Olen mennyt pari päivää taas ratikalla töihin, kun odottelen josko kipeytynyt selkä parantuisi.
Tänään törmäsin Vartti-lehteen, ja siinä Sokoksen kulmalla kaatuneita rakennustelineitä koskevaan uutiseen. Kaksi peräkkäistä lausetta k.o. uutisesta:
– Kova tuuri kävi, ettei kukaan jäänyt alle, päivystävä palomestari kertoo.
Telineiden kohdalla oli kaatumishetkellä romanikerjäläisiä, mutta rakennelman metalliosat eivät kuitenkaan osuneet heihin.
Mitäpä tähän lisäämään. Joko pelkän muovin alle jääminen ei ole alle jäämistä, tai romanit eivät ole ketään.
Varttihan on sanoman muinainen projekti sabotoida metron (tai Uutislehti 100:n) levittämistä ratikoissa ja metroissa maksamalla enemmän siitä että saa jaella siellä lehteä joka ei kiinnosta ketään. Nyt kun satanen ja metro ovat siirtyneet asianmukaisille paikoilleen Sanoma korporaation sateenvarjon alle (ja yhdistetty), Vartti on oikeastaan vailla mitään mielekästä tarkoitusta. Mutta voisi sen jutut silti joku lukea ennen julkaisua ja edes vähän ajatella.
Tässä uutisessa, kerjäyksenkieltoaloitteessa ja Helsingin romani-politiikassa yleisesti on kyse siitä, että Romanian romanit eivät ole meitä (sisäryhmää), vaan niitä (ulkoryhmää). Siksi romaniongelma ei ole se, että Romaniassa heidät työnnetään yhteiskunnan ulkopuolelle, työttömyyteen, köyhyyteen, jopa lukutaidottomuuteen, vaan se, että he tuovat köyhyytensä tänne meidän silmien alle pilaamaan ajatuksemme tasa-arvoisesta hyvinvointivaltiosta.
Nationalismin suuri idea on, että kaikki saman kansakunnan ihmiset ovat meitä, ollaan tässä samassa veneessä, ja vaikka pankinjohtajaa ketuttaakin maksaa veroja, joilla Reiska saa ruokaa, niin minkäs teet. Kyllä omista on kuitenkin pidettävä huolta, sen isä kuitenkin taisteli Syvärillä, ja ehkä pojanpoika joskus taas. Nykyisessä globalisoituneessa maailmassa on vaan tuskallisen ilmeistä, kuinka ajatus kansakunnasta ei oikein riitä.
Mutta mitä tilalle? Tätä suurempien sisäryhmien menestystarinoita tulee mieleen kaksi: kristinusko ja islam. Aiempiin polyteistisiin tai heimouskontoihin verrattuna niiden suuri sosiaalinen innovaatio oli, että kaikki olemme saman jumalan lapsia. Jokainen uskova on jumalan karitsa, väristä, kielestä ja kaikesta riippumatta. kolikon kääntöpuolena sitten vääräuskoiset ovat matkalla saatanan luo, eikä heidän siirtämisessään alakertaan pikahissillä ole juuri keinoja kaihdettu.
Kommunismin ajatukseen kuuluu, että työväenluokka on yksi suuri maailmanlaajuinen sisäryhmä, jolla on yhteiset edut. Jokainen työläinen eli sosialisti on samassa veneessä, ja auttaa pyyteettä toista. Reaalisosialismin toteutus vaan on onnistunut tässä huonomman puoleisesti.
Ajatus siitä, että kaikki maailman ihmiset olisivat meille sisäryhmää on kaikkien utopioiden peruskauraa. Samalla tavalla, kuin utopioiden staattinen, sosiaalisesti muuttumaton maailmakaan, sekään ei tunnu realistiselta. Ryhmäidentiteetit ovat joustavia: jos kaikki ovat sisäryhmää, sen sisältä löytyvät uudet sisä- ja ulkoryhmät. Jos kaikki maailman ihmiset olisivat valkoisia yliopistotutkinnon suorittaineita postmoderneja vasemmistolaisia, löytyisi erottelun perusteeksi jotain hienovaraisempaa, vaikka musiikkimaku (”kuinka sä voit kuunnella Lady Gagaa, edes postmodernin ironisesti??”).
Pikemminkin ratkaisu on, että meidän pitää oppia sietämään toisiamme. Vaikka joku ei ole meitä, voi hänen naapurissaan elää ihmisiksi. Köyhyys ei katoa sillä, että se ajetaan muualle. Väärin käyttäytyvistä niistä seuraa aina kaikenlaisia ongelmia, mutta niihin pitää suhtautua käytännöllisinä ongelmina, joita pitää ratkoa käytännöllisin keinoin, jos ongelmat kasvavat liian suuriksi. Ei identiteettikysymyksinä joihin tarvitaan endlösung.
Entäs kerjäläiset? Mikä sitten ratkaisuksi? Ehkä Romanian romaneihin voisi alkaa soveltaa YK:n maailman ruokaohjelman keksimää uutta ”rahaa työtä vastaan” konseptia…
Aika hellyttävästi – pienoismalliforumilla joku vertasi ihan yllättäen romanikerjäläisiämme District 9 -rainan hellyttävänkamaliin rapuihmisiin, joita kukaan ei halua nurkkiinsa pyörimään. Rapuihmiselläkin on sama arvo kuin kaikilla muillakin. Vaikak he sitten ovatkin joutuneet ’väärään’ paikkaan.
Yleensä em. foorumilla ihaillaan lähinnä kontekstista johtuen sitä, kuka maalaa realistisimman SS-uniformun mittakaavassa 1:32.
Nörteillä saattaa olla isompi sydän kuin useimmilla päättäjillä.
Mielenkiintoista ja tervetullutta pohdintaa tuumii täällä yksi, jota kismittää ihan sikana, ettei tähän maahan ole kehittynyt kansallisvaltioille yleensä ominaista vapaata, ja kriittistä, myös itse-kriittistä ja vastuunsa tuntevaa lehdistöä. Sellanen olisi tarpeen, että olisi muutakin kun tätä jumittunutta ja vihaista ja niin turhanpäiväistä potaskanjauhantaa, johon on niin vaikea olla törmäämättä nykyään.
(Inhottavaa varmaan törmätä Varttiin, muuten, kaikin tavoin.) Kiitos taas kuitenkin ajatuksista.