Taannoinen kirjoitukseni sairaaloiden tietojärjestelmistä sai jonkin verran huomiota, ja myös Hesari innostui aiheesta eilen kirjoittamaan. Eniten huomiota on saanut Accenturen toiminta ja sen moraaliset aspektit. Se on lopulta kuitenkin vain sivujuonne. Oikea ongelma on siinä, miten tietojärjestelmiä ostetaan, ei siinä miten niitä myydään.
Tilanne ei juuri muuttuisi, vaikka järjestelmäksi valittaisiinkin Cerner ja toimittajaksi Logica, tai vaikka Effica ja Tieto. HUS on joka tapauksessa ostamassa yhtä järjestelmää yhdeltä toimijalta, joka samainen toimija tulee sitten toimittamaan myös järjestelmän kustomoinnit, uudet versiot ja tulevaisuudessa tarvittavat lisätoiminnallisuudet. Koska on vain yksi toimittaja, joka voi ne toimittaa.
Tätä kutsutaan toimittajaloukuksi (engl. vendor lock-in). Se tarkoittaa tilannetta, johon varomaton tietojärjestelmän ostaja joutuu valittuaan järjestelmälle toimittajan: kaikki muutostyöt on pakko ostaa samalta toimittajalta, ja tämä voi rahastaa niillä lähes miten haluaa. Myös huono laatu ja hitaus ongelmien korjaamisessa kulkevat yleensä käsi kädessä toimittajaloukon kanssa.
Alalla vuosikymmeniä toiminuttu myyjää lainatakseni, ”Suomessa on haluttu rakentaa järjestelmä, jossa tuotteet myydään halvalla ja raha tehdään ylläpidolla sekä muutostöillä”. Toimittajan vaihtaminen ei siis ratkaise ongelmia.
Koska koen tietynlaista vastuuta myös ratkaista esiin nostamani ongelmat, esittelen tässä kolme tapaa, jolla HUS voisi yhden toimittajan loukun välttää.
Lähtökohta on, että tietojärjestelmä ei koskaan ole valmis tuote. Sitä ei voi ostaa valmiina ja ”vain käyttää”, vaan käyttöönotto on raskas prosessi, jossa sekä muutetaan järjestelmää että muutetaan organisaation toimintatapoja. Ja käyttöönoton jälkeen muutostarpeet jatkuvat. Unohtuneita tarpeita huomataan, ja uusia syntyy.
Mutta tässä ne kolme optiota HUS:lle
Optio 1) sorsat käteen
Mikäli HUSilla olisi pääsy ja käyttöoikeus ostamansa järjestelmän lähdekoodiin, voisi sairaanhoitopiiri teettää haluamansa muutokset kenellä haluaa, tai vaikka tehdä ne omassa IT-organisaatiossa. Tällöin muutostyöt eivät olisi yhtä hitaita ja kalliita, koska niitä tilattaessa vallitsisi ainakin jossain määrin aito kilpailutilanne.
Toki järjestelmän alkuperäisellä tekijällä (ja muilla sen kanssa työskennelleillä) olisi etulyöntiasema, mutta se olisi merkittävästi nykytilannetta pienempi. Toimittajan vaihtamisen kustannus ei olisi satoja miljoonia, vaan ehkä vain satoja tuhansia, joten mahdollisuudet rahastamiseen tai slarvaamiseen olisivat selvästi pienemmät.
Tämä on se ratkaisu, jota aiemmassa kirjoituksessani ehdotin. Käytännössä tämä vaatisi yhtä lisäehtoa tietojärjestelmän kilpailutukseen: ”Osana kauppaa ostaja haluaa järjestelmän koko lähdekoodin, tarvittavat ohjeet ja koulutuksen sen käyttöön sekä oikeuden tehdä itse tai teettää muutostöitä vapaasti haluamallaan toimittajalla.” Juridisesti sitovana ehto olisi varmasti paljon pidempi, mutta olennainen sisältö on tuossa.
On epävarmaa, suostuisivatko ulkomaiset toimijat kuten Epic tai Cerner tällaiseen ehtoon. Voi olla, että eivät. Kotimaiset toimijat luultavasti suostuisivat: jos kukaan ei heiltä enää ostaisi tietojärjestelmää kuin sikaa säkissä, joutuisivat he myymään sitä sisuskaluineen kaikkineen. Palkinto on liian suuri, jotta Tieto tai Logica heittäisi pyyhkeen kehään.
Optio 2) open source
Toinen vaihtoehto on avoin lähdekoodi. HUS voisi vaatia ehtona, että ostettavan järjestelmän koko lähdekoodi julkaistaan avoimella lisenssillä. Tämä poikkeaa ensimmäisestä vaihtoehdosta siinä, että myös muut kuin HUS pääsisivät käyttämään koodia. Eniten hyötyisivät muut sairaanhoitopiirit, jotka saisivat HUSin järjestelmän käyttöönsä ilmaiseksi, mutta myös HUS hyötyisi, koska avoimuus tehostaa kehitystyötä monin tavoin. Sitä paitsi HUS saisi sitten muiden muutostyöt myös itselleen käyttöön.
Kehityksen lähtökohtana voisi toimia jokin nykyinen potilastietojärjestelmä, valmis avoimen lähdekoodin järjestelmä, kuten USA:n veteraaniterveydenhuollon VistA, tai se voitaisiin kasata tyhjältä pöydältä. Yksikään ratkaisu ei ole ongelmaton. Nykyiset järjestelmät ovat juuri niitä, joita kovasti kritisoidaan, eikä toimittajien halukkuudesta avata koodinsa ole mitään varmuutta. VistA taas sisältää samaa arkaaista MUMPS-kieltä kuin EPICkin eikä amerikkalaisena välttämättä sovellu suoraan Suomen terveydenhuolto-organisaatioon. Ja tyhjältä pöydältä kehittäminen on aina työlästä ja osin riskaapelia.
Optio 3) pilkonta, rajapinnat ja vahva yhteistyö
Tanskassa terveydenhuoltoalan tietojärjestelmät ostetaan pienehköissä osissa: yksi järjestelmä kerrallaan. Eri sairaanhoitopiirit ostavat kuka mistäkin. Alan toimijat – niin yritykset kuin viranomaisetkin – määrittelevät yhteistyössä rajapinnat ja tiedonsiirtostandardit, joita noudattaen järjestelmät toimivat sulavasti yhteen. Kokonaisuutena Tanskassa on ”ekosysteemi” terveydenhuoltoalan tietotekniikkaa tekeviä yrityksiä.
Paperilla järjestelmä kuulostaa melko samantapaiselta kuin Suomessakin. Erona on, että Tanskassa se toimii, kun suomalainen terveydenhuollon IT on katastrofi. Juutit siis ilmeisesti tekevät jotain oikein.
Jari Forsström et al kuvaavat raportissa ”Terveydenhuollon tietojärjestelmät ja Suomi” miten Tanskan ja Ruotsin vastaavat alat toimivat, sekä esittävät näkökantoja siitä, miten potilastietojärjestelmien uudistusta tulisi Suomessa tehdä. Heidän keskeinen johtopäätöksensä on:
- Terveydenhuollon kokonaisjärjestelmään sisältyy suuria riskejä.
- Hajautetuista ratkaisuista, ohjelmistojen ekosysteemistä, on pohjoismaista hyviä kokemuksia.
- Terveydenhuollon tietojärjestelmäkustannuksista noin puolet koostuu henkilötyöstä, joten toimialalla on merkittävä työllistävä vaikutus. Suomalaisen IT-osaamisen taso on korkea ja sitä tulisi voida hyödyntää näin mittavassa kansallisessa hankkeessa.
Käytännössä Suomessa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pitäisi ottaa vetovastuu ja johtava rooli sairaanhoidon tietojärjestelmäekosysteemin kehittämisestä. Samaan tapaan kuin Tanskan Medcomilla on. THL tosin on taustaltaan tutkimusorganisaatio, eikä muutos ohjaavaksi viranomaiseksi varmasti olisi sille ihan helppo.
Hajautetummassa kehityksessäkin on riskinsä. Jos halua yhteentoimivuuteen ei ole, ei sitä myöskään synny. Standardit voidaan määritellä paitsi hyvin, myös huonosti. Järjestelmiä hankittaessa pitää myös oikeasti ymmärtää, mitä ollaan hankkimassa ja miten se suhtautuu muihin jo hankittuihin järjestelmiin. Tanskassa on saatu aikaan koko alaa koskeva yhteinen henki ja halu tehdä yhdessä järjestelmistä hyviä. Suomesta tämä toistaiseksi puuttuu.
 |
Perinteinen ja moderni terveydenhuollon tietojärjestelmän arkkitehtuuri Forsströmin et. al mukaan. Suomessa käytössä olevat ja Sirius-hankkeessa ehdotetut uudet järjestelmät perustuvat vanhaan monoliittiseen arkkitehtuuriin. |
Johtopäätökset
Kaikille kolmelle vaihtoehdolle on yhteistä, että ostaja joutuu tekemään selvästi nykyistä enemmän ja parempaa työtä. Tilaajan puolelle pöytää tarvitaan nykyistä enemmän ammattitaitoa sekä sairaalan hallinnoinnista että erityisesti nykyaikaisesta tietojärjestelmien kehittämisestä.
Tietojärjestelmät muodostavat nykyään organisaation kuin organisaation toiminnan ytimen. Ne ovat se luuranko, jonka varassa organisaatiot liikkuvat. Jos ei tietojärjestelmää soviteta organisaation toimintatapaan, täytyy toimintatavat sovittaa järjestelmään.
On vaarallista fantasiaa kuvitella, että tällaisen ydintoiminnon voisi ostaa valmiina ulkoa ymmärtämättä sen toimintaa itse. Ajatus ulkomaisesta potilastietojärjestelmästä, joka ”vaan toimii” on hopealuoti: fiktiivinen ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Se on käärmeöljyä, ei lääketiedettä.
Ihmepillereitä ei ole, vaan terveys perustuu elämäntapoihin; samaan tapaan potilastietojärjestelmän toiminta perustuu organisaation toimintatapoihin. Mikään ratkaisu, jossa ei muuteta sairaanhoitopiirien tapaa ostaa ja tuottaa tietojärjestelmiä, ei tule ratkaisemaan ongelmia.
Kaikki kolme ehdotusta sisältävät myös ongelmia ja riskejä. Yksikään niistä ei ratkaise terveydenhuoltoalan nykyisiä ongelmia mitenkään itsestäänselvästi. Siksi paras mitä osaan suositella on, että jokaista näistä vaihtoehdoista – ja muitakin – tutkitaan tosissaan, ja etsitään paras mahdollinen tapa välttää toimittajaloukku.
Sillä jos jokin on varmaa, niin se, että perinteisenä könttäkauppana ei Suomessa tulla koskaan ostamaan onnistunutta potilastietojärjestelmää. Epäonnistuminen on prosessin sisäänrakennettu ominaisuus.
Tietojärjestelmistä päättää viime kädessä HUSin hallitus. En kehota häiritsemään kenenkään kesälomaa, mutta meillä, jotka ymmärrämme tietojärjestelmiä on vastuu, että he tietävät mistä ovat päättämässä.
Edistääkseni asiaa loin adressin, jonka toivon lukijoiden allekirjoittavan. Siinä vaaditaan HUSin hallitusta selvittämään mahdollisuudet välttää toimittajaloukku. Mitään yksittäistä nimenomaista ratkaisutapaa ei vaadita, ainoastaan katastrofaalisen virheen välttämistä. Addressi toimitetaan alkusyksystä HUSin hallitukselle.
Keskustelualustaksi loin myös Facebook-ryhmän Terveydenhuollon IT korjattava. Liittykää sinnekin, ketkä FB:tä harrastatte ja haluatte aihetta seurata.
Kolmantena tapana vaikuttaa ovat vaalit. Kysykää ehdokkailta, mitä he aikovat tehdä, jotta terveydenhuollon IT-järjestelmien katastrofi saadaan tulevina vuosina korjattua. Erityisesti kysykää tätä sairaanhoitopiirien hallituksissa istuvilta.