Yhdeksän vuotta sitten, helsinkipäivänä 12.6.12 avattiin Baana. Sitä voi pitää modernin pyöräliikennesuunnittelun alkupaukkuna Helsingissä.
Vielä viikkoa aiemmin näytti mahdolliselta, että avajaiset olisivat menneet plörinäksi. Punainen asfaltti oli päässyt loppumaan (wtf?) ja jouduin Yleisten töiden lautakunnan jäsenenä selittämään virkamiehille, että kaupungin lippulaivapyöräväylää ei voi avata sorapintaisena, vaan sitten laitetaan väliaikainen musta asfaltti. Uskomatonta kyllä, tästä piti vielä silloin oikeasti vääntää.
Baana rakennettiin väliaikaiseksi pyörätieksi ilman katusuunnitelmaa. Ratakuilussa kun kulki keskustatunnelin varaus ja se ”ihan kohta” tarvittaisiin autoliikenteelle.
Seuraavina yhdeksänä vuotena baanasta on tullut nimitys laadukkaalle pyöräilyn pääväylälle ja Helsinkiin on suunniteltu koko kaupungin baanaverkko – ja rakennetukin monia osia, mm. Käpylän baana, Munkkiniemen baana ja Kulosaaren puistotie.
Samana syksynä 2012 minut valittiin valtuustoon ensimäistä kertaa. Kampanjassani esitin, että seuraavaksi pyörätiet pitää tehdä myös Hämeentielle. Niin tehtiinkin, siinä vaan meni sitten yhdeksän vuotta 😀
Kaupungin rattaat ovat hitaita, mutta vuosien vääntämisellä ne kääntyvät uuteen asentoon. Uudet pyörätiet alkavat ovat jo vanhoja parempia ja kaikille pääkaduille on suunnitteilla tai rakenteilla pyörätiet. Kaupunkipyörät ovat vallanneet koko kaupungin ja Helsinki tavoittelee asemaa maailman kolmanneksi parhaana kaupunkina pyöräillä.
Entä mitä kuuluu Baanalle? Sille alkuperäiselle. Yhdeksän vuoden jälkeen jo vanhanaikainen, eikä täytä baanojen kriteerejä (se on aivan liian kapea ja sadevesikaivot ovat väärässä paikassa). Ja se väliaikainen musta asfalttikin on siellä edelleen.
Silti se on tärkeä pyörätie, joka vuosi aiempaa tärkeämpi. Mannerheimintielle on rakennettu alkuperäisestä suunnitelmasta puuttunut ramppi ja keskustatunnelin varauskin poistetaan Baanalta 16.6. valtuuston kokouksessa. Seuraavaksi tulee aika merkitä Baana pysyväksi ja päivittää se nykyaikaan. Sellaiseksi baanaksi jonka Helsinki ansaitsee!
Hyvää syntymäpäivää Baana, ja onnea kaikille helsinkiläisille, jotka ovat sitä 9 vuoden aikana pyöräilleet!
Suomen julkinen sektori oli tietotekniikan hyödyntämisessä maailman kärkeä joskus 80- ja 90-luvulla. Sitten se jämähti.
Olen puhunut kohta kaksi vuoskymmentä siitä, miten valtion ja kuntien softia ja softahankkeita pitäisi kehittää. Ja ovathan monet asiat menneet eteenpäin ja melkein kaikki 80-luvun softat korvattu jollain vähän modernimmalla ainakin asiakasrajapinnassa.
Mutta rehellisesti on pakko myöntää, että aika monet asiat eivät ole edistyneet, ainakaan kovin paljoa. Karu tosiasia on, että IT-hankkeet eivät pelasta julkista sektoria. Hyvä IT-hanke voi saada yhden palvelun toimimaan paremmin, mutta yhtä usein se voi siinä epäonnistua. Ja yksikään softaprojekti ei ratkaise edes kaupungin kokoisia ongelmia.
Siksi julkinen sektori tarvitsee digitaalista murrosta.
Ehkä kysytte, mitä se sitten on? No minä mielelläni kerron. Lattiatasolta katsottuna se on ihan samoja IT-hankkeita kuin ennenkin, kuorrutettuna uudella buzzwordillä. Mutta ulkoa päin katsottaessa on hypätty yksi askel ylöspäin käsitteellisessä arvoketjussa.
Jokainen onnistunut tietojärjestelmähanke on toimintatapojen kehityshanke, olen tavannut hokea. Vanhan toimintatavan betonoiminen uuteen tietojärjestelmään yleensä vain hankaloittaa toimintaa, hyöty syntyy toimintatapojen kehittämisestä. Tämä on pitkään tunnettu ja tutkittu totuus.
Siksi katse kannattaa suunnata niihin toimintatapoihin. Ei puhuta siitä tietojärjestelmästä, puhutaan toimintatavoista. Siksi digitaalinen murros, digitaalinen transformaatio, eli digitaalisten välineiden avulla tuotettu (merkittävä) muutos.
Miksi Helsinki tarvitsee murrosta? Valotan parilla esimerkillä.
Ajatellaanpa lääkäriajan varaamista ja monenko päivän päähän ajan saa. Se on keskeinen ja politiikassakin seurattu mittari sille kuinka hyvin terveydenhoito toimii. Mutta oikeastihan kaupunkilaiset eivät tarvitse lääkäriaikoja, vaan hoitoa vaivoihinsa, neuvoja miten toimia, jos varsinaista hoitoa ei tarvita (tai ole olemassa), lääkärintodistuksia, tietoa labratuloksistaan, reseptin uusimista ja niin edelleen. Lääkäriaika on vain väline näihin päämääriin, eikä kaikissa tapauksissa paras väline.
Keski-uudenmaan Keusote-kuntayhtymä tarjoaa nettivarauksen, joka kysyy ensimmäisenä mitä oikeastaan haet, sitten lisäkysymyksiä ja lopuksi ohjaa lääkärille tai sairaanhoitajalle tai etävastaanotolle tai vaan tarvitsemasi tiedon äärelle.
Helsingissä keväällä käyttöönotetussa Maisassa pitää
kirjautua sisään
tarkistaa omat tietonsa
etsiä valikosta ajanvarauskeskus
ja sitten saa valita mistä yksiköstä haluaa ajan varata
Toinen prosessi on mietitty asiakkaan näkökulmasta, toinen organisaation. Toinen säästää asiakkaan ja myös lääkäreiden ja hoitajien aikaa, toinen ei niinkään.
Maisan ajanvaraus 5 klikkauksen ja tunnistautumisen jälkeenKeusoten ajanvaraus yhden klikkauksen jälkeen
Toisena esimerkkinä Helsingin rakentaminen. Asemakaavan aloittamisesta menee 5-15 vuotta siihen että uudet talot ovat muuttovalmiita. Se on aika hidasta.
Ensin tehdään asemakaavaluonnosta kuukausia tai vuosia, sitten se viedään nähtäville kommentoitavaksi, muokataan ja poliittiseen päätöksentekoprosessiin 2xlautakunta, kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto (kuukausista pariin vuoteen). Sen jälkeen mahdollinen valitus hallinto-oikeuteen ja mahdollinen valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen (0-2 vuotta).
Sitten meillä on lainvoimainen kaava, mutta nyt viive vasta alkaa. Jotta tontin voisi rakentaa, täytyy ensin tehdä tarvittavat esirakennustyöt (”rakennuskelpoiseksi saattaminen”), mikä voi tontista riippuen olla iso tai pieni homma. Yleensä iso. Siihen tarvitaan rahaa, joka pitää varata budjettiin. Ja jotta tontille pääsisi, viereiset kadut pitää rakentaa; jotta ne voisi rakentaa, ne pitää suunnitella; jotta ne suunniteltaisiin, siihenkin pitää budjetissa varata rahaa, joka yleensä varataan vasta kun kaava on lainvoimainen. Ja sitten tontit pitää vuokrata tai myydä (yleensä vuokrata) rakennuttajille, mikä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei ole.
Lainvoimaisesta kaavasta siihen että rakennustyöt voivat alkaa menee mitä tahansa vuodesta kymmeneen. Esimerkiksi Pohjoisen Verkkosaaren (Kalasatamassa) asemakaavat ovat vuosilta 2012 ja 2016, taloja päästään rakentamaan ensi keväänä, 6-10 vuotta myöhemmin. Sitten vielä rakentamisen ajankäyttö, mutta se on raksafirmojen vastuulla, niin ohitan sen tässä.
Tässä kokonaisuudessa monille vaiheille on määrällisiä tavoitteita, joilla kaupunki pyrkii toimintaansa ohjaamaan. Esimerkiksi valmistuvien asuntojen määrä, lainvoimaistuvien asemakaavojen määrä ja lautakunnan hyväksymien asemakaavojen määrä. Ja tietenkin euromäärät eri budjettiriveillä.
Mikä puuttuu on läpimenoaikojen seuranta millekään prosessin vaiheelle. Sen seurauksena läpimeno on kuvaamallani tavalla hidasta. Mutta mikä pahempaa, myös prosessin johtaminen ja kehittäminen on siksi hidasta.
Olen pyrkinyt lisäämään asuntorakentamisen määrää koko valtuustourani vuodesta 2013 alkaen. Heti ensimmäisissä strategianeuvotteluissa tavoite nostettiin 5000 asunnosta 5500 asuntoon (nyt se on 7000 ja nousee kahden vuoden päästä 8000 asuntoon). Useimpina vuosina tavoitteesta on jääty, joskin asuntomäärä on kyllä koko ajan noussut. Joka kerta kun kaavoitusmäärää prosessin alkupäässä kasvatetaan, paljastuu uusi pullonkaula. Että tonttien luovutustapa on liian hankala ja osaavaa henkilöstöä ei riitä. Että esirakentamiseen budjetoidaan vähemmän kuin mitä kaavoja valmistuu. Ja tuoreimpana vanha klassikko on tehnyt paluun: kouluja ja päiväkoteja varaudutaan rakentamaan vuosia liian myöhään. Siksi on kestänyt kymmenen vuotta nostaa asuntotuotantotavoitetta 60%. Se on liian hidasta reagointia.
Ratkaisu ongelmaan on, että asetetaan yksi määrätavoite: valmistuvien asuntojen määrä (niin, että myös asukkaiden palvelut ovat tarjolla oikea-aikaisesti). Muita osia asuntojen rakentamiseen johtavasta prosessista johdetaan seuraamalla läpimenoaikoja, ja että seuraavalle vaiheelle on syöte saatavilla. Siis esimerkiksi että kauanko keskimäärin kestää, että lainvoimaisen kaavan tontit ovat rakennettavissa ja että rakennusliikkeille on aina tontteja kaupan vähintään rakentamistavoitteen edellyttämä määrä. LEAN-kielellä noudatetaan imuohjausta ja parannataan läpimenoaikoja poistamalla pullonkauloja.
Nämä ovat esimerkkejä digitaalisesta murroksesta, jossa toimintatapaa lähdetään muuttamaan. Kummankin toteuttaminen vaatii useita softaprojekteja, joissa muokataan ja rakennetaan tietojärjestelmiä uuden toimintatavan tueksi. Mutta jos lähdettäisiin tekemään tietojärjestelmäprojektia, digitaalisen murroksen tuloksia ei koskaan saavutettaisi.
Olen työstänyt tätä murrosta kaupungilla nyt kahdeksan vuotta. Kaupunki on tässä matkan varrella kehittynyt. Teimme suuren organisaatiouudistuksen 2016, kaupunkiin palkattiin digitalisaatiojohtaja 2018. Hänen aikansa vaan menee – niin, aivan – suurten IT-projektien valmisteluun ja johtamiseen, koska jonkunhan sekin on tehtävä. Mutta askel askeleelta kaupunki on ketterämpi reagoimaan ja parempi ymmärtämään muutoksen suunnan. Itsekin olen matkan varrella oppinut paljon, enkä olisi 8 vuotta sitten osannut kirjoittaa tätä tekstiä
Siksi olen ehdolla jatkamaan Helsingin valtuustossa
Polkiessani alas Hämeentietä huomaan, että jokin on muuttunut. Tämä ei enää ole se kaupunki, jossa 10 vuotta sitten lähdimme kriittiselle pyöräretkelle pitkin Hämeentietä. Siinä kaupungissa pyöräteiden rakentaminen Hämeentielle oli kuulemma mahdotonta, tilaa ei ole.
Tänään poljin Hämeentietä lapsen kanssa. Pyörätiet eivät vielä ole ihan valmiit, mutta toimivat. Kukaan ei tööttää, kukaan ei työnnä kohti reunakiveä. Tässä uskaltaa antaa lapsenkin ajaa.
Matkan varrella tarvittiin kymmeniä mielenosoituksia, 12 000 allekirjoittajaa kuntalaisaloitteelle, lukemattomia neuvotteluja ja kolmen tunnin keskustelu valtuustossa. Ja lopulta päätös rakentaa Hämeentielle pyörätiet ja parantaa joukkoliikenteen kulkua.
Hämeentie on vain yksi katu, 2,2 kilometriä. Mutta päätös sen muuttamisesta joukkoliikennekaduksi oli paljon enemmän. Ensimmäistä kertaa autokaistat poistettiin kokonaan vanhalta pääkadulta, jotta saadaan tilaa muulle liikenteelle. Se oli se piste, jossa 60 vuoden autokeskeinen kaupunkisuunnittelu sai päätepisteensä. Hämeentien muutos antoi luvan suunnitella paremmin kaikkialla kaupungissa.
Parempi kaupunki on aina mahdollinen. Muutos on usein liian hidas, mutta sinnikkäällä työllä mahdollinen. Helsinki voisi olla maailman kolmanneksi paras pyöräkaupunki, mutta se vaatii työtä. Sitä työtä olen valtuustossa tehnyt kahdeksan vuotta, ja sitä haluan jatkaa seuraavatkin vuodet. Koska tehtävää on vielä paljon.
Seuraavaksi pitää:
Rakentaa baanoja valmiiksi päästä päähän
Laittaa työmaat ja niiden kiertotiet kuntoon
Saada pysäköinti pois pyöräteiltä
Saada kaupunkipyörät käyttöön ympäri vuoden
Siksi olen ehdolla kaupunginvaltuustoon vaaleissa 13.6. numerolla 806
Kaupunki rakennetaan kolmesti
Ensin unelmissa ja visioissa
Sitten kaavoissa ja dokumenteissa
Ja kolmannen kerran kivestä
Vuonna 2010 Helsingissä rakennettiin 2261 asuntoa. Vuonna 2020 rakennettiin 7280 asuntoa. Se on edelleen liian vähän, meillä on edelleen asuntopula. Mutta se on 5019 asuntoa enemmän, 222% kasvu.
Matka visiosta betoniin on pitkä. Se lähtee siitä että uskalletaan ajatella kaupunki uudella tavalla. Miksei umpikortteleita voisi rakentaa lisää? Miksei Malmille voisi mennä ratikka? Entä jos parkkiruutuihin voisi rakentaa terasseja? Voisiko moottoriteiden tilalla olla kaupunkia? Aina on oikea aika unelmille ja ideoille, ilman niitä meillä ei ole mitään.
Aloitin valtuustossa 2013. Ensimmäisessä kokouksessani ehdotin, että vanhoille satama-alueille ei pitäisi pakolla rakentaa parkkipaikkoja yli sen mille on kysyntää. En saanut paljoa vastakaikua silloin, mutta ensimmäisen parkkinormittoman alueen rakentaminen Nihdin saarelle Kalasatamaan alkaa tänä vuonna.
Unelmoin uusista pikaratikkalinjoista kutomaan kaupunkia yhteen. Raidejokeri valmistuu parin vuoden päästä, Kruunusiltojen rakentaminen alkaa tänä vuonna.
Visioin moottoriteiden purkamista ja kymmenien tuhansien ihmisten kotien rakentamista niiden paikalle. Nyt Laajasalontiellä tehdään jo töitä, Vihdintiestä on päätetty ja Tuusulanväylän purkamista suunnitellaan.
Jokainen näistä muutoksista vaati satoja keskusteluja, tuhansia sivuja dokumentteja ja kymmeniä päätöksiä. Kaupunkia ei muuteta yksin, vaan ne vaativat satojen tai tuhansien ihmisten työtä. Ideoita, argumentteja, suunnitelmia, keskusteluja. Poliittisen yhteisymmärryksen rakentamista monien puolueiden kesken. Ja tämän kymmenen vuotta.
Ja paljon on vielä tekemättä, Malmillekaan ei vielä mene ratikka. Eikä kaupunki ole valmis vielä silloin, kun talot nousevat harjakorkeuteensa.
Kaupunki rakentuu neljännen kerran siinä miten kaupunkilaiset tekevät siitä omansa, antavat sille muotoja ja merkityksiä. Kivi on vain kiveä, lopulta kaupunki koostuu ihmisistä, kaupunkilaisista.
Ja 13.6 kaupunkilaiset valitsevat uuden valtuuston. Olen ehdolla jatkamaan työtä!
Teollisuuskadun länsipäässä kohoavat Pasilan uudet talot ja tulevaisuudessa pilvenpiirtäjät. Sen itäpäässä kohoavat Kalasatman uudet talot ja pilvenpiirtäjät. Niitä yhdistää melko ankea ja meluisia väylä, joka on lähinnä railo kaupunkirakenteessa, ei yhdistävä tekijä.
Joskus 2012 keksimme Mikko Särelän kanssa, että näiden kahden uuden keskuksen välillä kulkee katu, joka on nykyisellään aika heiteillä. Pasilan ja Kalasataman lisäksi aivan sen veressä on kuitenkin Sörnainen, Kallio, Alppiharju ja Vallila. Suomen tiheimmin asuttuja alueita, lähemmäs 100 000 asukasta ja kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Lähellä on myös Suvilahti, Teurastamo, Konepaja, Veturitallit…
Jos Teollisuuskatu olisi mukavaa ympäristöä, jos sen varressa olisi takapihojen sijasta tiivistä kaupunkia, jos sinä kulkisi ratikka ja kadunvarressa olisi kahviloita. Teollisuuskatu voisi yhdistää tämän kaiken.
Tiistaina kaupunkiympäristön lautakunta hyväksyi Teollisuuskadun kaavarungon. Siinä on uusia taloja, tiivistä kaupunkia, parempia kävely-yhteyksiä, ratikka ja pyöräbaana. Lautakunta vielä evästi, että korkeimpiin taloihin saa rakentaa myös asuntoja ja että baana Teollisuuskadulta Redin kautta Itäväylälle pitää tehdä yhdessä tasossa.
Havainnekuva teollisuuskadun varren suunnitellusta rakentamisesta. Talojen muodot ovat luonnoksia, varsinaiset asmekaavat tehdään avsta tulevaisuudessa.
Tämän kaiken toteutuminen vie vuosia. Kehitys ideasta eläväksi kaupungiksi on hidas. Mutta askel kerrallaan se tulee lähemmäs ja Teollisuuskadusta tulee uutta keskustaa.
kuntavaaleihin on aikaa kuukausi, ja olen ehdolla valtuustoon.
Olen viimeiset 8 vuotta rakentanut valtuustossa Helsinkiä, joka toivottaa kaikki tulijat tervetulleeksi. Joka antaa tilaa ja mahdollisuuksia löytää omanlaisensa elämä, yrittää ja rakentaa uutta. Joka pitää huolta, eikä päästä tippumaan. Joka uskoo kaikkien mahdollisuuksiin ja antaa kaikille uskoa tulevaan.
Konkreettisesti siis sellaisia asioita kuin moottoritiealueiden muuttaminen kaupungiksi, Hämeentien pyörätiet, päivähoito-oikeuden säilyttäminen kaikilla ja maksuton varhaiskasvatus, turvapaikanhakijoiden oikeus hätämajoitukseen ja terveyspalveluihin, päiväkotien ja koulujen riittävä lisärakentaminen, Oodin sekä arkkitehtuuri- ja designmuseon rakentaminen. Näitä ja tuhansia muita konkreettisia asioita olen ollut ajamassa.
Ja tätä työtä haluaisin tuellanne jatkaa.
Otso Kivekäs 4.3.2021. Kuva: Raisa Kyllikki Ranta
Vaalikampanjointi on tällä kertaa jäänyt aiempaa vähemmälle. Kaikki päivät, illat ja usein yötkin menevät vihreiden tavotteiden ajamiseen valtuustotyössä, päivätyöhöni digitalisaatiojohtajana suuressa yrityksessä ja kolmen lapsen kanssa puuhaillessa. Somessa näkymiseen ja itsensä esilläpitoon ei ole riittänyt aikaa.
Toivottavasti kuitenkin muistatte minut ja ehkä voitte auttaa jatkamaan työtä paremman Helsingin eteen.
Parhaiten voit auttaa:
äänestämällä minua. Vaalipäivä on 13.6., ennakkoäänestys 26.5. – 8.6.
Mainita minut myös ystäville ja tuttaville sopivissa yhteyksissä
Seurata minua Twitterissä, tykätä FB:ssä, jakaa eteenpäin silloin kun julkaisen jotain jakamisen arvoista
Kävikin niin, että ihmiset haluavat tiiviiseen kaupunkiin entistä enemmän, he vaan haluavat siellä enemmän tilaa.
Yhä useampi tekee töitä kotonaan ja työhuoneelle tulee tarvetta. Tai ehkä lapset pitäisi saada olkkarista jonnekin riehumaan kun aikuiset tekevät töitä. Tai kun harrastukset siirtyvät kotiin, niille tarvitsee tilaa, oli kyseessä sitten sirkuspatja, valkokangas tai Peloton.
Konkreettisesti tämä näkyy niin, että asumisväljyys on kääntynyt selvään kasvuun, kun se edelliset 12 vuotta pysytteli noin 34 neliössä.
Tästä syystä asuntojen hinnat Helsingissä kohoavat ja eniten kohoavat hinnat kantakaupungissa, mutta väkiluvun kasvu on tyrehtynyt. Ihmiset ovat valmiita maksamaan tilasta, ja varakkaammat työntävät vähätuloisia kauemmas.
Tämä ei ole hyvä kehitys. Kaikkien etu olisi Helsinki, jossa on mahdollista asua monenlaisella tulotasolla ja jossa asuminen ei vie kohtuutonta osaa tuloista.
Kun ihmiset haluavat enemmän tilaa ja ovat siitä valmiita maksmaan, ainoa ratkaisu on rakentaa enemmän tilaa. Voidaan rakentaa kovan rahan asuntoja, kaupungin vuokra-asuntoja, pieniä asuntoa, suuria asuntoja. Näissä kussakin on hyvät ja huonot puolensa. Mutta olennaista on, että rakennetaan, sillä tuota ihmisten kaipaamaa lisätilaa saa vain rakentamalla.
Koronapandemia on lisännyt tarvetta rakentaa Helsinkiin. Tämän kuva meille kertoo.
Hallitus päätti rokotteiden alueellisesta kohdentamisesta. Kuukautta myöhässä toki, mutta silti. Valitettavasti päätös on rajattu niin, että lähes yhtä hyvin olisi voinut jättää päättämättä.
1) Liian myöhään
Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä suositteli kohdentamista kuukausi sitten ja tehtäväksi mahdollisimman nopeasti. Päätöksentekoon on mennyt kuukausi ja päätös on muotoiltu niin, että ilmeisesti vasta kun kaikki yli 70v ja kaikki riskiryhmä 2:een kuuluvat ovat saaneet rokotteen, voidaan kohdentaminen aloittaa. Se tarkoittaa noin toukokuun puoliväliä. Yhteensä kaksi kuukautta suosituksesta.
Suurin hyöty kohdentamisesta olisi tullut maaliskuussa, kun se olisi auttanut taittamaan epidemian kohoamista ja suojannut juuri nimenomaan riskiryhmiin kuuluvia, jotka ovat tällä välin altistuneet koronalle. KRAR arvioi, että kohdentaminen olisi voinut vähentää sairaalajaksoja jopa 20%.
2) Liian vähän
Hallitus päätti, että kohdentaminen koskee vain Astra Zenecan ja Modernan rokotteita. Astra Zenecaa ei toistaiseksi anneta alle 65-vuotiaille ja yli 65-vuotiaat ovat käytännössä kaikki saaneet rokotteen ennen kun kohdentamisen saa aloittaa. Ellei rajoitteita muuteta, siitä ei siis ole hyötyä.
Jäljelle jää Moderna. Sitä on suomeen tulevista rokotteista noin 11%. Vaikka ne kohdennettaisiin kaikki pahimmille epidemia-alueille, vaikutus jäisi vähäiseksi. KRAR suosituksessa kaksi kolmasosaa rokotteista olisi kohdennettu koronatilanteen mukaan.
3) Liian lyhyen aikaa
Asetusluonnos on voimassa vain toukokuun loppuun. Kun sen mukaisesti kohdentamisen saa aloittaa vasta toukokuun puolivälissä ja kohdennus koskee vain 11% kaikista rokotteista, käytännössä kahdessa viikossa ei kovin montaa rokotetta ehditä antaa.
Ero siihen, että olisi päätetty ettei kohdenneta mitään on lähinnä paperityön määrässä. Epidemian kulkuun tällaisella toteutuksella ei ole juuri mitään vaikutusta.
ps. Viime päivinä Savonlinnassa on epidemiatilanne ollut Helsinkiä pahempi. Kannatan rokotteiden alueellista kohdentamista Savonlinnaan, jotta epidemia saadaan kuriin. Tässä ei ole kyse aluepolitiikasta, vaan epidemian torjunnasta.
Tiina Pasuri (HS Mielipide 1.2.) esitti, että Helsingin keskustan läpiajoa ei saisi vähentää, koska se heikentää keskustan elinvoimaa. Läpi ajava autoliikenne ei kuitenkaan tuo yhtäkään ihmistä tai euroa lisää keskustaan.
Niemellä sijaitseva keskusta on useimmilla matkoilla helppo kiertää kehäteitä tai vaikkapa Nordenskiöldinkatua pitkin. Useimmat autoilijat tekevätkin näin: keskustan läpi ajaa vain noin 7 200 autoa vuorokaudessa.
Keskusta on maan suurin työpaikka-, kauppa- ja kulttuurikeskittymä. Sen elinvoima perustuu satoihintuhansiin ihmisiin, jotka käyvät siellä joka päivä töissä, asioilla tai viihtymässä. Valtaosa heistä saapuu julkisella liikenteellä. Autoliikenteellä on merkittävä rooli tavaroiden jakelussa keskustan liikkeisiin, mutta asiakkaista vain runsaat kymmenen prosenttia saapuu autolla. Heitä varten tarvitaan maanalaista pysäköintiä, ei nelikaistaisia katuja.
Olen samaa mieltä Pasurin kanssa, että lupapolitiikka ja lisärakentaminen ovat avaimia keskustan elinvoimaan. Lisäksi auttaa, jos keskustasta tehdään viihtyisämpi ohjaamalla läpiajo kulkemaan muuta kautta.
Otso Kivekäs
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (vihr)
Helsinki
Korona on hiljentänyt Helsingin keskustaa, mutta vähemmän kuin pelättiin. Kävelijämäärät ovat pudonneet puoleen, mutta konkursseja on toistaiseksi vähän ja liiketiloja tyhjinä enemmän remontin kuin lopettamisen takia. Toimistojen vuokrat ovat jopa nousseet keskustassa, kun toimistotila tiivistyy ja kysyntä keskittyy reuna-alueilta kohti ydintä ja parhaita paikkoja.
Kaikki viittaa siihen, että koronasta kyllä toivutaan. Pidemmällä tähtäimellä keskustalla sen sijaan on ongelma. Keskustan työpaikkamäärä ei ole 2000-luvulla kasvanut ja uudet toimistot on rakennettu ympäri seutua. Myös kaupassa keskustan osuus kokonaisuudesta on kutistunut.
Suuri syy keskustan pysähtyneisyyteen on, että kehitystä on eri tavoin jarrutettu vuoskymmeniä. Ensin jahdattiin piilokonttoreita ja haluttiin estää asuntojen muuttaminen toimistoiksi, nyttemmin yritetään estää toimistojen muuttaminen asunnoiksi. Lisärakentamiseen on 60-luvun purkuvimman jälkeen ollut todella vaikea saada lupia ja uusistakin taloista – esimerkiksi Töölönlahdella – halutaan mahdollisimman matalia.
Tämä linja on aika muuttaa. Helsinki tarvitsee keskustan joka kasvaa ja kehittyy. Keskusta on seudun parhaiten saavutettava paikka työpaikoille ja suurin kaupallinen keskittymä. Sellaisena sen tulee myös pysyä, se on myös koko maan kilpailukyvylle tärkeää. Keskustaan tarvitaan lisää työpaikkoja, lisää kaupankäyntiä, lisää asukkaita, lisää tapahtumia ja kaikenlaista elämää.
Vanhoja liiketiloja pitää voida muuttaa toimistoiksi, kunhan uusia liiketiloja tulee tilalle enemmän. Vanhoja toimistoja pitää muuttaa asunnoiksi, kunhan uusia tulee tilalle enemmän. Elielinaukiolle suunnitellaan nyt uutta rakentamista maan parhaalle paikalle. Se on hienoa, mutta yksi hanke ei riitä, koko keskustan pitää kehittyä.
Jotta ihmiset haluavat keskustaan töihin, kaupoille ja asumaan, keskustasta pitää tehdä myös aiempaa kivempi. Ei läpikulkupaikka, vaan sellainen jossa on hauska pysähtyä ja viettää aikaa. Jatkuva räntäsade asettaa jotain rajoja, mutta sen kanssa on eletty ennekin ja löydetty keinot.
Lisärakentamiseen verrattuna liikennehankkeet ovat toissijaisia. Ennen kaikkea tarvitaan syitä mennä keskustaan, ei välineitä. Siksi elävän keskustan pitää olla viihtyisä ja mukava. Se vaatii, että autoliikenteeseen käytettyä tilaa täytyy paikoin ottaa hyödyllisempään käyttöön.
