Helsinki –
avoin kaupunki

”Ystävällisintä, mitä voit ihmiselle tehdä, on rakentaa hänelle kaupunki.”
-Jukka Viikilä, Akvarelleja Engelin kaupungista

Helsingissä on tapahtumassa suuri muutos. Kun Suomi juuttuu jatkuvaan lamaan ja katsoo yhä enemmän menneeseen, Helsinki kasvaa, investoi tulevaisuuteen ja hakee vaikutteita Euroopasta ja muualta maailmasta.

Olen ollut Helsingin valtuustossa neljä vuotta saattamassa alulle tätä muutosta. Asuntoja rakennetaan enemmän, hiilivoimaloita suljetaan, pyöräteitä ja ratikkakiskoja rakennetaan, tietojärjestelmien ongelmiin on herätty ja kaupunkilaisia otetaan yhä enemmän mukaan päätöksentekoon.

Työ on kuitenkin vasta alussa. Ja kun maan hallitus tekee huonoja ratkaisuja, Helsingin tehtävä on näyttää, että vaihtoehtoja on. Me voimme tehdä asiat paremmin. Kun hallitus leikkaa päivähoidosta, me säilytämme jokaisen lapsen oikeuden hyvään varhaiskasvatukseen.

Helsinki – avoin kaupunki

Haluan Helsingin, johon kaikki ovat tervetulleita. Asuntoja pitää rakentaa lisää. Nykyiset moottoritiet pitää korvata kaduilla, joiden varrelle ihmiset mahtuvat asumaan. Keskusta on rakennettava kävelijöiden ehdoilla. Liikenteestä saadaan sujuvampaa rakentamalla pyöräbaanat koko kaupunkiin ja uusia, nopeampia ratikoita. Tiivis kaupunki on myös päästöiltään pienempi kuin haulikolla pitkin Uudenmaan peltoja ammuttu himmeli. Ja samalla kun rakennetaan lisää, arvokkaimmat luontoalueet pitää säilyttää jälkipolvillekin. Siksi Helsinkiin tarvitaan kansallinen kaupunkipuisto.

Haluan Helsingin, jossa on tilaa lapsille. Helsingissä jokainen lapsi pääsee päiväkotiin, ja tästä on pidettävä kiinni. Jotta kaikilla on varhaiskasvatukseen todellinen mahdollisuus, siitä pitää tehdä maksutonta. Hoitopaikka on saatava kodin läheltä ja ryhmäkoot on säilytettävä pieninä. Päiväkoteja pitää rakentaa lisää, jotta matkat saadaan lyhyemmiksi. Sama koskee myös kouluja: monin paikoin tila loppuu, tai rakennukset ovat huonossa kunnossa. Helsingillä pitää olla rohkeutta investoida tulevaisuuteensa.

Haluan Helsingin, joka toimii. Kaupunki on ympäristö, joka mahdollistaa erilaiset elämänvalinnat ja monenlaisen yritystoiminnan. Se on alusta, jonka varaan uskaltaa rakentaa.

Tulevaisuuden kaupunki on talojen ja katujen lisäksi yhä enemmän myös sähköisiä järjestelmiä. Kaupungissa tarvitaankin toimivan tieverkon lisäksi myös toimiva tietoverkko. Kaupungin datat pitää avata ja koodit julkaista. Kun tietojärjestelmät kehitetään avoimesti ja asiakasta varten, ne palvelevat kaupunkilaisia paremmin. Samalla korruption mahdollisuudet vähenevät.

Vaikeina aikoina tarvitaan ennen kaikkea toivoa. Haluan Helsingin, joka voi luvata asukkailleen paremman huomisen. Kaupungin, joka kantaa ylpeänä historiansa, mutta ei käperry nostalgiaan, vaan uskaltaa rakentaa myös uutta ja parempaa. Uskon, että yhdessä me voimme rakentaa sen kaupungin.

Politiikka on kestävyyslaji. Nämä ovat paljolti samoja asioita, joita ajoin jo neljä vuotta sitten. Moni asia on liikahtanut parempaan suuntaan, mutta paljon on vielä tehtävää. Siksi haluan jatkaa työtäni Helsingin kaupunginvaltuustossa.

Otso tavattavissa

25.3 Vallilan leikkipuistotapahtuma

Vallila, Helsinki

25.3 klo 20 Kyselytunti Redditissä

Internet, Helsinki

26.3 Viikkarin leikkipuistotapahtuma

Viikki,  Helsinki

27.3 klo 19 Facebook- kyselytunti

Internet, Helsinki

Blogin uusimmat

Miksi Sörnäistentunnelia ei kannata rakentaa

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 6.8.2018 | 1 kommentti

Sörnäisten rantatien ja Hermannin rantatien välille suunnitellaan tunnelia. Tai siis suunniteltiin vuonna 2013, sitten asia unohdettiin. Nyt tuo vanha suunnitelma on kuitenkin tuotu kaupunginhallitukseen kaavaehdotuksena. Se vain on pahasti vanhentunut. Yksikään niistä perusteluista, joiden takia sitä suunniteltiin ei enää päde. Se ei tuo lisää asuntoja, se ei ole automäärien puolesta tarpeen, eikä se ole millään … Jatka artikkeliin Miksi Sörnäistentunnelia ei kannata rakentaa

Maailman paras kaupunkisatama

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 21.6.2018 | 2 kommenttia

Helsingin Satama on Euroopan tai ehkä koko maailman vilkkain reittiliikenteen matkustajasatama. Sen satamista kaksi myös sijaitsee aivan kiinni keskustassa, mikä antaa hyviä mahdollisuuksia matkustajaliikenteen tehokkaaseen hoitamiseen joukkoliikenteellä ja kävellen. Vastaavasti tavaraliikenteen ja autojen kannalta sijainti on hankala – onneksi Vuosaaren satama on autoyhteyksien puolesta erinomainen. Sataman kehittämistä on kuitenkin pitkään katsottu liian kapeasta näkökulmasta. Siksi … Jatka artikkeliin Maailman paras kaupunkisatama

Hallituksen SOTE-esitys on kaadettava – puheeni kapinavaltuustossa

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 4.4.2018 | 0 kommenttia

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, käsiteltävänämme on tänään tämän valtuustokauden epäilemättä suurin kysymys. Maan hallitus ehdottaa sote-mallia, joka ei täytä alkuperäisiä tavoitteitaan vaan kauaskantoisesti vaarantaa helsinkiläisten palvelut, kaventaa demokratiaa ja heikentää kaupunkeja sekä koko maata. Hallituksen ehdotus ei täytä tavoitteitaan Uudistuksen tavoitteena oli kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja. Ei ole esitetty näyttöä, että näin olisi käymässä. … Jatka artikkeliin Hallituksen SOTE-esitys on kaadettava – puheeni kapinavaltuustossa