Helsingin uusi yleiskaava on monella tapaa todella hyvä. Se mahdollistaa tiiviimmän kaupungin rakentamisen, tukee kestäviä kulkumuotoja ja jättää tarpeeksi vapautta asemakaavavaiheeseen. Monet Vihreidenkin vuoskymmeniä ajamat asiat ovat ottamassa siinä ison askeleen eteenpäin.
Se ei kuitenkaan ole täydellinen. Yksi sen ongelmakohdista on keskuspuisto.
Keskuspuisto on ollut Helsingin kaavoissa ainakin vuodesta 1911. Välillä leveämpänä, välillä kapeampana. Vuoden 1960 yleiskaavasta alkaen keskuspuistoa on kantanut ajatus, kuinka metsää pitkin voi kävellä vaikka Lappiin saakka.
Keskuspuisto ei ole luonnonsuojelualue, eikä sen pidäkään olla. Keskuspuisto on tavallinen, melko luonnontilainen metsä keskellä kaupunkia. Metsä, johon ihmisten on helppo mennä. Kun puolustamme keskuspuistoa, puolustamme ennen kaikkea ihmisten mahdollisuutta mennä metsään. Kävellä, hiihtää, pyöräillä, ratsastaa, kerätä marjoja ja sieniä. Lasten oikeutta löytää ketun jäljet ja vanhusten oikeutta kuulla mustarastas.
Yleiskaavassa keskuspuiston reunoille ollaan rakentamassa. Kaava on piirretty 100×100 metrin ruutuina, joten siitä ei suoraan näe, tarkalleen paljonko sen perusteella saisi rakentaa. Mutta ihan selvästi mennään keskuspuistoon Hämeenlinnanväylän varressa ja myös Metsäläntien pohjoispuolella.
Sananen Vihreiden kannasta keskuspuistoon: Vihreät ovat aina puolustaneet keskuspuistoa, ja Vihreät tulevat jatkossakin puolustamaan keskuspuistoa.
Jos me päättäisimme asiat yksin, yleiskaava olisi eri näköinen. Bulevarditkin on mahdollista tehdä erilaisilla tavoilla. Esimerkiksi pro Helsinki 2.0 -vaihtoehtosuunnitelmassa Hämeenlinnan bulevardi on tehty kajoamatta keskuspuistoon ollenkaan tässä mittakaavassa. Katualueesta on tehty kapeampi ja siirretty sitä vähän länteen, jolloin keskuspuistoon mennään vain noin yhden 45m korttelirivin verran.
Liikennesuunnittelun Grand old man Pentti Murole hahmottelee myös mallia, jossa mennään puistoon vain vähän, eikä hankalimmassa kohdassa ollenkaan.
Me emme kuitenkaan päätä asioita yksin.
Syksyllä käytiin puolueiden välillä neuvottelut yleiskaavasta. Vihreille tärkeintä oli puolustaa luontokohteita kaikkialla kaupungissa. Toimme neuvotteluihin listan luontokohteita, joissa halusimme ruskeita rakentamispikseleitä pois ja vihreitä luontopikseleitä tilalle. Yksi kohteista oli keskuspuisto.
Neuvotteluissa saimme keskuspuistosta pois 6 hehtaaria suunniteltua rakentamista. Alkuperäinen ehdotus olisi katkaissut puiston Pirkkolan kohdalta lähes kokonaan. Ei sillä nyt suorastaan ylpeillä voi, mutta 6 hehtaaria enemmän metsää on kuitenkin 6 hehtaaria enemmän.
Lisäksi saimme lainvoimaiseen pääkarttaan oikeusvaikutteisen vaatimuksen ”Virkistys- ja viheralueiden kehittämisessä huomioidaan yleiskaavan teemakartalla esitetty metsäverkosto. Lähtökohtana on säilyttää verkoston metsäinen luonne.”
Keskuspuisto on osa metsäverkostoa, ja yleiskaava siis vaatii sen pitämistä metsänä. Tämä tukee jatkossa meidän ja kaupunkilaisten esittämiä vaatimuksia pitää keskuspuisto metsänä, ja että puistoa ei saa katkaista.
Tarkoittaako tämä siis, että keskuspuisto on nyt turvattu ja kaikki on kunnossa? Ei se kyllä valitettavasti tarkoita.
Yleiskaava käsitellään tänä keväänä kaupunkisuunnittelulautakunnassa vielä uudelleen, ennen päätöstä kaupunginvaltuustossa. Aiomme siinä yhteydessä nostaa uudelleen esiin kyysmyksen keskuspuistosta. Bulevardi voidaan toteuttaa, mutta ei millaisena tahansa. Haluamme muuttaa lisää ruskeita ruutuja vihreiksi ainakin Haagan ja Pirkkolan välisessä metsässä. Suunniteltu bulevardi voisi loppua hiukan aiemmin, suunnilleen Pirkkolan urheilupuiston kohdalla, kun ratikka kääntyy yleiskaavassa kohti Haagaa.
Yleiskaavan perusteella ei saa rakentaa Helsingissä yhtäkään taloa, vaan aina tarvitaan asemakaava. Asemakaava on se vaihe, jossa määritellään miten yleiskaavaan piirrettyjä ruutuja tulkitaan. Kulkeeko reunimmaisin talorivi ruskeiden kärkien kautta leikaten vihreitä ruutuja, vai ehkä vihreiden kärkien kautta jättä ruskealla merkitty aluetta puistoksi. Tällä on suuri merkitys.
Meidän näkemyksemme on, että yleiskaavaa pitää tulkita niin että puistoa säilyy mahdollisimman paljon, ei niin että rakennetaan niin leveälle kuin mahdollista. Vihreisiin ruutuihin ruskeiden vieressä ei saa rakentaa, vaan sen sijaan puiston pitää ulottua ruskeiden ruutujen puolelle. Tämä on kysymys, joka ratkaistaan asemakaavassa, ja tulemme asemakaavan kohdalla pitämään niitä esillä.
Nämä ovat osatavoitteita, joiden eteen teemme töitä nyt ja tulevina vuosina. Jotta keskuspuisto olisi riittävän suuri, ja mahdollisimman moni voisi kävellä kotoaan metsään, tai pyöräillä metsän läpi töihin.
Olemme valmiita hyväksymään rakentamisen joihinkin kohtiin keskuspuiston reunoilla, jos se samalla rauhoittaa keskuspuistoa moottoritien melulta, eikä uhkaa puiston metsäistä olemusta tai käyttöä. Tällaista on politiikan realismi. Jos ei hyväksy mitään, tuskin myöskään saa mitään aikaan, päätökset tehdään silloin muualla.
Mutta samalla haluamme varmistaa, ettei tämä ole alku kehitykselle, jossa keskuspuistoa nakerretaan pala palalta, kunnes jäljellä on vain yksinäinen puurivi. Näinhän oli käymässä 60-80-luvuilla, ja se riski on edelleen olemassa.
Siksi kannatamme aloitetta kansallisesta kaupunkipuistosta Helsinkiin. Kansallinen kaupunkipuisto on kansallispuistoon verrattava puisto, jonka rajat on turvattu kaupunkia vahvemmilla voimilla – valtio kieltää sen muuttamisen.
Arvostan suuresti kaupunkisuunniteluviraston osaamista, ja ymmärrän Helsingin kaupungin halun pitää kaavoitus omissa käsissään ilman muiden sekaantumista. Mutta nyt keskuspuistosta käyty keskustelu osoittaa, että joskus on hyvä määritellä selvät rajat ja pitää niistä kiinni. Keskuspuistokin tarvitsee rajat, joiden muuttaminen ei enää ole Helsingin kaupungin käsissä.
