Ja teille muille: Hyvää joulua!

Olenhan yleisesti tunnettu ylimielisenä maailmanparantajana, joka pitää itseään muita parempana ihmisenä. Siksi päätin tänä jouluna hyödyntää tämän maineeni minulle suomia mahdollisuuksia. Päätin antaa pelkästään lahjoja jotka tekevät maailmasta paremman paikan. Päätin antaa kivoja lahjoja.

Siis Kiva-credittejä.

Kiva on mikrolainajärjestö. Sinne sijoitetut rahat siis lainataan pieninä 25 – 5000 dollarin lainoina pitkin maailmaa, ja sijoittaja saa itse valita kenelle haluaa rahansa lainata, sekä takaisinmaksun jälkeen päättää, kuka ne saa seuraavaksi. Tarkalleenottaen lainaajat tosin ovat saaneet rahansa jo aiemmin Kivan ”kenttäpartnerilta”, ja kyse on oikeastaan siitä kuka adoptoi minkäkin lainan. Yksityiskohdat löytyvät Kivan nettisivuilta.

Lainan hakijat käyttävät lainoja eri tavoin elämänsä parantamiseen. Ruth Perusta hakee $575 lainaa laajentaakseen yuca-viljelmiään muutamalla hehtaarilla ja palkatakseen aputyöläisen. Khaled Libanonista hakee $1500 lainaa ostaakseen uusia työkaluja sepänpajaansa helpottamaan työtään. Seynabou Senegalista hakee $1025 lainaa ostaakseen papuja ja pähkinöitä myyntiin suurempana eränä myytäväksi torilla. Lainasummat ovat usein tätä luokkaa, mutta yksittäinen lainaaja voi adoptoida lainasta minimissään $25.

Yleensä lainaaja saa oman taloutensa vakaammalle pohjalle pienellä investoinnilla. Parhaassa tapauksessa ehkä työllistää jonkun muunkin. Ei huono suoritus muutamilla satasilla tai tonnilla.

Suvussani on jo pidemmän aikaa lahjoiteltu runsaasti aaseja, lampaita koulukirjoja ja sensellaista. Lainan antaminen lahjaksi on tälle aivan looginen jatko. Ja eräänlainen käänteisversio 70-luvun kulttuuriradikaalien (huhutusta) tavasta antaa joululahjaksi paketoituja kirjaston kirjoja. Nyt lahja ei olekaan lainaa vaan laina on lahja.

Vuohipukki jäi tänä vuonna talliin (tai missä niitä ikinä pidetäänkään), kun lahjaksi valikoitui kansainvälinen luottojohdannainen.

Kivaa on kritisoitu liian korkeista koroista. Korkotaso on ilmeisesti tyypillisesti melko vastaava kuin mitä pankit samassa maassa tarjoavat (korkean inflaation takia korkotasot eivät usein ole lainkaan vertailukelpoisia maiden välillä tai etenkään euroalueelle). Keskeistä ei kuitenkaan ole korko, vaan se että lainaa ylipäänsä saa. Kehitysmaiden pankit kun eivät juuri tapaa myöntää lainaa maalaisille, joilla ei ole mitään henkilöpapereita tai mainittavaa omaisuutta. Tai kaupunkilaisillekaan sen paremmin.

Zidisha pyrkii tarjoamaan halvemman korkotason sillä, että lainoja eivät myönnä kenttäpartnerit vaan organisaatio suoraan, tai itse asiassa lainaaja suoraan. Peer-to-peer idea on vähintäänkin houkutteleva. Annoin kuitenkin lahjaksi Kiva-credittejä, koska Kivan sivuilta saa kliksuteltua lahjakortteja. Hyväntekeväisyyskin pitää tuotteistaa hyvin. Eikä unohdeta mahdollisuutta mainostaa omaa erinomaisuuttaa feisbuukissa! Se merkittävin vertaisverkosto kun ei lopultakaan ole lainan tarvitsijat Keniassa…

Kenttäpartnerit eivät välttämättä myöskään ole ollenkaan huono idea. Mikrolainathan oikeastaan täyttävät ekologisen lokeron jonka paikalliset taloudelliset instituutiot kohdemaassa jättävät tyhjäksi. Merkittävän osan peruspankkipalveluita suurimmalle osalle väestöä. Ei ole ollenkaan mahdoton ajatus että kenttäpartnereista kehittyy pikkuhiljaa pankkitoiminnan muoto, joka tarjoaa nämä palvelut paikallisesa taloudessa myös ilman kehitysapuelementtiä. Kaiken kehitysavun tarkoitus kun on auttaa kehittymään: tehdä apu tarpeettomaksi, kun avun kohde alkaa pärjätä ilman sitä. Sanomattakin on selvää, että huomattava osa kehitysavusta toimii täysin tämän tarkoituksensa vastaisesti.

Liiketoiminnasta puheen ollen, mikrolainojen lähin vastine täällä paikallisessa taloudessahan ovat pikavipit. Siinä tarjotaan pieniä vakuudettomia lainoja ihmisille, joille vakiintunut pankkisektori ei lainaa tällä tavoin myönnä. Johdonmukaisesti voisi olettaa siis, että myös pikavippejä käytetään ensisijaisesti omaan elämänlaadun parantamiseen harkituilla investoinneilla. Liekö sitten näin, ei mennä siihen nyt. Ainakin pikavippitarjoajat kovasti antavat näin ymmärtää.

Sain myös itse mikrolainan lahjaksi. Työpaikkani kun antoi myös Kiva-credittejä joululahjaksi työntekijöilleen. Oman tämän joulun lainani sai Saranchimeg, Mongolialainen raksaesimies, joka haluaa työsnä ohessa perustaa pingisklubin, ja tarvitsee alkupääomaa pöytiin ja löytämänsä tilan sisutukseen. Lainan myöntävä kenttäpartneri on Credit Mongol LLC, jonkinlainen puolipankki, joka myöntää erilaisia lainoja pääosin ihan kaupallisena toimintana ja näyttäisi tekevän maltillista voittoa, tavoitteenaan ”to contribute to the prosperity of Mongolians by providing top quality, varied financial services to customers and SMEs.” Onnea ja menestystä vaan Saranchimegin pingisalongille ja koko Mongolian pienyrittäjille.

Näillä sanoin toivotan hyvää joulua kaikille sukulaisille, ystäville ja lukijoille. Ja kaikille teille kautta maailman jotka ehkä tarvitsette pientä lainaa elämänne parantamiseksi: Hyvää joulua teillekin!

Sankarit, eli miksi merirosvoja on olemassa

Viime torstain lehdissä kerrottiin somalimerirosvojen palauttaneen kaappaamansa espanjalaisen kalastusaluksen. Pari lainausta Metro-lehdestä (kyllä, menin ratikalla töihin asiakasreissun takia):

Rosvojen pesäpaikassa Haradheressä juhlittiin villisti läpi yön ja aamunkoiteessa kaupungin autokauppiaat kärräsivät luksusjeeppinsä riviin rannalle äkkirikastuneita piraatteja varten

Liikemiehet puolestaan odottivat jättimäisiä tuottoja rosvoille myöntämistään lainoista. ”lainasin kahdelle miehelle 1700 dollaria, ja he sanoivat antavansa perjantaina minulle takaisin 4000 dollaria. He ovat anteliaita ja ansaitsevat arvostukseni”, sanoi paikallinen kahvilanpitäjä.

Rosvojen uhriksi joutuneelle Alakrana-troolarille tai Espanjalle ei paikallisilta heru myötätuntoa. Heidän mielestään ulkovallat ryöstökalastavat Somalian vedet, jolloin asukkaille ei jää muuta keinoa kuin tarttua aseisiin.

Merirosvojengi siis puolustaa kansallisia luonnonvaroja ulkomaiselta riistolta. Lisäksi se tuo valuuttaa ja työpaikkoja paikalliseen talouteen. Ja ennen kaikkea sillä on väestön vahva tuki. Nämä merkit kuvaavat yleensä kansalaisiaan palvelevaa valtiota.

Eivät merirosvot tietenkään ole hyvinvointivaltio, mutta luultavasti silti lähimpänä sitä oleva organisaatio, mitä Somaliasta löytyy. Pari sukupolvea kehitystä tuohon päälle, ja tulos voisi olla jo aika hyvä. Kannattaa muistaa, että myös sivistyksen huippuna ihaillut skandinaaviset hyvinvointivaltiot on alkujaan rakennettu merirosvouksen varaan.

Käytännössä ajatus odotella pari sukupolvea mitä käy ei ole realistinen. Ei ulkovalloille, jotka haluavat lopettaa merirosvouksen, eikä somaleille jotka haluaisivat kyetä elämään ilman jatkuvaa sisällissotaa. Sotalaivojen määrä Adeninlahdella kasvanee ja otteet kovenevat, kunnes merorosvous muuttuu mahdottomaksi. Rosvot on karsittu muiltakin maailman meriltä. Harvemmin ilman silmitöntä väkivaltaa.

Mutta yhden merirosvo on toisen sankari. Aina joku päättää ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja tavoitella vapautta ja parempaa elämää. Muutama muu innostuu mukaan, ja parhaassa tapauksessa he voivat toimia innoittajina miljoonille. Somalialla olisi paljon käyttöä sankareille.

Telefooni Afrikassa

Toimeksi saaneena kirjoitan jo aiemmin lupaillun hahmotelman telco-sektorin vahvuuksista ja mihin sen tulisi kehittyä. Näkökulma on ihmiskunnan kokonaisuuden etua tarkkaileva. Pitkällä tähtäimellä kaupalliset intressit tuppaavat konvergoimaan sen suuntaisiksi (paskaa myymällä elää vain aikansa), tai ainakin niiden olisi syytä konvergoitua, jos kapitalistista talousjärjestelmää halutaan ylläpitää.

Ihan alkajaisiksi huomio mobiiliteknologian merkittävimmästä hyödystä: se on halpaa. Kattavien puhelinverkkojen rakentaminen länsimaissa otti tuollaiset sata vuotta, kun suurin osa kehittyvästä maailmasta on saatu katettua kännykkäverkoilla alle kymmenessä vuodessa vaikka maiden taloudet ovat paljon heikommassa kunnossa kuin länsimaiden aikoinaan. Kokonaistyömäärä Zimbabwen kattamisessa kännykkäverkolla lienee prosentti tai pari siitä mitä kuparin vetäminen joka kotiin maksaisi. Ja se kupari varastettaisiin.

Tämä on kuitenkin nykypäivää, ei tulevaa. Jatkoa ajatellen, teleoperaattorien merkittävin resurssi on niiden laskutussuhde asiakkaisiinsa.

Case Safaricom

Kenian suurin pankki (asiakasmäärällä mitattuna) on nykyään mobiilioperaattori Safaricom. Lähes kaikilla on prepaid kortit, vaikka monella ei olekaan puhelinta. Korttiaan voi ladata kiskalla käteisellä, käteistä voi nostaa ja käteistä voi ladata myös toisen kortille, kunhan tietää numeron. Ja rahaa voi siirtää kortilta toiselle. Eli siis kaikki keskeiset tilipalvelut. Ilman paikalliseen pankkijärjestelmään liittyvää korruptiota ja kertaluokkaa halvemmalla. Safaricomin ei esim. tarvitse tunnistaa asiakkaitaan lainkaan: sim-kortti 123456789 on vain k.o. kortti, ja se käyttääkö sitä Mohammad vai Maria on ihan se ja sama.

Konseptin vahvuudesta kertonee se, että Visa on tuonut prepaid-luottokortit markkinoille, ilmeisesti kilpaillakseen operaattorien kanssa tunnistautumattomista asiakkaista.

Pankin ei tarvitse olla operaattori menestyäkseen – ainakaan länsimaissa, prepaid-malli kun ei kilpaile esim. lainanannossa. Mutta jos operaattoreilta alkaa niiden oma perusbisnes kuolla alta, kuten kaikki veikkailevat, niin pankkien perusbisneksen (jota ne eivät edes itse kaipaa) valtaaminen saattaisi olla hyvä veto.

Mikromaksut

Toinen esimerkki laskutussuhteen hyödyntämisestä. Telco-maailmassa on kehitelty IP Multimedia Subsystem (IMS). Se on valtava kasa standardisaatiota, jolla voidaan replikoida kaikki korkeamman tason CS– ja POTS-standardit IP-pohjaisilla vastineilla ja luoda uusia niiden jatkoksi. Ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Yhtenä pienenä osana IMS:ää on Aggregation proxy, HTTP proxy joka tarkistaa että kaikki sille tuleva liikenne on autentikoidulta käyttäjältä, ja lämää eteenpäin menevään liikenteeseen ylimääräisen headerin jolla ilmoittaa tämän varmennetuksi. Se on oikeastaan tarkoitettu erinäisten muiden IMS-servereiden avustajaksi, ja on systeemin kokonaisuuteen verrattuna suorastaan triviaalin yksinkertainen. Mutta sillä on yksi merkittävä ominaisuus: sen avulla olisi helppo toteuttaa mikromaksamisjärjestelmä webiin.

Aloitetaanpa mobiiliwebillä. HTTP-liikenne hoituu suoraan WAP-gatewayltä internettiin normaaliin tapaan. Blogisivusto haluaa laskuttaa anonyymiltä käyttäjältä 2 eurosenttiä oikeudesta lukea suosittua blogia vuorokauden ajan. Se vastaa HTTP GET pyyntöön redirectillä, joka osoittaa proxyn kautta takaisin samalle sivustolle. Proxyn saadessa pyynnön, se kierrättää varmistussivun käyttäjän kautta, ja varmistuksen saatuaan pistää pyynnön suojattua yhteyttä pitkin blogisivustolle, joka palauttaa cookien, jonka avulla käyttäjä voi nyt 24h selata k.o. blogia suoralla HTTP-yhteydellä.

Teknisesti tuo on helppoa. Se mitä vaaditaan, on bisneskäytäntö, jossa operaattori voi ylläpitää voitollisesti ”partnerisuhteita”, joiden suuruus on luokkaa euron kuussa. Google ja Amazon pystyvät siihen, mutta on selvää, että se vaatii muutosta operaattoreilta jotka moiseen ryhtyvät.

Homma on laajennettavissa lankanettiinkin, jos koneisiin listään SIM-kortti tai muutoin käytäntö, jossa operaattori voi laskuttaa asiakkaalta mitä vaan. Ensimmäinen on läppäreihin tulossa, toinen vaatisi lähinnä luottamusta.

Maksujärjestelmän voisi toteuttaa puhtaasti yhden operaattorin palveluna, mutta jotta homma leviäisi tehokkaasti, pitäisi se saada laajemminkin käyttöön samalla standardilla. Minkä standardin ei tarvitse olla viittä sivua.

Yhteenveto

Tähänastinen mobiilioperaattorien merkittävin saavutus on halpa puheluinfra. Paino sanalla halpa. Sitä varmasti voi halventaa entisestään, mutta tähän on syytä suhtautua kypsänä bisneksenä jossa voitto tulee vain tehokkuudesta.

Jatkossa suurin potentiaali liittyy halvan maksuinfran tuottamiseen. Paino taas sanalla halpa. Voitot tulevat suurista voluumeista — ja taas tehokkuudesta.

ps. tein tämän pyynnöstä, mutta ei minulle sentään makseta tästä. Vielä.

Revolutions per second

Paljonko yhdessä sukupolvessa voi kehittyä? Voiko savimajasta jatkaa it-insinööriksi. Tai tietysti aina joku voi, mutta kokonainen kansa?

Maattomat maatyöläiset, loiset, menivät töihin tehtaaseen, saivat hiukan henkilökohtaista vapautta ja keuhkoahtauman. Heidän lapsensa menivät myöskin tehtaaseen ja loivat vahvan ay-liikkeen, tupon ja 40 tunnin työviikon. Vasta heidän lapsensa menivät yliopistoon (ja loivat nykyisen eläkejärjestelmän, kiitti siitä).

Oikeastaan mietin sitä, onko ideoissa informaatiotalouden viemisestä Afrikkaan yhtään mitään järkeä, vai pitäisikö kiinalaisten ensin rakentaa sinne tehtaita ja katsotaan sitä nettiä sitten 2050.

Kyllä Afrikka ja informaatiotalous (huomiotalous?) näemmä kohtaavat; itseironisella pöljäilyllä huomion hakeminen on melko postmoderni puuhastelumuoto:

ps. kamala biisi