Muistojen Karjala

Jo mainitussa Armfelt-elämänkerrassaan Stig Ramel kirjoittaa: ”Venäjän hallussa olleet alueet säilyttivät vahvasti omalaatuisen erikoisluonteensa koko sen ajan, jonka ne kuuluivat Suomeen.” Puhutaan siis Vanhasta Suomesta, eli suunnilleen sittemmin luovutetusta Karjalasta ja ajanjaksosta 1812-1940.

Kannattaa lukea toisemman kerran, ja miettiä hetki. Tätä et nimittäin suomalaisesta kansakouluhistoriasta löydä. Kertaakaan 12-vuotisella koulu-urallani tai myöhemmässä kursorisessa tutustumisessa kansantajuiseen historiankirjoitukseen en ole huomannut mainintoja siitä, että Karjalalla olisi ollut jotain muusta maasta poikeavia erityispiirteitä.

Vanha Suomi kartalla. Uudenkaupungin rauhan raja
1721 vastaa melko tarkkaan nykyistä rajaa.

Vielä mullistavampi on se ajattelun viitekehys, jossa moisen asian voi edes huomata. Suomalaisessa historiakäsityksessä autonomian aika on myyttinen alkutila josta Suomi kansakuntana on lähtenyt yhtenä, ehjänä ja kokonaisena. Sitä edeltä aika on suomalaisuuden esihistoriaa, aivan eri asia. Tämä erottelu näkyy yliopistollakin siinä, että autonomiaa edeltävä aika on yleistä historiaa ja autonomiasta eteenpäin jatkuva poliittinen historia on eri tiedekunnassa. Ettei niillä vahingossakaan olisi mitään tekemistä keskenään.

Ramelille, ja ilmeisesti ruotsalaiselle historiankirjoitukselle, sen sijaan 1800-luku on vain jatkumoa 1700-luvulle, ja on paitsi mahdollista myös luontevaa tarkkailla jatkumoita ohi tuon myyttisen rajan.

Dekonstruoidaanpa hieman tuota Ramelin kohahduttavaa lausetta.

…Koko sen ajan, jonka ne kuuluivat Suomeen

Suurin osa Vanhasta Suomesta liittettiin Ruotsiin vasta 1617, mukaanlukien Karjalan vanha pääkaupunki Käkisalmi. Viipurin linna oli toki ollut Ruotsin etuvartio jo pitkään. 1710 alue siirtyi taas Venäjälle, tällä kertaa mukaanlukien Viipuri. Näiden aikojen karttoja ei koulussa tarkkailla niin kauheasti; Käkisalmen rajan jälkeen katsotaankin seuraavan kerran kunnolla vasta Tarton rauhan rajaa, ainakin jos omia kouluaikojani oikein muistan.

1700-luvulla Ruotsin kannalta Karjala oli Inkerin, Viron ja Latvian kaltainen valloitettu ja sittemmin menetetty rajamaa, ei varsinaisesti osa valtakunnan ydinalueeseen kuuluvaksi miellettyä Suomea. Viipuria enemmän heitä harmitti Nevanlinnan menetys, sen paikalle kun nousi Pietari.

Ruotsin tapaan myös Venäjällä Vanha Suomi nähtiin osana Baltian ja Inkerinmaan aluetta, jonka itsestäänselvä keskus oli uusi pääkaupunki Pietari. Viipurista tuli 1700-luvulla myöhäisherännäinen hansakaupunki, jota muun Itäbalttian tavoin hallitsi lähinnä balttiansaksalainen aatelisto ja porvaristo. 1812 Viipurin väestöstä 44% puhui suomea, 30% venäjää, 14% ruotsia ja 12% saksaa. Ei mikään sisäsiittoinen pikkukylä.

Asian voi siis ihan perustellusti nähdä niinkin, että Suomen suurruhtinaskuntaan liitettiin 1811 alueita, jotka olivat aiemmin olleet osa Venäjää, ja joista 130 vuotta myöhemmin tuli taas osa Venäjää.

…Vahvasti omalaatuisen erikoisluonteensa

Vanha Suomi oli 1700-luvulla voimakkaasti Pietarin lähialueita, ja sitä se oli vielä 1800-luvullakin. Pääkaupungilla oli suuri taloudellinen merkitys, mutta sieltä tuli myös merkittävästi kulttuurisia vaikutteita ja uusia aatteita, ainakin silloin kun Pietarissa sattui olemaan vapaamielisempi kausi.

Saksalaisten kauppiaiden ansiosta Vanha Suomi (tai siis Viipuri) oli myös uutta kansainvälisempi. Ei vain kieliolojensa suhteen, vaan myös yhteyksiltään maailmalle. Se oli se ovi, jonka kautta uutuudet Suomeen tulivat.

Lisäksi tietysti oli venäläisen maaorjuuden jälkiä, joka onkin ainoa erilaisuus johon ole törmännyt ennenkin. Ilmeisesti nationalistiseen projektiin sopi tutkia köyhien talonpoikien kohtaamia vääryyksiä, mutta saksalaisten ja venäläisten porvarien ja maanomistajien kokemuksilla ei ollut niin väliä.

Maakysymyksen ratkominen kesti koko autonomian ajan, ja Viipuri suomalaistui väestöltään tosissaan vasta 1920-luvulla. Eli kyllä alueella taisi tosiaan oma erityisluontonsa olla. Erityisluonto myös tunnettiin: rajaseutusuunnitelmassa 20-luvulla mietittiin keinoja alueen poliittisen luotettavuuden parantamiseksi.

Taitaakin olla niin, että se muistojen Karjala, jolla on keskeinen rooli suomalaisuuden olemuksessa, on ikinä ollut olemassa vain muistoissa. Koko autonomian ajan ja itsenäisyyden alkuajan Vanha Suomi oli pikemminkin toinen Suomi: kovin tuttu, mutta kuitenkin salakavalasti erilainen, eikä ihan luotettava. Tavallaan meitä, mutta tavallaan muita. Kovin ikävä kategoria joka piti koittaa sulauttaa pois sotkemasta nationalismiprojektia.

Yllä sanottu voi olla akateemista historiantutkimusta tunteville itsestäänselvää. Oikeastaan se on minullekin itsestäänselvää, nyt kun sen tajuan. Ainahan myytit ovat vain mytologiaa, ja se menneisyys johon kaivataan ihan eri asia kuin mennyt todellisuus. En vaan ollut tätä ennen koskaan tajunnut katsoa Karjalaa ulkopuolisemmasta perspektiivistä.

5 kommenttia artikkeliin ”Muistojen Karjala”

  1. Salakalevala/kalavale. Hauska (koirankakkapussi) kirjoitus, Karjala takaisin vaikka mäyräkoiran hampaissa!

  2. Jaa että alkaa uhkaavan läheltä liipata sotahistoriaa tämä kirjoittelu? Kieltämättä ehkä autonomiaa tuli tässä riittävä annos tälle kertaa. Positiivisemman ja paremmin nykyaikaan sopivan merkityksen Karjalalle antaa Leevi and the Leavings.

  3. Lapissa ja Turussakin ovat säilyneet monet erityispiirteet. Minusta Lappi saisikin itsenäistyä Suomesta ja luovutettu Karjala Venäjästä ihan itsenäiseksi valtioksi.

  4. Lappihan on myös suurelta osin liitetty Suomeen vasta autonomian ajalla. Tornionjoenlaakso oli Ruotsin vallan aikaan Länsipohjaa, ja ei siis missään määrin Suomea (vaikka siellä toki suomenkielisiä asui).

    Suomen pohjoisimman läänin, Pohjanmaan (Östrabotnia) pohjoisraja taas meni jossain Rovaniemen korkeudella, ja siitä pohjoiseen oli varsinainen Lappi, joka ei ollut oikein kenenkään maata (eli siis saamelaisten, mutta heitä ei laskettu).

    Nythän tähän ajattelutapaan ollaan palaamassa, kun Pohjois-Suomen aluehallintokeskus (läänien viimeisin seuraaja) hallinnoi aluetta Lapin etelärajaan asti. Siitä pohjoiseen oleva Lappi ei siis selkeästikään ole osa Suomea, vaan jonkinlainen liitännäisalue.

    Ehkä pitäisi perustaa Suomen, Lapin ja Ahvenanmaan yhdistynyt tasavalta? Kolme itsenäistä valtiota joita yhdistää presidentin personaaliunioni. Eläkoon Pohjois-Balttian yhdistynyt tasavalta!

  5. Lokakuun lopussa 1915 lähti suomalainen lähetystö Tukholmaan: senaattori Otto Stenroth, Samuli Sario ja A. H. Saastamoinen, Axel Lille. Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa. Ruotsin valtakunnanmarsalkka kreivi Douglas vaati Suomelta Kemijokea rajaksi ja tarjosi korvaukseksi ”niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin se haluaisi.”

    Suomalaisten lähetystö ei kuitenkaan halunnut luovuttaa Pohjois-Suomea, mitä Ruotsi yritti anastaa vielä 1918.

    ”Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia.”

    ”Presidentti Svinhufvud ei kaatunut yksin ruotsalaisystävälliseen politiikkaansa, mutta se kuitenkin hyvin oleellisesti edisti hänen kukistumistaan.”

    Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori

    lyyxem.freehostia.com/1930.htm

    Kultakeräys puolustusvoimien hyväksi 1940: 100 000 ihmistä lahjoitti kultasormuksensa ja muita kultaisia esineitään puolustusvoimien hyväksi. Kultasormusten vastineeksi lahjoittajille annettiin rautaiset sormukset tilalle, muut kultaesineet jäivät vastineetta. Kultaa kertyi kaikkiaan 1700 kiloa, joka kuljetettiin 1945 salaa Ruotsiin ja myytiin sinne polkuhinnalla.

    lyyxem.freehostia.com/teljo.htm

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *