Mitä Apotista voi päättää

Apotin hankintapäätös on tänään Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnassa. On siis käsillä päätöksenteon hetket. Tai oikeastaan ei; linjapäätös lähteä hankkimaan yhtä järjestelmää yhtenä kokonaisuutena tehtiin 2012 valtuustossa, ja se sitoo edelleen lautakuntaa. Nyt päätetään ostaa se järjestelmä, joka voitti tarjouskilpailun. Muu päätös johtaisi varmuudella markkinaoikeuteen, luultavasti tuomioon.

Mutta unohdetaan tämä hetkeksi. Politiikassa voi aina päättää myös toisin kuin mitä viralliset vaihtoehdot ovat. Sillä on hintansa, mutta unohdetaan sekin hetkeksi.

Mitä siis Apotin suhteen voisi päättää? Kokonaisuutena realistiset vaihtoehdot nyt ja viimeiset pari vuotta ovat olleet:

1. Valitaan jokin toinen systeemi, erityisesti Cerner, joka tuli tarjouskilpailussa toiseksi. valinnassa olisi olennaisesti samat ongelmat kuin voittaneessa Epicissäkin. Vastaava ulkomailla kehitettävä monoliitti, vastaava toimittajaloukku, MUMPsia sisällä jne. Järjestelmien vertailu tehtiin tarjouskilpailussa erittäin huolella, eikä ainakaan minulla ole tiedossa mitään syytä, miksi jokin muu tarjottu ratkaisu olisi ollut olennaisesti parempi.
2. Perutaan koko roska ja jatketaan vanhoilla järjestelmillä. Ja tämä on oikeasti se huonoin vaihtoehto.

Ideaalissa, tai edes vähän paremmin toimivassa maailmassa hankinta olisi tehty alusta asti toisin, ja itse asiassa niihin ongelmiin joihin HUS ja kunnat ovat itsensä viime vuoskymmeninä ajaneet ei olisi edes jouduttu.

Mutta tässä maailmassa jossa elämme, en ole nähnyt uskottavaa vaihtoehtoa, jossa saataisiin kohtuullisella varmuudella ja kohtuullisessa ajassa parempia järjestelmiä käyttöön kuin Apotissa. Kun siis huomioidaan hankintaa tekevien organisaatioiden kyvykkyys ja ne realiteetit joissa ne toimivat.

Hankkeen ehkä merkittävin vaikutus on, että siinä rikotaan Suomen potilastietojärjestelmissä vallitseva kahden tuottajan oligopoli tuomalla maahan ulkopuolinen toimija. Se ei ole missään tapauksessa helppoa, ja herättää paljon vastustusta. Onnistuessaan se luultavasti toimisi katalyyttina ajaa alan toimintaa muutenkin parempaan suuntaan.

Itse näen tässä hankkeen, jonka tavoitteena on murtaa vallitseva stagnaatio. Hankkeessa saisi olla todella merkittävää vikaa, jotta valitsisin ennemmin pysähtyneisyyden kuin muutoksen. Moista vikaa ei ole tullut esiin, vaan ongelmat ovat edelleen samoja, joista olen itse kirjoittanut jo vuodesta 2011.

Apotin kaataminen antaisi kaikille vahvan signaalin, että potilastietojärjestelmiä on syytä kehittää jatkossakin niin kuin tähänkin asti, että mitään muutoksia ei kannata yrittää, koska niitä vastustavat voimat ovat liian vahvoja. Tiedän että suurin osa hankkeen kriitikoista ei tähän pyri sen enempää kuin minäkään, mutta jos hankkeen kaataminen onnistuisi, se olisi sen todennäköinen seuraus.

Olen seurannut – ja ollut luomassa – keskustelua potilastietojärjestelmistä melko aktiivisesti viisi vuotta. En ole potilastietojärjestelmien ammattilainen, kuten ei ole kukaan muukaan asiasta politiikassa päätöksiä tekevä. Muita tietojärjestelmiä olen kyllä ollut mukana suunnittelemassa, mutta en koskaan sairaalamaailmaan. Siksi suhtaudun hiukan varauksella omaan osaamiseeni niiden kanssa: jos olen ammattilaisten kanssa eri mieltä perusasioista, on myös mahdollista, että olen väärässä.

Tämä varovainen epäluulo omaa osaamistani kohtaan on suurin syy, miksen lähtenyt alun alkaenkaan suoraan vastustamaan Apottia, vaan esitin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Jos alan ammattilaiset sanovat, että yksi suuri hankinta on varmin tapa onnistua potilastietojärjestelmän uudistuksessa ja näyttävät esimerkkejä sekä onnistumisista että epäonnistumisista, on mahdollista, että he ovat oikeassa.

Tai on myös mahdollista, että eivät ole oikeassa. Mutta sitä on meidän alaa sivusta seuraavien diletanttien lähes mahdoton varmaksi tietää. Siksi olisinkin erittäin kiinnostunut näkemään potilastietojärjestelmiä ammatikseen tekevien hahmotelmia siitä, miten järjestelmää pitäisi lähteä tekemään modulaarisesti ja ketterästi, tai erityisesti miten nykytilasta uskottavimmin päästäisiin modulaariseen tilanteeseen, joka mahdollistaa ketterän käyttöliittymien kehittämisen, SOA:n ja muut nykyaikaisen järjestelmäkehityksen periaatteet. Se on nimittäin se suunta, johon meidän täytyy tähdätä.

Voi olla, että minulta on mennyt jotain ohi silmien, mutta toistaiseksi näkemäni hahmotelmat siitä miten potilastietojärjestelmät tuodaan nykyaikaan, ovat peräisin ihmisiltä, jotka tuntevat alaa yhtä hyvin kuin minä, tai eivät ainakaan olennaisesti paremmin. Tämä on julkisen potilastietojärjestelmäkeskustelun suuri ongelma: se on eriytynyt liian vahvasti kahdeksi eri todellisuudeksi, jotka eivät kohtaa. Se on ongelma, jonka ratkaisusta minulla toisaalta on enemmän kokemusta kuin potilastietojärjestelmien suunnittelusta. Palaan tähän vielä.

–

Mutta takaisin Apottiin. En näe realismia siinä, että hanke keskeytettäisiin nyt. Esiin ei ole tullut mitään olennaista uutta ongelmaa tai riskiä. Mutta ennestään tunnettuja riskejä hankkeessa kyllä on. Ehkä suurimpana kysymykset siitä, toteuttaako hanke siitä odotetut hyödyt, ja toisaalta kasvaako työmäärä ja kustannukset siitä, mitä odotetaan.

Apotin projektisuunnitelmassa on ensin 5000 käyttäjän pilotti, jossa järjestelmää kokeillaan ennen laajentamista täyteen 40 000 käyttäjän laajuuteen. Pilotin kohdalla on syytä tarkastella huolella, miten käyttöönotto on sujunut. Saadaanko projektilla odotetut hyödyt, tai tuleeko odottamattomia ongelmia?