J.L. Austin esitti 1955 teorian puheakteista. Hänen pääteesinsä oli, että sanat eivät vain kuvaa todellisuutta (kuten silloinen positivistinen kielifilosofia väitti), vaan sanat myös luovat todellisuutta. On olemassa lausumia, jotka ovat oikeassa tilanteessa tekoja itsessään. Klassinen esimerkki on papin lausumat ”julistan teidät mieheksi ja vaimoksi”. Se ei esitä väitettä avioliiton olemassaolosta, vaan tekee sen olevaksi.
Austinin teoria on vaikuttanut ratkaisevasti myöhempään kielenfilosofiaan. Minua kuitenkin kiinnostaa enemmän vastakkainen kategoria: teot, jotka ovat sanoja.
Poliittiset projektit joista kiinnostun yhdistävät yleensä kaksi asiaa. Ensinnäkin niissä tehdään jotain konkreettista, jolla on ihan konkreettinen maailmaa parantava vaikutus. Vaikka ehkä pienikin. Toisekseen ne ovat viestejä: ne kommunikoivat esimerkin kautta muillekin, miten maailma voisi olla toisenlainen, ja miten voimme siitä tehdä toisenlaisen. Parhaimmillaan ne muuttavat tapaa, jolla näemme maailman.
Hyvä esimerkki tästä on HePon Katuajot. Olemme kesän aikana vetäneet joka keskiviikko katuajokurssin, jossa vajaat sata ihmistä on päässyt harjoittelemaan ajamista Helsingin keskustassa laillisesti ja turvallisesti. Nämä kymmenet ihmiset voivat nyt liikkua keskustassa vapaammin, ja se on tietenkin todella hienoa. Suurempi merkitys on kuitenkin sillä, mitä katuajot kommunikoivat.
Liikennekulttuuriimme kuuluu vanhastaan ajatus ”autotiestä”, jonne pyöräilijät eivät kuulu. Se on yksi suurimpia syitä miksi jalkakäytävillä pyöräillään. Jokainen katuajojen mainos ja niistä käyty keskustelu kuljettaa mukanaan viestiä siitä, kuinka pyöräilijän itsestäänselvä paikka on ajoradalla. Kuinka se on turvallista, sujuvaa ja muutenkin oikea tapa toimia. Jokaista katuajoihin mukaan tullutta kohden on satoja, jotka ovat nähneet tämän viestin jossain muodossaan. Moni heistä ei tarvitse niinkään koulutusta, kuin oikean asenteen.
Kampissa ja Punavuoressa on epätieteellisen näppituntumani mukaan ajoradalla ajo lisääntynyt ja jalkakäytävillä ajo vähentynyt viimeisen parin vuoden aikana, samalla kun pyöräilyn määrä ylipäänsä on selvästi kasvanut. Nyt syksyn katuajoissa Punavuoren katuja kiertäessä vastaan on tullut jo enemmän pyöriä kuin autoja. Koska ihmiset ovat laumaeläimiä, jompikumpi tapa ajaa tuntuu lähes kaikille oikealta: joko ajorata tai jalkakäytävä: jos muutkin ajavat kadulla, uskaltaa sinne mukaan. Katuajojen julkisuus on hyvinkin saattanut toimia katalyyttinä, joka luo uutta sosiaalista todellisuutta: kääntää ajatuksen pyöräilijän paikasta uuteen asentoon.
Toinen mitä katuajot kommunikoi, on että jalkakäytäväpyöräilylle on mahdollista tehdä jotain. Asiasta on valitettu vuoskymmeniä, mutta konkreettisia toimia on nähty vähän. Sen jälkeen kun HePo aloitti katuajot, on niitä järjestetty myös Jyväskylässä ja Tampereella. Tervetuloa kaikki mukaan tänään tai ensi keskiviikkona klo 17:30 pyöräkeskukselta. Tai voit järjestää katuajot omaan kaupunkiisi vaikka ensi kesäksi.
Keskellä kaistaa – katupyöräilyn alkeet kahdessa minuutissa from Helsingin Polkupyöräilijät on Vimeo.
Toinen esimerkki teosta joka kommunikoi on kaupunkiviljely. Kun viljelemme naapuritalojen asukkaiden kanssa tyhjää tonttia, saamme tietenkin kaikki hiukan kurkkuja, kurpitsoja ja papuja syksyisin pöytään, sekä kivaa naapuruston yhteisöllisyyttä, joka parantaa monella tapaa elämää. Toisaalta viljely myös kommunikoi sitä, kuinka naapuruston asukkaat voivat ottaa kaupunkitilaa haltuunsa ja tehdä siitä parempaa, kuinka näin voi tehdä muuallakin.
Kaupunkilainen ympäristöjärjestö Dodo pyörii saman teeman ympärillä. Tämä vuoden teema on ”tekijöiden kaupungit”, ja paljon on puhuttu keskisuurista ympäristöteoista. Biohajoavan kassin ottaminen kaupassa on niin pieni teko, että sen vaikutus on lähes häviävän pieni ja toisaalta kansainvälinen ilmastosopimus on niin suuri asia, ettei siihen oikein voi tavallinen ihminen vaikuttaa. Näiden väliin mahtuu kuitenkin valtava skaala tekoja, jotka parantavat maailmaa jonkin verran. Keskisuuria ympäristötekoja.
Keskisuuria ympäristöteot ovat yhtä ihmistä suurempia, mutta kokonaista valtiota pienempiä. Rappukäytävän lainauslista, kaupunkiviljelmä tai työsuhdepolkupyörät vaativat yhtä suuremman joukon ihmisiä. Onnistuakseen niiden pitää innostaa muita mukaan. Samalla ne kommunikoivat myös muille kuin osallistuville, että näinkin voi tehdä; ehkä pitäisikin. Ne ovat tekoja, jotka ovat sanoja.
Samassa teemassa Dodo hakee nyt Megapolikseen: ”Kokeiluja, joka demonstroivat ympäristöystävällisempaa ja onnellisempaa kaupunkia. Ei paperilla, ei presentaatiossa, ei aikajanalla vaan todellisuudessa tässä ja nyt.”
Kolme ideaa tuodaan isolle lavalle, jossa aktivisti, virkamies ja poliitikko sitten …tekevät rakentavaa yhteistyötä idean viemiseksi eteenpäin. Kyse ei ole vain yhdestä ideasta, vaan ajatus on samalla kehittää uutta toimintatapaa, jossa kansalaisaktiivit, virkamiehet ja poliitikot voivat yhteistyössä hakea ratkaisuja. Kyse on teoista, jotka samalla luovat ympärilleen sosiaalista todellisuutta, tällä kertaa hiukan isommassa mittakaavassa.
Sen kunniaksi, tässä oma ehdotukseni,
Kesäespa
Esplanadien kautta kulkee keskimäärin 29 000 autoa vuorokaudessa. Espa on yksi keskeisiä idän ja lännen yhdistäviä kauttakulkureittejä Helsingissä (eikä nyt mennä siihen, onko siinä järkeä). Kuitenkin kesällä liikennemäärät ovat paljon pienempiä: heinäkuun liikennemäärät ovat vain 83% keskiarvosta. Samaan aikaan Espa on täynnä turisteja ja kaupunkilaisia, jotka nauttivat kesäsätä kaupungissa sen mitä vaan nauttimaan mahtuvat. Kävelijämäärät ovat moninkertaisia autoilijamääriin nähden.
Juhannuksesta koulujen alkuun Pohjois-Esplanadin voisi sulkea autoliikenteeltä kokonaan. Etelä-Espasta tehtäisiin siksi aikaa kaksisuuntaisen, ja se vetäisi kesäisen liikennemäärän ongelmitta. Liikennesuunnittelun arvion mukaan kapasiteetti laskisi vain noin 20%. Pohjoispuolella saisi suuremmat terassit, tilaa kävellä, rauhallisemman puiston ja mitä kaikkea kadulle nyt keksiikään.
Hankkeen esikuvana toimii tietenkin Pariisin Voie Georges Pompidou, joka on joka kesä jo kymmenen vuotta muuttunut Paris-Plangeksi, aurinkorannaksi, kävelykaduksi, uima-altaiksi ja ties miksi. Espalla ei ehkä mene jokea tai kanavaa, mutta se voisi olla Helsingin paras kesäkatu.
Ehdotuksella ei oikeastaan ole mitään merkittäviä haittoja kenellekään. Kustannukset ovat maltillisia ja hyödyt suuria. Siksi haluan Megapoliksen lavalle Liikennesuunnittelupäällikkö Ville Lehmuskosken ja kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Lasse Männistön keskustelemaan siitä, miten Kesäespasta tehdään totta ensi kesänä.
Ehdota omaa teemaasi Dodolle: kuka sitä ajaa ja ketkä kutsutaan lavalle.