29.7. Nauvo – Seili
Tuuli: luode 7m/s
Kirja: Liisa Keltinkangas-Järvinen: Tempperamentti, stressi ja elämänhallinta.
Aamupuuhat ja purjeenkorjauksen viimeistely veivät taas tuhottomasti aikaa. Vaikka heräsin ennen kahdeksaa (eli nukuin pitkään, 7h, mikä on hyvä), niin valmista alkoi olla vasta kahdentoista maissa. Ja sitten päätin jäädä odottelemaan Martti Tulenheimoa, joka oli pyörämatkallaan päätymässä tänne Nauvoon lounaalle.
Aamurutiiniksi on muodostunut suunnilleen seuraava:
- Herään yleensä noin 6:30, mutta vähän nuutuneena, joten avaan vaan luukut ja jään makoilemaan
- Aamujooga. Saa lihakset toimintakuntoon, piristää ja saa muutenkin tolkkuihin
- Aamu-uinti, paitsi nyt Nauvossa aamusauna.
- Aamiaisen kokkaus, mahdoillisesti sitä ennen pieni lepäily. Aamiaiseksi teen puuroa, joskus sen lisäksi leipiä ja termosmukin täyteen kahvia.
- Siemailen kahvia termosmukista pikkuhiljaa samalla kun laittelen venettä kuntoon, tiskaan, mietin päivän purjehdusta ja mahdollisesti lepäilen lisää. Termosmukin kiva puoli on, että sen voi unohtaa jonnekin ja jatkaa taas puolen tunnin päästä juomista.
- Kirjoitan edellisen päivän lokin loppuun, jos se on jäänyt kesken.
Jos ei ole mitään erityisempää, mikä veisi aikaa, tällä tavoin pääsen lähtemään ehkä 10:30. Siis 4 tuntia heräämisen jälkeen 🙂 Mutta toisaalta yli kahdeksaa tuntia ei jaksa kuitenkaan purjehtia yksin, eli se on vielä ihan ok lähtöaika. Eikä vapaa-ajan sijoittaminen iltaan ole mikään itseisarvo.
Martin ja Päivin kanssa sushia syödessä ja kahvia juodessa menikin sitten neljään asti. Joten päätin purjehtia vain lyhyen matkaa Seilille ja sieltä huomenna Turkuun. Ratkaisuun vaikutti myös
- että sisäsaaristossa vesi on uitavampaa
- että Turussa on Turpon jäsenilta, johon menen kuokkimaan. Vain viikko yksikseni ja huomaan jo kaipaavani ihmiskontakteja.
Matkalla korjatut purjeet kestivät ensin hyvin, mutta sitten luovissa genuan teippaus petti. Luulen, ettei sitä saa teipillä kasaan; repeämä on liian pahassa kohti. Enkä oikein usko sen ompelemiseenkaan. Tarvitsisi lisäpalan kangasta ja ompelukoneen. Ja ammattilaisen. Vinkkejä otetaan vastaan, että mistä kysellä. Mutta loppureissu taitaa mennä varafokalla, joka onneksi tuli mukaan. Ja tuuletkaan eivät ihan yhtä löysiä enää toivottavasti…
Purjehdus jäi siksi lyhyeksi kuitenkin, että sen jälkeen pyöräilin Seilin tiet läpi ja uin vastarannalle sekä takaisin.
Seili on jännä paikka. Saarena ihan sisäsaaristoa: metsä kasvaa rantaan asti, peltoja ja niittyjä. Mutta täällä oli myös spitaalisiirtola 1700-luvulla. Ja sen jälkeen mielisairaala 60-luvulle asti. Tai no, kaatopaikka, jonne siirrettiin Lapinlahdesta toivottomat tapaukset, ja josta harva pääsi koskaan pois. Saaren hautausmaa onkin vielä jäljellä.
Seilissä on vieraslaituri, johon mahtuu kymmenkunta venettä kiinnittäytymään, roskis ja wc. Siinä se. Purjehduksen luokkayhteiskunnassa tämä on aivan eri kastia kuin Nauvo. Ja vastaavasti porukka mukavampaa. Tai ainakin täällä on helpompi olla. Voi tiskata kannella, ripustaa pyykkejä narulle jne, eikä tunne itseään joukkoon sopimattomaksi.
Oikeasti minullakin on tarve sopia joukkoon. En vaan yleensä anna sen häiritä.
Tarve sopia joukkoon on Keltinkangas-Järvisen erittelyssä osa palkintoriippuvuutta. Se on tempperamenttipiirre, joka sosiaalisuutenakin tunnetaan (aika karua btw).
Temperamenttipiirteet ovat siis persoonan pysyviä, ainakin osin geneettisiä ominaisuuksia. Niitä on tutkittu aika paljon, ja useimmille löydetty tunnistetut neurologiset syytkin. Esimerkiksi elämyshakuisuus liittyy korkeaan dopamiinitasoon (ja vetäytyvyys matalaan); aktiivisuus taas korkeaan serotoniinitasoon.
En ole ihan varma, onko minulle nyt hyväksi lukea kirjaa, jossa kaikki mahdollinen selittyy pysyvillä persoonallisuuden piirteillä (Keltinkangas-Järvinen ei tätä tietenkään tarkoita, mitä hän useaan kertaan korostaa, mutta kirja nyt vaan sattuu käsittelemään niitä pysyviä piirteitä). Tulee vähän fatalistinen olo.
Mutta yhden asian ymmärsin. Olen oikeastaan aina ollut ujo, ja uusien ihmisten seura on minulle hiukan raskasta ja hankalaa. Paitsi olen oppinut kiertomekanismiksi sen, jos minulla on jokin perusteltu syy olla ihmisten kanssa tekemisissä. Silloin se on ok.
Muita tunnistamiani piirteitäni (tai arvailemiani, tämä ei ole itseanalyysikirja vaan tieteellisempi yhtenveto tunnetusta tiedosta, eli ei mitään kivoja testejä) ovat:
- En ole kovin palkinto-ohjautuva eli sosiaalinen. Tarpeeni ihmisten arvostukselle on toisenlaista ja tulee muualta
- Sangen aktiivinen (nopea, tehokas, häsläri)
- Erittäin vähän häirittävä (keskittymiskykyinen siis)
- Erittäin sopeutuva
- En kauhean elämyshakuinen, mutta toisaalta en myöskään kovin harmeja välttävä. Tai ainakaan en tunnista itsestäni kovin hyvin kumpaakaan piirrettä.
Seuraavaksi kirja siirtyy stressinhallintaan, josta saattaa irrota vielä jotain oivalluksia. Mutta nyt ajattelin purjehtia tältä saarelta pois.
Tai vaihtoehtoisesti sä oot vaan introvertimpi kaveri ”maailmassa joka ei lakkaa puhumasta” ja tämä on sulle henkisesti uuvuttavaa koska pitää stempata ja psyykata itsensä tiloihin joka joillekin puhtaille ekstroverteille tulee ihan luonnostaan?
Quiet: The Power of Introverts in a World That Can’t Stop Talking
Jonkun pitäisi oikeasti perustaa introvertti-puolue. Ensimmäinen ideologioista vapaa puolue jossa keskityttäisiin vain hoitamaan asiat yksi kerrallaan asiantuntijoita toki kuulostellen mutta asiat yhdessä läpi keskustellen ja kirjoitellen. Ei ihmissuhdedraamailua eikä prinsessaoikkuilua. Median kanssa huoraamisenkin voisi jättää pakolliseen minimiin.
Mulla on kutina, että Suomesta löytyisi aika paljon jengiä joka laskee itsensä introverttien kastiin kuuluvaksi. Itse tunnustaudun introvertiksi jolla on ekstrovertteja taipumuksia. Liika häslääminen ja ihmisten kanssa hengaaminen imee kyllä mehut nopeasti. Siksi omaa aikaa jolloin on mahdollisuus olla täysin itsekseen ilman epileptista hyppimistä joka paikkaan on ihan elinehto minulle.
Jos pitää valita lähdenkö jätkien kanssa juomaan olutta vai hengaanko vaimon kanssa niin ei pienintäkään ongelmaa tehdä valintaa. Ja sama juttu jos vaimo poissa. 🙂 Käyn ryyppäämässä niin vähän ja harvoin kuin suinkin kehtaan, niin että voin kuitenkin vielä ajatella että he todellakin ovat ystäviäni. Seems to work a-okay.
Mutta, dude hei, lakkaa ruoskimasta itseäsi. Tälläkin hetkellä moni sun parisuhteessa olevista ystävistä – niin naisista kuin miehistä – on salaa kateellinen tilanteesta jossa olet juuri nyt. Maailma on täynnä viehättäviä naisia jotka arvostavat hauskaa ja älykästä seuraa.
Nussi nyt ihan rauhassa ketä haluat äläkä mieti koko asiaa yhtään sen enempää. Älä mieti vähään aikaan minkälaista mimmiä saattaisit joskus/pian/mahdollisesti kaivata elämääsi. Kulje avoimin silmin ja katso mitä on tarjolla.
Mutta sun pitää opetella olemaan helvetistä vähemmän insinööri/koodaaja. Ja ituhippi. Ja änkyrä. Lakkaa olemasta ehdoton ja briljeeraa vähemmän. Huomaat että elämä helpottuu ihan itsestään ja että myös itsesi kanssa on paljon mukavampi elää. Sopiva hippeilyn aste on se, että toimii inspiroivana esimerkkinä muille. Kerää välillä vähän roskia maasta ja laittaa ne roskiin.
Ala syödä sitä mitä syötiin vielä 50-luvulla. Mitään muuta ei tarvitse purkista ottaa kuin 100mg D-vitamiinia (kesää lukuunottamatta). Arvo Ylppö oli hyvin kartalla jo silloin. Muistettava syödä vaikka munakkaan ohella (rasvaliukoinen). Muussa tapauksessa menee hukkaan sekä rahat että terveysvaikutukset.
Ihminen on biokemiallinen tehdas joka toimiii säästöliekillä ilman säännöllistä lihan ja rasvan nauttimista. Jos et usko, kokeile parin kuukauden ajan ja huomaat että piereskely loppuu kuin seinään eikä ruokaa tarvitse käytännössä enää ajatella ollenkaan koska keho pysyy kylläisenä. Syömisestä tulee pelkkä afterthought.
Jossain vaiheessa kuuria huomaat miten insuliiniresistanssisi normalisoituu koska makeat ruoat alkavat maistu oudon penseiltä, äklöiltä. Et halua syödä suosikkisuklaatasi loppuun.
Ja koska et jatkossa enää syö makeaa myös lihominen loppuu automaagisesti. Piste. Kasvissyöjille tyypillinen letargisuus ja alakuloisuus häviää: haluat liikkua koska nautit siitä, ja alat ajattelemaan positiivisemmin. I shit you not.
Hyvin voi syödä kunnon ruisleipää voin kanssa. Perunaakin in moderation. Jos ei mitään muuta muista niin valkoinen sokeri ja vehnäjauhot pois. Omatekoista piirasta voi maistella kun vähentää sokerin ja vehnäjauhon määrää. Mutta veikkaan että jää yhteen palaseen.
KKK = kaikkea käsittelemätöntä kohtuudella. Mutta ei tarvitse eikä kannata pyrkiä puritaaniuteen. Kroppaa pitää sopivasti stressata.
Heitä palestiinalaishuivi hittoon. Aja helvettiin kaikki karvat naamasta tai kasvata joku oikeasti miehekäs puska. Ponnari on vähän siinä ja tässä. Virkamieslasit myös hittoon. Ei mitään ”katsokaa mun laseja” tai taiteilijaöögiä tilalle. Jotkut joista ehkä näkee, että tuo tyyppi on joskus avannut jokusen kirjan ja voi olla lukumäenmiehiä mutta lienee siitä huolimatta ihan kelpo, rento sälli. Ota vaikka pari erilaista ja vaihtele mielialan mukaan.
Annan todellakin myös luvan vetää ihan rehellisiä päiväkännejä ja bylsiä iloisia mukavannäköisiä mimmejä eläinmagnetismin suinkin niin vallitessa. Se tekis sulle oikeasti hyvää. Miettiminen on totta kai tärkeää, mutta joissakin jutuissa se nyt vaan on tiellä. Ja vaikka naidaan ei se vielä tarkoita että pitäisi naimisiin olla menossa. Parempi kuin et mene ollenkaan. Jätä tollaset instituutiot epävarmalle keskiluokalle. Eroa kirkosta ellet jo ole sitä tehnyt.
Eivät ole maailmanloppuja nämä jutut hyvä mies. Have fun, live a litttle.
Jos ero on sinun puoleltasi loppuunkäsitelty, tai tiedät ettei ole käytännössä mahdollista palata yhteen (ei vaikka lupaisit – ja oikeasti opettelisitkin – sitä tunne-elämän ilmaisemista ja jakamista…?), niin eihän siihen sitten voi muuta sanoa kuin, että: ”fuck it, itsepähän siinä häviää.” Täytyy arvostaa itseään. Jos ei arvosta itseään ei kenelläkään muullakaan ole intressiä arvostaa sinua. Toimivat välit kannattaa pyrkiä säilyttämään. You had a good run and you should respect it. Tärkeitä muistoja, tärkeitä oppitunteja.
Jos kyse on vain kommunikaatio-ongelmista niin lähde hyvä mies takaisin selvittämään asiat ja myönnä että isompaa vikaa on ollut täällä päässä kuin siellä päässä.
Jos kyse oli vain jostain lapsellisesta ”pettämisestä”, niin sama neuvo: kokka takaisin himaan ja panemaan. Nainen täytyy pitää erikoistyytyväisenä. Kiusoittelu on ihan keskeistä parisuhteessa. Naiset ovat vähän kissamaisia, oikukkaita otuksia. Olen kyllä itsekin. Tuollaisille oikuille pitää vain opetella nauramaan.
Opettele nauramaan itsellesi. Oikeasti eikä leikisti. Tämä on ehkä kaikkein tärkein asia. Pitää nauraa kun naurattaa, itkeä jos itkettää ja mököttää kun mökötyttää. Muutoin on vaarassa muuttua virkamieheksi joka on sisältä kuollut ja sellaista nyt ei halua kukaan. Waste of perfectly good life.
Ja oikeasti: paneminen nyt vaan on tärkeä osa toimivaa parisuhdetta. Jos ette nussi et elä parisuhteessa vaan vain kaverisuhteessa. Mä elän itse molemmissa ja se sopii mun pirtaan erinomaisesti. 13+ vuotta. Siinä ajassa perustallaaja on lusinut omaa tyhmyyttään jo kaksi avioliittoa eikä ole oppinut mitään mistään, tuhlannut vain rahansa ja aikansa turhuuteen.
Koskaan ei pidä sekoittaa rakastamista ja panettamista keskenään. Ei niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Vain teineillä saa mennä iloisesti sekaisin ihastuminen, rakastuminen, rakastaminen, himottaminen ja nussiminen.
Et omista puolisoasi. Et voi määrätä mitä hänen pitäisi milloinkin tuntea ketäkin kohtaan. Et voi määrätä että hänen pitäisi kiinnostua asioista joista sinä satut olemaan kiinnostunut. Et halua objektia joka on sinun muokattavissa vaan ihan oikean tasavertaisen ihmisen joka opettaa ja oppii kuten sinäkin.
Heitä televisio helvettiin, nintendot vittuun ja lopeta hesarin tilaaminen. Irtisano spotify premium. Osta ne kymmenen or thereabouts levyä vinyylinä joita diggaat kuunnella vieläkin. Siksi koska ähky aiheuttaa pahoinvointia.
Hommaa paristokäyttöinen kannettava levari, hakeudu lempipaikkaasi (ulos talosta kumminkin) ja laita levy lautaselle. Hyvää musiikkia on aika vähän loppupelissä joten sitä kannattaa kuunnella. Älä pelkästään kuule sitä.
Virittäydy puheradion taajuuksille, käy teatterissa, mene klassisen musiikin konserttiin – mieluummin harjoituksiin mikäli mahdollista. Yritä selvittää ketkä näistä ovat luovia ja ketkä vain normipuurtajia. Sen näkee siitä kenellä on vaikeuksia pysyä tuolilla. He istuvat enemmän ilmassa kuin tuolissa. He tuntevat musiikin kehossaan eivätkä pelkästään kuule sitä.
Ja jos viehättävä neitokainen luo katseesi sinuun, toki vastaat siihen ja hymyilet. Kaupassa, kirjastossa, metroasemalla, missä tahansa. Kävelet sitten ihan rauhassa pois. Tai jäät ja katsot mitä tapahtuu. Joskus voi myös naurahtaa. You both know that you know. C’est la vie.
Teille molemmille jää todennäköisesti sellainen snadisti kiva fiilis vaikkei mitään muuta katseesta seuraisikaan. Nämä ovat tärkeitä pieniä arjen piristyksiä. Ihmisten välisiä hyväntahtoisia kohtaamisia. Ohikiitäviä mutta kuitenkin merkityksellisiä siinä hetkessä.
Sano joskus ”Heippa, olen Otso, mikä sinun nimesi on?” Suurin osa suomalaisista naisista on ihan ällikällä lyötyjä jos suomalainen mies menee selvinpäin ja oma-aloitteisesti juttelemaan. Mitä tahansa.
Yksinkertaisimmillaan voi todeta että: ”Taisin jäädä kiinni. Mutta niin jäit sinäkin. En puhu smalltalkia mutta kuvitellaan, että olen sanonut kaikki sellaiset sanat joilla lähdet kanssani sienestämään. Sinä saat päättää päivän, minä tuon eväät. Ota frendi esiliinaksi tai vaikka kaksi vaikka olenkin suhteellisen sisäsiisti tapaus.” And there you go.
Lopeta juokseminen ja rupea melomaan. Siinä on sulle oikeasti meditatiivinen laji. Purjehtimisessa on aina jotain vitun säädettävää. Tai huutava kone. Omasi tai jonkun muu. Koskaan ei voi täysin rentoutua. Aja fillarilla hitaammin, kävele hitaammin, huomaat, että on paljon mielenkiintoista nähtävää. Opettele soittamaan jotain instrumenttia niin, että osaat säestää itseäsi.
Hyvän huuliharpun saa muutamalla kybällä. Pidä sitä aina takin taskussa. Mene saareen tai metsään ja ole siellä vittu ihan hiljaa ja laita simmut kiinni. Lepää ja kun olet levännyt soittele hetki vain omaksi iloksesi.
Terve mieli terveessä ruumiissa.
Maailma on täynnä viehättäviä ihmisiä ja panetuksen määrä on aikalailla vakio. Just don’t be an asshole, äläkä tarraa ihmisiin, and you’ll do fine.
Kiitoksia laajasta ja kattavasta kommentaarista. En ennätä ruveta kesken matkaa kaikkiin eri kohtiin vastaamaan, mutta lupaan pitää mielessä ainakin tuon panemisen merkityksen.
Joo, kyllä ehdottomasti suosittelen kokeilemaan (jos olisin lääkäri määräisin sitä lääkkeeksi) avaisiko eläimellinen parittelu joitain mahdollisia sielullisia lukkoja joita on päässyt vuosien saatossa kertymään nurkkiin.
Hyvän seksin terapeuttista merkitystä ei voi liikaa korostaa. En siis puhunut lähtökohtaisesti mistään jyystöstä vaikka toki sekin voi tepsiä.
En vaan usko, että lienet varsinaisesti kompatibilinen mimmien kanssa jotka saavat kickinsä lähinnä vain pornon kuvaston niin tutuksi tehdystä ajatuksesta mitä hyvä seksi pitää sisällään.
Mikä ei tietenkään estä sinua harrastamasta seksiä tällaistenkin ihmisten kanssa. Could blow your mind, who knows?
Mutta ihan yleisohjeeksi tarjoan kaikille miehille, että kun ottaa naisen (oletan, että olet seksuaalisuudeltasi heteronormatiivisesti orientoitunut, eikä tarve ole siis kaapista ulostulemiseen) huomioon, niin omakin ruumis ja mieli tulee automaagisesti tyydytetyksi.
Miehet kun on kumminkin vähän yksinkertaisempia otuksia. Meille orgasmiin riittää ihan pelkkä kitkakin. Naisilla pelannee näin harvemmin. Toki me miehetkin arvostamme muutakin kuin vain kitkaa.
Mutta joo, en itsekään käyttäisi sinuna aikaasi sattumanvaraisten havaintojen ja yleistysten kommentointiin. Ja toi partakarvoitushan sulla olikin jo ihan mallillaan (kiinnitän huomioni aina vaan tohon pikkunaamakuvaan) sekä myös leikittelyntaito brilleillä. Kyllä susta vielä ihminen saadaan. 🙂