Oma data

Olin tänään My Data -seminaarissa. Tai no, ’olla’ on vähän vahva verbi. Kuuntelin seminaarin alkupään nettistriimistä, sitten juoksin kaupunginhallitukseen ja lopulta järkkääjien kanssa oluelle seminaarin jo jälkeen. Mutta osallistuin kumminkin, tälläistä tämä ADHD-internet-ajan osallistuminen on.

My Data, oma tieto, on avoimen datan seuraava askel. Ajatus siitä, että meistä kukin pääsee käsiksi itseään koskeviin tietoihin, että ne tavallaan ”omistaa”. Perusideana aika selkeä ja helppo hahmottaa. Oma datasi on sekä tietoa sinusta, että samalla sinun tietoasi.

Sen sijaan, että sairaalalla on tietoa sinusta potilastietojärjetslemässä, sinulla on tietoja, joita sairaala saa käyttää hoitosi suunnitteluun. Mutta niin saa toinenkin sairaala, jolle ne annat. Ja sama koskien kouluja, pankkeja, ja lopulta ketä vain, joka tietojamme käsittelee.

Ja aivan kuten avoimen datan kanssa, myös oman datan päälle voidaan rakentaa paljon erilaisia palveluita, jotka auttavat sekä kansalaisia, että instituutioita, jotka dataa perinteisesti käyttävät. Esimerkiksi brittiläinen Patiens Know Best rakentaa järjestelmää, jossa potilastiedot jaetaan potilaskeskeisesti niitä tarvitseville instituutioille. Järjestelmää käyttää jo yli 100 eri appia.

Mutta oma data on muutakin. Se on vahva vaatimus siitä, että tietoyhteiskunnan perustana pitää olla yksilöt, joilla on oikeuksia. Että minä omistan itseäni koskevan tiedon vähintään yhtä paljon kuin sen minusta kerännyt instituutio. Että en ole vain tiedon kohde, vaan sen aktiivinen haltija. En vain objekti, vaan subjekti. Että minullakin on oikeuksia.

Omistuksen käsite ei tietenkään oikein toimi muun kuin tavaroiden suhteen. Edes maan omistaminen ei ole niin selkeää, saatikka aasin, huoneen, palvelijan tai vaimon. Ja informaation omistaminen on oikeastaan ideanakin lähes mahdoton. Metafora hajoaa käsiin. Siksi tarvitaan tarkempaa analyysiä Kun en ole kunnon esitykseen vielä missään törmännyt, luonnostelen tähän tänään baarikeksustelun pohjalta.

Oma data voidaan jakaa avoimen datan tavoin eri tasoille. Korkeampi taso on aina ”enemmän oma”. Erotuksena avoimeen dataan, korkein taso ei ole aina mahdollinen tai välttämättä edes tavoiteltava.

1. Oikeus tietää: tiedät, että sinua koskien on dataa. Suomessa ja EU:ssa lainsäädäntö periaatteessa edellyttää tätä.
2. Oikeus nähdä: pääset näkemään itseäsi koskevan datan
3. Oikeus jakaa: sinulla on oikeus jakaa itseäsi koskeva data toiseen palveluun, ja tähän on tekniset edellytykset.
4. Oikeus valvoa: näet kuka ja miksi dataasi käsittelee. Tätä ei Suomessa juuri tunneta, mutta Virossa vaatimus on kai laissa asti.
5. Oikeus poistaa: oikeus poistaa datasi sieltä missä ne ovat. Sillä se joka voi jotain tuhota, vasta todella hallitsee sitä. Tiettävästi henkilötietodirektiivin tulkinta tekee tämän lähes mahdottomaksi: tietoa ei saa täysin poistaa, jotta mahdolliset väärinkäytökset voidaan saada kiinni.

Kolme ensimmäistä tasoa luovat perustan, jonka päälle on mahdollista rakentaa liiketoimintaa. Neljäs ja osin viides taso tekevät omasta datasta vaatimuksen, joka jäsentää koko tietoyhteiskunnan teknisen perustan: onko se vapaiden ihmisten yhteisö, vai instituutioita ja niiden alamaisia.

Tämä perusta koodataan tietomalleihin ja tulevien insinööripolvien ajattelun ytimeen. Tästä omassa datassa on kyse.