Esitys ratikkapysäkkien esteettömyyden parantamiseksi

Helsingin ratikkapysäkit ovat 27 senttimetrin korkeudessa kiskosta. Ratikan lattia ei kuitenkaan ole 27c korkeudella, vaan jousituksesta, pyörien kulumasta jne riippuen lähes aina 30-35cm korkeudella. Siis 3-8 senttiä korkeammalla. Pysäkkilaiturit ovat korotuksesta huolimatta selvästi ratikan oviaukkoa alempana.

Korkeusero aiheuttaa erityisesti itsenäisesti pyörätuolilla liikkuville huomattavia vaikeuksia. Sähköpyörätuolin renkaille korkeusero on liian suuri, jotta sillä voisi ajaa laiturilta ratikkaan. Käytännössä pyörätuolilla liikkuvat välttävät raitiovaunujen käyttöä, koska se ei ole itsenäisesti mahdollista. Se kuitenkin voisi melko helposti olla.

Dublinissa Tuomas Tuure pääsee hyvin ratikan kyytiin, mutta Hakaniemessä sen estää lähes 10cm kynnys. Kuvat Kalle Könkkölä ja Hannu Oskala
Dublinissa Tuomas Tuure rullaa sujuvasti ratikan kyytiin, mutta Hakaniemessä sen estää lähes 10cm kynnys. Kuvat Kalle Könkkölä ja Hannu Oskala

Maailmalla uusissa ratikkajärjestelmissä laituri ja ovi tasataan mahdollisimman lähelle samaa korkeutta ja niiden väli on vain 5cm, kun se Helsingissä on 10cm. Pohjois-Amerikan ja Länsi-Euroopan uusissa ratikoissa voi yleensä ajaa pyörätuolilla suoraan sisään vaunuun. Tampereellakin suunnitellaan 28-30cm korkuisia pysäkkejä.
Helsingin nykyisille ratkaisuille on historialliset syynsä. Nykyinen korkeus päätettiin 1993, jolloin Helsingissä ei ollut vielä ensimmäistäkään matalalattiaratikkaa. Nykyinen korotus on hyvä lastenvaunuille, mutta pyörätuolille se ei riitä.

Tilanne on kuitenkin muuttunut, ja ratikkapysäkkien esteettömyysvaatimukset on syytä nostaa nykyaikaiselle tasolle.

HKL:n johtokunnan puheenjohtajana pyydän, että liikennelaitos selvittäisi kansainvälisin vertailuin, mikä olisi paras korkeus ratikkapysäkeille huomioiden Helsingin raitiovaunukalusto ja olosuhteet. Samalla toivon selvitettävän millä tavoin asiassa tulisi edetä, jos tavoitekorkeutta muutetaan ja mitä laiturin ja vaunun välisen raon kaventamiseksi voitaisiin tehdä.

Tein HKL:n kokouksessa 18.6. ylläolevan esityksen, ”johtokunta-aloitteen”. Normaalisti valtuutetut tekevät tämäntyyppisiä aloitteita valtuustossa, mutta HKL:n johtokunnan piuheenjohtajana katsoin yksinkertaisemmaksi pyytää selvitystä liikelaitokselta suoraan, eikä ylimääräisen byrokratian kautta.

Avoin rajapinta

Julkisissa järjestelmähankinnoissa on herätty vaatimaan avoimia rajapintoja, mikä on erittäin hyvä. Avoimet rajapinnat ovat modulaarisen arkkitehtuurin perusasioita, ja yksi keskeinen keino toimittajaloukun välttämisessä.

Mutta aika usein jää epäselväksi, mitä avoimilla rajapinnoilla tarkalleen ottaen tarkoitetaan. Ja siksi niiden hyödytkin saattavat jäädä saamatta. Siksi luonnostelimme Poikolan Antin kanssa määritelmää avoimelle rajapinnalle. Määritelmä on kommentoitavissa tässä, ja keskustelua aiheesta myös täällä ja jatkokehitetty ehdotus täällä. Tarkoitus on tämän pohjalta rakentaa virallinen määritelmä, jota esim Open Knowledge Finland ja Avointen tietojärjestelmien keskus COSS voisivat käyttää. Ja useammassakin kunnassa on myös moista määritelmää kaivattu.

Joten, tässä siis ehdotus kommentoitavaksi.

Spiidnesuolun saari kokonaisheijastuu veden ja ilman välisestä rajapinnasta Bugoynesin edustalla. Kuvan rajapinta ei liity asiaan.
Spiidnesuolun saari kokonaisheijastuu veden ja ilman välisestä rajapinnasta Bugoynesin edustalla. Kuvan rajapinta ei liity asiaan. Kuva Hannu Oskala

Mikä on avoin rajapinta?

Tämän dokumentin tavoitteena on määritellä selkeästi, mikä on avoin rajapinta. Täsmällistä määrittelyä tarvitaan esimerkiksi julkisissa järjestelmähankinnoissa, joissa usein vaaditaan avoimia rajapintoja. Ilman määritelmää järjestelmätoimittaja saattaa väittää, että järjestelmässä on avoin rajapinta, mutta käytännössä rajapinnan dokumentaation saa vain maksamalla tai se on saatavilla vain muutamille valituille alihankkijoille.

Perusajatuksena rajapinta on avoin, jos kuka vain voi kehittää sitä käyttävän (uuden) sovelluksen. Tähän ei riitä pelkkä dokumentaatio, vaan itse rajapintaan pitää päästä käsiksi, ja sitä vasten pitää pystyä testaamaan sovellustaan. Kehittäminen pitää voida tehdä kysymättä lupaa rajapinnan tekijältä tai haltijalta ja kertomatta etukäteen mitä on tekemässä.

Monilla julkishallinnon organisaatioilla on vahva intressi saada kaikkiin tuleviin tietojärjestelmiin kattavat rajapinnat, joilla tieto saadaan liikkumaan järjestelmien välillä nykyistä joustavammin. Rajapintojen käyttö ei sinänällään ota kantaa siihen, mikä osa tiedoista on julkisia ja mikä osa sisäisiä, mutta niiden avulla tieto on halutessa vaivattomasti saatavissa ulos järjestelmästä.

Rajapinta

Rajapinta (Application programming interface, API) on määritelmä, jonka mukaan eri ohjelmat voivat tehdä pyyntöjä ja vaihtaa tietoja eli keskustella keskenään. Käytännössä tämän dokumentin kannalta mielenkiintoiset rajapinnat ovat usein Internetin yli käytettäviä Web Service-rajapintoja. Samat periaatteet pätevät kuitenkin muunkinlaisiin toteutuksiin.

Rajapinta voi olla pelkkä datarajapinta (esim. kansalaisaloite.fi:n rajapinta) tai toiminnallinen rajapinta (esim. Helsingin Palauteytimen Open311-rajapinta, jonka kautta voi tehdä vikailmoituksia). Jos järjestelmässä on erikseen datarajapinta ja toiminnallinen rajapinta, on syytä täsmentää, minkä kaiken on tarkoitus olla avointa.

Avoin rajapinta

Jotta rajapinnan voi sanoa olevan avoin, sen täytyy täyttä seuraavat ehdot:

1. Dokumentoitu: Rajapinta on määritelty ja sen dokumentaatio on verkon kautta avoimesti saatavilla. Järjestelmän sisältämät tiedot, niiden rakenne ja rajapinnat tulee dokumentoida riittävällä tarkkuudella, jotta rajapinnan käyttöönotto ja hyödyntäminen on vaivatonta.

2. Käyttöönotettava: Avoin rajapinta on mahdollista ottaa käyttöön ilman ylläpitäjän tai järjestelmätoimittajan toimia (myös virka-ajan ulkopuolella). Mahdolliset rekisteröitymiset ym ovat automaattisia.

3. Testattava: Rajapintaa voi koekäyttää, eli tarjolla on vähintään testiaineisto.

Testattavuuden ehto voi täyttyä jollain seuraavista tavoista:

  1. avoin pääsy tuotantojärjestelmään, jota käyttäen palveluun voi integroitua, tai
  2. avoin pääsy testijärjestelmään, jossa on realistista esimerkkidataa, tai
  3. testijärjestelmä on ladattavissa vapaasti omaan käyttöön

Avoimen rajapinnan kautta saatava data on usein avointa, mutta sen ei tarvitse olla avointa dataa. Esimerkiksi potilastietojärjestelmä voi sisältää avoimen rajapinnan, mutta potilastiedot eivät ole avoimia.

Jos järjestelmä tarjoaa avoimen rajapinnan, se ei tarkoita, että tuotantojärjestelmään tai sen sisältämään tietoon pääsisi kuka vain käsiksi. Rajapinta voi olla avoin, vaikka tuotantojärjestelmä olisi kokonaan irti internetistä ja pääsy siihen vain hyvin rajatulla joukolla. Tällöin tarjolla pitää kuitenkin olla jonkinlainen testiympäristö.

Esimerkkejä

  • Palveluun A on rajapinta tarjolla, ja palvelun toimittaja on sitoutunut tarjoamaan sen asiakkaidensa osoittamille kolmansille osapuolille -> SULJETTU
  • Palvelun B datarajapintaan pääsee vapaasti käsiksi, mutta toiminnalliseen rajapintaan ei. Rajapinta on julkisesti netissä, ja esimerkkikoodia löytyy googlella -> AVOIN, mutta vain datarajapinnan osalta
  • Palveluun C on olemassa toiminnallinen rajapinta. Päästäkseen siihen käsiksi täytyy pyytää käyttöavain palvelun tarjoajalta, koska palvelu ei kestäisi vapaan käytön kuormitusta. Käytännössä lupa myönnetään aina. -> SULJETTU Jos palvelusta tarjottaisiin testiversio vapaasti käytettäväksi, se olisi avoin
  • Palveluun D on rajapinta, jonka määrittelyt ja dokumentaatio ovat vapaasti saatavilla. Itse palveluun ei pääse vapaasti käsiksi, koska se sisältää ihmisten henkilötietoja. Palveluntarjoaja pitää kuitenkin yllä testipalvelinta, jossa on esimerkkidataa, ja testipalvelimeen pääsee käsiksi luomalla itselleen tunnuksen palveluntarjoajan järjestelmään. -> AVOIN

Tilaajan hallitsema rajapinta

Toisinaan avoimella rajapinnalla tarkoitetaan rajapintaa, jota järjestelmän tilaajalla on oikeus käyttää ja levittää haluamallaan tavalla, mutta joka ei välttämättä ole avoimesti kenenkään muun saatavilla. Tällöin kyse ei ole avoimesta rajapinnasta, vaan olisi syytä puhua ennemmin tilaajan hallitsemasta rajapinnasta.

Tilaajan hallitsema rajapinta tarkoittaa siis rajapintaa, jonka järjestelmän tilaaja voi halutessaan avata ilman, että tähän tarvitaan järjestelmän toimittajan lupaa.

Tilaajan hallitsemalla rajapinnalla saavutetaan joitakin avoimen rajapinnan hyödyistä (erityisesti toimittajaloukun välttämäinen), mutta ei niitä kaikkia.

Huomiota ja hyviä käytäntöjä

Sopimusehdot: Tekeillä olevat JIT ehdot määrittelevät, että ostajalla pitää olla mahdollisuus halutessaan avata rajapinta (laittaa dokumentaatio ja testiaineisto verkkoon yms.) ilman, että toimittaja puuttuu siihen. JIT-ehdot eivät kuitenkaan vaadi, että kaikissa julkishallinnon ostamissa ohjelmistoissa rajapinnat olisi pakko avata, vaan tämä jää ostajan harkintaan. Käytännössä ehtoihin siis kirjataan, että rajapinta on tilaajan hallinnassa.

Standardointi: Rajapintojen toteutuksessa kannattaa suosia yleisesti käytettyjä standardeja, protokollia sekä formaatteja. Käytännössä rajapinta voidaan toteuttaa esimerkiksi REST-arkkitehtuurin mukaisesti siten, että sen kautta järjestelmän tiedot saadaan koneluettavana XML-muodossa sekä selainpohjaisia sovelluksia varten JSON-muodossa. Tässä kiteytyksessä ei oteta kantaa harmonisointiin. Harmonisointi on kuitenkin looginen kehityskulku, jotta kaikki avoimet rajapinnat eivät olisi keskenään erilaisia, vaan syntyisi ainakin toimialakohtaisesti yhteisiä käytänteitä. Open311.org on hyvä esimerkki avoimien rajapintojen standardoinnista.

Rajapinnan käyttö ilman rekisteröitymistä: Rajapinnan avoimuus ei velvoita tarjoamaan pääsyä tuotantojärjestelmään tai tuotantodataan vapaasti, vaan sen osalta voidaan vaatia esim. SLA. Jos itse tuotantojärjestelmään ei pääsyä, täytyy tarjota testijärjestelmä avoimesti kehittämistä varten.

Kuormitusrajoitukset: Avoin rajapinta kannattaa toteuttaa siten, että sitä kuormittamalla ei voi (ainakaan vahingossa) aiheuttaa uhkaa tai haittaa tietojärjestelmän muulle käytölle. Eli esimerkiksi rajapinnassa teknisesti rajattu kutsujen määrää per aikayksikkö. Tämä saattaa aiheuttaa tarpeita kahdentaa osia tietojärjestelmästä (vrt. Reittiopas).

Rationaalista huumepolitiikkaa

Vihreiden poliittiseen ohjelmaan kirjattiin viime viikonloppuna seuraava kanta huumepolitiikkaan:

”Huumausainepolitiikan painopiste siirretään rangaistuksista haittojen vähentämiseen. Rikoslaissa huumausaineiksi määriteltyjen laittomien päihteiden käytöstä ja hallussapidosta omaan käyttöön ei pidä rangaista. Lisäksi päihdeongelmaisten kuntoutukseen on kohdennettava lisää resursseja.”

Iltasanomat ehti tästä jo riekkumaan, että ”Vihreät: Kovatkin huumeet käyttövapaiksi”. No, onko kyse siitä, että haluamme vaan vapauttaa huumeet, koska kamaa on kiva vetää tai koska olemme hippejä? Ei tietenkään. Sen sijaan haluamme toimivaa huumepolitiikkaa.

Jos käyttäjien sakottaminen vähentäisi huumeidenkäyttöä, voitaisiin keskustella onko se tarkoituksenmukaista. Mutta parhaan tietoni mukaan tällaisesta ei ole mitään näyttöä. Mutta maissa, joissa käytön rangaistavuudesta on luovuttu ja satsattu sen sijaan hoitoon, huumeiden käyttö ja erityisesti niihin liittyvät ongelmat ovat vähentyneet.

Portugalissa huumeidenkäytön rangaistavuudesta luovuttiin 2001. Lainaten Helsingin Sanomia:

”Lakimuutoksen seurauksena huumekuolemat vähenivät, ongelmakäyttäjien määrä putosi ja hiv-tartuntojen määrä romahti. Pelättyä huumeturismia ei syntynyt.

Portugalista ei kuitenkaan tullut vapaavaltiota, jossa huumeita saa käyttää miten huvittaa. Huumekauppiaat ja salakuljettajat joutuvat oikeuteen kuten ennenkin. Käyttäjät otetaan yhä kiinni, ja huumeet takavarikoidaan.”

Nykyään Portugalissa on selvästi vähemmän huumekuolemia kuin Suomessa, ja ilmeisesti vähemmän kannabiksen käyttäjiä. Myös aiheesta tehdyissä tutkimuksissa tuloksia pidetään pääosin positiivisina, joskaan ei täysin ongelmattomina.

Vancouverissa omaksuttiin 2001 Portugalin tapainen politiikka – huolimatta siitä, että Kanadan valtion linja oli paljon jyrkempi. Vancouver jatkaa tiellään, ja ajatukset ovat levinneet jo muuallekin Kanadaan. Canadian Public Health Association esittää kantanaan:

”The new policy paper outlines a ”21st century approach” in which criminal prohibitions would be replaced by a public-health-focused regulatory program to manage the production, sale and distribution of currently illegal drugs. Under such a regime, ”efforts are focused on addressing the social determinants of problematic substance use, moderating consumer demand for psychoactive substances, reducing harm, and improving the health of individual users, communities, and populations.”

Huumeiden käytöstä ja pienten määrien hallussapidosta ei rangaista myöskään Hollannissa, Tsekeissä ja vastaavaa harkitaan Norjassa. Sveitsissä narkomaaneille jopa jaetaan heroiinia, jotta heidät saataisiin hoitoon. Lisäksi useissa (useimmissa?) Euroopan maissa rangaistuksia ei käytännössä jaeta – Vancouverin tapaan. Myös Suomessa huumeiden kanssa työnsä puolesta tekemissä olevat ennustavat meillä siirryttävän ajan kanssa samaan suuntaan.

Viesti on selkeä: huumeidenkäytöstä rankaisemisen toimivuudesta ei ole juurikaan näyttöä. Maissa ja kaupungeissa joissa on siirrytty rankaisun sijasta haittojen ehkäisyyn ja hoitoon, tulokset ovat järjestään hyviä. Rangaistusten poistaminen on siis rationaalista, meitä kaikkia hyödyttävää huumepolitiikkaa.

foo
Canadian Public Health Assosiation havainnollistaa paradoksia, miten huumeiden säätelyn lieventäminen voi parantaa kansanterveyttä, mutta alkoholin sääntelyn lieventäminen pahentaa.

Miksi sitten ulotamme rangaistuksista luopumisen kaikkiin huumeisiin, koviinkin? No siksi koska se on toimivaa huumepolitiikkaa. Totta kai toimivia keinoja täytyy käyttää myös ja aivan erityisesti huumeisiin, joiden haitat ovat suurimpia. Siellä hyödytkin ovat suurimpia.

Jos joku voi minulle osoittaa, että käyttäjien rankaiseminen vähentää huumeisiin liittyviä ongelmia tai edes niiden käyttöä, olen valmis harkitsemaan kantaani. Siihen asti kannatan sitä linjaa, joka nykytiedon mukaan toimii parhaiten – juuri sitä joka Vihreiden poliittiseen ohjelmaan kirjattiin: hoitoa ja apua, ei rangaistuksia.

Kirjoittaja toimi Vihreiden poliittista ohjelmaa käsitelleen työryhmän puheenjohtajana.