Korkein hallinto-oikeus on todennut, että HKL:n automaattimetron hankintapäätös 15.5.2008 oli laillinen. Hyvä tietää tässä vaiheessa. Muutaman vuoden projektia onkin jo ehditty tässä odotellessa tehdä…
Automaattimetroprojekti etenee, mutta mitään kovin ihmeellistä ei tapahdu. Jo automatisoitua junaa ajellaan metroradalla automaatilla yöaikaan, kun siellä ei ole muuta liikennettä.
Hakaniemen metroasema peruskorjataan ja siinä varaudutaan Pisara-radan tuomaan ihmismäärän lisäykseen. Siltasaarenkadun jalkakäytävällä oleva sisäänkäyntipömpeli korvataan talon seinään tulevalla sisäänkäynnillä. Samalla Hakaniemeen tulee muutama uusi liiketila. Arkkitehtuurisuunnitelman kuvista katsoen muutos on pikemminkin maltillinen kuin radikaali.
Projekti maksaa 15 miljoonaa ja valmistuu kesällä 2016. Metroasema pysyy auki koko remontin ajan. Koska kokonaishinta ylittää 10 miljoonaa, lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto.
Hakaniemen metroasema 2016 on vähän kuin nykyinen, paitsi valosampi ja siistimpi.
Kaupunkipyörien tilanne on ikävämpi. Tarjouskilpailun vuonna 2011 voittanut JCDecaux ja HKL eivät päässet sopimukseen hankkeesta, eikä mainosyhtiö enää jatkanut tarjoustaan. Kokonaisuudessaan hanketta on tehty vuodesta 2008 asti. Ei tämä kaikki aika ole hukkaan mennyt, vaan esimerkiksi 52 ensimmäistä pyöräasemapaikkaa on valittu ja kaikkialla hyväksytty.
Jotta kaupunkipyöräjärjestelmä voidaan Helsinkiin hankkia, on hankintakuvio mietittävä uudelta pohjalta. Nyt käyty tarjouskilpailu pohjautui vuonna 2008 laadittuun hankesuunnitelmaan. Tämä suunnitelma on monilta osin vanhentunut ja kaipaa päivittämistä. Toisaalta nyt käydyn hankintaneuvottelun yhteydessä on Helsingin kaupunkipyöräsuunnitelmat tarkentuneet huomattavasti mm. pyöräasemien sijoittelun osalta.
Uudelleen harkittavaksi kaupunkipyöräjärjestelmän hankesuunnitelmaan tulee useita eri seikkoja liittyen pyöräjärjestelmän hankintaan, operointiin ja rahoitukseen. Aiemmin muita kuin kokonaan ulkomainosyhtiöiden pyörittämiä pyöräjärjestelmiä ei ole harkittu. Kuitenkin viimeisten viiden vuoden aikana on markkinoille tullut useita eri konsepteilla toimivia pyöräjärjestelmien toimittajia ja operoijia.
Hankesuunnitelman päivityksessä tulee selvittää mahdollisuudet pyöräjärjestelmän ja operoinnin hankkimiseen erillisinä hankintoina. Myös pyöräjärjestelmän rahoittaminen mainos-, sponsori- ja käyttäjärahoituksella sekä kaupungin subventio-osuuden määrä tulee tarkastella uudestaan. Kaupungin oman tuotannon osuus pyöräjärjestelmässä tulee myös harkita.Hankesuunnitelma tulee myös laatia siinä määrin täydellisten liikennesuunnitelmien pohjalta, että pyöräjärjestelmä voidaan kilpailuttaa suoraan vähintään 150 pyöräaseman ja 1500 pyörän järjestelmänä ja siihen pitää varata optiot laajentumiseen projektialueille (Jätkäsaari, Kalasatama jne.) Tältä osin suunnitelma vaatii myös liikennesuunnittelun tarkentamista yhdessä KSV:n kanssa.ELi kun tästä tuli aikalisä, pyritään samalla parantamaan ratkaisua. Jos ja kun ulkomainospaikat eivät enää ole houkutteleva bisnes, täytyy hankkeen rahoitusta harkita avoimin mielin. Sponsoreita NYC:n ja Lontoon tapaan? Kaupungin maksama monien Ranskan kaupunkien tapaan? Uudenlaisia mainosyhteistyöratkaisuja? Tavoitteeksi pitää ottaa hyvä sekä kustannustehokas pyöräjärjestelmä, ja etsiä rahoitusratkaisu sitten siitä erikseen.
Lisäksi HKL:n osavuosikatsaus, josta ei ainakaan pistänyt silmään mitään ihmeellistä. Ratikkaliikenteen luotettavuus (99,43%) ja matkustajamäärä ovat parantuneet hiukan, kuten myös tuottavuus. Metron luotettavuus on silti parempi (99,95%) ja matkustajamäärä noussut 5,7%. Luotettavuus lasketaan sen mukaan kuinka moni vuoro lähtee päättäriltä ennen kun seuraavan vuoron pitäisi jo lähteä. Tämä ei toki kerro aivan kaikkea luotettavuudesta.
Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto piti tänään ensimmäisen kokouksensa. Asialistalla oli vain aloitusmuodollisuuksia: jaoston toimenkuvan esittely, jäsenten esittelypuheenvuorot ja jaostoa koskevan menettelytapaohjeen lisääminen talousarvion noudattamisohjeisiin.
Jäsenissä on IT-alan asiantuntemusta, mutta myös pitkän linjan kunnallispolitiikan kokemusta. Molempia tarvitaan. Koska suljettujen kokousten keskusteluja ei ole tapana siteerata, kerron jaoston työlle kohdistamani odotukset vain omasta puolestani:
Jaoston tulee saada selvyyttä kaupungin IT-hankintoihin. Hankinnat tulee tehdä toimivilla ja nykyaikaisilla tavoilla, mutta sen lisäksi toiminnan pitää myös näyttää luotettavalta ulospäin. Yksittäisten hankkeiden lisäksi tulee käydä läpi koko hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat.
Jaoston tulee seurata erityisesti Apotti-hankkeen toteutusta. Hankkeeseen ryhtymisestä on tehty päätös ja tarjouskilpailun ensimmäinen vaihe lähestyy loppua. Kohta tiedämme mahdolliset tarjoajat. Tässä vaiheessa IT-jaoston tehtävä onkin osaltaan varmistaa, että hanke saadaan onnistumaan mahdollisimman hyvin. Myös joitakin muita tietotekniikkaprojekteja seurataan, mm. päätöksentekojärjestelmä Ahjoa.
Jaoston tulee linjata kaupungin periaatteelliset kannat tietoyhteiskunnan kysymyksiin. Ensimmäisenä agendalla on avoin data ja Helsingin vieminen maailman kärkeen avoimen datan kaupunkina. Kysymykset kansalaisten osallistumisen edistämisestä, opetuksen tietotekniikasta, paikallisen startup-ekosysteemin edellytysten parantamisesta, avoimesta lähdekoodista jne kuplivat pinnan alla…
En näe, että näistä asioista olisi kovin suuria erimielisyyksiä jaostossa. Muiden jaoston jäsenten näkemykset olivat samansuuntaisia ja täydensivät hyvin asiakohtia, jotka olin itse unohtanut huomioida.
Talousarvion yhteydessä annoimme nyt kaikille kaupungin virastoille seuraavan ohjeen:
Virastojen ja liikelaitosten on tuotava kaupunginhallituksen tietotekniikkajaoston käsittelyyn tietotekniikan hankeohjelmaan sisällytettävät yksittäiset tietotekniikkahankkeet sekä puitejärjestelyt ja niiden perusteella tehtävät hankinnat, joiden arvioitu hankintahinta ylittää miljoona euroa. Tietotekniikan hankeohjelma ei sisällä laitehankintoja, joten tässä tarkoitettu menettely ei koske niitä.Yllämainitut yksittäiset tietotekniikkahankkeet on tuotava jaostolle tiedoksi valmistelun käynnistyessä ja hyväksyttäväksi ennen hankintailmoituksen jättämistä, kuitenkin ennen asian saattamista toimivaltaisen päätöksentekijän päätettäväksi.Hanketta koskeva puitejärjestely on tuotava jaoston hyväksyttäväksi ennen hankintailmoituksen jättämistä ja puitejärjestelyyn perustuva yksittäinen hankinta ennen hankintapäätöksen tekemistä, kuitenkin ennen asian saattamista toimivaltaisen päätöksentekijän päätettäväksi.
Kysyin, mikä on menettely, jolla virastot voivat tuoda meille tiedoksi myös pienemmät hankkeet, jos katsovat sen tarpeelliseksi. En vielä saanut vastausta, mutta asiaan palataan. Ja viime kädessä jaostohan voi itse aina pyytää esittelyn msitä tahansa hankkeesta.
Jaoston työ jatkuu seuraavaksi työseminaarilla 28.11. Käytännössä tämän vuoden puoli menee lähinnä asioiden nykytilaan perehtymisessä, ja kehitysehdotuksia aletaan tehdä vasta kun ymmärretään vähän paremmin, mikä toimii ja missä on ongelmia.
ps. vielä on viikko aikaa osallistua avoimen datan Apps4Finland-kisaan. Tuomariston puheenjohtajana toimii allekirjoittanut.
Pistä kansallisteatteri ylioppilasteatterin asialle, ja kyllähän se hyvin sujuu. Tekniikka pelaa komeasti ja näyttelijät osaavat asiansa. Puhun siis Kansallisteatterin Neljännestä tiestä. Erityisesti laulunumerot nivottiin puhejuoneen välillä jopa nerokkaasti.
Mutta kun Kansallisen pistää asialle, tuloskin on kansallinen. Siinä missä Ylioppilasteatteri voi käsitellä yhtä kaupunginvaltuuston kokousta, täytyy arvovaltaisen teatterin päänäyttämöllä käsitellä koko itsenäisyyden ajan historia sekä EU:n talouspolitiikka ja tulevaisuus. Vähän pienempikin kertomus olisi riittänyt.
Poliittisesti ensimmäinen puoliaika on klassinen sosialidemokraattinen kritiikki 90-luvun talouspolitiikasta ja oikeastaan koko Suomen itsenäisyyden ajasta. Tylyintä kyytiä saavat tietenkin demarit – sillä heihinhän sosialidemokraattinen kritiikki parhaiten osuu. Suuri hyvinvointivaltion projekti palautuu aina kansalaissotaan, mutta sitä alettiin syödä sisältä jo 70-luvulla, kun ruvettiin elvyttämään myös yrityksiä. Siitä se sitten lähti alamäkeä päätyen Lipposeen, joka piittaa vain yritysten toimintaedellytyksistä ja syö köyhiä aamiaiseksi. Ymmärtänette, että tämä on kuvaus esityksen viestistä, eikä todellisuudesta?
Toisella puoliajalla linja muuttuu yllättäen, ja siirrytään perussuomalaiseen eurokritiikkiin. Hassun näköisen eteläeurooppalaiset levittelevät käsiään teatraalisesti ja polttavat rahaa kun EU-johtajat suhmuroivat ja Las Ketchup soi. Salainen taustasuunnitelma on varastaa Suomalaisten rahat. Jotenkin edellisessä näytöksessä vaadittu elvyttävä talouspolitiikka onkin nyt kirosana, kun elvytystä kaivataan etelämpänä.
Lopuksi esitys ihan vaan lässähtää. Tulevaisuus on ilmeisesti musta ja edessä leivän loppuminen sekä uusi kansalaissota. Tai ainakaan käsikirjoitustiimi ei muuta jatkoa ilmeisesti osannut nykyisyydelle nähdä. Yhdistettäessä sosialidemokraattinen ja perussuomalainen analyysi jäljelle jää niiden yhteinen nimittäjä: Esko Seppänen joka kertoo miten kaikki on tehty väärin.
Eikä Esko yleensä väärässä ole: 90-laman hoidossa tehtiin monia isoja virheitä ja varmasti myös vedettiin paljon välistä, ja niin tehdään nytkin eurokriisissä. Mutta missä ovat ratkaisut, mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Siihen ei neljäs tie anna vastauksia – näytelmässä on vain vääriä teitä.
Mutta kun nyt eurokriisiin jo eksyttiin, niin pari sanaa vastausten suunnasta. Oikeastaan tässä on kaksi aivan eri kysymystä ristissä keskenään: missä talouspolitiikkaa pitäisi tehdä ja millaista talouspolitiikkaa pitäisi tehdä.
Kysymykseen politiikan paikasta tuntuu näytelmässä ymmärtävän vain komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso, jota pilkataan pitkällä sitaatilla komission viimevuotisesta keskustelupaperista:
”Arriving at a full fiscal and economic union would be the final stage in EMU. As a final destination, it would involve a political union with adequate pooling of sovereignty with a central budget as its own fiscal capacity and a means of imposing budgetary and economic decisions on its members, under specific and well-defined circumstances.
[…]
As long as the EU level is not granted very far-reaching powers to determine economic policy in the euro area and the European Parliament is not responsible for deciding on the resources of a substantial central budget either, this
fundamental accountability problem cannot be overcome simply by entrusting the management of mutualised sovereign debt to an EU executive even if it is accountable to the European Parliament.
In contrast, that problem would no longer arise in a full fiscal and economic union which would itself dispose of a substantial central budget, the resources for which would be derived, in due part, from a targeted, autonomous power of taxation and from the possibility to issue the EU’s own sovereign debt, concomitant with a large-scale pooling of sovereignty over the conduct of economic policy at EU level. The European Parliament would then have reinforced powers to co-legislate on such autonomous taxation and provide the necessary democratic scrutiny for all decisions taken by the EU’s executive. Member States would not be jointly and severally liable for each other’s sovereign debt but at most for that of the EU.”
Siis jotta euro voisi selvitä velkakriisistä, pitäisi EMUn johdonmukaisena lopputuloksena kansalliset velat ottaa kokonaan EU:n vastuulle ja vastaavasti siirtää suurin osa talouspoliittisista vallasta myös unionille. Siis unionin verotusoikeus ja valta päättää jäsenmaiden talousraamista noin alkuun. (tulkitsen vapaasti, eikä sitaattikaan ole täsmälleen ääneen luettu kohta, jossa oli paloja sieltä ja täältä. Ydinkohdat kuitenkin tuossa). Lopputulos vastaisi suunnilleen USA:n liittovaltion ja osavaltioiden suhdetta.
Barroson tärkeä havainto, jonka näytelmä sivuuttaa on, että tämä on luultavasti /ainoa/ tapa saada yhteisvaluutta toimimaan. Taloustieteen teoriat varoittivat jo kauan ennen euron syntyä, että yhteinen valuutta ilman yhteistä talouspolitiikkaa on äärimmäisen altis epäsymmetrisille shokeille ja tuskin toimii hyvin. Varoitukset osoittautuivat perustelluiksi.
Näytelmässäkin esiintyvä tähtiekonomisti Paul Krugman kuvaa ilmiön vielä pitkästi blogissaan. Periaatteessa euron pelastamiseen tarvitsisi EU:n hallitseman talouspolitiikan, työvoiman liikkuvuuden, EU:n pankkitakauksen ja keskuspankin suoran lainauksen hallituksille (mahdollisesti komission kautta). Vähintäänkin tarvittaisiin keskusvallan pankkitukijärjestelmä, EKP:n suora lainaus hallituksille ja korkeampi inflaatio (korjaamaan epätasapainot nopeammin).
Toinen vaihtoehto on purkaa euro ja palata kansallisiin valuuttoihin. Sillä on merkittäviä polittisia riskejä, mutta niin on nykytilan jatkamisellakin. Talouspoliittiset ratkaisut ja taistelut täytyy käydä sillä tasolla, joka hallitsee myös rahapolitiikkaa.
Politiikan sisältöä taas kommentoi näytelmässä mikkihiiren hahmossa esiintyvä IMF. Tiivistäen se sanoo, että vyönkiristyspolitiikka (austerity), jota IMF aiemmin ajoi, ei itse asiassa toimi. Sen sijaan että leikkaukset palauttaisivat kansantalouden kasvuun tai edes vähentäisivät velkaa, ne heikentävät kasvua ja lisäävät julkisen velaan osuutta. Myös Krugman tiivistää tämän kivaan graafiin.
Sama politiikka, jonka tekemisestä 90-luvun hallituksia ansiokkaasti pilkattiin, 2010-luvulla vain todetaan. Tämän päivän talouspolitiikka karkaa käsikirjoittajan ulottuvilta. Kun politiikan paikkaa ei osata määritellä, ei poliittisiin valintoihinkaan päästä kiinni.
Säästöpolitiikan vaikutus valtionvelkaan Krugmanin simulaatiossa
Tämä kahden kysymyksen ristiriita selittää samalla Neljännen tien puoliaikojen epätasapainon: ensimmäinen puoliaika operoi selkeässä ja ymmäretyssä talouspolitiikan tilassa: kansallisvaltiossa, jonka sisällä se puolusti vahvaa sosialidemokratiaa. Jälkimmäinen taas sotkeentui kysymykseen politiikan paikasta eikä lopulta kyennyt käsittelemään sen paremmin paikkaa kuin tapaakaan kunnolla.
Tositeatterillakin tulee lopulta rajansa vastaan yhteiskunnan selittäjänä. Vanhojen virheiden avaaminen onnistuu hyvin, mutta nykypäivän ratkaisujen tekemiseen ei aineistosidonnainen metodi enää taivu.
Eilen kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupungin talousarvioesitystä muutettavan. Kaupunginjohtaja otti muutokset nimiinsä ja tuo korjatun talousarvion ensi viikon kokoukseen. Lienee paikallaan kertoa mistä on kyse
Koimme, kaupunginhallitus siis koki, että budjetista ei voi neuvotella pohjalta, jossa edellisten neuvottelujen päätöksiä ei ole toteutettu. Kaupunginhallitus ei myöskään voinut tuosta vaan korjata budjettia neuvottelujen mukaiseksi, koska tarkkojen summien valmistelu vaatii selvitystyötä. Siksi kaupunginjohtaja valmistelee sen uudestaan ensi kokoukseen.
Ongelmana olivat ennen kaikkea joukkoliikenteen ja pyöräilyn edistämisrahat, joita ei ollut korotettu päätetyllä tavalla, mutta myös puuttuvat ammattikoulujen kalusterahat. Hesari kertoi kaksi viikkoa sitten, kuinka ”Pajunen jyräsi poliitikot liikennerahoissa”. No, nyt poliitikot päättivät että tämä ei käy laatuun.
“Päivitetään investointibudjettia ja kymmenen vuoden investointisuunnitelmaa seuraavasti:
Pyörätiet: Lisätään määrärahoja: 2014: 0M, 2015: +3M, 2016: +3M, 2017: +2M, 2018: +1M, 2019: + 1M, 2020: +1M ja loput vuodet 0M
Joukkoliikenteen kehittäminen: Lisätään määrärahoja: 2014: +2M, 2015: +3M, 2016: +1M, loput vuodet 0M
Rahoitus toteutetaan esitetyn liikenneinvestointien raamin puitteissa, eli muita liikenneinvestointeja karsitaan lisäysten rahoittamiseksi.
Opetustoimen investoinnit: Lisätään opetustoimen irtaimen omaisuuden hankinnan määrärahaan vuodelle 2014 ammatillisen koulutuksen paikkojen toteuttamisen edellyttämä 5 miljoonaa lisää. Korotus toteutetaan investointiraamin puitteissa, eli muita investointeja karsitaan lisäyksen rahoittamiseksi.”
Rahana tämä ei ole paljon. Muutokset ovat suuruusluokaltaan puolitoista prosenttia investointibudjetista ja vajaat kaksi promillea koko talousarviosta. Muutos on kuitenkin periaatteellisesti merkittävä.
Syskuussa käytiin kaupunginhallitusryhmien välillä neuvottelut investointibudjetista. Joukkoliikenteen ja pyöräilyn osalta päätettiin:
”11. Joukkoliikenteeseen, liityntäpysäköintiin ja pyöräteihin kohdennetaan lisäresursseja kaupunkisuunnittelulautakunnan näkemyksen pohjalta. Lisäykset rahoitetaan liikennehankkeiden puitteissa siirtämällä määrärahoja muista hankkeista. Priorisoidaan joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn osuutta kustannustehokkaasti nostavia hankkeita.”
Kaupunginhallitus siis linjasi, että liikenneinvestoinneissa käytetään rahaa joukkoliikenteeseen ja pyöräilyyn suunnilleen sen verran, kuin kaupunkisuunnittelulautakunta (KSLK) ehdotti, eikä sen verran kuin investointineuvottelujen pohjana olleessa investointiluonnoksessa ehdotettiin. Rahat tähän järjestetään vähentämällä vähemmän tärkeitä investointeja.
Kaksi viikkoa sitten julkaistu talousarvioehdotus ei tätä tulosta kunnioita kovinkaan hyvin. Seuraa yhteenveto kirjauksen toteutumisesta seuraavan kolmen vuoden osalta. Kolmen vuoden siksi, että se on suunnitelman tärkein ja sitovin ajanjakso. Myöhemmät vuodet ehtivät vielä muuttua moneen kertaan.
Pyörärahoja elokuun investointiluonnoksessa oli kolmelle vuodelle 17,8 miljoonaa, kun KSLK taas oli ehdottanut 31,7 miljoonaa. 13,9 miljoonan erotuksesta toissaviikon budjettiehdotus kuroi 1,7 miljoonaa, eli 12%. Sitä ei oikein mitenkään voi pitää KSLK:n näkemyksen pohjalta linjattuna. Näistä rahoista on kiinni muun muassa suorien baanojen vetäminen pääradan ja itäväylän varteen.
Joukkoliikenteessä elokuun ehdotus oli 5,5 miljoonaa, kun KSLK oli ehdottanut 24,1 miljoonaa. Puuttuvasta 18,6 miljoonasta budjettiehdotus kattoi 5 miljoonaa, eli 27%. Ei kyllä vakuuta tämäkään. Näistä rahoista taas on kiinni Jokeri2-linjan (570) avaaminen aikataulussaan ja ratikkaliikenteen nopeuttaminen, sekä 58:n kehittäminen runkolinjaksi.
Kaupunginhallituksen nyt tekemä päätös kattaa kiistellystä rahojen erosta pyöräilyn osalta kolmen vuoden osalta 55% ja kymmenen vuoden tasolla 65%. Joukkoliikenteen kehittämisrahoissa vastaavasti katetaan 60% kolmen ensimmäisen vuoden osalta ja 74% kymmenen vuoden tasolla. Tätä voi jo pitää ”kaupunkisuunnittelulautakunnan näkemyksen pohjalta valmisteluna”, kun selvä enemmistö puuttuvista rahoista on lisätty. Nyt tehty päätös siis vastaa syyskuun neuvottelujen tulosta.
Ammattikoulutuksen rahojen osalta taas kyse on Helsinkiin saaduista 520 uudesta ammattikoulupaikasta. Koulut on järjestettävissä, mutta kouluihin tarvitaan myös pöytiä, tietokoneita, sorveja ja ompelukoneita. Investointineuvotteluissa oli epäilys, että ehdotetut rahat eivät tähän riitä, ja asiaa pyydettiin selvittämään. Tehdyn selvityksen taso jäi kaikille epäselväksi, mutta ne kalusteet tarvitaan. Rahaa piti nyt lisätä jonkin verran.
Baanaverkko. Näidenkin pyöräteiden rakentamiseen tarvitaan rahaa.
Virkamiesten esitys ei siis vastannut aiemmin tehtyä päätöstä, ja siksi se käskettiin tehdä uudelleen. Demokratiassa kun ylin valta on demokraattisesti valitulla valtuustolla, joka delegoi sitä mm. Kaupunginhallitukselle. Ei silti ole ihan jokapäiväistä, että kaupunginhallitus käskee muuttamaan budjettia ennen kun poliittiset neuvottelut sen sisällöstä edes aloitetaan. Onkin paikallaan kysyä, miksi näin kävi. Onko kyse poliitikkojen ja virkamiesten valtataistelusta? Vai ehkä passiiviiseen vastarintaan juuttuneesta hallintokulttuurista?
Uskon, että ei oikeastaan kummastakaan. Reaalimaailmassa asioilla on aina monta syytä, mutta viime kädessä kyseessä oli väärinkäsitys. Valmistelevat virkamiehet eivät uskoneet että investointineuvottelujen kirjaus oikeasti tarkoittaa mitä siinä lukee.
Helsingin liikennepolitiikassa on vuosien aikana kirjoitettu lukuisiin eri strategiapapereihin joukkollikenteen, pyöräilyn ja kävelyn etusija. Henkilöautot ovat välttämätön osa kaupungin liikennejärjestelmää, mutta ne ovat myös kalleinta mahdollista liikennettä. Siksi on rationaalista suosia joukkoliikennettä ja pyöräilyä. Ne joiden on työnsä tai muun syyn takia takia pakko kulkea autolla, voivat sen tehdä paremmin, jos ne joille bussikin sopii valitsevat bussin. Halvin tapa saada autoille tilaa motareilla on kannustaa ihmisiä jättämään autonsa kotiin. Kaikki kaupungin viralliset suunnitelmat sisältävät tämän periaatteen.
Viimeisimpänä kaupungin strategiaan (s. 19) kirjattiin keväällä tavoite nostaa joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn osuutta liikenteestä prosenttiyksiköllä vuosittain ja yhdeksi keinoksi tähän priorisoida joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn kulkutapaosuutta nostavia hankkeita. Tämä on myös se tavoite, johon syyskuun investointineuvottelujen päätös perustui.
Sitä ennen sama tavoite on kirjattu lukuisiin muihin strategia- ja visiopapereihin:
”Liikennejärjestelmää kehitetään pääosin raideliikenteeseen perustuen, joukkoliikenteen palvelutasoa nostamalla sekä kävely- ja pyöräilymahdollisuuksia lisäämällä
Tavoite: Joukkoliikenteen, pyöräilyn ja jalankulun yhteenlasketun kulkutapaosuuden lisääminen”
3. Joukkoliikenteen kilpailukyky paranee suhteessa henkilöautoon
Muita tavoitteita ovat mm:
1. Liikenteen yhteiskuntataloudellinen tehokkuus paranee
2. Joukkoliikenteen taloudellinen tehokkuus paranee
8. Päivittäispalveluiden ja työpaikkojen saavutettavuus ilman henkilöautoa paranee
11. Uusi maankäyttö sijoitetaan joukkoliikennekaupunkialueelle
MAL-visiossa (seudun kuntien yhteinen maankäytön asumisen ja liikenteen visio) yhtenä strategisena linjauksena on:
”Liikenteen päästöjä vähennetään suosimalla raide- ja muuta joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä sekä huolehtimalla siitä, että liikenteen tarvitsema energia on hiilineutraalia tai vähähiilisesti tuotettua.”
Viidestä vision linjauksesta neljä sisältää elementtejä, jotka liittyvät joukkoliikenteen kehittämiseen.
”Pyrkimyksemme on vähentää henkilöautoriippuvuutta hyvällä seudullisella joukkoliikenteellä ja miellyttävällä pyöräily- ja jalankulkuympäristöllä.” (Visio, s.7)
”Lähtökohtana on kehittää Helsinkiä maankäytöltään tiivistyvänä
raideliikenteeseen tukeutuvana verkostokaupunkina. Yleiskaavalla” (Yleiskaava, s. 22)
sekä sitovilla toiminnallisilla tavoitteilla (nämä ovat ne ydintavoitteet joita poliitikot virastolle antavat)
– Joukkoliikenteen kuljetusosuus aamuliikenteessä keskustaan kasvaa 0,2 %-yksikköä edellisvuoden toteumasta (73,6 % vuonna 2012)
Joukkoliikenteen osuus poikittaisliikenteessä kasvaa 0,2 %-yksikköä edellisvuoden toteumasta (18,9 % vuonna 2012)
Kaksi viidestä tavoitteesta käsittelee suoraan joukkoliikenteen käytön lisäämistä suhteessa autoiluun (nämä luvut ovat moottoriajoneuvomatkoista).
Sama linjaus on siis oikeastaan päätetty jo aika moneen kertaan: on kaupungin edun mukaista ja tavoite, että joukkoliikenne, pyöräily ja kävely asetetaan yksityisautoilun edelle liikennepolitiikassa.
Kaikesta tästä linjaamisesta huolimatta, useampaan kertaan kuulemani epävirallinen tulkinta strategiapapereista on ollut, että joukkoliikenne, kävely tai pyöräily asetetaan kyllä etusijalle – heti kun välttämättömät autoilun edellytykset vaan on ensin turvattu. Ja jos yksi asia on ”välttämätön”, ei loppujen priorisoinnilla oikeastaan ole enää väliä: ne hävisivät jo.
Tämä käy hyvin ilmi Pajusen kommentista Helsingin Sanomissa: ”Kaupunkisuunnittelulautakunnan esittämää tasoa ei ole mielestäni lähivuosina mahdollista toteuttaa tässä sovitussa 435 miljoonan investointiraamissa”. Ei ole mahdollista, koska tärkeämmät investoinnit on tehtävä ensin.
Mistä budjettia valmistelevien virkamiesten olisi pitänyt ymmärtää, että tällä kertaa ne korulauseet pitääkin ottaa todesta? He saivat käsiinsä tekstin, joka näytti siltä kuin yleensäkin, eikä vastaavia epämääräisiä kirjauksia ole ennekään otettu kirjaimellisesti.
Budjetti valmisteltiinkin totuttuun tapaan. Joukkoliikenteeseen ja pyöräilyyn lisättiin muutama miljoona, jotka saatiin kaivettua jostain haittaamatta liiaksi mitään muuta. Mutta tällä kertaa 1,7 miljoonaa ei riittänytkään kun puhuttiin neljästätoista. Tämä on kaupunginhallituksen päätöksen ydinviesti: kun strategiaan kirjataan liikennepolitiikan keinoja, niitä myös ihan oikeasti halutaan käyttää.
Helsingissä on sovittu kaupungin menojen kiristämisestä prosentilla vuosittain (suhteessa peruspalveluindeksiin ja väestönkasvuun) sekä investointien jäädyttämisestä 435 miljoonan tasolle. Se tarkoittaa että kaikkeen mitä haluttaisiin ei voida tehdä, vaan jostain on karsittava. Nyt karsinta osuu ennen kaikkea autoilua lisääviin hankkeisiin, mutta osittain myös katujen ja siltojen korjauksiin. Se aiheuttaa ihan oikeita haittoja.
Kyse on priorisoinnista, asioiden laittamisesta tärkeysjärjestykseen. Politiikka on valintoja, ja nyt on valittu tällainen linja. Bussiliikenteen sujuvuus ja suorat pyöräreitit menevät sivukatujen asfalttivaurioiden edelle. Itse uskon, että valinta on oikea – tuloksia voimme arvioida vuoskymmenen päästä.
Kirjoitaja on asettanut vuodelle 2023 kalenterihälytyksen tarkistaa tilanne
Sain käsiini erään viraston sisäisen muistion heidän uudesta tietojärjestelmästään. Tässä yhteenveto-osa hiukan anonymisoituna:
Nykyisellään järjestelmän haitat ovat huomattavasti sen tarjoamia hyötyjä suuremmat.
Järjestelmä on keskeneräinen: hidas, epäselvä ja epävakaa.
Järjestelmä pitää saada toimimaan niin, että [sisältöä] ei häviä.
Järjestelmän käyttöönoton myötä […] asiakaspalvelu on hidastunut ja vaikeutunut merkittävästi.
[…] käsittely kestää nyt moninkertaisen ajan aiempaan verrattuna.
Kehittäminen sitoo kohtuuttomasti työaikaa ja resursseja
Lomakkeiden määrää ja sisältöä tulisi voida muokata joustavasti.
Ja muutama muu lainaus:
”Ongelmia on ollut mm. sellaisten [sisältöjen] kanssa, jossa on käytetty ”ääkkösiä”, eli ä- ja ö-kirjaimia. Myös muita [sisältöjä] on hävinnyt järjestelmästä ilman selkeää syytä.”
”Informaation kulku korjaavalle taholle on hidasta. Tukipyyntöhakemukset tehdään sähköpostitse, eikä varmuutta korjauksen toteutumisajankohdasta. Korjauspyyntöjen lähettämistä hidastaa, että ei ole täyttä selvyyttä, kuka minkäkin ongelman korjaamisesta vastaa. […] Esimerkiksi lomakemuutokset ehdotettiin lokakuussa 2012, ne toteutuivat kesäkuussa 2013.”
Kyse ei nyt ole mistään 80-luvun perinnejärjestelmästä, vaan koko systeemi on tehty tällä vuoskymmenellä korvaamaan vanhaa.
Itse järjestelmää tuntematta syntyy aika vahvasti vaikutelma pieleen menneestä softahankkeesta. Uudistuksen tavoitteet ovat olleet epäselviä, eikä järjestelmä vastaa käyttäjien tarpeita. Lisäksi systeemi on selvästi keskeneräinen, mutta ketterää ongelmiin reagoimista ei ilmeisesti tehdä, mahdollisesti sekavista vastuusuhteista ja hankalista sopimuksista johtuen.
Valitettavasti kyseessä ei ole yksittäistapaus. Tämä on jo kolmas kaupungin asiakaspalvelujärjestelmä, josta tänä syksynä kuulen että se on hidastanut työntekoa. Softajärjestelmiä kehitetään sadoilla tuhansilla tai miljoonilla, jotta säästettäisiin toimintaprosesseissa ja saataisiin parempia tuloksia. Mutta jos järjestelmät hukkaavat dataa ja vaativat ylimääräisiä kliksuttelukierroksia, ei niistä mitään säästöjä tule.
Tämä on suurin syy, miksi halusimme perustaa kaupunkiin IT-jaoston. Tälle tilanteelle on vaan pakko tehdä jotain, ja asioiden julkisempi käsittely voisi olla ensimmäinen askel parempaan suuntaan.
Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaoston ensimmäinen kokous on 28.10. Se on vasta alkumuodollisuuksia. Marras-joulukuussa tarkoitus on perehtyä kaupungin järjestelmien ja toiminnan nykytilaan. Jatko sitten tilanteen mukaan.
Kaupunginvaltuusto perusti eilen kaupunginhallituksen tietotekniikkajaoston ja nimitti minut sen puheenjohtajaksi (kiitos luottamuksesta jne). Koska olen osavastuullinen siihen, että näin tehtiin, lienee paikallaan selittää mistä on kyse, ja mitä tällä jaostolla yritetään saada aikaan.
IT-jaosto (joksi sitä nyt kutsun) on siis poliittinen luottamuselin. Se tarkoittaa, että valtuusto valitsee sinne eri puolueiden edustajia. Valintaperuste ei ole mikään nimenomainen pätevyys, vaan kukin puolue saa paikkoja vaalimenestyksensä mukaan, ja jakaa ne kuten parhaaksi katsoo.
IT-jaosto ei siis myöskään suunnittele tai varsinkaan toteuta kaupungin IT-hankkeita. Sen tehtävänä on asettaa suuntaviivat IT-ratkaisuille yleisesti, ja valvoa, että suuret hankkeet tehdään asianmukaisesti.
Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaoston jäsenet ovat
Kuten listan ihmisiin tutustumalla huomaa, osalla on IT-taustaa, osalla taas ei. Tämä on normaalia luottamushenkilöpäätöksenteossa. Aivan vastaavasti kaupunkisuunnittelulautakunnassa ei ole pelkkiä arkkitehtejä tai opetuslautakunnassa opettajia. Poliittisten päätöksentekijöiden on tarkoitus edustaa kaupunkilaisten ääntä. Itse asiasisällön osaaminen pitäisi tulla esittelevien virkamiesten puolelta.
Tässä vaiheessa voidaankin esittää ihan perusteltu epäilys, että kannattaako poliitikkojen nyt sorkkia tietotekniikkaa? Eikö asiat sujuisi paremmin, jos annettaisiin ammattilaisten tehdä työnsä?
Oma arvioni on, että tässä tapauksessa kannattaa, kahdesta syystä
Ensinnäkin, kaupungin IT-hankinnoissa on ongelmia. Esimerkiksi toimeentulotuen nettilomake maksoi miljoonia, koska se tehdään vanhentuneelle suljetulle alustalle; määrittelyjä tilataan tekemään sama yritys jonka on tarkoitus tehdä myös toteutus; ja päätöksentekojärjestelmä muistuttaa välillä vitsiä. Lisäksi tietenkin Apotin kaltaiset jättihankkeet vaativat huolellista seurantaa.
Vaikka poliitikoilla ei ole mitään maagista kykyä ymmärtää asioita muita paremmin, niin poliittinen päätöksenteko on luonteeltaan julkista. Ja se tarkoittaa että mahdolliset ongelmat tulevat esiin; vanhanaikaiset hankintakäytännöt ja epäterveet toimittajasuhteet täytyy perustella jaostolle, joten samalla ne huomataan ja ongelmien korjaaminen saattaa edistyä. Esimerkiksi mainittu sosiaalitoimen järjestelmäalusta olisi pitänyt korvata viimeistään kymmenen vuotta sitten. Asia vaan ei ole noussut esiin ennen kuin nyt.
Vaikka hankinnat ovat periaatteessa vain tehokasta päätösten toimeenpanoa ja siten virkamiesvalmistelun piiriin kuuluva asia, niin käytännössä prosesseille pitää tehdä jotain. …ja tämä on jotain.
Toisekseen, on olemassa tietotekniikan ja tietoyhteiskunnan poliittisia kysymyksiä. Vaikka hankinnat ovat tehokkaan toimeenpanon osa, niin vaikkapa datan avaaminen ei ole. Se on poliittinen linjaus, joka hyödyttää kaupungin asukkaita ja yrityksiä ja myös kaupungin organisaatiota. Mutta se on linjaus, ja demokratiassa linjapäätökset kuuluvat luottamuselimille.
Muita mahdollisia poliittisia linjauksia ovat esimerkiksi pääsyn avaaminen kaupungin päätöksentekodataan, avoimen lähdekoodin suosiminen tai kaiken kaupungin kanssa asioimisen tarjoaminen netin kautta. Näitä kysymyksiä ei ole kovin suurta määrää, mutta ne ovat kuitenkin olemassa. Ja ennen tätä ei ollut käytännössä mitään areenaa niiden käsittelylle.
IT-Jaosto on syntynyt Vihreiden aloitteesta. Hannu Oskala ehdott sitä kaksi vuotta sitten, ja vaalien jälkeen ehdotimme sitä kaupungin strategiasta neuvoteltaessa. Strategiaan kirjattiinkin:
”Perustetaan kaupunginhallituksen alaisuuteen IT-jaosto, joka valvoo kaupungin tietotekniikkastrategiaa sekä tietohallinto- ja tietotekniikkainvestointeja eri hallinnonaloilla.”
Lautakunnan sijasta perustetaan jaosto, koska lautakunta valvoo yhtä virastoa, kun taas kaupunginhallituksen jaostolla on valtaa kaikkeen kaupungin toimintaan. Ja IT on oikeasti hajallaan pitkin kaikkea kaupungin toimintaa.
tehdä esityksiä tietotekniikkaa ja tietohallintoa koskevista periaatteista ja linjauksista sekä seurata niiden toteutumista
seurata kaupungin tietotekniikkaohjelman laatimista, toimeenpanoa ja toteutumista
hyväksyä tietotekniikan hankeohjelmaan hallintokuntien esityksestä tietotekniikkahankkeet, joiden kokonaiskustannusarvio ylittää miljoona euroa
antaa lausunto kaupungin tietotekniikan hankeohjelman kokonaisuudesta.
Ensimmäinen kohta antaa vallan ehdottaa periaatteita. Jaosto ei voi suoraan päättää, että kaikki kaupungin hankinnat tehdään vaikka ketterästi, mutta se voi ehdottaa tällaista yleistä periaatetta kaupunginhallitukselle.
Toinen kohta koskee kolmen vuoden välein laadittavaa tietotekniikkaohjelmaa. Merkittävää tässä on erityisesti toteutumisen seuraaminen. Esimerkiksi tämänhetkinen tietotekniikkaohjelma linjaa avoimesta datasta ”Tietojen saatavuutta parannetaan rakentamalla avoimia rajapintoja olemassa oleviin järjestelmiin ja edellyttämällä avoimia ja dokumentoituja rajapintoja hankittavissa järjestelmissä.” Jaostolla on nyt valtuudet kutsua minkä tahansa viraston johto kertomaan, millä tavalla he ovat dataansa avanneet ja aikovat sitä tehdä.
Kolmas kohta tarkoittaa, että yli miljoonan euron hankkeita ei voi Helsingissä aloittaa ilman IT-jaoston siunausta. Tarkka prosessi pitää vielä hakea, mutta tarkoituksena on, että asiat tuodaan IT-jaostoon niin aikaisessa vaiheessa että hanketta voidaan vielä aidosti muuttaa.
Neljäs kohta koskee kaikkia muita kaupungin IT-hankkeita, joita on vuosittain vajaat sata. Niitä IT-jaosto ei yleensä käsittele yksittäin, vaan kokonaisuutena.
Jo käynnissä olevia hankkeita IT-jaosto seuraa, mutta sillä ei ole suoraa toimivaltaa määrätä niitä. Tässä voidaan kuitenkin ”lainata” kaupunginhallituksen valtaa. Eli jos IT-jaosto suhtautuu kriittisesti johonkin hankkeeseen, valmistelevat virkamiehet luultavasti kuuntelevat sitä, koska viime kädessä asia voidaan aina viedä kaupunginhallitukseen, joka luultavasti kuuntelee jaoston näkemystä.
Erityisesti tämä koskee Apottia. Apotin etenemistä tullaan raportoimaan IT-jaostolle säännöllisesti, mutta jaosto ei voi määrätä hanketta toimimaan millään tietyllä tavalla. Ja päätös lähteä tekemään yhteistä potilastietojärjestelmää on joka tapauksessa jo tehty, eikä jaostolla ole mandaattia sitä muuttaa. Sen sijaan tulen ainakin itse keskittymään siihen, miten hanke saadaan onnistumaan mahdollisimman hyvin niissä reunaehdoissa, jotka on jo päätetty.
Jaoston työ alkaa tämän vuoden puolella. Ensimmäiset kuukaudet menevät lähinnä asioihin perehtymiseen, eli mitään kovin konkreettista ei kannata heti odottaa. Mutta ensi vuoden aikana uskoisin toiminnan muutoksen jo näkyvän jossain.
Tässä vaiheessa jaosto on vaalikauden mittainen kokeilu. Ei ole itsestäänselvää, että poliittisen valvonnan tuominen IT-kysymyksiin saa asiat toimimaan paremmin. Mutta tuskin ne ainakaan huonommin voivat mennä.
Kirjoittaja aikoo raportoida tässä blogissa kaupunginhallituksen tietotekniikkajaoston tulevasta toiminnasta. Stay tuned.
Juhannuksen alla 2015, sunnuntaina vähän yhdentoista jälkeen pysähtyy 40-vuotias lähijuna puiselle laiturille Espoon perukoilla. Ympärillä näkyy alkukesän peltoja ja metsäinen kumpu. Laskeva aurinko paistaa vaakasuoraan koivujen välistä.
Juna ovi aukeaa ja konduktööri katsoo ulos. Kukaan ei nouse junaan. Konnari sulkee oven ja antaa lähtömerkin. Viimeinen juna Mankista lähtee kohti Helsinkiä.
Mankki on siis Espoon läntisin juna-asema (seisake). Asemalaiturilta voi katsella peltojen yli kirkkonummelle. Siellä pysähtyy U-juna kerran tunnissa ja matka Helsinkiin kestää 32 minuuttia.
Muodollisesti päätöstä Mankin seisakkeen lakkauttamisesta ei vielä ole tehty, mutta käytännössä asia on selvä. HSL:n toimintasuunnitelman luonnoksessa sanotaan:
”Matka-aikojen nopeuttamiseksi ja junaliikenteen täsmällisyyden ja selkeyden parantamiseksi muutetaan nykyiset U-junat S-juniksi joille lisätään pysähtymiset Tolsan ja Jorvaksen asemilla. Mankin seisake, jossa nousuja on ollut 0,7 matkustajaa/vuoro, lakkautetaan. Korvaavana yhteytenä toimii linjan 18 jatke Lasilaaksoon.”
Espoon kaupungin vastaus tähän on, että kunhan Lasimäentie saadaan ensin valmiiksi, jotta bussi saadaan kulkemaan. Käytännössä asia on nyt selvä.
Tämän voisi helposti kuvata tarinaksi junaliikenteen rappiosta. Kuinka asemia suljetaan yksi toisensa jälkeen, kunnes jäljellä on enää muutama hassu linja, joita liikennöi vanhuuttaan hajoavat junat hiekkakasaksi murenevilla asemilla. Kuinka jokainen lakkautus vie aina muutaman matkustajan lisää, kunnes niille kannattavillekaan asemille ei ole matkustajia. 90-luvulla suljettiin Tuusulan ja Hyvinkään seisakkeita, ja nyt rappio on levinnyt jo Kehä III sisäpuolellekin Mankin sulkemisen myötä.
Mutta se ei ole koko totuus, jos on totuus ensinkään. Mankin lakkautus ei tullut yllätyksenä. Siitä on puhuttu ainakin vuodesta 2006 asti, luultavasti paljon kauemmin. Ratahallintokeskuksen lähiliikenteen kehittämisselvitys vuodelta 2009 sanoo:
”Seisakkeen varustelutaso on puutteellinen. Laituripituudet ovat vain noin 120–130 metriä eli ne eivät riitä pisimmille ruuhka-ajan junille, joita liikennöidään nykyisin kolmen lähijunayksikön eli noin 150 metrin pituisina. Nykyiset laiturit ovat myös liian matalia ja eivät täytä nykyisiä esteettömyysvaatimuksia. Matkustajat kulkevat radan poikki aseman kohdalla olevan vanhan tasoristeyksen kautta. Puutteelliset liikennejärjestelyt aiheuttavat 80 km/h nopeusrajoituksen myös niille junille, jotka eivät pysähdy asemalla.
Aseman säilyttäminen vaatisi huomattavia investointeja asema-alueeseen ja sen kulkuyhteyksiin. Aseman kehittäminen on kuitenkin haasteellista nykyisellä paikallaan, sillä asema sijaitsee pehmeiköllä ja laitureita ei ole nykyisen ratageometria asettamien rajoitusten vuoksi mahdollista pidentää.”
Eli Mankkiin pitäisi oikeastaan tehdä isolla rahalla uusi asema. Ja se taas ei kannata, koska sillä ei ole käyttäjiä: Hesarin mukaan Mankista nousee junaan alle 50 ihmisitä päivässä. Sellaiselle joukolle ei tehdä uutta asemaa. 50 ihmistä mahtuu bussiin, ja bussihan Mankkiin onkin tulossa.
Syy vähäiseen matkustajamäärään on se, että Mankin aseman ympäristössä asuu aika vähän ihmisiä. Suurin osa alueesta on peltoa. Vieressä on Lasilaakson väljä omakotitaloalue ja kolme kerrostaloa. Muutama sata ihmistä.
Mankin seisakkeen ympäristö. 600 metrin etäisyys merkitty punaisella ympyrällä. Ympyrän oikeasta reunasta on helpompi kävellä Kauklahteen; kävelyetäisyydelle jää vain Lasilaakso ja peltoja.
Jotta rautatieaseman olemassaolon voi perustella, pitää sen ympärille rakentaa kaupunkia. Helsingissä ollaan näin tekemässä, kun uuden yleiskaavan valmistelussa yksi painopiste on tiivistää kaikkia asemanseutuja.
Mankin osalta taas tiivistäminen olisi oikeastaan pitänyt aloittaa jo vuosia sitten. Mutta Espoossa on päätetty rakentaa muualle. Radan varteen lähemmäs Helsinkiä, tulevan metron varteen ja pitkin Histan metsiä. Osa ratkaisuista perusteltuja, toiset ehkä eivät. Joka tapauksessa Mankkiin ei ole haluttu rakentaa, kuten kaavakartasta hyvin näkee.
Mankin asemakaava. Suurin osa aseman ympäristöstä on kaavoittamatta, eli ei kaupunkia laisinkaan. 600m etäisyys taas merkitty ympyrällä
Kerran tunnissa pysähtyvän junan varaan ei myöskään voi rakentaa mitään ”joukkoliikenteeseen perustuvaa asuinaluetta”. Vaikea sellaisessa on ilman autoa elää, kun kauppamatka kestää kaksi tuntia. Jotta alueelle saataisiin kunnollinen joukkoliikenne, pitäisi nykyiset U- ja S-junat yhdistää niin, että juna pysähtyisi edes puolen tunnin välein. Ja se taas olisi vaikeaa, kun samalla radalla kulkevat myös Turun junat…
Jos tuonne Espoonlahden perukoille lähdetään vielä joskus rakentamaan juna-aseman ympärille asuinaluetta, se kannattaisi tehdä nyt lakkautettavien Mankin ja Luoman seisakkeiden puoliväliin. Kuten Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hesarissa toivoikin. Siinä on vielä enemmän peltoa ympärillä, ja asema olisi lähes yhtä lähellä lasilaaksolaisille.
Ehkä jonain päivänä Mankin seisake siis ratsastaa jälleen. Mutta siihen asti…
Kirjoittaja vietti yhden talven Mankissa joskus 10 vuotta sitten.
Korkein hallinto-oikeus on todennut, että HKL:n automaattimetron hankintapäätös 15.5.2008 oli laillinen. Hyvä tietää tässä vaiheessa. Muutaman vuoden projektia onkin jo ehditty tässä odotellessa tehdä…
Kaupunkipyörien tilanne on ikävämpi. Tarjouskilpailun vuonna 2011 voittanut JCDecaux ja HKL eivät päässet sopimukseen hankkeesta, eikä mainosyhtiö enää jatkanut tarjoustaan. Kokonaisuudessaan hanketta on tehty vuodesta 2008 asti. Ei tämä kaikki aika ole hukkaan mennyt, vaan esimerkiksi 52 ensimmäistä pyöräasemapaikkaa on valittu ja kaikkialla hyväksytty.
