Moraalinen eläin

Oletko koskaan miettinyt, miksi ranskalaiset huippuravintolat eivät suostu luopumaan kyseenalaisesti tuoteusta hanhenmaksasta? Syy on moraalinen.

Huippuravintolan kokit pystyisivät luomaan ilman hanhenmaksaakin kulinaristisia elämyksiä, joita 99,9% syöjistä ei uskaltaisi kutsua heikommiksi kuin nykyisiä. Todellinen huippukokki pystyy pienellä harjoittelulla tekemään vaikka täysin vegaanisen menun, jota vain paatunein lihansyöjä kehtaisi pitää muuta kuin täydellisenä.

Mutta kokki itse näkisi eron.

Huippuravintolan työmoraalissa gastronomian edelle ei saa asettaa mitään. Pyrkimys lopputuloksen täydellisyyteen ohittaa aina minkä tahansa muun näkökannan. Käytännössä tästä seuraa, että mitään muita näkökantoja ei huomioida lainkaan. Esimerkiksi nyt vaikkapa hanhien rääkkäystä (ellei voida ajatella että rääkkäys tekee hanhista gastronomisesti huonompia).

Jos tästä tinkimättömästä täydellisyyden tavoittelusta luovuttaisiin, tuhoaisi se työyhteisön moraalin, ja luultavasti koko ravintolan. Eivät kokit tee 70-tuntisia viikkoja vain kohtalaisen palkkansa eteen, tai edes tulevan jättipotin toivossa. He tekevät niin ennen kaikkea koska niin kuuluu tehdä, koska lopputuloksen täydellisyys on tärkeintä mitä on.

Ei keittiössä tietenkään ihan mitä tahansa tehdä. Ihmisliha tuskin löytyisi listalta, vaikka se olisi kuinka hyvää. Rajoitukset kuitenkin ovat aina piilossa: kysymyskään niistä ei nouse esiin, koska jos avoimesti kysytään prioriteettia ruuan ja muun välillä, ruuan täytyy voittaa. Vegaanikokki voi antautua täydellisesti vegaaniruuan tekoon ilman ristiriitoja, koska kysymys lihan tai maidon käytöstä ei oikeasti ole mikään kysymys.

Samaan logiikkaan perustuu Applen käytettävyyssuunnittelu. Ai 3G:lle ei riitä sähkö kun on tämä iso multi-touch-näyttö? No, pärjää sitä ilmankin nopeaa datayhteyttä. MMS-lähetys ei sovikaan visioon viesti-UI:sta? No kuka niitä nyt lähettää muutenkaan.

Samasta syystä myös suurin osa menestyvistä yrittäjistä vaikuttaa melko hulluilta. Ja menestyvillä tiedemiehillä ei ole elämää.

7 kommenttia artikkeliin ”Moraalinen eläin”

  1. Kyse lienee taistelusta epämääräisyyttä vastaan. Todellisuus on niin laaja, ettei sitä voi ottaa kokonaisuudessaan haltuun millään tapaa. Vasta kun luodaan leikin/kulttuurin kautta rajat hiekkalaatikolle, pääsee luovuus täysillä esiin.

    Tästä syystä pidin pienenä valtavasti legoista — paradigma oli isän lompakon laajuudesta ja etenkin isän suopeuden rajallisuudesta johtuen rajattu. Ja juuri siksi vietin päiväkausia miettien sitä, miten saan arajallisesta määrästä palikoita esiin juuri ne parhaimmat yhdistelmät.

    Toivoisin enemmän puureunuksia myös Saharaan.

  2. Väität ilmeisesti, että menestyminen tarkoittaa kristallinkirkasta visiota, joka taas edellyttää että yksi asia pistetään kaiken muun edelle, eräänlaista monomaanisuutta. Ajattelen kyllä varmaan samoin.

  3. Tuo menestyminen tuli tuohon oikeastaan vain anekdoottina. Se on vähän hankala käsite: ihan perustellusti voi pitää ihmistä jolla on tasapainoisempi elämä (ja silti esim. hyvä työ, paljon rahaa tms) menestyneempänä kuin monomaania työn sankaria.

    Lähinnä mietin sitä miten rakentuu organisaatio, joka kykenee tai ainakin pyrkii ylittämään Mikon kuvaaman nöyrän suunnittelun.

    Ja tosiaan monomaniaa uskon sen edellyttävän. Sekä sitä lähes hurmokseen asti ylistävää organisaatiokulttuuria.

  4. Kyse lienee taistelusta epämääräisyyttä vastaan. Todellisuus on niin laaja, ettei sitä voi ottaa kokonaisuudessaan haltuun millään tapaa. Vasta kun luodaan leikin/kulttuurin kautta rajat hiekkalaatikolle, pääsee luovuus täysillä esiin.Hyvä tiivistys Utumies. Asioiden tekeminen riittävän selkeiksi ymmärtää (yhteisesti) on ehkä organisaatiokulttuurin keskeisiä haasteita. Tai ainakin haaste jossa epäonnistumisesta tiedän jotain.

    Rajojen ja luovuuden leikkaus on myös mielenkiintoinen huomio. Ilmeisesti jotkut ihmiset pystyvät luomaan uutta lähes tyhjkästä ilman rajoitteita joiden avulla pelata. He ovat sitten taiteilijoita. Tällä määritelmällä itse en ole.

  5. Kasvikin kasvaa vahvaksi kun joutuu puskemaan
    läpi hankalissa olosuhteissa. Tuntemani taiteilijat tuntuvat kukoistavan vasta kun heillä on rajat.

    Tietenkin taiteilija vastustaa kaikkia rajoja kiivaasti, eikä rajojen hyödyllisyys ole mikään moraalinen peruste asettaa jotain tiettyjä rajoja, yhteiskunnasta löytyy rajoja yrittämättäkin. Mutta rajojen vastustaminen ei tarkoita, etteikö niistä olisi myös hyötyä.

    Vähän kuin olen nyt vasta tajunnut uudelleen, luettuani vuosikausia linkkilistassani olevan artikkelin strukturoidusta prokrastinaatiosta että vastustan kiivaasti sitä että minulla on liikaa tekemistä, ja olen jopa pitänyt pariin kertaan pitänyt pitkiä taukoja pois työelämästä, mutta jos aina kun minulla on aikaa tehdä jotain ”kunnolla”, en saa oikeastaan mitään aikaiseksi. Jos taas on kiire, saan aikaiseksi enemmän kuin suurin osa ihmisistä.

    Tuon menestyksen osalta olet oikeassa, on tietysti mietittävä mitä tarkoittaa sanalla menestys.

    Lonkalta heittäisin, että harva tarkoittaa sillä tasapainoista elämää. Joku Steve Jobs on varmaan kaikkien mielestä esimerkki menestyneestä ihmisestä, mutta tuskin tasapaino on Jobsin ensimmäisten tavoitteiden joukossa.

    Tässä on kai se ongelma, että menestystä palvotaan nykyisessä yhteiskunnassa, ja se on siis lähes synonyymi ”moraalisesti hyvälle”. Itse käytän mieluummin sanaa menestys samalla tavalla kuin suurin osa ihmisistä, mutta en ajattele että menestys olisi välttämättä tavoiteltavaa, tosin ei kurjuuskaan tietysti.

    Menestys on varmaan vähän kuin porno, sen tietää kun näkee. Esim. Bill Gatesia on kaiketi pidettävä menestyneenä, vaikka hän on maksanut hinnan jota en itse ole valmis maksamaan.

    En haluaisi että elämme yhteiskunnassa jossa menestyminen sitä edes edellyttäisi. Uskon ja toivon, että menestyä voi myös olemalla moraalisesti hyvä, vrt. Googlen Don’t be evil.

  6. Monomaanisuudesta tuli muuten mieleen Guy Kawasaki kirjassa The Art of Start. Hänen mielestään start-upin pitää unohtaa kaikenlaiset visiot, missiot ja strategiat ja keskittyä luomaan yksi firman mantra jota toistetaan.

  7. Our world consists of rules. Some of them can be bent, others broken.

    Rajoista ei paljoa lisättävää. Se luova toiminta mihin itse pystyn perustuu juuri niiden ymmärtämiselle, ylittämiselle ja uudelleentulkinnalle, ei tyjästä tuottamiselle. Ehkä kaikilla on näin, ja en vaan aina näe niitä rajoja joilla he pelaavat.

    Kunnolla tekemisestä hyvä huomio. Noinhan se tuppaa menemään.

    Tosin Perryn tekniikkakaan ei ainakaan itselläni toimi. Ehkä koska en oikeastaan pidä työn välttelystä. Pikemminkin tarvitsen olotilan, jossa herään aamulla ja koen tarvetta tehdä jotain. Ja sitten teen jotain. Stressin määrällä ja laadulla on sen kanssa paljonkin tekemistä, kuten tämä hippitauhka selittää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *