Vartti uutisoi viime viikolla, että ”Juopot halutaan pois penkeiltä”. Sanoma-lehden mukaan kaupunki on siirtymässä erityisesti Alppilassa penkeistä yksittäisiin tuoleihin, koska:
”Tuolit suitsivat häiriökäyttäytymistä siten, ettei niihin mahdu asettautumaan esimerkiksi kokonaisia ryyppyremmejä. Lisäksi niitä on hankala valloittaa nukkumiskäyttöön.”
Uutinen on lähinnä ankka. Kaupungilla on kyllä uudenlaiset puistonpenkit (ks. sivu 62-68), mutta ei niitä juoppojen torjumiseksi ole kehitetty, vaan esteettömyyden takia, jotta ne olisivat hyviä vanhuksille ja huonosti liikkuville. Myöskään mitään linjaa torjua juoppoja juuri Alppilassa ei ole.
Soitin kaupunkikalusteista vastaavalle virkamiehelle, ja ilmeisesti uutisessa oli pientä tarkoitushakuisuutta tai vähintäänkin dramatisointia mukana. Kaikki sitaatit, yleisestä sävystä puhumattakaan, eivät vastanneet sitä mitä hän koki kertoneensa. Uusissa penkeissä on kaide keskellä, jotta niihin on helpompi nousta pyörätuolista, ja yksittäispenkkeistä taas on muutoin heikkojalkaisen helpompi nousta.
Juoppojen takia on yksi penkki jossain lähiössä korvattu tuolilla noin 10 vuotta sitten, mutta se oli ainoa tapaus, jonka virkamies muisti. Mitään yleistä linjaa asiasta ei ole, ja aivan erityisesti sellaista linjausta ei ole, että joihinkin kaupunginosiin tehtäisiin vain tuoleja.
 |
| Kaide keskellä ei estä nukkumista |
Otin asian esiin myös lautakunnassa, ja kysyin, että:
1) Onko rakennusvirastolla jokin linjaus juoppojen torjumisesta puistokalusteilla, ja jos on, miksei siitä ole päätetty lautakunnassa?
Vastaus: ei ole. Uudet penkit hyväksyttiin 3 vuotta sitten. Ensisijainen uudistustavoite oli estetttömyys, mutta keskikaide mahdollistaa myös istumisen yksittäispaikalla niin, ettei tarvitse pelätä vierustoverin lähentelevän. Nukkumisen estämisestä ei lautakuntalaisten muistin mukaan ollut mitään puhetta.
2) Onko olemassa linjaus, että ”juoppojentorjunta” koskee juuri tiettyjä kaupunginosia
Vastaus: ei tietenkään ole. Kaikkialla käytetään sekä penkkejä, että tuoleja, paikan ja tarpeen mukaan.
Kaupunki ei siis kuvittele voivansa poistaa juoppoja puistoista, ja hyvä niin. Ihmisillä on oikeus olla deekuja, ja deekuilla on oikeus olla ihmisiä.
Tarkoitukseni ei nyt tietenkään ole kannustaa ketään ryhtymään alkkikseksi. Päin vastoin, mitä harvempi siihen päätyy, sen parempi. En myöskään usko, että tälläinen postaus voisi ketään juopoksi kannustaa. Kuten eivät voi puiston penkitkään. Ylipäänsä deekuudessa ei ole kyse siitä, että yksilö tekisi rationaalisen valinan ryhtyä rappioalkoholistiksi, koska se vaikuttaa lupaavalta elämäntavalta. Sen sijaan se on tulos johon vaan jotenkin päädytään.
Alkoholismia (ja muidenkin päihteiden ongelmakäyttöä) pitää ilman muuta pyrkiä vähentämään. Se, miten tämä onnistuu, onkin vähän monimutkaisempaa. Hyviä ideoita sopii esittää. Taustalla on erilaisia henkilökohtaisia syitä, ja myös historiallinen traditio, jossa meillä on ”aina” ollut yhteiskunnan ulkopuolisia ”syrjäytyneitä”, ja ympäristö ikäänkuin hyväksyy, että joku luisuu alkoholismiin. Onpa sitä geneettisilläkin syillä spekuloitu.
 |
| Juoppo putosi penkiltä jo 1800-luvun kansanvalistuksessa |
Kun meillä nyt on rantojen miehiä joukossamme, tarvitaan ennen kaikkea strategioita elää sen tosiasian kanssa, että osalla meistä on lähtenyt elämä hallinnasta, ja sen jäämiä hallitsevat päihteet. Se on valitettavaa, mutta valittaminen ei asiaa muuta.
Yhtenä esimerkkinä tästä, kotikonnuillani Vallilassa tilanne on käytännössä se, että puistokemistit istuvat iltaa Hartolanpuistikossa, ja muut puistot ovat muiden asukkaiden käytössä. Ratkaisu on mielestäni toimiva, vaikka olohuoneen ikkunani osoittavatkin käytännössä juuri Hartolanpuistikkoon.
Jos sinne nyt sijoitettaisiin ”deekunkarkoituspenkkejä”, ryyppyremmi vaan siirtyisi muihin puistoihin, ja kohta jokaisessa puistossa olisi örinää vuorollaan. Siitä ei hyötyisi kukaan.
Kehittyneemmin samaa ideaa sovelletaan Berliinissä. Esimerkiksi Görlitzer Parkissa on omat paikkansa sekä puolijuopoilla punkkareilla, että vähän rankempaa elämää viettävillä rappionarkeilla. Jälkimmäiset kätevästi paikassa, jossa petting zoon vuohien …hmr tuoksu peittää ihmishien ja vanhan viinan hajun. Vastaavasti lapsiperheillä ja kannabiskauppiaillakin on omat alueensa.
Sellaista on elämä yhteiskunnassa. Täällä ollaan yhdessä. Ja toisilla meistä on päihdeongelma.
Toteamus päihteiden ongelmakäytöstä:
Ongelma lienee siinä, että apua henkilökohtaisiin, yhteiskunnallisesti epäsovinnaisiin ongelmiin ei enää saa henkilökohtaisella tasolla, vaan pitää ensin odottaa, elämä on kunnolla päin helvettiä. Jos sitten yrittää hankkia itselleen uutta tilaisuutta, kaikki mahdolliset viralliset tahot sotketaan kuvioihin, ja asetelmaan lisätään sossutanttakerho, joka on kärkäs puimaan yhdessä kaikkien asiat, omiin ennakkoasetelmiinsa pukeutuneena, ihmisarvosta ja kunniasta vähät välittämättä. Käytännössä tuntuu olevan niin, että jos olet mokannut hankkimalla itsellesi poliittisesti epäkorrektin elonpolun, sinulla on kaksi vaihtoehtoa: olla ylpeästi kurja ja koditon, ja kantaa kilisevää kassiasi kunnialla, tai mennä nöyristelemään lampaisiin pukeutuneen susilauman eteen, joka ei välttämättä enää näe ihmisyydessäsi kuin yhteiskunnallisen ongelman, ja todennäköisesti saa olon tuntumaan entistä mokanneemmalta. Jos avun hakeminen ei olisi kirosana, vaan sen automaattinen saaminen olisi oikeasti jokaiselle kuuluva oletuksenarvoinen perusoikeus jo ennen kuin on juotu koti ja titteli, tilanne voisi olla toinen. Sikäli katolinen synninpäästö on hieno asia: se ei ole julkista kauraa. Tässä maassa päätyy vähintään tilastoihin leima otsassaan, tai sitten päätyy otsikoihin, kun koittaa viimeiseen asti näyttää normaalilta ja kantaa julkisivunsa kunnialla, ja päätyy lopettamaan koko perheensä.
Vähänkö olisi mahtavaa, jos ei olisi yhteiskunnallisia ongelmia, joita pitää hätistellä julkikuvasta, vaan yksilöllisiä ihmisiä, jotka tarvitsevat vain vähän enemmän apua.
Olisi mahtavaa. Vaikeampaa tosiaan onkin sitten, miten tähän suuntaan päästäisiin. Yhteiskunnan tukiverkot tosiaan tuntuvat usein edellyttävän, että aisat ovat riittävän huonosti, joten ku asiat ovat huonosti, niitä pitää vielä huonontaa lisää saadakseen apua.
Parempi olisi, jos tukiverkot voisivat kannustaa ja tukea ihmisiä itse pyrkimään tilanteensa parantamiseen sen sijaan että lannistavat. Se vasta olisikin mahtavaa.
Elä ole niin sinisilmäinen Otsoseni vaikka oletkin siellä valtuustossa ensimmäistä kauttasi. Mm. minä olen äänestänyt sinut sinne suitsimaan suurimpia hölmöilyjä.
Jos jotain todella vihaan (eufemismien ja valheellisen markkinoinnin lisäksi) se on ympäristön ankeuttaminen. Tästä on kyse nytkin riippumatta siitä onko se ollut tahallista tai tahatonta.
Ei tarvitse – eikä varsinkaan kannata – olla virallista linjausta. Asioita on päin vastoin sitä helpompi ratkoa kun niistä vallitsee ns. yhteisymmärrys (ainakin niiden tahojen kanssa joiden kannat on syytä ottaa huomioon).
Jos virkamies korskeasti ilmoittaa, että uusissa penkeissä on kaide keskellä, jotta niihin on helpompi nousta pyörätuolista (sic!), niin se pitää ymmärtää tulkita siten, että tämän on vain ”päätetty” olevan sellainen argumentti johon vedotaan jos ja kun alamaiset alkavat jupista koska sen – aivan oikein! – kuvitellaan vetoavan riittävässä määrin tunteisiin ja sitä myöten lopettavan jatkokitinän.
Se, että se jengi ei voi jatkossa enää pötköttää penkillä, tulee ikään kuin vain kaupanpäällisinä – pyytämättä ja yllättäin. Myöskään vetoaminen yksittäistapaukseen ja muinaishistoriaan (tässä kontekstissa 10 vuotta), ei vakuuta ainakaan allekirjoittanutta.
En tiedä kumpi on pienempi paha: hölmö vai valehteleva virkamies. Veronmaksajan ominaisuudessa ei välittäisi maksaa palkkaa kummallekaan.
Eli veisitkö ystävällisesti valtuustoon sellaisen viestin, että Helsingistä löytyy ainakin yksi asukas joka toivoisi, että näistä pakkokäsinojallisista penkeistä luovuttaisiin. Ja jos asiasta ylipäätään uskallettaisiin kysyä kaupunkilaisilta, voi olla että saisinkin huomata edustavani enemmistön tahtoa.
Ja säästyisi tuossa jokunen lanttikin. Pienistä puroista… ja niin edespäin. Tarpeettomalle – puhumattakaan kontraproduktiiviselle – tuhlaamiselle pitää pistää piste. Piste. Esimerkin voima on se vaikutus mitä haetaan.
***
Itse olen ihmisystävällinen, ja juuri siksi uskonkin, että pakkohoitoon ohjaus pitäisi ottaa keinovalikoimaan jo yleisinhimillisten syidenkin vuoksi. Välinpitämättömyys ei ole ainoastaan ihmisvihaa vaan aiheuttaa suoraan ja epäsuorasti ennen aikaisia ja absoluuttisen turhia kuolemia.
Nythän de facto tilanne on se, että deekut ja nistit tekevät valtion sponsoroimana hidastettua itsemurhaa. Ja yhteiskunta ainoastaan ikään kuin pyytää näitä henkilöitä vain suorittamaan sen mahdollisimman privaatisti, hiljaa ja nopeasti.
Valinnanvapaus toteutuisi siinä yhteydessä kun viranomainen kysyisi, että haluatko aidosti yrittää laittaa elämäsi kuntoon vaiko tappaa itsesi valitsemallasi tyylillä?
Jälkimmäisen rahoituksen joudut keksimään itse, mutta jos se tarkoittaa rikollisia puuhia – ja jäät niistä kiinni – ymmärrä siinä tapauksessa se, että silloin edessä on pakkohoito. Valinta on sinun, mitäpä laitetaan?
PS. Deekuilla ei ole oikeutta olla ihmisiä – he ovat sitä jo!