Jaettavuudesta, todellisuudesta ja sosiaalisesta mediasta noin yleensä

Tänä jouluna sosiaalisessa mediassa on kiertänyt Luke O’Neilin artikkeli ”The Year we Broke Internet – An explantion. An apology. A plea.”

Sitä on levittänyt moni toimittaja tai nettijulkisuuden amatööri vähän eri näkökulmista. Mihin artikkeli antaakin mahdollisuuksia, koska siinä käsitellään kysymystä journalismista sosiaalisessa mediassa laveasti (ja journalismikin pitää nyt ymmärtää laveasti, jotta pyramidikuvameemit lasketaan journalismiksi)

O’Neilin monista jaettavaksi tarkoitetuista soundbiteistä tartun nyt yhteen:

”Among all the things I’ve written this year, the ones that took the least amount of time and effort usually did the most traffic. The more in-depth, reported pieces didn’t stand a chance against riffs on things predestined to go viral.”

Tässä tiivistyy ehkä parhaiten tekstin pääteesi – että on olemassa hyvää journalismia, ja on olemassa netissä hyvin leviävää journalismia, ja että kun lähestyt näistä toista, siirryt samalla kauemmas toisesta.

Kirjoituksen faktat ovat varmasti tosia – siksi paljon tilaa hän käyttää hölynpölyn levittämisen kritiikkiin – mutta en jakaa hänen käsitystään siitä, mitä internetin ja sosiaalisen median journalismi on. En koe hänen dikotomiaansa oikeaksi, enkä osaa jakaa myöskään hänen katkeraa sävyään. Selitän asian omakohtaisella esimerkillä

Lunta pyramideilla, O'Neilin suosikkiesimerkki hölynpöly"journalismista"
Lunta pyramideilla, O’Neilin suosikkiesimerkki hölynpöly”journalismista”. (lkuvan taustat tässä)

Artikkeli innoitti minut selaamaan läpi blogini suosituimmat tekstit. Jako- ja tykkäysmäärät ovat hukkuneet Bloggerin uudistuksissa ja wordpressiin siirtymässä, mutta Google Analyticsista sain lukukertojen määrän, joten se toimikoon nyt heuristiikkana.

  1. Kuvitettu pikaopas risteyspyöräilyyn (2010): 46 300 lukukertaa

    Tekstin taustalla on noin 30 tunnin työ kahlaten läpi lakia, selittäen ja piirtäen laintulkintaa. Saavutti suuren suosion heti, mutta yli 60% hiteistä on tullut ensimmäisen vuoden jälkeen.

  2. Kaikki mielipiteet eivät ole saman arvoisia (2012): 28 300 lukukertaa

    Kevyt irvailupostaus, joka purkaa turhautumista siihen, miten hömppää käsitellään verrattavana faktoihin. Vahvasti viraalipostaus, joka lähtee leviämään sosiaalisessa mediassa aina välillä. Kaksi kolmannesta lukijoista tullut ensimmäisen kuukauden jälkeen.

  3. Epic fail, eli sairaaloiden IT eilen, tänään ja huomenna (2012): 18 300 lukukertaa

    Toinen todella työläs (ja pitkä) postaus. Lukijoista vajaa puolet ensimmäisen kuukauden aikana, nousee esiin aina kun aiheesta puhutaan. Pääsi Hesarin pääuutiseksi kuukauden julkaisun jälkeen. Vaikutuksiltaan ehkä merkittävin tekstini; sysäsi liikkeelle muutoksen, jossa julkishallinnon IT-ostoista tuli poliittinen asia ja niitä ajatellaan eri tavoin.

  4. Käänne Helsingin liikennepolitiikassa (2013): 15 800 lukukertaa

    Tekstinä melko nopeasti kirjoitettu, mutta summaa kuukauden raskaiden neuvottelujen tulokset ja mitä saavutettiin. Poikkea listan muista teksteistä siinä, että merkittävyys on asioissa joita raportoidaan, eikä puhtaasti tekstin itsensä varassa (vaikka toki myös asioiden tulkinnalla on väliä). Eniten yhdessä päivässä lukukertoja kerännyt tekstini (11 000), ensimmäisen viikon jälkeen lukijamäärä muutamia satoja kuussa.

  5. Ihmisvihan iglu (2012): 12 800 lukukertaa

    Toinen viraalipostaus, joka leviää aina välillä. Analysoi julkisen tilan problematiikkaa melko melodramaattisin sanankääntein, sisältäen runsaasti kevyesti verhottuja viittauksia. Puolet lukijoista ensimmäisen kuukauden aikana.

Viiden kärjestä kaksi on vaatinut useiden työpäivien työn kirjoittamiseen, ja kolmaskin, jos lasketaan työni jonka tuloksia raportoin. Kaksi on yhdessä illassa viraaliksi kirjoitettuja tekstejä, mutta niissäkin taustalla tarkistetut faktat ja huolellinen lähteistys. Ja vain yksi teksteistä on saanut enemmistön lukijoistaan ensimmäisen kuukauden aikana, muita jaetaan ja tykätään yhä uudestaan.

Se mikä kaikkia tekstejä yhdistää on, että jokainen niistä kuvaa jonkin rajatun asian maailmasta kattavasti ja hyvin, tavalla jota ei yleensä tarvitse myöhemmin kauheasti täydentää. Lisäksi niistä jokainen myös luo sosiaalista todellisuutta, esittää tulkinnan siitä, mikä maailmassa on olennaista, mikä on ongelma tai mikä hyvä idea. Tekstejä jaetaan, koska ne on tarkoitettu jaettaviksi: jokainen niitä jakava myös käyttää niitä välineenä sosiaalisen todellisuuden rakentamiseen, itsemäärittelyyn, kavereidensa valistamiseen tai sen sellaiseen. Hyvin leviävä teksti ei niinkään pyri objektiiviseen todellisuuden kuvaamiseen, kuin sen luomiseen.

(onko joku muuten nähnyt oikeaa tutkimusta siitä, miksi ihmiset jakavat niitä linkkejä joita jakavat? pistäkää linkkiä)

Tämä on se miten minä näen sosiaalisen median tulevaisuuden. Jaettavuus ei ole asiasisällön vastakohta, vaan siitä lähes riippumaton ominaisuus. O’Neilin maalaama synkkä kuva ammattijournalismin kiihtyvästä rappiosta sosiaalisessa mediassa on varmasti osa todellisuudesta, mutta vain osa. Siinä osassa sosiaalista mediaa jossa minä elän, huolella tehdyt taustatyöt korreloivat vahvasti lukijamäärän kanssa.

Internet ja erityisesti sosiaalinen media on vienyt journalismin murrokseen. Enkä nyt puhu monikanavajulkaisemisesta tai kiristyneestä työtahdista. Merkittävin muutos on, että perinteinen ajatus ammattijournalisteista portinvartijoina tietoon on katoamassa. Tätähän O’neillin siteeraama hömppäsivun päätoimittajakin sanoo: “We reject the idea that the media elite or people who have been trained in a certain way somehow have the monopoly on editorial judgment.”

Seuraus ei kuitenkaan ole pelkästään hassun hölynpölyn ja juorujen levitystä. Kun ihmiset tottuvat tiedon-, tekstin ja muun ”sisällön” luomisen ja levittämisen työkaluihin jotka miellä kaikilla nykyään on, monenlaisia luomisen, jakamisen ja yhteistyön malleja on syntynyt ja syntyy. Sanottakoon ihan esimerkkinä vaikka Wikipedia. Aika hyvä yhteenveto ja innostunutta visiointia teeman ympärillä löytyy Clay Shirkyn kirjasta ”Cognitive Surplus: Creativity and Generosity in a Connected Age”. Alla Shirkyn TED-puhe samoista teemoista.

O’Neilin näymä maailmaan on pessimistisempi ehkä siksi, että nämä uudet mahdollisuudet eivät näy oikeastaan lainkaan, jos sosiaalista mediaa katsoo ahtaan journalistisesti. Mutta jos meemitehtailu on journalismia, niin kai sitten poliittinen blogaaminenkin?

Minä en ole journalisti, enkä yritä hankkia elantoani suoraan tekstillä. Näkökulma on eri. Tavoitteeni ei ole vain selittää maailmaa, vaan muuttaa sitä teksteillä. Ja siitä näkökulmasta sosiaalisen median aikakausi tarjoaa täysin ylivertaiset mahdollisuudet mihinkään aiempaan verrattuna.

Necesse est

Kun pitkittynyt myrsky teki laivaliikenteen välimerellä lähes mahdottomaksi kenraali Gnaeus Pompeius (ei se Pompeius, vaan hänen poikansa) lausui Navigare necesse est vivere non est necesse, eli purjehdus on välttämätöntä, eläminen ei.

Purjehdus todella oli välttämätöntä. Rooman elintarvikehuolto oli täysin Egyptistä tuotavan viljan varassa. Jos kaleerit jäisivät liian pitkäksi aikaa satamaan, Roomassa alkaisi kuolla väkeä kuin kärpäsiä, eikä jo horjuva tasavalta kestäisi sitä poliittisestikaan, vaan hajoaisi. Parin merimiehen elämä oli tässä yhtälössä täysin yhdentekevää.

Nykymuodossaan ”purjehdus on välttämätöntä, muu ei” onkin sitten saanut jo aivan eri merkityksen. Enoni sanoin, jos purjehdus ei olisi välttämätöntä, ei sitä kyllä millään muullakaan voisi perustella. Apriorinen välttämättömyys on siis välttämätöntä.

Välttämätöntä toimintaa Pernajan edustalla kesällä 2010. Kuva on harhaanjohtava. Nykyään olen tietenkin paljon ruskettuneempi, lihaksikkaampi, laihempi ja muutoinkin komeampi. Eikä Pernajaakaan enää ole.

Nykyaikajan osuva vastine antiikin purjehdukselle olisi ehkä tietoliikenne. Jos se lakaa toimimasta, alkaa yhteiskunta rakoilla. Siinä yhtälössä eivät muutamat pitkät illat tai hajonneet avioliitot paljon paina. Bitin on kuljettava! Asenteessa on jotain tuttua (joskin saisi mokkulan bitti kyllä kulkea vähän vakaammin täällä mökillä…)
 
Puutarhanhoito taas sai välttämättömimmän aseman muinaisessa Kiinassa, joskin sekään ei ollut kovin tärkeää. Melko paljon filosofisempaa kuin roomalaisuus.

Sivupalkissa on ollut tässä viikon verra äänestys siitä, mikä ei ole turhaa. Jaetussa kärjessä olevasta purjehduksesta tekstiä yllä, puutarhanhoidosta luvassa myöhemmin, jahka tomaatit kypsyvät. Tietoliikenteestä olen jo kirjoittanut kotitarpeiksi.

Koska uskon demokratiaan yhteisissä asioissa, ja suhtaudun alentuvan halveksien kaikenlaiseen BB-demokratiaan, jossa ”yleisö” eli rahvas äänestelee sirkushuvina tyhjänpäiväisistä asioista, jätän voittajasijaa pitävän teiniagstisen lauseen kaiken turhuudesta yksinkertaisesti käsittelemättä. Lukekaa vaikka Sartrea tai Kunderaa, minulla ei ole aiheeseen mitään lisättävää.

Niin, ja oikeastihan välttämätöntä on tietenkin pyöräily. Tällä kertaa välttämätöntä oli pyöräillä 120km mökille.

Kuvia kissastani

Blogin tarkoitushan on, että kirjoittaja laittaa sinne kuvia kissastaan. No, minun kissani on sitten vissiin viime aikoina harrastanut lähinnä raideliikennettä ja pyöräilyä. Työpaikan kissa taas nyplää bittejä ja siinä sivussa suunnittelee vallankumousta.

Itse asiassa minullahan ei edes ole kissaa. Korvikkeeksi tässä kuva kissa-aiheisesta kenkätelineestä, jonka tein noin vuonna -97. Toisen päädyn istuva kissa ei päässyt tällä kertaa mukaan kuvaan, mutta tuo seisova onkin hienompi. Hyvin on kestänyt käyttöä parillakin eri koulukaverilla, vaikka perusdesignissa on fundamentaaleja ongelmia (muoto ennen kestävyyttä).

Vahtikissa työssään

Syksyllä innostuin pitkän tauon jälkeen taas vähän väkertämään, kun eteiseen tarvitsi epätavallisen matalan naulakon. Siis z-akselin suunnassa. Sille ei suomessa ole hyvä sanaa, jos se ei ole syvä, vaan…? Alla muutama kuva.

Naulakko tuoreeltaan tyhjänä
Ja seuraavana päivänä käytössä. Jostain syystä valoisalla tulee paljon parempia kuvia…

Työkaluina toimivat pistosaha, pystypora, viila ja hiekkapaperi, maalina kolme kerrosta valkolakkaa. Hattuhylly on itse asiassa K-raudan kukkahylly. Lintuprofiilien mallit on tusinan googlekuvan vaikutteista yhdistelty ja sitten runnottu funktionaalisiin tarpeisiin sopiviksi. Tunnstaako joku vielä lajin tai edes heimon?

Taloyhtiön askarteluhuoneesta on melko iso ilo tälläisessä, ei näitä asunnossa viitsisi tehdä, kun projekti on kuitenkin kuukausitolkulla levällään. Eikä minulla edes ole omaa höyläpenkkiä.

Tässäkin tapauksessa kestävyys sai väistyä esteettisten ratkaisujen tieltä. Erityisesti henkaritanko voisi potentiaalisesti repiä linnut, kun puun syyt ovat väärin päin. Tueksi sisään on piilotettu 12 sentin ruuvit.

Valtalaki

Tuossa vähän yli kuukausi sitten kirjoitin pitkän ja raskaslukuisen tekstin aiheesta, joka on kyllä jokapäiväinen, mutta ei kauhean kiinnostava. Tai niin ainakin kuvittelin.

Puhun nyt pyöräilyn väistämissäännöistä risteyksessä. Sysäyksenä tuohon toimi, kun päädyin toisessa blogissa komentoijien virhekäsityksiä oikoessani pohtimaan, kuinka monella eri tavalla pyörä ja auto voivatkaan kohdata tasa-arvoisessa risteyksessä. Ja niitä olikin aika monta, kuten tuppaa käymään valintapuun ollessa sekä leveä että syvä. Se oli sitten pakko kirjoittaa auki.

Pari viikkoa myöhemmin google-analyticsin käyrä näytti sitten tältä:

Kolmessa päivässä blogiin tuli 9000 käyntiä, enemmän kuin edellisen vuoden aikana yhteensä. Tähän mennessä tuo postaus on luettu (tai pikemminkin haettu ruudulle) 12000 kertaa. Ylivoimaisesti suurin lähde oli Facebook, toisena ilmeisesti IRC ja Twitter, sen jälkeen erilaiset keskustelupalstat fillarifoorumista hifiharrastajien kautta futisfoorumiin. Väistämissäännöistä tuli myös lyhyt pätkä telkkariin, jossa pääsin leikkimään törmäystestinukkea.

Kuten käppyrästä huomaa, netissä suosio on nopeaa, mutta lyhytaikaista. Se mitä sen sijaan ei huomaa, on että blogin lukijamäärä nousi melkein kolminkertaiseksi aiempaan nähden. Analyticsin pitäisi selvästi käyttää logaritmista asteikkoa.

Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellinen kävijäkäyrän muoto. Olen nähnyt vastaavaa muuallakin, ja itse asiassa blogin aiempi hittiartikkeli, Kaupunkiautoilun hinta (toinen pitkä ja raskaslukuinen teksti, oletteko te lukijat hulluja?), toisti aivan samaa kuvioa, mutta kertaluokkaa pienemmin luvuin.

Nopeasti nouseva mutta lyhytaikainen suosio liittyy elimellisesti sosiaaliseen mediaan. Joskus ennen muinoin nörttien naiveissa kuvitelmissa linkki oli ikuinen viittaus asiasta A asiaan B ja kuvasti niiden välistä sisäsyntyistä yhteyttä. Ei enää. Nykyään linkit voisi luokitella:

  • hetkellisiin, eli facebookkiin, twitteriin ym., joissa linkit käytännössä lakkaavat olemasta lyhyen ajan kuluttua,
  • lyhytaikaisiin, kuten blogien ja foorumien postauksissa olevat linkit, jotka kyllä säilyvät olemassa, mutta joiden klikkausmäärä painottuu ensimmäisiin päiviin ja joidenkin viikkojen kuluttua lähenee nollaa, ja
  • pysyvyyn, eli niihin perinteisiin linkkeihin jollain ”oikealla” nettisivulla. Niitäkin toki on, mutta vain pieni vähemmistö, ainakaan blogeihin viitatessa.

Internet elää nykyään hetkessä, ja sen huomio on lyhyempää kuin yläastelaisten serurustelusuhteet.

Suosion epätasainen jakauma, se että yksi postaus luetaan 12000 kertaa, toinen 700 ja muut korkeintaan joitakin satoja, sen sijaan ei liity vain sosiaaliseen mediaan, vaan sosiaalisiin verkostoihin ylipäänsä. Tälläiset jyrkän epätasaiset jakaumat tunnetaan yhteisnimellä power law (Pareto-jakauma, Zipf-jakauma, loglog-jakauma…), joka on tyypillinen kaikenlaisille sosiaalisille kuvioille kaupunkien koista näyttelijöiden palkkatasoon ja vapaiden koodiprojektien kehittäjämääriin. Sekä erinäisille muillekin ilmiöille.

Ilmiön taustalla on…  tai siis, ilmiö on tapana mallintaa käyttäen skaalattomia verkkoja ja preferenssilinkittymistä (preferential attachement), jossa uuden solmun linkittyminen vanhoihin solmuihin perustuu jakaumaan, joka on suhteessa kullakin solmulla ennestään olevien linkkien määrään. Suomeksi esimerkin kautta siis: jokainen uusi euro osuu ihmisille siinä suhteessa, paljonko kenelläkin on rahaa; samalla todennäköisyydellä jokaisen olemassaolevan euron viereen. Jos minulla on miljoona ja sinulla kymppitonni, saan sata kertaa todennäköisemmin lisää. Ja kohta minulla onkin jo kaksi milliä kahtakyt tonniasi vastaan (tästä muuten nimi skaalaton: suhteet näyttävät samalta, vaikka määriä muutettaisiin kertaluokkia).

Paitsi että… ei itse asiassa ole mitenkään erikoisemmin todistettu, että läheskään kaikki nuo ilmiöt johtuisivat preferenssilinkittymisestä, tai edes että ne noudattaisivat power law -jakaumaa. Cosma Shalizi et al huomasivat, että useimmat power law jakaumilla selitetyt datasetit voi itse asiassa aivan yhtä hyvin selittää myös tavallisilla eksponentiaalisilla tai lognormaaleilla jakaumilla. Näiden erottelemiseen toisistaan tarvitsisi absurdin suuria aineistoja, joita ei yleensä ole saatavilla. Varsinainen paperi tässä.

Tällähän ei sinänsä pitäisi olla suurtakaan väliä: ainahan saman datan voi selittää monella eri funktiolla, ja jos tunnetaan ilmiön toimintamekanismi, riittää että saatu data voi/isi/ tulla siitä ilmiöstä. Ainoa vaan, että ainakin tietojenkäsittelijöillä tuntuu olevan usein suuria vaikeuksia hahmottaa, miten reaalimaailman ilmiöitä voi tai ei voi todistaa. Kuvitellaan, että kun on saatu jostain kasa dataa, joka voisi noudattaa käyrää X, oma suosikki-ilmiö, joka voisi generoida X muotoista dataa on sitten todistettu. Sivumennen sanoen samaa näkee myös ekonomeilla.

Ja se valtalaki, joka innoitti tuohon otsikon väärinsuomennokseen, on tietenkin 4.7.1917 valtalaki, jolla eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi. Sosialidemokraattien aloitteesta, ja lähinnä heidän äänillään, joskin porvaripuolueissa itsenäisyysmielinen vähemmistö äänesti myös puolesta. Vähän pilkkuja sorvaamalla sitä voidaan käytännössä pitää suomen ensimmäisenä itsenäistymisjulistuksena. Tai voitaisiin pitää, jos senaatti ei olisi jänistänyt ja hyväksynyt porvarien ja venäläisen kenraalikuvernöörin äänin Venäjän väliaikaisen (porvari)hallituksen käskykirjettä hajottaa eduskunta. Kirjettä, joka siis valtalain mukaan oli laiton.

Myöhemmät historian tapahtumat ovatkin sitten tutumpia. Seuraava eduskunta oli porvarienemmistöinen, ja lopulta julistautui 6.12. itsenäiseksi sosialistien sillä hetkellä hallitsemasta venäjästä, demarien äänestäessä vastaan. Eli sosialistit halusivat itsenäistyä porvarillisesta venäjästä, ja porvarit sosialistisesta venäjästä, mutta kummatkin nikottelivat päinvastaista. Asiaan kun liittyi kaikenlaisia näkökantoja…

Mitä ajattelin tänään

Tästä blogista tuli nyt vähän tälläinen mitä ajattelin tänään. Tai tuon edellisen tekstin tapauksessa torstaina, mutta tämän tapauksessa tänään.

Ehkä ihan hyvä niin. Mikä oikeastaan voikaan olla blogin tarkoitus? Vastatakseni itselleni: melkein mikä vaan, mutta useimmiten se kuitenkin on kirjoittaa itse itsestään itselleen. Ja toissijaisesti luoda itsestään kuvaa jonka haluaa näkyvän ulkopuolelle.

Itsestään kirjoittaminen täytyy tuossa ottaa ehkä hieman laajasti, koska ei kukaan jaksa lukea eikä edes kirjoittaa blogia joka oikeasti käsittelee vain kirjoittajaansa (paitsi ilmeisesti Tuksun lukijat).

Mutta blogi on ehkä itseriittoisin kaikista medioista. Ollakseen mielekäs blogi ei vaadi välttämättä mitään viittauskohtaa itsensä ulkopuolella. Voihan lehden tai tv-sarjankin tehdä käsittelemättä siinä mitään ulkopuolista, mutta sellainen lehti tai sarja olisi huono. Hyvä ja yleisesti kiinnostava blogi voi kuitenkin käsitellä ihan vaan sitä mitä kirjoittajalle kuuluu ja miten hän maailman kokee. Vaikkapa Veloena.

Käyhän tämä kirjoitusharjoituksesta jos ei muuta, tulee kirjotettua suomeksi muuallekin kuin irkkiin niin ehkä jonkinlainen kirjoitustaito pysyy yllä. Mutta kuitenkin nuo vanhat kirja-tekstit tuntuvat jotenkin paremmilta kuin mitä nyt saan aikaiseksi.