Pyöräilyn 2010-luku Helsingissä

Kirjoitin tämän tekstin Liikkuvan arjen design projektin loppuraporttiin viime syksynä. Koko kirja löytyy pdf:nä täältä. Muutoin kirja käsittelee muotoilun roolia liikennesuunnittelussa ja erityisesti pyöräilyn edistämisessä; tämä minun tekstini on sille eräänlainen esipuhe.

Pyöräilyn aseman korostaminen on yksi 2010-luvun suuria trendejä kaupunkisuunnittelussa. Pyöräilyn osuus on noussut lähes nollasta merkittäväksi sellaisissa kaupungeissa kuin Rooma, Sevilla ja New York. Pyörien myynti ylittää jo autojen myynnin lähes kaikkialla Euroopassa. Eikä tämä trendi ole sivuuttanut Helsinkiäkään. Pyöräilijöiden määrä on noussut tasaisesti vuosituhannen alusta saakka, ja polkijamäärä Helsinginniemen laskentalinjalla on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2005.

Pyöräilyn edistämisen voidaan Helsingissä katsoa alkaneen pyöräilyprojektista. Kaupungin strategiaohjelmassa 2009-2012 päätettiin perustaa pyöräilyprojekti, jonka tavoitteena olisi kaksinkertaistaa pyöräilyn osuus. Saman vuoden kesäkuussa aloitti Marek Salermo Helsingin pyöräliikenteen suunnittelijana. Tavoite ei ollut erityisen täsmällinen, ja ensimmäiset vuodet menivätkin lähinnä ihmeteltäessä, mitä ja miten oikeastaan pitäisi tehdä.

Kaupungin pääreittien kunnostustarpeita selvitettiin 2010. Pääreittien linjausta ei tosin oltu vielä valittu, mikä vähän hankaloitti toimintaa. Ehkä osin siksi suurin osa löydetyistä ongelmista on edelleen korjaamatta.

Samana syksynä kriittisiä pyöräretkiä alettiin uudistaa. Mukaan järjestämään kutsuttiin uusia tahoja, muun muassa Helsingin Polkupyöräilijät. Samalla jo vuosien ajan jatkuneet mielenosoitukset alkoivat saada täsmällisemmin kaupungin politiikkaan vaikuttavan luonteen.

Vuoden 2011 aikana virastomaailma eli edelleen suunnitteluvaihetta. Katuun asti maalattiin parikymmentä pyörätaskua Kamppiin ja Töölöön. Virastojen ulkopuolella kriittinen pyöräretki valtasi Länsiväylän 13.9.2011 vaatien siitä katua. Nyttemmin sama idea on yleiskaavan visiossa.

Vuonna 2012 alkoi virkatyökin jo tuottaa tuloksia. Suurin virstanpylväs oli, kun Baana avattiin Helsinkipäivänä 12.6. Samalla aukesi Narinkalla myös väliaikainen Pyöräkeskus, joka on toiminut erilaisten pyöräilytapahtumien kokoavana näyttämönä viimeiset kaksi kesää. Myös kantakaupungin pyöräteiden tavoiteverkko hyväksyttiin, ja siinä tavoite tehdä pyörätiet muun muassa Mannerheimintielle, Hämeentielle, Mechelininkadulle ja Tukholmankadulle. Lisäksi hyväksyttiin ensimmäinen osa suunnitteluohjeista, joka määrittää miten pyöräteitä pitää oikeastaan tehdä.

Tämän vuoden [2013] puolella on tehty pyöräilyn edistämissuunnitelma, joka lopulta konkretisoi 2009 asetetun tavoitteen: nostaa vuoteen 2020 mennessä pyöräilyn osuus 15 prosenttiin liikenteestä. Asfalttiin maalattiin pyöräkaistat Nordenskiöldinkadun länsipäässä Töölössä ja Runeberginkadun eteläpäässä Kampissa. Mannerheimintien pyörätiesuunnitelmat hyväksyttiin, mutta sen sijaan pyörätiesuunnitelmat Mechelininkadulle ja Helsinginkadulle juuttuivat lautakuntakäsittelyyn, kun parkkipaikoista kannettiin kovaa huolta.

Kuten tästä lyhyestä historiikista helposti huomaa, asioiden vieminen ideasta asfaltiksi asti on hidasta, todella hidasta. Vuosien työstä huolimatta edelleenkin jokainen pyöräristeys, jossa tehdään katutöitä, muutetaan samalla aiempaa huonommaksi lisäämällä ylimääräinen reunakivi töyssyksi pyöräilijän eteen.

Pyöräily lsiääntyy Hämeentiellä, mutta pyöräteitä vielä odotetaan
Pyöräily lsiääntyy Hämeentiellä, mutta pyöräteitä vielä odotetaan

Tämä kuvaa ehkä laajemminkin poliittista ilmapiiriä pyöräilyn suhteen. Poliittisesti Helsingissä on laaja kannatus pyöräilyn painoarvon lisäämiselle. Se on kirjoitettu kaupungin strategiaan ja erilaisiin liikenteen kehittämissuunnitelmiin. Kaikki puolueet myös kannattavat sitä. Ongelmat alkavat, kun jotain pitäisi konkreettisesti tehdä.

Helsingin valtavassa ja hajanaisessa organisaatiossa asiat hukkuvat jonnekin ei-kenenkään-maalle. Organisaatio osaa tehdä niin kuin aina ennekin, mutta jos mitään pitäisi muuttaa, täytyy siitä saada aikaan noin viiden viraston konsensus. Ja yleensä joku aina jarruttaa asioita varmuuden vuoksi.

Vaikeudet kaupunkipyöräjärjestelmän saamisessa ovat tästä hyvä esimerkki. Mainosrahoitteinen pyöräjärjestelmä päätettiin hankkia vuonna 2008. Kolmen kilpailutuksen ja viiden vuoden jälkeen viimeisin yritys saada pyöräjärjestelmä kaatui, koska kaupunki ei kyennyt järjestämään riittävän hyviä mainospaikkoja. Viime tarjouskilpailusta on jo kaksi vuotta, ja mainosmarkkinat ovat muuttuneet sillä välin. Suunnittelu on kestänyt näin kauan, koska kaikki asiat piti sopia liikennelaitoksen, liikennesuunnittelun, asemakaava-arkkitehtien, rakennusviraston, rakennusvalvontaviraston ja kaupunkikuvaneuvottelukunnan kanssa. Jokaisen mahdollisen tahon lupa tarvittiin käytännössä jokaiseen mahdolliseen asiaan.

Hitaudesta huolimatta suurikin laiva lopulta kääntyy, ja toimivan pyöräinfran eteen jostain ilmaantuneet esteet ylitetään yksi kerrallaan. Kaikki merkit viittaavat siihen, että käänne on jo tapahtunut.

Kaupungin kymmenen vuoden investointisuunnitelmassa pyöräväylien rakentamisen rahoitus nostetaan takavuosien neljästä miljoonasta noin kymmeneen miljoonaan. Se on pyöräilynedistämisohjelmassa ehdotettu taso, ja mahdollistaa pyörätieverkon systemaattisen kehittämisen.

Suunnitteilla onkin runsaasti uusia pyöräteitä. Keskustan ja lähiöiden välille on tarkoitus tehdä suorat ja tasaiset baanat, muun muassa pääradan ja Itäväylän varteen. Kantakaupunkiin taas rakennetaan tanskalaistyyppiset pyörätiet pääkaduille. Mannerheimintien ja Mechelininkadun lisäksi suunnitteilla on
Mäkelänkatu ja erityisesti Hämeentie.

Reunakivistä tehtiin periaatepäätös jo 2012. Vielä tämän vuoden puolella pitäisi tulla risteysten tyyppipiirrokset, joiden mukaan jatkossa risteyksiä ei sabotoida. Ja kaupunkipyörätkin ovat tulossa, mutta vasta 2015. Joko mainoksilla tai ilman.

Dead man's chest

Bitcoin-sijoittaja, jäivätkö rahasi jumiin Mount Goxiin? Ei hätää, voit edelleen lahjoittaa ne Otson eurovaalikampanjaan. Rahojasi et enää näe, mutta päääset olemaan hyvällä asialla. Osoite on 1AHFBKGjy5SH4efXBPkE6ZeoBPPUBX2N91

Katso alta miksi.

Viime maanantaina ylivoimaisesti suurin bitcoin-välittäjä mtGox ilmoitti estävänsä toistaiseksi bitcoinien siirtämisen mtGoxista ulos teknisen ongelman takia. Transaktiot kauppapaikan sisällä toimivat ja myös reaalivaluuttojen siirto ulos – ainakin palveluntarjoajan lupauksen mukaan – toimii, joskin viive voi olla useita viikkoja. Epäilykset vellovat, onko kyse kuvatunlaisesta teknisestä ongelmasta vai onko joku onnistunut puhaltamaan asiakkaiden rahat.

Seurauksena bitcoin-markkina jakautui kahtia, ja coinien hinta mtGoxissa lähti selvään laskuun verrattuna hintaan ulkopuolella: GoxCoineja voi vaihtaa euroiksi vain, jos joku on valmis vaihtamaan toiseen suuntaan. Eikä kukaan tee sitä täyteen hintaan.

Sijoittajat, joiden rahat ovat lukossa kauppapaikassa, jossa kurssi on romahtanut, ovat ymmärrettävästi käärmeissään. Ja kävi mtGoxin kanssa niin tai näin, pienemmät kauppapaikat ovat hukanneet käyttäjien rahoja jo monesti. Toisinaan ehkä petoksena, toisinaan huonon koodauksen takia.

BTC-maailman ulkopuolella ekonomistit povaavat jo valuutan lähtölaskennan alkaneen. Eikä ensimmäistä kertaa. Keskuspankit varoittelevat valuutan riskeistä ja Kiina kielsi sen kokonaan. EU:n pankkivalvonta korostaa, että bitcoinin käyttäjillä ei ole minkäänlaista sijoittajan- eikä kuluttajansuojaa.

Väksiin tulee mieleen, että eikö se ole juuri pankkivalvonnan tehtävä vahtia, että rahaa pyörittävät laitokset eivät hukkaa asiakkaidensa rahoja?

Sanoivat pankkiirit mitä vain, kryptovaluutat kuitenkin ovat osa tulevaisuuden maailmaa. Jos ei Bitcoin, niin sitten vaikka DogeCoin, tai ehkä luultavammin joku kryptovaluutta, jota emme toistaiseksi ole nähneet.

Ei niitä voi lopettaakaan. Vaikka kaikki keskitetyt markkinapaikat kiellettäisiin ja suljettaisiin, aina voi rakentaa LocalBitcoinsin kaltaisia P2P-kauppapaikkoja, joissa reaalivaluuttaa ei liiku ollenkaan. Niitä on käytännössä mahdotonta saada kuriin, vaikka rahamarkkinoita valvottaisiin kuinka tiukasti. Kryptorahat ovat tulleet jäädäkseen. Tuskin korvaamaan ”oikeita” reaalivaluuttoja, mutta niiden rinnalle.

Aarre on kätkössä kuolleen meihen kirstussa, Gox-vuoren uumenissa. Sen saadakseen täytyy....
Aarre on kätkössä kuolleen miehen kirstussa, Gox-vuoren uumenissa.

Pitkän päälle kryptovaluuttojen – kuten kaikkien valuuttojen – hyöty on toimia vaihdon välineinä, ei niiden makuuttaminen sijoituksena. Jotta se onnistuisi, tarvitaan tietty määrä luottamusta valuutanvälittäjiin. Tilanne jossa välittäjistä kohtuullinenkin osa huijaa asiakkaitaan ei tule koskaan mahdollistamaan kryptovaluuttojen leviämistä. Tarvitaan mekanismeja, joilla tavallinen valuutan käyttäjä voi olla kohtuullisen varma, että hänen rahojaan ei kavalleta kun hän tekee tavallisia ostoja, myyntejä, tilisiirtoja jne.

Toisaalta jotta kryptovaluuttojen keveydestä on mitään etua, ei niitä voida tuoda nykyisen EU:n pankkisäätelyn piiriin. Tarvitaan jotain siitä väliltä.

Se voisi tarkoittaa suunnilleen
1) että kryptovaluutat tunnustetaan olemassa olevaksi ilmiöksi. Ei samaksi kuin valtioiden takaamat rahat, mutta silti vaihdon välineeksi
2) että kryptovaluutan välittäjille luodaan vapaaehtoinen sertifiointi, joka takaa jonkin minimitason luotettavuutta.

Sertifiointi voisi sisältää vaikka

  • ylläpitäjien luotettavan identifioinnin, ja sitoutumisen rikosoikeudelliseen vastuuseen, jos petoksia tapahtuu
  • jonkin minimitason varmistuksen, että työntekijät eivät ole tunnettuja huijareita, että softa suunnilleen toimii ja että kauppaa hoidetaan professionaalisti.
  • ehkä vaatimuksen julkaista kauppapaikan softan kriittisten osien koodi

Täsmälliset kriteerit voitaneen luoda poimimalla sopivia osia luottokorttiyhtiöiden ja pörssien vaatimuksista. Ja sertifikaattien myöntäjän ei ole pakko olla EU:n pankkivalvonta. Hommaan saattaisi sopia jopa paremmin jokin järjestö kuin valtiollinen taho. Vähän niin kuin luottokorttien käsittelyehtojenkin [x3] kanssa.

Sertifikaatti ei tietenkään vastaa pankkitalletussuojaa, eikä sen pidäkään vastata. Toistaiseksi nähdyt kryptovaluutat ovat luonteensa puolesta arvoltaan epävakaita riskisijoituskohteita, eikä niistä kannata yrittää muuta tehdä. Mutta on yksi asia menettää rahansa koska riskisijoitus paloi näpeille ja kokonaan toinen asia joutua petoksen uhriksi. Toinen kuuluu pelin henkeen ja toinen on rikos.

Siis jos rahasi ovat mtGoxissa jumissa, voit yhä lahjoittaa ne Otson eurovaalikampanjaan. Rahojasi et näe, mutta saatpahan hyvän mielen. Osoite on 1AHFBKGjy5SH4efXBPkE6ZeoBPPUBX2N91

(tai MtGoxin ulkopuolella (bitaddress.org) 1Fj5emNESr8GqwDtDppEB5fsYeCBgamJPr )

 

Tehdään yhdessä maailmasta parempi myös krytovaluutalle.

Dogecoin-NASAMount Gox-tilin rahat vaihdetaan euroiksi ja ulos Goxista muutaman viikon kuluttua, sikäli kun se on mahdollista ja käytetään vaalityöhön. Tilille ei ole syytä siirtää rahaa mtGoxin ulkopuolelta, vaan siihen kannattaa käyttää ennemmin vaihtoehtoista tiliä 1Fj5emNESr8GqwDtDppEB5fsYeCBgamJPr

 

Päihdeäidit ja moraalisen keskustelun ongelma

Absurdi näytelmä päihdeäitien pakkohoidosta on päättymässä. Tai ainakin yksi näytös on, kun ministeri Huovinen vetää tukensa pakkohoitolailta.

Päihdeäitien pakkohoitoa on esitetty eduskunnassa vuodesta 1999 alkaen seitsemällä kirjallisella kysymyksellä (Räsänen 1999, Laukkanen 2001, Komi 2005, Asko-Seljavaara 2008, Salolainen 2009, Hemmilä 2009, Kauma 2013),  yhdellä talousarvioaloitteella (Hemmilä 2013) ja kahdella lakialoitteella (Räsänen 1999, Kiljunen 2004).

Vakavissaan asiaa on selvitetty ainakin vuodesta 2005, jolloin peruspalveluministeri Hyssälä lupasi asiaa selvitettävän. Peruspalveluministeri Risikko taas lupasi 2009 tuoda asiasta lakiesityksen saman vaalikauden (siis viime vaalikauden) aikana. No ei tuonut, eikä tuonut nyt Huovinenkaan.

Kirjallisten kysymysten sävy on voimakkaasti moraalinen ja niissä pohditaan kysymystä äidin vapauden ja sikiön edun välisestä ristiriidasta. Esimerkiksi Komi kysyy:

”Miten hallitus aikoo toimia, että syntymättömän lapsen oikeus terveyteensä on arvokkaampi kuin aikuisen yksilön oikeus käyttää päihteitä?”

Ja Hemmilä taas:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä taatakseen syntymättömän lapsen oikeuksien toteutumisen siten, että päihdeongelmainen raskaana oleva nainen voidaan ohjata pakkohoitoon?

Tästä kaikesta huolenkannosta huolimatta, vielä vuonna 2014 hoitoon haluavan päihdeäidin on hyvin vaikea päästä laitoshoitoon vapaaehtoisesti.

  • vuodesta 2005 asti on selvitetty, miten saataisiin päihdeäidit pakkohoitoon
  • vuonna 2014 edelleenkään päihdeäidit eivät pääse vapaaehtoisesti hoitoon

Tässä on ollut 9 vuotta aikaa saada vapaaehtoinen hoito toimimaan, mutta kolme viimeisintä hallitusta eivät sitä ole saaneet tehtyä. Asian pihvi ei selvästikään ole ainakaan näiden lasten hyvinvointi, koska sille ei ole tehty mitään

Mutta tuskin aloitteiden syynä on myöskään yleinen pakottamisen halu. Se olisi todella outo ajatus. Sen sijaan epäilen ongelmana olevan asian käsittely moraalisena kysymyksenä.

Ja onhan se toki moraalinen kysymys. Saako pakkoa käyttää estääkseen ihmistä aiheuttamasta toiselle vahinkoa? Entä sikiölle? Millaista pakkoa, ja millaista vahinkoa ehkäistäkseen? Ollaan suorastaan moraalisen keskustelun ytimessä, kun asiaan liittyy lapsiakin.

Mutta jokaisessa käytännön tilanteessa kyseessä on aina käytännön kysymys, ei abstrakti moraalidilemma. Siis: montako lasta? Mitkä ovat käytännön vaihtoehdot, mitä muuta voidaan tehdä? Montako sikiövauriota voidaan estää ilman pakkoa? Entä toimiiko pakkohoito oikeasti? Tai aiheuttaako se oheishaittoja? Onko siitä tutkimustietoa?

Kun konkreettiset ihmiskohtalot pelkistetään abstraktiksi moraalidilemmaksi, piilotetaan samalla kaikki nämä käytännön kysymykset näkyvistä. Siksi niitä ei myöskään koiteta ratkaista.

Politiikka ei ole vain arvokeskustelua, vaan aina pitää ymmärtää myös asiat joista puhutaan. Jos keskustelijat vain signaloivat arvojen tärkeyttä – lapset vastaan itsemääräämisoikeus – ne ihmiset, joita keskustelu koskee jäävät jalkoihin.

Sikiövaurioiden määrästä ei ilmeisesti ole kunnollista tilastotietoa. Useimmat kysyjät esittävät väitteen noin 700 lapsesta, joskin se on ilmeisesti vähintäänkin kiistanalainen. Olettakaamme myös, että näistä lapsista joka toista olisi voitu auttaa vapaaehtoisen hoidon menetelmin. Se on 350 syntyvää lasta. Vauvoja, joita olisi voitu auttaa, muttei autettu.

Väitän, että heitä ei autettu, koska heidän hätänsä jäi moraalikeskustelun jalkoihin. Jos siitä yrittää puhua, aina päästään johonkin eettiseen dilemmaan. Tämä on varmasti vain osasyy, mutta satakin lasta uhrattuna moraalikeskustelulle on liikaa.

Näistä lapsista kantaa vastuun jokainen moraalisessa ylemmyydessään piehtaroiva keskustelija, joka käyttää toisten ihmisen kärsimystä abstraktien dilemmojensa raaka-aineena.

Toistan vielä, ettei jää epäselväksi:

Päihdeäitien hoidossa ei ole kyse vain tai edes ensisijassa moraalisesta valinnasta lasten terveys vastaan aikuisten itsemääräämisoikeus. Kyse on ennen kaikkea ihan oikeista ihmisistä, ja miten heitä voitaisiin ihan oikeasti auttaa. Tämän todellisuuden ylväs moraalikeskustelu – keskustelijoiden mielipiteistä huolimatta – hautaa alleen.

Ratkaistaessa vain moraalidilemmaa unohdetaan ihmiset, konkreettiset ratkaisut käytännön ongelmiin jäävät tekemättä. Ongelma on moraalinen keskustelu, se on moraalitonta. Moraalinen keskustelu tappaa lapsia.

Tai no, vammauttaa pysyvästi.

Tämäkin lapsi kärsii moraalisesta keskustelusta

Siksi rahankeräyslaki on korjattava

Poliisihallitus haluaa selvittää, millä oikeudella Wikipedia kerää rahaa Suomessa. Se ei ole skandaali ja diktatuuria, vaan asioiden normaali tila. Näin asiat täällä ovat. Ja juuri se pitää muuttaa.

Rahankeräyslain mukaan rahankeräys saadaan toimeenpanna vain viranomaisen antamalla luvalla (5§1). Ja luvan antamiselle on melko tiukat ehdot, niitä ei esimerkiksi juurikaan voida myöntää muille kuin suomessa rekisteröidyille yleishyödyllisille yhdistyksille ja säätiöille.

Lupaa pitää hakea etukäteen (ks, hakemus, 8 sivua + liitteet), joko yhteen poliisipiiriin tai valtakunnallisesti. Jotta netissä voisi sanoa sanaakaan rahankeräyksestä, tarvitsee valtakunnallisen luvan. Sen saaminen maksaa 240 euroa ja kestää yli 4 kuukautta.

Wikipedia ei lupaa voi saada, koska säätiö on rekisteröity Kaliforniassa. Poliisihallitus toimii täysin oikein ja lainsäädännön velvoittamana lähtiessään selvittämään, millä oikeudella säätiö kerää Suomessa rahaa. Ongelma on ihan puhtaasti se lainsäädäntö. Siksi se on muutettava.

Internetissä rahankeräys on teknisesti helppoa. Täytyy vaan kirjoittaa vetoava viesti, laittaa siihen tilinumero ja levittää sitä sopiviin paikkoihin näkyville. Esimerkiksi blogiin, sosiaalisen mediaan tai wikipedia-sivujen ylälaitaan. Verrattuna itse keräämisen työmäärään, lupahakemukseen liittyvä byrokratia voi olla kymmen- tai jopa satakertainen – etenkin rahankeräyslupabyrokratiaan tottumattomalle. Tässä ei tietenkään ole mitään järkeä. Laki on ajastaan jäljessä.

wikipedia-lahjoitus

Hankaluuden lisäksi nykyinen laki nimenomaisesti kieltää monet vertaisrahoituksen muodot, kuten Radio Helsingin kuuntelijamaksut tai ruotsinopiskelun joukkorahoituksen. Joukkorahoitus periaatteessa on sallittua, mutta se pitää tehdä huolellisesti mielivaltaisen tuntuisia muotoja noudattaen. Jos se tulkitaan rahankeräykseksi – mitä se tosiasiassa tietenkin on – menettää keräystulot valtiolle. Siksi rahankeräyslaki on korjattava.

Nykyinen rahankeräyslaki elää maailmassa, jossa Wikipediaa ei oikeastaan voisi olla olemassa. Maailmassa, jossa kansalaistoiminta perustuu vakiintuneisiin organisaatioihin, joilla on palkattuja työntekijöitä hoitamassa byrokratiaa valtion kanssa. Maailma on kuitenkin muuttunut, ja yhä suurempi osa kansalaistoiminnasta perustuu kevyisiin verkostoihin, joissa ei tuhlata resursseja byrokratiaan. Wikipedian lisäksi tyypillisiä kansalaistoiminnan muotoja ovat vaikkapa FB-ryhmät tai nettiprojektit. Tuottavuuden kasvua, sano.

Ei lain ole tarkoitus kieltää vapaan kansalaistoiminnan rahoitusta. Se vaan ei noteeraa moisen toiminnan olemassaoloa lainkaan.  Tämä on oikeasti hirveän yksinkertainen asia, jonka suurin osa kansasta ymmärtää: laki on ajastaan jäljessä, ja siksi se on korjattava.

Siksi aloitimme syksyllä 2012 kampanjan rahankeräyslain uudistamiseksi. Asetimme tavoitteeksi lainsäädännön, jossa rahankeräykseen ei tarvitsisi lupaa, mutta siitä pitäisi tehdä ilmoitus netissä etukäteen ja jälkikäteen, ja keräysten tiedot olisivat julkisesti kaikkien nähtävillä (vertaisvalvonta). Emme lähteneet tekemään kansalaisaloitetta, koska laki oli muutenkin tulossa eduskunnan käsittelyyn.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että sisäministeri Räsänen haluaa vain lisätä lakiin kirkkojen oikeuden kerätä rahaa. Ministeri ei kuitenkaan päätä laista yksin, vaan päätökset tekevät vuorollaan ensin hallitus ja viime kädessä eduskunta.

Siksi nyt on oikea aika olla yhteydessä läheisimmältä tuntuvan puolueen ministereihin ja kansanedustajiin. On aika kertoa heille kohteliaasti, että nykyinen laki on mieletön, eikä vastaa kansan oikeustajua ja että asia on syytä korjata, kun lakia kerran käsitellään.

Kun kellään tuskin on mitään vapaata kansalaistoimintaa vastaan, muutos saattaisi jopa olla mahdollinen. Tai vähintään päättäjät heräävät huomaamaan ongelman, ja asiaan voidaan palata ensi eduskunnassa.

Kirjoittaja kerää rahaa puoluelain 8§ nojalla eurovaalikampanjaan. Sitä saa lahjoittaa tästä. Rahoilla tuetaan myös Wikipedian tavoitteita, joskaan ei itse säätiötä.

HKL:n johtokunta 23.1.2014

Lista tässä.

Pikto_metro2Länsimetron kustannusylitysten käsittely saatiin loppuun, ja asia siirtyy kaupunginhallitukselle. Budjetti on paukkunut 105 miljoonaa, josta 35 miljoonaa on Helsingin ongelma. Ylitysten täsmällinen syy muuttui kerta kerralta epäselvemmäksi. Nyt saimme pelastuskomentajalta kirjeen, että turvamääräykset eivät kyllä ole projektin aikana kiristyneet. Ilmeisesti syy kustannuksiin ei siis ole niiden kiristyminen, vaan parempi ymmärrys siitä, mitä määräykset tarkoittavat. Hesari uutisoikin”Eihän tästä selkoa ota”, sanoo johtokunnan puheenjohtaja Otso Kivekäs (vihr).)

Aikataulun osalta taas odottelemme Siemensin arviota automaattiprojektin aikataulusta. Koska automaatti- ja länsimetroprojektit riippuvat toisistaan, vyyhti alkaa keriä auki siitä. Seuraavaan kokoukseen 13.2. pitäisi olla jo melko hyvä kuva kokonaisuudesta.

Lisäsimme kustannusylitysten hyväksyntäpäätökseen lausuman, että jatkossa pitäisi raportoida kustannusten muutokset hyvissä ajoin. Eihän se mitään toki auta, koska ei HKL:llä ole oikeasti sanavaltaa länsimetroprojektiin. Lausumista käytiin myös pieni äänestyshärdelli.
Edellisen johtokunnan pyynnöstä HKL on selvittänyt mahdollisuuksia mahdollistaa pitkien 135 metrin junien ajaminen idässä, kun lännessä ajetaan kahdella vaunulla 90m junilla. Käytännössä tämän voi tehdä joko erottamalla linjat ja tekemällä vaihtoaseman, tai rakentamalla toisen linjan itään.

HKL on selvittänyt mahdollisuuksia tehdä vaihtoasema joko Ruoholahteen tai Kamppiin. Kumpaankaan ei käytännössä mahdu. Esittelijä täydensi kokouksessa esitystään sanoilla:

”HKL on tutkinut johtokunnan pyynnöstä myös mahdollisuutta toteuttaa vaihtoasema Länsimetron ja nykyisen metron välillä Ruoholahdessa tai Kampissa siten, että nykyisessä metrossa voitaisiin liikennöidä kolmen yksikön mittaisilla junilla ja Länsimetrossa kahden yksikön mittaisilla junilla.

 

Nykyisen metron linjauksen lähistöllä kantakaupungin länsiosissa Ruoholahden ja Kampin metroasemien läheisyydessä on jo nyt lukuisia maanalaisia tiloja, mm. voimalaitoksen hiilisiiloja, pysäköintilaitoksia sekä maanalainen huoltovarikko ja huoltotunneli. Lisäksi kaavoituksessa on varauduttu mm. Pisara-radan ja Töölön metron toteuttamiseen. Uuden metroaseman ja sille rakennettavan ratalinjauksen mahduttaminen vapaana olevaan maanalaiseen tilaan ei siten ole enää mahdollista.”

Itäkeskuksessa vaihto toiseen metrolinjaan onnistuisi, mutta koska se perustuu oletukseen, että tehdään Töölön metro, sen jatkoksi Viikin metro ja sen jatko Itikseen, mikä maksaisi useamman miljardin, hyviä vaihtoehtoja turvata metron kapasiteetti ei käytännössä ole. Jatkossa siis junat tulevat olemaan 90 metrin mittaisia. Jos joskus tulevaisuudessa lyhyet junat 2 minuutin vuorovälillä eivät riitä, ratkaisu ongelmaan on jokin muu kuin metro.

Käytännössä Laajasalon ratikka auttaa viemällä kuromaa metrolta, ja Raide-Jokeri myös. Kolmantena voisi tehdä ”0-jokerin” ratikaksi Itäkeskuksesta Pasilaan ja siitä Otaniemeen. Nämä kaikki kolme saa yhteensäkin halvemmalla kuin Töölön-Viikin metron Itäkeskukseen, ja kokonaisuutena palvelutaso on selvästi parempi. Ja Viikkiin saisi varmaan vielä ratikan samaa budjettiin.

Pikto_ratikka2Ratikoiden 2, 3 ja 7 nopeuttamisselvitystä kiiteltiin. Toivottavasti nämä pienet parannukset saadaan nopeasti myös tuotantoon. Kuten edellisessä blogauksessani kirjoitin, lausunto oli kuitenkin hiukan liian suoraviivainen ehdottaessaan pysäkkien poistoa. Korjasimme sitä ehdotuksestani muotoilulla:

”HKL  kehottaa jatkamaan suunnittelua myös niille osa-alueille, joita tässä  suunnitelmassa ei vielä ehdotettu. HKL näkee erityisesti  liikennevalo-ohjauksen kehittämisen olennaisena toimenpiteenä. Myös  ratalinjausten muuttamista ja kaistajärjestelyjen kehittämistä on syytä  tutkia. Mäkelänkadulla myös vasemmalle kääntymisen kieltoja tai fyysisiä  esteitä tulisi harkita pienempiin risteyksiin.

 

Jatkotyön  yhteydessä myös pysäkkien määrää ja sijaintia on syytä tarkastella  kriittisesti. Pysäkkien poistaminen aiheuttaa aina haittaa matkustajille  ja on siksi viimesijainen nopeutuskeino, mutta raitioliikenteen  pääreiteillä myös sitä tulee harkita, mikäli muut nopeuttamistoimet  eivät yksin riitä.”

Yle uutisoi selvitystä ”Helsingin Bulevardistako joukkoliikennekatu?” Iltasanomat puolestaan nappasi tästä vastapallon ”Autoilun rajoittaminen etenee Helsingissä – kaupunki selvittää jopa kymmenien tuhansien automatkojen estämistä”.

Että sitä on uutisia ja uutisia. Ero on se, että toinen noista otsikoista on totta.

HKL:n johtokunnan lista 23.1.2014

Lautakuntablogauksen kansa tuli pidettyä pientä joululomaa. Nyt paluu, ja tässä huomisen kokouksen asiat.

Pikto_metro2Länsimetron kustannusylitys tulee nyt kolmatta kertaa. Kaksi viime kertaa palautimme ehdotuksen haluten tarkempia selvityksiä. Itse asia on aika selvä: hinta on noussut 105,6 miljoonaa (indeksinmukaisen nousun lisäksi), josta Helsingin osuus on 30,4 miljoonaa. Lisäksi varataan 10 miljoonaa ylitysvarausta, ettei samaa rulianssia tarvitse käydä uudestaan, jos arvio pettää. Aikataulusta taas ei voida sanoa mitään varmaa.

Epäselvyyttä onkin ollut lähinnä siitä, tarkalleen miksi kustannusylitykset tapahtuivat ja milloin niistä tiedettiin. Ja olisiko asia ehkä pitänyt kertoa jo aiemmin. Koska me emme asiaa päätä, vaan ainoastaan esitämme eteenpäin, lienee aika päästää asia käsistämme.

Itäkeskuksen metroasemalle on selvitetty mahdollisuuksia jatkaa Vuosaaren linja Viikin kautta Pasilaan ja sieltä Kamppiin. Onhan se mahdollista, mutta kustannustaso tietenkin on jotain ihan absurdia. Tämä perustuu viime johtokunnan toissa vuonna tekemään pyyntöön selvittää, mitä voidaan tehdä itämetron kapasiteetin ylläpitämiseksi kun länsimetron takia junat lyhenevät. Vähän vähemmän skifejäkin mahdollisuuksia on kuulema selvitetty, ja toivottavasti kuulemme niistä enemmän kokouksessa.

Pikto_ratikka2Ratikkalinjojen 2, 3 ja 7 nopeuttamistoimia on kasattu kehittämissuunnitelmaksi. Suunnitellut 36 toimenpidettä ovat useimmat kaistamaalauksien muutoksia, reunakivisiirtoja, liikennemerkkien siirtoja, muutamien pysäköintipaikkojen poistoja ja muita sangen pieniä korjauksia. Isompana ehdotetaan harkittavaksi Bulevardin muuttamista joukkoliikennekaduksi. Kustannuksia tulee 417 000 ja hyötyjä 20 vuoden ajalta nykyhetkeen diskontattuna 2,45. Aika halpaa puuhaa suhteessa hyötyihin siis.

Lausuntoehdotuksessa on jyrkempiäkin keinoja:

”HKL näkee raitioliikenteen pysäkkiverkon keskimääräisen pysäkkivälin pidentämisen olennaisena toimenpiteenä raitioliikenteen nopeuttamiseksi. Pysäkkien määrää ja sijaintia tulisikin tarkastella kriittisesti ja keskittää raitiovaunuliikenne vain vilkkaimmille pysäkeille.”

Vaikka pysäkkijärjestelyjäkin on tarpeen katsoa, pitää silti pitää kirkkaana mielessä, että ne ovat vasta viimesijainen keino nopeuttamiseksi. Pysäkkien poistaminen aiheuttaa aina haittaa matkustajille, kun taas toimivat liikennevalot tai rata jolle ei pysäköidä tuovat hyötyjä ilman haittoja. Ja kun jopa kolmannes vaunujen ajasta tuhrautuu liikennevaloihin, niissä olisi ilmeinen aloituspaikka.

Lausuntoa täytyy ehkä vielä hiukan viilata esittämään tämä paremmin. Lisäksi Mäkelänkadun ja pikkukatujen risteyksiin voisi esittää vahvempiakin keinoja kuin pelkkiä vilkkuvaroituksia. Niissä tapahtuu nyt jatkuvia ongelmia, kun autoilija kääntyy yhtäkkiä ratikan eteen, ja kuskit joutuvat varomaan niitä.

pyörälogoHKL sai viime vuonna 150 000 euroa pyöräpysäköinnin kehittämiseen (tähän mennessä mm. Puotilassa), mutta koska projekti on vielä kesken, haemme lupaa käyttää tänä vuonna 70 tonnia, joka viime vuonna jäi käyttämättä.

Lisäksi runsaasti vuodenvaihteen byrokratiaa ja toivottavasti kuulemme suht lopullisen esityksen hallintomallista. Ja kannatamme nuorten taidetta metroasemille.