Tämä on pitkään viipynyt lopetus sarjalleni IPR-järjestelmän perusteista (IPR = immaterial property rights, immateriaaliset omistusoikeudet, kuten tekijänoikeudet ja patentit). Kirjoitin aiemmin edistyksestä, taloudesta, kulttuurista ja oheisvahingoista. Tällä kertaa aiheena on teknologian kehityksen tekijänoikeuksille aiheuttamat vaikutukset ja reunaehdot.
Tiivistetysti, minusta vaikuttaa siltä, että tekijänoikeusjärjestelmällä ei ole tulevaisuudessa kauhean suurta merkitystä teosten jakelijoiden ja kuluttajien välisissä suhteissa. Maailma tulee toimimaan oleellisin osin aivan kuin tekijänoikeuksia ei olisi. Riippumatta siitä, millaisia tekijänoikeuslakeja säädetään. Antakaas kun selitän.
Historiaa…
Nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä syntyi kirjapainokoneen keksimisen myötä. Uusien teoskappaleiden (kirjojen) tuotantokustannus romahti käsinkopiontiin verrattuna, ja siksi aiemmat toimintamallit muuttuivat mielettömiksi. Vajaat 300 vuotta itse keksinnön jälkeen, 1709, syntyi ensimmäinen varsinainen tekijänoikeuslaki, jolla tasapainotettiin eri intressiryhmien (tekijät, jakelijat, kuluttajat) vaatimukset ja tarpeet. Kompromissi toimi kohtalaisesti seuraavat vajaat 300 vuotta. Sitten teknologia muuttui taas dramaattisesti. Kasvi on kirjoittanut tästä historiasta vähän laveamman kuvauksen.
Munkit kopioivat kirjoja käsin, työläästi ja siis kalliisti. Levitystä ei kannattanut erikseen kontrolloida, kun työn hinta asetti sille kuitenkin ahtaat rajat.
Painokone kopioi kirjoja halvalla, mutta keskitetysti. Syntyi alkuperäistekijän intressi päästä osingolle painajan syntyneestä voitoista, ja kontrollointi oli helppo toteuttaa painokoneiden käyttöä säätelemällä.
E-kirja kopioituu valitsemalla ”edit” ja ”copy”. Missä tahansa maailman miljardista tietokoneessa. Vaikka intressi rajoittaa on yhä olemassa, mahdollisuudet siihen ovat aika heikot.
Eikä tässä ole vain kirjoista kyse: levyprässi vastaa kirjapainoa, filmikelojen tuottaminenkin jossain määrin. Ja kaikkia näiden koneiden levittämiä sisältöjä voi nykyään levittää hiiren klikkauksella. Olisi harhaista väittää, ettei tässä ole tapahtunut perustavanlaatuista muutosta.
Katsotaanpa muutosta eri aloilla
Pelit
Tietokonepelit kohtasivat digitaalisen vapaan kopioinnin ensimmäisenä, koska ne syntyivät suoraan bittimaailmaan. 80- ja 90-luvulla pelit olivat järjestään kopiosuojattuja, ja kopiosuojaukset järjestään helppo tai ainakin mahdollista kiertää. Nyttemmin niistä on silloisessa muodossaan luovuttu.
Nykyään pelejä on kovin monenlaisia, ja niiden levityksen rajoitustekniikat vaihtelevat. Muutama esimerkki alla
- Internetin flash-pelit ovat vapaasti saatavilla. Käyttö alkuperäisessä yhteydessään on tehty niin helpoksi, ettei kukaan viitsi ruveta kopioimaan niitä.
- Kännykkäpelit perustuvat helppoon saatavuuteen. Ne maksavat jonkin verran, mutta niiden lataaminen puhelimeen on tehty helpoksi (maksu puhelinlaskussa), ja kopioiden hakeminen interntistä taas on työlästä, joten sitä ei kauheasti tapahdu
- Verkkopelit, kuten WoW tai Eve Online perustuvat yhteisöön verkossa. Itse pelin kopioinnilla ei ole väliä, koska pelaajien pitää maksaa kuukausimaksua voidakseen pelata serverillä, jossa kaikki muut pelaajat ovat.
- Konsolipeleissä jyrää DRM. Pelit on sidottu fyysiseen mediaan, ja laitteiden käyttöä rajattu, etenkin muuntelun osalta. Seurauksena jokainen uusi laitesukupolvi on aina aikansa rajattu, kunnes joku rikkoo DRM:n ja piraattipelit alkavat toimia.
Yksikään näistä malleista ei perustu oletukseen, että ihmistet eivät kopioisi pelejä. Päinvastoin, ne kaikki on suunniteltu siitä lähtökohdasta, että ihmiset kopioivat pelejä joka tapauksessa. Jo kopiosuojaukset aikanaan lähtivät tästä oletuksesta, mutta tekninen ratkaisu ei vaan ollut toimiva.
Musiikki
Musiikin saralla yksi suuri trendi on livemusiikin osuuden nousu. Jos ennen keikka oli tapa saada faneja, jotka ostavat levyjä, nykyään levy on pikemminkin tapa saada väkeä keikoille (kärjistys, toki).
Levy-yhtiöt ovat vastanneet haasteeseen laajentamalla ohjelmatoimistojen suuntaan, tekemällä ”360 diilejä”, joissa ne saavat osuuden keikoista, T-paitamyynnistä ja aivan kaikesta. T-paitaa tai keikkaa kun ei voi kopioida tietokoneella.
Perinteiset levy-yhtiöt ovat silti pulassa, kun levymyynti on katoamassa. Kyseessä on kuitenkin vain bisneksen muutos, ei maailmanloppu. Eikä se koske niinkään musiikin tekijöitä, kuin jakelijoita. Norjalaisessa tutkimuksessa huomattiin, että vaikka muusikoiden levytulot putosivat viimeisen 10v aikana 50%, kokonaistulot itse asiassa kasvoivat 66%. Suurimmat nousijat olivat keikkatulot, nousua 136%, apurahat, nousua 154% ja tekijänoikeuskorvaukset radioilta, ym, nousua 108%. Näistä uusista tuloista tekijänoikeuskorvaukset radioilta saattavat seuraavaksi joutua uhanalaisiksi, kun internet syö myös radioiden asemaa.
 |
| Musiikkiteollisuuden (ei siis muusikoiden) liikevaihdon kehitys Norjassa. Kokonaissumma on pysynyt suunnilleen samana, mutta levymyynnin osuus romahtanut. Muissa kuin levymyyntituloissa levy-yhtiöiden osuudet ovat pienempiä, joten muusikoiden osuudet ovat vastaavasti kasvaneet. |
Elektronisen musiikin jakelun puolella on kaks menestystarinaa: iTunes ja Spotify. ITtunes perustuu iPodien vanhalle suosiolle: Kun Apple hallitsee musiikin kuuntelulaitteita, se voi tehdä omasta kaupastaan äärimmäisen helppokäyttöisen, ja samalla vaikeuttaa muusta lähteestä tulevien, laillisten tai laittomien, kappaleiden kuuntelua. Pohjimmiltaan malli on hyvin samanlainen kuin kännykkäpeleissä: osin kontrolloidussa ympäristössä jakelumallista voi tehdä piratismia suositumman, vaikka kuluttajat joutuvat maksamaan.
Spotify on mielenkiintoisempi tapaus, koska se toimii avoimessa internetissä ja millä tahansa tietokoneella. Siitä huolimatta sen on onnistuttu tekemään helpommaksi käyttää kuin vertaisverkoista musiikin lataaminen, joten se menestyy. Sivumennen sanoen, bändit jotka vetävät musiikkiaan pois Spotifystä eivät ehkä aina hahmota, että Spotifyn suurin kilpailija on The Pirate Bay. Sieltä biisejä ei saa pois, joten jos Spotifystä ei jotain löydy, fanit kääntyvät sinne seuraavaksi. Sekä iTunes, että Spotify nimenomaan kilpailevat piratismin kanssa, tunnustaen sen olemassaolevaksi realiteetiksi. Siksi ne menestyvätkin.
Kokonaisuutena näyttää siltä, että vaikka suuret levy-yhtiöt ovat pulassa, musiikkibisnes ei ole katoamassa minnekään. Se on vain sopeutumassa maailmaan, jossa pitää toimia ilman tekijänoikeuksia. Voi hyvin olla, että tulevaisuudessa levy-yhtiöt (tai niiden seuraajat) ovat artistien alihankkijoita jotka tarjoavat jakelupalvelua, eikä päin vastoin.
Kirjat
Kirjojen kohdalla binääriaika on vasta alkamassa. Näyttää siltä, että kirja-ala aikoo toistaa musiikkiteollisuudessa jo hyvin koeteltuja virheitä, joissa voi turvallisesti luottaa epäonnistuvansa. Sen jälkeistä kehitystä on vaikeampi arvata. Kirjallisuudessa ei ole musiikkiesitysten tapaista luontevaa vaihtoehtoista tulonlähdettä, jonka ympärille ala voisi siirtyä. Ansaintamallin rakentaminen julkisten lukemisten ympärille kuulostaa aika …surkealta.
Mutta tarve ylläpitää tekijänoikeuksia ei aikaansaa mahdollisuutta ylläpitää tekijänoikeuksia. Jos kirja-alalle ei löydy yllättävää uutta ansaintalogiikkaa, ainakin fiktiopuoli saattaa taantua, kun kustannustoimittajille ei löydy maksajaa entiseen malliin (kirjailijoita kyllä aina löytyy, mutta pelkkä kirjailija ei riitä, lukekaa vaikka Charles Strossia).
Rajauksia
Puhun tässä kuluttajille levitettävistä teoksista. Esimerkiksi ammattikäyttöön tarkoitetut ohjelmistot ovat erilaisessa asemassa, koska (ammatti)käyttö on rajattua ja sitä voidaan kontrolloida, vaikkei levitystä voikaan. Esimerkiksi Adobe vahtii tarkasti graafikoiden photoshopin käyttöä, mutta harrastelijoiden piratismiin ei puututa.
Yhteenveto
Kaikki eri alojen yllä kuvatut keinot ovat tapoja reagoida siihen tosiasiaan, että teoksen levitystä ei voi estää. Mitenkään. Ratkaisuna voi joko:
- tehdä omasta levityskanavasta helpoin, jotta se voittaa kilpailijat (spotify, iTunes),
- tehdä teoksesta sellainen, ettei sillä ole arvoa irrallaan, ilman yhteyttä välittäjän kontrolloimaan yhteisöön (verkkopelit),
- yrittää sabotoida teoksen käyttömahdollisuudet ilman yhteyttä kontrolloivaan jakelijaan (drm), tai
- siirtyä performatiivisiin teoksiin, jotka vaativat läsnäoloa (live-musiikki).
Yhdessäkään näistä toimintamalleista tekijänoikeussäädökset eivät näyttele merkittävää osaa. Niillä on varmasti merkityksensä jakelijoiden keskinäisessä taistelussa, mutta se on vain keskinäistä nokittelua ja nollasummapeliä, joka ei tuo leipää artistin pöytään.
Minusta näyttää kovasti siltä, että kuluttajia koskevan tekijänoikeuden päivät ovat luetut. Hyvässä ja pahassa. Voi olla, että lainsäädäntömme ei heijasta tätä vielä sataan vuoteen, mutta mediateollisuuden toimintamalleissa ja kuluttajien jokapäiväisessä käytöksessä se näkyy jo nyt. Yhä suurempi osa heistä toimii ikään kuin tavalliset ihmiset saisivat levittää mitä tahansa teosta vapaasti.
Laillisen/maksullisen teoksen hankkimisen pitäisi aina myös olla vähintään yhtä nopeaa ja helppoa kuin piraattiversion.
Normaalisti laittoman kopion lataaminen vaatiin noin kaksi klikkausta, ja parin minuutin odottamisen. Takapuolta ei tarvitse nostaa tuolista.
Taannoin halusin hankkia kotimaisen artistin levyn, jota en piraattiversiona löytänyt. Tilasin sen nettikaupasta. Odotin pari päivää. Rippasin levyn pöytäkoneella. Muutin tiedostot mp3:ksi. Siirsin ne omaan läppäriini.
Ps. Äsken yritin otson tekstin innoittamana ladata spotifyn koneelleni. Asennus jäi yritykseksi, ”liian pienellä näytöllä varustetut älkää vaivautuko”.
Pieni ja triviaali kommentti, mutta kopiosuojauksia harrastetaan nykyäänkin peleissä ja ne on helppo ohittaa.
Konsolien osaltakin uusimmissakin konsoleissa DRM on murrettu, ainakin PS3 ja Wii, XBox360:sta en tiedä. Ongelmana on, että murtaminen on vaikeaa ja latailu myös. Tässä vain jälleen nousee se vaivattomuus kriteeriksi: itsekin olen nörtti, mutta ostin playstationin koska pelaaminen on helppoa ja kivaa eikä sitä tarvitse ”virittää”, joten mieluummin maksan sen 45e per peli jos ne pelit toimivat varmasti ja ilman sählinkiä.
Anonyymi, kiitos tarkennuksesta. Täytyy myöntää, että kokemukseni nykyaikaisista peleistä ei ole mitenkään kattavaa, pelaamiseni rajottuu pitkälle vanhoihin klassikoihin (tai no, civiin). Siksi en yrittänytkään väittää että kategoriani kattaisivat kaikki pelit.
En pitäisi tuota norjalaistutkimusta kaikkialle yleistettävänä todisteena juuri mistään.
Norjalaisten muusikkojen tulot olivat nousseet valtion tukien (+ 154%) ja keikkatulojen (+136%) ansiosta. Se mitä tiedän Norjalaisesta järjestelmästä (oon itekin menossa sinne keikoille taas maalis-huhtikuussa) on se, että myös keikkapuoli on erittäin vahvasti valtion subventoimaa.
Lue: norjalaisten muusikkojen tulot nousivat koska valtio lisäsi subventiota useammasta eri suunnasta.
Miten tämä on mahdollista? No, neljä kirjainta: ö-l-j-y.
Vastaava tutkimus Suomesta kertoisi aivan erilaisesta todellisuudesta. Valtion taiteiluapurahat eivät ole nousseet mitenkään merkittävästi ja keikkatukiaiset eivät käytännössä lainkaan.
Parempi linkki, jossa on osittain samansuuntaisia johtopäätöksiä on tämä Economistin juttu:
http://www.economist.com/node/17199460?story_id=17199460
”It is not that more people are going to concerts. Rather, they are paying more to get in. In 1996 a ticket to one of America’s top 100 concert tours cost $25.81, according to Pollstar, a research firm that tracks the market. If prices had increased in line with inflation, the average ticket would have cost $35.30 last year. In fact it cost $62.57.”
Erona Suomeen toki se, että ei Suomessa lipuista vieläkään makseta mitään. Tai ainakaan kotimaisten artistien.
Se mitä nuo molemmat jutut nimittäin jättävät kokonaan käsittelemättä ovat ns. dynaamiset vaikutukset. Kuka suhteellisesti voittaa, kuka häviää.
Economistin jutun ja omien havaintojeni perusteella väittäisin että kun ”musiikkiteollisuuden” tulot kokonaisuutena kasvavat, niin kasvu keskittyy vain muutamille aniharvoille jo entuudestaan tutuille artisteille (Madonna, Rolling Stones, U2), musiikkibisneksen keski- ja alaluokan jäädessä nuolemaan näppejään.
Kiitos Economistin linkistä Hannu, tuo on tosiaan ehkä jopa parempi alleviivaus pointilleni kuin Bjerkøen ja Sørbon tutkimus. Musiikissa tulovirta on siirtymässä liveen, ja bisnes järjestymässä uusiksi liven ympärille.
Jos Suomessa livemusiikkiin käytetty rahamäärä ei ole noussut (eikö? jos tiedät tästä tutkimuksia, olisin kiinnostunut), niin se melko varmasti nousee kyllä piakkoin muiden maiden perässä. Ei ehkä Norjan tasolle, kun meillä ei ole sitä öljyä, mutta silti.
Ja tuo Rich get richer-ilmiö on epäilemättä aivan totta. Samaahan on käynyt monella muullakin alalla netin myötä. Ja itse asiassa musiikin alalla ennenkin, kun baariorkesterit korvautuivat jukebokseilla ja lavatanssit discoilla. Soitolla elävien määrä romahti, mutta jäljelle jääneiden tulotaso nousi (tai näin olen käsittänyt, korjaa jos erehdyn).
Itse pääpointtiinhan et tässä vastannut, vaan omassa blogissasi. Jatkan siis siitä siellä.
Pikahuomiona vielä että liven tekijänoikeudet ovat olemassa ja toimivat jatkuvasti. Mieleeni muistui vähän vanhempi kirjoitukseni, jossa tarkaste
en samaa kysymystä hiukan toiselta kantilta.
(Löytyy blogiltani otsikolla ”tekijänoikeudet piiloon”. Jostain syystä iPadilla ei voi pastettaa sun blogin kommenttilaatikkoon.)
Pelien, musiikin ja kirjojen ohella tekijänoikeuksien, teknologian ja ansioiden yhteyksiä olisi kiintoisaa tarkastella myös internetin ”merkittävimmän” sisällön, pornografian, näkökulmasta. Onko siinä mitään yhtymäkohtia edellisiin, vai onko se täysin oma, erillinen kokonaisuutensa? Tämän grafiikan mukaan pelurina silti melko merkittävä: http://www.onlinemba.com/blog/the-stats-on-internet-porn/
Loistava kirjoitus. En kuitenkaan malta olla kommentoimatta seuraavaa:
”Spotify on mielenkiintoisempi tapaus, koska se toimii avoimessa internetissä ja millä tahansa tietokoneella.”
Spotify ei toimi millä tahansa tietokoneella, vaan ainoastaan muutamalla valitulla alustalla, joista osalla keinotekoisen rajoitetusti (mobiiliversiot eivät tue ilmaiskuuntelua). Mitään open sourcea tai vapaata ohjelmistoa Spotify ei siis edusta. Samaa ”avointa internetiä” se iTunesikin käyttää jakelukanavanaan.
No niin, korjaanpa itseäni: Spotify tarjoaa kehitysrajapinnan jolla Spotify-clientin voi implementoida käytännössä mille tahansa alustalle, joskin Premium-accountin vaatii.
Otso hemmetti. Etsin viattomasti tietoa oletko sukua Gustaf Laurentius Stenbäckille, alias Lauri Kivekkäälle. Ja päädyinkin lukemaan ihan kiinnostavan näkemyksen tekijänoikeuksien tulevaisuuden merkityksestä.
En usko että tekijänoikeudet katoavat lainsäädännöstä. Pessimistinen kuvani perustuu havaintoon siitä, millaisia jättiläiset (Sony BMG, Time-Warner, Apple) ovat ja miten hyvä ote niillä on lainsäädännön säätäjistä. Uskon, että lainsäädäntö muuttuu itse asiassa rajoittavammaksi ja monimutkaisemmaksi, koska monimutkaisuus on juridisten henkilöiden ja isojen firmojen etu suhteessa kuluttajaan ja pieniin kilpailijoihin.
Uskon myös, että NGO-vaikuttaminen on itse asiassa vielä vahingollisempaa kuin näiden suurlobbaajien vaikutus. Apple nimittäin tähtää rahan ansaitsemiseen, mutta NGOt tähtäävät _rahan tuhoamiseen_, ts. vahingon tekemiseen ideologisin perustein.
Tässä pallo sinulle ilmaan purtavaksi 🙂
Terveisin opiskelutoverisi joka tekee juuri sukututkimusta (en kylläkään Stenbäckeistä).
En luullakseni ole sukua Laurentiukselle. Kivekkäitä on suomessa ainakin kolmea eri sukua, ja minun versioni on Nurmijärveltä kotoisin. Tosin täytyy myöntää, että isän isän suku on se haara esi-isiä, jonka tunnen kaikkein huonoimmin. Voi siellä siis joku yhteys ollakin.
Ja lainsäädäntö voi tosiaan muuttua rajottavaksi. Tämän maltillista teknologista determinismiä heijastelevan tekstin ydin onkin siinä, että sillä ei uskoakseni ole juuri mitään väliä, muuttuuko lainsäädäntö jyrkemmäksi. Se vain lisää oheisvahinkoja vaikuttamatta sinänsä tekijänoikeusalojen bisnekseen.