Hesarin sinänsä laadukkaiden kaupunkisivujen koulut keskeyttänyt velipuoli, eli ”Omakaupunki”, uutisoi taas tapauksen, joka ei ylitä tämän kummenpaa uutiskynnystä, koska on niin jokapäiväinen:
”Autoilija törmäsi suojatietä ylittäneeseen pikkupoikaan Vantaalla”
Kyseessä on juuri se klassinen. Autoilija A näkee suojatielle haluavan kävelijän ja pysähtyy suojatien eteen. Autoilija B jatkaa viereistä kaistaa ohi, ja törmää kävelijään. Tai kuten HS asian ilmaisi: ”Viereistä kaistaa ajanut kuljettaja ei ollut ehtinyt pysähtyä ajoissa, vaan törmäsi poikaan”.
Ei ehtinyt?
Kaikkihan varmasti tietävät, että suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei saa ohittaa, vaan siihen tulee aina pysähtyä, vai mitä? Auton B kuljettajakin varmasti tiesi sen? Ja toimittajakin epäilemättä tuntee tieliikennelain?
Jos ohitettava ajoneuvo tai raitiovaunu on pysähtynyt suojatien eteen tai peittää näkyvyyden suojatielle, sitä ei saa ohittaa pysähtymättä, ellei ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa.
Tuo kielto ei ole laissa sattumalta. Siinä vaiheessa, kun ohittava autoilija näkee suojatietä tulevan kävelijän, on jo myöhäistä. Silloin ei enää ehdi jarruttaa. Sen sijaan sitä ennen olisi ehtinyt aivan mainiosti. Siksi laki vaatii jarruttamaan ajoissa.
Eli kuljettaja päätti ajaa tavalla, joka on laiton, ja lisäksi kohtalaisen todennäköisesti vaarantaa kanssaihmisen hengen ja terveyden; pysähtynyt auto kun usein on pysähtynyt suojatien eteen ihan syystä: päästääkseen kävelijän yli. Kun riski toteutui, kuljettaja ei sitten enää ehtinytkään jarruttaa.
Miksi sitten HS katsoo tarpeelliseksi korostaa tätä ehtimistä? Koska pitää selittää, ettei kuljettaja sentään tahallaan ajanut pikkupojan päälle? No hyvä, kyllähän siinä on ero, mutta onko sillä väliä? Miksi ehtiminen pitää edes mainita, kun samalla teon laittomuus aivan ehtimisestä riippumatta jää sanomatta?. Samaan tapaan voisi uutisoida, että:
”Mies ei ehtinyt harkita ryyppykaverinsa puukotusta Vantaalla viime yönä”
Tässäkin ehtimisellä on merkittävä osuus. Jos Jartsa olisi ehtinyt harkita ja päättäisi silti tappaa Pertsan, tuomio tulisi luultavasti murhasta. Pikaistuksissaan tehty surma sen sijaa menee tappona, kun ei harkitsemaan ehtinyt. Uutisoinnissa lukee silti että tappoi. Äkillistä ja yllättävää tilannetta johon Jartsa joutui ei ole tapana korostaa – tappo mikä tappo.
Mikä näissä esimerkeissä eroaa? Se, että liikenteessä ihmisten vaarantamista ja jopa tappamista on tapana vähätellä, ja yrittää selittää, ettei tekijä jotenkin olisi ihan oikeassa vastuussa teoistaan. (Lisää vuodastusta aiheesta ja sen vierestä Human Transitissa).
Helsingissä on nykyään aivan järkyttävän huono liikennekulttuuri. Merkittävä osa autoilijoista rikkoo räikeästi lakia ja vaarantaa kanssaliikkujien hengen. Esimerkiksi lähes joka toinen kerta valojen vaihtuessa joku ajaa päin punaisia. Eikä tämä ole mitenkään autoilijoiden yksinoikeus, vaan pyöräilijät ja kävelijät ovat aivan yhtä pahoja. Käytöstä ylläpidetään selittelyn kulttuurilla, jossa uutisointia myöten annetaan ymmärtää, ettei tässä nyt niin pahasti tullut tehtyä, vaikka joku vähän kuolikin. Se on oikeasti kuvottavaa.
Ei mulla muuta.
Mä olen miettinyt usein, että kun poliisilla on jatkuvasti kaikenlaisia tehovalvontakampanjoita, niin eikö sellaisen voisi joskus kohdistaa suojatiekäyttäytymiseen? Miksi ei? Muutama näyttävään tiedotuskampanjaan yhdistetty valvontaisku voisi jo muuttaa kulttuuria. Jonkun pitäisi vain osoittaa, että tässä ollaan tosissaan.
Viime viikolla ylitin tuttuun tapaan henkeni kaupalla Mäkelänkatua Helsingissä (valottomasta kohtaa, se on kuitenkin nopeinta). Muutaman kymmenen metrin päässä oli useampi poliisipartio. Kysyin, että voisitteko joskus valvoa myös tuota suojatietä, voisin vaikka vapaaehtoisena kävellä eestaas siinä jos otatte kaikki yliajoa yrittävät kiinni. – Ei kun me valvotaan näitä liikennevaloja.
Tuli oitis mieleen se kulunut vitsi siitä, miksi poliisiautossa tarvitaan kaksi poliisia. Toinen osaa lukea, toinen kirjoittaa.
No, onneksi hiljalleen lehtiteksteissä on alettu puhua ”autoilijoista” eikä ”autoista”.
That said, minuakin kyllä korpeaa tuo autoilijoiden piittaamattomuuden silottelu.
Olen kyllä samaa mieltä siitä että on rasittavaa miten toiset toimittajat aina ovat autoilijan puolella, tilanteessa kuin tilanteessa. (Sinänsä tosin Hesarilla on myös toimittajia jotka ovat aina autoilijoita vastaan. Hemmetin rasittavaa sodanlietsontaa.)
Tietysti aina kun puhutaan yksittäistapauksesta, pitää muistaa että kaikki ajovirheet eivät johdu asennevammoista.
Mutta tärkeämpi aihe on minusta tämä: Helsingissä itketään hirveästi sellaisen asian kuin ”liikennekulttuuri” perään, mutta ollaan haluttomia keskustelemaan siitä mistä se muodostuu ja mikä saa valtavan määrän ihmisiä rikkomaan jatkuvasti liikennesääntöjä.
Mielestäni kyse on pohjimmiltaan aika yksinkertaisesta asiasta: liikennesäännöt ovat kulkeneet eri suuntaan kuin ihmisten liikenteelle asettamat toiveet.
Kun liikenteen volyymi ja tempo on kasvanut, paine liikenteen sujuvuutta kohtaan on kasvanut. Toisin sanottuna, yhä useammat ihmiset haluavat päästä yhä useampia reittejä yhä nopeammin ja sujuvammin. (Itse asiassa, sanoisin että tyypilliselle matkaajalle vauhtia tärkeämpää on juuri sujuvuus, siis mahdollisimman vähän ja nopeita pysähdyksiä.) Kuitenkin samanaikaisesti liikennesääntöjä muokattaessa on pyritty lähinnä hidastamaan kaupunkiautoilun tempoa ja vauhtia, turvallisuuden nimissä. (Julkinen liikennekin on minusta pudonnut pahasti kelkasta.) Nopeuksien hiljentäminen on nimittäin se halvin tapa lisätä turvallisuutta, ja vaatii vähiten aivotyötä suunnittelupöydän ääressä.
Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa säännöt ovat yksinkertaisesti liian kaukana siitä mihin ihmiset ovat valmiita sitoutumaan.
Noin pääsääntöisesti, jos kovin suuri määrä ihmisiä käyttäytyy ”väärin”, vika ei ole vain ihmisissä.
Ennen kuin repii vaippaansa isommasti, kannattaa kuitenkin odottaa ja katsoa, oliko uutisessa perää. Esimerkiksi edellinen iso suojatieyliajoa koskenut uutinen samassa lehdessä:
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kaksi_12-vuotiasta_jai_auton_alle_tikkurilassa/
Tämä tapaus oli uutisoitu väärin ja harhaanjohtavasti. Auto ei ajanut pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen kuorma-auton ohi, paitsi samassa mielessä kuin ajetaan tien vieressä olevan talon ohi.
Tapauksen kulku oli sellainen, että risteävältä tieltä kolmion takaa oli tulossa henkilöauton eteen kuorma-auto. Kuorma-auto pysähtyi. Pyöräilijät ajoivat rekan oikealla puolella pysähtymättä kolmion takaa henkilöauton eteen. Henkilöautoilija sokkiin ja lynkattavaksi, vaikka vika oli yksiselitteisesti väistämisvelvollisten pyöräilijöiden. Otsikointi oli sikälikin pielessä, että kyse oli pyöräilijöistä, joiden kohdalla ei ole relevanttia se, onko kohdalla suojatietä, vaan säännöt ovat normaalia risteysajoa.
Tai sitä edellinen iso tapaus, jossa nainen jäi kuorma-auton alle suojatiellä, kuoli, ja kuorma-auto ”pakeni paikalta”. No, itse asiassa kyse oli siitä että nainen käveli punaisia päin rekan perävaunun eteen, ja rekkakuski seurasi muuta liikennettä eikä huomannut koko tapausta.
Tietysti on myös niin, että autoilijoiden suojatiekäytös on kehnoa ja usein jalankulkijoita ei väistetä. Tätä tulemme saamaan lisää, koska valvonnan painopiste on vähemmän ihmisiä valvomassa liikennettä, ja enemmän kameroita mittaamassa nopeuksia valtateillä – puhtaasti siksi, että tavoitteet ovat fiskaalisia eivätkä liity liikenneturvallisuuteen.
Pertsa ja Jartsa aiheen vieressä kärrypolulla.
Kun Jartsa kohtaa väkivaltaisen kuoleman Pertsan käden kautta, on toimittaja usein ongelman edessä, jos kyse ei ole rehellisestä puukotuksesta tai ampumisesta. Murha- tai tappotuomiota ei toimittaja tohdi langettaa ennen tuomaria, ja jos Pertsa onkin vaikkapa lyönyt Jartsaa päähän rikkinäisellä kossupullolla, ei tilannetta kuvaamaan löydy sopivan napakkaa verbiä.
Esteettisistä syistä olen viehättynyt surmaamisen yleistymisestä lehdistössä, siinä on jokin vanhanaikainen kohtalokas sävy, joka tuo romantiikkaa Pertsan ja Jartsankin kohtaloihin.
Samassa hengessä toimittajat ovat löytäneet myös turman, jota onkin sitten alettu välittömästi ryöstöviljelemään. Turmaksi kelpaa yhtä hyvin Konginkankaan onnettomuus, kuin pikkupojan kohdanneen auton jarruttamaan ehtimättömyys. Muuten olen sitä mieltä, että turmassa vahingot ovat laajemmat, ja lisäksi enemmän sattumanvaraiset kuin tuottamukselliset.
Itse, tota joo. On esimerkiksi täysin totta että nimenomaan pysähdykset koetaan hitaudeksi, siis paljon enemmän kuin ne tosiasiassa hidastavat. Kuitenkin kysymys on minusta pikemminkin siitä että liikenneturvallisuuden edellettymät nopeudet ja ajotavat eivät ole sopusoinnussa koetun ajoympyristön kanssa.
Suomeksi, jos on tie jossa on tarkoitus ajaa 30km/h niin ei tehdä luotisuoraa tietää neljä metriä leveillä kaistoilla. Ja kaupunkialueilla ei ylipäänsä pitäisi olla ensimmäistäkään nelikaistaista katua, eli siis suojatien kohdalla tehdään sellaiset fyysiset järjestelyt ettei sen eteen pysähtynyttä autoa oikein voi ohittaa. Jos risteyksessä on useampi kaista, niin niiden välissä on kunnollisen kokoinen koroke. Hidastaminen suojatielle taas hoidetaan niin että auto joutuu esim. hieman kääntymään, tai suojatie on korotettu, tai mukulakiveä joka pistää kyllä hidastamaan. Ja niin edelleen.
Meillä on joku kumma sääntöusko vallalla, kyllä suurin osa autoilijoista noudattaa niitä ihan kiltisti, mutta kun ruumiita pystyy tekemään pieni vähemmistökin. Valvontakin on tämän takia vähän tehotonta. Case in point Freda Kampin keskuksen kohdalla. Siinä on henkilöautoilla ajokielto, jota ei noudateta. Ja osa niistä autoilijoista on niin pahveja että lähtävät ohittamaan pysähtynyttä ratikkaa, se on ajan kysymys milloin tuossa sattuu jotain. Voihan sinne laitta kameroita ja isomman kieltomerkin, mutta kun se ratkaisu on se että tehdään kiskojen alla johonkin kohtaan semmoinen vaikkapa sorapätkä josta vaan ei voi ajaa. Se läpiajo loppuu samaan tien.
Itse: hyvä huomio liikennekulttuurista. meinaisn kirjoittaa sen tiimoilta enemmänkin, mutta sitten jätin toiseen kertaan, että pysyisi tekstissä fokus (ja kun ne jaksanut).
Se, että vaaditaan kulttuurin muutosta, ja ajatellaan, että se sitten jotenkin vaan vaatimalla muuttuu, on tietenkin ihan pöhköä. Itselläni on asian pohtimisessa aika vahva insinöörimentalitetti, eli ”teknisiä ratkaisuja sosiaalisiin ongelmiin”.
Tässä tapauksessa se tarkoittaa esimerkiksi ”vanhoilla vihreillä” ajamisen ratkaisuksi lyhyempiä varoaikoja. Siksihän siitä ajetaan, ksoka siitä ehtii. Jos ei ehtisi, vaan jäisi yleensä tien tukkeeksi ja vaarantaisi autonsa ajamalla liian myöhään valoista, ei sitä tehtäisi.
Ja useamman kaistan suijatiet hoidetaan pyrkimällä niistä eroon missä vain mahdollista, keskikorokkeilla missä ei. Ja ylinopeudet tekemällä kadusta sellainen, että siinä luonteva ajonopeus on sama kuin nopeusrajoitus, kuten Teemu jo sanoikin.
Ennen kuin repii vaippaansa isommasti, kannattaa kuitenkin odottaa ja katsoa, oliko uutisessa perää.
Ei kannata. Saattaa mennä hyvä tilaisuus sivu suun, eikä aihekaan enää ole sitten niin kiinnostava, vaikka tiedot täsmäisivätkin. Sitäpaitsi kun aiheena on uutisoinnin selvä virheellisyys ja kulttuuri noin yleisesti, ei se nyt ole asian ydin, onko juuri tässä uutisessa virheitä (on, sehän jo tiedettiin). Noita suojatiepäälleajoja sattuu,vaikka sitten sellaisina tietenkin uutisoidaan myös tilanteita, jotka ovat jotain muuta. Entä sitten?
Se,että niitä sattuu, on ihan riittävä syy puhua aiheesta, ja aihetta käsitteelvä uutinen on siihen ihan riittävä kimmoke, piti se paikkansa kuinka hyvin tai huonosti tahansa.
Jartsa ja Persta Turmiolan teillä Kyselivät ämmiltä, onko kossu lämmintä.
Ämmät huusi poliisia, murhapaikkaa tutkimaan.
Tule tule, hyvä kakku,
älä tule paha kakku
Oletko koskaan pohtinut sitä, miten onnettuumuudet vaativat uhreja. Melko kummaa puuhaa mielestäni uhrata ihmisiä jollekin bussiturmalle tai vaikka juhannusliikenteelle.
Ihmisuhreja tänne ja heti!
Vaativatkohan onnettomuudet muuten erityisesti nuoria ja kauniita neitsyitä? Poikuuttakin pidetään ilmeisesti ihan arvossa ainakin tilastojen perusteella.
Erittäin hyvä kirjoitus. Täysin samaa mieltä.