Jokainen kaupunginosa on hyvä kaupunginosa

Puhuin vihreiden nimissä siitä, kuinka alueiden eriytymistä pitää ja voidaan torjua. Esitämme, että kaupunki ottaa tämän vakavasti suunnitellessaan ensi vuoden budjettia. Puheeni alla.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Vuosi sitten sanoin tässä pöntössä, että Helsinki voi, ja meidän pitää taata kaikille Helsingin lapsille oikeus varhaiskasvatukseen.

Näin olemme tehneet. Jokainen helsinkiläinen lapsi pääsee jatkossakin varhaiskasvatuksen piiriin. Kiitos tästä kuuluu teille kaikille. Mikään ryhmä yksin ei voi ottaa siitä kunniaa. Me kaikki halusimme säilyttää hyvän päivähoidon.

Toissapäivänä kaupunginhallitus lausui maan hallitukselle, että emme kannata ehdotusta päivähoitomaksujen nostosta. Yksimielisesti.

Helsingin politiikan ehkä suurin vahvuus on kyky löytää yhteinen kanta, kun kaupungin tulevaisuus tai kaupunkilaisten palveluiden turvaaminen sitä edellyttää.

Maailma on kuitenkin muuttunut ympärillämme tässä vuoden aikana. Viime vuonna Suomeen tuli 32 000 turvapaikanhakijaa. Heistä suuri osa jää maahan, ja maahan jäävistä suurin osa muuttaa lopulta Helsingin seudulle. Heidän kotiutumisensa tänne on vastuullamme.

5000 – 10 000 ihmistä lisää ei vielä näy Helsingin katukuvassa. Tämä on kansainvälinen kaupunki, johon tullaan maailman eri kolkista. Ja hyvä niin. Mutta tähänastisille kotouttamisen rakenteille ja resursseille maahanmuuttajien suuri määrä on haaste.

Kävimme vihreiden ryhmän kanssa tutustumassa sote-viraston maahanmuuttoyksikön toimintaan ja heidän kohtaamiinsa ongelmiin. Niitä riittää. Hallitus kaavailee, että jokainen maahanmuuttaja pääsisi kielikoulutukseen 2 kuukaudessa; tämänhetkinen todellisuus on yhdeksän kuukautta. Monet kotoutujat tippuvat valtion ja kaupungin vastuiden väliseen kuiluun, ja odottavat jopa vuosia palveluita, joiden olisi tarkoitus auttaa heidät alkuun. Tämä on yksilöiden kannalta turhauttavaa ja yhteiskuntamme kannalta järjetöntä. Kotoutumisen onnistuminen on sekä Helsingin että maahan muuttaneiden itsensä etu. Jos valtio ei hoida sille kuuluvia tehtäviä, meidän Helsingissä on kannettava vastuumme.

Viime syksynä asetimme budjettiin 10 miljoonan euron erän käytettäväksi maahan muuttaneiden kotoutumisen edistämiseen. Saamme esitykset rahojen käytöstä pian, ja meidän kaupunginvaltuustossa on syytä seurata tarkoin, mitä rahalla tehdään.

Hyvät valtuutetut,

Helsinki ei ole lintukoto. Tulojen, omaisuuden ja terveyden erot ovat pikkuhiljaa kasvaneet ja eri alueiden välille on muodostunut eroja. Monesta Euroopan kaupungista voimme katsoa esimerkkiä, kuinka alueiden erojen kärjistyessä syntyy itseään ruokkiva kierre. Helsingissäkin eliniän ennusteessa on eri alueiden välillä jopa 10 vuoden eroja.

Tässä ei ole kyse vain maahanmuuttajista, ihan kantasuomalaisten eriarvoisuus, terveyserot ja sosiaalisten ongelmien kasautuminen ovat ongelmia joihin pitää puuttua. Mutta runsas maahanmuutto ja korkea työttömyys eivät helpota tilannetta.

Kukaan meistä ei varmasti halua Helsinkiä, joka jakautuu pärjääjiin ja kyydistä tippujiin. Emme halua, että jotkut alueet jäävät pikkuhiljaa rapistumaan tai taloja, joihin ohjataan vain ne, jotka eivät pärjää. Emme halua, että lapsen tulevaisuuden voi lukea hänen neuvolakorttinsa kotiosoitteesta. Olemme jo sillä tiellä, mutta vielä ei ole myöhäistä muuttaa kurssia.

Tärkein oppi on, että eriytymisen kierrettä ei pidä päästää käyntiin.

Avainasemassa ovat koulut. Suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivi on, että kaikki koulut ovat hyviä. Jokaisesta koulusta voi ponnistaa elämässä vaikka nobel-tutkijaksi tai pääministeriksi. Verrattuna maihin, joissa nelivuotiaana ratkaistaan lapsen tulevaisuus, tämä on suuri vahvuus.

Tutkimusten mukaan koulumme uhkaavat kuitenkin eriytyä. Jos jokin koulu saa liikaa huonoa mainetta, huolestuneet vanhemmat haluavat lapsensa toisaalle, ja muuttavat pois alueelta. Ja kun jokainen joka kykenee, muuttaa pois, on eriytymisen kierre lähtenyt käyntiin.

Siksi meidän on tuettava kouluja, jotka tukea tarvitsevat. Kyse ei aina ole isoista asioista. Jo yksi kuraattori tai koulunkäyntiavustaja lisää, joku jonka luokse rauhaton lapsi voi mennä huolineen, voi helpottaa tilannetta.

Koulujen lisäksi eriytymistä täytyy ehkäistä päiväkodeissa ja terveyspalveluissa. Helsingin perinteistä, sekoittavaa asuntopolitiikkaa on syytä jatkaa. Myös julkisten tilojen laadulla ja hoidolla on merkitystä, ja eri alueiden positiivista identiteettiä pitää tukea, siis esimerkiksi asukastaloa tai muuta toimintaa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Useimmat meistä asuvat alueilla, joilla pärjätään pääosin hyvin, eivät niillä alueilla, joille ongelmat uhkaavat kasautua. Myös kaupungin rahankäyttö kasautuu helposti alueille, joilla pärjätään jo hyvin. Meidän on kuitenkin kyettävä satsaamaan erityisesti niille alueille, joilla tukea tarvitaan.

Olemme käyttäneet eriytymisen vastaiseen työhön jonkin verran rahaa aiemmissakin budjeteissa. Askeleita oikeaan suuntaan on otettu. Perhekeskukset, varhaisen tuen malli, tulevaisuustiski ja ohjaamo. Mutta jatkossa tarvitaan enemmän. Nyt on korkea aika ottaa ongelma vakavasti. Jos emme tee mitään nyt, ongelmien korjaaminen myöhemmin on paljon kalliimpaa.

En väitä tietäväni täsmälleen miten alueiden eriytymistä parhaiten torjutaan. Mutta tutkimuksista ja ulkomaisista kokemuksista saamme osviittaa, mitä ainakin kannattaa tehdä.

Siksi me vihreissä olemme tehneet ryhmäaloitteen, että talousarvion valmistelun yhteydessä selvitetään parhaat tavat torjua alueiden eriytymistä hyödyntäen alan tutkimusta sekä ulkomaisia kokemuksia.

Hyvät valtuutetut,

Helsinki on hyvä kaupunki. Euroopan kaupunkilaisista helsinkiläiset ovat tyytyväisimpien joukossa elinolojensa suhteen. Meidän vastuullamme on pitää Helsinki hyvänä kaupunkina. Pitää kaikki Helsingin kaupunginosat hyvinä kaupunginosina. Toivon, että voimme löytää tästä yhteisen näkemyksen.

Kuka haluaa toimivaa autoliikennettä?

Sujuva autoilu on ollut monien unelma jo sata vuotta. Kuva Akseli Gallen-Kallela
Sujuva autoilu on ollut monien unelma jo sata vuotta. Kuva Akseli Gallen-Kallela

Helsingin politiikka tavataan jakaa ”autopuolueeseen” ja ”joukkoliikennepuolueeseen”. Viime vuosina mukaan on tullut myös ”pyöräpuolue”, joka tosin on pääosin samat ihmiset kuin joukkoliikennepuolue.

Käytännössä tällaisia puolueita ei ole olemassa. Mutta monelle poliitikolle jokin liikennemuoto on tärkeä. Joko ihan käytännön teoissa, tai sitten enemmänkin puheissa.

Juuri tänään on hyvä päivä erottaa toisistaan ne, jotka oikeasti haluavat autoliikenteen sujuvan ja ne jotka vaan haluavat autoilijoiden ääniä.

ruuhkamaksut-hesari
HSL:n ehdottamat ruuhkamaksut ja niiden suuruus. Kuva HS.

HSL julkaisi tänään selvityksen, kuinka liikenteen hinnoittelu, eli tutummalta nimeltään ruuhkamaksut tulisi toteuttaa ja miten se vaikuttaisi seudun liikenteeseen.

HSL:n ehdotuksessa tehtäisiin Tukholman tapaiset automaattiset tulliportit kantakaupungin ympärille ja Kehä III sisäpuolelle, sekä kolmelle poikittaislinjalle kehien poikki. Portin läpi ajaminen maksaisi 0,2 – 0,8 euroa.

Merkittävin vaikutus olisi, että autoliikenne olisi sujuvampaa ja ruuhkat vähäisempiä. Sen ei pitäisi olla yllätys, koska siihenhän ruuhkamaksuilla pyritään. Ruuhkamaksut ovat tapa tehostaa autoliikennettä ja helpottaa autoa tarvitsevien elämää.

Syy ruuhkan vähenemiseen olisi, että ne jotka helposti voivat, kulkisivat todennäköisemmin joukkoliikenteellä tai pyörällä. Ja ne joiden aikataulu ei ole tiukka, välttäisivät ruuhkassa ajamista.

Seurauksena ruuhkamaksut nopeuttaisivat automatkoja seudulla keskimäärin yli 10%. Se on aika paljon. Liikennehankkeissa normaalisti käytettävällä yhteiskuntataloudellisella laskennalla hyöty lasketaan kymmenissä tai sadoissa miljoonissa vuosittain.

ruuhkamaksut-ruuhka
Ruuhkamaksut helpottavat ruuhkia. Erityisesti matkat keskustaan nopeutuvat selvästi. Kuva HSL

Muut hyödyt

Ruuhkamaksut lisäisivät joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn osuutta liikenteestä melkein 5 prosenttiyksikköä. Siksi ne vähentäisivät liikenteen hiilidioksidipäästöjä 5% ja onnettomuuksia 8%.

Yksi hyötyjä olisi tavaraliikenne. Ruuhkien vähentyessä logistiikka erityisesti kantakaupungissa toimisi paremmin, ja myös länsisataman liikenne olisi sujuvampaa. Yritystoiminnan edellytykset paranisivat.

Seudun talouteen ja kilpailukykyyn maksuilla olisi merkittävä positiivinen vaikutus: hyvin toimiva liikenne on taloudelle aina hyväksi. Lisäksi maksut pikkuhiljaa ohjaisivat kaupunkirakennetta tiiviimpään ja siis tehokkaampaan suuntaan.

Onko meillä vaihtoehtoja?

Mitä muuta sitten voitaisiin tehdä, jos ei haluta ruuhkamaksuja? Tätäkin selvitettiin.

Motareiden ja tunneleiden lisärakentaminen maksaisi miljardeja, eikä sittenkään saisi autoliikennettä sujumaan, ainoastaan lisäisi sitä ja loisi uudet ruuhkat eri kohtiin. Kustannus olisi niin suuri, että siihen ole varaa.

Pysäköintihintojen nostolla saataisiin osa hyödyistä, mutta vaikeammin ja autoilijoille kalliimmalla, koska vaikutus ei osuisi juuri ruuhkaisimmille väylille.

Joukkoliikenteen hintojen lasku toimisi myös samaan suuntaan, mutta riittävä hinnanlasku maksaisi paljon. Ruuhkamaksut tuovat kunnille rahaa eivätkä nosta veroastetta.

Pyöräilyn edistäminen auttaa myös osaltaan ja on melko halpaa, mutta se vaikuttaa lähinnä lyhyisiin matkoihin, eikä yksinään riitä saamaan autoliikennettä sujuvaksi.
Johtopäätös on, että jos haluamme sujuvampaa autoliikennettä, ruuhkamaksut on lähes ylivoimainen ajaa edistää tätä päämäärää.
Minä haluan, että Helsingissä voi sujuvasti liikkua myös autolla. En varmaan saa sillä yhtään ääntä, mutta toimiva autoliikenne on välttämätön osa kaupunkia. Siksi kannatan ruuhkamaksujen käyttöönottoa Helsingissä.

Miten on, ”autopuolue”, kiinnostaisiko teitä keino, joilla oikeasti edistetään sujuvaa autoilua?

Kaupunkisuunnittelukritiikki kaipaa faktoja

Kirjoitin Hesariin vastineen Anna-Stina Nykäsen kolumniin, jossa hän kritisoi Helsingin kaupunkisuunnittelua perustuen lukuisiin virheisiin ja väärinkäsityksiin. Vastaukseni alla.

kaupunkisuunnittelukritiikkiPorvoolainen Anna-Stina Nykänen esitti huolestuneen puheenvuoron Helsingin suunnittelusta (HS 31.1.). Hän pelkäsi, että kaupunkia suunnitellaan vain kävelyn ja pyöräilyn ehdoilla ja Helsingissä ollaan tekemässä vallankumousta, jossa naapurikuntien asukkaat unohdetaan jonkin oudon ideologian vallassa.

Nykäsen kokemus on ymmärrettävä, ja hänen huoleensa pitäisi vastata. Moni kehyskunnissa varmasti miettii nyt samoja kysymyksiä. Faktojen sijasta hänen huolensa kuitenkin perustuu pääosin väärinymmärryksiin tai liioitteluun.

Hämeentiestä ei olla tekemässä autotonta. Joka taloon pääsee autolla, vain läpiajo estetään. Ja se hyödyttää ennen kaikkea joukkoliikennettä.

Bulevardeja ei omisteta kävelylle ja pyöräilylle, vaan ne ovat nelikaistaisia katuja, joilla kulkee autoja, ratikka ja busseja. Ennen kaikkea ne ovat hanke jossa rakennetaan asunnot 80 000:lle. Ja jos bulevardeja ei tehdä, ruuhkat ovat pahempia, koska nämä 80 000 asuvat kaukana ja istuvat autoissaan siellä Porvoontiellä.

Helsingin tavoite on, että 15% matkoista tehtäisiin pyörällä, ei kaikki matkat.

Päätöksiä ei tee pieni joukko, vaan ne syntyvät normaalin demokratian puitteissa, julkisen keskustelun jälkeen.

Helsinkiä ei olla tulevaisuudessakaan suunnittelemassa kävelyn ja pyöräilyn ehdoilla. Nykäsen viittaamassa jutussa (HS 23.1.) sanottiin, että jatkossa suunnittelua ei enää tehdä vain autoilun ehdoilla, vaan MYÖS kävely, pyöräily ja joukkoliikenne huomioidaan. Ei sen kummempaa.

Nykänenkään ei istu ruuhkassa pyöräilijöiden takia, vaan koska autojen määrä on kasvanut. Helsingin tavoite on mahdollistaa myös muut liikkumistavat, jotta ruuhka ei pahenisi.

Ihmisten kokemat huolet ovat aitoja. Mutta tällainen kaupunkisuunnittelukritiikki on ongelmallista, koska se vain levittää vääriä tietoja ja pyrkii rakentamaan lisää vastakkainasettelua. Oikeasti mahdumme kaikki Helsinkiin. Niin paikalliset kuin Porvoosta tulevatkin. Kaikenlaisten liikennevälineiden kanssa.

Jos vaikka yritettäisiin ymmärtää toistemme näkökulmia?

Otso Kivekäs
Helsingin kaupunginvaltuutettu, Pyöräliiton puheenjohtaja

Digital by default

Britanniassa on määritelty tarkat ohjeet, joita kaikkien valtion nettipalveluhankkeiden tulee noudattaa. Ajatus on, että kun kansalaisille tehdään palveluita, heillä on oikeus odottaa jotain perustason toimivuutta ja viranomaisilla velvollisuus se tarjota. Myös USA:ssa on käytössä vastaavat ohjeet.

Suomessa sen sijaan ei toistaiseksi ole kattavia ohjeistuksia julkisten digitaalisten palveluiden suunnitteluun. Koska ainakin Helsingissä sellaisia suunnitellaan, tässä lähtökohdaksi suomennos brittien ohjeistuksesta.

Digital by Default

  1. Tunne käyttäjäsi. Selvitä keitä palvelun käyttäjät ovat ja perehdy heidän tarpeisiinsa. Selvitä, miten tämän pitäisi näkyä digitaalisten palveluiden suunnittelussa.
  2. Perusta pysyvä, monialainen ryhmä, joka vastaa palvelun suunnittelusta, rakentamisesta ja käytöstä. Ryhmän johtajalla tulee olla riittävä asiantuntemus sekä valtuudet päättää palvelun toimintatavasta.
  3. Selvitä, mitä käyttäjien tietoja palvelu tallentaa tai käsittelee ja mitä turvallisuusvaatimuksia tai muita juridisia vaatimuksia ja riskejä tähän liittyy, esim. henkilörekisterisäädöksistä johtuen. Konsultoi tarvittaessa asiantuntijoita.
  4. Arvioi riskit yksityisyydelle ja varmista että henkilötietojen käsittelyä koskevat vaatimukset täyttyvät.
  5. Arvioi, mitä työkaluja ja järjestelmiä tarvitaan palvelun kehittämiseen, ylläpitoon sekä toiminnan mittaamiseen, ja kuinka nämä työkalut ja järjestelmät kannattaa hankkia.
  6. Rakenna palvelu käyttäen ketteriä, iteratiivisia ja käyttäjäkeskeisiä menetelmiä.
  7. Laadi palvelulle laatukriteerit ja -mittarit (kohdat 21–24), joiden mukaan sen toimivuutta arvioidaan.
  8. Analysoi prototyyppipalvelun menestystä. Suunnittele uudet ominaisuudet ja muu jatkokehitys käyttäjiltä saadun palautteen perusteella.
  9. Luo palvelu, joka on niin yksinkertainen ja intuitiivinen, ettei ensikertalainenkaan tarvitse apua sen käyttämisessä.
  10. Tarjoa avustettua sähköistä tukea niille, jotka tarvitsevat apua voidakseen käyttää palvelua
  11. Suunnittele vanhojen, korvattavien palveluiden elinkaaren loppu hallitusti.
  12. Integroi digitaalinen palvelu ja mahdolliset ei-digitaaliset osat yhdeksi yhtenäiseksi palvelukokemukseksi.
  13. Tee palvelun käyttäjäkokemuksesta, -tyylistä ja ohjeistuksesta yhteensopivia muun julkisen palvelutarjonnan kanssa.
  14. Varmista että sinulla on riittävä kapasiteetti ja tekniset edellytykset palvelun jatkuvaan päivittämiseen ja parantamiseen.
  15. Tee kaikki syntyvä lähdekoodi mahdollisimman uudelleenkäytettäväksi ja julkaise se avoimella lisenssillä (tai perustele vakuuttavasti, miksi jotakin osaa koodista ei voida julkaista).
  16. Käytä avoimia standardeja ja valtion yhteisiä palveluja silloin kun niitä on saatavilla.
  17. Testaa palvelua ympäristössä, joka on identtinen lopullisen käyttöympäristön kanssa. Testaa sitä kaikilla yleisillä selaimilla ja laitteilla. Käytä testitunnuksia ja edustavaa otosta käyttäjistä.
  18. Käytä analytiikkatyökaluja palvelun toiminnan seuraamiseen.
  19. Rakenna palvelua jatkuvasti iteroiden, ja varmista että koko organisaatiolla on siihen tarvittavat edellytykset.
  20. Luo suunnitelma myös käyttöönoton jälkeen jatkuvalle käyttäjätutkimukselle ja käytettävyystestaukselle ja kannusta käyttäjiä antamaan palautetta.
  21. Aseta käyttäjätyytyväisyyden tavoitetaso kaikille palvelun osille erikseen ja seuraa tuloksia systemaattisesti.
  22. Aseta tavoitetaso tehtävien onnistumisasteelle ja seuraa tuloksia systemaattisesti.
  23. Tee (faktojen tukema) suunnitelma saavuttaaksesi matalat yksikkökustannukset ja seuraa tuloksia systemaattisesti.
  24. Tee (faktojen tukema) suunnitelma, jotta mahdollisimman suuri osa kohderyhmästä ottaisi palvelun käyttöön, ja seuraa tuloksia systemaattisesti.
  25. Tee suunnitelmat sen varalle, että palvelu otetaan väliaikaisesti pois käytöstä. Kuinka käyttäjiä palvellaan?
  26. Testaa palvelua kokonaisuudessaan siitä vastaavan ministerin kanssa.

Ohjeet ovat lyhyitä ja selkeitä. Ne eivät määrittele täsmälleen mitä pitää tehdä, mutta ammattitaitoinen verkkopalvelun suunnittelija osaa soveltaa niitä hetken mietittyään googlattuaan omaan tilanteeseensa. Ne ovat sitä, mistä nykyään käytetään sanaa lean.

Käännös on alunperin tehty kirjaani Kuinka tietoyhteiskunta korjataan. Käännös allekirjoittanut & Jussi Sarkkinen. Sittemmin Britannia on tiivistänyt ohjeet 18 kohtaan.