Vuonna 2008 Hermannin rantatiellä kulki 19 000 autoa vuorokaudessa. Sinä vuonna Kalasataman osayleiskaavassa ennustettiin, että Hermannin rantatiellä kulkisi 41 000 autoa vuonna 2025. Emme elä vielä vuotta 2025, mutta viimeisen vuoskymmenen Hermannin rantatiellä on kulkenut joka vuosi noin 18 000 autoa/vrk. Liikenne ei ole kasvanut 2000-luvulla lainkaan, eikä se tule kasvamaan merkittävästi myöskään vuoteen 2025 mennessä.
Vuonna 2013 julkaistuissa kantakaupungin autoliikenteen skenaarioissa Hermannin rantatielle ennustettiin 53 000 autoa vuonna 2035. Ja vuonna 2021 julkaistussa Sörnäisten tunnelin suunnitelmassa ennustetaan Hermannin rantatielle 26 000 autoa vuonna 2030.
Luvut ja niiden ongelma aukeavat ehkä tekstiä helpommin alla olevasta kuvasta. Ennusteet olettavat kasvun, joka ei koskaan toteudu.
Liikenne-ennusteissa on systemaattinen virhe: ennustettu kasvu ei koskaan toteudu. Tulevaisuuden ennustaminen on toki vaikeaa ja menee usein pieleen. Näissä liikenne-ennusteissa on kuitenkin se vakavampi puoli, että virheellisillä ennusteilla on vuosi toisensa jälkeen perusteltu, miksi Sörnäistentunneli on välttämätön: muutoin tämä tulossa oleva autoliikenteen kasvu tukkii Kalasataman kadut.
Paitsi ettei sitä kasvua sitten olekaan koskaan tullut.
Sama kuvio on toistunut jokaisessa tunnelihankkeessa. Vuonna 1992 Turunväylällä kulki vajaat 40 000 autoa ja siellä ennustettiin kulkevan 70 000 autoa vuonna 2012. Ja siksi tarvittiin “Pasilanväylä” – kaupunkimoottoritie Turunväylältä Lahdentielle. Pasilanväylästä toteutui lopulta vain Hakamäentie. Tuli vuosi 2012 ja Turunväylän päässä kulki edelleen vain 37 500 autoa vuorokaudessa.
Liikenteen kasvu ei toteutunut, koska Pasilanväylän tunnelia ei rakennettu. Turunväylältä ei yksinkertaisesti mahdu enempää autoja Huopalahdentielle ja siksi niitä ei tule.
Helsingissä ja koko Suomessa on liikennesuunnittelua tehty 60-luvulta nykypäivään asti ns. predict and provide -mallilla: ensin tehdään ennuste autoliikenteen kasvusta, sitten suunnitellaan tälle kasvavalle liikenteelle tarvittavat väylät. Sitten väylät rakennetaan ja katso: saimme kasvavan automäärän! Jos uutta tietä ei olisi rakennettu, ruuhka olisi ollut kauhea!
Ongelma vain on, että malli ei täsmää todellisuuden kanssa. Se on virheellinen. Autoliikenteen kasvu ei ole luonnonlaki, vaan seurausta autoväylien rakentamisesta.
Helsingin kokoisessa kaupungissa on autoilulle aina piilevää kysyntää: aina joku voisi ajaa vähän enemmän, jos se olisi helpompaa. Ajaa vähän kauemmas kauppaan, mennä autolla bussin sijaan, muuttaakiin halvempien neliöiden perässä kauemmas, kun autolla pääsee.
Toisaalta suurimmalle osalle autoilusta on Helsingissä myös vaihtoehtoja: ratikka, metro, bussit ja junat vievät lähes kaikkialle, sähköpyörillä pääsee aika kauaskin ja kadun varresta saa skuutin.
Siksi autoja tulee se määrä, jonka katuverkko vetää, mutta ei enempää. Helsingin keskustassa autojen määrä oli huipussaan 80-luvulla ja on sittemmin loivasti laskenut, kun liikennevaloja on muutettu turvallisemmiksi ja kapasiteetti laskenut.
Nykyään liikennesuunnittelua ei enää opeteta Aallossakaan predict and provide -mallilla. Se on vanhentunut ja laajasti virheelliseksi tiedetty suunnitteluparadigma. Myös liikenne- ja viestintäministeriö tietää, ettei se toimi ja niin tietää liikenneministerikin.
Itse asiassa kaupungin liikennesuunnittelijoistakaan tuskin yksikään uskoo mallin olevan totta. Sitä vain edelleen käytetään, koska sitä on ennenkin käytetty, eikä ole osattu vaihtaakaan koko liikennesuunnittelun toimintaperiaatetta.
Siksi nyt keskustellaan Sörnäistentunnelista, vaikka alkuperäiset perustelut ovat sulaneet kaikki hankkeen alta pois. Ja edelleen moni maallikko luulee faktaksi, että Kalasatama menee tukkoon ilman tunnelia. Oikeasti tunnelin kuviteltu tarve perustuu kuviteltuun automäärän kasvuun, jota mikään empiirinen data ei tue. Se perustuu malliin, jonka kukaan ei enää kuvittele olevan oikeassa.
Jos luovumme tästä virheellisestä uskomuksesta, tunnelin perustelut sulavat lopullisesti: jokeri-ratikka ei tarvitse tunnelia, eikä tarvitse Junatien alueen parannuskaan. Kalasataman automäärät eivät kasva kestämättömiksi. Meidän ei tarvitse käyttää 180 miljoonaa, eikä tuottaa uusia ruuhkasumppuja Espalle, Hakaniemeen ja Arabiaan.
Liikennesuunnittelussa on tullut aika päästää irti vanhoista uskomuksista. On tullut aika haudata Sörnäistentunneli, vanhentuneiden uskomusten viimeinen zombi.
One thought on “Vanhentuneen liikennesuunnittelun viimeinen taisto – Sörnäistentunneli”