12. Loppusanat

Kaupunki ei ole koskaan valmis; jokainen sukupolvi suunnittelee sen uudelleen lapsilleen ja lastensa lapsille. Minulla on kolme lasta. He saattavat vartuttuaan lähteä maailmalle, minne tahansa, mutta haluan jättää heille Helsingin, jonne he voivat myös jäädä tai johon he voivat myöhemmin palata, jos niin päättävät.

Haluan jättää heille kaupungin, josta he voivat löytää itselleen mieluisia asuntoja niin, että heillä on niihin myös varaa, ja erilaisia töitä, mitä ikinä elämässään tekevätkään. Kaupungin, jonka kaikissa osissa on mukava asua ja kiinnostavaa vierailla. Jossa on elämää ja tapahtumia, mutta myös luonnon rauhaa. Kauniita taloja, mutta myös aina erilaisia ja yllättäviä seuraavan kulman takana.

Ja jotta kaupunki voisi olla menestyvä, viihtyisä ja luonnoltaan rikas, sen on sijaittava maapallolla, jolla ilmastonmuutos ja luontokato on saatu pysäytettyä. Me kaikki tarvitsemme sen maapallon, ja siksi meidän on saatava ilmaston ja luonnon hätätila rauhoitettua.

Haluan, että lapseni voivat liikkua kaikkialla kaupungissa tuntematta pelkoa. Toivon samaa myös sinun lapsillesi ja kaikille muille tuleville helsinkiläisille, syntyivätpä he missä päin Suomea tai maailmaa tahansa. Helsinkiläisyys ei ole kohtalo, se on valinta, jonka jokainen meistä tekee. Tämä on niiden kaupunki, jotka haluavat olla helsinkiläisiä.

Maapallo ja sen luonto on olemassa meistä riippumatta, meidän tulee sopeutua sen rajoihin. Mutta kaupunki on olemassa ihmisiä varten. Kaikki tässä kirjassa tähtää siihen, miten teemme mahdollisimman hyvän kaupungin tuleville helsinkiläisille.

Kaupungin muutos on hidasta. 12 vuotta valtuustossa on opettanut minulle, kuinka pieneltäkin näyttävä muutos voi viedä vuosia. Mutta pienet muutokset alkavat kertautua, ja kun katsoo pidemmällä perspektiivillä, muutos onkin suuri. Erityisesti ajatusten tasolla kaupunki on muuttunut paljon näinä vuosina. Moni muutos on vielä pahasti kesken, mutta kävellessä Vallilanlaakson viherradan vartta, polkiessa Vantaanjoen yli Viikinbaanaa tai kiivetessä Veräjämäen uuden suojelualueen rinnettä voi jo aistia sen kaupungin, jossa lapsemme tai heidän lapsensa tulevat asumaan. Kuinka paljon parempi se on kuin kaupunki, jossa itse kasvoimme.