Paavo Väyrynen on lähdössä Helsingin politiikkaan. Minusta se on hyvä asia.
En ole Paavon kanssa monestakaan asiasta samaa mieltä. Mutta mielestäni on hyvä, että Paavon esittämä ajattelutapa on myös selvästi edustettuna vaaleissa. Paavo ilmoittaa perustamansa ”Terve Helsinki” -listan päämääräksi, että:
”Helsingin kaupunki keskittyy alueellaan jo asuvien ihmisten – sekä kantasuomalaisten että maahanmuuttajien – olojen ja elämän laadun kohentamiseen sen sijaan, että varoja tuhlataan vahingolliseen keskittävään metropolipolitiikkaan”
Ajatus on, että uusia asuntoja ei pidä rakentaa, ja Helsingin väkiluvun ei pidä kasvaa. Paavon aiempien kirjoitusten perusteella tavoite on ”ohjata” väkiluvun kasvu suurten keskusten sijasta pitkin maata, etenkin haja-asutusalueille.
Kysymys siitä, pitääkö Helsingin kasvaa ja miksi Helsingin pitää kasvaa nousee esiin muuallakin, Paavo ei ole ajatuksen kanssa yksin. Jos naapurin uusi kerrostalo peittää ilta-auringon tai entiseen lasten leikkimetsään nousee taloja, totta kai ihminen kysyy, että ketä varten näin tehdään ja miksi juuri minun takapihalleni. Siksi on hyvä, että Paavo nostaa kissan pöydälle.
Paavon perusajatuksen voisi kuvata rajat kiinni -politiikaksi kaupungin tasolla. Laitetaan Helsingin rajat kiinni, kukaan ei ole tervetullut. Älkää muuttako tänne, menkää pois.
Se on ihan todella huono idea.
Ensinnäkin, se on huono idea niille ihmisille, jotka haluaisivat muuttaa Helsinkiin. kaupungistuminen ei perustu pakkoon, vaan yhä useampi ihminen kokee kaupungin paremmaksi paikaksi itselleen.
Erityisen totta tämä on vähemmistöjen kohdalla. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöön kuuluva saattaa pienellä paikkakunnalla olla ikäluokassaan lähes ainoa oman vähemmistönsä edustaja – vaikkapa homo. Vähän isommassa kaupungissa on jo homopiirit, joissa voi tutustua muihinkin ja vielä isommassa ne piirit eivät ole ihan niin pienet enää. Ei ole sattumaa, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, vieraskieliset ja vähemmistöuskontojen harjoittajat kaikki hakeutuvat suuriin kaupunkeihin.
Myös monet muut haluavat kaupunkiin, koska kaupunki tarjoaa mahdollisuuksia. Mitä isompi kaupunki, sen monipuolisemmat työmarkkinat siellä on ja sitä helpompi on löytää itselleen sopivia töitä. Esimerkiksi Kuopiossa (joka ei ole ihan pieni), tietoturva-asiantuntija on ihan vaan tietoturva-asiantuntija, mutta Helsingissä on erikseen työmarkkinat ja erikoistumismahdollisuus johdon tietoturvakonsultointiin, tietoturvaan IT-järjestelmissä, viestiliikenteessä (telco- tai IP-tekniikalla) tai on täällä tietoturvan tutkimustakin.
Ja kaupunki tarjoaa tietenkin myös mahdollisuuksia pariutumiseen, erikoisempiin harrastuksiin (nyrkkeilyä voi harrastaa melkein kaikkialla Suomessa, mutta shakkinyrkkeilyä vain Helsingissä) ja ties mihin. Jokaisella helsinkiin muuttavalla on omat syynsä muuttaa, mutta ne kaikki ovat heille itselleen hyviä ja tärkeitä syitä.
Minä haluan, että ihmisillä on mahdollisuus muuttaa Helsinkiin, jos he niin haluavat. En halua pakottaa heitä pysymään poissa.
Toisekseen, rajojen sulkeminen on huono idea nykyisten helsinkiläisten kannalta. Helsingissä on krooninen asuntopula, jonka takia ihmiset joutuvat muuttamaan yhä kauemmas kehyskuntiin ja asuntojen hinnat Helsingissä nousevat monien ulottumattomiin. Ja niilläkin, jotka saavat tarpeeksi lainaa, alkaa velkamäärä jo hirvittää ja lyhennykset kiristää budjettia.
Asuntojen hintojen ja vuokrien nousu johtuu ennen kaikkea siitä, että asuntoja on liian vähän. Ja jos emme rakenna paljon lisää asuntoja, nousu tulee vain kiihtymään, koska halukkaita tulijoita riittää.
Suuri osa Helsingin kasvusta tulee lapsista, jotka syntyvät tänne. Pieni lapsi toki voi asua yksiön nurkassakin, mutta jossain iässä hän lopulta tarvitsee oman asunnon. Jos emme rakenna lisää asuntoja, niitä ei ole. Ajatus että Helsinki ”keskittyy täällä jo asuvien ihmisten olojen parantamiseen” tarkoittaa, että pakotamme lapsemme muuttamaan pois.
Kolmannekseen, kaupungin kasvun estäminen haittaa koko Suomea. Yli kolmannes Suomen bruttokansantuotteesta tulee Helsingin seudulta. Globaali talous muuttuu yhä enemmän siihen suuntaan, että metropolit ovat uutta taloutta ja hyvinvointia tuottavia alueita ja niiden ero muihin alueisiin vain kasvaa.
Suuri syy tähän ovat ns. kasautumisedut. Kun yritykset ja toimijat sijaistevat lähellä toisiaan, niiden väliset yhteydet ovat mutkattomampia ja tapahtuu enemmän satunnaisia tapaamisia joista seuraa uutta yhteistyötä ja innovaatioita. Uudet startupit ja tulevaisuuden vientiyritykset syntyvät baaripöydässä, roolipelisessiossa, tennishallin pukuhuoneessa tai trendikahvilassa. Ja jotta näin käy, tarvitaan paljon baareja, tenniskenttiä, kahviloita ja ennen kaikkea paljon muita ihmisiä, joiden seurassa ihmiset voivat aikaansa viettää ja törmätä uusiin ajatuksiin.
Jos ihmisiä estetään muuttamasta Helsinkiin, menetetään kaikki se korkeampi tuottavuus, jonka he voisivat Helsingissä tuoda. Helsingin seutu vastaa yli puolesta Suomen viennistä, ja kaupungissa syntyvät vientiyritykset tuottavat kysyntää alihankinnalle myös kaupungin ulkopuolelle. Koko Suomi kärsii jos kaupungistumista aktiivisesti estetään. Esimerkiksi Ruotsin Suomea korkeampi tuottavuus on osin selitettävissä Ruotsin tiiviimmillä kaupungeilla.
Näistä syistä Paavon antimetropolipolitiikka – siis ajatus estää Helsingin kasvu ja pakottaa ihmiset muuttamaan muualle – on todella haitallinen kaikille jotka haluaisivat muuttaa Helsinkiin, kaikille jotka asuvat nyt Helsingissä ja itse asiassa muillekin suomalaisille.
Minä haluan Helsingin olevan avoin kaupunki, joka toivottaa kaikki tervetulleeksi. Kaupunki, johon ihmiset voivat kotiutua ja jossa on tilaa myös heidän lapsilleen, jos haluavat täällä pysyä. Kaupunki, joka uskoo parempaan huomiseen, eikä käperry itseensä pikkuhiljaa kuihtumaan. Uskon, että sellainen kaupunki on parempi meille kaikille.
Siksi minusta on hyvä, että Paavo Väyrynen on ehdolla kuntavaaleissa. Jotta vaihtoehdot ovat ainakin selvillä. Avoin vai suljettu kaupunki – sinä päätät.
Siis tervetuloa Helsinkiin Paavo!
”vähemmistöuskontojen harjoittajat kaikki hakeutuvat suuriin kaupunkeihin”
Eikös nyt ainakin jehovantodistajia ja mormoneja ole joka puolella Suomea mitenkään muuta väestöä kummemmin pääkaupunkiseudulle keskittymättä? Ja lestadiolaisia täällä taitaa olla peräti vähemmän kuin maakunnissa (se ei tosin ole varsinaisesti vähemmistöuskonto, mutta uskonlahko kuitenkin).
Totta, uskontojen kohdalla tuossa on kyllä poikkeuksensa. Jotka ovat itse asiassa Suomen mittakaavassa ihan merkittäviä, varsinkin jos lestadiolaisetkin lasketaan.
Kuka on Otso Kivekäs ja miksi jumalan tähden tämä äidistä perkeleestä peräisin oleva maanvaiva päivästä päivään likaa minun Facebookiani mainoksella, josta minua tuijottaa Paavo Väyrysen perse, kaikista mahdollisista vaihtoehdoista?! Saatanan helvetti.
Hei Jari, pahoitteluni että paavo Väyrynen tuottaa sinulle pahaa mieltä. Välttyäksesi tältä jatkossa, kannattaa olla aktiivinen huhtikuun kuntavaaleissa. Facebook myös tarjoaa mahdollisuuden klikkailla, että ei halua nähdä jotain postausta. Se ei kuitenkaan valitettavasti poista Väyrysen olemassaoloa.
Olen hyvin pitkälti Otson kanssa samaa mieltä siitä, miten Helsinkiä pitää kehittää. Mutta huomaan, että minussa asuu myös pienenpieni Väyskä. En panisi Helsingin rajoja kiinni. Mutta koska asunnoista on pulaa nyt ja tulevaisuudessa, ja koska se johtaa siihen, että monen Helsingissä työssäkäyvän pienituloisen on vaikea löytää kohtuullista asuntoa sopivan läheltä, ja koska Suomessa kuitenkin on tyhjilläänkin valtava määrä asuntoja, tahtoisin valtion melko voimakkaasti ohjaavan niiden ihmisten asumisvalintoja, jotka elävät yksinomaan yhteiskunnan tuella.
Minusta olisi siis kohtuullista, että yksinomaan yhteiskunnan tuella elävät eivät asuisi siellä, missä asuminen on kaikkein kalleinta ja missä yhteiskunnan kulut siksi ovat kaikkein korkeimmat. Tämän voisi toteuttaa esimerkiksi niin, että yksilölle myönnettävä asumistuki olisi kiinteä eikä sitä, toisin kuin nykyään, voitaisi enää paikata toimeentulotuella. Jos yhteiskunta maksaa asumisen, se määrää sille myös kattohinnan ja yksilö hakeutuu asumaan sellaiseen paikkaan, johon hänellä tämän puitteissa on varaa. Se paikka ei ole Esplanadilla eikä oikein Tapulikaupungissakaan, vaan pikemminkin Kajaanissa.
Tällaiseen järjestelmään pitäisi luoda myös joustoa siten, että esimerkiksi työttömäksi jäänyt helsinkiläinen ehtii kohtuullisessa ajassa etsiä uusia töitä ennen kuin valtion ohjausvaikutus siirtää hänet seudulle, josta töitä ei löydy. Ja niin, että sellainen perhe, jonka aikuisista vain toinen käy töissä, pystyy kuitenkin asumaan Helsingissä. Ja niin edelleen. Mutta jo sillä pääsisimme pitkälle, että ne ruokakunnat, joiden voimme kohtuullisen todennäköisesti ennustaa elävän yhteiskunnan tukien varassa hyvin pitkään, sijoittuisivat sinne, missä asuminen olisi edullisempaa.