4.8. Barösund Orslandet – Inkoo 6 mpk, josta 3 moottorilla
Tuuli: ehkä 7-10m/s itäkaakosta. Hankala arvioida täällä sisäsaaristossa.
Kirja: Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
Tunne: rauha
Jotenkin puhuminen vei fyysisenkin väsymyksen mennessään. Aamulla herätessäni (nukuin vähän yli 7h ja heräilin vain vähän, eli siis hyvin) voin hyvin eikä tuntunut mitenkään väsyneeltä tai raskaalta. Täytyy kokeilla jatkossakin. Olen silti jatkanut ”Muista syödä tarpeeksi” -dieettiäni, ja söin tänään pitsan jälkiruuaksi vielä jäätelöannoksenkin.
Otin silti päivän kevyesti. Mitä nyt vähän kiipesin mastoon, kun se kerran oli rikki. Mutta purjehdusta vain Inkooseen asti, ja siitäkin suuri osa moottorilla, eli lähinnä makoilin sitloodassa 🙂
Maston teippiviritys kesti hyvin tämän päivän purjehdukset, mutta koska en tykkää sen varomisesta koko ajan, selvitin Inkoosta kaverin joka voisi sen korjata. Ja jäin tänne siis loppupäiväksi ja huomiseksikin. Aamulla ekana otetaan masto alas, ja parhaassa tapauksessa jo iltapäivällä ylös.
Kundera alkaa aueta vähän paremmin. Kirjan nimi on ilman muuta ironinen, ja viittaa elämän sietämättömään raskauteen, mutta Kunderan tyyliin sopii, että siinä on muitakin tasoja. Ainakin viittaus kirjan keveys/paino-tematiikkaan.
Joka tematiikka siinä siis on myös tuosta nimen leikistä irrallaan, jaotteluna jossa Thomas hakee keveyttä ja yhdistää Teresaan painon. Asiat hänen kanssaan ovat painavia, ladattu raskailla merkityksillä. Teresahan taas ei näe asiaa lainkaan näin, vaan hänen tarinansa kulkee sielu/ruumis-vastakkaiasettelulla, jossa hauskasti sielu on kaupunkilainen asia ja ruumis maalainen.
Alan myös pitää taas Sietämättömästä keveydestä. Sen rakenteesta, sen röyhkeydestä. Luvut ovat irrallisia anekdootteja kertoen yhden ajatuksen, kirjoitettu kokonaisuutta vain viitteellisesti hahmotellen ja ilman tietoa seuraavasta luvusta, pujotettu sitten samaan nauhaan peräkkäin. Ja osiot. Millaista röyhkeyttä on nimetä kirjan osiot, ja antaa kahdelle osalle sama nimi? ”Ei sittenkään, palaankin vielä tähän painon ja keveyden teemaan”. Ja silti kokonaisuus on näennäisessä (ja todellisessa) sattumanvaraisuudessaan erittäin harkittu.
Löydän myös kirjasta ajatuksia, joita olen pitänyt jotenkin ominani, mutta lienen lukenut tästä kymmenen vuotta sitten. Kuten Thomaksen teesin Oidipuksesta: se joka tekee pahaa tietämättömyyttään, ei ole viattomampi kuin se joka tekee tieten. Pikemminkin päin vastoin.
Mutta sellaisia ovat ajatuksemme. Omiamme, mutta silti aina jostain tulleita, johonkin historiaan ja jatkumoon liittyviä. Sekavia myyttejä, sano.
Antonilla oli myös teoria, että Kundera saattaa olla vähän yliarvostettua, koska itäblokin kirjailijoita oli lännessä saatavilla niin vähän. Siksi ne muutamat saivat suuremman roolin kuin muutoin olisivatkaan. Olisi pitänyt kysyä tsekkiliftareilta, mitä mieltä ovat Kunderasta…
Inkooseen päästyäni ja maston valmisteltuani pääsinkin pyöränkorjaukseen: Bromptonista oli puhjennut takakumi. Ja vaikka Bromptonista voi monia hyviä puolia sanoa, takarenkaan helppo vaihdettavuus ei selvästikään ole ollut osana sen suunnittelufilosofiaa. Sen tieltä piti purkaa pois kaksi eri vaihteistoa, ja hankalat lukitinpalat. Tunti siinä meni, ja napavaihteen säätötappi ilmeisesti katkesi. No, pyörä on nyt kaksivaihteinen, mutta toimii se noinkin.
Huomisen suunnitelmissa käydä ehkä pyörällä Fagernäsissä, lukea Kundera loppuun ja tehdä vähän duunia kahvilassa. Helsinki alkaa heräämään, ja niin politiikka kuin työtkin kääntää silmänsä minun suuntaani, vaikka piileskelenkin saariston sopukoissa. Ja se voisikin olla loppumatkan ajattelun teema. Tai ainakin tuntuu siltä että töiden ja politiikan roolia elämässäni voisin vielä pohtia tällä meren minulle lahjoittamalla lisäajalla.
Muutenkin huomaan suuntautuvani jo menneen sijasta enemmän tulevaan. Tämä purjehdus on kuitenkin luonteeltaan väliaika, ja Inkoossa makoilu sen sisällä väliaika. Ja väliaika on aika valmistautua seuraavaan näytökseen.