Rokotteiden alueellisesta kohdentamisesta

Hallitus päätti rokotteiden alueellisesta kohdentamisesta. Kuukautta myöhässä toki, mutta silti. Valitettavasti päätös on rajattu niin, että lähes yhtä hyvin olisi voinut jättää päättämättä.

1) Liian myöhään

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä suositteli kohdentamista kuukausi sitten ja tehtäväksi mahdollisimman nopeasti. Päätöksentekoon on mennyt kuukausi ja päätös on muotoiltu niin, että ilmeisesti vasta kun kaikki yli 70v ja kaikki riskiryhmä 2:een kuuluvat ovat saaneet rokotteen, voidaan kohdentaminen aloittaa. Se tarkoittaa noin toukokuun puoliväliä. Yhteensä kaksi kuukautta suosituksesta.

Suurin hyöty kohdentamisesta olisi tullut maaliskuussa, kun se olisi auttanut taittamaan epidemian kohoamista ja suojannut juuri nimenomaan riskiryhmiin kuuluvia, jotka ovat tällä välin altistuneet koronalle. KRAR arvioi, että kohdentaminen olisi voinut vähentää sairaalajaksoja jopa 20%.

2) Liian vähän

Hallitus päätti, että kohdentaminen koskee vain Astra Zenecan ja Modernan rokotteita. Astra Zenecaa ei toistaiseksi anneta alle 65-vuotiaille ja yli 65-vuotiaat ovat käytännössä kaikki saaneet rokotteen ennen kun kohdentamisen saa aloittaa. Ellei rajoitteita muuteta, siitä ei siis ole hyötyä.

Jäljelle jää Moderna. Sitä on suomeen tulevista rokotteista noin 11%. Vaikka ne kohdennettaisiin kaikki pahimmille epidemia-alueille, vaikutus jäisi vähäiseksi. KRAR suosituksessa kaksi kolmasosaa rokotteista olisi kohdennettu koronatilanteen mukaan.

3) Liian lyhyen aikaa

Asetusluonnos on voimassa vain toukokuun loppuun. Kun sen mukaisesti kohdentamisen saa aloittaa vasta toukokuun puolivälissä ja kohdennus koskee vain 11% kaikista rokotteista, käytännössä kahdessa viikossa ei kovin montaa rokotetta ehditä antaa.

Ero siihen, että olisi päätetty ettei kohdenneta mitään on lähinnä paperityön määrässä. Epidemian kulkuun tällaisella toteutuksella ei ole juuri mitään vaikutusta.

ps. Viime päivinä Savonlinnassa on epidemiatilanne ollut Helsinkiä pahempi. Kannatan rokotteiden alueellista kohdentamista Savonlinnaan, jotta epidemia saadaan kuriin. Tässä ei ole kyse aluepolitiikasta, vaan epidemian torjunnasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *