Jaettavuudesta, todellisuudesta ja sosiaalisesta mediasta noin yleensä

Tänä jouluna sosiaalisessa mediassa on kiertänyt Luke O’Neilin artikkeli ”The Year we Broke Internet – An explantion. An apology. A plea.”

Sitä on levittänyt moni toimittaja tai nettijulkisuuden amatööri vähän eri näkökulmista. Mihin artikkeli antaakin mahdollisuuksia, koska siinä käsitellään kysymystä journalismista sosiaalisessa mediassa laveasti (ja journalismikin pitää nyt ymmärtää laveasti, jotta pyramidikuvameemit lasketaan journalismiksi)

O’Neilin monista jaettavaksi tarkoitetuista soundbiteistä tartun nyt yhteen:

”Among all the things I’ve written this year, the ones that took the least amount of time and effort usually did the most traffic. The more in-depth, reported pieces didn’t stand a chance against riffs on things predestined to go viral.”

Tässä tiivistyy ehkä parhaiten tekstin pääteesi – että on olemassa hyvää journalismia, ja on olemassa netissä hyvin leviävää journalismia, ja että kun lähestyt näistä toista, siirryt samalla kauemmas toisesta.

Kirjoituksen faktat ovat varmasti tosia – siksi paljon tilaa hän käyttää hölynpölyn levittämisen kritiikkiin – mutta en jakaa hänen käsitystään siitä, mitä internetin ja sosiaalisen median journalismi on. En koe hänen dikotomiaansa oikeaksi, enkä osaa jakaa myöskään hänen katkeraa sävyään. Selitän asian omakohtaisella esimerkillä

Lunta pyramideilla, O'Neilin suosikkiesimerkki hölynpöly"journalismista"
Lunta pyramideilla, O’Neilin suosikkiesimerkki hölynpöly”journalismista”. (lkuvan taustat tässä)

Artikkeli innoitti minut selaamaan läpi blogini suosituimmat tekstit. Jako- ja tykkäysmäärät ovat hukkuneet Bloggerin uudistuksissa ja wordpressiin siirtymässä, mutta Google Analyticsista sain lukukertojen määrän, joten se toimikoon nyt heuristiikkana.

  1. Kuvitettu pikaopas risteyspyöräilyyn (2010): 46 300 lukukertaa

    Tekstin taustalla on noin 30 tunnin työ kahlaten läpi lakia, selittäen ja piirtäen laintulkintaa. Saavutti suuren suosion heti, mutta yli 60% hiteistä on tullut ensimmäisen vuoden jälkeen.

  2. Kaikki mielipiteet eivät ole saman arvoisia (2012): 28 300 lukukertaa

    Kevyt irvailupostaus, joka purkaa turhautumista siihen, miten hömppää käsitellään verrattavana faktoihin. Vahvasti viraalipostaus, joka lähtee leviämään sosiaalisessa mediassa aina välillä. Kaksi kolmannesta lukijoista tullut ensimmäisen kuukauden jälkeen.

  3. Epic fail, eli sairaaloiden IT eilen, tänään ja huomenna (2012): 18 300 lukukertaa

    Toinen todella työläs (ja pitkä) postaus. Lukijoista vajaa puolet ensimmäisen kuukauden aikana, nousee esiin aina kun aiheesta puhutaan. Pääsi Hesarin pääuutiseksi kuukauden julkaisun jälkeen. Vaikutuksiltaan ehkä merkittävin tekstini; sysäsi liikkeelle muutoksen, jossa julkishallinnon IT-ostoista tuli poliittinen asia ja niitä ajatellaan eri tavoin.

  4. Käänne Helsingin liikennepolitiikassa (2013): 15 800 lukukertaa

    Tekstinä melko nopeasti kirjoitettu, mutta summaa kuukauden raskaiden neuvottelujen tulokset ja mitä saavutettiin. Poikkea listan muista teksteistä siinä, että merkittävyys on asioissa joita raportoidaan, eikä puhtaasti tekstin itsensä varassa (vaikka toki myös asioiden tulkinnalla on väliä). Eniten yhdessä päivässä lukukertoja kerännyt tekstini (11 000), ensimmäisen viikon jälkeen lukijamäärä muutamia satoja kuussa.

  5. Ihmisvihan iglu (2012): 12 800 lukukertaa

    Toinen viraalipostaus, joka leviää aina välillä. Analysoi julkisen tilan problematiikkaa melko melodramaattisin sanankääntein, sisältäen runsaasti kevyesti verhottuja viittauksia. Puolet lukijoista ensimmäisen kuukauden aikana.

Viiden kärjestä kaksi on vaatinut useiden työpäivien työn kirjoittamiseen, ja kolmaskin, jos lasketaan työni jonka tuloksia raportoin. Kaksi on yhdessä illassa viraaliksi kirjoitettuja tekstejä, mutta niissäkin taustalla tarkistetut faktat ja huolellinen lähteistys. Ja vain yksi teksteistä on saanut enemmistön lukijoistaan ensimmäisen kuukauden aikana, muita jaetaan ja tykätään yhä uudestaan.

Se mikä kaikkia tekstejä yhdistää on, että jokainen niistä kuvaa jonkin rajatun asian maailmasta kattavasti ja hyvin, tavalla jota ei yleensä tarvitse myöhemmin kauheasti täydentää. Lisäksi niistä jokainen myös luo sosiaalista todellisuutta, esittää tulkinnan siitä, mikä maailmassa on olennaista, mikä on ongelma tai mikä hyvä idea. Tekstejä jaetaan, koska ne on tarkoitettu jaettaviksi: jokainen niitä jakava myös käyttää niitä välineenä sosiaalisen todellisuuden rakentamiseen, itsemäärittelyyn, kavereidensa valistamiseen tai sen sellaiseen. Hyvin leviävä teksti ei niinkään pyri objektiiviseen todellisuuden kuvaamiseen, kuin sen luomiseen.

(onko joku muuten nähnyt oikeaa tutkimusta siitä, miksi ihmiset jakavat niitä linkkejä joita jakavat? pistäkää linkkiä)

Tämä on se miten minä näen sosiaalisen median tulevaisuuden. Jaettavuus ei ole asiasisällön vastakohta, vaan siitä lähes riippumaton ominaisuus. O’Neilin maalaama synkkä kuva ammattijournalismin kiihtyvästä rappiosta sosiaalisessa mediassa on varmasti osa todellisuudesta, mutta vain osa. Siinä osassa sosiaalista mediaa jossa minä elän, huolella tehdyt taustatyöt korreloivat vahvasti lukijamäärän kanssa.

Internet ja erityisesti sosiaalinen media on vienyt journalismin murrokseen. Enkä nyt puhu monikanavajulkaisemisesta tai kiristyneestä työtahdista. Merkittävin muutos on, että perinteinen ajatus ammattijournalisteista portinvartijoina tietoon on katoamassa. Tätähän O’neillin siteeraama hömppäsivun päätoimittajakin sanoo: “We reject the idea that the media elite or people who have been trained in a certain way somehow have the monopoly on editorial judgment.”

Seuraus ei kuitenkaan ole pelkästään hassun hölynpölyn ja juorujen levitystä. Kun ihmiset tottuvat tiedon-, tekstin ja muun ”sisällön” luomisen ja levittämisen työkaluihin jotka miellä kaikilla nykyään on, monenlaisia luomisen, jakamisen ja yhteistyön malleja on syntynyt ja syntyy. Sanottakoon ihan esimerkkinä vaikka Wikipedia. Aika hyvä yhteenveto ja innostunutta visiointia teeman ympärillä löytyy Clay Shirkyn kirjasta ”Cognitive Surplus: Creativity and Generosity in a Connected Age”. Alla Shirkyn TED-puhe samoista teemoista.

O’Neilin näymä maailmaan on pessimistisempi ehkä siksi, että nämä uudet mahdollisuudet eivät näy oikeastaan lainkaan, jos sosiaalista mediaa katsoo ahtaan journalistisesti. Mutta jos meemitehtailu on journalismia, niin kai sitten poliittinen blogaaminenkin?

Minä en ole journalisti, enkä yritä hankkia elantoani suoraan tekstillä. Näkökulma on eri. Tavoitteeni ei ole vain selittää maailmaa, vaan muuttaa sitä teksteillä. Ja siitä näkökulmasta sosiaalisen median aikakausi tarjoaa täysin ylivertaiset mahdollisuudet mihinkään aiempaan verrattuna.

Oma lehmä

Poliitikoilla on aina oma lehmä ojassa, tietää vanha kansa kertoa. Kun politiikka on nyt joulutauolla, on hyvä hetki katsoa, millä muilla tavoin vanha kansa voisi meitä opastaa. Omia lehmiä kun on vähän joka toisessa ojassa vanhalla kansallakin.

Parempi oma lehmä ojassa kuin kymmenen oksalla. Saa nimittäin olla melkoinen oksa että kantaa kymmenen lehmää. Ja miten ne sinne edes pääsivät, lentämälläkö?

Ei oma lehmä venettä kaada, aina on tilaa yhdelle jolla on oma lehmä ojassa.

Joka toiselle kuoppaa kaivaa, sen lehmä siihen lankeaa. Ja sitten yhtäkkiä ollaankin parhaita kavereita, vaikka tarkoitus oli virittää ansa. Aina ei voi voittaa, edes lehmää.

Mutta tämä lehmä tuli minulle pyytämättä ja yllätyksenä.

Hullu paljon työtä tekee, viisaalla on oma lehmä. Siitä kannattaakin pitää hyvää huolta.

Parempi virsta väärään kuin oma lehmä ojassa, selittää muutamankin suunnitellun infrahankkeen.

Suutarin lapsilla ei ole omaa lehmää, suomalaisen luokkayhteiskunnan karu todellisuus.

Oma lehmä on hyvä renki, mutta huono ojassa. Siksi ei kannata laittaa kaikkia lehmiä samaan ojaan.

Kell’ onni on, se lehmänsä kätkeköön. Meinaan eikö Onni olisi sonni? Siinä on sitten vasikoita ojat kohta pullollaan jos sen päästää lehmihakaan.

Kateus vie lehmätkin ojasta

Jos oma lehmä ei tule Muhammedin luo, niin sitten se lienee ojassa. On meinaan Mansikki aina tullut kun väkirehua olisi tarjolla.

Minkä taaksensa jättää, sen ojastaan löytää. Tai tarkemmin ottaen aikainen lehmä ojan löytää.

Kenen leipää syöt, sen lehmä on ojassa.

Ja erityisesti politiikassa tärkeintä ei ole voitto, vaan oma lehmä.

Nyt on saavuttu epämukavien totuuksien äärelle, ja seuraa vain vaivaantunut hiljaisuus. Siis näihin sanoihin, näihin tunnelmiin; politiikan toimituksemme toivottaa kaikille hyvää joulua.

oma_lehmä

Miljardin länsimetro – HKL:n johtokunnan lista 19.12.2013

Vuoden viimeinen kokous, ja taatusti pitkä. Lista tässä.

Pikto_metro2Länsimetro on ylittänyt budjettinsa sadalla miljoonalla, ja kokonaissumma on nyt tämän vuoden kustannustasossa 976 miljoonaa, eli pyöreästi miljardin. Nyt haetaan ylitystä Helsingin osuudelle noususta, eli 38 miljoonalle (jos laskin oikein, indeksit tekevät tästä vähän vaikeaa).

Lisäksi sen aikataulusta sanotaan: ”Voimassaolevan aikataulun mukaan Länsimetro avataan liikenteelle vuosien 2015/2016 vaihteessa, mutta riski sille, että Länsimetron avautuminen tästä myöhästyy, on olennainen.” Täytyy kysyä, että mikä nyt on paras realistinen aikatauluarvio, kun tämä se ei ilmeisesti ole. Tai ainakaan kukaan ei väitä, että alkuperäinen arvio pitäisi.

Samassa paketissa nyt esitellään Lauttasaaren ja Koivusaaren metroasemat uudemman kerran, koska viime kerralla oli jotain muodollisuuksien ongelmia. Hintaennuste on muuten noussut keväästä Lauttasaaressa 5 miljoonaa ja Koivusaaressa yli 10 miljoonalla. Nämä ovat 50-60 miljoonan asemia, mikä alkaa olla aika paljon.

Viime kerralla asiasta päätettäessä keskusteltiin, kannattaako Koivusaaren asemaa oikeastaan toistaiseksi rakentaa, kun koko Koivusaari on viivästynyt hamaan tulevaisuuteen. Samaa keskusteltaneen nytkin, mutta päätöksen tekevät kaupunginhallitus ja -valtuusto, koska kaupunginosan rakentamisen ja joukkoliikenteen sovittaminen yhteen kuuluu niille eikä meille.

foo
Koivusaaren metroluola 17.12.2013. Johtokunnan hobitit alhaalla vasemmalla. Vaikka laiturit ovat 90m pituisia, ovat luolat kokonaisuudessaan 230m

Länsimetron laituriovista tehdään myös erillinen tilauspäätös, koska se oli ilmeisesti jäänyt jonkinlaiseen byrokraattiseen railoon eri päätösten välissä. Hintamuutoksia se ei aiheuta.

Automaattimetrohanke on viipymässä sekin. Ensimmäisten M200-junien automatisointi siirtyy tulevaisuuteen, mutta M100-junien sarjatyötäkään ei voida vielä aloittaa. Hyvänä puolena metrojunia riittää nyt liikennöintiin, vaikka yksi on korjattavana ajettuaan puuta päin. Huonona taas, että aikataulu näyttää pahalta. Arviota automatisoinninkaan realistisesta aikataulusta ei kuitenkaan ole.

Pikto_ratikka2Koskelan ratikkavarikon tilalle tehdään uusi isompi varikko ja taloja. Kehittämisestä järjestetään toteutuskilpailu. Vanhat varikot puretaan ja korvataan uusilla, joiden päälle ja viereen tulee myös asuntoja sekä muita tiloja (iso kauppa jne).

Tämä tarkoittaa samalla, että Vallilan ratikkavarikosta tullaan luopumaan noin vuonna 2020, ja että Vallilan alle aiemmin suunniteltua luolavarikkoa ei tehdä. Annalan fudiskenttä jää myös uuden varikon alle, ja se korvataan parantamalla Arabianrannan kenttää noin miljoonalla.

Koska hanke on iso, päätöksen siitä tekee kaupunginvaltuusto alkuvuodesta, ja me vain esitämme että päätettäisiin näin. Vaihtoehto on tehdä uusi varikko ilman taloja, jolloin jää miljoonien tulot saamatta eikä saada asuntoja.

Lisäksi hyväksytään HKL:n tulosbudjetti ja tilataan metron pyöriä sekä ratikoiden putsausta.

Johtokunnalle esitellään myös hallintomalliselvityksen tämänhetkistä vaihetta. Suomeksi kyse on siitä, tehdäänkö HKL:stä yhtiö vai jatketaanko liikelaitoksena. Me emme asiasta päätä, vaan kaupunginhallituksen konsernijaosto, tammikuun lopussa (ja itse asiassa selvityksenkin on teettänyt keskushallinto eikä HKL). Kuljettajat ehtivät jo uhkaamaan lakolla, koska työntekijöille ei ole tarjottu mahdollisuutta lausua kantaansa selvitykseen, eikä sitä ole esitelty johtokunnallekaan kattavasti.

Puhuttuani asiasta toimitusjohtajan ja kaupungin rahoitusjohtajan kanssa kävi ilmi, että ilmeisesti kukaan ei kuitenkaan ole esittelyä kieltänytkään, joten selvitys esitellään johtokunnalle ja toimitetaan myös työntekijöiden kommentoitavaksi, kunhan se on riittävän valmis.

Oli organisaation muodosta mitä mieltä hyvänsä, niin en pidä erityisen hyvänä hallintotapana, että esitykset valmistellaan suljetuissa huoneissa vihjaamatta kenellekään mitä mahdollisesti on tulossa. Että tässä kuljettajat toivat kyllä uhkauksellaan esiin sangen oikean ongelmakohdan.

Lisää kaupunkia Vuosaareen?

Kaupunginvaltuusto päätti tänään kokouksessaan äänin 43-39 hyväksyä Meri-Rastilan rantaan rakentamisen mahdollistavan osayleiskaavan. Päätös on valitettava, enkä kannattanut sitä itse. Alla selitys miksi.

Merirastila. Vasemmalla asukkaiden OurCity-vaihtoehtokaava, oikealla kaupunkisuunnitteluviraston virallinen ehdotus.
Merirastila. Vasemmalla asukkaiden OurCity-vaihtoehtokaava, oikealla kaupunkisuunnitteluviraston virallinen ehdotus.

Meri-Rastilassa puhutaan noin kahdesta tuhannesta asukkaasta metsään irralleen nykyisestä alueesta, tai noin kahdestatuhannesta asukkaasta olemassa olevan rakenteen yhteydessä.

Kannatan asukkaiden OurCity-vaihtoehtokaavan pohjalta rakentamista nykyiseen Merirastilaan, kuten Emma Kari palautusehdotuksessaan ehdottaa. Se on sellaista rakentamista, mitä Vuosaari ansaitsee ja tarvitsee.

Täälläkin on kysytty, eikö voitaisi rakentaa molemmat? Juuri nyt ei voitaisi. Tässä on nimittäin kyse isommistakin asioista.

Meri-Rastilaan suunnitellaan rakentamista noin 2000 asukkaalle. Se on kovin vähän, alle puolet Helsingin vuotuisesta asuntorakentamisesta. Yleiskaavassa puhutaan yli 200 000 uudesta asukkaasta. Heistä ehkä sadalletuhannelle pitäisi löytää asunnot nykyisten alueiden sisältä, siis tiivistysrakentamisella.

Tässä Meri-Rastila voisi olla tienavaaja: tarvitsemme kipeästi asukkaiden ehdottamaa ja kannattamaa täydennysrakentamista. Tarvitsemme asukkaiden tuen sille, että alueita tiivistetään. Kun asukkaat nyt oma-aloitteisesti täydennysrakentamista ehdottavat, kaupungin pitää tarjoukseen tarttua.

Tämä on Helsingin rakentamisen kannalta paljon isompi asia kuin 2000 asukasta. Tarvitsemme ne 100 000 asuntoa nykyisille alueille. Valitettavasti tämä päätös ei ainakaan auta sitä.

Äänestystulos Meri-Rastilan kaavasta, . Asukkaiden ehdotus vastaan kaupungin pohjaehdotus. "EI" asukkaiden puolella, "JAA" viraston.
Äänestystulos Meri-Rastilan kaavasta, . Asukkaiden ehdotus vastaan kaupungin pohjaehdotus. ”EI” asukkaiden puolella, ”JAA” viraston.

Puheenvuoroni kokouksessa tässä.

Miten pyöräilijät ja ratsastajat sopivat keskuspuistoon

Internetissä syntyi viime kuussa pientä kohua keskuspuistoon rakennetuista aidoista, jotka katkaisivat maastopyöräreitin. Nopeasti selvisi, että aidat on rakentanut liikuntavirasto, koska ratsastajat kokevat maastopyöräilijöiden aiheuttavan vaaraa.

Aita keskuspuistossa katkaisee polun
Aita keskuspuistossa katkaisee polun

Ongelmat on tehty ratkaistaviksi, joten otimme liikuntalautakunnassa vaikuttavan Joonas Lyytisen kanssa asiaksemme järjestää keskustelun (maasto)pyöräilijöiden, ratsastajien ja kaupungin virkamiesten kesken. HePohan ei ole maastoseura, mutta edustamme pyöräilijöitä usein muutenkin ja olemme tottuneet toimimaan kaupungin kanssa, joten tämä onnistui meiltä aika luontevasti. Eikä oma asemani kaupunginvaltuustossa ainakaan haitannut.

Tuo palaveri pidettiin tänään, tässä yhteenveto. Pyöräilijöitä osallistui joukko jotka ilmoittautuivat mukaan HePon FB-ryhmässä käydyssä keskustelussa. Emme siis mitenkään edusta kaikkia maastopyöräilijöitä, ja toimme tämän myös selkeästi esiin.

  • Otso Kivekäs (Hepo, kaupunginvaltuusto)
  • Joonas Lyytinen (Hepo, liikuntalautakunta)
  • Kare Eskola (Korson kaiku)
  • Olli Kähönen
  • Pasi Maaranniitty (MTBCF jäsen, muttei seuran mandaatilla)

Ratsastajia edusti kolme Ruskeasuolla toimivaa talliyrittäjää. En nyt kirjoita heidän nimiään, kun en tullut kysyneeksi lupaa, ja tämä teksti on muutenkin enemmän pyöräilijöille tarkoitettu raportti.

Kaupunkia edusti Liikuntaviraston osastopäällikkö Petteri Huurre sekä viheralueista vastaava Hannu Airola ja Rakennusvirastosta Markus Holstainen ja Tiina Saukkonen. Liikuntavirasto siis vastaa keskuspuiston hiekkapoluista, ratsastusteistä, laduista jne ja rakennusvirasto taas kasvillisuuden hoidosta ja sen sellaisesta. Käytännössä molempia tarvitaan, kun jotain halutaan tehdä.

Keskustelu oli kaikin osin todella rakentavaa. Kävimme läpi koetut ongelmat, etsimme niihin mahdollisia ratkaisuja, ja sovimme, mitä tehdään seuraavaksi

Ongelmat

Ensinnäkin, kohtaamiset ratsastajien ja pyöräilijöiden välillä ovat oikeasti aiheuttaneet vaaratilanteita. Hevoset pelästyvät helposti, ja koulutustoiminnassa osa ratsastajista on aina aloittelijoita. Liikuntaviraston edustaja piti myös puheen siitä, että ”jotain on tehtävä”. No, eihän meistä kukaan halua vaaroja varta vasten aiheuttaa, eikä kaviosta päähänsä, niin että tämä ei liene ongelma.

Käytännössä ongelmia on kaksi:

  1. Olympiakentän vierestä kulkevaa polkua lujaa ajava lehtien välistä vilkahteleva pyöräilijä säikäyttää hevosia kentällä. Vaikuttaa gepardilta. Ja välillä hitaasti ajavakin.
  2. Ratsastuspolun ja pyöräpolun risteyksissä yhtäkkiä hevosen eteen ilmestyvä pyöräilijä voi saada hepan paniikkiin.

Ratkaisut

Olympiakentän vierestä kulkevalle pyöräpolulle etsitään uusi linja, joka kulkee vähän kauempaa kentästä. Mahdollisesti samalla katsotaan niin, ettei reitti mene tallienkaan vierestä, jos se onnistuu luontevasti. Tallit ovat kuitenkin paljon pienempi ongelma kuin kenttä.

Polun ja ratsastien kohtauspaikoissa

  • harvennetaan kasvillisuutta näkyvyyden parantamiseksi
  • laitetaan varoittavat merkit ratsastajille ja pyöräilijöille
  • laitetaan pari tukkia poikittain hidasteiksi, joiden yli on myös kiva kiivetä
  • tarvittaessa siirretään polkua, jos risteys on kovin mahdottomassa paikassa
ff
Kartta keskuspuiston eteläosasta, johon merkitty ongelmallinen polku ja muutamia parannettavia risteyspaikkoja.

Seuraavaksi

Sovimme, että joskus joulun jälkeen tehdään maastokäynti, jossa katsotaan pahimmat risteyspaikat ja tutkitaan mahdollisia uusia reittejä Olympiakentän viereiselle polulle.

Virastot myös järjestävät kylttejä, joilla voidaan varoittaa pyöräilijöitä ratsastustiestä ja ratsastajia pyöräpolusta sekä merkitä suuntaa, johon pyörällä olisi tarkoitus mennä.

Käytännön polunteosta vastannevat maastossa liikkuvat pyöräilijät, ja varmasti muullekin vapaaehtoistoiminnalle on tilaa ja tilausta…

Parannettavia risteyskohtia voi myös ehdottaa vaikka tämän blogin kommentteihin, tosin varmaan ratsastajat osaavat ne myös maastossa hyvin näyttää.

Konfliktit suomen käytetyimmässä puistossa ovat väistämättömiä (hiihtäjät vastaan koirankusettajat, hiihtäjät vastaan pyöräilijät, pyöräilijät vastaan kävelijät, jne), mutta tämä nimenomainen konflikti näyttäisi olevan ratkaistavissa kaikkien kannalta hyvällä tavalla.

Kohti Eurooppaa

Bryssel, Europarlamentin rakennus. Perjantai 8.11.2013 klo 9:23. Vihreän liiton hallitus päättää asiaa huolellisesti harkittuaan asettaa allekirjoittaneen ehdolle europarlamentin vaaleissa 2014.

Siirrytään kevääseen 2014. Luvassa on paljon työtä tehtäväksi, ja ennen kaikkea paljon puhetta.

Aion puhua tietoyhteiskunnasta. Euroopan parlamentti on se elin, joka päättää NSA:n urkintaan vastaavasta tietosuoja-asetuksesta. Euroopan parlamentti päätti myös torjua perusoikeuksia rajaavan ACTA-sopimuksen. Myös tekijänoikeuksien harmonisointi, ohjelmistopatentit ja ohjelmistohankintojen säätely päätetään europarlamentissa.

Suomi on liian pieni vaikuttamaan maailmanlaajuiseen tietoyhteiskunnan kehitykseen. Euroopan unionilla on edes periaatteessa kyky puolustaa kansalaisiaan myös internetissä. Siksi Eurooppa on se areena, jolla keskustelu internetin ja yhteiskunnan tulevaisuudesta täytyy käydä.

Aion puhua taloudesta. Eurokriisiä ratkaistaan jo neljättä vuotta vyönkiristyspolitiikalla, joka ei selvästikään toimi, jonka teoreettinen pohja on hatara ja joka muutenkin alkaa muistuttaa jonkinlaista omituista ruoskintakulkuetta. Ja jonka seuraava uhri voi muuten olla Suomi.

Myös koko euroalue ja sen luonne on tarpeen nostaa esiin. Yhteinen valuutta ilman yhteistä talouspolitiikkaa on epävakaa ja johtaa juuri sellaisiin ongelmiin joita olemme nähneet. Viime kädessä vaihtoehtona on joko talouspoliittisten päätösten teko koko valuutan tasolla, siis europarlamentissa ja komissiossa, tai paluu paikallisvaluuttoihin. Eurovaalit on oikea aika käydä tämä keskustelu.

Aion puhua liikenteestä ja kaupungeista, tutkimuksesta ja bisnesekosysteemeistä, ilmastonmuutoksesta ja energiasta. Ja kaikesta muustakin mistä muutenkin aina puhun. Myös polkupyöristä ja omenahillosta.

Puhun näistä aiheista netissä, mutta myös livenä pitkin Suomea. Jos keksit, minne haluaisit minut puhumaan, saa vinkata.

Kivekas_Otso_12-06-06_043_pieni
Kuva on kuntavaaleista. Minkä värinen paita pitäisi eurovaaleihin hankkia?

25.5. käydään sitten vaalit, joissa minua voivat äänestää kaikkialla Suomessa asuvat ihmiset.

Realistisesti ottaen mahdollisuuteni päästä läpi eivät ole kauhean suuret. Ihmeitä toki tapahtuu, mutta luultavimmin Vihreät saavat Suomesta parlamenttiin noin kaksi paikkaa. Kun listalla on jo Anni Sinnemäki ja Jyrki Kasvi,  ja muitakin kovia nimiä lienee vielä tulossa, en luultavasti mahdu kärkikaksikkoon. Ääni minulle ei kuitenkaan mene tällöin hukkaan, vaan sillä varmistetaan parlamenttipaikka Annille tai Jyrkille. Eivätkä he ole huonoja ehdokkaita ollenkaan.

Lisäksi vaalikampanja on tietenkin erinomainen tapa nostaa teemoja keskusteluun. Tavoitteeni on, että vaaleissa puhutaan pari piirua enemmän tietoyhteiskunnasta ja eurokriisin ratkaisemisesta, ja Euroopasta ylipäänsä, eikä vain lippalakeista.

Varsinainen vaalikampanja alkaa kevättalvella. Sitä ennen on kuitenkin jo paljon asioita, mitä pitää tehdä, ja joihin pyydän apuasi:

  • Voit lukea ja jakaa eteenpäin blogitekstejäni silloin, kun ne ovat jakamisen arvoisia.
  • Voit liittyä tukiryhmään facebookissa tai nettilomakkeella. Liittyäkseen ei tarvitse tietää, täsmälleen miten haluaa tukea, keksimme kyllä ideoita. Sekä ideoijia että konkreettisia toteuttajia tarvitaan.
  • Voit suositella minua kavereillesi sopivissa tilanteissa. Jos vaikka hekin haluaisivat mukaan kampanjaan.
  • Voit lahjoittaa rahaa. Eurovaalit eivät ole halpoja. Minimibudjetti kampanjalle on käytännössä 10 000 euroa, ja yritän kerätä siitä suurimman osan mikrolahjoituksina. Pienetkin summat tässä vaiheessa ovat arvokkaita, koska jo tilillä olevan rahan käyttöä on helpompi suunnitella.

Aivan erityisesti tarvitsen tueksi ihmisiä kaikkialla ihan muualla kuin Helsingissä. Jos pidät jutuistani, ja haluat auttaa projektissa, ota yhteyttä!

Maailma, jossa kaikki osaavat koodata

Esseessään Mikä minua ei miellytä Antti Nylén pohtii:

Mitä mieltä oltaisiin koodaajasta, joka päivittelisi ihmisten kehnoja C++-ohjelmoinnin taitoja – varmana siitä, että hyvät koodaustaidot tekisivät meistä parempia ihmisiä?

Kyseessä on parodinen vertaus, jolla Nylén argumentoi miten kirjailijoiden  puhe kirjoittamistaidon tärkeydestä on oikeastaan vain itsekorostusta.

Mutta otetaanpa kysymys todesta.

Unohdetaan tuosta C++, joka on vanhanaikainen ja hankala kieli. Entä jos kaikki osaisivat skriptata? Koodata yksinkertaisia laajennoksia ohjelmiin ja toistuvien työvaiheiden automatisointia? Millaisessa maailmassa eläisimme?

Juttelin vuosi sitten nuoren lääkärin kanssa tietojärjestelmistä joita hän työssään käyttää. Kaveri ei ollut ihan tavallinen lääkäri, vaan oli tehnyt myös koodaushommia ennen lääkärinuraansa. Hän hyödynsi työkoneensa tietoturvareikää ja asensi siihen graafisen skriptityökalun, joka teki kymmenisen klikkausta ja copy-pastea vaativat operaatiot yhdellä napinpainalluksella. Puolen vuoden jälkeen ohjelma oli tilastointinsa mukaan säästänyt häneltä useamman työpäivän verran turhaa työtä.

Hänen työkaverinsa käyvät läpi nuo klikkaukset ja copypastet. Joka potilaan kohdalla, joka päivä. Tai osa varmaan kirjoittaa tiedot lomakkeesta toiseen käsin, eikä edes copypastella. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin mukaan lääkärien työajasta 5-30% menee softien kanssa säätämiseen. Se on miljoonia työtunteja joka vuosi.

Eivätkä huonot tietojärjestelmät ole suinkaan lääkärien yksinoikeus. Melkein jokaisella työpaikalla joku kliksuttelee lomakkeita, tai kopioi tietoja paikasta toiseen. Toistuvia töitä, jotka voisi pienellä skriptaamisella automatisoida yhden napin taakse. Itse olen automatisoinut muun muassa kymmenien kuvien pienentämisen verkkojulkaisua varten, toistuvien etäyhteyksien ottamisen ja haut satoja tiedostoja sisältävistä standardeista.

Maailmassa jossa kaikki osaavat skriptata olisi toimistotyö siis tehokkaampaa. Ehkä paljonkin tehokkaampaa.

Myös yhteiskunnallinen keskustelu on muuttumassa yhä teknisemmäksi. Erilaista dataa on yhä enemmän saatavilla, ja hyvin perustellut argumentit menestyvät paremmin. Enää ei riitä vaatia huolenpitoa lähimmäisistä, vaan uskottava argumentti tarvitsee perustulomallin ja laskelman sen yhteiskunnallisista kustannuksista.

Tai jos otetaan yksinkertaisempi esimerkki, argumentti ratikoiden nopeuttamisesta vaati esittämistään varten yksinkertaisen Python-skriptin, jolla tarvittavan datan kasasin. Käsityönä sama olisi ollut yksinkertaisesti liian rasittavaa.

Maailmassa, jossa datan monimutkaisempi käsittely on harvojen taito, myös valta pikkuhiljaa keskittyy. Koodaamisen perusteet voivat vielä muodostua lukutaidon tapaan kansalaistaidoksi, jonka tarvitsee voidakseen osallistua täysipainoisesti yhteiskuntaan.

Lisäksi maailmassa jossa kaikki osaavat koodata, olisi tietenkin valtavasti enemmän huonoa koodia. Mutta sen kanssa pitänee sitten vaan elää.

programming-motherfucker

Tällainen maailma saattaa hyvinkin olla tuloillaan. Uudistettavaan opetussuunnitelmaan on tarkoitus lisätä tieto- ja viestintätekniikan opetus, sisältäen mm. ohjelmointia. Malli kopioitaneen enemmän tai vähemmän Virosta, jossa ohjelmointia opetetaan jo ensimmäiseltä luokalta alkaen.

Ohjelmoinnin opetus peruskoulussa tuskin sisältää C++:aa, ei ehkä edes Pythonia. Pikemminkin kielinä saattavat olla vaikka Scratch,  jota Helsingin yliopiston peliohjelmointikerhossa käytetään, tai LOGO, KODU ja Lego Mindstormin NXT, joita Virossa käytetään.

Realistisesti peruskoulun opetus tuskin johtaa siihen, että kaikki osaisivat koodata. Eiväthän kaikki osaa puhua ruotsia tai laittaa ruokaakaan, vaikka nekin ovat pakollisia aineita. Mutta jos puoletkin ihmisitä osaisi koodata, se olisi suuri muutos.

Palaten Nylénin kysymykseen, entä jos kaikki osaisivat koodata?

Minä olen kokolailla varma, että maailma olisi parempi paikka, jos kaikki osaisivat koodata yksinkertaisia skriptejä. Maailma olisi parempi jo sillä, että minä osaisin Pythonia vähän paremmin.

Siitä sopii olla ihan mitä mieltä haluaa.

HKL:n johtokunnan lista 31.10.2013

Huomisen HKL:n kokouksen lista tässä

Pikto_metro2Korkein hallinto-oikeus on todennut, että HKL:n automaattimetron hankintapäätös 15.5.2008 oli laillinen. Hyvä tietää tässä vaiheessa. Muutaman vuoden projektia onkin jo ehditty tässä odotellessa tehdä…

Automaattimetroprojekti etenee, mutta mitään kovin ihmeellistä ei tapahdu. Jo automatisoitua junaa ajellaan metroradalla automaatilla yöaikaan, kun siellä ei ole muuta liikennettä.

Hakaniemen metroasema peruskorjataan ja siinä varaudutaan Pisara-radan tuomaan ihmismäärän lisäykseen. Siltasaarenkadun jalkakäytävällä oleva sisäänkäyntipömpeli korvataan talon seinään tulevalla sisäänkäynnillä. Samalla Hakaniemeen tulee muutama uusi liiketila. Arkkitehtuurisuunnitelman kuvista katsoen muutos on pikemminkin maltillinen kuin radikaali.

Projekti maksaa 15 miljoonaa ja valmistuu kesällä 2016. Metroasema pysyy auki koko remontin ajan. Koska kokonaishinta ylittää 10 miljoonaa, lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto.

hakaniemi-lippuhalli
Hakaniemen metroasema 2016 on vähän kuin nykyinen, paitsi valosampi ja siistimpi.

pyörälogoKaupunkipyörien tilanne on ikävämpi. Tarjouskilpailun vuonna 2011 voittanut JCDecaux ja HKL eivät päässet sopimukseen hankkeesta, eikä mainosyhtiö enää jatkanut tarjoustaan. Kokonaisuudessaan hanketta on tehty vuodesta 2008 asti. Ei tämä kaikki aika ole hukkaan mennyt, vaan esimerkiksi 52 ensimmäistä pyöräasemapaikkaa on valittu ja kaikkialla hyväksytty.

Lainaten esittelyä:

Jotta kaupunkipyöräjärjestelmä voidaan Helsinkiin hankkia, on hankintakuvio mietittävä uudelta pohjalta. Nyt käyty tarjouskilpailu pohjautui vuonna 2008 laadittuun hankesuunnitelmaan. Tämä suunnitelma on monilta osin vanhentunut ja kaipaa päivittämistä. Toisaalta nyt käydyn hankintaneuvottelun yhteydessä on Helsingin kaupunkipyöräsuunnitelmat tarkentuneet huomattavasti mm. pyöräasemien sijoittelun osalta.

Uudelleen harkittavaksi kaupunkipyöräjärjestelmän hankesuunnitelmaan tulee useita eri seikkoja liittyen pyöräjärjestelmän hankintaan, operointiin ja rahoitukseen. Aiemmin muita kuin kokonaan ulkomainosyhtiöiden pyörittämiä pyöräjärjestelmiä ei ole harkittu. Kuitenkin viimeisten viiden vuoden aikana on markkinoille tullut useita eri konsepteilla toimivia pyöräjärjestelmien toimittajia ja operoijia.

Hankesuunnitelman päivityksessä tulee selvittää mahdollisuudet pyöräjärjestelmän ja operoinnin hankkimiseen erillisinä hankintoina. Myös pyöräjärjestelmän rahoittaminen mainos-, sponsori- ja käyttäjärahoituksella sekä kaupungin subventio-osuuden määrä tulee tarkastella uudestaan. Kaupungin oman tuotannon osuus pyöräjärjestelmässä tulee myös harkita.Hankesuunnitelma tulee myös laatia siinä määrin täydellisten liikennesuunnitelmien pohjalta, että pyöräjärjestelmä voidaan kilpailuttaa suoraan vähintään 150 pyöräaseman ja 1500 pyörän järjestelmänä ja siihen pitää varata optiot laajentumiseen projektialueille (Jätkäsaari, Kalasatama jne.) Tältä osin suunnitelma vaatii myös liikennesuunnittelun tarkentamista yhdessä KSV:n kanssa.ELi kun tästä tuli aikalisä, pyritään samalla parantamaan ratkaisua. Jos ja kun ulkomainospaikat eivät enää ole houkutteleva bisnes, täytyy hankkeen rahoitusta harkita avoimin mielin. Sponsoreita NYC:n ja Lontoon tapaan? Kaupungin maksama monien Ranskan kaupunkien tapaan? Uudenlaisia mainosyhteistyöratkaisuja? Tavoitteeksi pitää ottaa hyvä sekä kustannustehokas pyöräjärjestelmä, ja etsiä rahoitusratkaisu sitten siitä erikseen.

Lisäksi HKL:n osavuosikatsaus, josta ei ainakaan pistänyt silmään mitään ihmeellistä. Ratikkaliikenteen luotettavuus (99,43%) ja matkustajamäärä ovat parantuneet hiukan, kuten myös tuottavuus. Metron luotettavuus on silti parempi (99,95%) ja matkustajamäärä noussut 5,7%. Luotettavuus lasketaan sen mukaan kuinka moni vuoro lähtee päättäriltä ennen kun seuraavan vuoron pitäisi jo lähteä. Tämä ei toki kerro aivan kaikkea luotettavuudesta.

IT-jaosto 28.10.2013

Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto piti tänään ensimmäisen kokouksensa. Asialistalla oli vain aloitusmuodollisuuksia: jaoston toimenkuvan esittely, jäsenten esittelypuheenvuorot ja jaostoa koskevan menettelytapaohjeen lisääminen talousarvion noudattamisohjeisiin.

Jäsenissä on IT-alan asiantuntemusta, mutta myös pitkän linjan kunnallispolitiikan kokemusta. Molempia tarvitaan. Koska suljettujen kokousten keskusteluja ei ole tapana siteerata, kerron jaoston työlle kohdistamani odotukset vain omasta puolestani:

  • Jaoston tulee saada selvyyttä kaupungin IT-hankintoihin. Hankinnat tulee tehdä toimivilla ja nykyaikaisilla tavoilla, mutta sen lisäksi toiminnan pitää myös näyttää luotettavalta ulospäin. Yksittäisten hankkeiden lisäksi tulee käydä läpi koko hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat.
  • Jaoston tulee seurata erityisesti Apotti-hankkeen toteutusta. Hankkeeseen ryhtymisestä on tehty päätös ja tarjouskilpailun ensimmäinen vaihe lähestyy loppua. Kohta tiedämme mahdolliset tarjoajat. Tässä vaiheessa IT-jaoston tehtävä onkin osaltaan varmistaa, että hanke saadaan onnistumaan mahdollisimman hyvin. Myös joitakin muita tietotekniikkaprojekteja seurataan, mm. päätöksentekojärjestelmä Ahjoa.
  • Jaoston tulee linjata kaupungin periaatteelliset kannat tietoyhteiskunnan kysymyksiin. Ensimmäisenä agendalla on avoin data ja Helsingin vieminen maailman kärkeen avoimen datan kaupunkina. Kysymykset kansalaisten osallistumisen edistämisestä, opetuksen tietotekniikasta, paikallisen startup-ekosysteemin edellytysten parantamisesta, avoimesta lähdekoodista jne kuplivat pinnan alla…

En näe, että näistä asioista olisi kovin suuria erimielisyyksiä jaostossa. Muiden jaoston jäsenten näkemykset olivat samansuuntaisia ja täydensivät hyvin asiakohtia, jotka olin itse unohtanut huomioida.

Talousarvion yhteydessä annoimme nyt kaikille kaupungin virastoille seuraavan ohjeen:
Virastojen ja liikelaitosten on tuotava kaupunginhallituksen tietotekniikkajaoston käsittelyyn tietotekniikan hankeohjelmaan sisällytettävät yksittäiset tietotekniikkahankkeet sekä puitejärjestelyt ja niiden perusteella tehtävät hankinnat, joiden arvioitu hankintahinta ylittää miljoona euroa. Tietotekniikan hankeohjelma ei sisällä laitehankintoja, joten tässä tarkoitettu menettely ei koske niitä.Yllämainitut yksittäiset tietotekniikkahankkeet on tuotava jaostolle tiedoksi valmistelun käynnistyessä ja hyväksyttäväksi ennen hankintailmoituksen jättämistä, kuitenkin ennen asian saattamista toimivaltaisen päätöksentekijän päätettäväksi.Hanketta koskeva puitejärjestely on tuotava jaoston hyväksyttäväksi ennen hankintailmoituksen jättämistä ja puitejärjestelyyn perustuva yksittäinen hankinta ennen hankintapäätöksen tekemistä, kuitenkin ennen asian saattamista toimivaltaisen päätöksentekijän päätettäväksi.

Kysyin, mikä on menettely, jolla virastot voivat tuoda meille tiedoksi myös pienemmät hankkeet, jos katsovat sen tarpeelliseksi. En vielä saanut vastausta, mutta asiaan palataan. Ja viime kädessä jaostohan voi itse aina pyytää esittelyn msitä tahansa hankkeesta.

Jaoston työ jatkuu seuraavaksi työseminaarilla 28.11. Käytännössä tämän vuoden puoli menee lähinnä asioiden nykytilaan perehtymisessä, ja kehitysehdotuksia aletaan tehdä vasta kun ymmärretään vähän paremmin, mikä toimii ja missä on ongelmia.

ps. vielä on viikko aikaa osallistua avoimen datan Apps4Finland-kisaan. Tuomariston puheenjohtajana toimii allekirjoittanut.

Neljäs tie

Pistä kansallisteatteri ylioppilasteatterin asialle, ja kyllähän se hyvin sujuu. Tekniikka pelaa komeasti ja näyttelijät osaavat asiansa. Puhun siis Kansallisteatterin Neljännestä tiestä. Erityisesti laulunumerot nivottiin puhejuoneen välillä jopa nerokkaasti.

Mutta kun Kansallisen pistää asialle, tuloskin on kansallinen. Siinä missä Ylioppilasteatteri voi käsitellä yhtä kaupunginvaltuuston kokousta, täytyy arvovaltaisen teatterin päänäyttämöllä käsitellä koko itsenäisyyden ajan historia sekä EU:n talouspolitiikka ja tulevaisuus. Vähän pienempikin kertomus olisi riittänyt.

Poliittisesti ensimmäinen puoliaika on klassinen sosialidemokraattinen kritiikki 90-luvun talouspolitiikasta ja oikeastaan koko Suomen itsenäisyyden ajasta. Tylyintä kyytiä saavat tietenkin demarit – sillä heihinhän sosialidemokraattinen kritiikki parhaiten osuu. Suuri hyvinvointivaltion projekti palautuu aina kansalaissotaan, mutta sitä alettiin syödä sisältä jo 70-luvulla, kun ruvettiin elvyttämään myös yrityksiä. Siitä se sitten lähti alamäkeä päätyen Lipposeen, joka piittaa vain yritysten toimintaedellytyksistä ja syö köyhiä aamiaiseksi. Ymmärtänette, että tämä on kuvaus esityksen viestistä, eikä todellisuudesta?

Toisella puoliajalla linja muuttuu yllättäen, ja siirrytään perussuomalaiseen eurokritiikkiin. Hassun näköisen eteläeurooppalaiset levittelevät käsiään teatraalisesti ja polttavat rahaa kun EU-johtajat suhmuroivat ja Las Ketchup soi. Salainen taustasuunnitelma on varastaa Suomalaisten rahat. Jotenkin edellisessä näytöksessä vaadittu elvyttävä talouspolitiikka onkin nyt kirosana, kun elvytystä kaivataan etelämpänä.

Lopuksi esitys ihan vaan lässähtää. Tulevaisuus on ilmeisesti musta ja edessä leivän loppuminen sekä uusi kansalaissota. Tai ainakaan käsikirjoitustiimi ei muuta jatkoa ilmeisesti osannut nykyisyydelle nähdä. Yhdistettäessä sosialidemokraattinen ja perussuomalainen analyysi jäljelle jää niiden yhteinen nimittäjä: Esko Seppänen joka kertoo miten kaikki on tehty väärin.

Eikä Esko yleensä väärässä ole: 90-laman hoidossa tehtiin monia isoja virheitä ja varmasti myös vedettiin paljon välistä, ja niin tehdään nytkin eurokriisissä. Mutta missä ovat ratkaisut, mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Siihen ei neljäs tie anna vastauksia – näytelmässä on vain vääriä teitä.

kolmas_tieMutta kun nyt eurokriisiin jo eksyttiin, niin pari sanaa vastausten suunnasta. Oikeastaan tässä on kaksi aivan eri kysymystä ristissä keskenään: missä talouspolitiikkaa pitäisi tehdä ja millaista talouspolitiikkaa pitäisi tehdä.

Kysymykseen politiikan paikasta tuntuu näytelmässä ymmärtävän vain komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso, jota pilkataan pitkällä sitaatilla komission viimevuotisesta keskustelupaperista:

”Arriving at a full fiscal and economic union would be the final stage in EMU. As a final destination, it would involve a political union with adequate pooling of sovereignty with a central budget as its own fiscal capacity and a means of imposing budgetary and economic decisions on its members, under specific and well-defined circumstances.

[…]

As long as the EU level is not granted very far-reaching powers to determine economic policy in the euro area and the European Parliament is not responsible for deciding on the resources of a substantial central budget either, this
fundamental accountability problem cannot be overcome simply by entrusting the management of mutualised sovereign debt to an EU executive even if it is accountable to the European Parliament.

In contrast, that problem would no longer arise in a full fiscal and economic union which would itself dispose of a substantial central budget, the resources for which would be derived, in due part, from a targeted, autonomous power of taxation and from the possibility to issue the EU’s own sovereign debt, concomitant with a large-scale pooling of sovereignty over the conduct of economic policy at EU level. The European Parliament would then have reinforced powers to co-legislate on such autonomous taxation and provide the necessary democratic scrutiny for all decisions taken by the EU’s executive. Member States would not be jointly and severally liable for each other’s sovereign debt but at most for that of the EU.”

Siis jotta euro voisi selvitä velkakriisistä, pitäisi EMUn johdonmukaisena lopputuloksena kansalliset velat ottaa kokonaan EU:n vastuulle ja vastaavasti siirtää suurin osa talouspoliittisista vallasta myös unionille. Siis unionin verotusoikeus ja valta päättää jäsenmaiden talousraamista noin alkuun. (tulkitsen vapaasti, eikä sitaattikaan ole täsmälleen ääneen luettu kohta, jossa oli paloja sieltä ja täältä. Ydinkohdat kuitenkin tuossa). Lopputulos vastaisi suunnilleen USA:n liittovaltion ja osavaltioiden suhdetta.

Barroson tärkeä havainto, jonka näytelmä sivuuttaa on, että tämä on luultavasti /ainoa/ tapa saada yhteisvaluutta toimimaan. Taloustieteen teoriat varoittivat jo kauan ennen euron syntyä, että yhteinen valuutta ilman yhteistä talouspolitiikkaa on äärimmäisen altis epäsymmetrisille shokeille ja tuskin toimii hyvin. Varoitukset osoittautuivat perustelluiksi.

Näytelmässäkin esiintyvä tähtiekonomisti Paul Krugman kuvaa ilmiön vielä pitkästi blogissaan. Periaatteessa euron pelastamiseen tarvitsisi EU:n hallitseman talouspolitiikan, työvoiman liikkuvuuden, EU:n pankkitakauksen ja keskuspankin suoran lainauksen hallituksille (mahdollisesti komission kautta). Vähintäänkin tarvittaisiin keskusvallan pankkitukijärjestelmä, EKP:n suora lainaus hallituksille ja korkeampi inflaatio (korjaamaan epätasapainot nopeammin).

Toinen vaihtoehto on purkaa euro ja palata kansallisiin valuuttoihin. Sillä on merkittäviä polittisia riskejä, mutta niin on nykytilan jatkamisellakin. Talouspoliittiset ratkaisut ja taistelut täytyy käydä sillä tasolla, joka hallitsee myös rahapolitiikkaa.

Politiikan sisältöä taas kommentoi näytelmässä mikkihiiren hahmossa esiintyvä IMF. Tiivistäen se sanoo, että vyönkiristyspolitiikka (austerity), jota IMF aiemmin ajoi, ei itse asiassa toimi. Sen sijaan että leikkaukset palauttaisivat kansantalouden kasvuun tai edes vähentäisivät velkaa, ne heikentävät kasvua ja lisäävät julkisen velaan osuutta. Myös Krugman tiivistää tämän kivaan graafiin.

Sama politiikka, jonka tekemisestä 90-luvun hallituksia ansiokkaasti pilkattiin, 2010-luvulla vain todetaan. Tämän päivän talouspolitiikka karkaa käsikirjoittajan ulottuvilta. Kun politiikan paikkaa ei osata määritellä, ei poliittisiin valintoihinkaan päästä kiinni.

031013krugman2-blog480
Säästöpolitiikan vaikutus valtionvelkaan Krugmanin simulaatiossa

Tämä kahden kysymyksen ristiriita selittää samalla Neljännen tien puoliaikojen epätasapainon: ensimmäinen puoliaika operoi selkeässä ja ymmäretyssä talouspolitiikan tilassa: kansallisvaltiossa, jonka sisällä se puolusti vahvaa sosialidemokratiaa. Jälkimmäinen taas sotkeentui kysymykseen politiikan paikasta eikä lopulta kyennyt käsittelemään sen paremmin paikkaa kuin tapaakaan kunnolla.

Tositeatterillakin tulee lopulta rajansa vastaan yhteiskunnan selittäjänä. Vanhojen virheiden avaaminen onnistuu hyvin, mutta nykypäivän ratkaisujen tekemiseen ei aineistosidonnainen metodi enää taivu.