Kauan sitten, joskus kansalaissodan jälkeen, asettui Pitkänsillan alle asumaan ilkeä peikko. Siltojen allehan mahtuu asumaan, ja ei siinä mitään. Aina on kaupungissa tilaa yhdelle peikolle.
Totuttuaan sillanaluseen peikko alkoi kuitenkin kuvitella, että se omistaa siltansa. Peikot kun tapaavat luulla, että kaikki infrastruktuuri, jonka kanssa ne ovat tekemisissä on niiden henkilökohtaista omaisuutta.
Peikko katseli, kuinka sillan yli meni ihmisiä jos jonkinlaisilla ajoneuvoilla. Osa tietysti käveli, toiset kulkivat pyörällä, autolla, bussilla tai ratikalla. Meni siinä muutama kuorma-autokin. Heille kaikille oli omat kaistansa sillalla, mutta peikoille ei ollut omaa kaistaa.
Yhtenä aamuna, ei kovin kauan sitten, peikko päätti sitten, että nyt on hänen vuoronsa, ja kiipesi sillan kupeeseen odottamaan kulkijoita.
Ensimmäisenä sillalle ajoi pyöräilijä, kling kling.
– Kuka kulkee sillallani?, kysyi peikko, ja hyppäsi pyörätielle tukkimaan tien.
– Minä vain, aivan tavallinen työmatkapyöräilijä, toimistolle menossa
– Ahaa, minäpä vien kaistasi itselleni ja tukin tiesi. Saat laputtaa takaisin kotiisi, täällä ei ole sinulle sijaa!
– Älä minun kaistaani vie, se on kovin kapea, oikeastaan vain maaliraita jalkakäytävässä. Ja meitä pyöräilijöitä kulkee tässä vain viisi tuhatta. Ei meidän kaistaamme kannata tukkia. Kohta tuolta tulee autoilija bemarillaan. Hänen kaistallaan kulkee paljon enemmän väkeä.
Näin sanoen pyöräilijä koukkasi jalkakäytävän kautta peikon ohi ja jatkoi matkaansa kohti Punavuoren uusmediafirmaa tuottamaan taas uutta sisältöä.
Kohta sillalle ajoi autoilija Bemarissaan, tööt tööt.
– Kuka kulkee sillallani?, kysyi peikko, ja hyppäsi ajokaistalle tukkimaan tien.
– Minä vain, markkinointipäällikkö bemarillani matkalla Espooseen
– Ahaa, minäpä vien kaistasi itselleni ja tukin tiesi. Saat etsiä uuden tien, täällä ei ole sinulle sijaa!
– Älä minun kaistaani vie. Meitä autoilijoita kulkee tässä vain 30 000, ja sitä paitsi minä voisin hyvin mennä Hakaniemen siltaakin. Kohta tuolta tulee ratikka. Sillä kulkee paljon enemmän väkeä, sen kaistalla saat aikaan kunnon kaaoksen.
Näin sanoen autoilija koukkasi ratikkakaistan kautta peikon ohi, ja jatkoi ajoaan keskustan halki kohti Länsiväylää.
Ja pian sillalle ajoikin ratikka, TUUUUT.
– Kuka kulkee sillallani?, kysyi peikko, ja hyppäsi kiskoille tukkimaan tien.
– Minä vain, ratikkakuski kutosen aamuvuoroa ajamassa.
– Ahaa, minäpä vien sinun kiskosi itselleni ja tukin tiesi. Saat jäädä sinne seisomaan ja kerätä ruuhkan taaksesi
– Sopii koittaa. Ratikalla ja bussilla kulkee tästä yli 60 000 ihmistä joka päivä, eikä Kallion suuntaan ole muita kiskoja. Minä menen nyt.
Näin sanoen ratikkakuski ajoi eteenpäin ja heitti peikon tieltään Siltavuorensalmeen. Ratikka on näet kadulla kulkeva juna. Se kulkee suoraan kiskoilla, eikä väistä mytologisia petoja tai muita alitajunnasta kumpuavia pelkoja.
Tämä tarina tuli mieleeni, kun eilisestä Hakaniemi-tekstistäni päädyttiin kysymykseen, voisiko Pitkänsillan sulkea autoliikenteeltä. Itse asiassahan Pitkäsilta oli vuosien ajan pelkän joukkoliikenteen käytössä. Se ei siis ole mitenkään uusi tai yllättävä ajatus.
Kyse ei ole autoilijoiden kiusaamisesta, vaan siitä, että silta on rajatun levyinen ja pitää priorisoida. Hakaniemen sillan valmistumisen jälkeen keskustaan on päässyt autolla idästä myös sen kautta, joten Pitkäsilta ei ole ainoa tie. Ratikoille se on.
Tätä ei nyt pidä lukea minään valmiina kannanottona. Liikenteelliset vaihtoehdot pitää tietenkin tutkia kunnolla ja rauhassa. Jos ratikkaliikenteen sujuvuus sitä vaatii, autot voisivat hyvin kulkea Hakaniemen siltaa. Toisaalta jos Pitkäsilta ei ruuhkaudu, eivät autotkaan välttämättä ole siinä ongelma. Joka tapauksessa ratkaisu pitää tehdä liikenteen sujuvuuden perusteella, eikä siksi että joku peikko on varannut itselleen oman kaistan.
Pitkäsillan kielto oli niinkin nerokas: ruuhka-aikana – ruuhkan suuntaan. Oi, se oli mukavaa 70-80 -lukua, jolloin Badding soi ja kesät oli kesiä.
Ylipäänsä Helsingissä ihmiset olivat aikanaan joustavampia kiireessä. Milloin Mechelininkatu oli poikki keskellä neljän ruuhkaa junien vekslatessa eri raiteille, milloin Larun silta oli pystyssä… Kaikkeen totuttiin ja vartin odottelu oli normaalia arkea. Mistä voisi ostaa uusia hidastuskeinoja?
Itse olen miettinyt tuota kaupungin historiaa ajatellen jolloin kaupunki suunniteltiin. Talot ja tiet ajateltiin liikuttavaksi hevosilla ja kävellen. Jos emme jyrää koko niemä maantasalle ja rakenna uusilla etäisyyksillä katuja ja taloja =) niin mikä olisi vaihtoehto kun kaikki eivät mahdu samaan aikaan samaan väliin. Jos siirryttäisiin enemmän yksisuuntaiseen kulkuun saisimme samalle kadulle ”uutta” tilaa. Esimerkkinä jos tulisi Hakaniemen siltaa pitkin Krunikaan ja Espan kautta sitten taas Unioninkatua Hakaniemeen. Sama toteutettuna Tölikän plotin toisella puolen Mannerheimintietä Arkadiankadulle josta sitten Mechelinkatua pitkin kohti Meilahtea jne. Unohdettaisiin jo se että jokainen kortteli pitäisi päästä ajamaan kahteen suuntaan ympäri joka kohdasta, voihan sen ajaa yksisuuntaisestikin. Oikeasti vanha niemenkärki on todella onnettoman pieni nykyaikaan ( äkkiseltään kilometri x kilometri) sopivasti parkkihalleja sijoitellessa ja ”kokoojakatujen” ollessa yksisuuntaisia saattaisi tuottaa aika paljon tilaa joka nopeuttaisi kaikkien toimintaa ja antaisi uusia mahdollisuuksia kaikille liikuntamuodoille. Näin ajattelin =)
Metrossa ajellessa ei tarvitse pähkäillä, kuka on pääsyyllinen ruuhkiin.
Pitkänsillan sulkeminen voi olla turmion tie.. Mutta ei se huono esitys ole. Mutta jos pitkäsilta olisi joukkoliikennesilta, silloin:
* Keskustatunneli pitäisi rakentaa
* Vapaudenkatu maan alla pitäisi rakentaa
Mutta itseasiassa jos keskustatunneli rakennetaan, pitkänsillan omistaminen joukkoliikenteelle pitäisi olla selviö.
Visiona tuosta nousikin mieleen että maan alla piilossa olisi koko kaupungin kattava tasainen asfaltti alue jossa pääsisi autolla näppärästi liikkumaan jokaisen talon alle mihin ikinä olisikaan matkalla. Harmittaisi pirusti kun siellä olisi niin paljon autoja ettei mihinkään saisi autoa liikutettua =)
Kaikki liikkuisivatkin sitten maan pinnalla julkisella ja lihasvoimalla.