Kesäkumit

Viime päivinä pyöräillessä on jo tehnyt mieli vaihtaa kesäkumit alle. Ainoastaan keskuspuistossa on enää lunta (sohjoa), ja suurin osa sorastatakin on jo lakaistu pois.

Kapeat 28 millin renkaat ilman nastoja tuovat aivan toisen fiiliksen ajamiseen, kun yhtäkkiä pääseekin paljon lujempaa, mutta pitää alkaa ennakoida töyssyjä. Meno on melko liukasta, niin sanoakseni.

Pyörän kumi on siitä epätavallinen peniksenjatke, että sen kuuluu olla kapea. Niihin tavanomaisiin katumaastureihin, viritettyihin tietokoneisiin ja urheluvälineisiin kumin kyllä yhdistää mielikuvat suorituskyvystä ja nopeudesta (öö, miksiköhän muuten) sekä epätarkoituksenmukaisuus. Sillä pieni vierintävastus ei edellytä pientä leveyttä; ne vaan tuppaavat halvoissa renkaissa korreloimaan. Kaupunkikäyttöön leveämpi, mutta ajotuntumaltaan kevyt rengas olisi varmasti parempi.

Toinen, yleisempääkin arvonantoa nauttiva, kesäkumi on tietenkin Radio Mafian klassinen kampanja, jossa jaetaan nuorisolle kortsuja läpi koko maan kesätapahtumissa, paitsi ehkä suviseuroilla. (?) Siinä kapeus ei olisi myyntivaltti, mutta nyt ei olekaan kyse mistään metaforista.

Itse en ole koskaan päässyt käyttämään kesäkumeja niiden varsinaiseen tarkoitukseen, eli seksin harrastamiseen ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa yleisötapahtumien yhteydessä. Käytin niitä saamiani sitten muissa yhteyksissä. Ja kun olen ollut jo hyvän aikaa siinä iässä, jossa on sekä varallisuutta että ymmärrystä ostaa omat kondominsa, ei tilaisuutta ehkä enää tule.

Kampanjaan jotenkin sotkeentuneet punaisen ristin mukaan: ”Vaikka kesäkumikampanjassa jaetaan kondomeja, tavoitteena ei ole yllyttää nuoria seksiin”.

Miksei ole? Saisi olla.

Koska tekee mieleni polttaa olkinukkeja, leikitään että joku vastarannankiiski väittää vastaan ja haluaa vähentää nuorten seksisuhteita. Esimerkiksi Krisut tai Timo Soini. He ovat tietenkin väärässä.

Jos omiin muistoihin voin yhtään luottaa, niin kyllä siihen seksiin olisi saanut yllyttääkin, kivaahan se oli. Ja jotenkin kauhean hankala päästä asiaan ja lopettaa jahkaaminen. Yleistän tästä, että jostain iästä (jonka jätän määrittelemättä) eteenpäin nuorten harrastama seksi on useimmiten myönteinen asia kaikille asianosaisille ja parantaa heidän elämänlaatuaan. Väitän, että nuorison keskuudessa tehty gallup varmasti tukisi teoriaani.

Jos minä tekisin vaalikoneen, siinä olisi kysymys:

”16-18 vuotiaiden harrastama seksi on voittopuolisesti myönteinen asia, ja sitä tulisi edistää eikä pyrkiä rajoittamaan. (1-5)”

Alta kolmen vastanneet ovat joko tekopyhiä tai friikkejä. Tai vähintäänkin kärsivät muistinmenetyksestä.

Jostain syystä mieleen nousi soimaan vanha pseudomainoksen pseudohitti. Sitä mukaillen:

Kesäkumi vie meidät tanssiin
Kesäkumi vaivuttaa transsiin
Kesäkumi!
Kesäkumi!

Solmut sielun kumilla avautuu
Fiilis vie mun rannalle tanssimaan
Nyt on aika kerältään oikaisuun
Kumin taika johdattaa seikkailuun

Kesäkumi vie meidät tanssiin
Kesäkumi vaivuttaa transsiin

17 thoughts on “Kesäkumit”

  1. No 30v täytettyään ei enää ole nuorisolainen, joten ei voi enää oikein harrastaa nuorisoseksiä. Eikä ilmaisissa kortsuissakaan enää oikein ole mitään jännää.

    Harmi, ettei legendaarista ”Nuoriso on hanurista” biisiä ole missään online; tässä kuuluisi linkata siihen.

  2. Voi hemmetti, blogger hävitti kommenttini.
    Piti sanomani, että kortsujen jakaminen ei ole minusta mitään seksin edistämistä, vaan pyrkimystä rajoittaa negatiivisia ulkoisvaikutuksia jota seksillä on. Konservatiivien moralismia en hyväksy.

    Mutta huomauttaisin, että on muitakin ulkoisvaikutuksia. Esimerkiksi vertaispaine saa nuoret, ja valitettavasti etenkin tytöt, usein lähtemään touhuun pelkästään siksi että kaverit painostavat, ja tämän vaikutus ei ole usein mitätön sitten myöhemmällä iällä. Nuorison hypergamia on erilaisten verkostovaikutusten suhteen lisäksi sellaista, että jo varhain tytöillä seksin määrä on melko tasan jakautunutta, pojilla se noudattaa lähinnä potenssijakaumaa (sic!).

    Vaikka en katso, että sitä pitäisi mitenkään estää, en myöskään näe, mitä mieltä on edistää seksiä nuorilla. (Kortsujen jakaminen ei ole edistämistä tässä mielessä, niiden positiivinen vaikutus on niin ilmeinen)

  3. Tm: joo, se ”3” olisi tuohon vaalikonekysymykseen ihan validi vastaus: ei se kuulu valtiolle tai julkishallinnolle onko ihmisillä seksisuhteita, se on heidän oma asiansa, johon pitäisi suhtautua neutraalisti.

    Mutta kuitenkin…

    Diskurssi asiassa on vahvasti sellainen, jossa implisiittisesti oletetaan seksi huonoksi asiaksi. Sinunkin kommentissasi argumentin rakenne oli täsmälleen sama, jolla perustellaan neulojen jakamista narkomaaneille.

    Nuorison seksistä puhuttaessa on tapana puhuasen haitoista, painostuksesta ja kaikesta muusta ikävästä. Implikoiden siis, että se olisi jotenkin huono asia. Mutta minä väitän, ettei ole. Siitä syntyi inspiraatio tuolle tekstin provokaatiolle.

    Tietenkin on vertaispainetta, vstoin tahtoa tehtyjä koekiluja, ja kaikkea vielä paljon ikävämpääkin. Mutta silti nuorison seksikokemusten kokonaissaldo on vahvasti plussalla, ainakin jostain iästä eteenpäin. Väitän tyynesti ilman todistetita, koska asia on minusta itsestäänselvä.

    Niin ja totta kai kortsujen jakaminen edistää seksisuhteita, vaikkaan ei ehkä kovin merkittävässä määrin. Se, että niiden jakamisella on myös muita, paljon relevantimpia vaikutuksia, ei mitenkään kumoa tätä vaikutusta.

    Ars: ”Vaihdetaan viimekesäiset Yle-X kortsut käyttökelpoiseen polkupyörään”. Saatan kuulostaa keski-ikäiseltä, mutta teit varmaan hyvät kaupat.

  4. Ei seksi ole huono asia. Seksi on yksityisasia. Seksiin liittyy kuitenkin negatiivisia ulkoisvaikutuksia, kuten nyt vaikka taudit tai ei-toivotut raskaudet, joissa siis riski lankeaa muille(kin) kuin niille, jotka toimintaan osallistuvat.

    Kortsujen jakamisen idea on, että merkittävintä negatiivista ulkoisvaikutusta lievennetään.

    Tottakai seksi on osapuolille positiivinen asia, eivät ihmiset siihen vapaaehtoisesti muuten ryhtyisi. Erilaiset asenteet, ja erityisesti poliittiset ohjelmat, joissa siitä yritetään tehdä itsessään jotain negatiivista, ovat tietenkin typeriä.

    Huumeet ovat oikeasti aika hyvä vertaus tässä; huumeisiin liittyy tietty myös muita negatiivisia vaikutuksia, mikä täytyy ottaa analogiaa tarkasteltaessa huomioon. Mutta ei huumeissakaan, tai tarkemmin sanoen siinä, miksi (osaa niistä) käytetään, ole sinänsä mitään negatiivista.

  5. ”No 30v täytettyään ei enää ole nuorisolainen, joten ei voi enää oikein harrastaa nuorisoseksiä.”

    Grouchon sanoin, Man is only as old as the woman he feels.

    Tuo olisi jo epäkorrekti vaalikonekysymys. 🙂 Pentele kun meni ohi, kunnallisvaalikoneeseen noin pitää hoitaa.

  6. TM minusta setäilee itsensä pihalla kuin Michelin-ukko. Mihin mitä teinit tekee ei liity ”negatiivisia ulkoisvaikutuksia”? Olisin ilman sen kummempaa tilastollisesta evidenssiä esimerkiksi kokolailla vakuuttunut että urheilu tuottaa enemmän ruumillisia haittoja kuin, tuota, pariurheilu. Ylipäänsä elämiseen liittyy riskejä, jotka lopulta laukeaa.

  7. Siis, wtf? Seksistä voi seurata sukupuolitauti tai raskaus. Se on iso negatiivinen riski, ja koska sukupuolitauti voi olla oireeton ja levitä muuallekin, sitä voi nyt ainakin pitää ulkoisvaikutuksena.

    Tämä ulkoisvaikutus on syytä pistää kondikseen, ja se onnistuu kun jaetaan spärdäreitä.

    Mutta sitten, nuorilla on paljon kaikenlaista juttua. Seksi on yksi helvetin iso niistä. Se on tärkeimpiä ahdistuksen ja epätietoisuuden aiheita ikinä, niillekin, joille joku ehkäisy on itsestäänselvyys. Varsinkin nuorille kolleille paineet ovat hillittömän suuret. Esimerkiksi moni 17-vuotias kolli on itsarin partaalla jos ei saa piparia.

    Minusta tämän nyt vaan noin yleisesti voi ottaa huomioon, ilman mitään ”setäilyä”.

  8. En minä nyt ymmärtänyt kondomien käyttöä tai jakamista vastustavani. Ja tarkoitin että riskit suhteessa teinien muihin elämäntapoihin nyt ole minusta kummoista. Esimerkiksi se että osa satunnaiskäyttäjistä jää koukkuun päihteisiin lienee isompi ongelma kuin päihteiden vaikutuksen satunnainen alaisena sekoilu. Joka on sitäpaitsi eri muodoissaan usein ihan kivaakin, ei niitä muuten vedettäisi.

    Teini-ikä aiheuttaa ahdistusta ja epätietoisuutta, siinä kuin elämänuskoa ja iloakin. Se on sen omininaisuus. Se että liittyykö ahdistus ihmissuhteisiin yleensä, seksiin, ulkonäköön, ammatinvalintaan, maailman tilaan, jne. on toissijaista. Useimmilla se menee ohi, enkä minä oikein usko että suojelu potentiaalisilta ahdistuksenaiheuttajilta auttaa asiaa.

  9. Niin no, minusta vaan teinien tekemät ”aikuisten jutut”, siis asiat, joiden osalta on syytä korostaa riskienhallintaa (seksi, päihteet, ja moottoriajoneuvot nyt tulevat heti mieleen, on varmaan muitakin) ovat sellaisia, että niiden kohdalla on mielekästä pitää vähän kieli keskellä suuta. Siis, niihin ”kannustaminen” tai niiden ”edistäminen” on vähän niin ja näin.

    Nuoret tekevät niitä juttuja, ja kun riskienhallinta on kunnossa, ei niissä ole mitään pahaa tai huonoa. Toisaalta nuorilla on tapana a) vetää homma överiksi b) ottaa paineita siitä, että pääsevät näyttämään muille ja c) vetää homma vielä enemmän överiksi. En puhu mistään suojelemisesta, vaikka tosin kondomien jakaminen _on_ tätä suojelua.

    Alkuperäinen kommenttini lähti siitä, että jonkun rajan jälkeen nuorten seksin lisääntyminen on vaan sitä riskien lisääntymistä, eikä oikeastaan edes niiden positiivisten juttujen lisääntymistä esiinny tuon jakauman luonteen vuoksi. Karrikoiden: jos ja kun nuoret bylsivät enemmän, niin se tarkoittaa sitä, että muutamalla koijarilla on sitten kymmenen sijaan kaksikymmentä kumppania vuodessa ja ne runkkarit vaan ovat enemmän paineessa.

    Koska minusta ei toisaalta ole mielekästä lähteä mihinkään moralisointiin tyyliin ”seksi kuuluu avioliittoon/vakituiseen parisuhteeseen”, niin en oikein näe mitään keinoa millä nuorten seksin harrastamista voi ”edistää” positiivisella tavalla.

  10. No, nuorten seksin harrastamista edistää esimerkiksi
    – Sekakoulut, joissa tapaa vastakkaista sukupuolta
    – Vanhempien ja ympäristön salliva asenne, jossa nuorten seurustelu hyväksytään.
    – Ylipäänsä harrastukset, joissa tapaa ihmisiä
    – Nuorten päihteidenkäytön de facto hyväksyminen
    – Nuorison rivo pukeutumistyyli (hmm. edistääköhän, ei välttämättä)
    – Kaikenlaiset festarit
    – Niiden kondomien jakaminen

    Nuo eivät useimmat ole tietenkään mitenkään julkisen vallan suorassa hallinnassa. Mutta useimpiin on jonkinlaista epäsuoraa vaikutusta, esimerkiksi festarien tuet, tulkinta sukupuolisiveellisyyden loukkaamisen kiellosta (RL 21§), jne.

    Kun tuota listaa katsoo, niin tuossa on laajalti taustalla eräänlainen metatarina: nuorten itsenäistyminen tukeminen, se että nuoret oppivat itsellisiksi kansalaisiksi, jotka saavat tehdä mitä haluavat ja tietävät saavansa. Ja se on kannatettavaa. Huomattavasti kannattettavampaa kuin sen vaihtoehdot. Seksuaalisuus nyt vain sattuu olemaan merkittävä osa tätä kokonaisuutta.

    Kondomien jakamisen ensisijainen tarkoitus on tietenkin ehkäistä niitä haittoja, ei tässä siitä ole epäselvyyttä (tosin veikkaan, että suurin osa projektin tekijöistä ei miellä ehkäisevänsä ulkoisvaikutuksia, vaan haittoja nuorille itselleen).

  11. > TM minusta setäilee itsensä pihalla kuin Michelin-ukko.

    Heh. Näinhän se on. Kommentoin silti itsekin 🙂

    > Siis, wtf? Seksistä voi seurata sukupuolitauti tai raskaus. Se on iso negatiivinen riski, ja koska sukupuolitauti voi olla oireeton ja levitä muuallekin, sitä voi nyt ainakin pitää ulkoisvaikutuksena.

    Huoh, setä. Ei kuule paskan vertaa ole verrattuna minun nautintooni seksistä.

    Ja sitä paitsi, mitä varten olet erityisesti nuorten seksistä huolissasi. Ihan samalla lailla vähän vanhemmat nai, vain vähän liioitellen. Kysytään suoraan. Oletko valmis suuntaamaan minkäänlaisia ”Käyttäydy ryhdikkäästi seksisuhteissasi!”-kampanjoita 40-vuotiaille?

    > kortsujen jakaminen ei ole minusta mitään seksin edistämistä, vaan pyrkimystä rajoittaa negatiivisia ulkoisvaikutuksia jota seksillä on.

    Jotka ovat?

    > Seksiin liittyy kuitenkin negatiivisia ulkoisvaikutuksia, kuten nyt vaikka taudit tai ei-toivotut raskaudet, joissa siis riski lankeaa muille(kin) kuin niille, jotka toimintaan osallistuvat.

    Useat sukupuolitaudit voi parantaa, ja muilla ei ole kokonaisterveyteen paljonkaan merkitystä. ABC-hepatiittia (vai oliko C?) vastaan voi ottaa rokotuksen (esim. itse olen näin tehnyt). Muut hepatiitit ja monet muut sukupuolitaudit ovat hyvin hyvin hyvin harvinaisia, kuten myös HIV/AIDS, joka ei enää ole kuolemantuomio. Ja sitä paitsi heteron ei-narkkarin on hyvin hyvin hyvin vaikea saada hiviä, käytännössä mahdotonta.

    Raskaudet. Muuta ehkäisyä on olemassa. Abortti on olemassa. Lapsen antaminen adoptoitavaksi on olemassa. ?Kasvatuskoti, tai mikä sen nimi olikaan, on olemassa. Suomen kokonaishedelmällisyysluku on vähentymässä, miksi sitä ei esimerkiksi tällä keinolla haluttaisi nostaa, ja esimerkiksi vähentää lapsettomien parien tuskaa.

    Pyytäisin arvioimaan: negatiiviset ulkoisvaikutukset verrattuna _yksilön subjektiiviseen_ hyötyyn, jota seksistä on.

    > Esimerkiksi vertaispaine saa nuoret, ja valitettavasti etenkin tytöt, usein lähtemään touhuun pelkästään siksi että kaverit painostavat

    Etköhän nyt vaan länkytä Uman tai vastaavaa moralismia. _Kukaan_ täysjärkinen tai poliittisesti asiaan realistisesti suhtautuva ei ole moista paskaa koskaan puhunut läsnäollessani. Niiden toisten käsitys maailmasta on muutenkin vastannut tärkeissä asioissa politbyroon vastaavaa: ja kun _joitain_ maailmankatsomusta vastaamattomia asioita olen vetänyt esille, niin: ”Kas kummaa, olenkin väärässä.”. Ja ei, en mitään filosofisia ratkaisemattomia asioita, vaan tyyliin, että oikeasti nyt elossaolevat ovat vain pieni osa ihmisistä, joka on koskaan ollut elossa, ehkäpä 5 %.

    — JATKUU —

  12. — JATKUU —

    Noin niinkuin kaikilla tuntemillani _miehillä_ asia murkku- ja nuoruusiässä oli, ettei sitä vittua saanut, tai hyvin vaivalloisesti. Ja sekä miehet itse, että naiset myöhemmin, eivät tällaista painostusta sanoneet olevan. Itse asiassa naisilta itseltään olen toisten naisten käyttäytymisestä lähinnä kuullut tuomitsevia mielipiteitä (jos totta puhutaan, eikä länkytetä) siitä, että se ja se antoi liian helposti (jos edes antoi: epäilen vahvasti, että nuo seisoivat makuuhuoneessa ja valvoivat coitusta).

    Olet sanonut itse, että olet alfauros. Minusta on miestä (heh 🙂 mutta totta) uskomaan sinua. Olet kommentointiesi perusteella useasti uskottava ihminen yleisissä asioissa ja omalla alallasi. Olen sen verran seurannut ”uraasi” nettipiireissä. Siksi uskoisin, että itsekin näkisit, että näkökulmasi on hiukan kieroutunut (uskoisin politbyroon ”Kaikkien hyvien asioiden puolella pahoja vastaan!” olevan suurempi vaikutus kuin muiden kaverialfauroiden kehumiset, mutta paskaako minä siitä tiedän). (vaikka sinua on esim. kielitieteen suhteen kehuttu, niin asioissa, jossa olet ei-asiantuntija, teet yhtä lailla virheitä kuin muutkin; kielitieteestä sen verran, että esim. kommenttisi normannien kielen, joka siis oli normanniranska, _ei_ ranska, _suuresta_ vaikutuksesta englannin kieleen, on väärin; jos haluat tietää lisää, voin laittaa linkkejä)

    > Vaikka en katso, että sitä pitäisi mitenkään estää, en myöskään näe, mitä mieltä on _edistää_ seksiä nuorilla.

    Ihan vaan siksi, että se on elämän nautinto numero yksi? (joskus asioista tulee surreaalinen olo ihan ilman arvolatausta; junttiesimerkkinä se Woody Allenin elokuva Sleeper, jossa tulevaisuudessa rasva oli terveellistä, ja nyttemmin taas rasvan epäterveellisyyttä ei ole niin painotettu; 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa julkaistiin seksioppaita nuorille, jossa puhuttiin nautinnosta ja entisten aikojen tiukkapipoisuudesta, eikä tauteja tai raskauksia mainittu ollenkaan)

    Ja sitten ihan henkilökohtaisesti. Ei kestänyt kauaa murkkuiässä, kun näin, että kondomien käytön ulkoisvaikutukset verrattuna nautintoon naimisesta ilman kortsuja olivat hyvin pienet, käytännössä olemattomat. Ainoa syy, _AINOA_, että olen koskaan käyttänyt kortsuja (alkukokeilun jälkeen), on, että toinen osapuoli on sitä halunnut (aivan varmasti setämäisen aivopesun perusteella). Haluan (ja olen aina halunnut) naida ilman kortsua, haluan (ja olen aina halunnut) laueta vittuun, haluan (ja olen aina halunnut) että spermani leviää vittuun. Sori vaan sedät, mutta näin se vaan on. Minua on vaivannut se, että naiset ovat halunneet käyttää kortsua. Kadun naimista kortsun kanssa, hatusta: 10 % nautintoa _silloin_, mutta 90 % vitutusta koko loppuelämän. Sittemmin päätin, että loppuelämäni aikana aion naida ilman kortsuja. Loppuelämäni on sen arvoista, etten halua muistella sitä vitutusta, kun nussin kortsujen kanssa.

  13. Tuota, anonyymi hyvä.

    Olitko nyt siis kortsujen jakamista vastaan, vai innostuitko muuten vaan jakamaan elämänkokemustasi meidän kanssamme?

    Kortsujen jakaminen jossain festareilla on oikeasti erittäin järkevää, koska merkittävällä osalla teineistä ei ole minkäänlaista omaa ehkäisyä mukana. Ja kondomi nyt on kaikista ehkäisyvälineistä ylivoimaisesti kätevin tuollaiseen massajakeluun.

  14. > Olitko nyt siis kortsujen jakamista vastaan

    Miten tuohon vastaisi? Toivoisin, että ihmiset eivät käyttäisi kortsuja, koska se vie nautinnosta terän. Mutta en aio taistella tätä vastaan, se olisi vähän samanlaista kuin vastustaa mormoneja höpisemästä ihmisille. Kaikkea hölmöä saa tehdä, vaikka se onkin hölmöä.

    > vai innostuitko muuten vaan jakamaan elämänkokemustasi meidän kanssamme?

    Mietin yleensä vähän, millä tyylillä kommentoin, kun sille päälle satun. TM:n kutsuminen totuudenmukaisesti setämäiseksi sai nyt aikaan tämän tyylin. Toisaalta hiton monta kertaa vaaditaan jotain henkilökohtaista tietoa jotain kommentoituani, joten tällä kertaa annoin palaa. Koskaan en siis kommentoi _oikein_…

    > Kortsujen jakaminen jossain festareilla on oikeasti erittäin järkevää, koska merkittävällä osalla teineistä ei ole minkäänlaista omaa ehkäisyä mukana. Ja kondomi nyt on kaikista ehkäisyvälineistä ylivoimaisesti kätevin tuollaiseen massajakeluun.

    Ehkäisyn merkitys verrattuna henkilökohtaiseen nautintoon naidessa ilman kumeja on melkein nolla, erityisesti senkin takia, että muitakin ratkaisuja on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *