Haluan kiittää teitä 3450 helsinkiläistä, jotka käytitte ääntänne tukeaksenne niitä projekteja, joita eteenpäin ajan; jotka annoitte luottamuksenne sille, että veisin yhteiskuntaa ainakin suunnilleen siihen suuntaan kuin toivotte. Se ei tällä kertaa riittänyt eduskuntapaikkaan, mutta se on silti todella merkittävää. 3450 on monta ihmistä ja ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa ehdolla olevalle valtava tuen osoitus. Kiitos kaikille!
Haluan kiittää tukiryhmää, teitä 223 ihmistä, jotka ovat jakaneet esitteitä, kommentoineet tekstiluonnoksia, ideoineet kampanjaa ja muutenkin tehneet sen VALTAVAN työmäärän, joka onnistuneeseen vaalikampanjaan tarvitaan. Teidän kanssanne on ollut mahtava tehdä töitä. Tällä kertaa oli myös todella /kivaa/ tehdä vaalikampanjaa! Kun on hyvä jengi ja hyvä asia, niin sitten on myös hyvä meininki, ja tätä tekee ihan ilokseen. Tämä on ollut ylivoimaisesti paras vaalikampanja jossa olen ollut mukana, kiitos kaikille! Haluan kiittää kaikkia vielä henkilökohtaisestikin, mutta siltä varalta etten jotakuta tapaa, tai sekoilen ja unohdan, kiitokset vielä!
Haluan kiittää kaikkia teitä noin neljääsataa ihmistä, jotka rahoittivat kampanjaa. Toista sataa lahjoittajaa ja yli kaksisataa kirjan ennakkorahoittajaa. Se on muuten valtava määrä ihmisiä. Vaalikampanjat eivät ole halpoja, enkä olisi voinut tehdä tätä vain omin rahoin. Suurin osa noin 34 000 euron budjetista tulikin teiltä yksityisiltä ihmisiltä, jotka annoitte kuka pienempiä kuka suurempia summia rahaa avuksi. Joka sentti tuli tarpeeseen, kiitos teille kaikille!
Haluan kiittää kaikkia Vihreitä. Eduskuntavaalit eivät ole henkilövaalit, emmekä me ehdokkaat tee niitä tyhjiössä. Puoluetoimistolla tehtiin todella hyvää työtä, jolla oli korvaamaton arvo Vihreiden vaalivoiton tekemisessä. Eikä omilla äänillään olisi mennyt läpi yksikään kansanedustajamme, vaan koko listan keräämät äänet olivat jokaiselle tarpeen. Kiitos siis kaikille ehdokkaille ja tukiryhmäläisille!
Mitä sitten seuraavaksi tehdään, palataan siihen lähiaikoina. Tässä maassa on asioita joita pitää tehdä. Eikä niitä tehdä yksin, vaan niitä tehdään yhdessä. Tulen pyytämään tukeanne vielä monta kertaa tulevien vuosien aikana eri asioihin. Mutta en tee sitä tänään, tänään olen vain kiitollinen. Ja lepään. (ja okei, menen Tekniikan museon valtuuskunnan kokoukseen)
Luokkaerot lähes katosivat Suomesta 1900-luvun mittaan, mutta ovat viime vuosikymmeninä tehneet paluuta. Se ei ole sattumaa, eikä historian vääjäämätön laki. Se johtuu ainakin osin siitä, että sosiaaliturvamme tuottaa luokkaeroja.
Luokkaerot ovat eri asia kuin tuloerojen kasvu, vaikka ilmiöt liittyvätkin yhteen. Tuloerot eivät itsessään johda luokkayhteiskunnan syntyyn:jos jokaisella, tuloista riippumatta, on tosiasiallisesti samat mahdollisuudet, ja ihmiset aidosti liikkuvat sosiaalisella asteikolla, ei kyse ole luokkayhteiskunnasta. Mikäli tuloerojen kasvaessa liikkuvuus luokkien välillä vähenee (kuten se näyttäisi ehkä tekevän), on luokkayhteiskunta syntymässä.
Luokkayhteiskunta on sitä, että ihmiset luokitellaan eri luokkiin, ja heidän odotetaan käyttäytyvän luokkansa mukaisesti — odotukset, vaatimukset ja mahdollisuudet ovat eri luokissa erilaiset. Ja täsmälleen tällaista eriytymistä yhteiskunnan tukijärjestelmät meillä rakentavat.
Suomessa on kaksi asumisen tukijärjestelmää, meillä on kaksi työttömyysturvaa ja kaksi rinnakkaista terveydenhuollon järjestelmää. Niissä ihmiset jaetaan kahteen luokkaan, raadollisesti sanottuna niihin jotka pärjäävät, ja niihin jotka eivät pärjää. Ja järjestelmät pyrkivät pitämään ihmiset siinä luokassa johon he ovat päätyneet, estämään siirtymistä luokasta toiseen.
Käyn seuraavaksi läpi kunkin näistä järjestelmistä, ja sitä miten ne luovat ja vahvistavat ihmisten jakoa eri luokkiin.
Kaikkein halvin asumismuoto, eli velaton omistusasunto on saatu tasaisesti kaikkien tuloluokkien saataville, paitsi köyhimmän kymmenyksen. Muihin tuloluokkiin kuuluvista noin 40% omistaa velattoman asunnon, köyhimmistä 15%. Lähde Tilastokeskus.
Asumisen tuet
Asumisen tukijärjestelmä sisältä kaksi eri luokkaa: säännöllisiä tuloja saava saa tukea asunnon omistamiseen (myyntitulon verottomuus, koron verovähennys ja laskennallisesti asumistulon verottomuus) mutta ei vuokralla asumiseen.Monet säännöllisiä tuloja saava ostaisivat oman asunnon ilmankin näitä tukimuotoja, mutta tuet lisäävät tätä.
Satunnaisilla tuloilla ja avustuksilla elävä taas saa erilaisia tukia vuokralla asumiseen (asumistuki, opintotuen asumislisä, toimeentulotuen asunto-osuus), mutta paljon hankalammin tai huonommin oman asunnon maksamiseen.(*) Moni epävarmoilla tuloilla elävä jättäisi oman asunnon hankkimatta muutenkin, mutta tukien ohjausvaikutus vähentää moista riskinottoa entisestään.
Käytännössä kaikkien asumista tuetaan. Ja ongelman ydin ei ole tarkoissa summissa, vaan siinä, että tukijärjestelmä ohjaa asumisvalintoja polarisoitumaan: se ohjaa hyväosaisia asumaan omistusasunnoissa niin, että itsensä elättävä aikuinen ihminen joka asuu vuokralla alkaa olla harvinaisuus, ja se ohjaa heikompiosaisia vuokra-asumiseen niin, että omistusasunto on sosiaalitoimen luukulla yllättävä poikkeus.
Samalla elinpiirit ja talot joissa asutaan eriytyvät. Siksi monelle (etenkin hieman pumpulissa kasvaneelle) hyväosaiselle vuokra-asunnot ja kunnan vuokratalot tarkoittavat ”niitä”, toisia, jotka tuodaan jostain tänne häiritsemään meidän hyvämaineista asuinaluettamme. Kun ei välttämättä tunneta ketään joka asuisi vuokralla.
Asumisen tukijärjestelmämme aktiivisesti eriyttää ihmisiä eri luokkiin, eli rakentaa luokkayhteiskuntaa.
(*) tukia saa kyllä omistusasuntoonkin, mutta huonommin. Opintotuen asumislisää ei saa omistusasuntoon lainkaan. Toimeentulotuen asumiskuluissa lasketaan yhtiövastike ja korko, mutta ei lainanlyhennystä, joka tulottoman ja varattoman asukkaan kuitenkin on pakko maksaa. Asumistukea omistusasuja saa vastikkeeseen ym. ja viiteenkymmeneenviiteen prosenttiin koroista.
Vähätuloisin 30% saa tukea lähinnä vuokralla asumiseen, hyvätuloisin 50% lähinnä asunnon omistamiseen. Asumiskustannusten osuus kuluista on vähätuloisilla suurempi, ja vuokralla asuminen on (osin tuista johtuen) kalliimpaa. Lähde Tilastokeskus.
Työttömyysturva
Työttömyysturvamme on kaksiosainen: ansiosidonnainen turva niille, joilla on ollut riittävän pitkä työsuhde sekä työttömyyskassan jäsenyys, työmarkkinatuki muille.
Ansiosidonnainen työttömyysturvan suuruus lasketaan palkasta ja se on yleensä olennaisesti työmarkkinatukea suurempi. Ajatus on, ettei tulotaso työsuhteiden välissä tipahtaisi liian jyrkästi: ansiosidonnainen muodostaa sillan työsuhteesta toiseen ja ehkäisee riskiä pudota köyhyyteen — siis alempaan luokkaan.
Ansiosidonnaista saadakseen täytyy olla työttömyyskassan jäsen ja täyttää työssäoloehto:
”olet ollut palkkatyössä vähintään 26 viikkoa (noin 6 kk) työttömyyttä edeltäneiden 28 kuukauden aikana (= tarkastelujakso) ja työaikasi on ollut vähintään 18 tuntia viikossa ja kokoaikatyön palkkasi on ollut alan työehtosopimuksen mukainen, tai jos työehtosopimusta ei ole, vähintään 1164,75 e/kk”.
Kassan jäsenyysvaatimusta kritisoidaan, koska kassat maksavat vain [x2] 5,5 prosenttia ansiosidonnaisesta. Tämä on tietysti periaatteessa väärin, mutta ei järjestelmän suurin ongelma.
Paljon suurempi ongelma on työssäoloehto, johon kelpaavat vain vähintään 18 työtunnin viikot. Freelancereiden palkkioperustaiset sopimukset ja sivutoiminen yrittäjyys eivät kelpaa ollenkaan, eikä opintojen aikainen työssäkäyntikään aina. Ansiosidonnainen on suunniteltu vakituisessa perinteisessä työssä käyville, ja muut jäävät helposti sen ulkopuolelle.
Työmarkkinatuki ei riipu aiemmista tuloista, mutta kyllä perheen koosta ja joskus vanhempien tuloista. Sen keskimääräinen suuruus on 705 euroa kuussa, nettona 564 euroa.
Suurin osa työmarkkinatuen saajista saa myös toimeentulotukea tai asumistukea. Kussakin kolmessa tuessa on erilaiset ehdot ja myöntämisperusteet, ja niitä käsittelee kaksi eri viranomaista – Kela ja kunnan sosiaalitoimi.
Erityinen ongelma on satunnaisten työtulojen vaikutus. Jos edellä mainittujen tukien saaja tekee vaikka työkeikan ja ansaitsee muutamia satasia rahaa, niin
Tukia leikataan siten, että 70–100% palkasta hukkuu tukien pienenemiseen.
Työmarkkinatuen päätösten pitäisi tulla viikossa, mutta kuukausienkin käsittelyajoista puhutaan. Toimeentulotuen käsittelyajan pitäisi olla seitsemän arkipäivää, tai kiireellisissä tapauksissa heti, mutta toisinaan se viekin jopa kuukauden. Ja jos hakemusta pitää korjata tai täydentää, alkaa ajan lasku alusta. Ja monimutkaisessa hakuprosessissa täydennettävää usien löytyy.
Pitkät käsittelyajat ja epäselvät säännöt tuottavat turvattomuutta, joka johtaa lamaantumiseen. Kun ei tiedä milloin ja miten satunnaiset työkeikat vaikuttavat tukiin, on varmin ratkaisu olla ottamatta riskiä ollenkaan.
Työttömyysturvaan lisättiin viime vuonna 300 euron ”suojaosa”, eli alle 300 euron ansiot eivät leikkaa tukea. Samanlaista suojaosaa ei kuitenkaan ole vielä asumistuessa, toimeentulotukeen sitä ei ole tulossa ollenkaan. Tämän takia suojaosasta hyötyvätkin etenkin ansiosidonnaisen päivärahan saajat. Lisäksi suojaosa ei suinkaan aina toimi kuten tarkoitettu.
Käytännössä siis pienestä työkeikasta saa rahaa käteen korkeintaan kolmanneksen palkasta, ehkä ei mitään. Ja seuraavassa kuussa ei välttämättä saa normaaleja tulojaan.
Toimeentulotuen saaminen edellyttää myös, että hakijalla ei saa olla säästöjä ( ne on ensin käytettävä elämiseen). Eli kun työnteko saattaa viivästyttää seuraavan kuun palkkaa, tähän viiveeseen ei saa varautua. Juuri ne ihmiset, jotka eniten tarvitsisivat [b8] vararahastoa tilillään, eivät sitä saa kartuttaa.
Perusturvamme tuet – erityisesti toimeentulotuki – synnyttävät loukun, joka on kuin rakennettu estämään näille tuille kerran joutunutta pääsemään sieltä pois. Työn tekemisestä on tehty kannattamatonta ja riskaapelia. Sosiaaliturvan pitäisi kannustaa ihmisiä töihin, mutta se tekee juuri päin vastoin.
Ansiosidonnainen turva ja perusturva rakentavat yhdessä rajan, jonka yläpuolella olevat pyritään pitämään yläpuolella ja alapuolella olevat alapuolella. Ne siis rakentavat luokkayhteiskuntaa.
Verotuksen ja tukien yhteisvaikutuksessa luokkaero tulee hyvin näkyviin: on se luokka, joka maksaa jokaisesta ansaitsemastaan lisäeurosta 65–90% takaisin, ja on parempiosaisten luokka, joka maksaa on 35–55%. Vasemmassa reunassa näkyvä piikki on yllä keskusteltu 300 euron suojaosa. Kuvan lähde on vihreiden perustulomallin simulaatiot. Tässä simulaatiossa käytetty malli ei merkittävästi muuta efektiivisen marginaaliveron luokkaluonnetta (huom: tämä ei ole vihreiden lopullinen ehdotus, vaan välimalli jota korjattiin sittemmin).Efektiivinen marginaalivero esimerkkiperheen tapauksessa. Tässäkin kuvassa näkyy luokka, joka maksaa 55-100% efektiivistä marginaaliveroa ja toinen joka maksaa 40-50%. Kuva tutkimuksesta ”Työnteon taloudelliset kannustimet”
Terveydenhuolto
Perusterveydenhoitomme perustuu kahteen rinnakkaiseen järjestelmään. Säännöllisessä työssä käyvillä on työterveyshuolto, muut käyvät terveyskeskuksessa.
Kummastakin saa likimain samat palvelut ja vastaavat lähetteet erikoissairaanhoitoon, milloin tarpeen. Mutta terveyskeskukseen jono on jopa kuusi viikkoa kun työterveyshuoltoon pääsee parhaimmillaan 24/7 muutamissa tunneissa. Lisäksi terveyskeskuksessa käynnistä pitää maksaa terveyskeskusmaksu.
Työterveyshuolto perustuu työnantajan tekemään sopimukseen terveysyrityksen kanssa. Laki velvoittaa sellaisen tekemään, mutta käytännössä kaikki työnantajat tarjoavat terveyspalveluita selvästi laajemmin kuin laki vaatii. Ja vaikka työnantaja tarjoaa palvelut, se ei kuitenkaan maksa niistä kuin noin puolet. Loput maksaa yhteiskunta.
Käytännössä ihmiset siis jaetaan terveyspalveluissa kahteen luokkaan: niihin jotka saavat palvelua nopeasti ja maksutta, ja niihin jotka joutuvat odottamaan pidempään ja maksavat palvelustaan. Ei varmaan tule yllätyksenä, että ensimmäinen ryhmä on terveempi kuin toinen? Siihen valikoituu alkujaankin terveempiä, koska sairaat ovat huonommin työkykyisiä. Mutta palveluiden ero myös ylläpitää tätä terveyseroa. Heikko terveys on merkittävä syrjäytymisriski. Kun terveyssyistä moni työ on mahdoton, tai on paljon sairaslomilla, jää selvästi helpommin työttömäksi. Ja erityisesti mielenterveysongelmat (yleisin työkyvyttömyyseläkkeen syy) hankaloittavat työn hakemista huomattavasti.
Yksi ääriesimerkki on pääsy Kelan tukemaan kuntouttavaan psykoterapiaan. Saadakseen tuen, pitää terveyskeskukseen ensin saada ei-akuutti aika lääkärille (viikkoja, kuukausia) ja lääkäriltä lähete psykiatrille (viikkoja, kuukausia) sitten useampi tapaaminen psykiatrin kanssa (kuukausia) ja lausunto kelaa varten. Prosessi vie helposti vuoden. Työterveyshuollosta psykiatrille voi päästä samana päivänä, ja lausunnon saa suunnilleen laissa säädetyssä minimajassa, kolmessa kuukaudessa. Masentuneelle ihan normaalitkin asiat ovat vaikeita, vuoden byrokratiarumba pitää monet poissa hoidon piiristä, ja ilman Kelan tukea monivuotiseen terapiaan on vain harvalla varaa.
Terveydenhuollon kaksiosainen järjestelmä jakaa ihmiset kahteen luokkaan: niihin joilla on työterveyshuolto ja niihin joilla ei. Ensimmäiset pyritään pitämään työkykyisinä ja siis omassa luokassaan, jälkimmäisiä ei ainakaan auteta pääsemän työterveyshuollon piiriin, vaan heille tarjotut jonotusajat ovat omiaan myös pitämään heidät poissa työelämästä.
Yhteenveto
Jokaisessa näistä tarkasteluista – asumisessa, terveydenhuollossa ja sosiaaliturvassa — luokkien raja asettuu hiukan eri kohtaan, ja samat ihmiset saattavat olla eri puolilla rajaa. Suomalainen yhteiskunnassa ei kuitenkaan ole kovin jyrkkiä luokkarajoja, ja ihmiset liikkuvat eri luokkien välillä, tosin ehkä vähemmän kuin viime vuosisadalla.
Jos kuitenkin käy niin, että joutuu luokkarajan alapuolelle kaikissa kolmessa jaossa, nousua estämään on kasautunut jo aika monta tekijää. Joutuu maksamaan enemmän asumisestaan, saa terveydenhoidon palvelut hitaammin ja saa jokaisesta lisäeurosta vähemmän käteen kuin parempiosaiset naapurit. Se tekee oman elämänsä hallinnasta ja sosiaalisen asemansa parantamisesta oikeasti aika vaikeaa.
Nämä eivät ole yksinkertaisia asioita. Sosiaaliturvan rakennetta tai terveydenhoidon organisaatiota ei voi tuosta vaan muuttaa toiseksi. Ihmiset ovat suunnitelleet elämänsä nykyrakenteiden mukaan, ja mikä tahansa muutos on aina myös jonkun tappio. Nykyiset käytännöt eivät ole kenenkään tietoisesta pahuudesta peräisin, vaan monimutkaisten järjestelmien korjailusta pieni pala kerrallaan. Tuskin kukaan on tarkoittanut tätä lopputulosta.
Minulla ei ole valmista patenttimallia joka korjaisi kaikki maamme ongelmat. Perustulo toki ratkaisisi osan, mutta vain osan ongelmista. Tehtävän vaikeudesta huolimatta ongelmavyyhtiä pitää kuitenkin lähteä ratkomaan.
Jokaisen tuen ja jokaisen rakenteen kohdalla pitää kysyä: auttaako tämä ihmisiä parantamaan omaa sosiaalista asemaansa? Vai estääkö tämä pikemminkin sosiaalista nousua ja rakentaa jyrkempää luokkayhteiskuntaa?
Ja jos tuki tai rakenne luo luokkayhteiskuntaa, silloin se pitää korjata. Me tarvitsemme yhteiskunnan, jossa köyhiä ei lannisteta ja pidetä pakolla köyhinä, vaan jossa jokainen voi uskoa parempaan huomiseen.
Vaalit ovat tulossa, ja siksi tällä kertaa digiradiossa on vieraanani Jyrki Kasvi, joka vietti 8 vuotta Arkadianmäen ainoana nörttinä ja on taas pyrkimässä takaisin.
Ehkä kiinnostavin kysymys on, mitä yksittäinen valistunut kansanedustaja voi tehdä tämän maan digivalmiuksien parantamiseksi. Ja siinä ehkä merkittävintä ei olekaan toiminta eduskunnassa, vaan se että kansanedustajan status saa virkamiehet ja muutkin ihmiset kuuntelemaan paremmin, mitä sanoo.
Ja tietenkin yksi on paljon enemmän kuin nolla.
Muuta pohdintaa muun muassa tulevaisuusvaliokunnan aikaansaannokset (Sote-uudistuksen tarve nähtiin 2003) ja onko verkkourkintalaki väistämättä tulossa.
Jyrki Kasvi on ehdolla Uudellamaalla numerolla 101. Minä olen ehdolla Helsingissä numerolla 75.
Kaksi nörttiä eduskuntaan. Jyrki Kasvi (Uusimaa) ja Otso Kivekäs (hki)
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi juuri uuden tietotekniikkaohjelman, jossa linjataan avoimen koodin käyttö:
”Kaupungin toimeksiannosta kehitettävä uusi ohjelmistokoodi julkaistaan avoimen lähdekoodin lisenssillä, ellei ole perusteltua syytä muuhun.”
Tämä tarkoittaa, että jatkossa kun kaupunki hankkii uuden tietojärjestelmän, eikä valmiita tuotteita ole ostettavissa, projektissa tehtävä koodi julkaistaan avoimella lisenssillä. Ei enää toimittajaloukkua, vaan sen sijaan järjestelmien laatu parantunee ja hinta laskee pikkuhiljaa. Kyse ei ole ideologisesta periaatteesta, vaan käytännöllisestä tietojärjestelmien hallinnasta. Päätös olikin yksimielinen sekä kaupunginhallituksessa että sen IT-jaostossa.
Tämä ei tarkoita, että kaupunki siirtyisi Linuxiin tai Open Officeen. Valmiita tuotteita hankittaessa valitaan ensi sijassa parasta, ja se voi olla myös Windows tai Office365.
Samassa paperissa linjataan myös, että ennen hankintaa on valittava ja perusteltava hankinnassa käytettävä strategia: ollaanko hankkimassa valmista tuotetta vai teettämässä uutta järjestelmää. Ja kaupunki aloittaa myös koulutusprojektin, jossa IT-hankintoja tekevät virkamiehet koulutetaan siihen, miten hankinnat saadaan onnistumaan.
Ensimmäisenä merkkinä uudesta toimintatavasta, tarjouskilpailu avoimen kehityksen puitesopimukseen on jo käynnissä.
Avoimen koodin kirjaus ei ole ohjelmassa sattumalta, vaan se on vuosien työn tulos.
Tammikuussa 2012 ehdotin edelliseen tietotekniikkaohjelmaan lisäystä:
”Avoin lähdekoodi. Kaupungin tilaama ohjelmistokehitys julkaistaan EU:n avoimen lähdekoodin lisenssillä (EUPL), ellei tästä ole erityisistä syistä tarpeen poiketa”
Silloin ei ollut oikein mitään tapaa käydä poliittista keskustelua aiheesta, eikä virkakunnassa myöskään oikein ymmärretty, mitä edes tarkoitin. Itselläni ei myöskään ollut mitään asemaa, joka pakottaisi minua kuuntelemaan. Olin vain yhden lautakunnan jäsen.
Nyt kolme vuotta myöhemmin molemmat ovat osa uutta ohjelmaa (tosin lisenssiä ei määritellä). Sillä tavoin politiikka toimi. Ensin ehdotetaan, sitten keskustellaan. Usein se vie aikaa, ja joskus se vaatii uusien keskustelukerhojen perustamista. Kun vaan jaksaa keskustella ja perustella asiat, kysyä kysymyksiä ja antaa vastauksia, niin lopulta voi käydä niin, että ehdottamasi muutos hyväksytään yksimielisesti.
Matkalla oli aika monta askelta. Käytiin kuntavaalit 2012 joissa tulin valituksi. Strategianeuvotteluissa olin vihreiden neuvottelijana ja esitimme IT-jaoston perustamista. Syksyllä 2013 se perustettiin, ja minusta tuli sen puheenjohtaja.
Jaosto käsitteli ohjelman valmistelua moneen kertaan, ja vaatimuksestamme se oli myös kahdesti kommentoitavana julkisesti. Kommentoinnit tosin osuivat juhannukseen ja uuteen vuoteen, mutta jostain se on avoimuuskin aloitettava. Ensi kerralle voisimme ehkä ottaa oppia Espoosta.
Helsinki on nyt ottanut merkittävän askeleen kohti toimivampia tietojärjestelmiä. Seuraavaksi sama periaate pitää ottaa käyttöön koko maassa. Intia ehti jo meitä ennen, samaten Britannia ja USA.
Vuorineuvos Matomäki sanoi joskus muinoin, että Suomesta ei kannata viedä mitään hevosta pienempää. Ja juuri se on meidän ongelmamme, tämä asenne että roudataan tonneja satamaan, se on se meidän vienti, sillä me eletään.
Itse ajattelin, että pitäisi ehkä perustaa hevosta pienempien asioiden tukiyhdistys, koska minun nähdäkseni tulevaisuuden mahdollisuutemme on asioissa jotka ovat hevosta pienempiä tai aineettomia, ja joita myydään ehkä ennemmin kuluttajille kuin vain suurille tuotantolaitoksille. Ja ei mitata tonneina.
Digiradiossa tällä kertaa kanssani Tuomo Luoma verkkoteollisuus ry:stä keskustelemassa digibarometristä, ja miksei digitaalinen bisnes Suomessa kukoista, vaikka edellytysten pitäisi olla hyvät.
Vientimme on muuttunut viime vuosina yhä matalampaan jalostusasteeseen, ja palveluiden osuus viennistä pieni. Tuomon sanoin, tällä menolla kohta poltetaan tervaa ja metsästetään oravia. Ja Suomesta tulee maailman suurin tekniikan museo.
Ja jos vähän vähennetään tuhkanripottelua, niin onhan meillä menestystarinoita. Vaikkapa Varusteleka on omalla alallaan Euroopan toiseksi suurin nettikauppa. Mutta se ei olekaan suuntautunut ”vientiin” vaan kauppaamaan armeijatavaraa asiakkaille. Asiakkaille, jotka saattavat olla Suomessa, Ruotsissa tai jossain muualla. Samaa kamaa he haluavat. Erottelu vientiin- ja kotimarkkinoihin on vanhanaikaista ja oikeastaan lähinnä haittaa vientiämme.
No, mitäpä tässä enempää jaarittelemaan, kuunnelkaa lähetys, siellä lisää höpötystä aiheesta.
Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti juuri hyväksyä Apotin tarjouspyynnön, eli hankinta jatkuu suunnitellulla tavalla. En ole lautakunnan jäsen, enkä siis ollut päätöstä tekemässä. IT-jaosto, jonka puheenjohtajana toimin, esitti vain kannanoton hankkeesta. Meilä ei ollut päätösvaltaa asiassa.
Olisin kuitenkin voinut painostaa lautakunnan jäseniä vastustaman Apottia. IT-jaoston puheenjohtajana ja Vihreän ryhmän varapuheenjohtajana minulla on merkittävää vaikutusvaltaa asiaan. Jos olisin kehottanut lautakuntalaisia äänestämään Apottia vastaan, minua olisi kyllä kuunneltu.
En kuitenkaan tehnyt niin. Sen sijaan sanoin heille, että hanketta kannattaa jatkaa. Koska olen sitä mieltä, että keskeyttäminen olisi ollut huonompi vaihtoehto.
Tämä oli varmaan se hetki, kun systeemi sai minusta otteen. Hanke, jota olen vuosia kritisoinut, on yhtäkkiä vaa’ankielellä, ja voisin sen kaataa. Sen sijaan lähden sitä tukemaan, koska se on kuitenkin kokonaisuuden kannalta parempi.
Apotti-hankkeessa on ongelmia. Sen suuruusluokan hankkeet eivät juuri koskaan onnistu aikataulussaan tai budjetissaan. Apotissa on koetettu paketoida mahdollisimman monta asiaa samaan hankintaan, kun alan nyrkkisääntö on nykyään pikemminkin tehdä mahdollisimman vähän asioita yhdellä kertaa. Silloin onnistuminen on todennäköisempää.
Erityisesti sosiaalitoimen yhdistäminen Apottiin on kyseenalaista. Apotissa halutaan hankkia valmis järjestelmä, ja julkisuuteen nousseet kiistat Epicin tarjouksen muutoksesta liittyvät siihen, että sopivia valmiita järjestelmiä sosiaalitoimeen ei oikeastaan ole.
Mutta ongelmia on nykytilassakin, paljon isompia ongelmia. Koko hankintahan lähti siitä, että HUSin tietojärjestelmien kehitys ei toimi ja kustannukset ovat poskettomia. Helsingillä ja Vantaalla taas on käytössä muun muassa ATJ, josta yritettiin luopua jo vuosikymmen sitten, mutta epäonnistuttiin. Olenkin koko ajan sanonut, että vaikka Apotti on myöhässä ja hanke ylittänee budjetin, on tulos silti selvä parannus nykytilaan. Ja tämä on kuitenkin tärkein kysymys.
Terveydenhoidon tietojärjestelmien tärkein ominaisuus on se hyöty mitä niistä saadaan potilaiden parempaan hoitoon ja hoitohenkilökunnan työn säästämiseen. Vaikka hanke olisi muuten kuinka ongelmallinen, jos se on hoidon onnistumisen kannalta parannus, se on parannus.
Apotti hankitaan hankintarenkaana, johon kuuluvat Helsinki, Vantaa, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri sekä KL-kuntahankinnat. Ja jokaisen on tehtävä täsmälleen saman sisältöinen päätös. Jos Helsingissä nyt haluttaisiin muuttaa vaatimusmäärittelyä, tarkoittaisi se uutta käsittelyä kaikkialla muuallakin. Ja ei ole selvää, että muut kannattaisivat Helsingissä esitettyjä muutoksia.
Tämä on demokraattisen päätöksenteon kannalta vakava ongelma. Merkittäviä hankintoja ei pitäisi tehdä tällaisina yhteishankintoina. Mutta tässä nyt ollaan, ja realistiset vaihtoehdot ovat hyväksyä Apotin eteneminen, tai todennäköisesti kaataa koko hanke. Käytännössä nyt ei siis päätetä siitä, pitäisikö selvittää hiukan huolellisemmin, vaan päätetään koko hankkeen jatkosta.
Ja jos joku pääosapuolista irtautuu hankkeesta, joudutaan ilmeisesti koko hankinta tekemään uudelleen, eli palataan ruutuun nolla. Useampi vuosi lisää nykyisten järjestelmien kanssa.
Entä hankinnan laillisuus? Julkisuudessa on esitetty epäilyjä,että hankintalakia olisi rikottu. Hanketoimistolla on asiantuntevia juristeja käytössään, ja he vakuuttavat tehneensä hankintaa hankintalain mukaisesti. Erityisesti Epicin tarjoaman ratkaisun muuttamiseen oli hankinnan sääntöjen mukaan oikeastaan pakko antaa lupa, kunhan uusi sosiaalihuollon järjestelmäydin oli riittävän hyvä.
Minä en ole juristi, enkä istu markkinaoikeudessa. En lähde tekemään arviota, onko tarjoajien valituksissa perää. Sen paremmin SOTE-lautakunta kuin IT-jaostokaan eivät tee juridista arviointia, sen tekee oikeus. Tämä on oikeasti oleellinen oikeusvaltioperiaate: toiminnan lainmukaisuuden ratkaisee oikeus, poliittiset elimet ratkaisevat ovatko päätökset toivottavia.
Siksi oikea kysymys nyt on, halutaanko Apotti tehdä, vai onko ilmaantunut syitä kaataa hanke. Päätöstä ei pidä tehdä sen pohjalta, että hankinnasta valitetaan. On koko ajan tiedetty, että hankinnasta tullaan valittamaan markkinaoikeuteen.
Pidän edelleenkin Apotin lähtökohtia huonoina. Mutta ne lähtökohdat päätettiin 2012. Ja niillä lähtökohdin hanke etenee nyt suunnilleen niin hyvin kuin se realistisesti voi.
Olen itse ohjelmistojen hankinnan ammattilainen. Mutta aivan rehellisesti: ei minullakaan ole sellaista viisastenkiveä, jolla voisin sanoa että näin tämä menee varmasti paremmin. Sairaala-IT:n kovimmat ammattilaiset pitävät tätä hankintatapaa varmimpana mahdollisuutena saada hyvä järjestelmä. Ja joku arvo täytyy antaa muidenkin ammattitaidolle. Ihan niin ylimielinen en minäkään ole, että kuvittelisin aina tietäväni paremmin.
Tältä pohjalta olen päätynyt kannattamaan Apotti-hankkeen tekemistä loppuun. Mikään hanke ei saa olla ”too big to fail”, ja suuriakin julkisia hankkeita pitää voida keskeyttää, jos ne eivät täytä tavoitteitaan. Mutta Apotti ei ole siinä tilassa. Hoitohenkilökunta ja potilaat tarvitsevat paremman järjestelmät, ja saamme ne kuitenkin todennäköisemmin näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa jatkamalla hanketta kuin kaatamalla sen.
Päätöksen yhteyteen lautakunta kirjasi ehdottamani lisäyksen:
”Hyväksyessään esittelijän esityksen Apotti-hankkeen tarjouspyynnön hyväksymisestä sosiaali- ja terveyslautakunta haluaa evästää Helsingin kaupungin edustajia ohjausryhmässä niin, että hankkeen jatkosuunnittelussa sovelletaan mahdollisuuksien mukaan Helsingin tietotekniikkaohjelman 2015-2017 mukaisia ohjeita.”
Se ei ole kovin merkittävää, mutta se on muistutus, että asiat on syytä tehdä kuitenkin niin avoimesti, kuin tämän hankintatavan puitteissa mahdollista. Tuo tietotekniikkaohjelma nimittäin on hyvä. Siitä lisää ensi viikolla.
Kuntalaiset saavat tehdä aloitteita valtuustolle. Tänään valtuusto käsitteli erään helsinkiläisen tekemää aloitetta, että Yliopiston (ent. Kaisaniemen) metroasemalle avattaisiin toinen sisäänkäynti.
Sisäänkäynti tulisi Liisankadun ja Unioninkadun kulman kohdalle. Se toisi pohjoisen Kruununhaan kävelyetäisyydelle metrosta. Nykyinen sisäänkäynti on hankalasti mäen ja yliopiston takana, mutta Liisankadun pää on jo Kruununhaassa. Uusi sisäänkäynti tekisi Yliopiston asemasta oikeastaan Kruununhaan metroaseman, ei ainoastaan Kaisaniemen.
Kruununhaan metroaseman sisäänkäynti voisi olla Liisankadulla.
Aikoinaan, kun nykyistä Yliopiston asemaa suunniteltiin, se oli nimeltään Kluuvi, ja siihen suunniteltiin kahta päätyä. Kun asema rakennettiin 90-luvulla, kustannuksissa säästettiin jättämällä pohjoinen pääty rakentamatta.
HKL on 2009 tehnyt karkean arvion (ks liite 5) Kaisaniemen pohjoisen sisäänkäynnin kannattavuudesta. Arviossa todettiin hyödyiksi diskontattuna vajaat 4 miljoonaa, mutta kustannuksiksi 8 miljoonaa. Rakentaminen ei siis näyttäisi kannattavan.
Tässä vanhassa laskelmassa on kuitenkin ongelma. Emme-malli, jolla se aikanaan tehtiin, perustui työ- ja kotiperäisiin matkoihin. Matkat opiskelupaikkoihin eivät olleet siinä mukana. Ja juuri opiskelijathan asemaa käyttäisivät. Kruununhaan pohjoisosassa on muun muassa käyttäytymistieteellinen tiedekunta (3000 opiskelijaa, pääosa Kruununhaassa), Sibelius-lukio, osia valtiotieteellisestä tiedekunnasta ja Social och kommunalhögskolan. Niiden kaikkien opiskeljat tulevat Kruununhakaan pääosin muualta kaupungista, suuri osa heistä metrolla.
Matka-ajan säästöksi myös arvioitiin minuutti, mikä kuulostaa aika vähältä. Ja Kruunuvuoren ratikkayhteys saattaa tulla juuri Liisankadulle, jolloin tässä olisi luonteva vaihto siitä metroon.
Kluuvin metroasemaa esiteltiin Uudessa Suomessa 1973
Kun meillä kerran on nyt Yliopiston metroasema, se voisi oikeasti palvella yliopistolaisia. Ja tietenkin kruununhakalaisia myös. Siksi teinkin valtuustossa seuraavan ponnen:
”Samalla kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään arviot sisäänkäynnin käyttäjämääristä ja hyödyistä niin, että laskelmissa otetaan huomioon myös opiskelijat ja mahdollinen ratikkayhteys Kalasatamaan sekä Kruunuvuoreen.”
Ponsi hyväksyttiin 66 äänellä, eli kaupunkisuunnitteluvirasto pääsee nyt selvittämään asian. Se ei vielä tarkoita, että rakentamiseen löytyisi rahat. Mutta selvitetään kannattavuus nyt ensin… Ensimmäinen blogiluonnokseni tästä asiasta on vuodelta 2011, ja nyt asia etenee yhden pykälän. Kiitokset tämänkin aloitteen tehneelle kaupunkilaiselle.
Levittämällä tätä tekstiä sitoudun äänestämään eduskuntavaaleissa 2015 ehdokasta, joka on ilmoittanut vaalirahoituksensa ennen vaaleja. Kehotan kaikkia lukijoita samaan.
Vaalirahoituslain mukaan ehdokkailla on mahdollisuus ilmoittaa vaalibudjettinsa ja merkittävät tukijansa jo ennen vaaleja. Pakollista se ei kuitenkaan ole. Ennakkoäänestyksen alkaessa aamulla 8.4. tähän mahdollisuuteen oli tarttunut 934 ehdokasta, 43% kaikista ehdokkaista.
Aloitin rahoituksen avoimuuden seuraamisen ja vaatimisen eduskuntavaaleissa 2011. Silloin rahoitusilmoituksen teki ennen ennakkoäänestystä 19% ehdokkaista. Kuntavaaleissa 2012 6% (no, ehdokkaitakin oli 37 000) ja eurovaaleissa 2014 jo 40%.
Neljä vuotta sitten rahoituksen ilmoittaminen oli harvinaisuus. Lähinnä Vihreät tekivät sitä, Vasemmistoliitosta ja Piraateista kohtuullinen osa. Muissa puolueissa läpimenijöistä vain harva oli ilmoituksen tehnyt ennakkoon. Tällä kertaa tilanne on eri. Nyt voi oikeasti päättää äänestää vain rahoituksensa ilmoittanutta ilman, että se rajaa valintoja kohtuuttomasti. Suurilla puolueilla on lähes kaikissa vaalipiireissä ainakin joku rahoituksensa ilmoittanut, ja joukossa on paljon istuvia kansanedustajia ja nimipoliitikkoja
Minusta näyttää, että vaalirahoituksen avoimuudesta on tulossa uusi maan tapa. Ei ehkä vielä näissä vaaleissa, mutta pikkuhiljaa. Voit auttaa sen tapahtumista parhaiten näin:
Äänestä ehdokasta, joka on ilmoittanut rahoituksensa. Ennakkoäänestys alkoi tänään.
Ilmoita julkisesti päätöksesi äänestää vain avointa. Esimerkiksi jakamalla tämä teksti.
Jos ehdokas jota haluaisit äänestää ei ole vielä julkaissut vaalirahoitustaan, kehota häntä tekemään se pikimmiten. Ilmoituksen voi tehdä varsinaiseen vaalipäivään asti.
Jos olet itse ehdolla, tee ilmoitus! Se vie pari minuuttia ja tarvitset vain pankkitunnukset, lomake löytyy täältä.
Kun enemmistö alkaa tehdä ilmoituksen, mediallakin riittää aikaa kysellä puuttuvien tietojen perään. Ja rahoituksen salailu alkaa näyttää epäilyttävältä. Ilmoituksen täyttäminen onkin kannanotto vaalirahakähmintää vastaan. Ehdokas joka kertoo rahoituksensa, vaikka sitä olisikin 0 euroa, kertoo samalla uskovansa demokratiaan, jossa äänestäjillä on oikeus tietää, kuka ehdokkaat on parlamenttiin maksanut.
Julkisuuden valokeila paljastaa vaalirahan lähteet
Vaalirahoitusilmoitusten tilanne ennakkoäänestyksen alkaessa 6.4. klo 9:00
Näistä luvuista näkee, että Piraateilla, Vihreillä ja Vasemmistoliitolla on selvästi linja julkaista ilmoitukset, onnistumisessa vähän vaihtelua. Lisäksi Keskusta on julkaissut jo yli puolet ilmoituksista, KD, SDP ja SKP ja Perussuomalaisetkin jonkin verran. Listassa on mukana kaikki yli 100 ehdokkaan vaalilistat.
Päivitän tämän blogin kommentteihin tilanentta parin päivän välien vaaleihin asti. Laskemiseen käyttämäni scripti löytyy tästä ja aina tuorein data täältä.
ps. Tällä kertaa olen myös itse ehdolla, oma ilmoitukseni tässä. Päivitän sitä vielä ennen vaaleja vastaamaan viimeisimpiä muutoksia. Ennakkotiedot kun ovat parhaimmilaankin arvioita.
Apotti-hankkeen lopullinen tarjouspyyntö on valmistunut, ja käsittelemme sitä IT-jaostossa huomenna. Asian ydin on varmistaa paras mahdollinen onnistuminen terveydenhoidon tietojärjestelmien kehittämisessä. Lääkäreiden ajasta menee jopa puolet tietokoneen käyttöön. Se on kerta kaikkiaan kestämätöntä, ja pakko korjata. Apotti-hanke parhaimmillaan voi olla merkittävä osa ratkaisua. Pahimmillaan osa ongelmaa.
Tässä vaiheessa mukana on kaksi tarjoajaa: Amerikkalainen Epic Systems yhdessä Accenturen kanssa, ja CGI, joka tarjoaa Amerikkalaista Cerneriä. Käytännössä ollaan siis valitsemassa USA:n kahdesta käytetyimmästä potilastietojärjestelmästä jompaa kumpaa.
Hankkeen päätöksenteko on bysanttilaisen monimutkaista. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Vantaa, Kauniainen ja Kirkkonummi ovat jo hyväksyneet tarjouspyynnön. Helsingin osalta päätöksen tekee sosiaali- ja terveyslautakunta kokouksessaan torstaina 9.4.
Sosiaali ja terveyslautakunta on oikea paikkaa päättää sosiaali- ja terveystoimen järjestelmästä, koska he vastaavat myös sen käytöstä. Koska lautakunnalla ei kuitenkaan ole käytännössä edellytyksiä perehtyä tarjouspyynnön teknisiin yksityiskohtiin, kutsuin koolle kaupunginhallituksen IT-jaoston ylimääräisen kokouksen 7.4. kuulemaan hankkeen tilanne ja keskustelemaan siitä.
Hankinta on viime päivinä ollut julkisuudessa, koska toinen tarjoajista, CGI, lähetti päätöksentekijöille kirjeen, jossa syytti hanketta kilpakumppaninsa suosimisesta.
IT-jaoston puheenjohtajana en halua lukita omaa kantaani tarjouspyyntöön ennen kun olemme kuulleet esittelyn siitä kokouksessa. Sen sijaan voin hyvinkin julkaista kysymykset, joihin haluan saada selvyyttä kokouksen aikana. Kysymyksiä voi myös ehdottaa kommenteissa lisää 9:30 aamulla asti (sori että meni aika viime hetkeen tämän kanssa). Päivitän myös vastaukset oman ymmärrykseni mukaan tähän blogaukseen.
kysymyksiä Apotista:
Onko apotissa Avoimet rajapinnat?
Vastaus: ei ole, siinä mielessä kuin avoinrajapinta.fi asian määrittelee. Rajapintoja ei toistaiseksi ole suunniteltu avattavaksi. Sen sijaan Apotissa tietyt lakisääteiset rajapinnat ovat tilaajan hallitsemia, eli Apotti-hanketoimisto voi tehdä rajapinnoilla mitä haluaa ja avata ne kenelle haluaa.Näitä pakollisia rajapintoja ovat mm. Kantaan ja eReseptiin liittyvät rajapinnat.
Koska hanke aloitettiin ennen avoinrajapinta.fi julkaisua, se käyttää siitä poikkeavaa terminologiaa ja tilaajan hallitsemia rajapintoja kutsutaan avoimiksi rajapinnoiksi.
Tarjouspyynnön pohjalta hanketoimistolla on mahdollisuudet avata pakolliset rajapinnat kaikille. Muita kuin pakollisia rajapintoja koskien tarjouspyyntö ei sido mahdollistamaan avaamista.
Tehdäänkö Apotti ketterästi?
Vastaus: Apotti on ennen kaikkea valmiin tuotteen hankinta, eikä valmista softaa tehdä ketterästi eikä vesiputousmallilla, koska se on tehty jo. Apotissa luultavasti tehtävien kustomointien ja integrointien osalta asiaa täytyy kysyä.
Liitteessä H sanotaan, että ketteriä menetelmiä käytetään soveltuvissa tilanteissa. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?
Vastaus: tarjouspyyntö ei rajoita kehitystapaa.
Kenelle jää Apotissa kehitettävän koodin omistajuus?
Koodiahan ei haluta kehittää, mutta käytännössä joku määrä sitä tehdään joka tapauksessa.
Vastaus: Oikeudet ovat yhteiset, eli kumpikin saa tehdä kustomointi- ja integrointikoodilla mitä haluaa. Terveydenhuollossa kustomoinnin osuus on pieni, mutta sosiaalihuollossa 20-30%
Apotti-hankinta sisältää myös tilaajalle oikeuden tehdä omaa kustomointia järjestelmään, tai teettää sitä muilla.
Julkaistaanko Apotissa kehitettävä koodi avoimella lisenssillä?
Vastaus: sopimukset eivät automaattisesti mahdollista kustomointikoodin julkaisua. Joidenkin osien osalta se olisi mahdollista, toisten ei. Tämä riippuu neuvotteluista tarjoajan kanssa.
Onko Apotti tarkoitus toteuttaa SaaSina tarjoajan pilvestä, privaattipilvenä vai perinteisenä palvelinratkaisuna? Onko vaatimuksissa tunnistettu mahdollisuus ajaa Apottia yksityisessä pilvessä?
Vastaus: Käyttöpalvelut hankitaan erikseen, ja niiden hostaustapa ratkeaa niiden kilpailutuksen yhteydessä.
Käytännössä kapasiteettivaatimukset on ilmeisesti tehty perinteistä palvelinratkaisua silmällä pitäen. Tarkoitus ei kuitenkaan ainakaan ole ollut sulkea (sisäisiä) pilviratkaisuja pois.
Onko Apotin vaatimuksille laadittu metriikat, joilla niiden toteutuminen tarjotuissa ratkaisuissa testataan?
vastaus: Metriikoita ei ole mitenkään kattavasti tehty. Vaatimuksissa on pyritty välttämään tulkinnanvaraisuutta.
Miksi maksupostit ovat etupainoiset? 50 % kun pilotti on hyväksytty
Vastaus: toteutuksesta 70-80% on tehty ennen pilottia, maksupostit pyrkivät huomioimaan myös työn määrää. Suhteessa työn määrään maksupostit ovat takapainotteisia.
Olettaako hyötylaskelman toteutuminen kaikkien vaatimusten implementointia?
Vaatimuksissa on suuri määrä pakollisia vaatimuksia, ja suuri määrä ei-pakollisia vaatimuksia, joista saa lisäpisteitä. Minkä kaikkien vaatimusten toteutumisen mukaan hyötylaskelmat on laadittu?
Vastaus: Hyötylaskelma on tehty kokonaisuuden, ei yksittäisten vaatimusten toteutumisen perusteella. Kustannusanalyysiä ei ole päivitetty, mutta hyötyanalyysiä on päivitetty jatkuvasti. tarjousten jälkeen koko analyysi päivitetään
Mikä on realistinen aikataulu?
Valinta tehdään 26.9. ja hanke käynnistyy lokakuussa. Onko realistista suomenkielentaitoisia Epic tai Cerner Millenium+Curam osaajia viikossa?
Myös valituksiin markkinaoikeuteen on syytä varautua. Mikä on realistinen aikataulu jolla projekti on täydessä vauhdissa päätöksen jälkeen?
Vastaus: Tarjoajien tulee varautua aloittamiseen Q4 aikana, ensimmäiset kuukaudet tehdään projektisuunnitelmaa toimittajan kanssa. Valituksien suhteen on olemassa skenaarioit, mutta virallinen aikataulu prustuu letukseen että valituksia ei tule.
Kun hanketoimisto muuttuu Apotti oy:ksi, miten luottamushenkilöt saavat jatkossa tietoa hankkeesta?
Vastaus: tässä on eri kuntia mukana eri intressein. Helsinki haluaa luottamushenkilöille tiedonsaantioikeuden, mutta muut kunnat eivät kaikki suhtaudu tähän positiivisesti.
Päätös
IT-jaosto päätti yksimielisesti antaa seuraavan lausunnon Apotista:
”Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto on aikataulun sallimissa puitteissa tutustunut Apotti-hankkeen teknisiin yksityiskohtiin.
Jaoston erityinen huolenaihe on, että hankkeen vaatimusmäärittelyn laadusta ei ole tehty riippumatonta alan asiantuntijoiden teknistä arviota. Jaosto ei ole saanut käyttöönsä hankkeen päivitettyjä riski- ja kustannusanalyysejä arvioinnin pohjaksi.
Lisäksi jaosto haluaa kiinnittää huomiota kaupunginkanslian valmistelemaan tietotekniikkaohjelmaan 2015-2017, joka sisältää monia suosituksia IT-hankintojen suositeltavista menettelyistä, joita ei kaikkia ole hankkeessa huomioitu.”
Meistä jokainen haluaa kokea olevansa yhteiskunnan arvokas jäsen. Tähän kuuluu mm. tunne yhteiskuntaan kuulumisesta, kyky vaikuttaa ympäröivän yhteiskunnan asioihin ja mahdollisuus asua sellaisessa elinympäristössä, jossa on onnellinen. Eriarvoisuus lisääntyy jatkuvasti länsimaissa, myös Suomessa. Tällöin yhä harvempi voi kokea itsensä osalliseksi, yhteiskunnan jäseneksi.
Tulo- ja varallisuuserot kasvavat lähes kaikkialla länsimaissa. Kasvavat luokkaerot ovat uhka yhteiskuntarauhalle, heikentävät hyvinvointivaltion toimintaa ja myös talouskasvua. Tämä on helppo sanoa, vaikeampi kysymys on, mistä se johtuu ja mitä asialle käytännössä voisi tehdä. Perinteiset keinot, progressiivinen verotus ja tulonsiirrot, toimivat yhä huonommin globaalissa maailmassa.
Thomas Piketty analysoi varallisuuserojen kasvun syyksi vähäisen talouskasvun: kun pääoma tuottaa voittoa enemmän kuin talous kasvaa, kasautuu vauraus väistämättä. Havainto oli uusi, mutta samaan aikaan kerran ymmärrettynä ilmeinen, lähes itsestään selvä ja siten raikas. Ja eriarvoisuuden kasvu on empiirinen fakta. Pääsyyksi Piketty arvioi yritysten (etenkin nopeasti kasvavien IT-firmojen) kasaamat voitot kun työn osuus liikevaihdosta samalla laskee.
Mathew Rognlie taas analysoi Pikettyn aikasarjoja, ja päätyi erilaiseen näkemykseen. Empiriinen data ei tue ajatusta, että yritysten voittojen osuus kansantuotteesta olisi kasvanut. Se on maasta riippuen pysynyt ennallaan, laskenut tai kasvanut vain kohtuudella. Se mikä on kasvanut, on kiinteän omaisuuden tuotto. Siis etenkin maan ja asuntojen.
Tämä ei kumoa Pikettyn perusteesiä, mutta johtopäätökset muuttuvat täysin. Jos Rognlien analyysi pitää kutinsa edes sinne päin, asuntopolitiikka on merkittävimpiä politiikan aloja.
Viime vuoskymmeninä asuntojen hinnat ovat nousseet jyrkästi kaikissa länsimaiden suurkaupungeissa paitsi Berliinissä. Samalla ovat nousseet myös vuokrat ja asumiseen käytetty osuus tuloista. Vuonna 1985 Helsingin seudulla käytettiin asumiseen 18 % tuloista, vuonna 2012 jo 30 %. Asuntojen reaalihinnat ovat vuoden 1995 pohjasta nousseet noin 150 %.
Asuntopääoman tulojen osuus kaikista tuloista eräissä maissa Matthew Rognlien mukaan. Asuntopääoman rooli on noussut lähes kaikissa länsimaissa.
Ihmiselle, joka omisti asuntonsa 1995 ja omistaa sen edelleen, tämä hinnannousu ei hirveästi näy. Hän pärjännee ihan hyvin. Mutta ihminen, joka nyt ostaa ensimmäistä kertaa asunnon, maksaa asuntolainaa paljon suuremman osan tuloistaan kuin joitakin vuosikymmeniä sitten ensiasunnon ostanut. Ja ihminen, joka on asunut koko ajan vuokralla, maksaa aina vain suuremman osuuden tuloistaan vuokraa.
Tähänastisella politiikalla vuokra-asukkaan ja ensiasunnon ostajan olot eivät ole helpottumassa. Suurin syy korkeaan hintatasoon on, että kasvukeskuksissa asuntoja rakennetaan liian vähän. Etenkin Helsingissä, mutta myös muissa kasvukeskuksissa. Asuntopula aiheuttaa hintojen nousua.
Eikä se rasite jakaudu tasan. Niillä, joilla on ollut omistusasunto jo pitkään, tai asuntoja on suvussa, ei ole hätää. Jos taas on syntyjään asuntovarallisuuden ulkopuolelta, nouseva hintataso tekee vaikeammaksi nousta asumisen säätykierrossa. Ja asiaa pahentaa asumisen tukijärjestelmämme, jossa vakaasti toimeen tulevia ohjataan verotuilla omistamaan asuntonsa, kun taas tukien varaan välillä joutuvat käytännössä pakotetaan asumaan vuokralla. Asumisen tukipolitiikkamme on kuin luotu kärjistämään Rognlien analysoimaa eriarvoisuutta.
Jos analyysi siis on edes likimain oikea, tärkein tapa torjua eriarvoisuuden kasvua on rakentaa paljon lisää asuntoja kasvukeskuksiin. Tämä on se agenda, jota Lisää kaupunkia Helsinkiin ajaa. Ryhmää perustaessamme ajattelimme lähinnä miten kaupungista tehdään hyvä, mutta näyttää siltä, että paremman kaupungin rakentaminen on myös työtä eriarvoisuutta vastaan. Tehdään kaupunkia, jossa on tilaa kaikille!
Saadaanko eriarvoisuuden kasvu sitten kuriin näillä keinoin? Sitä en voi varmaksi sanoa. Esittelin tässä yhden tutkimuksen, joka viittaa siihen suuntaan. Mutta se on vain yksi tutkimus, ja siitä vetämäni johtopäätökset ovat osin aika pitkälle vietyjä. Luulen, että rakentaminen oikeasti auttaisi. Ja jos ei auttaisikaan, maailma jossa on varaa asua on joka tapauksessa parempi. Sitä kannattaa tavoitella, vaikkei se kaikkea ratkaisekaan.
