Jaettavuudesta, todellisuudesta ja sosiaalisesta mediasta noin yleensä

Tänä jouluna sosiaalisessa mediassa on kiertänyt Luke O’Neilin artikkeli ”The Year we Broke Internet – An explantion. An apology. A plea.”

Sitä on levittänyt moni toimittaja tai nettijulkisuuden amatööri vähän eri näkökulmista. Mihin artikkeli antaakin mahdollisuuksia, koska siinä käsitellään kysymystä journalismista sosiaalisessa mediassa laveasti (ja journalismikin pitää nyt ymmärtää laveasti, jotta pyramidikuvameemit lasketaan journalismiksi)

O’Neilin monista jaettavaksi tarkoitetuista soundbiteistä tartun nyt yhteen:

”Among all the things I’ve written this year, the ones that took the least amount of time and effort usually did the most traffic. The more in-depth, reported pieces didn’t stand a chance against riffs on things predestined to go viral.”

Tässä tiivistyy ehkä parhaiten tekstin pääteesi – että on olemassa hyvää journalismia, ja on olemassa netissä hyvin leviävää journalismia, ja että kun lähestyt näistä toista, siirryt samalla kauemmas toisesta.

Kirjoituksen faktat ovat varmasti tosia – siksi paljon tilaa hän käyttää hölynpölyn levittämisen kritiikkiin – mutta en jakaa hänen käsitystään siitä, mitä internetin ja sosiaalisen median journalismi on. En koe hänen dikotomiaansa oikeaksi, enkä osaa jakaa myöskään hänen katkeraa sävyään. Selitän asian omakohtaisella esimerkillä

Lunta pyramideilla, O'Neilin suosikkiesimerkki hölynpöly"journalismista"
Lunta pyramideilla, O’Neilin suosikkiesimerkki hölynpöly”journalismista”. (lkuvan taustat tässä)

Artikkeli innoitti minut selaamaan läpi blogini suosituimmat tekstit. Jako- ja tykkäysmäärät ovat hukkuneet Bloggerin uudistuksissa ja wordpressiin siirtymässä, mutta Google Analyticsista sain lukukertojen määrän, joten se toimikoon nyt heuristiikkana.

  1. Kuvitettu pikaopas risteyspyöräilyyn (2010): 46 300 lukukertaa

    Tekstin taustalla on noin 30 tunnin työ kahlaten läpi lakia, selittäen ja piirtäen laintulkintaa. Saavutti suuren suosion heti, mutta yli 60% hiteistä on tullut ensimmäisen vuoden jälkeen.

  2. Kaikki mielipiteet eivät ole saman arvoisia (2012): 28 300 lukukertaa

    Kevyt irvailupostaus, joka purkaa turhautumista siihen, miten hömppää käsitellään verrattavana faktoihin. Vahvasti viraalipostaus, joka lähtee leviämään sosiaalisessa mediassa aina välillä. Kaksi kolmannesta lukijoista tullut ensimmäisen kuukauden jälkeen.

  3. Epic fail, eli sairaaloiden IT eilen, tänään ja huomenna (2012): 18 300 lukukertaa

    Toinen todella työläs (ja pitkä) postaus. Lukijoista vajaa puolet ensimmäisen kuukauden aikana, nousee esiin aina kun aiheesta puhutaan. Pääsi Hesarin pääuutiseksi kuukauden julkaisun jälkeen. Vaikutuksiltaan ehkä merkittävin tekstini; sysäsi liikkeelle muutoksen, jossa julkishallinnon IT-ostoista tuli poliittinen asia ja niitä ajatellaan eri tavoin.

  4. Käänne Helsingin liikennepolitiikassa (2013): 15 800 lukukertaa

    Tekstinä melko nopeasti kirjoitettu, mutta summaa kuukauden raskaiden neuvottelujen tulokset ja mitä saavutettiin. Poikkea listan muista teksteistä siinä, että merkittävyys on asioissa joita raportoidaan, eikä puhtaasti tekstin itsensä varassa (vaikka toki myös asioiden tulkinnalla on väliä). Eniten yhdessä päivässä lukukertoja kerännyt tekstini (11 000), ensimmäisen viikon jälkeen lukijamäärä muutamia satoja kuussa.

  5. Ihmisvihan iglu (2012): 12 800 lukukertaa

    Toinen viraalipostaus, joka leviää aina välillä. Analysoi julkisen tilan problematiikkaa melko melodramaattisin sanankääntein, sisältäen runsaasti kevyesti verhottuja viittauksia. Puolet lukijoista ensimmäisen kuukauden aikana.

Viiden kärjestä kaksi on vaatinut useiden työpäivien työn kirjoittamiseen, ja kolmaskin, jos lasketaan työni jonka tuloksia raportoin. Kaksi on yhdessä illassa viraaliksi kirjoitettuja tekstejä, mutta niissäkin taustalla tarkistetut faktat ja huolellinen lähteistys. Ja vain yksi teksteistä on saanut enemmistön lukijoistaan ensimmäisen kuukauden aikana, muita jaetaan ja tykätään yhä uudestaan.

Se mikä kaikkia tekstejä yhdistää on, että jokainen niistä kuvaa jonkin rajatun asian maailmasta kattavasti ja hyvin, tavalla jota ei yleensä tarvitse myöhemmin kauheasti täydentää. Lisäksi niistä jokainen myös luo sosiaalista todellisuutta, esittää tulkinnan siitä, mikä maailmassa on olennaista, mikä on ongelma tai mikä hyvä idea. Tekstejä jaetaan, koska ne on tarkoitettu jaettaviksi: jokainen niitä jakava myös käyttää niitä välineenä sosiaalisen todellisuuden rakentamiseen, itsemäärittelyyn, kavereidensa valistamiseen tai sen sellaiseen. Hyvin leviävä teksti ei niinkään pyri objektiiviseen todellisuuden kuvaamiseen, kuin sen luomiseen.

(onko joku muuten nähnyt oikeaa tutkimusta siitä, miksi ihmiset jakavat niitä linkkejä joita jakavat? pistäkää linkkiä)

Tämä on se miten minä näen sosiaalisen median tulevaisuuden. Jaettavuus ei ole asiasisällön vastakohta, vaan siitä lähes riippumaton ominaisuus. O’Neilin maalaama synkkä kuva ammattijournalismin kiihtyvästä rappiosta sosiaalisessa mediassa on varmasti osa todellisuudesta, mutta vain osa. Siinä osassa sosiaalista mediaa jossa minä elän, huolella tehdyt taustatyöt korreloivat vahvasti lukijamäärän kanssa.

Internet ja erityisesti sosiaalinen media on vienyt journalismin murrokseen. Enkä nyt puhu monikanavajulkaisemisesta tai kiristyneestä työtahdista. Merkittävin muutos on, että perinteinen ajatus ammattijournalisteista portinvartijoina tietoon on katoamassa. Tätähän O’neillin siteeraama hömppäsivun päätoimittajakin sanoo: “We reject the idea that the media elite or people who have been trained in a certain way somehow have the monopoly on editorial judgment.”

Seuraus ei kuitenkaan ole pelkästään hassun hölynpölyn ja juorujen levitystä. Kun ihmiset tottuvat tiedon-, tekstin ja muun ”sisällön” luomisen ja levittämisen työkaluihin jotka miellä kaikilla nykyään on, monenlaisia luomisen, jakamisen ja yhteistyön malleja on syntynyt ja syntyy. Sanottakoon ihan esimerkkinä vaikka Wikipedia. Aika hyvä yhteenveto ja innostunutta visiointia teeman ympärillä löytyy Clay Shirkyn kirjasta ”Cognitive Surplus: Creativity and Generosity in a Connected Age”. Alla Shirkyn TED-puhe samoista teemoista.

O’Neilin näymä maailmaan on pessimistisempi ehkä siksi, että nämä uudet mahdollisuudet eivät näy oikeastaan lainkaan, jos sosiaalista mediaa katsoo ahtaan journalistisesti. Mutta jos meemitehtailu on journalismia, niin kai sitten poliittinen blogaaminenkin?

Minä en ole journalisti, enkä yritä hankkia elantoani suoraan tekstillä. Näkökulma on eri. Tavoitteeni ei ole vain selittää maailmaa, vaan muuttaa sitä teksteillä. Ja siitä näkökulmasta sosiaalisen median aikakausi tarjoaa täysin ylivertaiset mahdollisuudet mihinkään aiempaan verrattuna.

Oma lehmä

Poliitikoilla on aina oma lehmä ojassa, tietää vanha kansa kertoa. Kun politiikka on nyt joulutauolla, on hyvä hetki katsoa, millä muilla tavoin vanha kansa voisi meitä opastaa. Omia lehmiä kun on vähän joka toisessa ojassa vanhalla kansallakin.

Parempi oma lehmä ojassa kuin kymmenen oksalla. Saa nimittäin olla melkoinen oksa että kantaa kymmenen lehmää. Ja miten ne sinne edes pääsivät, lentämälläkö?

Ei oma lehmä venettä kaada, aina on tilaa yhdelle jolla on oma lehmä ojassa.

Joka toiselle kuoppaa kaivaa, sen lehmä siihen lankeaa. Ja sitten yhtäkkiä ollaankin parhaita kavereita, vaikka tarkoitus oli virittää ansa. Aina ei voi voittaa, edes lehmää.

Mutta tämä lehmä tuli minulle pyytämättä ja yllätyksenä.

Hullu paljon työtä tekee, viisaalla on oma lehmä. Siitä kannattaakin pitää hyvää huolta.

Parempi virsta väärään kuin oma lehmä ojassa, selittää muutamankin suunnitellun infrahankkeen.

Suutarin lapsilla ei ole omaa lehmää, suomalaisen luokkayhteiskunnan karu todellisuus.

Oma lehmä on hyvä renki, mutta huono ojassa. Siksi ei kannata laittaa kaikkia lehmiä samaan ojaan.

Kell’ onni on, se lehmänsä kätkeköön. Meinaan eikö Onni olisi sonni? Siinä on sitten vasikoita ojat kohta pullollaan jos sen päästää lehmihakaan.

Kateus vie lehmätkin ojasta

Jos oma lehmä ei tule Muhammedin luo, niin sitten se lienee ojassa. On meinaan Mansikki aina tullut kun väkirehua olisi tarjolla.

Minkä taaksensa jättää, sen ojastaan löytää. Tai tarkemmin ottaen aikainen lehmä ojan löytää.

Kenen leipää syöt, sen lehmä on ojassa.

Ja erityisesti politiikassa tärkeintä ei ole voitto, vaan oma lehmä.

Nyt on saavuttu epämukavien totuuksien äärelle, ja seuraa vain vaivaantunut hiljaisuus. Siis näihin sanoihin, näihin tunnelmiin; politiikan toimituksemme toivottaa kaikille hyvää joulua.

oma_lehmä

Miljardin länsimetro – HKL:n johtokunnan lista 19.12.2013

Vuoden viimeinen kokous, ja taatusti pitkä. Lista tässä.

Pikto_metro2Länsimetro on ylittänyt budjettinsa sadalla miljoonalla, ja kokonaissumma on nyt tämän vuoden kustannustasossa 976 miljoonaa, eli pyöreästi miljardin. Nyt haetaan ylitystä Helsingin osuudelle noususta, eli 38 miljoonalle (jos laskin oikein, indeksit tekevät tästä vähän vaikeaa).

Lisäksi sen aikataulusta sanotaan: ”Voimassaolevan aikataulun mukaan Länsimetro avataan liikenteelle vuosien 2015/2016 vaihteessa, mutta riski sille, että Länsimetron avautuminen tästä myöhästyy, on olennainen.” Täytyy kysyä, että mikä nyt on paras realistinen aikatauluarvio, kun tämä se ei ilmeisesti ole. Tai ainakaan kukaan ei väitä, että alkuperäinen arvio pitäisi.

Samassa paketissa nyt esitellään Lauttasaaren ja Koivusaaren metroasemat uudemman kerran, koska viime kerralla oli jotain muodollisuuksien ongelmia. Hintaennuste on muuten noussut keväästä Lauttasaaressa 5 miljoonaa ja Koivusaaressa yli 10 miljoonalla. Nämä ovat 50-60 miljoonan asemia, mikä alkaa olla aika paljon.

Viime kerralla asiasta päätettäessä keskusteltiin, kannattaako Koivusaaren asemaa oikeastaan toistaiseksi rakentaa, kun koko Koivusaari on viivästynyt hamaan tulevaisuuteen. Samaa keskusteltaneen nytkin, mutta päätöksen tekevät kaupunginhallitus ja -valtuusto, koska kaupunginosan rakentamisen ja joukkoliikenteen sovittaminen yhteen kuuluu niille eikä meille.

foo
Koivusaaren metroluola 17.12.2013. Johtokunnan hobitit alhaalla vasemmalla. Vaikka laiturit ovat 90m pituisia, ovat luolat kokonaisuudessaan 230m

Länsimetron laituriovista tehdään myös erillinen tilauspäätös, koska se oli ilmeisesti jäänyt jonkinlaiseen byrokraattiseen railoon eri päätösten välissä. Hintamuutoksia se ei aiheuta.

Automaattimetrohanke on viipymässä sekin. Ensimmäisten M200-junien automatisointi siirtyy tulevaisuuteen, mutta M100-junien sarjatyötäkään ei voida vielä aloittaa. Hyvänä puolena metrojunia riittää nyt liikennöintiin, vaikka yksi on korjattavana ajettuaan puuta päin. Huonona taas, että aikataulu näyttää pahalta. Arviota automatisoinninkaan realistisesta aikataulusta ei kuitenkaan ole.

Pikto_ratikka2Koskelan ratikkavarikon tilalle tehdään uusi isompi varikko ja taloja. Kehittämisestä järjestetään toteutuskilpailu. Vanhat varikot puretaan ja korvataan uusilla, joiden päälle ja viereen tulee myös asuntoja sekä muita tiloja (iso kauppa jne).

Tämä tarkoittaa samalla, että Vallilan ratikkavarikosta tullaan luopumaan noin vuonna 2020, ja että Vallilan alle aiemmin suunniteltua luolavarikkoa ei tehdä. Annalan fudiskenttä jää myös uuden varikon alle, ja se korvataan parantamalla Arabianrannan kenttää noin miljoonalla.

Koska hanke on iso, päätöksen siitä tekee kaupunginvaltuusto alkuvuodesta, ja me vain esitämme että päätettäisiin näin. Vaihtoehto on tehdä uusi varikko ilman taloja, jolloin jää miljoonien tulot saamatta eikä saada asuntoja.

Lisäksi hyväksytään HKL:n tulosbudjetti ja tilataan metron pyöriä sekä ratikoiden putsausta.

Johtokunnalle esitellään myös hallintomalliselvityksen tämänhetkistä vaihetta. Suomeksi kyse on siitä, tehdäänkö HKL:stä yhtiö vai jatketaanko liikelaitoksena. Me emme asiasta päätä, vaan kaupunginhallituksen konsernijaosto, tammikuun lopussa (ja itse asiassa selvityksenkin on teettänyt keskushallinto eikä HKL). Kuljettajat ehtivät jo uhkaamaan lakolla, koska työntekijöille ei ole tarjottu mahdollisuutta lausua kantaansa selvitykseen, eikä sitä ole esitelty johtokunnallekaan kattavasti.

Puhuttuani asiasta toimitusjohtajan ja kaupungin rahoitusjohtajan kanssa kävi ilmi, että ilmeisesti kukaan ei kuitenkaan ole esittelyä kieltänytkään, joten selvitys esitellään johtokunnalle ja toimitetaan myös työntekijöiden kommentoitavaksi, kunhan se on riittävän valmis.

Oli organisaation muodosta mitä mieltä hyvänsä, niin en pidä erityisen hyvänä hallintotapana, että esitykset valmistellaan suljetuissa huoneissa vihjaamatta kenellekään mitä mahdollisesti on tulossa. Että tässä kuljettajat toivat kyllä uhkauksellaan esiin sangen oikean ongelmakohdan.

Lisää kaupunkia Vuosaareen?

Kaupunginvaltuusto päätti tänään kokouksessaan äänin 43-39 hyväksyä Meri-Rastilan rantaan rakentamisen mahdollistavan osayleiskaavan. Päätös on valitettava, enkä kannattanut sitä itse. Alla selitys miksi.

Merirastila. Vasemmalla asukkaiden OurCity-vaihtoehtokaava, oikealla kaupunkisuunnitteluviraston virallinen ehdotus.
Merirastila. Vasemmalla asukkaiden OurCity-vaihtoehtokaava, oikealla kaupunkisuunnitteluviraston virallinen ehdotus.

Meri-Rastilassa puhutaan noin kahdesta tuhannesta asukkaasta metsään irralleen nykyisestä alueesta, tai noin kahdestatuhannesta asukkaasta olemassa olevan rakenteen yhteydessä.

Kannatan asukkaiden OurCity-vaihtoehtokaavan pohjalta rakentamista nykyiseen Merirastilaan, kuten Emma Kari palautusehdotuksessaan ehdottaa. Se on sellaista rakentamista, mitä Vuosaari ansaitsee ja tarvitsee.

Täälläkin on kysytty, eikö voitaisi rakentaa molemmat? Juuri nyt ei voitaisi. Tässä on nimittäin kyse isommistakin asioista.

Meri-Rastilaan suunnitellaan rakentamista noin 2000 asukkaalle. Se on kovin vähän, alle puolet Helsingin vuotuisesta asuntorakentamisesta. Yleiskaavassa puhutaan yli 200 000 uudesta asukkaasta. Heistä ehkä sadalletuhannelle pitäisi löytää asunnot nykyisten alueiden sisältä, siis tiivistysrakentamisella.

Tässä Meri-Rastila voisi olla tienavaaja: tarvitsemme kipeästi asukkaiden ehdottamaa ja kannattamaa täydennysrakentamista. Tarvitsemme asukkaiden tuen sille, että alueita tiivistetään. Kun asukkaat nyt oma-aloitteisesti täydennysrakentamista ehdottavat, kaupungin pitää tarjoukseen tarttua.

Tämä on Helsingin rakentamisen kannalta paljon isompi asia kuin 2000 asukasta. Tarvitsemme ne 100 000 asuntoa nykyisille alueille. Valitettavasti tämä päätös ei ainakaan auta sitä.

Äänestystulos Meri-Rastilan kaavasta, . Asukkaiden ehdotus vastaan kaupungin pohjaehdotus. "EI" asukkaiden puolella, "JAA" viraston.
Äänestystulos Meri-Rastilan kaavasta, . Asukkaiden ehdotus vastaan kaupungin pohjaehdotus. ”EI” asukkaiden puolella, ”JAA” viraston.

Puheenvuoroni kokouksessa tässä.

Miten pyöräilijät ja ratsastajat sopivat keskuspuistoon

Internetissä syntyi viime kuussa pientä kohua keskuspuistoon rakennetuista aidoista, jotka katkaisivat maastopyöräreitin. Nopeasti selvisi, että aidat on rakentanut liikuntavirasto, koska ratsastajat kokevat maastopyöräilijöiden aiheuttavan vaaraa.

Aita keskuspuistossa katkaisee polun
Aita keskuspuistossa katkaisee polun

Ongelmat on tehty ratkaistaviksi, joten otimme liikuntalautakunnassa vaikuttavan Joonas Lyytisen kanssa asiaksemme järjestää keskustelun (maasto)pyöräilijöiden, ratsastajien ja kaupungin virkamiesten kesken. HePohan ei ole maastoseura, mutta edustamme pyöräilijöitä usein muutenkin ja olemme tottuneet toimimaan kaupungin kanssa, joten tämä onnistui meiltä aika luontevasti. Eikä oma asemani kaupunginvaltuustossa ainakaan haitannut.

Tuo palaveri pidettiin tänään, tässä yhteenveto. Pyöräilijöitä osallistui joukko jotka ilmoittautuivat mukaan HePon FB-ryhmässä käydyssä keskustelussa. Emme siis mitenkään edusta kaikkia maastopyöräilijöitä, ja toimme tämän myös selkeästi esiin.

  • Otso Kivekäs (Hepo, kaupunginvaltuusto)
  • Joonas Lyytinen (Hepo, liikuntalautakunta)
  • Kare Eskola (Korson kaiku)
  • Olli Kähönen
  • Pasi Maaranniitty (MTBCF jäsen, muttei seuran mandaatilla)

Ratsastajia edusti kolme Ruskeasuolla toimivaa talliyrittäjää. En nyt kirjoita heidän nimiään, kun en tullut kysyneeksi lupaa, ja tämä teksti on muutenkin enemmän pyöräilijöille tarkoitettu raportti.

Kaupunkia edusti Liikuntaviraston osastopäällikkö Petteri Huurre sekä viheralueista vastaava Hannu Airola ja Rakennusvirastosta Markus Holstainen ja Tiina Saukkonen. Liikuntavirasto siis vastaa keskuspuiston hiekkapoluista, ratsastusteistä, laduista jne ja rakennusvirasto taas kasvillisuuden hoidosta ja sen sellaisesta. Käytännössä molempia tarvitaan, kun jotain halutaan tehdä.

Keskustelu oli kaikin osin todella rakentavaa. Kävimme läpi koetut ongelmat, etsimme niihin mahdollisia ratkaisuja, ja sovimme, mitä tehdään seuraavaksi

Ongelmat

Ensinnäkin, kohtaamiset ratsastajien ja pyöräilijöiden välillä ovat oikeasti aiheuttaneet vaaratilanteita. Hevoset pelästyvät helposti, ja koulutustoiminnassa osa ratsastajista on aina aloittelijoita. Liikuntaviraston edustaja piti myös puheen siitä, että ”jotain on tehtävä”. No, eihän meistä kukaan halua vaaroja varta vasten aiheuttaa, eikä kaviosta päähänsä, niin että tämä ei liene ongelma.

Käytännössä ongelmia on kaksi:

  1. Olympiakentän vierestä kulkevaa polkua lujaa ajava lehtien välistä vilkahteleva pyöräilijä säikäyttää hevosia kentällä. Vaikuttaa gepardilta. Ja välillä hitaasti ajavakin.
  2. Ratsastuspolun ja pyöräpolun risteyksissä yhtäkkiä hevosen eteen ilmestyvä pyöräilijä voi saada hepan paniikkiin.

Ratkaisut

Olympiakentän vierestä kulkevalle pyöräpolulle etsitään uusi linja, joka kulkee vähän kauempaa kentästä. Mahdollisesti samalla katsotaan niin, ettei reitti mene tallienkaan vierestä, jos se onnistuu luontevasti. Tallit ovat kuitenkin paljon pienempi ongelma kuin kenttä.

Polun ja ratsastien kohtauspaikoissa

  • harvennetaan kasvillisuutta näkyvyyden parantamiseksi
  • laitetaan varoittavat merkit ratsastajille ja pyöräilijöille
  • laitetaan pari tukkia poikittain hidasteiksi, joiden yli on myös kiva kiivetä
  • tarvittaessa siirretään polkua, jos risteys on kovin mahdottomassa paikassa
ff
Kartta keskuspuiston eteläosasta, johon merkitty ongelmallinen polku ja muutamia parannettavia risteyspaikkoja.

Seuraavaksi

Sovimme, että joskus joulun jälkeen tehdään maastokäynti, jossa katsotaan pahimmat risteyspaikat ja tutkitaan mahdollisia uusia reittejä Olympiakentän viereiselle polulle.

Virastot myös järjestävät kylttejä, joilla voidaan varoittaa pyöräilijöitä ratsastustiestä ja ratsastajia pyöräpolusta sekä merkitä suuntaa, johon pyörällä olisi tarkoitus mennä.

Käytännön polunteosta vastannevat maastossa liikkuvat pyöräilijät, ja varmasti muullekin vapaaehtoistoiminnalle on tilaa ja tilausta…

Parannettavia risteyskohtia voi myös ehdottaa vaikka tämän blogin kommentteihin, tosin varmaan ratsastajat osaavat ne myös maastossa hyvin näyttää.

Konfliktit suomen käytetyimmässä puistossa ovat väistämättömiä (hiihtäjät vastaan koirankusettajat, hiihtäjät vastaan pyöräilijät, pyöräilijät vastaan kävelijät, jne), mutta tämä nimenomainen konflikti näyttäisi olevan ratkaistavissa kaikkien kannalta hyvällä tavalla.