Helsingin toteutumattomat kanavat

Suomessa ei ole paljoa kanavia. Suurimmat syyt tähän lienevät mäkinen maasto, joka vaatii sulkuja ja kallioinen maaperä, joka oli ennen räjähteitä hankala muokattava. Nekin vähät kanavat joita on rakennettu, ovat olleet kannattamattomia alun alkaenkin tai viimeistään pian rakentamisen jälkeen.

Helsingissä on viisi kanavaa: Katajanokan, Laajasalon, Tammisalon, Hevossalmen ja Ruoholahden kanavat. Piakkoin rakennettaneen Ramsinniemen kanava Vuosaareen kuudenneksi. Aurinkolahden kanava ei ole kanava, vaan Pohjois-Euroopan suurin suihkulähde.

Kanava on paljon merkittävämpi rakennelma kuin vaikkapa maantie tai silta. Ennen rautatietä ja rekkoja vesitie ja sen laajennos kanavilla olivat tärkein kuljetusväylä. Kanavalla on myös valtava symbolinen merkitys. Kanava yhdistää yhden veden toiseen, tekee niistä yhtä. Sen kautta Ahti ulottaa sormensa syvemmälle sisämaahan. Rakentaessaan kanavan, ihminen kutsuu meren vierauden kotiinsa maalle.

Toteutumaton kanava, jota suunniteltiin muttei koskaan kaivettu, ei yhdistä vesiä, vaan sen mitä on siihen mitä olisi voinut olla. Toteutumatonta kanavaa pitkin virtaavat vieraat vedet tähän ankkalampeen jota kutsumme todellisuudeksi.

Kluuvin kanava Ehrenströmin asemakaavassa vuodelta 1815

Vanhin helsingin toteutumattomista kanavista on Kluuvin kanava. Se yhdistää edesmenneen Kluuvinlahden Kolera-altaaseen. Kluuvinlahti oli matala ja soinen lahti, joka jatkui nykyisestä Töölönlahdesta Esplanadin tienoille asti. Kaupunkilaiset käyttivät sitä yleisesti kaatopaikkana, ja sen täyttämistä ehdottetiin jo 1700-luvulla.

Alkuperä: Augustin Ehrensvärd ehdotti tiettävästi Kluuvin kanavan toteuttamista 1700-luvun jälkipuolella, mutta ehdotuksesta luovuttiin kustannusyistä. Ruotsi oli suurvaltaseikkailujen jäljiltä köyhä maa, ja Helsinkiin suunnatut rahat menivät Viaporin rakentamiseen. Toisen kerran ajatus nousi esiin Ehrenströmin ja Kocken asemakaavassa vuonna 1815 (kuva yllä). Siinä puolet Kluuvinlahdesta täytettiin ja täyttömään sekä kannaksen yli vedettiin kanava.

Realistisuus: Ehrenström oli vastuussa uuden pääkaupungin rakentamisesta arvolleen sopivaksi. Lähes kaikki muu hänen suunnitelmastaan toteutui, mukaanlukien Katajanokan kanava. On siis voinut olla hyvinkin pienestä kiinni, ettei Kluuvin kanavaa rakennettu.

Mikäli kanava olisi rakennettu, se olisi luultavasti täytetty myöhemmin. Jos se olisi päätynyt merkittäväksi osaksi kaupungin identiteettiä, olisi se saattanut säästyä, vaikka keskusta laajenikin suoraan sen päälle. Kanavan varteen piirretyt puistot olisi joka tapauksessa rakennettu täyteen taloja. Nykyään kanavan rakentaminen olisi täysin mahdotonta; sen tiellä on muun muassa Rautatieasema ja Aleksanterinkatu. Eikä Kluuvinlahtea enää edes ole.

Merkitys: Jos Kluuvin kanava olisi rakennettu, ja etenkin jos se olisi säilynyt, Helsinki olisi eri kaupunki. Keskustan asemakaava olisi aivan eri, ja sitä keskeltä halkova kanava tekisi kaupunkikuvasta erilaisen. Kruunuhaka saattettaiin tuntea vanhana kaupunkina, kun sillä olisi selvempi raja.

Myös Töölön seutu olisi erilainen. Kanava olisi mahdollistanut joustavamman veneliikenteen torille Töölönlahdelta ja siten tukenut kaupungin kasvua Töölön suuntaan jo ennen 1900-lukua. Rautatie olisi luultavasti vedetty toiselta puolelta lahtea (miksi ihmeessä se edes on tehty kallioleikkauksella Linnunlauluun, kun vieressä oli tyhjää maata?) ja rautatieasema olisi jossain postitalon paikkeilla.

Hesperian kanava vuoden 1907 suunnitelmissa

Hesperian kanava yhdistää Töölönlahden Taivallahteen. Se kulkee Hesperiankatujen välissä, ja itse asiassa nykyinen Hesperian esplanadi onkin seurausta siitä, että kanavaa ei rakennettu.

Alkuperä: Tiettävästi ensimmäinen ehdotus Hesperian kanavasta on vuodelta 1891, kun Töölö oli vielä tyhjiä kallioita ja satunnaisia vuokrakasarmeja. Tarkoitus oli parantaa Töölönlahden veden vaihtuvuutta (se oli saastainen jo silloin) ja myös vesireittejä satamien ja vesistöjen välillä.

Vuoden 1906 Gustav Nyströmin ja Lars Sonckin asemakaavassa kanavaa ei ollut, kuten ei Hesperiankatujakaan, mutta 1907 se oli taas suunnitelmissa, tällä kertaa lähinnä esteettisistä syistä. Valtuusto kuitenkin hylkäsi kanavan, koska siltojen takia siitä olisi tullut kovin kallis pelkäksi koristeeksi. Myös terveysvaikutuksista oltiin huolissaan, kun Töölönlahden saasteet olisivat levinneet rakennettavalle asuinalueelle.

Hesperian kanava seinämaalauksessa rappukäytävässä Pohjoisella hesperiankadulla

Realistisuus: Kanava oltaisiin hyvinkin saatettu rakentaa. Toisaalta sille ei ollut mainittavaa tarvetta, ja kaupunki tapasi olla vielä sata vuotta sitten pihi tälläisissä imagonrakennusprojekteissa. Rakentaminen olisi siis vaatinut jonkun korkeassa asemassa olevan puuhamiehen, joka olisi pitänyt sitä itsenäisen valtion välttämättömänä tuntomerkkinä. Jos kanava olisi rakennettu, se virtaisi Töölön halki vielä tänäänkin. Sen myös voisi edelleen rakentaa puiston halki.

Merkitys: Jos Hesperian kanava olisi rakennettu, Töölön ilme ja ehkä arvostuskin saattaisivat olla hiukan hiukan eri. Huolimatta sijainnistaan kapeahkolla kannaksella, Töölö on maata kohti suuntautunut kaupunginosa; kanava avaisi sitä enemmän merelle. Töölönlahden vesi olisi myös puhtaampaa, ja kanava olisi sightseeing-vesibussien vakioreitti (olettaen, että Eläintarhanlahdelle olisi riittävä vesiväylä).

Kruunuvuoren kanava Elien Saarisen Pro Helsingfors -suunnitelmassa vuodelta 1918

Kruunuvuoren kanava yhdistää Tahvonlahden Kaitalahteen, ja erottaa Kruunuvuoren alueen muusta Laajasalosta.

Alkuperä: Eliel Saarinen täytti vuoden 1918 Pro Helsingfors-suunnitelmassaan paljon merta. Muun muassa Töölönlahti jäi Vapaudenkadun alle ja Sörnäisten satama sai nykyisen muotonsa. Hän kuitenkin myös piirsi yhden kanavan, joka erotti Kruunuvuorenrannan muusta laajasalosta. Syitä tähän en osaa sanoa: kanava ei palvele mitään ymmärrettävissä olevaa tarkoitusta, enkä ole löytänyt siihen muuta viitettä kuin kuva (Pro Helsingfors kokonaisuudessaan ei vielä ole netissä, varmaankaan tekijänoikeuksien takia, kun Eliel kuoli vasta 1950).

Realistisuus: Pro Helsingfors-suunnitelmaa ei koskaan lähdetty toteuttamaan. Ja vaikka sitä olisikin toteutettu, kanava olisi luultavasti silti jäänyt tekemättä, koska sen rakentamiselle ei ollut syytä. Kanava ei oikaise merkittävästi mitään reittiä, ainoastaan pienveneiden matkaa Herttoniemestä kohti Hevossalmea. Kruunuvuori on myös merkitty teollisuusalueeksi ja satamaksi, joten esteetisillä syilläkään kanavaa tuskin voi perustella.

Nykyään kanavan paikalla on ruovikkoa, purettava teollisuustontti ja osa Kaitalahden omakotitaloalueesta. Rakennettavalle Kruunuvuorenrannan kaupunginosalle kanava antaisi lisää omaa ilmettä, joten rakentamiselle olisi nyt ensimmäistä kertaa jokin syy.Omakotitalotonttien lunastamisesta nousisi kuitenkin sellainen haloo, että siihen ei ryhdytä.

Merkitys: Kanavan rakentamisella tuskin olisi ollut kovin suurta vaikutusta kaupungin kehitykseen. Kaitalahti olisi rakennettu hiukan eri tavalla, ja Tahvonlahden venesatama olisi suositumpi.

Muista toteutumattomista kanavasuunnitelmista en ole tietoinen. Mieleeni nousee kuva Hakaniemen kanavasta Eläintarhanlahdelta Hakaniemenrantaan, mutta se ole löytänyt sille mitään lähteitä, joten se lienee omaa keksintöäni.

Hyvää 200-vuotispäivää itse kullekin

Kävin kuuntelemassa Aubrey de Greyn luentoa anatomiasta ikääntymisen estämisestä.

Perusideana de Greyllä oli, että ikääntyminen, merkityksessä fyysinen rappeutuminen, ja sen mukaanaan lopulta tuomat vaivat perustuvat seitsemään tunnettuun biokemialliseen mekanismiin, ja että kun näihin kehitetään toimivia hoitoja, biologinen vanheneminen oikeastaan lakkaa, ja ruumis voi uudistua periaatteessa ikuisesti. Ikääntymiseen pitäisi siis suhtautua kuin mihin tahansa tautiin, ja hoitaa se pois (kunhan keinot ensin keksitään).

Esityksestä suunnillen kolmannes oli kevyt-filosofisia perusteluja sille miksi ikääntymisenesto on tavoiteltavaa, kolmannes popularisoitua biokemiaa ja kolmannes mutkat suoriksi vetävää tieteen futurologiaa. Mukana olleet biokemistit pitivät luentoa biokemian osalta triviaalina, ja itse taas koin tieteen kehityksen analyysit propagandan tasolle köyhdytetyiksi. Emme varmaan olleet ihan kohderyhmä näiltä osin.

Vähemmän yllättäen de Greyn ajatukset ovat herättääneet melko suorasukaista kritiikkiä. Kaveri kun on tietojenkäsittelytieteen kandi, joka on sittemmin omin avuin ryhtynyt biogerontologiksi ja ikääntymisen teoreetikoksi. Vanhemmat tieteenharjoittajat ovatkin katsoneet asialliseksi reagointistrategiaksi lähinnä vähättelyn ja haistattelun.

Tieteensosiologisesti katsoen startegia on oikea. Kokeellisissa luonnontieteissä on vahva kulttuuri, että vain vanhemmat tieteenharjoittajat, joilla on huomattavia kokeellisesti todistettuja tuloksia tilillään saavat esittää vakavastiotettavia yleisiä teorioita ja pohtia tulostensa laajempaa merkitystä. Sitä nuorempien sopii keskittyä ensin hankkiman niitä empiirisiä tuloksia.

Feynman tiivisti ajatuksen muotoon ”shut up and calculate”, joka tosin sittemmin on alkanut elää melko villiä omaa elämäänsä.

Tämä asenne ei tietenkään ole mitenkään luonnontieteen välttämätön osa, ainoastaan vakiintunut käytäntö. Tosin käytäntö, joka tekee mielekkään keskustelun tieteen seurauksista ylipäänsä mahdolliseksi. Kuka tahansa scifi-harrastaja pystyy kehittämään yleisluontoisen teorian jonkin tieteenalan yleisestä merkityksestä tai tulevasta kehityksestä siten, että sitä ei voi suoraan todistaa vääräksi. Esimerkiksi vaikka ilmastodenialistit tai ID-hörhöt (scientologia on jo pari pykälää kauempana tieteestä). Alan ulkopuolelta tulevien yleisteorioiden vähättely on tieteen kehityksen kannalta oikea strategia.

Entä jos ulkopuolisen haastajan teoria onkin oikea? No, sitten hän luultavasti sisuuntuu saamastaan pilkasta, ja lähtee kaivamaan todisteita näkemykselleen joka kiven alta. Ja jos ei lähde, hänen kanssaan keskustelu olisi joka tapauksessa ajanhukkaa. Onnistumisen jälkeen (s.o. vuoskymmeniä myöhemmin) häntä juhlitaan sankarina, joka voitti vanhat ptolemaioslaiset jäärät ja uudisti koko alan. Mutta jäärät olivat silti aikoinaan oikeassa vähätellessään häntä. De Grey saattaa hyvinkin olla oleellisin osin oikeassa, mutta pilkkaa hän tulee saamaan vielä pitkään.

Takaisin ikääntymisen estämiseen. Sillä on merkittäviä poliittisia seurauksia. Osku Pajamäki ei pääse ikinä valtaan.

Miksi se on niin vaikeaa?

Joku torspo oli sitten mennyt poistamaan uuden ubuntun sound-konffista mahdollisuuden säätää läppäri niin ettei kaiuttimista tule koskaan ääntä, mutta kuulokkeista tulee.

Läppärin kaiuttimillahan ei yleisesti ottaen tee mitään, mutta pienellä tuurilla kuulokkeisiin saa kelvollisen laatuista musiikkia. Ja skype-puheluita. Siksi konffi, jossa kuulokkeisiin kyllä tulee ääntä, mutta kajareista ei koskaan, on ainoa jolle olen keksinyt käyttöä.

Mutta tokihan se on nyt parempi aina erikseen kliksuttaa mute päälle kun irrottaa koneen telakasta (jossa on kuulokkeet) ja taas pois kun haluaa kuunnella musiikkia. Pakko se on, koska ei sekään käy, että joku mainosurpon suunnittelema nettibanneri aloittaa älämölön OnMouseOverista kesken palaverin. Eikä siihen voi luottaa, että jokaisen softan on varmasti saanut konffattua erikseen olemaan hiljaa. Yksin Skypessä on kymmeniä ääniefektejä, jotka pitää kaikki sulkea yksitellen.

Vähän yleistäen tätä ärtymystä, ymmärrän että hyvien käytettävyysratkaisujen keksiminen helppoonkin ongelmaan on aidosti vaikeaa. Jälkikäteen ratkaisu voi tuntua ilmeiseltä, mutta se ei todellakaan ollut sitä etukäteen. Ja joku wysiwyg-editorin tai kalenterisoftan kaltainen monimutkainen systeemi voi olla mahdotonkin tehdä niin ettei siihen jäisi jotain typeryyksiä, kun on pitänyt tehdä kompromisseja eri tarpeiden välillä.

Mutta miten se voi olla niin saatanan vaikeaa osata säilyttää toimivat ratkaisut sen sijaan että yritetään keksiä kaikki tyhjästä uusiksi yhä uudelleen? Näppituntumalla sanoisin että etenkin Gnomelle tuntuu olevan aivan ylivoimaista pitää mitään toimivaa käytössä. Screensaverit, ikkunamanagerit, konffidialogit ja äänienginet tehdään säännöllisesti yhä uudestaan ja uudestaan vähnä eri tavalla yrittämättäkään oppia mitään vanhojen hyvistä ja huonoista puolista.

Oliko Linus sittenkin oikeassa, pitääkö tässä ryhtyä KDE-käyttäjäksi? Ehkä kymmenen vuoden desktop-sodan voisi kohta viheltää loppuneeksi? Yritystoiminnassa Gnomen kyvyttömyys oppia olisi varma indikaattori häämöttävästä tuhosta, mutta vapaa koodi on eri maailma, ja G on toistaiseksi pärjännyt vanhoilla moraalisilla pisteillään. Nykyäänhän KDE:ssä ei edes ole mitään lisenssiongelmaa.

Missikisa

Lukioaikoina harrastimme missikisaa. Säännöt olivat yksinkertaiset: se, joka onnistuu pisimpään olemaan kuulematta uuden missin nimeä ja näkemättä kuvaa, on voittanut.

Peli on tietysti ylimielinen, snobbaileva ja elitistinen. Ja sitäpaitsi kannustaa tietämättömyyteen, mikä on moraalisesti aika kyseenalaista. Mutta siinä on silti oma, ylimielinen ja elitistinen viehätyksensä.

Tänä vuonna päätimme pelata missikisaa kavereiden kanssa. Se on vaan nykyään kovin helppoa, kun missikisat ovat menettäneet asemansa kansallisena instituutiona. Kaupassa käydessä piti vähän miettiä mihin suuntaan katsoo, mutta tämän päivän lööppien jälkeen missiä tuskin enää näkyy, kun 90-luvulla naama saattoi tuijottaa seinästä monta päivää.

Kukaan ei ole myöskään yrittänyt puhua kisoista kanssani. Duunin siivoojan kanssakin puhuimme euroviisuista ja siitä tangotähdestä, jonka kappale ei ollut niin hyvä kuin sen normaalit tangoesitykset (oikeesti! kuuntelin sen! oli paska).

Taisin voittaa tämän vuoden kisan. Ehkä. Vahvistusta odotellessa tässä missitunnarin käänteis-käänteis-dekonstruktio

Onnelliset ohjelmistot

Mma Ramotswe-dekkarissa Mma:n kihlattu, automekaanikko ja ehkä Botswanan paras mies J.L.B Matekoni toteaa ”Vain ihminen joka todella ymmärsi koneita, pystyi ajattelemaan moottorin onnellisuutta; sellaista näkemystä mekaanisesti lahjattomilla ei yksinkertaisesti ollut.

Ymmärrän idean moottorin onnellisuudesta, mutta entä mikä tekee softan onnelliseksi? Ehkä softa on moottoria pari astetta abstraktimpana vaikeampi ymmärtää; ehkä siitä on liian kauan kun olen koodannut mitään kunnollista. Tai sitten en vaan ole ollenkaan riittävän lahjakas mekaanisesti (erinomaisen nerokas tapa määritellä teknisluonteinen lahjakkuus empatiana).

Oli miten oli, kysymys softan onnellisuudesta ei ole minulle itsestäänselvä. Niin kuin sen ehkä pitäisi olla. Olen saattanut tehdä urallani suurestakin joukosta ohjelmistoja onnettomia ihan vain ymmärtämättömyyttäni!

Vähän pinnistelemällä keksin muutaman ajatuksen:
* Bugittomuus (tai siis vähäbugisuus) tekee softan onnelliseksi. Kukapa nyt haluaisi kantaa ötököitä sisuksissaan.
* Riittävä välimuisti jossa voi rennosti lepuuttaa sivujaan kutsujen välillä. Ehkä myös nopea prosessori, ettei tarvitse hikoilla suorituksessa liian kauaa vaan pääsee takaisin idlaamaan (tästä kiitos Teemulle, joka ei ikinä kommentoi tänne).
* Kaunis ja siisti arkkitehtuuri. Jos softan arkkitehtuuri on silkkaa spagettia, juuttuu syöte johonkin suolen mutkaan, eikä etene siististi tulosteeksi. Ikävältähän semmoinen tuntuu ja aiheuttaa kaikenlaista ummetusta ja tuskaista räpiköintiä.

Löytyykö lukijoiden joukosta teknisesti lahjakkaita? Mikä tekee ohjelmiston onnelliseksi?

Jokainen on helsinkiläinen

Kaksi kolmasosaa helsinkiläisestä on ensimmäisen polven helsinkiläisiä, eli he ovat syntyneet muualla. Tämä ei ole mikään nykyajan uusi ilmiö. Itse asiassa siitä lähtien kun Viaporin rakennustyöt aloitettiin 1748, valtaosa (luullakseni enemmistö) helsinkiläisistä on aina ollut ensimmäisen polven helsinkiläisiä. Ensin rakennustyömiehiä, sitten Ruotsin sotilaita, Tsaarin sotilaita, uuteen pääkaupunkiin muuttajia, tehtaille töihin tulijoita, yliopiston opiskelijoita muualta maasta jne. Jokainen heistä oli helsinkiläinen, koska jokainen heistä valitsi olla helsinkiläinen.

Harva meistä voi jäljittää esi-isänsä 1700-luvun alun Helsinkiin: asukkaita kun kaupungissa oli tuolloin vajaat 1500 (*). Lähes jokainen on siis muualta kotoisin, eikä mitään alkuperäistä, oikeaa Helsinkiläisyyttä olekaan.

Tässä Helsinki eroaa useimmista suomen vanhoista kaupungeista, kylistä puhumattakaan: Turku, Vaasa, Porvoo jne olivat väestöltään suhteellisen vakaita teollistumisen alkuun asti. Maalta taas on muutettu lähinnä pois: Ruotsista, Amerikasta ja Helsingistä löytynee tuhatkaupalla kuortanelaisten jälkeläisiä, mutta Kuortaneelta hyvin vähän sellaisia, jotka eivät olisi 1800-luvun kuortanelaisten jälkeläisiä (okei, poislukien muutama evakkokarjalainen).

Tämä ero näkyy. Jos helsinkiläinen (tai vaikka savolainen) muuttaa Seinäjoelle, hänet tunnetaan lopun ikäänsä sinä helsinkiläisenä, lapissa junantuomana. Hyvä ettei lapsiakin. Mutta Helsinkiin muuttanut (niin, mistäs se taas olikaan…) on helsinkiläinen.

Paitsi jos ei halua olla. Historia näkyy myös siinä, että Helsingissä puhutaan murteita. Jos karjalainen muuttaa Pohojammaalle, on aika vikkeelään syytä oppia sanomaan ”mää” oikein. Turpiinhan siinä voi tulla, jos loihe lausumaan ”myö”. Ja silti on aina karjalainen. Helsingissä voi vuosikymmenen toisensa jälkeen itsepäisesti pitää omat pronomininsa, eikä sitä kukaan edes katso kieroon.

Kaikki Helsingissä asuvat ovat siis helsinkiläisiä. Vantaalaiset ovat tietenkin myös helsinkiläisiä, vaikka tässä on meneillään parin vuosikymmenen väliaika kun kunnan nimessä ei lue Helsinki. Espoolaisetkin ovat helsinkiläisiä, vai mistä he muka ulkomailla esittelevät tulevansa. Samaten ovat kaikki kehyskuntalaiset, jotka asuvat Helsingin metropolialueella. Helsinkiläisiä koko porukka.

Kajaanissa tänään syntyvä vauva on myös helsinkiläinen. Jos haluaa. Kohtuullisella todennäköisyydellä haluaa, ja asuu täällä 20 tai 30 vuoden kuluttua.

Eikä se ole sattumaa. Ihminen ei ole tuomittu olemaan koko ikäänsä sitä, miksi on syntynyt. Vaihtoehto on muuttaa Helsinkiin. Tämä on avoin kaupunki, jolla ei ole rajoja. Ainakaan kiinteitä rajoja. Vitsin mukaan Suomessa on 20 vuoden kuluttua kaksi kuntaa: Helsinki ja Kauniainen. Jos et sinä tule Helsinkiin, Helsinki tulee kohta luoksesi.

Sain joululahjaksi kaupungin tietokeskuksen julkaiseman Helsingin historiallisen kaupunkikartaston. Luvassa on siis kasa kirjoituksia rakkaan kotikaupunkini historiasta. Livenä en kehtaa jauhaa aiheesta loputtomiin, joten osa täytyy purkaa blogiin.

(*) tuostahan saisi tietysti eksponentiaalisesti laskemalla aika isojakin lukuja, mutta kun se eksponentti on alle yksi. Luonnollinen väestönkasvu oli kaupungeissa pitkään miinusmerkkistä: Helsingissä 1910-luvulle asti. Suurin osa noiden 1500 helsinkiläisen suvuista on siis sammunut erilaisissa miehityksissä, nälänhädissä, tulipaloissa tai ihan vaan tauteihin. Nykyiset jälkeläiset laskettaneen pikemminkin tuhansissa kuin sadoissa tuhansissa.

Kokeellisen tieteentutkimuksen seura kiittää Aalto-koesarjaa

Kokeellisen tieteentutkimuksen seura kehuu Suomen hallituksen rohkeutta satsata lamaoloissa 700 miljoonaa Aalto-hankkeeseen, jossa kokeellisen tieteentutkimuksen keinoin pyritään selvittämään, voiko kolmesta keskinkertaisesta korkeakoulusta luoda huippuyliopiston pelkällä rahalla.

”700 miljoonan euroa on kansainvälisestikin huomattava summa kokeellisessa tieteentutkimuksessa. Pientähän se on verrattuna Amerikassa kokeelliseen taloustieteeseen käytettyjen miljardien rinnalla, mutta tieteentutkimus on kokeellisena tieteenä vielä melko nuori” selittää Tuomas Kuhnuri, Kokeellisen tieteentutkimuksen seuran puheenjohtaja. ”Onhan se paljon rahaa, mutta kokeellista yhteiskuntatiedettä ei voi tehdä koeputkessa. Tai Aalto-maljassa, jos niin haluatte”, hän jatkaa.

Aalto-kokeissa on kyse yhdestä tieteentutkimuksen ikuisuuskysymyksistä, eli hyvän tieteen kriteereistä. Tavoitteena on kokeellisesti todistaa, että hyvään tieteeseen tarvitaan vain rahaa, eikä tieteellisen metodin olemuksella tai perinteillä ja toimintakulttuurilla ole kovin suurta merkitystä.

Aalto-koesarjassa on myös erittäin hyvin ymmärretty kontrolliryhmän merkitys kokeellisessa tieteessä. Kontrolliryhmänä toimivat muut Suomen yliopistot, erityisesti Tampereen Teknillinen Yliopisto, jolla vastaava lähtötaso ja jossa myös otetaan käyttöön säätiömalli, mutta käytössä on vain lumerahoitus.

Myös EU osallistuu koesarjaan, tutkimuksella joka kulkee nimellä ”tietotekniikan huippututkimusyksikkö”. Siinä selvitetään, syntyykö huippututkimusta tyhjästä, jos rahaa on sata miljoonaa. ”Ajatus on, että materian aalto/raha-dualismista johtuen huippututkimusta ikäänkuin materialisoituu tyhjästä, kun yhteen paikkaan vaan keskitetään tarpeeksi rahaa”, selventää yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Esko Aho.