Avainsana: teknologia

Hihittävät nörtit

Kauppalehti tietää kertoa, että ”Eduskunta pui it-pulmia: nörtit hihittävät ja käärivät rahat” ja että Keskustapuolueen edustaja Vilkunan mukaan tietotekniikan ammattilaiset hihittävät keskuudessaan yhteiskunnan antamalle mahdollisuudelle rahastaa törkeällä tavalla täysin laillisesti.

Siltä varalta, että joku ei sitä tiedä, kerrottakoon, että ei se mene noin.

Suurin osa nörteistä, joiden kanssa olen ikinä aiheesta puhunut, on ollut lähinnä vihaisia tai ärtyneitä tavasta(*), jolla julkisen puolen IT-hankkeita hoidetaan. Loput ovat olleet ahdistuneita. Osa siksi, että on itse ollut niissä joskus mukana.

Nörtit eivät myöskään niitä hukattuja rahoja näe. He saavat vain palkkansa, joka toki on suurempi kuin pitsakuskilla, mutta yleensä matalampi kuin raksamiehellä. Suurten IT-toimittajien omistajat saavat tuottoa osakkeilleen, mutta suurin osa rahasta hukkuu yksinkertaisesti turhaan ja tehottomaan työhön, ei siihen että joku vetäisi välistä.

Puhtaasti alaa tuntevan sivusta seuraajan näppituntumalla, suurimmat syyt julkisen puolen IT-ongelmiin ovat:

  1. Ongelmat ostamisessa. Osa ongelmista johtuu direktiiveistä ja hankintalaista, mutta lähinnä kyse on osaamisen puutteesta. Projektien ja järjestelmien ostaminen on aidosti vaikeaa, varsinkin kun siihen liittyy sekavia säädöksiä ja raskas organisaatio, jossa on paljon intressitahoja. Kun ostoja tekeviä instansseja on sadoittain, ja jokainen ostaa isoja järjestelmiä harvoin, on selvää, että useimpiin niistä ei mitenkään voi kertyä riittävää osaamista.

  2. Joukko palveluntarjoajia on oppinut hyödyntämään tätä osaamattomuutta ja säädösten kiemuraisuutta. Ei nyt mennä nimiin, mutta niitä on sekä isoja että pieniä. Alalla on kuvionsa, miten myyjä vedättää prosessia: vendor lock-in on niistä vain yksi, tosin ehkä merkittävin.

    Vedättämisen tekee myyjä, ei nörtti. Se kuuluu myyjän ammattitaitoon, eikä liity IT-alaan sinänsä mitenkään. Osataan sitä muillakin aloilla.

Vilkuna toteaa myös aivan oikein, että syy on systeemissä. Siksi vika pitää myös korjata systeemissä. Firmojen syyllistäminen ei niiden toimintaa lopeta, eikä ostajien syyllistäminen opeta kenellekään ostamista. Yhtä mahdollista ratkaisua pohdin aiemmin.

Korruptiota ja varsinkin puolittaista korruptiota (à la maan tapa) varmasti on, mutta en usko, että se on prosentuaalisesti mitenkään kauhean merkittävä tekijä tässä.

(*) Toki on olemassa hyvin hoidettuja julkisen puolen IT-hankkeita. Tämä kirjoitus ei käsittele niitä, vaan sitä suurta enemmistöä, joka ei ole hyvin hoidettu.

Tekninen kangas

Tulevaisuus on tänään, osa 1/n

Ostin takin, joka on teknistä kangasta. Termi on tietenkin vähän typerä, mutta ehkä siinä on jotain osuvaakin. Kaikille muille tekniset vaatteet ovat varmaan olleet arkipäivä jo koko tämän vuosituhannen, mutta ostan niin harvoin mitään (varsinkaan uusia vaatteita; viimeeksi taisin ostaa uuden takin 2003), että en ollut tehnyt niihin aiemmin lähempää tuttavuutta.

Kuten siis jo tiedättekin, homman idea on siinä, että kangas päästää vesihöyryn läpi, ja siten hengittää toisin kuin perinteiset sadevaatteet, mutta ei päästä nestemäistä vettä läpi, ja siten suojaa sateelta. Tämä saadaan aikaan yksinkertaisella teknisellä ratkaisulla: kankaan (itsessään vettä hylkivät) kuidut on ommeltu niin tiuhaan, että pintajännitys estää vesipisaraa solahtamasta niiden välistä, mutta häyry kulkee vapaasti. Tekninen kangas on siinä mielessä osuva termi, että homma perustuu satoja vuosia tunnettuun fysiikkaan, mutta tarvitaan modernia teknologiaa, jotta moista kangasta voisi järkevästi valmistaa.

Miksi sitten kerron tästä? Koska tämä on scifiä.

Ei nyt sentään ihan samaa kaliperia kuin läpinäkyvä voimakenttä joka suojaa luodeilta tai tyhjiöltä suojaava ohut kangas, mutta yksi askel eteenpäin arkirealiteeteista kohti maailmaa jota ei enää voi erottaa magiasta.

Takkini ei ole sadetakki; olisi virhe ajatella että kyse on vain mukavammasta sadetakista, siinä jää huomiotta teknisen muutoksen epäsuorat vaikutukset. Käytän sitä töihin pyöräillessäni, vaikkei olisi minkäänlaista sateen riskiä, koska se on hyvä takki, joka vaan lisäksi sattuu pitämään vettä.

Valitettavasti takkini on urheilutakki. Ilmeisesti rättikaupan paksukalloiseen bisnesprosessiin ei ole vielä ihan uponnut, että joku saattaisi haluta olla ulkona sään armoilla muutoinkin kuin urheillakseen. Olisin valmis maksamaan kohtuullisia summia tyylikkäästä villakangastakista joka bonuksena pitäisi täydellisesti vettä. Onko oikeastaan mitään syytä, miksi jonkun vaatteen ei pitäisi pitää vettä?

Aloitan tällä postauksella (mahdollisesti yksiosaisen) sarjan, joka kertoo siitä miten tulevaisuuden itsestäänselvyydet antavat itsestään vihjeitä jo nyt.

Telefooni Afrikassa

Toimeksi saaneena kirjoitan jo aiemmin lupaillun hahmotelman telco-sektorin vahvuuksista ja mihin sen tulisi kehittyä. Näkökulma on ihmiskunnan kokonaisuuden etua tarkkaileva. Pitkällä tähtäimellä kaupalliset intressit tuppaavat konvergoimaan sen suuntaisiksi (paskaa myymällä elää vain aikansa), tai ainakin niiden olisi syytä konvergoitua, jos kapitalistista talousjärjestelmää halutaan ylläpitää.

Ihan alkajaisiksi huomio mobiiliteknologian merkittävimmästä hyödystä: se on halpaa. Kattavien puhelinverkkojen rakentaminen länsimaissa otti tuollaiset sata vuotta, kun suurin osa kehittyvästä maailmasta on saatu katettua kännykkäverkoilla alle kymmenessä vuodessa vaikka maiden taloudet ovat paljon heikommassa kunnossa kuin länsimaiden aikoinaan. Kokonaistyömäärä Zimbabwen kattamisessa kännykkäverkolla lienee prosentti tai pari siitä mitä kuparin vetäminen joka kotiin maksaisi. Ja se kupari varastettaisiin.

Tämä on kuitenkin nykypäivää, ei tulevaa. Jatkoa ajatellen, teleoperaattorien merkittävin resurssi on niiden laskutussuhde asiakkaisiinsa.

Case Safaricom

Kenian suurin pankki (asiakasmäärällä mitattuna) on nykyään mobiilioperaattori Safaricom. Lähes kaikilla on prepaid kortit, vaikka monella ei olekaan puhelinta. Korttiaan voi ladata kiskalla käteisellä, käteistä voi nostaa ja käteistä voi ladata myös toisen kortille, kunhan tietää numeron. Ja rahaa voi siirtää kortilta toiselle. Eli siis kaikki keskeiset tilipalvelut. Ilman paikalliseen pankkijärjestelmään liittyvää korruptiota ja kertaluokkaa halvemmalla. Safaricomin ei esim. tarvitse tunnistaa asiakkaitaan lainkaan: sim-kortti 123456789 on vain k.o. kortti, ja se käyttääkö sitä Mohammad vai Maria on ihan se ja sama.

Konseptin vahvuudesta kertonee se, että Visa on tuonut prepaid-luottokortit markkinoille, ilmeisesti kilpaillakseen operaattorien kanssa tunnistautumattomista asiakkaista.

Pankin ei tarvitse olla operaattori menestyäkseen – ainakaan länsimaissa, prepaid-malli kun ei kilpaile esim. lainanannossa. Mutta jos operaattoreilta alkaa niiden oma perusbisnes kuolla alta, kuten kaikki veikkailevat, niin pankkien perusbisneksen (jota ne eivät edes itse kaipaa) valtaaminen saattaisi olla hyvä veto.

Mikromaksut

Toinen esimerkki laskutussuhteen hyödyntämisestä. Telco-maailmassa on kehitelty IP Multimedia Subsystem (IMS). Se on valtava kasa standardisaatiota, jolla voidaan replikoida kaikki korkeamman tason CS– ja POTS-standardit IP-pohjaisilla vastineilla ja luoda uusia niiden jatkoksi. Ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Yhtenä pienenä osana IMS:ää on Aggregation proxy, HTTP proxy joka tarkistaa että kaikki sille tuleva liikenne on autentikoidulta käyttäjältä, ja lämää eteenpäin menevään liikenteeseen ylimääräisen headerin jolla ilmoittaa tämän varmennetuksi. Se on oikeastaan tarkoitettu erinäisten muiden IMS-servereiden avustajaksi, ja on systeemin kokonaisuuteen verrattuna suorastaan triviaalin yksinkertainen. Mutta sillä on yksi merkittävä ominaisuus: sen avulla olisi helppo toteuttaa mikromaksamisjärjestelmä webiin.

Aloitetaanpa mobiiliwebillä. HTTP-liikenne hoituu suoraan WAP-gatewayltä internettiin normaaliin tapaan. Blogisivusto haluaa laskuttaa anonyymiltä käyttäjältä 2 eurosenttiä oikeudesta lukea suosittua blogia vuorokauden ajan. Se vastaa HTTP GET pyyntöön redirectillä, joka osoittaa proxyn kautta takaisin samalle sivustolle. Proxyn saadessa pyynnön, se kierrättää varmistussivun käyttäjän kautta, ja varmistuksen saatuaan pistää pyynnön suojattua yhteyttä pitkin blogisivustolle, joka palauttaa cookien, jonka avulla käyttäjä voi nyt 24h selata k.o. blogia suoralla HTTP-yhteydellä.

Teknisesti tuo on helppoa. Se mitä vaaditaan, on bisneskäytäntö, jossa operaattori voi ylläpitää voitollisesti ”partnerisuhteita”, joiden suuruus on luokkaa euron kuussa. Google ja Amazon pystyvät siihen, mutta on selvää, että se vaatii muutosta operaattoreilta jotka moiseen ryhtyvät.

Homma on laajennettavissa lankanettiinkin, jos koneisiin listään SIM-kortti tai muutoin käytäntö, jossa operaattori voi laskuttaa asiakkaalta mitä vaan. Ensimmäinen on läppäreihin tulossa, toinen vaatisi lähinnä luottamusta.

Maksujärjestelmän voisi toteuttaa puhtaasti yhden operaattorin palveluna, mutta jotta homma leviäisi tehokkaasti, pitäisi se saada laajemminkin käyttöön samalla standardilla. Minkä standardin ei tarvitse olla viittä sivua.

Yhteenveto

Tähänastinen mobiilioperaattorien merkittävin saavutus on halpa puheluinfra. Paino sanalla halpa. Sitä varmasti voi halventaa entisestään, mutta tähän on syytä suhtautua kypsänä bisneksenä jossa voitto tulee vain tehokkuudesta.

Jatkossa suurin potentiaali liittyy halvan maksuinfran tuottamiseen. Paino taas sanalla halpa. Voitot tulevat suurista voluumeista — ja taas tehokkuudesta.

ps. tein tämän pyynnöstä, mutta ei minulle sentään makseta tästä. Vielä.

Ikea-design

Hiukan kärjistäen designia voi tehdä kahdella tavalla.

  1. Stefan Lindfors suunnittelee meille tuotteen ylivertaisten designerinlahjojensa avulla, huomioiden toki teollisen valmistuksen rajoitteet, tuotteen käyttöön liittyvät tutkimukset ja varmaan taiteen uusimmat trenditkin. Huippudesigneri on toki hyvä tuyössään, ja jos ei olisi, joku muu brändätty designeri korvaisi hänet nopeasti.
  2. No-name designer tai joukko heitä hahmottelee tuotteet sellaisiksi mitä itse haluaisi käyttää. Mikä luultavasti siis tarkoittaa suurelta osin sellaista mihin ovat tottuneet. Näin toimii Ikea.

Kummassakin menetelmässä on huonot puolensa.

Stefanin bravuuri on tietenkin dildo joka ei värise tyydyttävästi. Ehkä Steffe ei tunkenut prototyyppiä perseeseensä, tai kenties hänen mieltymyksensä poikkesivat naisista joille dildo kuitenkin lähinnä suunnattiin. Designerin täytyy kyetä ymmärtämään käyttäjien tarpeita jotka poikkeavat hänen omistaan, mikä on kallista ammattitaitoa, ja parhaimmillaankin voi aina mennä pieleen.

Ikean kalusteet taas yleisesti ovat käytettävyydeltään parempia kuin kilpailijoiden kalliimmat vastineet, mutta poikkeus on tiskikaappi, jonka hyllyt ovat liian pieniä ja typerän mallisia (sanon yhden keittiön rakennettuani ihan omakohtaisesta kokemuksesta). Koska ruotsalaiset eivät käytä tiskikaappeja, design-tiimiltä on puuttunut se intuitiivinen omakohtainen näkemys jonka varassa ikea-design lepää. Parempaa olisi tullut kopioimalla orjallisesti mitä tahansa suomalaista valmistajaa.

Ruotsalaisen huonekalufirman lisäksi ikea-designiin prustuu myös avoin ohjelmistokehitys. Avoimessa kehityksessä ei yleensä ole minkäänlaisia formaaleja suunnitelmia, vaan kooderit kirjoittavat softaa oman, mitä ilmeisimmin ilmeisimmin jaetun, intuitionsa varassa. Kun softaa kehitetään etenkin omia tarpeita silmällä pitäen, on selvästikin mahdollista luoda yhteinen näkemys siitä mitä ja miten softan olisi syytä tehdä niin, että tuo näkemys riittää korvaamaan kirjoitetut suunnitelmat.

Rajoitus onkin sitten että malli toimii huonosti, jos softaa ei kehitetä omaan käyttöön, tai jos ei ole kaikille yhteistä vertailukohtaa. Siksi suuri osa varsinkin isommista avoimista projekteista keskittyy korvaamaan tai kopioimaan jo olemassa olevia suljettuja järjestelmiä. Merkittävät käytettävyysinnovaatiot tulevat yleensä ensin johonkin suljettuun tuotteeseen, josta ne sitten kopioidaan avoimiin versioihin.

Ihmiskunnan suurin saavutus

Maslowin tarvehierarkiassa pohjimmaisina ovat perustavimmat tarpeet (ruoka, ilma, jne) ja niiden päällä kerroksittain ”korkeammat tarpeet” turvallisuus, sosiaalisuus, itsetunto ja itsetoteutus. Korkeamman tason tarpeet ovat ihmiselle relevantteja vasta kun alemmat tasot ovat tyydyttävästi hoidossa: kulttuuri ei paljon kiinnosta jos ei ole tuloja, ja ensi vuoden toimeentulosta ei juuri stressaa jos ei ole tänään ruokaa.

Hierarkian äärimmäisellä huipulla on sitten tarve tuottaa internettiin kuvia koirista mehiläisasuissa.

Kun ihmisillä on kaikki välttämättömät, tavallaan välttämättömät ja ihan kivat asiat mallillaan, riittää aikaa ja kiinnostusta puuhasteluun. Yhdet koodailevat vapaita softia, toiset katsovat vanhoja tv-sarjoja levyltä. Ja sitten kolmannet ottavat kuvia koirista mehiläisasuissa.

Perustellusti voidaan sanoa, että tämä on ihmiskunnan suurin saavutus toistaiseksi. Että on riittävästi ihmisiä joilta löytyy aikaa ja motivaatiota johonkin näinkin käsittämättömään (ja siten useammalla kaikkeen vähän normaalimpaankin, vaikkapa wikipediaan). Sen takana on vuosisatojen ja -tuhansien työ jolla on saatu länsimaissa kaikille ruokaa, teollinen yhteiskunta, kommunikaatioteknologiat… Kaiken tämän huipulla istuu koira jolla on päällään mehiläisasu.

Tämä on pohjimmiltaan tietoyhteiskunnassa olennaista. Ei protokollat, laajakaistojen prosenttimäärät tai bisnesmallit, vaan ihmisten tosiasiallinen, toteutuva* vapaus mitä tolkuttomimpaan yhteistyöhön ja itsetoteutukseen.

Hyvää tietoyhteiskuntapäivää.

* Ihan perinteinen sananvapaushan riittää siihen että kuka vaan saa tuottaa kuvia koirista mehiläispuvuissa, mutta tarvitaan riittävät teknologiset ja yhteiskunnalliset edellytykset, jotta tästä seuraisi että syntyy yhteisö joka todella tuottaa niitä. Toisinaan on syytä katsoa myös todellisuutta eikä vain abstrakteja vapauksia.