Yritystoiminnassa puhutaan nykyään paljon ketteryydestä ja ”lean-periaatteesta”. Ajatus on, että tehdään nopeita kokeiluja, katsotaan miten asiat toimivat, opitaan siitä ja siirrytään seuraavaan ideaan. Malli on alkujaan peräisin ketterästä ohjelmistokehityksestä, jossa tyypillisesti tehdään 2 viikon ajan yhtä asiaa, katsotaan tulos ja päätetään seuraavan 2 viikon suunta. Toimintatapaa kutsutaan iteroinniksi, eli samaa asiaa tehdään aina uusia kierroksia, kunnes lopputulos alkaa tyydyttää.
Maamme hallitus kirjoitti hallitusohjelmaansa tavoitteen ottaa käyttöön kokeilukulttuuri. Nyt hallitus stten toteuttaa tätä ajatusta ketterästä hallitustyöskentelystä.
Katsotaanpa havainnollistavana esimerkkinä hallituksen kärkihanke, project Tuottavuusloikkaa.
Taustalla on huoli, että Suomessa työn kustannukset ovat kasvaneet nopeammin kuin Ruotsissa ja Saksassa, ja siksi työn hintaa pitää alentaa. Koska devalvaatiota ei voi eurossa tehdä, etsitään muita tapoja toteuttaa sama tulos, ns. ”sisäisenä devalvaationa”.
Iteraatio 1: yhteiskuntasopimus, toukokuu
Hallitusneuvottelujen rinnalla työmarkkinajärjestöt kerättiin neuvottelemaan ”yhteiskuntasopimusta”, jonka tavoitteeksi asetettiin hieman epämääräisesti määritelty viiden prosentin ”tuottavuusloikka”. Hallitustunnustelijan ja työmarkkinajärjestöjen odotukset neuvottelujen etenemisestä olivat kaukana toisistaan. Neuvottelut eivät koskaan ehtineet päästäkään tasolle, jossa olisi vakavissaan neuvoteltu jostain, kun Sipilä jo julisti ne epäonnistuneiksi.
Iteraatio 2: yhteiskuntasopimus 2.0, elokuu
Elokuussa samat osapuolet kokoontuivat neuvottelemaan yhteiskuntasopimusta uudelleen. Tällä kertaa tavoitteena oli viiden prosentin ”kilpailukykyloikka”, joka oli täsmennetty tarkoittamaan 5% alennusta työn yksikkökustannuksissa. Neuvottelut kariutuivat koska SAK ei halunnut neuvotella palkkojen alentamisesta, ja hallitus ilmoitti etenevänsä seuraavaksi ”parlamentaarisin keinoin”.
Iteraatio 3: Pakkolait, sunnuntaikorvaukset jne, syyskuun alku
Syyskuun alussa hallitus esitteli pakettinsa: sunnuntai- ja ylityökorvauksen alennus, sairaslomapalkan karsintaa, pitkien lomien lyhentämistä ja suurimpana kaikista yksityisten työnantajien sosiaaliturvamaksun leikkaus murto-osaan.
Esityksestä seurasi voimakasta kritiikkiä, suurmielenosoitus ja epäilyksiä, ovatko ehdotukset perustuslain ja EU-säädösten mukaisia. Eniten kritisoitiin sitä, että lisien leikkaaminen on palkanalennus, joka kohdistuu sangen mielivaltaisesti aloille, joilla lisillä on suuri rooli, eikä lainkaan aloille, joilla ei käytetä sunnuntailisiä. Yksikkötyökustannusten laskussa käytetty matematiikka oli ilmeisesti ainakin osittain vetäisty hihasta.
Iteraatio 4: Kilpailukykyneuvottelut, syyskuun loppu
Seuraava versio tuottavuusloikasta työstettiin taas työmarkkinajärjestöjen kanssa syyskuun lopulla. Sopimusta ei tälläkään kertaa syntynyt.
Iteraatio 5: Lomarahalaki, viime maanantai
Hallitus palasi maanantaina pakkolakien äärelle, mutta muutettuna niin, että eniten kritiikkiä aiheuttanut lisien leikkaus peruttiin ja sen tilalle otettiin lomarahan leikkaus 30% – ja samalla sen ulottaminen kaikille. Monet kiristettävistä säädöksistä olisivat nyt myös määräaikaisia kolmeksi vuodeksi – ilmeisesti tämä kiertää osan perustuslain karikoista.
Samalla paljastui, että Sipilä ei tiennyt ettei kaikilla työntekijöillä ole lomarahaa. Ehdotuksen vaikutuksia ei ilmeisesti oltu juurikaan selvitetty. 5% lasku yksikkötyökustannuksissa näyttikin muuttuvat merkittäviksi palkankorotuksiksi suht satunnaiselle joukolle työtekijöitä.
Iteraatio 6: ei sittenkään lomarahaa kaikille, eilen
Keskiviikkona pääministeri ilmoitti että lomarahaa ei ulotetakaan kaikille, vaan uusi lainsäädäntö tulisi koskemaan vain ihmisiä, joita koskee jokin työehtosopimus. Aiemmin sivussa neuvotteluista ollut Suomen yrittäjät pääsi tällä kierroksella keskeiseen asemaan, ja ehdotus vastaa ilmeisesti aika suoraan heidän esitystään.
Nyt tuottavuusloikkaa on kehitetty jo viisi iteraatiota. Malli on pikkuhiljaa tarkentunut, ja aiemmissa versioissa olleita virheitä on korjattu. Toisaalta iteraatiot uhkaavat lyhetä hallitsemattomasti – tällä viikolla on tullut jo kaksi uutta versiota, ja laadunvarmistus ennen julkaisua (valmiin määritelmä, definition of done) on selvästi alkanut lipsua. Ketterässä kehityksessä toki kuuluu julkaista nopeasti jotta nähdään idean toimivuus, mutta perusvirheet pitäisi silti kyetä karsimaan ennen julkaisua. Hallituksen ote prosessista uhkaa pettää.
Älkää käsittäkö minua väärin. Tarkoitukseni ei ole pilkata! Ketteryys ja fail fast -periaate ovat oikeasti hyviä ideoita. Mutta miksi hallituksen rämpiminen ja poukkoilu sitten tuntuu niin surkuhupaisalta?
Onko kyse vain siitä, että hallintorakenteemme, lehdistömme ja kansa eivät ole tottuneet johtamistapaan, jossa asioita ei suunnitella etukäteen vaan korjataan sitten mokat jälkikäteen? Että kunhan totumme tähän, palkansaajien suurmielenosoitukset, lehdistön jatkuva irvailu hallitukselle ja päivittäin muuttuvat päätökset muuttuvat osaksi politiikan normaalia kulkua?
Auttaisiko, toimintatavan formalisointi? Jos määriteltäisiin iteraatiot ja valmiin määritelmä sovittaisiin täsmällisesti ja niistä pidettäisiin kiinni? Hallitus julkaisee uudet tuottavuusehdotuksensa joka perjantai klo 12. Iltapäivä varataan selittelylle, ja viikonlopun media ja järjestöt saavat repostella esityksiä ja kaivaa niistä ongelmia. Sitten maanantaina alkaa uusi iteraatio, käydään läpi tullut palaute, ja sovitaan seuraava suunta. Viikon mittaan ehdotusluonnoksia työstetään, tehdään taustalaskelmat, käydään neuvotteluja, mikä nyt onkaan tarpeen. Ja taas perjantaina julkaistaan uudet päätökset. Kesken viikkoa ei muuteta linjaa, ja vain ne päätökset tehdään, joista on saatu jonkinlainen vaikutusarvio ja kuultu sekä EK:n että Suomen yrittäjien kanta. Ja sitten taas seuraava kierros.
Vai onko sittenkin niin, että jostain syystä tai toisesta aivan näin ketterä toimintatapa ei kuitenkaan sovi maan johtamiseen? Että muutokset työmarkkinoiden toimintaan pitää kuitenkin tehdä ennakkovalmistellen ja selvittäen ehdotusten vaikutukset ennen kun ne julistetaan päätöksiksi?
Tämä ei ollut retorinen kysymys. Nopeampi, vähemmän ennakkovalmistelua ja enemmän virheiden korjausta sisältävä toimintatapa on monissa yhteyksissä selvästi hidasta ja huolella harkitsevaa parempi. Esimerkiksi suurimmassa osassa yritystoimintaa. Mutta on myös asioita joihin se ei sovi. Vaikkapa aivokirurgia tai kuurakettien valmistus.
Voiko maata ylipäänsä johtaa ketterästi? Sipilän hallitukselta se ei nyt tunnu oikein onnistuvan, mutta tämähän onkin vasta ensimmäinen kierros hallitusta joka yrittää olla ketterä, ensimmäinen fail fast government. Eihän kaiken voi olettaa onnistuvan kerralla.
Että seuraavaa iteraatiota odotellessa…