Päätimme tänään kaupunkiympäristölautakunnassa asettaa lasten turvallisuuden autoilun nopeuden edelle. Lautakunta päätti yksimielisesti, että nopeusrajoituksia alennetaan yli viidelläkymmenellä kadulla koulujen lähellä.
Viime syksynä Töölön vanhemmilla heräsi huoli, kun Taivallahden koulu oli palaamassa väistöstä varsinaiseen koulutaloonsa Mechelininkadulle. Mechelininkatu on vilkas 4-kaistainen katu, jonka nopeusrajoitus on 40km/h. Suoralla kadulla ajetaan usein myös lujempaa ja punaisiapäinajo on valitettavan yleinen ongelma.
Vanhemmat tekivät Mechelininkadun turvallisuuden parantamisesta kuntalaisaloitteen ja varmistaakseni asian käsittelyn tein sen tueksi valtuustoaloitteen. Sen käisttelyssä lautakunta linjasi, että lasten turvallisuus on asetettava etusijalle. Aiemmin olen tehnyt aloitteen myös Norrtäljentiestä Oulunkylän ala-asteen edessä ja järjestänyt lautakunnassa nopeusrajoitusmuutoksen Mäkelänkadulle Käpylän koulun muuttaessa väistöön sen toiselle puolelle.
Nämä ovat kaikki vain yksittäisiä kouluja ja yksittäisiä katuja, jotka ovat sattuneet nousemaan huomiooni. Lapset tarvitsevat turvallisen koulutien kaikkialla kaupungissa.
Aloitteeni vastauksessa todettiin, että “Koetun turvallisuuden ja erityisesti lasten koulumatkojen liikenneturvallisuuden parantamiseksi kaupunki tulee arvioimaan Mechelininkadun nopeusrajoituksen laskemista 30 kilometriin tunnissa Taivallahden peruskoulun ympäristössä. Arviointia tehdään myös muilla pääverkon kaduilla, joiden läheisyydessä on peruskoulun toimipisteitä.”
Päätetyt nopeusrajoitusmuutokset. Päosalla näistä kaduista nopeusrajoitus on tulevaisuudessa 30km/h
No, tänään saimme arvioinnin tulokset. Nopeusrajoituksia esitetään alennettavaksi 55 katusosuudella kaikialla Helsingissä, mukaanlukien Mechelininkatu Taivallahden koulun kohdalla, Koskelantie Käpylän koulun kohdalla, Sturenkatu, Hesari, Tallbergin puistotie, Professorintie, Konalantie, Kirkonkyläntie, Roihuvuorentie, Kauppakartanonkatu ja kymmeniä muita.
Osalla kaduista nopeusrajoitusta alennetaan 10km/h verran jo kesän aikana niin, että uusi nopeusrajoitus on voimassa koulujen alkaessa. Toisilla kaduilla täytyy ensin tehdä rakenteellisia muutoksia, jotta katu ei houkuta autoilijoita liikaa ylinopeuteen. Näidenkin kanssa edetään, mutta hiukan hitaammin. Kysyin, kuinka suuri osa kuuluu kumpaankin joukkoon ja millaista etenemistä voimme odottaa rakenteellisten muutosten kanssa. Näihin luvattiin vastauksia ensi viikolla.
Tämä on suuri askel kaupungin liikenneturvallisuustyössä ja osoittaa sen, kuinka kamppailu yhden koulutien turvallisuuden puolesta voi auttaa lapsia kaikkialla kaupungissa.
Kiitos kaikille aktiivisille vanhemmille kaikissa Helsingin kouluissa!
Olen toiminut nyt pari kuukautta Helsingin työllisyyspalveluiden johtokunnassa ja alan ymmärtää, miksi pitkittyvä työttömyys on Suomessa suurempi ongelma kuin muissa maissa. Yksi suuri syy taustalla on – yllätys yllätys: tietojärjestelmä! Seuraa tarina siitä mikä meni pieleen ja miten työttömille saadaan palveluita, jotka aidosti auttavat ja lopetetaan ihmisten kyykyttäminen turhilla kursseilla.
tl;dr; Kunnat tarvitsevat välineet kehittää hyviä työvoimapalveluita, jotta työttömät pääsevät töihin. Nykyvälineet eivät ole hyviä, mutta sellaisia on mahdollista kehittää.
Työllisyyspalvelut siirtyivät vuodenvaihteessa valtion vastuulta kunnille. Sanotaanko kauniisti, että toiminnassa on jonkin verran kehittämismahdollisuuksia. Tässä suhteessa vastuun siirto kunnille on oikeasti mahdollisuus. Valitettavasti myöskään kunnilla ei ole työkaluja tehdä töitään hyvin.
Suurten organisaatioiden ja prosessien johtamisen taikasana on viimeiset 30 vuotta ollut tiedolla johtaminen. Perusidea on seurata systemaattisesti mikä toimii ja mikä ei. Aika simppeli ajatus, itse asiassa.
Mutta tiedolla johtamiseen tarvitsee tietoa. Siksi kaikkien tiedolla johtavien yritysten sykkivä sydän on toiminnanohjausjärjestelmä, jonka avulla kaikki keskeiset asiat tehdään ja joka kerryttää organisaation toiminnasta tietoa. Työvoimapalvelut on lailla velvoitettu käyttämään valtion tarjoamaa järjestelmää, jonka kehittämisestä vastaa Keha-keskus, eli ELY-keskusten kehittämis- ja hallintokeskus.
Arvaatte varmaan jo mihin tämä on menossa?
Aivan, järjestelmä, tai siis lakikielellä valtakunnallinen tietovaranto, palvelualusta ja asiakastietojärjestelmäkokonaisuus, on asiakkaiden palvelemiseen aika huono. Ja tiedolla johtamiseen se on hyvin huono.
Palataanpa vähän ajassa taaksepäin. Työvoimapalveluita on tuotettu ja ohjattu 90-luvun alusta asti Ura-järjestelmällä, jota on vuosien varrella kehitetty ja muokattu. Järjestelmä on kuitenkin ollut selvästi elinkaarensa loppusuoralla jo ainakin kymmenen vuotta.
Vuonna 2013 Työ- ja Elinkeinoministeriö asetti työryhmän, jonka oli tarkoitus suunnitella ja ohjata Ura-järjestelmän korvaamista. Työryhmä sai aikaa vuoden 2016 loppuun, joskaan ei ole minulle selvää oliko järjestelmä tarkoitus määritellä siinä ajassa vai myös toteuttaa muutos.
Vuonna 2015 hankkeeseen oli saatu kilpailutettua konsulttifirma. Valmista piti olla 2018 ja kustannusarvio oli 40 miljoona.
Vuonna 2020 tavoitteena oli valmistuminen 2021. Hankkeeseen kilpailutettiin uusia konsultteja 75 miljoonalla ja puitesopimus tehtiin 6 vuodeksi. Tässä vaiheessa järjestelmän nimeksi oli vakiintuut Työmarkkinatori ja sen virkailijakäyttöliittymän nimeksi Asiantuntijan työmarkkinatori, eli A-TMT.
Tähän mennessä Työmarkkinatori-hankkeeseen on myönnetty hankintavaltuudet 140 miljoonalle eurolle. Valmista ei ole vielä tullut. Hankkeen neljäs käyttöönotto, joka piti tehdä hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta on edelleen lykkäytynyt. Lisäksi järjestelmässä on runsaasti bugeja ja puutteita.
Esimerkiksi minuun otti yhteyttä yksi kurssin ohjaaja, joka oli huolissaan, että hänen oppilaansa ei pääse suunnitellulle jatkokurssille, koska järjestelmässä on väärä merkintä. Hän oli ottanut yhteyttä vastaavaan työntekijään, mutta tämä ei reagoi. Todennäköiseksi syyksi ongelmaan paljastui, että työntekijä oli sairauslomalla, eikä järjestelmä kykene ohjaamaan hänelle tulevia yhteydenottoja kenenkään muun vastuulle. Helsingissä töitä tehdään tiimeinä, mutta järjestelmässä tälle ei ole mitään tukea, vaan jokaisen oletetaan työskentelevän yksin. Puutteellinen järjestelmä aiheuttaa hyvin konkreettista haittaa sekä työntekijöille että työvoimapalveluiden asiakkaille.
Mutta palataan tiedolla johtamiseen. Sen perusedellytys on luotettava ja systemaattinen tiedon kerääminen. Koska työvoimapalveluiden on pakko käyttää A-TMT:tä jota valtion KEHA-keskus operoi, kaikki tieto kertyy sinne. Muun järjestelmän käyttäminen rinnalla on kielletty.
Jotta kunnat voisivat kehittää toimintaansa, ne saavat pääsyn järjstelmän tietoihin. Käytännössä tämä pääsy toteutetaan niin, että kerran viikossa Helsingille tulee kahdeksan gigatavun dumppi dokumentoimatonta JSONia. Ei pääsyä rajapintaan. Ei määriteltyä tietomallia. Ei datakatalogia. Ei erottelua muuttuviin ja pysyviin kenttiin. Ei kuvausta mitä kentät edes tarkoittavat.
Käyttökelpoisin osa tiedoista on kasa CSV:tä, joka on peräisin vanhasta Ura-järjestelmästä. Siitä, jota yritetään korvata. Asiantuntijoiden paras arvaus on, että järjestelmän tietosisällön dokumentaatiota ei voida toimittaa, koska sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Luultavasti kukaan ei projektissa enää tiedä, miten järjestelmä tarkkaan ottaen edes toimii.
Käytännössä tietoja ei siis voida käyttää mihinkään, vaan kaikki kunnat kehittävät ja johtavat työvoimapalveluitaan nyt sokkona. Ja ilmeisesti suunnilleen näin palvelut ovat toimineet aina ennekin.
Todennäköinen seuraava vaihe on, että valtio pistää rahahanan kiinni ja Työmarkkinatorin sekä A-TMT:n kehitys lopetetaan. Kunnat jätetään selviämään sen kanssa, miten järjestelmä nyt sattuukaan sillä hetkellä toimimaan. Toinen vaihtoehto olisi kaataa perään yhä lisää rahaa, mutta ei ole sanottua että toinenkaan 140 miljoonaa tekisi A-TMT:stä toimivaa, kun selvästikin puuttuu ajatus mitä ollaan tekemässä.
Uuden järjestelmän kehittäminen konsulttivoimin on vaikeaa. Se vaatii tilaajaorganisaatiolta vahvaa osaamista suurten tietojärjestelmähankkeiden hallinnasta, jotta kokonaisuus ei leviä käsiin. Eikä tämän osaamisen vajetta voi paikata konsulteilla (trust me, olen ollut se konsultti). Helsingin kaupungilla on hyviä kokemuksia pienten järjestelmien kehittämisestä tällä tavoin, mutta pyrkimys varhaiskasvatuksen järjestelmän tekemiseen ASTI-hankkeessa floppasi. 30 miljoonan euron jälkeen käteen ei jäänyt mitään.
Linkediniä selaamalla Työmarkkinatorin kehityksen johdossa hyvin harvalla on IT-alaan liittyvää koulutusta tai aiempaa kokemusta tietojärjestelmähankkeista. Ei näistä lähtökohdista ole mitään edellytyksiä onnistua.
Työvoimapalvelut siirrettiin kunnille, jotta ne voisivat kehittää toimintatapoja paremmin paikallisiin olosuhteisiin sopiviksi. Esimerkiksi niin, että niistä olisi apua ihmisten työllistymiselle (tähän me Helsingissä tähtäämme). Tietojärjestelmän pitäisi olla väline tehdä tätä, ei toiminnan este. Julkishallinto ei saa toimia näin.
Tarkin löytämäni arkkitehtuuri Työmarkkinatorista. Valitettavasti erityisesti A-TMT on tässä vain sininen laatikko, jonka toiminta jää avoimeksi
Onneksi minulla on ajatus, miten tätä lähdetään ratkomaan.
Tämänhetkisen toimintamallin taustaongelma on, että kehittämisvastuu on taholla (keha-keskus), jolla ei ole mitään intressiä tai ymmärrystä varsinaisesta toiminnasta, jota järjestelmän pitäisi palvella. Tietojärjestelmä on olemassa palvellakseen käyttäjiä, ei ohjatakseen heitä. Nyt häntä heiluttaa koiraa.
Palveluista vastaavilla kunnilla on sekä kiinnostusta että osaamista paremmin. Siksi toimivinta on, että mahdollisimman suuri osa kehityksestä on käyttäjien vastuulla ja hallinnassa. Suurimmat käyttäjät, Helsinki ja Tampere sekä mahdollisesti jokunen muu suuri kaupunki voisivat ottaa vastuulleen uuden järjestelmän tekemisen omia tarpeitaan vastaavaksi. Kehitys pitäisi tehdä avoimena lähdekoodina niin, että kaikki muutkin kunnat voivat sitten käyttää sitä.
Tällaisesta toimintamallista on hyvä ennakkotapaus: varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmä eVaka, jonka ensimmäisen vaiheen kehitti Espoo ja nykyisen version Espoo, Tampere, Turku ja Oulu yhdessä. Sen jälkeen sen käyttäjiksi on ryhtynyt jo parikymmentä muutakin kuntaa. Kirjoitan tästä laajemmin vielä erikseen.
Valtio voisi maksaa vaikka puolet tästä kehityksestä, joka sen alun perin piti tehdä kokonaan. Lupaan että se ei maksa 140 miljoonaa, luultavasti ei edes 14 miljoonaa. Lisäksi lopputulos on kertaluokkaa parempi, koska kaupungit kehittäisivät sellaisen järjestelmän jota tarvitsevat, eikä sellaista mitä joku sattuu keksimään.
Kaikkea Keha-keskuksen nykyistä vastuuta ei voi siirtää kunnille. Järjestelmässä on joitakin valtion tason integraatioita, joiden osalta se olisi luultavasti liian raskasta ja mahdollisesti tietosuojan kannalta ongelmallista. Keskitettyyn palveluun on kuitenkin syytä jättää vain välttämätön minimi ja tarjota sen päälle hyvin dokumentoidut rajapinnat.
Jotta tämä kehitys onnistuisi, Keha-keskuksen kaikkea työvoimapalveluihin liittyvää työtä ohjaamaan pitäisi perustaa ohjausryhmä, jossa vetovastuu on sen asiakkailla, eli kunnilla.
Ehdottamani ratkaisu ei ole ihan pieni muutos. Mutta koko työvoimapalveluiden siirto kunnille oli suuri muutos. Lisäksi työvoimahallinto on ollut enemmän tai vähemmän tuuliajolla niin kauan kun muistan. Sen korjaaminen ei suju toivomalla, vaan jonkun pitää sekä olla kiinnostunut laittamaan asiat toimiman etät tajuta mitä on tekemässä.
Onneksi työministeri on juuri vaihtumassa. Olen kuullut uudesta työministeristä, että hän saattaisi olla toimintakykyinen ja mahdollisesti myös haluta sulan hattuunsa työvoimapalveluiden toimintaedellytysten korjaamisesta ja valtion rahareiän tukkimisesta. Voin mielelläni tulla speksaamaan hankkeen myös yksityiskohtaisemmin.
Kirjottaja toimii toimitusjohtajana yrityksessä, joka auttaa julkishallintoa avoimella koodilla sekä jäsenenä Helsingin työvoimpalveluiden johtokunnassa.
Myös ehdolla kuntavaaleissa Helsingissä numerolla 739.
Myimme lautakunnassa tiistaina 200 hehtaaria vanhaa metsää Luonnonperintösäätiölle suojeltavaksi.
Kauhalan alue sijaitsee kirkkonummella ja sisältää upeaa vanhaa metsää, kallioita ja jyrkänteitä sekä suota. Se on arvioitu yhdeksi Etelä-Suomen arvokkaimmista vielä suojelemattomista metsäalueista. Osia metsästä ei ole koskaan avohakattu.
Metsätyökoneen koskaan koskematota metsää Kauhalassa.
Kauhala on osa Helsingin viherkehää, metsien vyöhykettä, joka ulottuu lännessä Porkkalanniemestä Nuuksion, Luukin ja Sipoonkorven kautta Östersundomiin. Tällä alueella sijaitsee huomattava osa Etelä-Suomen luontoarvoiltaan tärkeimpiä metsiä.
Koska Viherkehä on pääosin Helsingin ulkopuolella, käsittelemme sen suojelua Helsingissä melko harvoin. Kauhala on tähän poikkeus, koska Helsinki historiallisista syistä sattui omistamaan siellä maata.
Myyntipäätös suojeluun ei ollut sattumaa, vaan pitkän työn tulos. Vuonna 2017 silloiselle kiinteistölautakunnalle esitettiin Helsingin ulkopuolella sijaitsevien maiden “koritusta” pidettäviin ja toisaalta myytäviin. Kauhala olisi ollut myytävien listalla. Vihreiden Erkki Perälä esitti asian palauttamista niin, että suojeltaville alueille luodaan oma kori ja ne joko pidetään tai myydään suojelukäyttöön.
Esitys hyväksyttiin yhden äänen enemmistöllä, mutta meni vuoteen 2024 ennen kun päätös korituksesta lopulta tehtiin. Ja nyt yksimielisesti hyväksytyissä linjauksissa oli uusi kori:
2. Metsäiset ja luontoarvoiltaan merkittävät alueet
Kategoriaan kuuluvat metsäiset ja luontoarvoiltaan merkittävät kohteet. Kategorian kohteet säilytetään lähtökohtaisesti kaupungin omistuksessa. Kaupunki voi kuitenkin luovuttaa valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkaita luonnonsuojelukohteita ja -kokonaisuuksia Suomen valtiolle tai muulle taholle, jonka toiminnan nimenomaisena tarkoituksena on luontoarvojen säilymisen varmistaminen ja/tai parantaminen.
Tähän koriin kuuluu Kauhala ja myös esimerkiksi Helsingin omistamat maat Espoon Luukissa. Nyt tehty päätös on siis Vihreiden 8 vuoden aikana tekemän vaikuttamistyön tulos, jota ei olisi syntynyt ilman vuosia kestävää ja systemaattista vaikuttamista.
On myös kysytty, miksi maat myytiin eikä lahjoitettu luonnonperintösäätiölle. Tämä johtuu laista. Kunta ei saa luovuttaa omaisuuttaan ilmaiseksi, jotteivät esimerkiksi valtuutetut keksisi lahjoittaa yhteistä omaisuutta itselleen tai kavereilleen. Varsin ymmärrettävää, mutta tarkoittaa että myös suojelukohteista pitää saada “markkinahinta”. Sen laskeminen onkin sitten monimutkaisempi kysymys jota en osaa selittää auki, mutta myös esimerkiksi valtiolle suojelualueiksi maat myydään eikä lahjoiteta.
Samassa kokouksessa päätimme myös esittää 1100 asukkaan alueen rakentamista Puotilan metroaseman päälle, nykyisille parkkipaikoille. Käsittelimme myös 1200 asukkaan asuntojen rakentamista Puhoksen ympärille, lähinnä nykyisen parkkitalon tilalle.
Helsinkiin mahtuu 2300 asukasta lisää aivan kahden metroaseman viereen ilman, että alle jää oikeastaan lainkaan luontoa. Mikäli samalle määrälle ihmisiä olisi rakennettu asunnot Kauhalaan, suurin osa 200 hehtaarin metsästä olisi kaadettu heidän asuntojensa alta. Tätä tarkoittaa kaupungin tiivistäminen ja tästä syystä sitä haluan tehdä.
Puotilan metroaseman päällä on nykyään parkkikenttiä, bensis ilman palveluja ja käytettyjen asuntoautojen myyntiä.
Kauhala ei missään vaiheessa ollut vaarassa, koska Helsingissä Vihreillä on tarpeeksi valtaa sitä suojella. Mutta suuria osia pääkaupunkiseudun viherkehästä on koko ajan erilaisten kaavoitussuunnitelmien kohteena. Se on juuri sitä vyöhykettä, jonne asutus on tällä vuostuhanella aktiivisesti levinnyt. Mitä enemän Helsingissä onnistumme rakentamaan parkkipaikkojen ja rapistuvien teollisuusalueiden tilalle, sen pienempi on paine rakentaa viherkehälle.
Suurin uhka Uudenmaan metsille on leviävä pientaloasutus. Kerrostaloihin muuttavien tieltä metsää kaatuu vähän.
Nyky-yhteiskunta on äärimmäisen riippuvainen ohjelmistoista. Tuhansien kriittisten järjestelmien jatkuvan saatavuuden varmistaminen on digitaalista huoltovarmuutta. Väitän, että avoin lähdekoodi on yksi parhaista tavoista parantaa ohjelmistojen huoltovarmuutta.
Eurooppalaisessa keskustelussa on viime aikoina noussut voimakkaasti esiin digitaalisen suvereniteetin vaatimus, eli ajatus miten Euroopan pitäisi kyetä tuottamaan tarvitsemiaan tietojärjestelmiä itsenäisesti – erityisesti ilman riippuvuutta Yhdysvaltoihin. Tavoite on vaikea tai jopa mahdoton ainakin lyhyellä aikavälillä.
Suomessa ajatus on ottanut vähemmän tulta. On kaikille selvää, ettemme koskaan kykenisi kehittämään kaikkia tarvitsemiamme ohjelmistoja kotimaassa. Suvereniteetin kaltainen mahtipontinen käsite myös sopii huonosti kotimaiseen keskusteluun.
Sen sijaan pitäisi puhua digitaalisesta huoltovarmuudesta. Huoltovarmuus on sitä, että varautumalla ennakkoon selviämme kriiseistä jos niitä tulee. Digitaalinen huoltovarmuus on siis varautumista siihen, että jonkin keskeisen tietojärjestelmän käyttö estyy eri syistä.
Vahvimmin digitaalisen huoltovarmuuden ongelma on tullut viime aikoina esiin keskustelussa hävittäjistä ja muista asejärjestelmistä. Jos hävittäjän toimittajavaltio voi etänä lopettaa päivitykset, sammuttaa koneen ominaisuuksia tai jopa estää sen käytön kokonaan, muodostaa tämä ilmeisen riskin, johon käyttäjävaltion on pakko varautua poliittisesti ja teknisesti.
Aivan sama koskee kuitenkin lähes kaikkia ohjelmistojärjestelmiä. Ja koska kaikki maailman asiat toimivat ohjelmistojen varassa, tämä koskee ihan kaikkea. Ruuantuotantomme, terveydenhoitomme, julkinen liikenne ja sähköjakelumme perustuvat kymmenien tai satojen tietojärjestelmien toimintaan. Lukuisat näistä järjestelmistä ovat välttämättömiä tai yhteiskunnan toiminta menee sekaisin hyvinkin nopeasti.
Näitä riippuvuuksia on eri suuntiin ja mikä pahinta, osa niistä ei ole edes tiedossa. Merkittävin kysymys juuri nyt ovat riippuvuudet yhdysvaltalaisiin yrityksiin. Jokaisella organisaatiolla olisi syytä olla ajantasainen käsitys, mitä tarkoittaisi, jos henkilötietoja ei saisi enää säilyttää amerikkalaisten yritysten hallitsemissa järjestelmissä kuten AWS tai Salesforce. Tai vielä pahempana skenaariona, jos joidenkin järjestelmien tai ohjelmistojen saatavuutta Eurooppaan rajoitettaisiin osana kauppasotaa. Taloudellisesti tuollaisessa rajauksessa ei tietenkään olisi mitään järkeä, mutta eipä ole Kanadan valtausuhkauksissakaan. Myös järjettömään pitää varautua.
Monimutkaisessa maailmassa ajatus omavaraisuudesta ei ole realistinen. Meitä on Suomessa viisi miljoonaa ja vaikka kaikki ryhtyisimme koodereiksi tänään, ei se riittäisi siihen että kykenisimme tuottamaan kaikki järjestelmät, joita tekninen sivilisaatiomme käyttää. Euroopan 500 miljoonaa asukasta on jo vahvempi väestöpohja, mutta teknistä velkaa on niin paljon, että jopa Euroopan tasolla on pakko priorisoida mitä kriittisiä ohjelmistoja tehdään itsenäisesti. Loppujen osalta riippuvuuksia pitää hallita.
Yksi tärkeimmistä keinoista riskien rajaamisessa on käyttää avoimen lähdekoodin järjestelmiä. Avoimen koodin ydinajatus on, että järjestelmän käyttäjä VOI ylläpitää järjestelmää ja tarvittaessa kehittää sitä eteenpäin itsenäisesti. Äärimmäisen pieni osa useimpien järjestelmien käyttäjistä tekee tällaista itsenäistä kehitystä, mutta mahdollisuus on olemassa.
Perinteisen suljetun ohjelmiston tai pilvipalvelun lähdekoodi, johon järjestelmän toiminta on määritelty, on vain sen kehittäjäyrityksen hallussa. Usein järjestelmää ei voi edes operoida ilman kehittäjäyrityksen aktiivista myötävaikutusta. Avoimella lähdekoodilla tämä ehdoton riippuvuus poistuu. Jos järjestelmää kehittänyt tai operoinut yritys katoaa, seuraa siitä varmasti hankaluuksia, mutta korvaava ratkaisu on mahdollinen – ja hyvällä varautumisella siirtymä voi olla jopa sujuva.
Avoin koodi mahdollistaa tai helpottaa varautumissuunnitelmia useita erilaisia riskiskenaarioita vastaan. Jos amerikkalaisten kanssa yhteistyö täytyy lopettaa, voidaan toimia vain Euroopassa. Jos lainsäädäntö kieltää henkilötietojen viennin maasta, voidaan pilvessä toimiva palvelu siirtää kotimaahan. Jos yritys joutuu pakotteiden kohteeksi, voidaan hakea uusi toimittaja. Ja niin edelleen.
Kaikkiin käyttötarpeisiin ei ole olemassa sopivaa avoimen lähdekoodin järjestelmää, mutta yhä useampiin on. Jos kriittinen palvelu on mahdollista toteuttaa perustuen avoimen lähdekoodin järjestelmään, se on yleensä huoltovarmempaa perustaa siihen.
Kaikkien julkisten toimijoiden ja myös yritysten pitäisi tunnistaa digitaaliset riippuvuutensa ja laatia digitaalinen huoltovarmuussuunnitelma, jossa määritellään erilaisten riskien hallintatavat ja toimintasuunnitelmat riskien toteutuessa.
Kirjoittaja toimii toimitusjohtajana yrityksessä, joka mielellään auttaa ottamaan käyttöön ja ylläpitämään avoimen lähdekoodin järjestelmiä.
Kysyin valtuuston kyselytunnilla, mitä Helsinki voi tehdä joukkoliikenteen lipunhintojen laskemiseksi?
Helsingin seudun liikenteen (HSL) vyöhykemallin aikana helsinkiläisten yleisimpien joukkoliikennelippujen hinnat ovat noussee 45%, ratikkalipulla aiemmin kulkeneiden jopa 88%. Tämä on vähentänyt joukkoliikenteen käyttöä ja hidastanut koronasta palautumista.
HSL:n eri lipputyypien hintakehitys vuodesta 2018. Helsingin sisäiset liput ja erityisesti entisen ratikkalipun käyttäjien liput ovat kallistuneet selvästi inflaatiota nopeammin.
Korkeat lippujen hinnat ovat yksi merkittävimmistä keskustan elinvoimaa heikentävistä tekijöistä. Meiltä puuttuu 100 000 joukkoliikenteellä tulevaa ihmistä keskustasta.Ja toisin kuin venäläisten turistien katoaminen tai nettikaupan yleistyminen, se on asia johon kaupunki voi vaikuttaa.
Hiilipäästöjen vähentämiseksi on myös välttämätöntä vähentää autoliikenteen päästöjä tai autoliikenteen määrää. Helmikuussa monet valtuustoryhmät vastustivat autoilun sähköistymisen edistämistä. Ylen haastattelussa kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajat pitivät joukkoliikenteen lippujen hinnan laskemista hyvänä keinona vähentää autoilua ja päästöjä.
HSL:n hallituksen jäsenistä puolet on helsinkiläisiä, mukaan lukien puheenjohtaja. Joulukuussa HSL:n hallitus päätti kuitenkin nostaa lippujen hintoja taas 8 prosentilla. Päätöstä ei olisi syntynyt ilman useiden helsinkiläisten jäsenten kannatusta.
Kysynkin pormestarilta, mitä voimme Helsingissä tehdä, jotta joukkoliikenteen lippujen hintoja saadaan laskettua? Tälle on julkisten tietojen pohjalta kaikkien valtuustoryhmien tuki.
Keskustelussa selvisi, että asialle ei valitettavasti ollut kaikkien valtuustoryhmien tukea. Vihreät luonnollisesti kannattivat joukkoliikenteen hintojen laskemista ja useimmilla muilla puolueilla oli ymmärrystä tätä tavoitetta kohtaan. Mutta Kokoomus ei pitänyt lippujen hintoja ongelmana. Otto Meri jopa korosti, miten hintoja ei SAA laskea. Ikään kuin korkeat hinnat olisivat tavoite itsessään.
Tämän ei ehkä olisi pitänyt yllättää. Onhan kokoomusjohtoinen hallitus päättänyt nostaa joukkoliikenteen arvonlisäveroa ja laskea bensaveroa, tavoitteena tehdä joukkoliikenteestä kalliimpaa suhteessa autoiluun. Niinikään kokoomus on johdonmukaisesti kannattanut korkeampia lippujen hintoja aina kun aiheesta on äänestetty HSL:n hallituksessa. Tämän vuoden alussa syntynyt 8% korotus syntyi äänin 7-7, puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Puheenjohtajana toimi Kokoomuksen Matias Pajula.
Kokoomuksella on ollut koko nelivuotisen kauden kaikki kortit, joilla ratkaista infrakorvauksista syntyvä kärjistyvä rahoituskriisi. HSL:n puheenjohtaja on kokomuslainen. Myös toimitusjohtajana oli pitkään aktiivikokoomuslainen. Kahden suurimman jäsenkunnan pormestari ja kaupunginjohtaja ovat kokoomuspoliitikkoja. Ratkaisumallejakin on esitetty jopa useampia, tiedon puutteesta ei ole kyse. Kriisiä ei vaan ole haluttu ratkaista.
Erityisesti työmatkat tehdään Helsingissä joukkoliikenteellä. Myös kaikkien matkojen osalta joukkoliikenne on henkilöautoa merkittävämpi kulkutapa.
Vaikuttaa siltä, kuin kokoomuksen mielestä joukkoliikenne ei olisi oikeaa liikennettä. Ei, vaikka se on kävelyn jälkeen yleisin kulkutapa Helsingissä, työmatkoilla yleisin. Ja vaikka kaupunki ei toimisi lainkaan ilman joukkoliikennettä. Joka kerta, kun kokoomuslainen sanoo “kaikki liikennemuodot”, hän tarkoittaa autoa.
Kokoomuksen liikennepolitiikka näyttääkin siltä, kuin se koostuisi vain Audilla punaisia päin ajamisesta näyttäen samalla keskisormea kaikille muille. Toivon, että todellisuus on monisyisempi, mutta muut äänet ovat jääneet pahasti paitsioon – jos muita näkökulmia Kokoomuksesta löytyy.
Kuntavaaleissa päätetään paikallisista asioista. Olen käyttänyt toistakymmentä vuotta Helsingin asioiden miettimiseen ja aion myös näissä vaaleissa puhua lähinnä niistä.
Mutta maailmassa on isompiakin asioita, asioita jotka voivat ratkaista sen, käymmekö me täällä neljän vuoden kuluttua taas vaaleja. Maailma luisuu kovaa vauhtia kohti autoritäärisempiä ja väkivaltaisempia aikoja. Vaikka paljon on jo tapahtunut, tämän vuosikymmenen ensimmäinen puolikas saattaa jälkikäteen olla se helpompi puoli.
Olemme Suomessa yhä suuremman uhan alla idästä ja samaan aikaan suurin liittolaisemme lännessä on ….no, kadonnut. Natoon olisi kannattanut liittyä jo aiemmin, nyt sen tuoman turvan jakso jäi kovin lyhyeksi. Eurooppa on Putinin ja Trumpin välissä hankalassa puristuksessa. Ja on ihan mahdollista, että kohta Eurooppa on ainoa sivistyksen ja demokratian majakka maailmassa – siis jos Eurooppa selviää.
Tämä ei ole turhaa alarmismia. Paljon positiivisemmatkin skenaariot ovat mahdollisia. Mutta niin ovat negavtiivisemmatkin. Yhtymäkohtia vuoteen 1938 on jonkin verran ja rakenteet jotka ovat pitäneet yllä rauhaa Euroopassa 80 vuotta ovat yksi toisensa jälkeen sortumisuhan alla. Pahimmillaan Ukrainan pään yli ja sitten meidän päidemme päidemme yli sovitaan kohta Molotov-Ribbentrop-sopimuksen tämän päivän versiota.
Tämä ei missään tapauksessa ole toivottava tulevaisuus. Mutta tällä hetkellä se näyttää erittäin mahdolliselta tulevaisuudelta ja olisi vastuutonta olla varautumatta siihen.
Yksi suuri ero 80 vuoden takaiseen kuitenkin on: Euroopan maat Venäjän länsipuolella eivät sodi keskenään, vaan ovat lähes kaikki vahvasti samalla puolella ja ymmärtävät olevansa tässä pulassa yhdessä. Samassa sotilasliitossa ja saman unionin jäseniä. Euroopan rauhan instituutioista EU on pystyssä ja Nato on antanut eurooppalaisille jäsenilleen kokemusta ja rakenteet toimia yhdessä.
85 vuotta sitten herrat Joachim von Ribbentrop ja Vjatšeslav Molotov sopivat etupiireistä. Stalin tarjosi Krimin kuohuviiniä.
Tässä tilanteessa on päivänselvää, että tarvitsemme kaksi asiaa:
EU:lle kyvyn ohjata tehokkaasti rahaa asetuotantoon ja vahvan yhteyden myös yhteisen puolustuksen koordinointiin, tapahtui se sitten Naton puitteissa tai jotenkin muutoin.
Eurooppalaisten valtioiden vahvan sotilaallisen länsäolon Ukrainassa – ja tarvittaessa muissa itärajan maissa.
Ensimmäinen kohta tarkoittaa EU:n yhteisvelkaa Ukrainan tukemiseksi ja puolustushankintojen kiihdyttämiseksi niin, että fokus on tehokkuudessa eikä protektionismissa. Ymmärrän, että tämä on monelle vaikea pala, mutta nyt on aika herätä todellisuuteen. On mahdoton kuvitella miten rakennettaisiin nopeasti tehokas eurooppalainen puolustus Venäjää vastaan ilman EU:n yhteisvelkaa.
Kolme vuotta sitten vasemmistopuolueet tekivät todella nopean käännöksen Nato-kannoissaan kun todellisuus ympärillä oli muuttunut. Nyt velkaa perinteisesti vastustaneiden oikeistopuolueiden (EU-kriittisistä puhumattakaan) on aika tehdä samanlainen uudelleenarvio. Tuskin siitä kukaan vaaleissa kiittää, mutta jälkikäteen voi itse ajatella, että on ainakin yrittänyt torjua Putinin uhkaa ja sotaa. Jokainen joka vielä vastustaa yhteisvelkaa, on joko Putinin puolella, Putinin hyödyllinen idiootti tai ei vaan ole miettinyt asiaa kunnolla. Kannustan aloittamaan miettimisen!
Toinen kohta on minulle henkilökohtaisesti vaikeampi. Olen kasvanut Suomessa ja Euroopassa, jossa sodan uhka on yhä kauempana menneisyydessä. Kieltäydyin asepalveluksesta ja vietin puoli vuotta vankilassa, koska asevelvollisuus on loukkaus yksilönvapautta kohtaan ja militaristinen eetos pilaa julkista keskustelua ja ajaa yhteiskuntia autoritärismiin. Olen näistä asioista edelleen samaa mieltä, mutta tänä päivänä valitsisin toisin. Vuonna 1999 ei ollut näköpiirissä, että edustuksellinen demokratia (kaikkineen puutteineen) tai huomattavan yksilöllisen vapauden ja turvallisuuden tarjoava järjestelmämme voisi olla kokonaisuudessaan uhattuna. Nyt on.
Putinin tavoiteet ja toimintatapa ovat melko selviä. Hän haluaa kaapata lisää maata ja alistaa lähellä asuvia kansoja vahvemmin kontrolliinsa. Kyse ei ole vain Ukrainasta, vaan jos ensimmäinen domino kaatuu, hän siirtyy seuraavaan. Ja tiedämme kokemuksesta, että hänen kanssaan on hyödytöntä neuvotella, koska hän ei pidä sopimuksia. Siksi ei pidä kysyä, mitä hän haluaa, vaan mitä hän ei halua.
Se mitä hän ei halua, on eurooppalaisten valtojen aseellinen läsnäolo Ukrainassa. Siksi se on parasta mitä nyt voidaan tehdä, ja pelotteena mahdollisesti ainoa kelvollinen korvike USA:n aiemmin Ukrainalle antamalle tuelle. Se lienee myös ainoa keino turvata Ukrainan itsenäisyys, jos jonkinlainen välirauha nyt solmittaisiin.
Koska Putin toimii kuten toimii, tämä ei ole eskalaatiota joka lisää suursodan riskiä, vaan päin vastoin vähentää riskiä, että Putin jatkaa sotaretkeään seuraaviin reunavaltiohin napattuaan Ukrainan. Se mitä hän pelkää, on yhtenäinen Eurooppa joka on valmis vastaamaan hänen uhkaansa. Sitä vastaan hän ei sotilaallisesti pärjää ja se on ainoa syy, miksei hän hyökkää tännekin. Reunavaltioista yksikään tuskin selviäisi yksin.
Siksi Ukrainaan tarvitaan voimakas ja mahdollisimman laaja eurooppalainen sotilaallinen läsnäolo. Mahdollisimman pian, esimerkiksi suojaamaan Läntistä Ukrainaa.
Kehotan kaikkia punnitsemaan näitä kahta kohtaa vakavasti, ja äänestämään ainoastaan puolueita tai vähintään puolueen sisällä ehdokkaita jotka ovat valmiita turvaamaan liberaalin Euroopan tulevaisuuden. Siitä ei päätetä näissä vaaleissa, mutta Putinin ja trumppilaisten kylvämä hajaannus on niin vahvaa, että saatamme olla eurooppalaisen toimintakyvyn suhteen veitsen terällä.
Tämän reunaehdon puitteissa, varsinainen äänestyspäätös kannattaa tehdä paikallisten kysymysten pohjalta. Esimerkiksi jos on sitä mieltä, että koululaisten turvallisuus on tärkeämpää kuin sujuva autoilu, minä olen erinomainen ehdokas!
Jokainen meistä voi tehdä eurooppalaisen sivistyksen ja turvallisuutemme eteen oman osansa. Oma kontribuutioni keskittynee jatkossakin siihen, miten rakennamme kaupunkia joka toimii mahdollisimman hyvin, miten puramme riippuvuutemme fossiilisiin polttoaineisiin, jotka tuodaan vihamielisistä tai mahdollisesti vihamielisistä valtioista sekä miten rakennamme tietojärjestelmiä, jotka tarjoavat meille parempaa digitaalista suvereniteettia Suomessa ja Euroopassa. Nämä ovat pienempiä asioita kuin globaalit kysymykset, mutta näistä kuntavaaleissa päätetään.
10 vuotta sitten kirjoitin kuinka julkisia tietojärjestelmiä pitäisi hankkia. Kuinka pitää miettiä mitä tekee, välttää toimittajalukkoa ja mikäli pitää koodata uutta, tehdä se ensisijaisesti avoimena koodina.
Sain myös jonkin verran edistettyä asiaa, muun muassa Helsinki on julkaissut erilaisia pienempiä ratkaisuja avoimena koodina, muun muassa Varaamon ja Palvelukartan. Suosikkiesimerkkini avoimen koodin hyödyistä on kuitenkin eVaka – Espoon alkujaan kehittämä varhaiskasvatuksen järjestelmä, jota käyttää jo 19 kuntaa. Ajassa jossa Helsinki käytti 32 miljoonaa epäonnistuneeseen hankkeeseensa, eVaka on saatu 12 miljoonalla rakennettua ja leviämään uusille kunnille.
Viime syksynä kirjoitin taas julkisista softahankinnoista ja miten niitä kannattaa tehdä. Ja teoilla on seurauksia.
Tänään aloitin Haltu Oy:n toimitusjohtajana. Haltu on 15v vanha tamperelainen softafirma, jonka uusi strategia on viedä käytäntöön sitä, mitä yllä kirjoitin. Ja perustajat katsoivat, että minä voisin olla paras vetäjä tälle strategialle. Ja sen verran omahyväinen ehkä olen, että itsekin aloin siihen uskoa. Lisäksi firman arvot ja toimintatavat vastaavat monelta osin todella hyvin sitä mitä itse ajattelen. Strategian ytimenä on varmistaa, että asiakkaan eivät ole toimittajalukossa, vaan voivat myös vaihtaa toimittajaa.
Haltu pyrkii tuotteistamaan avoimen lähdekoodin ratkaisuja helposti ostettaviksi paketeiksi. Päätuottemme on yllä mainittu eVaka. Haltu ei ole sitä koodannut eikä koodaa. Mutta kyllä ylläpitää ja auttaa käyttöönotossa. Tänään aloitin kertomalla noin sadalle varhaiskasvatuksen ammattilaiselle, miten voisimme auttaa juuri heidän kunkin kuntaa.
Jatkan Helsingin valtuustossa ja muissa rooleissani, mutta jatkossa tulee siis vietettyä aikaa myös Tampereella. Ja epäilemättä kirjoitettua taas vähän enemmän softajuttuja.
Helsinki ei aiemmista yrityksistäni huolimatta käytä eVakaa. Toivon kaupungin tulevaisuudessa sitä käyttävän, mutta jos näin käy, Helsinki hankkinee tarvitsemansa koodauksen ja ylläpidon isommilta firmoilta. Itse en myy Helsingin suuntaan mitään.
Eli jos kaipaat hyvää softaa varhaiskasvatukseen, täs ois siulle sellainen!
Tai jos on idea, mitä avointa koodia haluaisit julkishallinnossa ottaa käyttöön, niin ota yhteyttä!
Otso Kivekäs
Toimitusjohtaja
Haltu Oy
otso.kivekas@haltu.fi
+358-443336338
Merenkulku on Euroopassa tullut päästökaupan piiriin alkaen tämän vuoden alusta ja laajentuen parin seuraavan vuoden aikana kaikkiin isoihin laivoihin ja niiden päästöihin. Muutokset merenkulussa alkavat nyt näkyä.
Päivän Turun sanomissa Viking Linen toimitusjohtaja Hanses kertoo, että he suunnittelevat sähkölaivaa Helsingin ja Tallinnan väliseen liikenteeseen. Avoimia kysymyksiä on vielä paljon, alkaen siitä miten ja milloin laiva ladataan. Helsinki-Tallinna -liikenteessä kun pysähdykset satamissa ovat aika lyhyitä, eikä verkosta helposti saa riittävää kapasiteettia.
Lasketaanpa julkisilla luvuilla. Ja jottei puhuttaisi vain yhdestä yhtiöstä, käytetään referenssinä Helsinki-Tallinna-välin uusinta laivaa Tallinkin MyStaria, koska se on moderni ja tehokas LNG-alus. MyStarin päästöt vuonna 2023 olivat 53 668 tonnia co2, eli 568 kiloa per merimaili. Nykyisellä noin 70 euron päästöhinnalla vuosikustannus on 3,8 miljoonaa euroa.
Viking XPRS vuodelta 2008 liikennöi nykyään Helsingistä Tallinnaan. Kuva: Wikipedia
Matkustajia MyStar kuljetti lahden yli 1,7 miljoonaa, joten matkaa kohden (jos unohdamme rahdin ja autot) päästöt maksoivat 2,2 euroa per matka. Suhteessa parinkympin lipunhintaan tämä ei ole suuri kulu. Lisäksi Tallink laskuttaa jokaisen lipun yhteydessä 4,9 € polttoaine- ja päästömaksun kaikilta asiakkailta. Kun vielä huomioidaan, että suurin tuotto tulee myynnistä laivalla, niin matkustajiin päästömaksu vielä tällä tasolla tuskin hirveästi vaikuttaa.
Laivainvestointeihin se sen sijaan voi jo vaikuttaakin. 30 vuoden ajalle laskettuna ja 5% diskontolla päästökustannuksen nettonykyarvo on vajaat 60 miljoonaa euroa. Päästöoikeuksien hinta tuskin pysyy nykytasolla, joten varovaista on laskea vähintään kaksinkertaisen hinnan mukaan, 120 miljoonaa. MyStarin rakentaminen maksoi 250 miljoonaa, joten tämä varautuminen 120 miljoonan lisäkuluun on uusille vastaaville investoinneille jo huomattava rasite.
Toisin sanoen uutta fossiililaivaa ei kannata tehdä, jos vaan on mitään vaihtoehtoja. Ja itse asiassa MyStarinkin käyttövoimaa voidaan myöhemmin muuttaa, biokaasuun helposti, muihin ratkaisuihin muutostöillä.
Helsingin ja Tallinnan välillä todennäköinen energiaratkaisu tulevaisuudessa on sähköakku, jota Viking Linekin siis suunnittelee. Eli sen sijaan että laiva tuottaisi moottoreihinsa tarvitsemansa sähkön itse, sähkö tuotettaisiin maissa ja ladattaisiin laivan akkuihin. Reitti on riittävän lyhyt, että jo nykyisellä akkutekniikalla sen ajaminen on mahdollista. Vaikeus on lataaminen.
MyStarin kääntöaika Helsingin ja Tallinnan satamassa on alle tunnin, eli vajaassa tunnissa saadaan kaikki matkustajat ja rekat ulos, uudet sisään ja kaikki laivan tarvitsema huolto tehtyä. Tämä lyhyt kääntöaika on sekä sataman että varustamon ylpeydenaihe ja välttämätön osa laivan bisnesmallia, koska sen ansiosta MyStar voi ajaa lahden yli kolme kertaa päivässä kumpaankin suuntaan.
Sähkön lataamisen kannalta lyhyt kääntöaika on sen sijaan ongelma. MyStarin kokoinen suuri autolautta tarvitsee energiaa lahden ylitykseen noin 100 MWh. Jotta sen lataisi 45 minuutissa, tarvitaan 130 MW tehoinen sähkönsiirto. Tällaista tehoa ei ole noin vain saatavilla. Esimerkiksi suljettava Salmisaaren hiilivoimala tuottaa sähköä 160MW teholla, eli jos voimala säilytettäisiin ja pistettäisiin päälle aina kun laiva lataa, mutta muulloin sammutettaisiin, se riittäisi. Voimala ollaan kuitenkin sulkemassa, eikä hiilivoimalaa sitäpaitsi voi käynnistellä noin (ja ihan samat päästömaksut siitä hiilestäkin tulisi).
Käytännössä realistisin ratkaisu nopealle sähkölaivalle lienee laiturilla odottava akku, jota ladataan koko ajan tasaisesti ja joka purkaa nopeasti sähköä laivaan aina kun se on laiturissa. Sellaisia ei kuitenkaan vielä ole ja tässä on joukko teknisiä ja turvallisuuskysymyksiä ratkottavana. Mitä pienemmäksi tarvittavan enegiamäärän saa, sen helpommaksi yhtälö muuttuu. Keinoja on laivan pohjan muotoilu, laivan keventäminen ja hidastaminen, joista viimeinen on kuitenkin vaikea yhdistää nopean liikenteen konseptiin.
Toinen vaihtoehto on hidastaa latausta. Yksi mahdollinen konsepti olisi trailerilautta Vuosaaresta Muugaan. Trailereiden lei rekan irtoperien lastaaminen on joka tapauksessa hidasta, joten myös lataus voi olla hitaampaa. Ja jos liikennekin on hitaampaa, esim 2 vuoroa päivässä, niin sähkön ja sitä myöten kalliiden akkujen sekä hankalan latauksen tarve vähenee. Tämä ei ratkaise matkustajien tai rekkojenkaan liikennetarvetta kuin osin, mutta voisi olla mahdollinen helpoin konsepti aloittaa sähköliikenne Tallinnaan.
Pidemmille matkoille päästöoikeuksien vaikutus on hankalampi. Helsingistä Tukholmaan ei sähköllä liikennöinti ole realistista nykytekniikalla. Vaihtoehtona voisivat olla synteettiset polttoaineet, mutta ne ovat ainakin toistaiseksi ja luultavasti pysyvästi vähintään yhtä kalliita kuin päästöoikeudet tällä hetkellä. Viking Linen Hansen pohtiikin, että “Tulevaisuudessa Helsingin ja Tukholman välillä saattaisi liikennöidä vain yksi yhtiön laiva.”
Tulevaisuus laivaliikenteen näkökulmasta on siis melko epäselvä. Sataman ja kaupungin kannalta yksi asia on varma: muutoksia on tulossa, emmekä kaikin osin tiedä vielä, millaisia. On mahdollista, että Helsingin ja Tallinnan välinen liikenne jatkuu hyvinkin nykyisen kaltaisena mutta sähköllä. Toisaalta se saattaa muuttua toisenlaiseksikin. Joka tapauksessa suurin osa laivoista tulee vaihtumaan. Tukholman liikenteen tulevaisuus on vielä epäselvempi.
Parasta mitä voi tehdä, on varautua erilaisiin tulevaisuuksiin ja varoa ratkaisuja, jotka perustuvat oletukseen vain yhdestä mahdollisesta tulevaisuudesta.
Kirjoittaja on Helsingin sataman hallituksen varapuheenjohtaja
Taivallahden koulu on palaamassa väistöstä vuodenvaihteesta takaisin Mechelininkadun varteen. Koulun vanhemmat ovat huolissaan liikenneturvallisuudesta ja heidän keräämässään addressissa on jo satoja nimiä.
Mechelininkatu on pääkatu, jolla on merkittävä liikennemäärä. Taivallahden koulun kohdalla liikenne on kuitenkin jo selvästi vähäisempää kuin eteläosalla. Paras ratkaisu olisi Mechelininkadun kaventaminen 1+1-kaistaiseksi koulun kohdalla.
Mechelininkatu on turhan avoin kiihdytysbaana koulun kohdalla
Vanhemmat ehdottavat myös
30 km/h nopeusrajoitus Mechelininkadulle koulun kohdalle tai laajemmin
Selkeät ja isot katumerkinnät 30 km/h sekä KOULU-merkinnät katuun ja liikennemerkein.
Hidastetöyssyt koulun läheisyyteen
Caloniuksenkadun ja Mechelininkadun risteyksen liikennejärjestelyjen muuttaminen jalankulkijoille turvallisemmiksi
Myös muiden Mechelininkadun varren risteyksien turvallisuuden parantaminen, erityisesti Mechelininkatu ja Pohjoinen Rautatiekatu
Tiedotus alueen asukkaille, koululle ja toimijoille toimien edistymisestä sekä aikataulusta.
Aiemman valtuustoaloitteen vastauksessa todettiin, että pääkatujen varrella sijaitsevien koulujen kohdalla on mahdollista pistemäisesti alentaa nopeusrajoitusta, lisätä kameravalvontaa ja muutoin parantaa kadunylitysten turvallisuutta.
Kaikkia näitä keinoja tulisi arvioida. Osa ratkaisuista saattaa hidastaa autoliikennettä. Hidastusvaikutus tulisi arvioida, jotta sitä voidaan suhteuttaa lasten turvallisuudelle syntyvään hyötyyn.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Taivallahden koulun kohdalla arvioidaan ylläkuvatut ja mahdolliset muut turvallisuustoimet ja toteutetaan nopeasti ne mitkä on nopeasti toteutettavissa ja valmistellaan myös enemmän aikaa vaativia muutoksia.
Otso Kivekäs
Tein ylläolevan aloitteen valtuustossa 28.11.2024. Sen allekirjoitti 29 valtuutettua kuudesta eri puolueesta salin kummaltakin laidalta, mikä osoittaa, että lasten turvallisuus on useimmissa puolueissa jaettu tavoite.
Aloitteen vastausaika on kahdeksan kuukautta, eikä mikään takaa että aloitteesta seuraa muuta kuin vastaus. Se on siis konkreettiseen tarpeeseen yksinään liian hidas työkalu. Mutta pelkkä aloitteen olemassaolo antaa jo perusteen käydä keskustelua myös nopeammista toimista. Ja vanhempien addressin tavoin se luo julkista painetta toimia.
Tarkoitukseni on seuraavaksi soittaa liikennesuunnittelupäällikölle ja pyytää, että voitaisiin selvittää mitä on tehtävissä jo koulujen alkuun mennessä tammikuussa. Onnistuin vastaavaan tapaan samaan Mäkelänkadulle madalletun rajoituksen ja tehovalvontaa kun Käpylän koulu siirtyi väistöön.
Perussuomalaisten pormestariehdokas Wille Rydman sanoo, että Helsingin väestökehitys on murhaava, mutta mitä hän mahtaa tarkoittaa sillä?
Helsinki kasvoi viime vuonna yli 10 000 asukkaalla. Perinteisesti kasvua pidetään elinvoiman merkkinä, menestyvät kaupungit kasvavat ja kasvavat kaupungit yleensä menestyvät.
Toisaalta 216 Suomen kunnassa väkiluku laski. Helsinkiin muutti kotimaasta 36 000 ihmistä. Jos he olisivat pysyneet siellä missä olivat, ehkä muutaman näistä kunnista tulevaisuus näyttäisi valoisalta. Tarkoittiko Rydman siis, että Helsinki murhaa pienten kuntien väestökehityksen olemalla liian houkutteleva, liian hyvä paikka asua?
Itse en ajattele näin. Ihmisillä pitää olla oikeus muuttaa minne haluavat ja on koko maan etu että Helsinki on elinvoimainen pääkaupunki. Pienten kuntien hiipuva väestökehitys pitää ratkaista toimilla siellä, jotta useampi haluaisi sinne muuttaa. Korkeampi maahanmuutto on tässä auttanut muissa pohjoismaissa. En itse toimi valtiolisela tasolla, mutta elinkeinoministerinä Rydman voi pyrkiä lisäämään maahanmuttoa ja edistämään myös pienten kuntien kiinnostavuutta maahanmuuton kohteina.
Vai tarkoittiko hän, että Helsinkiin muuttaa vääränlaisia ihmisiä? Puhutaan alueiden eriytymisestä eli segregaatiosta, kun hyvätuloiset muuttavat yhteen suuntaan ja pienituloiset toiseen. Jos Helsingin seudun kunnat erityivät hyvinvoiviin ja huono-osaisiin, se ei lupaa hyvää.
Helsingissä ylimmän tulokymmenyksen väestön osuus on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2012 ja on nyt jo 17,8%. Samaan aikaan alimman tulokymmenyksen väestön osuus on pienentynyt ja muut pysyneet suunnilleen ennallaan. Ainoa toinen merkittävä kasvaja on toiseksi suurin tulokymmenys.
Vastaavasti kaikissa muissa Helsingin seudun kunnissa hyvätuloisimman kymmenyksen osuus väestöstä on laskenut. Nopeinta lasku on Espoossa ja Keravalla. Monissa kasvavissa kehyskunnissa jopa hyvätuloisten absoluuttinen määrä on laskenut.
Helsingin seudun kasvu tulokymmenyksittäin 2012-2022. Ylimmän tulokymmenyksen kasvusta 89% tuli Helsinkiin ja kahdesta seuraavastakin yli puolet. Hyväosaisuus siis keskittyy voimakkaasti.
Tulokymmenykset ovat suhteessa valtakunnalliseen tulonjakoon kunakin vuonna, lähde Tilastokeskus
Minäkin olen huolissani tästä kehityksestä. Ei ole Helsingille eikä seudulle hyväksi, jos kaikki hyvätuloiset pakkautuvat Helsinkiin ja työntävät pienempituloisia tietän kauemmas. Me tarvitsemme Helsingissä myös matalammin palkattujen töiden tekijöitä ja heillekin pitäisi olla asuntoja. Ainoa varsinainen lääke jota tähän keksin on rakentaa mahdollisimman paljon, jotta myös pienempituloisilla olisi mahdollisuus asua Helsingissä.
Mielelläni teen hyvää yhteistyötä tämän päämäärän eteen myös Rydmanin kanssa! En silti sanoisi että Helsinki olisi murhaamassa naapurikuntia. Ennemmin tavoittelisin yhdessä menestyvää Helsingin seutua!
