Polkiessani alas Hämeentietä huomaan, että jokin on muuttunut. Tämä ei enää ole se kaupunki, jossa 10 vuotta sitten lähdimme kriittiselle pyöräretkelle pitkin Hämeentietä. Siinä kaupungissa pyöräteiden rakentaminen Hämeentielle oli kuulemma mahdotonta, tilaa ei ole.
Tänään poljin Hämeentietä lapsen kanssa. Pyörätiet eivät vielä ole ihan valmiit, mutta toimivat. Kukaan ei tööttää, kukaan ei työnnä kohti reunakiveä. Tässä uskaltaa antaa lapsenkin ajaa.
Matkan varrella tarvittiin kymmeniä mielenosoituksia, 12 000 allekirjoittajaa kuntalaisaloitteelle, lukemattomia neuvotteluja ja kolmen tunnin keskustelu valtuustossa. Ja lopulta päätös rakentaa Hämeentielle pyörätiet ja parantaa joukkoliikenteen kulkua.
Hämeentie on vain yksi katu, 2,2 kilometriä. Mutta päätös sen muuttamisesta joukkoliikennekaduksi oli paljon enemmän. Ensimmäistä kertaa autokaistat poistettiin kokonaan vanhalta pääkadulta, jotta saadaan tilaa muulle liikenteelle. Se oli se piste, jossa 60 vuoden autokeskeinen kaupunkisuunnittelu sai päätepisteensä. Hämeentien muutos antoi luvan suunnitella paremmin kaikkialla kaupungissa.
Parempi kaupunki on aina mahdollinen. Muutos on usein liian hidas, mutta sinnikkäällä työllä mahdollinen. Helsinki voisi olla maailman kolmanneksi paras pyöräkaupunki, mutta se vaatii työtä. Sitä työtä olen valtuustossa tehnyt kahdeksan vuotta, ja sitä haluan jatkaa seuraavatkin vuodet. Koska tehtävää on vielä paljon.
Seuraavaksi pitää:
- Rakentaa baanoja valmiiksi päästä päähän
- Laittaa työmaat ja niiden kiertotiet kuntoon
- Saada pysäköinti pois pyöräteiltä
- Saada kaupunkipyörät käyttöön ympäri vuoden
Siksi olen ehdolla kaupunginvaltuustoon vaaleissa 13.6. numerolla 806
Otso Kivekäs
Helsinki, Vihreät