Mma Ramotswe-dekkarissa Mma:n kihlattu, automekaanikko ja ehkä Botswanan paras mies J.L.B Matekoni toteaa ”Vain ihminen joka todella ymmärsi koneita, pystyi ajattelemaan moottorin onnellisuutta; sellaista näkemystä mekaanisesti lahjattomilla ei yksinkertaisesti ollut.”
Ymmärrän idean moottorin onnellisuudesta, mutta entä mikä tekee softan onnelliseksi? Ehkä softa on moottoria pari astetta abstraktimpana vaikeampi ymmärtää; ehkä siitä on liian kauan kun olen koodannut mitään kunnollista. Tai sitten en vaan ole ollenkaan riittävän lahjakas mekaanisesti (erinomaisen nerokas tapa määritellä teknisluonteinen lahjakkuus empatiana).
Oli miten oli, kysymys softan onnellisuudesta ei ole minulle itsestäänselvä. Niin kuin sen ehkä pitäisi olla. Olen saattanut tehdä urallani suurestakin joukosta ohjelmistoja onnettomia ihan vain ymmärtämättömyyttäni!
Vähän pinnistelemällä keksin muutaman ajatuksen:
* Bugittomuus (tai siis vähäbugisuus) tekee softan onnelliseksi. Kukapa nyt haluaisi kantaa ötököitä sisuksissaan.
* Riittävä välimuisti jossa voi rennosti lepuuttaa sivujaan kutsujen välillä. Ehkä myös nopea prosessori, ettei tarvitse hikoilla suorituksessa liian kauaa vaan pääsee takaisin idlaamaan (tästä kiitos Teemulle, joka ei ikinä kommentoi tänne).
* Kaunis ja siisti arkkitehtuuri. Jos softan arkkitehtuuri on silkkaa spagettia, juuttuu syöte johonkin suolen mutkaan, eikä etene siististi tulosteeksi. Ikävältähän semmoinen tuntuu ja aiheuttaa kaikenlaista ummetusta ja tuskaista räpiköintiä.
Löytyykö lukijoiden joukosta teknisesti lahjakkaita? Mikä tekee ohjelmiston onnelliseksi?