Avoin hankinta on avointa koodia

Olin tiistaina taas eduskunnassa, ja Jyrki Kasvi puhui taas. Tällä kertaa kyseessä oli Tieken aamiaistilaisuus ”avoin ja ketterä julkinen hankinta”. Jyrki käsitteli joustavien ja tuottavuutta oikeasti parantavien tietojärjestelmähankkeiden hankaluudesta ja mistä se johtuu. Hänen pääajatuksensa olivat, että pitää miettiä kunnolla etukäteen mitä oikeastaan halutaan, ja lähteä prosessimuutoksista eikä it-järjestelmästä. Keskustelussa myös korostettiin ketterämpää menttelyä, että etukäteen ei voi tietää mitä täsmälleen tarvitsee, ja hankkeet pitää märitellä niin, että korjauksia voidaan tehdä projektin aikana.

Hyviä huomioita, mutta eivät riittäviä parantamaan julkisten it-hankkeiden karmeaa tilaa. On kuitenkin olemassa yksinkertainen (osa)ratkaisu, joka sysäisi liikkeelle kehityksen oikeaan suuntaan. Sitä ei tuotu esiin, enkä itsekään sitä iljennyt sanoa – idea on ehkä hieman liian poliittinen työnantajan nimissä sanottavaksi.

Sanon sen tässä: kaikki julkisten tahojen ostamat ohjelmistot pitäisi lailla pakottaa avoimiksi. Esimerkiksi cc-by-sa-lisenssillä.

Tällä ratkaistaisiin kaksi keskeistä julkisten hankintojen ongelmaa:

  1. Vanhoihin järjestelmiin integroituminen on yleensä raskasta, jopa mahdotonta, koska vanhojen järjestelmien rajapinnat ovat riittämättömiä. Jos vanha järjestemä on avoimesti muokattavissa, sinne voidaan lisätä tarvittavat rajapinnat. Ratkaisu ”tehdään jatkossa riittävät rajapinnat” ei tuo samaa, koska tulevia tarpeita on mahdoton tietää nyt, ja niiden arvailu tulee kalliiksi.
  2. Hankkeissa syntyy yleensä vahva vendor lock in: kun alkuoperäisen hankkeen tekee vaikkapa Tieto, jonka omaisuutta koodi on, ei muutoksia ja jatkotarpeita voi oikeastaan ostaa muualta. Monien IT-talojen ydinosaamista on tämän lock innin rahastaminen siten, että kilpailutukseen tarjotaan ohjelmisto tappiolla, ja voitot rahastetaan sitten muutoksilla.

Lisäksi avoimuudesta syntyisi vahva verkostovaikutus. Jos vaikka PSHT on hankkinut hyvän potilastietojärjestelmän, miksei HUS saisi ottaa sitä käyttöön myös? Miksi heidän pitäisi tuotaa omansa? Tai jos HUS haluaa tehdä omansa, ainakin PSHTltä voisi omaksua rajapinnat ja soveltuvat osat.

Ratkaisu on pakko tehdä lailla, koska muutoin oligopolimaisessa asemassa olevat isot IT-talot voivat kustannusnostoilla pelotella suuren osan ostajista olemaan vaatimatta avoimuutta. Ja ostajat eivät välttämättä ymmärrä, miksi avoimuus hyödyttä heitä, vaikka ensimmäisen oston hinta nousisikin.

Demarisoituna mallina tuosta voisi olla, että kaikki ohjelmakoodi on kaikkien julkisen puolen toimijoiden vapaassa käytössä, ja sitä voidaan luovuttaa alihankkijoille julkisia hankkeita varten (mutta ei muuhun käyttöön). Tällä saataisiin varmasti kohtuullinen osa avoimuuden hyödyistä, eikä se olisi ihan niin pelottavan kuuloista 70-luvun kommunistikammoonsa juuttuneille.

Moraaliselta kannalta voidaa myös kysyä, miksi meidän kaikkien verovaroilla ostettu ohjelmisto ei olisi meidän kaikkien vapaassa käytössä?

Kysyin tuosta ideasta kommenttia Kasvilta tilaisuudne jälkeen, ja kuulema ei riittäisi muuttaa hankintalakia, vaan myös kilpailulainsäädäntöä pitäisi rukata (en tosin aivan tajunnut miksi). Kuulema ongelmana on edes mahdollistaa avoimena koodina tilaamine suljetun rinnalla, saati että sitä suosittaisiin.

Idea ei ole alkujaan omani, vaan jatkojalostin sen Mikon kirjoituksen pohjalta

Teos

Ihmisen käsitteellinen ajattelu ei pohjimmiltaan perustu kategorioihin, vaan prototyyppeihin. Sen sijaan, että jollekin käsitteelle mietittäisiin välttämättömät ja riittävät ehdot, sen määrittää tyypillinen esimerkki, ja muiden kohteiden uskotaan sitten olevan samanlaisia. Ohjelmointikieliä harrastaville: kyse ei ole Javasta vaan Selfistä (tai sopivasta Javascriptistä).

Prototyyppiin perustuvan intuition päälle älyllistetty kategoria on vuotava abstraktio. Se ei yleensä vastaa edes käyttäjänsä käsitystä ko. käsitteestä kuin suunnilleen. Lait pyritään rakentamaan kategorioiden varaan, mutta myös niitä säätävät ihmiset ajatelevat niiden kohteita prototyyppien kautta.

Kun luet tästä sanan ’tekijänoikeus’, minkä tyyppistä teosta ajattelet ensimmäisenä? Vastaus todennäköisesti kertoo miten ajattelet tekijänoikeuskysymyksistä.

Tekijänoikeuden juridiikka ja filosofia on syntynyt painotuotteena valmistettavan kirjan ympärille, määrittelemään tasapaino kirjailijan, julkaisujan ja lukijan oikeuksille. Sittemmin sitä on laajennettu samantyyppisiin, mutta myös hyvin erityyppisiin kohteisiin. Argumentaation muoto on aina ollut, kuinka tämä ja tämä kohde on vastaava kuin kirja. Nykyään luullakseni muita yleisiä prototyyppejä ovat musiikkikappale ja elokuva.

Entä jos kulttuuriteoksen prototyyppi olisikin tämä?

Teoksessa on tietysti raskaasti ja monella tasolla viittauksia Pirates of the Caribbeanista, mutta olisi virhe nähdä se vain pelleilynä videokuvalla. Kyseessä on pohjimmiltan musiikkikappale, jonka melodia on tietenkin lainaa. Kannattaa kuunnella kappale vaikka ilman kuvaa, se toimii kyllä.

Toisena, vokaalit ja ääniefektit ovat suoraan elokuvan ääniraidalta. Alun kaikuvat kilahdukset lienevät vittuilua leffan kieltämättä sangen epäonnistuneille efektivalinnoille.

Kolmantena on kuva. Muutamin poikkeuksin kaikki kuvat ovat äänen ehdoilla valittuja siten, että ääniraitaa ei saa käyttää ilman että kuva näkyy samalla, ja jos äänen monistaa kuoroksi, myös kuva pitää monistaa. Tuloksen syntyy ikään kuin videokuvamontaasi, jossa kuvia voi koittaa sovittaa yhteen sulavasti, mutta tiukkojen ehtojen rajoissa. Esimerkiksi Willin kirveen isku pöytään alkupuolella on sovitettu (näkymättömään) vasaran iskuun alasimeen, jotta ääni menee kohdalleen.

Neljännellä tasolla teos tietysti lainaa elokuvasta hahmot kaikkine viittauksineen. Esimerkiksi Jack Sparrow, ei ole vain elokuvan hahmo, vaan paljon enemmän. Ja elokuvan ulkopuolelta ilmeinen viittauskohde on tietenkin They Are Taking the Hobbits to Isengard.

Itseäni viehättää tuon montaasitekniikan lisäksi erityisesti se, kuinka puheääni muuttuu omassa päässä lauluksi, ja siitä löytää melodioita joita siinä ei oikeastaan ole.

Pirates-viittauksista lähinnä melodian ja hahmojen voi sanoa olevan lainattuja. Kaikki muut ovat oikeastaan uusiokäyttöä: teoksessa niille annettu merkitys poikkeaa olennaisesti elokuvan merkityksestä. Itse näen, että samaan tapaan kaikki kulttuuriteokset viittaavat toisiin teoksiin monella eri tasolla. Tämä johtuu siitä, että oma prototyyppini teokselle on vapaa softa.

Teoksen prototyyppi tuli taas mieleeni, kun olin perjantaina Vihreiden tekijänoikeusseminaarissa (positiivinen yllätys; yllättävän fiksua keskustelua, Kasvin hirveän väriset kalvot täällä). Jäin tilaisuuden jälkeen juttelemaan yhtenä alustajana olleen säveltäjä Antti Auvisen kanssa. Hänelle teoksen prototyyppi oli sekeästi taidemusiikkikappale.

Auvinen oli miettinyt tekijänoikeuksia ja osasi argumentoida, mutta keskustelu oli jotenkin erikoisen yhteismitatonta, kun käsitteiden merkityksiä ei saanut kohtaamaan. Hän esimerkiksi sanoi ”Eihän tarkoitus tietenkään ole, että suoja-ajat haittaisivat kulttuurin tuottamista”, kun minulle on itsestäänselvää, että ne tekevät täsmälleen sitä (analogia softapatentteihin).

ps. Lupaan lopettaa merirosvoista puhumisen hetkeksi. Katsoin viime viikolla kaikki kolme Piratesia, ja se tuntuu vielä. Se kolmas on juoneltaan jo aika psykedeelinen.