Sörnäisten tunneli (kaupunkiympäristön lautakunta 12.10.2021)

Lautakunta päätti Sörnäisten tunnelin hankesuunnitelmasta. Tein allaolevan vastaehdotuksen, mutta hävisimme äänin 8-5 (kok-sd-ps-rkp vs. vihr-vas)

“Suunnitelma perustuu oletukseen, että autoliikenteen määrä vuoteen 2030 kasvaa joka tapauksessa Lahdentien suunnalla 6000 autolla, eli 13%. Suunnitelman mukainen ratkaisu kasvattaa liikennettä lähes 10 000 autolla. Autoliikenteen määrän kasvu ei ole automaatio, vaan johtuu autoiluun käytettävien väylien kasvattamisesta ja sillä vuorostaan voidaan perustella aina uusia väyliä.

Mallitarkastelun perustella Sörnäistentunnelin myötä henkilöautolla tehtävien matkojen määrä lisääntyy noin 1900 matkaa vuorokaudessa. Vastaavasti joukkoliikenteen matkamäärä vähenee tunnelin myötä 1000 matkalla vuorokaudessa ja jalankulun ja pyöräliikenteen yhteenlaskettu matkamäärä vähenee 600 matkalla vuorokaudessa. Liikennemallin perusteella Sörnäistentunnelin myötä autoliikenteen kulkutapaosuus Helsingin seudulla kasvaa noin 0,08 prosenttiyksikköä. Hanke vie siis poispäin Helsingin kaupunkistrategian tavoitteista lisätä kestävien kulkutapojen osuutta ja vähentää liikenteen päästöjä.

Sörnäistentunneli lisää autojen määrää Siltavuorenrannassa 1000 autolla, Hakaniemenrannassa 800 ja Esplanadilla 1700 autolla. Tämä tarkoittaa lisää autoja, melua ja terveydelle haitallisia pienhiukkasia keskusta-alueilla, jossa viihtyisän ja kävelijöille sopivan ympäristön pitäisi olla lähtökohta. Hämeentien ja Kustaavaasantien risteyksessä tunneli kasvattaa liikennemäärää niin, että tarvitaan seuraava satojen miljoonien autosilta, joka taas puolestaan lisää liikennemääriä.

Tunneli pyrkii ratkaisemaan ennen kaikkea Itäväylän, Junatien ja Sörnäisten rantatien laajan risteysalueen ongelmia, jotta siitä saataisiin parempaa kaupunkitilaa. Tavoite on hyvä, mutta toteutettavissa myös ilman tunnelia. Alueelle järjestetyssä kilpailussa töiden ennakkoehtona oli tunneli, johon ehdotusten tuli perustua. Näin saatiin hyviä tunneliin perustuvia ehdotuksia, mutta ei suunnitelmaa ilman tunnelia.

Junatien ympäristössä suurin liikennevirta kulkee Itäväylän ja Sörnäisten rantatien välillä. Jos tämä liikennevirta nostetaan eri tasolle Junatien kilpailuvoittajan tapaan, niin jäljelle jäävä liikenne olisi alle 20 000 ajoneuvoa pohjoisen ja etelän välillä (Hermannin rantatie – Sörnäisten rantatie) ja saman suuruusluokan määrä idän ja lännen välillä (Itäväylä-Junatie-Teollisuuskatu). Ratkaisut, jossa liikennevirrat kohtaavat tasossa ovat näillä määrillä täysin mahdollisia, vaikka kadulla kulkisi myös ratikka. Esimerkiksi Mäkelänkadun ja Sturenkadun risteyksessä kulkee toiseen suuntaan yli 20 000 ja toiseen 30 000 autoa ja kääntyjien määrä on suuri.

Junatielle tulisikin hakea tunneliin perustumatonta ratkaisua. Se voisi olla esimerkiksi sellainen, että osa Hermannin rantatien liikenteestä kulkee Vanhaa Talvitietä, joka oikaistaan nykyisen parkkipaikan läpi Panimokadulle ja siitä Sörnäisten rantatielle ilman 90 asteen mutkia. Näin saadaan aikaan Mäkelänkadun tilannetta muistuttava tavallinen risteys, jossa olisi liikennevalot. Muitakin ratkaisuja voi hyvin löytyä, kun lähdetään siitä että autoliikenteen määrää ei kasvateta.

Sörnäistentunnelin pohjoisen suuaukon hinta on kohonnut jo 70% kaavavaiheen suunnitelmasta, mikä on suurempi nousuu kuin esimerkiksi Länsimetrolla. Kilometrihinnaltaan siitä on tulossa koko seudun kallein liikennehanke ja suhteessa liikennehyötyyn suhteettoman kallis.

Näistä syistä Sörnäistentunnelin hankesuunnitelma palautetaan valmisteluun siten, että suunnitellaan Junatien ympäristöön ratkaisu jossa pohjois-eteläsuuntainen liikenne toimii pintatasossa esimerkiksi ylläkuvatulla tavalla ja Herttoniemi-Pasila-Meilahti ratikka voidaan toteuttaa. Samalla selvitetään mahdollisuus muuttaa tunnelivaraus päättymään pohjoisessa Kustaa Vaasantielle, jotta helpotetaan myös Hermannin rantatien ja Hämeentien risteykseen syntyviä liikenneongelmia. Tämä tunneli voitaisiin rakentaa myöhemmin, jos se osoittautuu välttämättömäksi.”

Sörnäisten tunnelin suuaukko Hermannin rantatiellä.

Seuraavaksi asiaa käsittelee kaupunginhallitus, sitten valtuusto. Ja sen jälkeen luultavasti rakennetaan 50 miljoonalla eurolla betonikaukalo joka täytetään soralla. Ja sitten katsotaan tulevina vuosina että tehdäänkö itse tunnelikin vielä joskus.

Muissa asioissa hyväksyttiin mm. 1300 asukkaan kaava Malminkartanon Pihkatielle, 250 asukasta Kamppiin Metropolian kortteliin. liikenneverkon jäsentelyperiaatteet ja käsiteltiin liikenneturvallisuusohjelmaa, joka jäi vielä pöydälle.

Koivusaari, eli mikä ELY-keskuksessa on vikana

Koivusaari on noin kolmentoista hehtaarin saari Helsingin länsirajalla. Siellä on jo metroasema ja sinne suunnitellaan 5000 asukkaan ja 4000 työpaikan kaupunginosaa. Valitettavasti tänään valtuustossa päätettävä suunnitelma on huono.

Pienen saaren ytimessä kulkee Länsiväylä, joka halkaisee sen kahtia. Suunnittelijat ovat tehneet parhaansa hillitäkseen tästä seuraavia ongelmia, mutta moottoritie asuinalueen ytimessä on aina ongelma. Ja valitettavasti tätä ongelmaa on tarkoitus pahentaa. Koivusaaren keskelle suunnitellaan nimittäin yli hehtaarin kokoista eritasoliittymää kierreramppeineen. Avohaavaa kaupunginosan sydämessä kasvatetaan.

Kukaan ei kuvittele, että tämä olisi hyvä idea. En ole tavannut Helsingin politiikassa tai virkakunnassa ketään, joka puolustaisi kierreramppeja siksi, että pitäisi niitä hyvänä ratkaisuna.

Syy, miksi Koivusaareen suunnitellaan näin laajaa eritasoristeystä on, että valtio vaati sen

Helsingin kaupungin strateginen tavoite on muuttaa Länsiväylä kaduksi ja rakentaa sen varrelle hyviä kaupunginosia. Näin päätimme yleiskaavassa 2016. Valtion viranomaiset, ELY-keskus ja Liikennevirasto (nykyinen Väylävirasto) valittivat kaavasta, eikä sitä siksi voida toteuttaa. Valtio suojelee moottoriteitään kaupungin kasvulta.

Mutta myös moottoritien liittymän voi tehdä vähemmän tuhlaavasti. Kierreramppien sijasta voitaisiin tehdä suorat rampit sillalle tai katumaiset suuntaisliittymät. Ne eivät vaan olisi ohjeiden mukaisia. Ja voidaan kysyä, tarvitseeko Koivusaari oikeasti liittymää molempiin suuntiin? Länsipuolella Hanasaaren liittymä ja itäpuolella Katajaharju ovat 500 metrin päässä. Ja kuinka paljon aivan metroaseman vieressä asuvat ihmiset oikeasti autoilevat?

Jos kuitenkin liittymä halutaan, niin kaupunki on tehnyt myös suunnitelmia, kuinka tilaa vievä moottoritieristeys voitaisiin korvata paljon pienemmällä, mutta toimivalla. Esimerkiksi Itäväylällähän ei ole yhtään kierreramppiliittymää. Maata vapautuisi vajaa hehtaari ja jos tämä suunnitelma olisi valittu alun perin, aivan metron vieressä uudessa kaupunginosassa asuisi satoja asukkaita enemmän. Mutta arvaatte varmaan: se ei käy.

Koivusaaren moottoritieliittymä myös pakottaa läntisen baanayhteyden tekemään toista sataa metriä ylimääräistä mutkittelua, nousemaan ylös saaren katuverkkoon, koukkaa liikenneympyrän ymopäri paikallisessa katuverkossa ja palaa takaisin Länsiväylän varteen. Tämä tekee yhteydestä hitaamman, vaarallisemman ja sekavamman. Suorien ramppien tai suuntaisliittymien kanssa baanan voisi linjata suoraan.

Meillä on siis liittymäsuunnitelma, joka

  • Tuhlaa maata noin hehtaarin aivan metroaseman vieressä
  • On suunniteltu maksimoimaan autoilun sujuvuutta ja osuutta liikenteestä
  • Heikentää merkittävästi pyöräliikenteen toimintaa yhdellä keskeisimmistä reiteistä
  • Vähentää mahdollisuuksia kaavoittaa asuntoja ja työpaikkoja joukkoliikenten äärelle
  • Tekee Koivusaaresta huonommin toimivan kaupunginosan
  • Näiden kaikkien takia myös lisää ilmastopäästöjä
Koivusaaren keskiosat, josta suuren osan vie liittymä. Kiertävä baana punaisella.

Helsingin seudun kuntien ja valtion välisessä MAL-sopimuksessa pyritään sovittamaan yhteen eri toimijoiden intressejä ja rakentamaan yhteinen tahtotila seudun kehittämisestä.

Sopimuksen osapuolet sitoutuvat mm:

  • Turvaamaan kestävien liikkumismuotojen kilpailukyvyn
  • Ohjaamaan kaavoituksella asutusta kestävän liikkumisen vyöhykkeille
  • Tukemaan liikenneinvestoinneilla kansainvälisten ja kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamista
  • Valmistamaan asuinkerrostalotonttien kaavavarannon riittävyyden
  • Tekemään toimia, jotka vähentävät liikennesuoritteita ja edesauttavat siirtymää kokonaisuutena kestävämpään tapaan liikkua
  • Parantamaan kestävien kulkumuotojen kilpailukykyä suhteessa henkilöautoon
  • Kehittämään Helsingin seudun tie- ja katuverkkoa ensisijaisesti joukkoliikenteen ja logistiikan tarpeet huomioiden ja parantaen pyöräliikenteen olosuhteita.

Valtion toiminta Koivusaaren liittymän osalta rikkoo jokaista yllä kirjaamaani sitoumusta.

Lisäksi valtio ei ole budjetoinut liittymän toteutukseen rahaa, vaan haluaa että Helsinki myös maksaa sen. Siis ensin valtio vaatii liittymän joka on epätarkoituksenmukainen, kallis ja yhdessä sovittujen tavoitteiden vastainen. Ja sen jälkeen kaupungin pitäisi vielä maksaa se.

Käytännössä valtio pitää 5000 asukasta panttivankinaan ja vaatii Helsingin maksamaan autoilun edistämistä ja muiden liikennemuotojen haittaamista. Muutoin ei saa rakentaa kipeästi tarvittuja asuntoja metroaseman viereen.

Onneksi liikenneministeri Harakka istuu myös Helsingin valtuustossa ja ehkä ymmärtää tämän tilanteen mielettömyyden.

Ministeri ei tietenkään voi olla vastuussa edeltäjiensä teoista, ja kuten olemme koronatoimista oppineet, yhtään kukaan ei ole vastuussa valtion aluehallinnon toimista. Tarkoitukseni onkin kysyä ministeri Harakalta, onko mitään tehtävissä, että valtion viranomaiset eivät aktiivisin toimin pyrkisi haittaamaan kaupungin ja valtion välisen MAL-sopimuksen toteutumista?

Helsingin strategia: polttomoottoreista luopuminen

Sata vuotta sitten kaupungit olivat saastaisia ja ilma kirjaimellisesti myrkyllistä. Vielä 80-luvulla bensa-autojen pakokaasu sisälsi lyijyä, joka aiheutti kognitiivisia ongelmia, hedelmättömyyttä ja syöpiä. Viime vuoskymmenten kaupungistumistrendissä yksi suuri taustatekijä onkin ilmanlaadun jatkuva paraneminen. Enää kaupungeissa ei kuolla saasteisiin yhtä usein.

Mutta edelleen kantakaupungin pääkatujen varsilla ja moottoriteiden lähialueilla ilmanlaatu on Suomen heikointa. Alueilla joilla WHO:n ohjearvot ylittyvät asuu ja liikkuu satojatuhansia helsinkiläisiä. Ongelmana ovat erityisesti typen oksidit ja hiukkaset. Ja niiden suurin lähde ovat polttomoottorit.
Polttomoottorit ovat vanhanaikaista tekniikkaa, joka tulee korvautumaan sähkömoottoreilla useimmissa käyttötapauksissa. Tiedämme tämän kaikki. Erityisesti kaupunkiliikenteen osalta nyt on aika aloittaa keskustelu miten niistä luovutaan.

Auto nostaa ilmaan katupölyä bussipysäkillä.

Miksi luopua polttomoottoreista?

Fosiiliset polttoaineet polttomoottoreissa tuottavat ilmastoa lämmittäviä hiilipäästöjä. Biopolttoaineilla se voidaan laskennallisestä välttää, mutta niitä ei tule riittämään kuin murto-osalle nykyisestä polttomoottorikannasta ja ne luultavasti kannattaa säästää erityiskohteisiin, kuten lentoliikenteeseen ja harvaan asutuille alueille.

Polttomoottorit tuottavat hiukkaspäästöjä ja muita lähipäästöjä. Uudemmat moottorit vähemmän, mutta mikään ei ole päästötön. Nämä päästöt eivät ole ongelma harvaan asutuilla alueilla, jossa tien vieressä ei liikuta ja asuta, mutta tiiviissä kaupungissa niitä ei voi välttää ja ne aiheuttavat terveysongelmia ja kuolemia. Ilmansaasteiden arvioidaan aiheuttavan vuosittain 2000 ennenaikaista kuolemaa Suomessa, terveysongelmia kokevien määrä lasketaan sadoissa tuhansissa. Jokainen näistä on inhimillinen tragedia ja osa näistä targedioista on vältettävissä.

Toinen moottorien ongelma on melu. Suurilla nopeuksilla autoilun äänestä suurin osa on rengasmelua, mutta tyypillisillä kaupunkinopeuksilla moottorin rooli on auton melusta merkittävä. Vielä suurempaa melua aiheuttavat pienet ja huonommin suojatut moottorit, joita käytetään mm. mopoissa, lehtipuhaltimissa ja aggregaateissa.

Melua ja pölyä on aiemmin koitettu hallita kieltämällä asuintalojen rakentaminen lähelle liikenneväyliä. Tämä lähestymistapa on onneksi nyttemmin ymmärretty mahdottomaksi. Liikennettä kaupungissa ei voida ratkaista kieltämällä kaupungin. Kaupungin idea on, että ihmiset hakeutuvat sinne missä on muita ihmisiä. Ja juuri toisten luokse hakeutuminen on se joka liikennettä synnyttää.

Polttomoottorien käyttö vie myös liikaa arvokasta kaupunkitilaa. Osittain, koska rakentamista estetään alueilla joissa polttomoottorit aiheuttavat haittoja, osittain, koska melko kömpelöt ja raskaat polttomoottorit johtavat suurempien ajoneuvojen käyttöön (auto vs. skuutti, kärjistäen), mikä vaatii tilaa. Siirryttäessä sähköön siirrytään usein myös pienempiin välineisiin.

Keskittyminen vanhan sijasta uuteen teknologiaan voi avata myös uusia mahdollisuuksia. Kun rikkidirektiivi rajasi rikkipäästöjä laivoissa Itämerellä ennen muita meriä, seurauksena suomalaiset alan toimijat saivat etumatkaa ratkaisujen kehittämisessä ja myyvät nyt osaamistaan maailmalle. Polttomoottoreista tullaan luopumaan kokonaan tai pääosin kaikissa suurissa kaupungeissa. Kaupungin kannattaa olla ennemmin uuden tekniikan kokeilualusta, kuin vanhentuvan tekniikan hautausmaa.

Miten luopua polttomoottoreista?

Tällaista muutosta ei voi tehdä kerralla. Ihmiset omistavat merkittävän määrän polttomoottoriajoneuvoja, eikä niiden kaikkien nopea korvaaminen ole realistista. Useimpiin käyttötarkoituksiin korvaavia ratkaisuja on jo hyvin tarjolla, mutta esimerkiksi joissakin työkoneissa tarvittaneen myös teknologista kehitystä. Lisäksi täysi luopuminen polttomoottoreista vaatii lainmuutosta, joka vie aikansa.

Polttomoottoreista voitaisiin luopua esimerkiksi seuraavin askelin

  • Kaupungin omissa ajoneuvoissa ja kaupungin ostamissa palveluissa voidaan luopua polttomoottoreista esimerkiksi kaikissa sopimuksissa jotka alkavat 2023 tai sen jälkeen.
  • HSL:n liikenteessä voidaan siirtyä täysin sähköbusseihin. Jo nyt uusissa kilpailutuksissa suuri osa on sähköä. Kilpailutuskaudet ovat tyypillisesti 7 vuotta, eli jos siirrytään täyssähköön uusissa sopimuksissa esimerkiksi alkaen 2023, toteutuu se vähitellen 2030 mennessä.
  • Työmaiden lupaehtoihin on mahdollista asettaa rajoituksia polttomoottorien käytölle, aluksi ohjaten sähkön käyttöön ja myöhemmin vaatien sitä. Esimerkiksi Oslo tekee näin.
  • Ratkaisujen ei tarvitse olla samoja koko kaupungissa. Kaupungilla on käytössä kantakaupungin ympäristövyöhyke, jonka merkitys on tosin jäänyt toistaiseksi vähäiseksi. Osa ratkaisuista voitaisiin aluksi kohdistaa vain sen alueelle. Esimerkiksi jakeluliikenne on joka tapauksessa syytä hoitaa kantakaupungissa kevyemmällä kalustolla, jonka sähköistäminen on helpompaa.
  • Katukohtaisia polttomoottorikieltoja voitaisiin asettaa kaduille, joilla typen oksidien pitoisuudet toistuvasti ylittävät sallitut raja-arvot, kuten Mäkelänkatu ja Mannerheimintie. Liikenneministeri esitti taannoin, että kaupungilla on toimivalta asettaa tämänkaltaisia rajoituksia, mutta asian juridiikkaa lienee vielä hyvä varmistaa.
  • Sähköautojen latausinfraa tarvitaan lisää. Ala ei ole vielä standardoitunut ja lähivuosina tultaneen näkemään monenlaisia ratkaisuja. Kaupungin ei ole syytä jarruttaa näitä, vaan pyrkiä auttamaan kaikenlaisten ratkaisujen etenemistä kunnes tekniikka ja toimintatavat vakiintuvat.
  • Yleinen polttomoottorikielto kaupunkialueella vaatii lainsäädäntöä, ja sekin olisi varmaan järkevää toteuttaa asteittain, aloittaen kaikkien suurimpia haittoja tuottavista tai helpoimmin korvattavista moottoreista. Suomen autokanta on nyt keskimäärin 11-vuotiasta, mutta Helsingissä selvästi uudempaa. Pääosa nykyautoista poistuu joka tapauksessa käytöstä tai ainakin Helsingistä 30-luvun alkuun mennessä. Tieto tulossa olevista rajoituksista vähentää polttomoottoreita jo ennakoivasti, kun kaupungissa moottoriliikennettä tarvitsevat ihmiset varautuvat siihen sähköön perustuvilla ratkaisuilla – joko laitteilla tai palveluilla.

Näillä keinoin polttomoottorien käyttö kaupungissa olisi mahdollista ajaa alas vuoteen 2030 tai 2035 mennessä. Joillekin käyttökohteille on varmaan tarpeen myöntää pidempiä siirtymäaikoja. Olennaistahan on polttomoottorien kokonaiskäytön nopea vähentäminen, ei niinkään jääkö niitä lainkaan käyttöön. Voi olla, että tähän ei koskaan tarvitakaan täyskieltoa.

Voi myös olla, että vety- tai biokaasumoottoreille tarvitaan poikkeus. Niiden päästöt ja haitat ovat selvästi bensiini- ja dieselmoottoreita pienempiä. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei niille ole tulossa merkittävää roolia kaupunkiliikenteessä tai muissakaan kaupunkien käyttökohteissa. Mutta jos tekniikka kehittyykin toisin, ne täytyy tietenkin huomioida.

Myös muutoksen sosiaaliset vaikutukset vaativat harkintaa. Suurimmasta osasta polttomoottorien käyttöä vastaavat hyväosaiset ihmiset, joilla on realistinen mahdollisuus siirtyä korvaaviin ratkaisuihin, kunhan siirtymäaika on kohtuullinen. Kaikkein pienituloisimmat käyttävät keskimäärin polttomoottoreita sangen vähän, mutta on myös pienituloisia, joille siirtyminen pois polttomoottorista on vaikeaa. Esimerkiksi vanhalla autolla ajavat, joiden toimeentulo riippuu autosta, mutta ei mahdollista uudempaan ja kalliimpaan sähköautoon siirtymistä. Tällaiset ryhmät täytyy tunnistaa ja hakea ratkaisuja. Muutoksen toteuttaminen noin 10 vuoden aikana antaa tähän hyvin mahdollisuuksia.

Polttomoottorit aiheuttavat kuolemia, terveyshaittoja ja heikentävät elämänlaatua kaupungissa. Usiemmissa käyttötarkoituksissa niille on jo olemassa vaihtoehtoja ja lisää kehitetään koko ajan. Siksi ehdotan, että Helsingin strategiassa tehdään periaatepäätös luopua polttomoottoreista kaupunkialueella ja käynnistetään selvitys keinoista ja aikataulusta, jolla tähän päästään. Ensimmäisen konkreettiset toimet voidaan tehdä jo ennen vuotta 2025.

Helsinki valmistelee uutta strategiaa 2021-2025. Kerään blogille pidemmän tähtäimen ajatuksia strategiatyön pohjaksi. Monia näistä ajatuksista ei voi ainakaan kokonaan toteuttaa 4 vuodessa, mutta valtuustotyössä tarvitaan ymmärrystä ja rohkeutta katsoa vaalikausia kauemmas.

Helsinki tarvitsee elävän keskustan

Korona on hiljentänyt Helsingin keskustaa, mutta vähemmän kuin pelättiin. Kävelijämäärät ovat pudonneet puoleen, mutta konkursseja on toistaiseksi vähän ja liiketiloja tyhjinä enemmän remontin kuin lopettamisen takia. Toimistojen vuokrat ovat jopa nousseet keskustassa, kun toimistotila tiivistyy ja kysyntä keskittyy reuna-alueilta kohti ydintä ja parhaita paikkoja.

Kaikki viittaa siihen, että koronasta kyllä toivutaan. Pidemmällä tähtäimellä keskustalla sen sijaan on ongelma. Keskustan työpaikkamäärä ei ole 2000-luvulla kasvanut ja uudet toimistot on rakennettu ympäri seutua. Myös kaupassa keskustan osuus kokonaisuudesta on kutistunut.

Suuri syy keskustan pysähtyneisyyteen on, että kehitystä on eri tavoin jarrutettu vuoskymmeniä. Ensin jahdattiin piilokonttoreita ja haluttiin estää asuntojen muuttaminen toimistoiksi, nyttemmin yritetään estää toimistojen muuttaminen asunnoiksi. Lisärakentamiseen on 60-luvun purkuvimman jälkeen ollut todella vaikea saada lupia ja uusistakin taloista – esimerkiksi Töölönlahdella – halutaan mahdollisimman matalia.

Tämä linja on aika muuttaa. Helsinki tarvitsee keskustan joka kasvaa ja kehittyy. Keskusta on seudun parhaiten saavutettava paikka työpaikoille ja suurin kaupallinen keskittymä. Sellaisena sen tulee myös pysyä, se on myös koko maan kilpailukyvylle tärkeää. Keskustaan tarvitaan lisää työpaikkoja, lisää kaupankäyntiä, lisää asukkaita, lisää tapahtumia ja kaikenlaista elämää.

Vanhoja liiketiloja pitää voida muuttaa toimistoiksi, kunhan uusia liiketiloja tulee tilalle enemmän. Vanhoja toimistoja pitää muuttaa asunnoiksi, kunhan uusia tulee tilalle enemmän. Elielinaukiolle suunnitellaan nyt uutta rakentamista maan parhaalle paikalle. Se on hienoa, mutta yksi hanke ei riitä, koko keskustan pitää kehittyä.

Jotta ihmiset haluavat keskustaan töihin, kaupoille ja asumaan, keskustasta pitää tehdä myös aiempaa kivempi. Ei läpikulkupaikka, vaan sellainen jossa on hauska pysähtyä ja viettää aikaa. Jatkuva räntäsade asettaa jotain rajoja, mutta sen kanssa on eletty ennekin ja löydetty keinot.

Lisärakentamiseen verrattuna liikennehankkeet ovat toissijaisia. Ennen kaikkea tarvitaan syitä mennä keskustaan, ei välineitä. Siksi elävän keskustan pitää olla viihtyisä ja mukava. Se vaatii, että autoliikenteeseen käytettyä tilaa täytyy paikoin ottaa hyödyllisempään käyttöön.

Julkaistu kolumnina Helsingin uutisssa 7.11.2020

Helsinki-Tallinna -kaksoiskaupungin yhteinen ohitustie

Helsinki-Tallinna -kaksoiskaupungin yhteinen ohitustie

Tänään aloitti liikennöinnin Eckerö Linen uusi laiva Vuosaaresta Tallinnan Muugaan. 2 km autopaikkoja, noin joitakin satoja henkilöautoja tai satakunta rekkaa. En päässyt valitettavasti avajaisiin, koska samaan aikaan kaupunginhallitus matkaa Wieniin tutustumaan mm. digitalisaatioon ja asuntopolitiikkaan.

Vuoden alusta Helsingin satama otti käyttöön ohjaavan hinnoittelun: Vuosaaressa rekkakohtaista satamamaksua alennettiin kympillä ja Jätkäsaaressa ruuhka-aikaan nostettiin kympillä. Uusi laiva osoittaa tämän politiikan toimivuutta: laivakapasiteetti Vuosaaresta kolminkertaistui nyt yhdellä iskulla, eli laivayhtiöt selvästi uskovat kysynnän kasvuun.

Tallinnan puolella nousi kohtuullinen haloo, kun laivan piti alkujaan purjehtia vanhaan satamaan kaupungin keskustaan. Tallinnan satama on valtion eikä kaupungin, mutta kaupunki löysi keinot vaikuttaa mm. uhkaamalla 12 tonnin painorajalla keskustaan. Eckerö Line taipui viemään laivan Muugaan (Vähän Vuosaarta vastaava mutta pienempi satama Tallinnan itälaidalla) ja Tallinnan satama lupasi tehdä sinne tarvittavat investoinnit.

Nyt siis Helsingin ja Tallinnan välillä on kaksi tiheästi liikennöityä reittiä: keskustasta keskustaan Jätkäsaari/Katajanokka-Vanasadam 10+4 lähtöä päivässä ja Vuosaari-Muuga 4 lähtöä päivässä. Nähdäkseni reiteille voi muodostua hyvin luontevasti työnjako, jossa kaupungit ohittava liikenne – paljon rekkoja, jonkin verran busseja ja henkilöautoja – kulkee Vuosaaresta Kehä III päästä Muugaan Tallinna kehätien päähän ja jommankumman kaupungin sisään suuntautuva liikenne – paljon henkilömatkustajia ja myös henkilöautoja, vähän rekkoja – kulkee keskustojen väliä. Olen itse työskennellyt ja tulen työskentelemään tämän vision viemiseksi käytäntöön.

Perinteinen merilogistiikan ”totuus” on ollut, että matkustajia ja rekkoja täytyy Itämerellä kuljettaa samoilla laivoilla. Että muutoin kysyntä ei riitä laivojen ajamiseen ja liikenne näivettyy tai vähintäänkin lippujen hinnat nousevat paljon. Tämä on ehkä joskus pitänyt paikkansa, ja varmaan edelleen pitää paikkansa Helsinki-Tukholma-liikenteessä, jota ajetaan kaksi lähtöä per päivä. Mutta Tallinnaan ajetaan 6 laivalla 18 lähtöä joka päivä. Ajatus, että jokaisessa niistä on pakko olla rekkoja ja ettei kysyntää voitaisi jakaa eri reiteille on aivan pöhkö.

Päinvastoin, kaikessa muussakin liiketoiminnassa volyymin kasvaessa palveluja segmentoidaan eri asiakasryhmille. Rekkakuskia ja Lasnamäestä töihin Tikkurilaan ajavaa rakennusmiestä kiinnostavat vähemmän laivan palvelut ja enemmän näppärä ohitustie, jolla välttää ruuhkat ja liikennevalot, Tallinnan vanhaankaupunkiin suuntaavaa turistia ja keskustasta keskustaan työmatkalle tulevaa IT-ammattilaista pikemminkin päinvastoin. Kaikki voittavat, kun eri tarpeisiin on erilaisia palveluita. Vastaava työnjako joskin vähän pienemmässä mittakaavassa on Turun ja Tukholman välillä, jossa ohitustie kulkee Naantali-Kapellskär.

Samalla voittavat myös etenkin Jätkäsaaren asukkaat, joiden oma liikkuminen ja ympäristön äänimaisema pikkuhiljaa rauhottuu rekkaliikenteen määrän laskiessa. Autojonoja Jätkässä tulee jatkossakin olemaan, koska autoliikenne kaupungissa on aina vähän ruuhkaista, ja koska myös Länsisataman kautta tulee kulkemaan paljon autoja myös tulevaisuudessa. Mutta kun kaupunkeja ohittava liikenne siirtyy aidosti ohittamaan kaupungit, jää Jätkäsaaressa enemmän tilaa niille, joiden tarvitsee ajaa juuri Jätkäsaaressa. Esimerkiksi siis asukkaille.

Vastaava on poliittinen tahto on myös Tallinnassa. Kollegani, Tallinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiit Terik oli vieraanani juhannuksen alla. Keskustelimme satamien liikenteestä, ja kysymys rekoista keskustassa on lahden eteläpuolella vähintään yhtä iso kuin meillä Jätkäsaaressa.


Valtuuston PJ Otso Kivekäs ja Tallinnan valtuuston PJ Tiit Terik keskustelevat liikenteestä

Helsingistä ja Tallinnassa on vähitellen muodostumassa yhä vahvemmin kaksoiskaupunki. Se näkyy siinä, kuinka on yhteisiä liikennehankkeita, kuten jossain tulevaisuudessa oleva tunnelisuunnitelma, mutta myös yhteisissä poliittisissa keskusteluissa, kuinka ratkaistaan yhteisiä ongelmia. Kuten nyt vaikka keskustan läpi kulkevat rekat ja niiden siirto kehätielle.

Seuraavaksi Helsingin – mieluiten yhdessä Tallinnan kanssa – tulisi asettaa strategiset tavoitteet sille, kuinka suuri osa rekoista ja kuinka suuri osa muusta kumipyöräliikenteestä kulkee ohitustietä Vuosaari-Muuga

Katutyömaita täytyy nopeuttaa

Helsingin sanomat uutisoi tänään, että ratikkaliikenne katkeaa Kurvissa lähes vuodeksi. Hämeentien rempassa myös alla olevan metroaseman katto pitää korjata ja tämä on kuulemma helpoin tapa.

On hyvin vaikea uskoa, että 250m katupätkän korjaamiseen menee 10 kuukautta. Kohde on varmasti monin tavoin hankala, mutta keinoja nopeuttaa työtä on – ne pitää vaan ottaa kaikki käyttöön.

Katuja on pakko korjata ja se aiheuttaa aina haittaa. Sellaista on elämä kaupungissa. Mutta Mechelininkadun 2 vuoden remontti osoitti, kuinka suurta haittaa katutyöt voivat pahimmillaan aiheuttaa. Kaupungin keskeiseksi tavoitteeksi katutöissä pitää ottaa kaupunkilaisille aiheutuvan haitan minimointi – vaikka se joskus maksaisi enemmän.

Kurvi on kaupungin keskeisimpiä ratikkaliikenteen solmukohtia. Sen sulkeminen siirtää neljä linjaa poikkeusreiteille ja poistaa liikenteen kokonaan kahdeksalta ratikkapysäkiltä Kalliossa, Vallilassa ja hermannissa (Haapaniemi, Käenkuja, Sörnäinen (M), Lautatarhankatu x2, Vallilan kirjasto, Hauhonpuisto, Vallilan varikko). Näiden pysäkkien ympärillä asuu yli 10 000 ihmistä ja niiltä tehdään 30 000 ratikkamatkaa vuorokaudessa. Osaa näistä matkoista bussi- ja metroliikenne voi korvata, mutta ei läheskään kaikkia. Esimerkiksi Hesarin suuntaan Kurvista pääsee vain ratikalla.

Elämä kaupungissa perustuu sujuvasti palvelevaan joukkoliikenteeseen. Työpaikat, koulut, lasten harrastukset ovat mikä missäkin suunnassa. Luotettava joukkoliikenne, jolla pääsee helposti kaikkiin tärkeisiin suuntiin on arjen toiminnan perusta. Siksi on hyvä, että Hämeentie korjataan, mutta siksi myös työmaa-ajan haitat pitää minimoida.

Katutyömaiden nopeuttamiseksi tulisi ottaa käyttöön seuraavat keinot:

  1. Urakkakilpailutuksessa pitää asettaa merkittävä lisäpisteytys haitta-ajan minimoinnille. Tällöin voittava tarjous voi hyvinkin olla hiukan kalliimpi, jos siinä luvataan nopeampi työmaa. Mahdollisuus voittaa urakka hyvään hintaan kyllä innostaa rakennusyritykset miettimään nopeutusta. Samalla toki aikataulun ylityksestä pitää tulla tuntuva sakko.
  2. Helsingin pitää ottaa tietomallipohjainen rakentaminen käyttöön katutyömailla. Se tarkoittaa, että koko työmaa suunnitellaan 3D-mallina ja myös kaikkien koneiden liikkeitä työmaalla seurataan senttien tarkkuudella. Esimerkiksi Destia tavoittelee tietomallipohjaisella rakentamisella 5% kustannussäästöä ja jopa 30% lyhenemistä työmaiden ajassa.Katujen peruskorjausten erityishaaste on, että putkien ja johtojen tarkkoja sijainteja ei tunneta. Tämä hidastaa töitä ja vaikeuttaa tietomallipohjaista rakentamista. Kaikkia hyötyjä ei siis varmasti saada, mutta jo 10% nopeutus 2 vuoden työmaassa olisi yli kaksi kuukautta.
  3. Kaupungin omaa rakentamispalvelu Staraa ei pidä toistaiseksi käyttää pääurakoijana suurissa ja aikakriittisissä hankkeissa. Staralle ei ole mahdollista asettaa kilpailutuksen tapaan insentiivimallia nopeuteen ja Mechelininkadun remontti on osoittanut, että Stara ei tällä hetkellä pysty sellaiseen nopeuteen, jota näissä töissä vaaditaan.

Varmasti muitakin keinoja nopeuttaa katutöitä on. Tärkeintä on antaa rakentamisen ammattilaisille vahvat kannustimet etsiä ne keinot ja riittävät työkalut niitä soveltaa. Näillä kolmella keinolla päästään siis alkuun. Kurvista pitää tehdä pilottikohde, jossa keinoja kokeillaan.

Hämeentien remontti parantaa keskustan saavutettavuutta

Kirjoitin helsingin sanomiin, miksi Hämeentien remontti parantaa keskustan saavutettavuutta, eikä ”motita” sitä. Lisäksi se on osa liikenteen välttämätöntä muutosta vähähiiliseksi: bussit, ratikat (myös tulevat pikaratikat) ja pyörät palvelevat ihmisiä aiempaa paremmin.

Hämeentien remontti parantaa keskustan saavutettavuutta

Pia Pakarinen ja Risto Rautava (kok) olivat huolissaan keskustan saavutettavuudesta Hämeentien remontin alkaessa. Toisin kuin kirjoittajat arvelevat, Hämeentien muutos parantaa keskustan saavutettavuutta ja elinvoimaisuutta. Lisäksi se on välttämätön osa liikenteen muutosta ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Hämeentien remontti nopeuttaa huomattavasti bussi- ja ratikkamatkoja koko koillisesta ja pohjoisesta Helsingistä sekä itäisestä kantakaupungista, muun muassa Jakomäestä, Puistolasta, Suutarilasta, Pakilasta, Maunulasta, Käpylästä, Arabiasta ja Kalliosta. Se tekee joukkoliikenteestä paremmin toimivaa noin 200 000 ihmiselle. Samalla kadusta tulee turvallinen kävellä ja pyöräillä, parempi asukkaille ja kadun varren liikkeet hyötyvät.

Neljä viidestä saapuu Helsingin keskustaan muutoin kuin autolla. Kun yhä useampi ihminen pääsee keskustaan helpommin bussilla, ratikalla tai pyörällä, lisääntyy myös keskustan työpaikkojen ja liikkeiden houkuttelevuus. Kaivattu elinvoima paranee.

Ilmastonmuutos vaatii hiilipäästöjen nopeaa vähentämistä ja Helsinki onkin sitoutunut hiilineutraaliuteen vuonna 2035. Jotta se onnistuisi, liikenteen kasvu pitää ohjata vähäpäästöiseen joukkoliikenteeseen, pyöräilyyn ja kävelyyn tekemällä niistä sujuvampia ja houkuttelevampia. Tämä jättää kaduille myös paremmin tilaa niille, joiden täytyy ajaa autolla.

Remontin aikataulu on sovitettu hyvin muihin alueen työmaihin. Muutos on syytä tehdä ennen Hakaniemen sillan purkua, jotta reitti Sörnäisten rantatieltä Pitkällesillalle on sujuvasti käytettävissä ja häiritsevien katutöiden aikana voidaan tarjota mahdollisimman sujuvaa joukkoliikennettä. Hämeentien kiskot ja Sörnäisten metroasema myös vaativat remonttia lähivuosina joka tapauksessa.

Valtuusto päätti jo 2016, että remonttia ei ole syytä lykätä, Rautavan esitys hävisi äänin 51-31. Kasvaessaan kaupungin täytyy myös muuttua. Jarrutuksen sijaan toivoisi myös Kokoomukselta aktiivisia toimia kasvun mahdollistamiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Otso Kivekäs
Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja
Vihreät

Miten pyöräliikenteen poikkeusjärjestelyt pitäisi tehdä

Helsinki on joka vuosi entistä parempi kaupunki pyöräillä. Mutta se vain korostaa yhtä puutetta: muutoin hyvässä pyörärinfrassa työmaajärjestelyt ovat joka vuosi yhtä huonoja, jopa entistä huonompia.

Ongelman ovat huomanneet muutkin kuin minä (muun muassa kaikki jotka ikinä pyörällä liikkuvat) ja kaupungilla onkin tarkoitus luoda uusi ohjeistus pyöräliikenteen huomioimiseen työmaajärjestelyissä. Nykyään kun ohjeistusta ei oikeastaan ole. Myös useampikin suuri työmaaurakoitsija on huomannut ongelman, ja olemme Pyöräliitossa heidän kanssaan miettineet tapoja kehittää toimintatapoja.

Auttaakseni kaupunkia tässä, kokosin yhteen joitakin perusperiaatteita, miten pyöräliikenteen poikkeusjärjestelyistä saataisiin selvästi nykyistä parempia varsin kohtuullisella lisävaivalla. Ideoita saa vapaasti ottaa käyttöön kaikkialla muuallakin.

Pyöräliikenne (ja jalankulku) pitää ottaa vakavasti

Pyöräliikenne on osa sitä liikennettä, jonka varassa kaupunki toimii. Ei harrastelua tai puuhastelua, vaan ihmisiä matkalla töihin, kouluun, kauppaan, päiväkotiin jne. Välillä poikkeusjärjestelyt tuntuvat siltä, että tätä ei oteta ihan vakavasti.

Esimerkiksi Sörnäisten rantatien länsipuolen pyörätie oli kuusi viikkoa suljettuna kokonaan. Kiertoreitti oli nuoli kohti tien toista laitaa (kaksi hidasta ylitystä, monen minuutin viive). Suurimman osan aikaa pyörätie oli täysin ajokelpoinen. Kaivamista vaativat työt olisi varmasti voinut tehdä päivässä tai parissa, ja siksikin aikaa olisi ollut mahdollista rakentaa työmaasilta.

Vakavasti ottamisella tarkoitan tässä siis, että liikenteelle aiheutuva haitta ja sen kesto minimoidaan. Keskeistä pyörätietä ei varata varmuuden vuoksi kuukausiksi ja käyttämättömiä työkoneita varastoidaan jossain muualla (Hakamäentien remontissa pääpyöräreitti suljettiin yli vuodeksi jotta saadaan työkonevarasto). Pääpyöräreittiä ei tule missään olosuhteissa katkaista kuten tänä kesänä tehtiin Sörnäisten rantatiellä, vaan poikkeusjärjestelyn vaatima tila järjestetään – tarvittaessa myös moottoriajoneuvoliikenteeltä.

Sama ongelma on jalankulkujärjestelyjen osalta. Melko vähäisellä lisätyöllä ja asioiden huolellisella suunnittelulla olisi mahdollista aiheuttaa huomattavasti pienempää haittaa.

Pääväylä suljettuna kuusi viikkoa, suurimman osan ajasta täysin ajokelpoisena. Huomattavalle haitalle ei annettu juuri painoarvoa tässä päätöksessä.

 

Pyöräliikenne ja jalankulku pitää suunnitella erikseen

Pyöräliikenne ja kävely ovat kaksi erilaista liikennemuotoa, joiden tarpeet väylälle ovat erilaisia. Esimerkiksi pyöräliikenteen voi monessa paikassa ohjata ajoradalle, kävelyä ei koskaan. Kävelijät taas voi joskus ohjata portaisiin, kunhan myös esteetön reitti on tarjolla. Pyöräliikenne ei portaita voi kulkea.

Pyöräilijä voi myös olla tulossa ajorataa pitkin eri suunnista, ja tämä pitää ottaa poikkeusreitilläkin huomioon. Ei riitä suunnitella poikkeusreittiä vain pyörätielle.

Yhä edelleen poikkeusjärjestelyjä suunnitellaan “kevyelle liikenteelle” kuvitellen että vaatimukset ovat samat ja sitten ihmetellään kun ne eivät toimi.

Konkreettinen poikkeusreitti voi olla pyöräliikenteelle ja kävelylle sama. Usein onkin. Mutta ne pitää suunnitella erikseen kummankin liikennemuodon lähtökohdista ja laittaa samalle reitille vain, jos kummankin näkökulmasta se on paras ratkaisu.

Erottajan työmaan liikennesuunnitelmassa pyöräliikenne ohjataan jalkakäytävälle. Sitä ei ole merkitty väliaikaieksi pyörätieksi, vaan suunnittelijalle (tai suunnitelman hyväksyjällle) ei vaan ole tullut mieleen, ettei jalkakäytävällä saa ajaa pyörällä. Tästä syystä pyöräliikenne ja jalankulku pitää suunnitella erikseen.

Poikkeusreitti pitää ohjata alusta loppuun

Jos työmaa on suuri tai jos poikkeusreitti kiertää esim toiselta puolelta katua tai taloa, reitti tulee merkitä selkeästi alusta loppuun ja jokaisessa risteyskohdassa. Ei riitä, että ennen työmaata on kartta, vaan reitti pitää olla ohjeistettu jokaisessa risteyskohdassa, ja jos se muuttuu työmaan aikana, myös ohjeistus pitää päivittää.

Reitin merkitseminen on erityisen tärkeää baanoilla ja pääreiteillä. Baanaa pitkin pitää aina pystyä löytämään perille vaikkei tuntisi lähiseutua tai olisi karttaa mukana. Pidemmät poikkeusreitit voisi merkitä maastoon piirtämällä asfalttiin punaisen viivan poikkeusreitin alusta loppuun saakka. Samalla tulisi käytyä läpi, että poikkeusreitti on oikeasti mahdollista ajaa, kun siitä pitäisi maalauskoneen kanssa kulkea.

pasilan aseman työmaan kiertoreitit työmaan alkuvaiheessa. Myöhemmin työmaan aikana samat kyltit olivat edelleen maastossa, mutta osa tässä pyörätieksi merkittyä reittiä oli muutettu takaisin jalkakäytäväksi. Ja juuri siellä poliisi jakoi huomautuksia.
Nyttemmin kartat on poistettu pasilan pyörätien varresta. Oikea kiertotie on merkitty liikennemerkillä 324. ”Jalankulku sekä polkupyörällä ja mopolla ajo kielletty”.

Helsingin tavoite on olla maailman toimivin kaupunki. Osana tätä tavoitetta myös pyöräliikenteen poikkeusjärjestelyt pitää laittaa toimimaan.

Miksi Sörnäistentunnelia ei kannata rakentaa

Sörnäisten rantatien ja Hermannin rantatien välille suunnitellaan tunnelia. Tai siis suunniteltiin vuonna 2013, sitten asia unohdettiin. Nyt tuo vanha suunnitelma on kuitenkin tuotu kaupunginhallitukseen kaavaehdotuksena.

Se vain on pahasti vanhentunut. Yksikään niistä perusteluista, joiden takia sitä suunniteltiin ei enää päde. Se ei tuo lisää asuntoja, se ei ole automäärien puolesta tarpeen, eikä se ole millään mittarilla kannattava hanke. Vain kallis hinta ja haitta jalankululle ovat jäljellä.

Tunneli ei tuo rakennusmaata

Vuonna 2013 Sörnäistentunnelin katsottiin “mahdollistavan noin 200 000  k-m² lisäyksen asuntotuotantoon”. Ajatus oli, että ilman tunnelia Hermannin rantatiellä on liikaa liikennettä että siihen voisi rakentaa asuntoja. Liikennesuunnitelman esittelyssä sanottiin “Tunnelin rakentamisesta tulevat merkittävimmät hyödyt liittyvät lähinnä asuntotuotannon määrälliseen lisäämiseen ja tästä johtuen nopeampaan tuloutukseen, joukkoliikenteen edellytysten paranemiseen, liikenteen sujuvoitumiseen sekä viihtyisämpään kaupunkiympäristöön.”

Nyt kaupunginhallitukselle sanottiin: “Sörnäistentunneli ei luo yhtään uutta tonttia Kalasataman alueelle.“ Kaikki Kalasatamaan suunniteltu asuminen rakennetaan joka tapauksessa, tunneli ei vaikuta asiaan. Tunnelista ei siis ole hyötyä asuntojen rakentamiselle, kuten alun perin piti olla. Viiden vuoden aikana liikenneväylien ja asumisen yhdistämisen periaatteet ovat muuttuneet, eikä Hermannin rantatie poikkea esimerkiksi kaupunkibulevardeista tässä.

Tämä asuntotuotannon lisäys oli suurin syy, jonka takia tunnelisuunnitelma aikoinaan hyväksyttiin. Nyt tunnelin tärkein perustelu on kadonnut.

Automäärä ei vaadi tunnelia

Viisi vuotta sitten ennustettiin tunneliin 26 000 autoa vuonna 2035. Ilman tunnelia nämä autot olisivat täyttäneet Hermannin rantatien ja tehnee Kalasatamasta ikävän paikan. No, nyt uusissa ennusteissa tunnelia käyttäisikin vain 18 700 autoa vuonna 2025 ja 20 500 vuonna 2040. 20-30% ennustetuista käyttäjistä on kadonnut.

Vastaavasti haitta Kalasatamassa on muuttunut paljon pienemmäksi. Ilman tunnelia Hermannin rantatiellä Kalasataman keskuksesta pohjoiseen kulkisi 12 800 autoa vuonna 2025. Saman verran autoja kulkee Topeliuksenkadulla tai Pakilantiellä, eikä kumpikaan ole asuinkelvotonta ympäristöä.

Vuonna 2010 ennustettiin myös Sörnäisten Rantatien liikenteen kasvavan 22 000 autolla. No, tähän päivään mennessä se on vähentynyt 13 000 autolla. Autoliikenne ei Helsingin kantakaupungissa ole kasvanut enää vuosiin, vaan on sopeutunut katuverkon kapasiteettiin.

Tunneli ei ole millään mittarilla kannattava

Liikennehankkeita analysoidaan Suomessa ns. Hyöty-kustannus-analyysilla (H/K), joka saadaan jakamalla hankkeen laskennalliset hyödyt sen kustannuksilla. Jos tulos on yli 1, hanke kannataisi tehdä, ja korkeamman numeron saavat kannattaisi tehdä ensin.

Sörnäisten tunnelin H/K-suhde on 0,8. Sitä ei siis laskelman mukaan kannata tehdä. Tekemällä erilaisia oletuksia saadaan H/K-luvuksi jotain väliltä 0,2 – 0,9. Millään oletuksilla tunneli ei ole kannattava.

H/K-laskelmaa kritisoidaan paljon ja ihan syystä. Helsingissä tehdään monia hankkeita, joiden H/K-suhde on alle yksi, mutta niillä on silloin merkittäviä muita hyötyjä. Esimerkiksi Raide-jokeri ja muut suunnitellut pikaratikat tuottavat kaupungille huomattavat tulot mahdollistaessaan kaavoitusta ja tonttien myymistä tai vuokraamista. Raide-jokerin on arvioitu tuottavan kaupungin kassaan noin 4 kertaa omien kustannustensa verran.

Sörnäisten tunnelilla ei tällaisia muita tuloja ole, vaan se on puhtasti autoliikennehanke. Ja autoliikennehankkeiden arvioimiseksi suunniteltu malli sanoo ettei sitä kannata tehdä. Hyöty on liian pieni.

Sörnäistentunnelin eteläinen suuaukko Suvilahden edessä. Ainakin Käenkujan suojatie pitäisi poistaa.

Ainoa mikä on pysynyt suunnitelmassa, on 160 miljoonan euron kustannus sekä haitat jalankulkuyhteyksille.

160 miljoonaa on paljon rahaa. Se on esimerkiksi enemmän, kuin suunnitellut Vihdintien ja Tuusulanväylän pikaratikat yhteensä. Se vastaa kymmentä koulun peruskorjausta tai kahtakymmentä uutta päiväkotia.

Noilla mainitsemillani ratikoilla arvioidaan kulkevan jopa 100 000 matkustajaa päivässä ja ne mahdollistavat kymmeniä tuhansia asuntoja. Sörnäistentunnelista kulkisi 18 700 autoa ja se mahdollistaa nolla asuntoa.

Siksi tätä tunnelia ei kannata tehdä – suunnitelma on yksinkertaisesti vanhentunut.

Nykyinen liikenneratkaisu ei ole mitenkään täydellinen, ja on hyvä että siihen mietitään vaihtoehtoja. Jos parannuksia lähdettäisiin miettimään tämänhetkisin tiedoin ja niillä malleilla, joilla Helsinkiä viime vuosina on suunniteltu, päädyttäisiin luultavasti johonkin muuhun kuin juuri tähän tunneliin.

Ja juuri niin pitäisikin tehdä: miettiä uudelleen avoimin mielin eri tapoja järjestää idän ja koillisen autoliikennettä keskustaan. Paras ratkaisu saattaa olla jokin suunniteltua Sörnäistentunnelia pienempi muutos, tai saattaa se olla sitä suurempikin. Selvää kuitenkin on, että tätä tunnelia ei kannata tehdä. Tämä vanha suunnitelma toimii vain esteenä asian kunnolliselle harkinnalle.

Maailman paras kaupunkisatama

Helsingin Satama on Euroopan tai ehkä koko maailman vilkkain reittiliikenteen matkustajasatama. Sen satamista kaksi myös sijaitsee aivan kiinni keskustassa, mikä antaa hyviä mahdollisuuksia matkustajaliikenteen tehokkaaseen hoitamiseen joukkoliikenteellä ja kävellen. Vastaavasti tavaraliikenteen ja autojen kannalta sijainti on hankala – onneksi Vuosaaren satama on autoyhteyksien puolesta erinomainen.

Sataman kehittämistä on kuitenkin pitkään katsottu liian kapeasta näkökulmasta. Siksi tein eilen valtuustoaloitteen siitä, miten Helsingin satamasta tehdän paitsi vilkkain, myös paras matkustajaliikenteen satama.

Aloite sataman paremmasta yhdistämisestä kaupunkiin

Helsingin sataman kautta kulki 12,3 miljoonaa matkustajaa vuonna 2017. Tämä tekee Helsingin satamasta Euroopan, mahdollisesti koko maailman vilkkaimman matkustajasataman. Matkustajaliikenteen tärkein satama on Länsisatama, mutta myös Eteläsataman liikenne on mittavaa.

Liikennemäärien kasvu edellyttää toimia siinä vaiheessa, kun matkustajat etenevät terminaalista kohti kaupunkia. Länsisatamaan on rakennettu kaksi raitiovaunulinjaa ja kävely- ja pyöräily-yhteyksiä on parannettu, mutta liikenteen kasvaessa toimia tarvitaan lisää. Kun matkustajaliikenteen määrä kasvaa näin keskellä kaupunkia, ainoa toimiva mahdollisuus on lisätä erityisesti joukkoliikenteen roolia sataman liityntäliikenteessä.

Matkustajaliikenteen lisäksi Helsinki on merkittävä tavaraliikenteen satama, ennen kaikkea Vuosaaren tavarasataman ansiosta. Länsisataman ja Eteläsataman tavaraliikenteen rooli on kokonaisuudessa vähäisempi.

Länsisataman ympäristöön selvitetään nyt raitioliikenteen merkittävää heikentämistä ja kävely-yhteyksien huonontamista, jotta rekkaliikenteelle saataisiin lisää tilaa. Tämä heikentäisi maailman vilkkaimman sataman liikenneyhteyksiä merkittävästi, kun niitä päin vastoin pitäisi parantaa. Tämä ei ole sellaisen kaupungin etu, jonka matkailijamäärä kasvaa vuosi vuodelta.

Kasvavaa matkustajaliikennettä ja runsaasti tilaa vievää tavaraliikennettä on vaikea sovittaa yhteen ahtaassa keskustassa. Siksi me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupunki yhteistyössä Sataman kanssa selvittää mahdollisuudet ohjata Sataman rekkaliikennettä sekä henkilöautoliikenteen kasvua suuremmalta osin Vuosaaren satamaan muun muassa hintaohjauksen keinoin. Lisäksi esitämme Länsi- ja Eteläsatamien joukkoliikenne- kävely- ja pyöräyhteyksien parantamista, jotta matkustajamäärän kasvu ei johtaisi autoruuhkien kasvuun.

Aloite ei itsessään ratkaise sataman liikenteen ongelmia. Sataman hintaohjaus ja neuvottelut varustamoiden kanssa perustuvat Sataman omaan strategiaan. Liikennejärjestelyistä tehdään suunnitelmia kukin risteys ja kadunpätkä kerrallaan.

Mutta aloite on tapa tuoda kysymys satamasta ja kaupungista keskusteluun kokonaisuutena.