliset intressit tuppaavat konvergoimaan sen suuntaisiksi (paskaa myymällä elää vain aikansa), tai ainakin niiden olisi syytä konvergoitua, jos kapitalistista talousjärjestelmää halutaan ylläpitää.

Ihan alkajaisiksi huomio mobiiliteknologian merkittävimmästä hyödystä: se on halpaa. Kattavien puhelinverkkojen rakentaminen länsimaissa otti tuollaiset sata vuotta, kun suurin osa kehittyvästä maailmasta on saatu katettua kännykkäverkoilla alle kymmenessä vuodessa vaikka maiden taloudet ovat paljon heikommassa kunnossa kuin länsimaiden aikoinaan. Kokonaistyömäärä Zimbabwen kattamisessa kännykkäverkolla lienee prosentti tai pari siitä mitä kuparin vetäminen joka kotiin maksaisi. Ja se kupari varastettaisiin.

Tämä on kuitenkin nykypäivää, ei tulevaa. Jatkoa ajatellen, teleoperaattorien merkittävin resurssi on niiden laskutussuhde asiakkaisiinsa.

Case Safaricom

Kenian suurin pankki (asiakasmäärällä mitattuna) on nykyään mobiilioperaattori Safaricom. Lähes kaikilla on prepaid kortit, vaikka monella ei olekaan puhelinta. Korttiaan voi ladata kiskalla käteisellä, käteistä voi nostaa ja käteistä voi ladata myös toisen kortille, kunhan tietää numeron. Ja rahaa voi siirtää kortilta toiselle. Eli siis kaikki keskeiset tilipalvelut. Ilman paikalliseen pankkijärjestelmään liittyvää korruptiota ja kertaluokkaa halvemmalla. Safaricomin ei esim. tarvitse tunnistaa asiakkaitaan lainkaan: sim-kortti 123456789 on vain k.o. kortti, ja se käyttääkö sitä Mohammad vai Maria on ihan se ja sama.

Konseptin vahvuudesta kertonee se, että Visa on tuonut prepaid-luottokortit markkinoille, ilmeisesti kilpaillakseen operaattorien kanssa tunnistautumattomista asiakkaista.

Pankin ei tarvitse olla operaattori menestyäkseen – ainakaan länsimaissa, prepaid-malli kun ei kilpaile esim. lainanannossa. Mutta jos operaattoreilta alkaa niiden oma perusbisnes kuolla alta, kuten kaikki veikkailevat, niin pankkien perusbisneksen (jota ne eivät edes itse kaipaa) valtaaminen saattaisi olla hyvä veto.

Mikromaksut

Toinen esimerkki laskutussuhteen hyödyntämisestä. Telco-maailmassa on kehitelty IP Multimedia Subsystem (IMS). Se on valtava kasa standardisaatiota, jolla voidaan replikoida kaikki korkeamman tason CS– ja POTS-standardit IP-pohjaisilla vastineilla ja luoda uusia niiden jatkoksi. Ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Yhtenä pienenä osana IMS:ää on Aggregation proxy, HTTP proxy joka tarkistaa että kaikki sille tuleva liikenne on autentikoidulta käyttäjältä, ja lämää eteenpäin menevään liikenteeseen ylimääräisen headerin jolla ilmoittaa tämän varmennetuksi. Se on oikeastaan tarkoitettu erinäisten muiden IMS-servereiden avustajaksi, ja on systeemin kokonaisuuteen verrattuna suorastaan triviaalin yksinkertainen. Mutta sillä on yksi merkittävä ominaisuus: sen avulla olisi helppo toteuttaa mikromaksamisjärjestelmä webiin.

Aloitetaanpa mobiiliwebillä. HTTP-liikenne hoituu suoraan WAP-gatewayltä internettiin normaaliin tapaan. Blogisivusto haluaa laskuttaa anonyymiltä käyttäjältä 2 eurosenttiä oikeudesta lukea suosittua blogia vuorokauden ajan. Se vastaa HTTP GET pyyntöön redirectillä, joka osoittaa proxyn kautta takaisin samalle sivustolle. Proxyn saadessa pyynnön, se kierrättää varmistussivun käyttäjän kautta, ja varmistuksen saatuaan pistää pyynnön suojattua yhteyttä pitkin blogisivustolle, joka palauttaa cookien, jonka avulla käyttäjä voi nyt 24h selata k.o. blogia suoralla HTTP-yhteydellä.

Teknisesti tuo on helppoa. Se mitä vaaditaan, on bisneskäytäntö, jossa operaattori voi ylläpitää voitollisesti ”partnerisuhteita”, joiden suuruus on luokkaa euron kuussa. Google ja Amazon pystyvät siihen, mutta on selvää, että se vaatii muutosta operaattoreilta jotka moiseen ryhtyvät.

Homma on laajennettavissa lankanettiinkin, jos koneisiin listään SIM-kortti tai muutoin käytäntö, jossa operaattori voi laskuttaa asiakkaalta mitä vaan. Ensimmäinen on läppäreihin tulossa, toinen vaatisi lähinnä luottamusta.

Maksujärjestelmän voisi toteuttaa puhtaasti yhden operaattorin palveluna, mutta jotta homma leviäisi tehokkaasti, pitäisi se saada laajemminkin käyttöön samalla standardilla. Minkä standardin ei tarvitse olla viittä sivua.

Yhteenveto

Tähänastinen mobiilioperaattorien merkittävin saavutus on halpa puheluinfra. Paino sanalla halpa. Sitä varmasti voi halventaa entisestään, mutta tähän on syytä suhtautua kypsänä bisneksenä jossa voitto tulee vain tehokkuudesta.

Jatkossa suurin potentiaali liittyy halvan maksuinfran tuottamiseen. Paino taas sanalla halpa. Voitot tulevat suurista voluumeista — ja taas tehokkuudesta.

ps. tein tämän pyynnöstä, mutta ei minulle sentään makseta tästä. Vielä.

Työtön, työtön, työtön, työtön, työtön

Pitää ehkä ottaa tähän blogiin vähän henkilökohtaisempi ote, kun tuntuu että tästä uhkaa tulla jonkinlainen köyhän miehen parempi maailma (melko hyvä maailma?). Pois se minusta, että plagiarismia vastustaisin, siihenhän perustuu oikeastaan kaikki evoluutiota nopeampi kehitys, mutta nyt vähän sossupokea väliin.

Olen nykyään työtön.

Ikävä kyllä en pääse kirjoittelemaan työkkärin lappuun työtön joka riville erikseen, viidelle päivälle viikossa (ja -||- ei kelpaa), koska työttömyyteni on melko lyhytaikaista enkä oikeastaan ole työnhakija, kunhan vain työsopimuksettomassa tilassa.

Sama suomeksi: vanha duuni loppui viime perjantaihin ja uusi alkaa vasta vapun jälkeen maanantaina.

Viimeeksi olen ollut ilman työsopimusta tai opiskelupaikkaa abivuoden kesällä 11 vuotta sitten. Sen jälkeen on aina ollut opiskelupaikka tai työsopimus, ja 10 vuoden ajan molemmat. Yrittämällä vähän pinnistää voisi tästä saada jotain melodraamaa tai oravanpyörännäkemiskokemusta aikaiseksi, mutta rehellisesti sanottuna ei tämä nyt kovin erilaiselta tunnu.

Viime viikon olin virallisesti lomalla, mutta töiden välissä (tuo amerikkalainen eufemismi sopii hassun kirjaimellisesti) kuitenkin. Käytännössä tämä tarkoitti, että:

  • Maanantaina olin uudessa duunissa pitämässä työhaastattelua
  • Tiistaina olin vanhassa duunissa partneria tapaamassa ja parissa palaverissa
  • Keskiviikkona olin uudessa duunissa suunnittelemassa projektin alotusta
  • Torstaina olin vain kotona, tosin leivoin piirakkaa lähtiäisiin
  • Perjantaina olin ensin neljä tuntia uuden duunin asiakaspalverissa sopimassa projektista ja sitten neljä tuntia vanhassa duunissa palavereissa + läksiäisissä. Seuraavat 8 tuntia menivätkin sitten Amsterdamin vehnäolutviikoilla. 75cl pulloissa 7,6% kilj^Molut on hiukan liikaa, ei ole sen jälkeen juuri tehnyt alkoholia mieli.

Työttömyys on siis sitä että teet kahta työtä mutta et saa palkkaa. No oikeasti uudesta kyllä saan nuo lomana, mutta vanhasta lähinnä hyvän mielen.

No se tältä erää, nyt pitää taas lähteä töihin. Lisää henkilökohtaisuuksiin menemistä luvassa jatkossa.

Vegaaninen pasha

Teen jostain syystä edelleen lähes kaikki ruuat vegaanisina, vaikka siihen ei enää aikoihin ole ollut suoria sosiaalisia syitä. Onhan se tietysti ekologisempaa olla käyttämättä eläinperäisiä tuotteita (erityisesti maitotuotteita) silloin kun ei niitä tarvitse, mutta ehkä suurin syy on, että opin vuosien myötä melko hyväksi vegaanikokiksi ja olisi sääli heittää moista osaamista hukkaan.

Tässä siis vegaanisen pashan respeti jonka kehitin tuossa pääsiäisenä. Likimain vastaavaa tullut tehtyä ennenkin, ja näemmä joku ohje löytyy Eläinoikeusfoorumiltakin.

  • Purkki (300ml) vaahtoutuvaa soijakermaa (mielummin vatkaamalla vaahtoutuvaa, mutta sitruunaan perustuvakin toimii)
  • Puoli purkkia (250ml) Alpron maustamatonta jugurttia.
  • Parikyt grammaa margariinia
  • Hiukan Tofutti-tuorejuustoa (maustamatonta ei enää saa, mutta yrttijuusto on niin mietoa että sitä voi käyttää kohtuullisia määriä)
  • Sitruunaa tai sitruunamehua (vaikka kerma menisi vatkaimella kannattaa lisätä maun vuoksi)
  • Melko reippaasti sokeria (tai hillosokeria jos haluat sitouttaa aineita lisää
  • Vaniljasokeria (paitsi jos kerma maistuu liikaa vaniljalta valmiiksi)
  • Purkkikirsikoita (yh)
  • Rusinoita
  • Sukaatteja
  • Mantelilastuja

Vatkaa kerma, sotke muut aineet keskenään (margariini kannattaa lämmittää pehmeäksi ja kirsikat pilkkoa) ja lopuksi vatkaa kerma sekaan.

Kippaa seos harsolla/kankaalla peitettyyn valutusastiaan ja valuta jääkaapissa ainakin yön yli, kaksi yötäkään ei haittaisi. Käännä tarjoiluastalle ja koristele kirsikanpuolikkailla tai millä vaan.

Tällä respetillä tulee suunnilleen lävikköön tai pashamuottiin sopiva määrä. Kahvinsuodattimeen tai juustoraastimeen tehdessä puolikas annos olisi varmaan sopiva.

Tulos on todella ”kevyt” ja helppo syödä, kermaisan rahkan oloinen. Alpron osuutta lisäämällä saisi varmaan raskaamman koostumuksen aikaiseksi.

Molekyyligastronomisesti ajatellen oleellista on kerätä seokseen tarpeeksi proteiinia että se pysyy kasassa. Se tuleeko proteiini soijakermasta -jugurtista vai -tuorejuustosta on toissijaista, mutta mitä vähemmällä vedellä pääsee, sen lyhyempi valutus on tarpeen. Soijaproteiini myös sitoo maitoproteiinia paremmin, joten mitään erillistä korviketta kananmunankeltuaiselle ei tarvitse.

Proteiinin lisäksi pitääkin sitten enää saada seokseen omaan makuun sopivasti sopivasti happamuutta, sokeria ja sattumia. Itse koen nuo kamalat purkkikirsikat välttämättömäksi osaksi pashaa.

Moraalinen eläin

Oletko koskaan miettinyt, miksi ranskalaiset huippuravintolat eivät suostu luopumaan kyseenalaisesti tuoteusta hanhenmaksasta? Syy on moraalinen.

Huippuravintolan kokit pystyisivät luomaan ilman hanhenmaksaakin kulinaristisia elämyksiä, joita 99,9% syöjistä ei uskaltaisi kutsua heikommiksi kuin nykyisiä. Todellinen huippukokki pystyy pienellä harjoittelulla tekemään vaikka täysin vegaanisen menun, jota vain paatunein lihansyöjä kehtaisi pitää muuta kuin täydellisenä.

Mutta kokki itse näkisi eron.

Huippuravintolan työmoraalissa gastronomian edelle ei saa asettaa mitään. Pyrkimys lopputuloksen täydellisyyteen ohittaa aina minkä tahansa muun näkökannan. Käytännössä tästä seuraa, että mitään muita näkökantoja ei huomioida lainkaan. Esimerkiksi nyt vaikkapa hanhien rääkkäystä (ellei voida ajatella että rääkkäys tekee hanhista gastronomisesti huonompia).

Jos tästä tinkimättömästä täydellisyyden tavoittelusta luovuttaisiin, tuhoaisi se työyhteisön moraalin, ja luultavasti koko ravintolan. Eivät kokit tee 70-tuntisia viikkoja vain kohtalaisen palkkansa eteen, tai edes tulevan jättipotin toivossa. He tekevät niin ennen kaikkea koska niin kuuluu tehdä, koska lopputuloksen täydellisyys on tärkeintä mitä on.

Ei keittiössä tietenkään ihan mitä tahansa tehdä. Ihmisliha tuskin löytyisi listalta, vaikka se olisi kuinka hyvää. Rajoitukset kuitenkin ovat aina piilossa: kysymyskään niistä ei nouse esiin, koska jos avoimesti kysytään prioriteettia ruuan ja muun välillä, ruuan täytyy voittaa. Vegaanikokki voi antautua täydellisesti vegaaniruuan tekoon ilman ristiriitoja, koska kysymys lihan tai maidon käytöstä ei oikeasti ole mikään kysymys.

Samaan logiikkaan perustuu Applen käytettävyyssuunnittelu. Ai 3G:lle ei riitä sähkö kun on tämä iso multi-touch-näyttö? No, pärjää sitä ilmankin nopeaa datayhteyttä. MMS-lähetys ei sovikaan visioon viesti-UI:sta? No kuka niitä nyt lähettää muutenkaan.

Samasta syystä myös suurin osa menestyvistä yrittäjistä vaikuttaa melko hulluilta. Ja menestyvillä tiedemiehillä ei ole elämää.

Minun takapiha

Pietari kalmin kadun (ja joidenkin vaihtoehtojen) vastustajia on syytetty nimbyilystä. Luultavasti syystä, eiköhän ainakin osa vastustuksesta kumpua siitä että juuri omaa niitynpalaa ei saisi häiritä. Mikä on aivan luonnollista, yleensä omat asiat kiinnostavat.

Vastineeksi onkin keksitty Yimby, eli Yes-Men in Black, eikun siis Yes In My BackYard. Jimbyilyn ideana on koittaa korostaa että kaupunki on kokonaisuus ja tasapainottaa nimbyjen vietävissä olevaksi koettua kaupunkisuunnittelua.

Se, että paikalliset vastustavat jotain haketta ei tietenkään tarkoita että hanke olisi huono. Mutta se ei myöskään tarkoita että se olisi hyvä, ja pahimman nimbynkin esitettämät argumentit voivat olla perusteltuja, vaikka hän itse käyttäisikin niitä kyynisesti.

Esimerkkinä vaikkapa Vallilan ratikkahallisuunnitelma, jonka yksi ramppi menisi tämänkin talon alta. Kasasimme taloyhtiön hallituksessa siitä tietenkin kaupungille kirjelmän, jossa tuotiin esiin aivan aiheellisia huolia hallin vaikutuksista, esimerkiksi louhintatöiden vaikutukset pommituksissa vaurioituneeseen taloon tai maanalaisen ratikkamelun kantautuminen talon rakenteisiin. Varmaankin sinänsä ratkaistavissa olevia ongelmia: räjäytetään varovasti ja laitetaan melueristeet kiskojen alle jne. Pari tusinaa muutakin taloyhtiötä alueelta avautui aiheesta, ja ennen Pietari Kalmin kadun hässäkkää se oli hetken kaupungin kuumina ”nimby-kiista”.

Lopputuloksena kaupunki nyt selvittää kannattaako tuota rakentaa, vai pitäisikö ehkä sitten kehittää Koskelan ratikkavarikkoa. Ja mahdollisesti louhia sinne luola toiseen mäkeen.

Omasta puolesta voin sanoa, että kannatan tuota Vallilan ratikkahallia, jos se on kokonaisuutena kaupungin kehittämisen kannalta paras ratkaisu. Mutta en tiedä onko se. Varikon pitäminen Koskelassa voi hyvinkin olla fiksumpaa. Pitänee toivoa että lautakunnassa ollaan asiasta päätettäessä paremmin perillä aiheesta kuin minä tällä hetkellä.

Ongelma on vaan että tälläinen on aika helvetin leimi statement. ”Kyllä minä uskon että demokraattisesti valitut päättäjämme valitsevat parhaan ratkaisun”. En varmasti usko. Mutten usko myöskään siihen että asiasta eniten kiihottuneet saisivat parhaan ratkaisun keskenään sovittua. Ison riidan todennäköisemmin.

Ehkä pitäisi uskoa kansalaiskeskusteluun, että aktiivinen ja avoin keskustelu johon osallistuvat sekä päättäviin rooleihin äänestetyt että aiheesta muuten vaan kiinnostuneet johtanee ainakin parempaan tulokseen kuin sen puute.

Takapiha. Ei sinne montaa ratikkaa mahdu.

ps. mitä tulee tuohon Kumpulan kampuksen yhteysongelmaan, niin mahdolliset toimenpiteet noin subjektiivistei rankattuina ovat:

  1. Kävely- ja pyöräyhteyksien parantaminen. Etenkin bussipysäkeltä (silta, talvikunnossapito) mutta myös pasilan suunnasta
  2. Ratikkalinja aluksi Arabiasta Pasilaan, myöhemmin ehkä koko 506:n korvaajaksi (Jokeri 0). Ensimmäisen osan voi pistää pysyyn nykyisillä kiskoilla heti ensi syksyksi ja jatkot Munkkaan, Viikkiin sekä Otaniemeen ja oikaisun laakson läpi sitten sitä mukaa kun kerkiää.
  3. 55:n laittaminen kiertämään mäen kautta (mikä ollaankin tekemässä). Parantaa keskustan suunnasta niiden yhteyksiä joille olympiakelkkarataa ylös kävely on hankalaa.
  4. Pietari Kalmin kadun jatkaminen. Oma käsityksen puistossa aktiivisesti ulkoilevana on, että tämä on ehkä kuitenkin parempi ratkaisu kuin se että ei tehdä mitään. Ei se nyt niin paljon sitä puistoa pilaa ja samalla saisi sen pyörä/kävelyreitin Pasilan suunnasta kuntoon.
  5. 506:n laittaminen kiertämään mäen kautta. Melko symbolinen ”ratkaisu” jonka kokonaishyödyt hukkunevat haittoihin.
  6. Bussitien rakentaminen Vallilanlaakson kautta ratapohjaa. Pidempi, kiertävä reitti jota varten tarvitsee kalliin tunnelin. Ja häiritsee puistoaluetta enemmän kuin tuo pohjoisempi reitti. Huono idea siis, ainakin tähänastisilla suunnitelmilla.
  7. Pikkubussiyhteys mäeltä Pasilaan. Taloudellisuus ohoi.

Mitä mulle tästä jää käteen?

Viime aikoina olen pohtinut jonkin verran työnteon motivaatioita (työnteon käsitteen ongelmista joku toinen kerta). Omakohtaisesti lähinnä, mutta paatuneena abstrahoijana en voinut välttää yleisluontoisemman teorian hahmottelua.

Ensinnäkin työstä jää käteen palkka ja/tai muu korvaus. Kunhan tulotaso riittää valittuun elintasoon kohtuullisen turvallisesti, palkka menettää itse asiassa merkityksensä. Rahallisen korvauksen voisi kokea syyksi työntekoon lähinnä jos sitä olisi luvassa kvalitatiivisesti enemmän, niin paljon ettei se olisi yhteismitallista oman kokemuksen kanssa. Ja silloinkin lähinnä koska se olisi jännää.

Työstä jää käteen osaamista, ammatillista kehittymistä, oikeita suhteita jnpp. Siis potentiaalia tulevaan korkeampaan palkkatasoon, vrt. yrityksen pörssiarvon nousu ennusteena tulevista osingoista.

Tietysti oppiminen ei ole vain potentiaalia, se on myös mukavaa. Kuten voi olla töissä muutenkin. Kliseet siitä kuinka ”täällä on niin hyvä henki” eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan kyllä kivojen tyyppien kanssa on oikeasti kivempaa. Kaikenlaisesta onnistumisestakin yleensä tulee mukava fiilis.

Ja lopulta työstä jää käteen sen tulokset. Jotainhan siinä tehdään, ja ainakin itselleni on oikeastaan aika merkittävää että mitä. Että se on enemmän hyödyksi kuin haitaksi, että ollaan hyvien puolella.

Huomaan hahmotelleeni melko idealisoidun keskiluokkaisen työmoraalin. Näin työnantajasi haluaa sinun ajattelevan.

Vaihtoehtona voisi ajatella vaikka raksamiehen työmoraalia, jossa työt kyllä tehdään, ainakin jos joku valvoo, mutta heti kun palkka tulee käteen lähdetään baariin ja mietitään töitä kun rahat on loppu. Olen nähnyt, kuinka omiani vaativampiakin IT-hommia voi kyllä tehdä noin jos terveys kestää dokausta, mutta nykymuotoinen talous ei sitä massamitassa kestäisi.

Juhani Seppänen markkinoi varianttia samasta raksamiehen moraalista kaikkeen työhön, mutta lääkäreillä onkin vähän erityisasema työmarkkinoilla. Itse en pystyisi tekemään töitä vain rahan takia, tulisin hulluksi.

Ja jos käteen jää vain kuukausipalkka ja mielenterveysongelma, kannattanee miettiä saisiko ne jostain muualtakin. Mielummin erikseen kiitos.

Revolutions per second

Paljonko yhdessä sukupolvessa voi kehittyä? Voiko savimajasta jatkaa it-insinööriksi. Tai tietysti aina joku voi, mutta kokonainen kansa?

Maattomat maatyöläiset, loiset, menivät töihin tehtaaseen, saivat hiukan henkilökohtaista vapautta ja keuhkoahtauman. Heidän lapsensa menivät myöskin tehtaaseen ja loivat vahvan ay-liikkeen, tupon ja 40 tunnin työviikon. Vasta heidän lapsensa menivät yliopistoon (ja loivat nykyisen eläkejärjestelmän, kiitti siitä).

Oikeastaan mietin sitä, onko ideoissa informaatiotalouden viemisestä Afrikkaan yhtään mitään järkeä, vai pitäisikö kiinalaisten ensin rakentaa sinne tehtaita ja katsotaan sitä nettiä sitten 2050.

Kyllä Afrikka ja informaatiotalous (huomiotalous?) näemmä kohtaavat; itseironisella pöljäilyllä huomion hakeminen on melko postmoderni puuhastelumuoto:

ps. kamala biisi