HKL:n johtokunta 7.3.2013

Pitkä kokous, lista tässä.

Automaattimetron tilannekatsaus kuultiin. Lähinnä yhteenveto tähänastisista tapahtumista. Kahden viikon päästä tulee lisää, tarkoitus olisi päästä tuleviin suunnitelmiin ja toimenpiteisiin myös.

Pikto_metro2Metrovartioinnin osalta päätimme, että vartiointi kilpailutetaan eikä tehdä omana työnä. Asia ei kuitenkaan jää vielä tähän, vaan apulaiskaupunginjohtaja vie sen kaupunginhallituksen päätettäväksi. Kyse on periaatekysymyksestä, että käytetäänkö oman konsernin palveluita vai ostetaanko markkinoilta. Sinänsä on aivan oikein, että moisen ratkaisun tekee kaupunginhallitus.

Itse äänestin Palmian puolesta yhdessä varapuheenjohtaja Simosen (vas) kanssa. Jos asia olisi oikeasti päätetty tässä, olisin halunnut vielä lisää aikaa perehtyä vaihtoehtoihin, mutta asia oli joka tapauksessa menossa KH:lle, en nähnyt järkeväksi viivyttää päätöstä. Palmiaa-ratkaisua vastaan oli perusteluja huolia, mutta toisaalta kaupungilla *on* linjapäätös käyttää omia palveluja, niin kai sitä joskus pitää noudattaakin.

Esittelyssä mielenkiintoista oli etenkin eri maiden metrovartioinnin vertailu. Osa metroliikennöijistä kilpailuttaa vartioinnin, osa tekee itse, osa tilaa kunnalliselta yhtiöltä ja osassa asiasta vastaa kunnallinen poliisi. Viimeksi mainittu saattaisi olla hyvä vaihtoehto, mutta sellaista ei laki tunne.

Uusi metrosääntö taas hyväksyttiin äänin 5-4. Keskustelu koski lähinnä oikeusasiamiehelle tehtyä kantelua, sekä sitä miten metroliikennöinnin viranomaisvalvonta tulisi yleisesti ottaen toteuttaa. Olisi hyvä, että suljettujen raidejärjestelmien (metro, ratikka) valvonnasta säädettäisiin lailla. Hallintojohtaja spekuloi, että laki voisi toimia niin, että suljetulle raideliikenteelle tarvitaan toimilupa ja turvallisuusjärjestelmä, joka pitää sertifioida. HKL onkin pikkuhiljaa valmistautumassa siihen, että tällaista saattaa olla tulossa: siksi uudessa metrosäännössä turvallisuusvalvonta on siirretty selvästi erilleen metroliikennöinnistä. Lilja kuvaa metrosäännön laillisuuskysymystä laajemmin blogissaan.

Kaikki kysymykset koskevat kuitenkin sitä, miten koko nykyinen itsevalvonta voitaisiin ja pitäisi ylipäänsä korvata lakisääteisellä järjestelmällä. Oikeusasiamiehelle tehdyissä kanteluissakin on kyse oleellisesti juuri tästä. Minkään tämän kannalta ei ole merkitystä sillä, onko voimassa uusi vai vanha metrosääntö. Kumpikin niistä on joko laillinen tai laiton, eikä tämä vaikuta valintaan niiden välillä puoleen tai toiseen. Ja koska uusi metrosääntö on ilmeisesti parempi kuin vanha, äänestin sen hyväksymisen puolesta.

Päätökseen lisättiin lausuma: ”johtokunta pitää tärkeänä, että HKL osallistuu Liikenne- ja viestintäministeriössä metroon liittyvän ohjeistuksen ja lainsäädännön kehitystyöhön ja valmisteluun”.

Koska kokous venyi näiden kanssa jo kolmituntiseksi, loput asiat käsiteltiin nopeasti ja osa jätettiin pöydälle. Hakaniemen metroaseman laajennos Nordean taloon ja Töölönkatu 49:n myynti odottavat 21.3. kokoukseen.

Pikto_ratikka2

Hakaniemen ratikkapysäkit johtokunta päätti yksimielisesti rakentaa siten, että kaikkien laiturien esteetön palvelualue rakennetaan 57 metrin pituiseksi, jotta kaksi uutta raitiovaunua mahtuu niille peräkkäin. Järjestely voidaan toteuttaa väliaikaisena siihen asti että toriparkki mahdollisesti pakottaa lyhentämään pysäkit.

Esityksen mukaisessa vanhassa suunnitelmassa kun osa ratikkapysäkeistä olisi ollut vain 45 metrin mittaisia, eli niille ei mahtuisi kahta pitkää vaunua. Infrayksikkö nyt sitten tekee laiturit pitkinä, ja niiden kohtalosta tapellaan myöhemmin KSV:n kanssa sikäli kun toriparkin uusi kaava etenee.

Hakaniemen pysäkkien suunnitelma, keksipysäkit 45m.
Hakaniemen pysäkkien suunnitelma, keskimmäiset laiturit 45m. Esittelykalvot Hakaniemestä tässä.

Ongelmana on, että yhtä laituria lyhennetään kääntymiskaistan tieltä, mikä pakottaa rakentamaan uuden suojatien pysäkkialueen keskelle, mikä pakottaa tekemään korotetusta esteettömästä alueesta lyhyemmän. Osaltaan asiaan sekaantuu myös Siltasaarenkadun länsipuolelle piirretty vanhanaikainen kaksisuuntainen pyörätie. Torin suunnitelmista lisää Liljan blogissa.

Loput asiat hyväksyttiin lyhyellä käsittelyllä. Meni silti melkein neljä tuntia.

8 thoughts on “HKL:n johtokunta 7.3.2013”

  1. Tuo uusi suojatie keskellä korttelia on erinomainen idea, mutta tuskin sitä tuollaisena sporakiskojen kohdalla kulkevat muut kuin oikeasti esteetöntä ylitystä tarvitsevat, eiköhän siinä jatkossakin kävellä yli koko pysäkkialueella ja koko kadun ylittävätkin varmasti vetävät tuon suojatien mutkat suoriksi…

    (Tuossa noita keskustan suunnan bussipysäkkejäkin pitäisi varmaan jonkun viskaalin vähitellen miettiä, lähinnä Sokosta olevalla taitaa pysähtyä enää vain 23. Kokonaan pois vai 65A/66A kaveriksi?)

    1. Jos sen viimeisen pysäkin ottaisi pois, niin tuo laiturialueen ongelma olisi muuten selvästi helpompi ratkaista. Kaistoja saisi yhdellä itään ja siten ratikkalaiturit kaikki täyspitkiksi. Tällöin tuon mutkittelevan suojatien voisi viedä etelämmäs ja pysäkit saisi 57m pituisiksi.

      Lisäksi tuo pyöräratkaisu tietenkin pitää oikeasti miettiä ihan uusiksi. Ei sitä ainakaan noin kannata tehdä.

  2. Kas, siinä oli sellainenkin. No todellakin (kas kun ei bussista poistuta suoraan pyörätielle). Noin vilkkaan bussipysäkin ja pyöräyhtäänminkään erinomaista yhdistelmää ei oikein olekaan, mutta kai siihen mahtuisi hyvin vaikka reilut pyöräkaistat pysäkkialueen ja ajoradan väliin. Vähän irralliseksihan tuo jää ilman Hämeentietä ja jatkoa Pitkällesillalle saakka, mutta kai tuo pätkä silti kannattaa rakentaa tuoltakin osin valmiiksi kun kerran kunnolla myllätään.

  3. Ihmettelen, mihin sitä kääntymiskaistaa raiteiden yli edes tarvitaan. Jos siihen kohtaan on pakko tehdä suuaukko tunnelille (ei kyllä ole), eikö se nyt voi ihan hyvin toimia niin, että suuaukolle tullaan etelästä ja siitä poistutaan pohjoiseen? Jos matka on suuaukolta keskustan suuntaan, käännytään Areena-talon edustalla kohti Pitkääsiltaa tai Hakaniemen Hallin jälkeen oikealle kohti Hakaniemen siltaa. Pohjoisesta päin tuolle sisäänkäynnille tuskin kukaan edes haluaisi, koska Sörnäisten rantatieltä päin on hyvä sisäänkäynti jo nyt. Mutta jos joku nyt vaikka välttämättä haluaa ajaa autolla Kolmannelta Linjalta tuonne tunneliin, kääntyy siinä Metallitalon edustalla kahdesti vasemmalle, ollen siten tunnelin suuaukolla. Autoille kertyvä kierto jää todella minimaistiseksi, eikä sporapysäkkejä tarvise tuhota. Siihen nähden, miten pitkiä matkoja parkkihalleissa ajetaan ja kävellään muutenkin, tuollainen pieni koukkaus ei merkitsisi oikeastaan yhtään mitään.

  4. Öö, kelmujen mukaan parkkihallin ajotunnelin suuaukko tulisi Metallin talon ja kadun väliin (idän suuntaan avautuvana), eli ei kai tuo ryhmityskaista (jonka pituus ei varmaankaan ole mikään luonnonvakio) edes mitenkään välittömästi liity koko toriparkkiin. Toriparkki toki varmaan lisäisi tuossa vasemmalle kääntyvien määrää ehkä jopa yhdellä per valokierto, mutta eipä siinä nytkään mitään ylipitkiä jonoja juuri taida näkyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *