Loki, päivä 6: moottoreiden ymmärtämisestä, syitä ja seurauksia

23.7. Modermaget – Hanko 16 mpk, joista koneella 0 mpk.
Tuuli etelä-lounaasta ehkä 4m/s
Kirja: Ian Banks: Siirtymä
Keskustelussa: ihmiset, niiden ihmissuhteet ja erityisesti erilaiset erot.

Aamut alkavat mennä löysäilyksi. Herään aina ennen seitsemää, mutta rannasta irtoan harvoin ennen yhtätoista. Purjehdus meni mukavasti kevyessä sivuvastaisessa, mutta aurinko ja kuumuus alkoi olla jo tukalaa. 5h purjehdus väsytti täysin.

Hankoon rantautuminen meni iisisti sivutuulessa poijuun, mutta huomasin sen jälkeen stressanneeni sitä jotenkin todella paljon. Olimme molemmat väsyneitä auringosta ja varmaankin nestehukassa. Ilona koki selvästi ahdistavana sen että joutui ohjaamaan mun säätäessä fendereitä ja köysiä ja mä taas ärsyynnyin siitä, kun olisin halunnut vaan keskittyä rauhassa tekemään kaiken kunnolla. Ja jälkikäteen on helppo ymmärtää miksei Ilona halunnut ohjata satamaan, kun enhän mä ollut edes selittänyt merimerkkejä kunnolla, vaan aina vaan konkreettisella tasolla hommat joita kulloinkin tehdään. Ei sellaisesta synny kokemusta veneen hallinnasta.

Mielenkiintoinen kysymys onkin, miksi ärsyynnyin (paitsi väsymys&nestehukka tietenkin). Luultavasti juuri siksi, koska ihan itseäni sain taas syyttää siitä etten ole gastille selittänyt riittävällä tasolla, miten asiat tehdään ja miksi. Muutoin Ilonan kanssa purjehtiminen on ollut kivaa. Rentoa ja paljon keskustelua. Mutta välillä vaan rauhassa makoilua tahoillaan puhumatta turhia.

Vesitankki meni tyhjäksi. Näemmä se kestää kahdella hengellä 5 päivää, jos ottaa kaiken tiskivedenkin siitä. Juomavettä on vielä 5l, mutta sitä haettiinkin Inkoosta lisää. No, Hangossa saa vettä; täytyy tsekata tulevat vesipaikat ettei tule yllätyksiä.

Positiivisena kokemuksena taas moottorin kaasuvaijerin vaihto. Taustaksi: en ole ikinä ollut mitenkään kiinnostunut moottoreista tai moottorilla kulkevista välineistä. Siis lainkaan. En myöskään pikkupoikana. Osaan kyllä korjata ja virittää polkupyöriä ja tietokoneita, mutta kummassakaan ei ole moottoria (jos tietokoneen tuulettimia ei lasketa, ja ne ovatkin koneiden ärsyttävin osa). Ja erityisesti polttomoottorit polttavat uusiutumattomia hiilivetyjä, mikä on ikävää.

Levättyäni rantautumisen jälkeen avasin perästä luukut, purin pois kaikenlaisia vaneripohjia ja roikuin pää alaspäin luukuissa irrottelemassa vaijeria ja asentamassa uutta. Ja se kaikki sujui oikein hyvin. Ostamani vaijeri oli 6 jalkaa kun vanha oli 7, mutta ei haitannut, vanha olikin ylipitkä.

Tuloksena siis toimiva kaasukahva, joka helpottaa yksin rantautumista ja voitonriemuinen fiilis siitä, että osasin taas yhden uuden asian. Selvitin moottorin vian, hankin varaosan ja asensin sen paikalleen. Ja väliaikainakin vene oli käyttökelpoinen naruvirityksellä. Ja ehkä tarvitsin rantautumisstressin jälkeen kokemuksen siitä, että selviän veneen kanssa hyvin.

Jännästi koneen hajoilu ei ole harmittanut lainkaan. Suhtauduin 35 vuotta vanhaan keskimoottoriin alun alkaenkin epäilyksellä, mutta vene oli muutoin niin hyvä, että hyväksyin sen. Odotin sen kanssa tulevan vielä jotain ongelmaa, ja sain mitä tilasin. Mutta sen kysymyksen kanssa painin jo venettä ostaessa, ja kun ottaa riskin, hyväksyy myös riskin.

Joka ottaa vanhan moottorin elämäänsä, sen on syytä hyväksyä myös vastuu sen huollosta ja korjaamisesta osaksi itseään. Laite, joka on 35 vuotta kokenut jopa tuhansia räjähdyksiä minuutissa ei vaan voi olla ihan sitä, mitä se oli uutena. Vaikken ole koskaan ollut moottoreista yleisesti kiinnostunut, näemmä pystyn niitäkin oppimaan, kun kyse on nimenomaisesta moottorista joka minua kiinnostaa. Tuntuu, että minä ja Volvo Penta alamme tulla juttuun ihan hyvin.

Jatkoa varten: veneelle tarvitsee pienen ruuvinvääntimen (tai ainakin kunnon vaihtopääruuvarin), lisää kiintoavaimia ja kattavan valikoiman erilaisia korvausruuveja korkanneiden tilalle vaihdettavaksi.

Aiheesta vielä yksi suosikkisitaattini:

”Vain ihminen joka todella ymmärsi koneita, pystyi ajattelemaan moottorin onnellisuutta; sellaista näkemystä mekaanisesti lahjattomilla ei yksinkertaisesti ollut.”

Muita syitä ja seurauksia, eli miksi lähdin purjehtimaan yksin, ja miksi haaksirikon jälkeen hankin veneen päästäkseni silti matkaan. Sehän ei ole sanan tavanomaisessa mielessä ihan fiksua toimintaa.

Syitä on monia: olen aina halunnut purjehtia pitkiä reissuja, olen jo pitkään ajatellut että ehkä joskus ostan oman veneen ja kun monet kaverit hankkivat kimppaveneitä, huomasin harmittelevani etten ole niissä mukana. Ja rahatkin olivat valmiina tilillä, jota olen leikkimielisesti kutsunut ”venerahastoksi” (tosin käyttänyt kaikenlaiseen muuhun, mm. vaaleihin).

Mutta oikeasti syitä on yksi: minut jätettiin pari viikkoa sitten aika karulla tavalla ja jossain määrin yllättäen. En ottanut sitä kovin hyvin, ja se laukaisi jonkinlaisen laajemman elämänkriisin ja tarpeen miettiä, kuka oikeastaan haluan olla ja mitä haluan tehdä. Tähän asti kun en ole noita kysymyksiä juuri miettinyt, vaan mennyt aina tilanteen mukaan. Ja kun pohjiksi samaan aikaan on töissä tilanne, jossa on pakko miettiä mitä oikeastaan haluaisin tehdä ja miten työt järjestellä ja politiikankin osalta asia vaatii vakavaa harkintaa, mitä ja miten haluaisin tavoitella.

Ensimmäinen ajatus, joka asiaa pyöritellessä kirkastui oli, että haluan purjehtimaan. Purjehduksen meditatiivinen vaikutus irrottaa ajatukset ongelmista, ja toisaalta saaren rannoissa kannella lojuessa on aikaa miettiä elämää rauhassa. Ja purjehtimaan yksin, koska nyt kerran olen yksin. Se voinko nauttia purjehduksesta ja voinko lähteä veneellä liikkeelle halutessani ei tarvitse olla kenestäkään muusta kiinni. Saan ja voin haluta sitä ja myös tehdä niin ihan kaikesta riippumatta.

Joten hankin veneen, otin mukaan paljon luettavaa (niistä lisää toisella kertaa) ja lähdin liikkeelle. Nyt olen päässyt Suomenlahden rajalle Hankoon, jota lännemmäksi olen purjehtinut viimeksi 20 vuotta sitten. Venekin on tullut tutuksi ja osaan sen ongelmienkin kanssa elää, kaikkien upeiden puolien lisäksi. Tästä eteenpäin jatkan yksin kohti länttä. Siellä toki on monessakin saaressa ystäviä, ja seuraava gasti tulee kyytiin joskus ensi viikolla. Kas kun kukaan meistä ei ole saari, vaikka saaren rantaan rantautuisi.