Meistä jokaisesta kertyy tietoja pitkin internettiä. Bonuskorttiostokset, luottokorttimaksut, pankkitapahtumat, terveystiedot, Facebook-kommentit, puhelimen sijaintitiedot… Niiden avulla selvittää missä olemme, kenen kanssa ja mitä teemme. Tulevaisuudessa luultavasti pulssin ja hormonitasot ihonalaisista mittareista, hyvä jos ei ajatuksiakin.
Mutta kuka nämä tiedot omistaa? Kenen ne ovat? Nykylainsäädännössä ne ovat kerääjänsä omaisuutta. Siis yrityksen tai viraston. Tietojen kohteella on niihin jotain oikeuksia: oikeus pyytä tiedot nähtävilleen ja joissain tapauksissa kerääjällä on velvollisuus poistaa tiedot. Ja niiden käytölle on erilaisia monimutkaisia rajauksia.
My data, oma data on poliittis-tekninen liike, joka vaatii että minua koskevat tiedot kuuluvat minulle. Tai no, omistamisen käsite on tiedon suhteen vähän vaikea. Vaatimus on, että tietojen hallintaa tarkastellaan sen kohteiden näkökulmasta, ja että kullakin ihmisellä on nykyistä laajemmat ja selkeämmät oikeudet itseään koskeviin tietoihin.
Nämä oikeudet voidaan jakaa suunnilleen kuuteen portaaseen
- Oikeus tietää, että minua koskevaa tietoa on olemassa
- Oikeus nähdä itseäni koskevat tiedot
- Oikeus korjata itseäni koskevissa tiedoissa olevia virheitä
- Oikeus jakaa itseäni koskevia tietoja eteenpäin
- Oikeus nähdä, kuka katselee minua koskevia tietoja
- Oikeus poistaa itseäni koskevat tiedot.
kaikkeen tietoon ei voida antaa kaikkia oikeuksia, mutta lähes kaikkeen tietoon pitäisi voida antaa oikeudet 1-3, valtaosaan myös 4 ja 5, ja johonkin osaan myös 6.
Itseäni viehättää My Data -ajattelussa se, kuinka sama yksinkertainen perusajatus on samaan aikaan uuden bisneksen avaus, tekninen ohje tietomallinnukseen ja poliittinen kansalaisoikeusliike. Tämä moniulotteisuus tuntuu vahvasti siltä, että tässä on tulevan tietoyhteiskuntapolitiikan yksi avainkysymys. Parhaassa tapauksessa ratkaisu, jossa laajennetaan sähköisiä kansalaisoikeuksia, luodaan uutta bisnestä ja selkiytetään tietojen hallintaa.
Tässä teaseri, lisää kuulet digiradiosta.
Vieraana Antti Poikola, HIITin tutkija Digital Health Revolution hankkeessa ja Open Knowledge Finlandin puheenjohtaja.
Kohta, 19:19:
Kohdasta ”ei missään tapauksessa” olen jyrkästi eri mieltä. Henkilötiedot eivät suinkaan ole aina millään tapaa yksityisiä. Muutama esimerkki avoimista henkilörekistereistä:
* Wikipedian lista Suomen entisistä ja nykyisestä tasavallan presidentistä.
* Ehdokkaiden saamat äänet viime europarlamenttivaaleissa
* Kansalliskirjaston aineistohaku. Tähän rekisteriin olen muuten itsekin päätynyt.
Tällainen tietosuoja yli kaiken -ajattelu haittaa perustuslain mukaisen viranomaisten toiminnan julkisuuden toteutumista käytännössä. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa Capellan puistotien katusuunnitelmat, joiden pitäminen internetissä yleisesti saatavilla olisi palvellut yleisön tiedonsaantitarpeita. Näin ei kuitenkaan voitu toimia sillä se olisi ollut tietosuojavaltuutetun näkemyksen vastaista. (Blogaus puistotiestä.)
Jos aiempi kommentti joskus läpäisee sensuurin, niin korjattakoon sen väärä linkki Kansalliskirjaston aineistohakuun, tässä oikea.
Joo tuo ”ei missään tapauksessa” on tosiaan liian jyrkästi sanottu.
Ja kommentti jäi ilmeisesti spämmifilltteriin runsaiden linkkien takia. Pitää virittää vähän vapaammaksi se, tuo ei ole kauhean toimiva sääntö
Nythän avoimen datan myötä pitäisi käydä keskustelua tietosuojan ja julkisuuden yhteensovittamisesta. Valitettavasti keskustelu on tapana ennaltaehkäistä väittämällä että henkilötiedot eivät voi olla avoimia, mikä on siis ilmeisen virheinen väite.