Merten vapaus

Yksinpurjehdus on ehkä äärimmäisin esimerkki vapauden ja riippumattomuuden illuusiosta. Purjehtija valjastaa luonnonvoimat käyttöönsä ja kulkee muista ihmisistä täysin riippumatta minne haluaa. Rantautua voi satamaan, tai sitten johonkin aution saaren rantaan. Yhteiskuntaa tarvitsee vasta kun ruokavarat loppuvat kesken ja niitä pitää hankkia lisää. Ja veneeseen mahtuu vaikka kahden kuukauden sapuskat.

Mielikuva on tietenkin kaukana todellisuudesta, pelkkä illuusio. Purjehtijan tosiasiallinen, toteutuva vapaus ei ole vapautta yhteiskunnasta, vaan juuri yhteiskunnan mahdollistamaa. Selitän omakohtaisella esimerkillä.

Sunnuntaina lähdin purjehtimaan, ajatuksena matkata Saaristomerelle. Osan matkaa yksin, välillä joku kaveri kyydissä.

Ehdin Espoon ulkosaaristoon, Kytön kohdalle, kun lensin mereen. Menin etukannelle siivoamaan unohtunutta etuköyttä ja pollaria, kun vene vahinkojiippkasi aaltoon, kansi lähti alta ja etupurje löi naamaan ja suoraan yli laidan. Pinna oli sidottuna, ja ajattelin että saaren suojassa se riittäisi, mutta ei riittänyt. Eikä varmaan olisi riittänyt autopilottikaan. Aalto oli niin suurta että halssin pitämiseen tarvitsi jatkuvaa ennakko-ohjausta.

No, liikkuvaan veneeseen ei käytännössä voi kiivetä takaisin. Vene kääntyi pohjoiseen, väärälle puolelle pussittava genua ja sidottu pinna saivat sen kulkemaan vakaasti sivutuuleen. Itse uin puolisen kilometriä Kytön saareen. Osin vasta-aaltoon, mutta se oli silti paras suunta.

Kytössä puolisen tuntia lämmiteltyäni (onneksi oli lämmin päivä) ja huidottuani ohi meneville veneille (kukaan ei huomannut mitään) törmäsin saaressa retkellä oleviin saaren omistajiin. Tai omistajuudesta on tapeltu nyt sata vuotta ja se lienee edelleen epäselvä. Joka tapauksessa pääsin heidän kyydissään takaisin veneelle. Joka oli karilla, totta kai.

Siinä vaiheessa rannikkovartiosto oli jo veneellä paikalla, ja partiolennolle matkalla ollut lentokonekin poikkesi kiertelemään ja tähystämään merta. Yksinään karilla lojuva vene herättää huomiota.

Emme ruvenneet venettä irrottamaan (vaikka olisimme halunneet), vaan rannikkovartiosto kuskasi minut Helsinkiin, josta siirryimme veneen omistavan kaverin kanssa Espoon meripelastajien tukikohtaan ja sieltä aluksella venettä hakemaan. Meripelastajat saivatkin veneen irti, mutta valitettavasti siihen mennessä se oli ehtinyt hakata peräsimensä rikki. Köli vaikuttaa ehjältä, mutta totta kai sekin pitää tarkastaa vielä. Vene ei kuitenkaan kulje ilman peräsintä minnekään.

No, tällaista sattuu joskus purjehtiessa. Pitää tehdä parhaansa, että ei sattuisi, mutta sattuu silti. Meri on petollinen rakastaja. Välillä hellä ja lämmin, välillä vihainen ja vaarallinen. Ja välillä se tappaa varoittamatta. Merenkulkijat ovat kautta aikojen tienneet ja hyväksyneet, että matka voi aina jäädä viimeiseksi. Mutta navigare necesse est.

Nykyään tosin riski kuolla merellä on hyvin pieni. Vaikka putoaisi veneestä, liikkuu vesillä paljon ihmisiä, joista joku poimii kyytiin. Ja kun vene näkyy tuuliajolla, ohikulkijat soittavat hätänumeroon, ja rannikkovartiosto tulee etsimään. Ja meripelastus auttaa merihädässä olevia. Vaikken olisi kyennyt uimaan saareen, minut olisi käytännössä varmasti poimittu merestä.

Tämä yhteiskunnan antama turva on se, joka oikeasti mahdollistaa purjehtijan vapauden. Kun Gnaeus Pompeius määräsi purjelaivat lähtemään myrskyyn, siinä ei ollut mitään vapaata, vaan kyse oli pakosta. Miljoona roomalaista tarvitsi ruokaa. Vapaa ja rento huviveneily on suurimmalle osalle ihmisiä mahdollista vain siksi, että sen turvallisuuden ja helppouden eteen tehdään jatkuvasti töitä. Ilman yhteiskuntaa, emme olisi vapaita purjehtimaan yksin ja vapaina. Mahdollisuus olisi tosiasiassa olemassa vain taitavimmille ja uhkarohkeimmille. Tai niille joiden on pakko.

Tämä on laajemminkin ehkä tärkein vapauden käsite: ihmisten ulottuvilla käytännössä oikeasti olevien mahdollisuuksien kirjo. Ei vain negatiivinen vapaus, että kukaan ei kiellä, vaan myös aito mahdollisuus. Vaikea määritellä täsmällisesti, mutta usein käytännössä ilmeinen. Emme ole vapaasti valintoja tekeviä atomistisia subjekteja, vaan yhteiskunta tekee meistä sitä mitä olemme, mahdollistaa tai estää vapautemme.

Tämän lyhyt purjehdukseni minulle opetti.

Opin toki myös jotain konkreettista: yksinpurjehduksen turvaratkaisujen kanssa on syytä olla oikeasti todella pedantti. Porukalla purjehtiessa tilanteet voi ratkaista kun ne tulevat eteen, yksin ne täytyy ratkaista etukäteen.

Noudatin purjehtiessani seuraavia turvatoimia:

Pelastusliivit koko ajan päällä. Ilman niitä olisi ollut vaikea uida saareen.
Pelastusliiveissä pilli, jolla voi viheltää ohiajajille. Täysin hyödytön, kukaan ei kuullut mitään.
Taskussa kännykkä vesitiiviissä pussissa, että voi soittaa rannasta 112. Ei auttanut, koska vesitiivis pussi ei pitänyt vettä.

En noudattanut seuraavia turvatoimia (olisi pitänyt ja jatkossa aion):

Keulakannelle ei mennä purjeiden ollessa vedossa, ellei ole pakko
Jos mennään, lifeline on aina kiinni
Fenderit, keulaköydet ym hoidetaan ennen purjeiden nostoa ja purjeiden laskun jälkeen. Tämä tarkoittaa, että purjelähtöjä ei voi tehdä, tai jos tekee, pitää pysähtyä suojassa piihin ja ehkä laskea purje ja hoitaa keulatyöt sitten. Mahdolliset unohtuneet fenderit ym saavat olla kunnes on seuraava sopiva paikka hoitaa ne.
Teen listat töistä jotka pitää hoitaa ennen köysien irrotusta ja ennen purjeiden nostoa ja käyn listat aina läpi

Näillä varmistuksilla yksinpurjehdus on huomattavasti turvallisempaa. Aikaa menettää muutaman minuutin päivässä, eli ei lainkaan. Muutenkaan mitään hyvää syytä ohittaa varotoimet ei oikeastaan ole.

Rakkaudesta

vietin viikonlopun järjestäen upeita häitä Lammassaaressa. Ja puhuin rakkaudesta. Hääparin luonteelle hyvin sopien, ajattelin jakaa nämä sanat muillekin kuin 130 lähimmälle ystävälle.

Henna ja Panu,

Bestmaninä koen, että minun kuuluu tässä sanoa muutama sana rakkaudesta. En kuvittele voivani siitä teille mitään opettaa, päin vastoin. Minä olen täällä siitä oppimassa.

Tarina alkaa pari vuotta sitten Henna kertoi, miten he olivat Panun kanssa puhuneet rakkaudesta, ja nähneet sen kovin eri tavoin. Panun tuolloin sanomaa en osaa nyt referoida, mutta Hennan sanat jäivät mieleeni, ja niitä nyt tässä vapaasti tulkitsen, koska Hennahan ei enää muista mitä sanoi, joten kukaan ei ole tätä kiistämässä.

Hennan mukaan rakkaus on sitä, että aina palaa takaisin. Se on se ehdoton varmuus ja lähtökohta, että kaikissa käänteissä ja elämän yllätyksissä, on jotain, joka pysyy ja jota ei tarvitse epäillä.

Että heitti elämä eteen mitä vain, oli se sitten riitoja, muita ihmisiä tai vaikka eroja, niin rakkaus on ehdoton. Yhteinen tulevaisuus on lopulta aina kuitenkin edessä.

Rakkauden ei tarvitse olla kaunista. Sen ei tarvitse olla mukavaa. Sen ei tarvitse olla lumivalkoista. Ollakseen todellista, siinä ei tarvitse olla välttämättä mitään mitä muistella hyvällä. Sen tarvitsee vain olla ehdotonta. Tarvitsee vain aina palata takaisin.

Kuulema Panu piti Hennan käsitystä rakkaudesta aika karuna.

Ja kuten yleensäkin, olen tietenkin eri mieltä. Tämä on ehkä vahvin ja kaunein rakkauden määritelmä, jota voi olla.

Kyse ei ole vain tunteesta, miltä toisen kosketus tuntuu. Kyse ei ole vain kaipuusta olla yhdessä, kun joutuu eroon. Kyse ei ole vain yhteisistä unelmista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Tai yhteisestä elämästä, lapsista ja kaikesta. Kyse on rakkaudesta.

Ja rakkaus on enemmän, kuin mikään näistä yksin tai kaikki yhdessä. Kaikki muu seuraa siitä.

: Kuva: Tuomas Puikkonen

Minähän en ateistina Jumalaa oikeastaan tunne, mutta tässä kohden on tapana ja tarpeen häntä hiukan siteerata. Etenkin kun kukaan muu ei sitä ole vielä tehnyt, niin rooli lankeaa minulle.

Jumala puhuu Paavalin suulla ja kynällä:

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

En tiedä, mitä katolinen Jumala tuolla tarkoitti, mutta luterilainen Jumala – ja minähän olen nimenomaan luterilainen ateisti – tarkoittaa täsmälleen sitä, mitä minä äsken itse sanoin.

Mutta tänään emme ole kokoontuneet juhlimaan rakkautta yleisesti, vaan Hennan ja Panun rakkautta erityisesti.

Henna ja Panu, olette molemmat nuoria ihmisiä, elämää vielä paljon edessään. Mutta he ovat myös kokeneet jo yhdessä paljon, hyvää ja pahaa, helppoa ja vaikeaa, niin kuin nyt elämä on. Yksi osa sitä jokeltaa tuolla pöydän alla tyytyväisenä.

Teidän rakkauttanne lähietäisyydeltä seuranneena voin sanoa, että se todella on kaikkea mitä äsken sanoin, lopulta aina ehdoton, kiistaton ja kaiken lähtökohta. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii, ja lopulta aina palaa takaisin.

Hyvä hääväki, tämän me olemme kokoontuneet tänään tänne näkemään ja todistamaan. Tämän toivon että voimme kaikki viedä täältä mukanamme ja muistaa. Rakkautta on olemassa, se on totta.

Kiitos siitä.

Esitys ratikkapysäkkien esteettömyyden parantamiseksi

Helsingin ratikkapysäkit ovat 27 senttimetrin korkeudessa kiskosta. Ratikan lattia ei kuitenkaan ole 27c korkeudella, vaan jousituksesta, pyörien kulumasta jne riippuen lähes aina 30-35cm korkeudella. Siis 3-8 senttiä korkeammalla. Pysäkkilaiturit ovat korotuksesta huolimatta selvästi ratikan oviaukkoa alempana.

Korkeusero aiheuttaa erityisesti itsenäisesti pyörätuolilla liikkuville huomattavia vaikeuksia. Sähköpyörätuolin renkaille korkeusero on liian suuri, jotta sillä voisi ajaa laiturilta ratikkaan. Käytännössä pyörätuolilla liikkuvat välttävät raitiovaunujen käyttöä, koska se ei ole itsenäisesti mahdollista. Se kuitenkin voisi melko helposti olla.

Dublinissa Tuomas Tuure pääsee hyvin ratikan kyytiin, mutta Hakaniemessä sen estää lähes 10cm kynnys. Kuvat Kalle Könkkölä ja Hannu Oskala — Dublinissa Tuomas Tuure rullaa sujuvasti ratikan kyytiin, mutta Hakaniemessä sen estää lähes 10cm kynnys. Kuvat Kalle Könkkölä ja Hannu Oskala

Maailmalla uusissa ratikkajärjestelmissä laituri ja ovi tasataan mahdollisimman lähelle samaa korkeutta ja niiden väli on vain 5cm, kun se Helsingissä on 10cm. Pohjois-Amerikan ja Länsi-Euroopan uusissa ratikoissa voi yleensä ajaa pyörätuolilla suoraan sisään vaunuun. Tampereellakin suunnitellaan 28-30cm korkuisia pysäkkejä.
Helsingin nykyisille ratkaisuille on historialliset syynsä. Nykyinen korkeus päätettiin 1993, jolloin Helsingissä ei ollut vielä ensimmäistäkään matalalattiaratikkaa. Nykyinen korotus on hyvä lastenvaunuille, mutta pyörätuolille se ei riitä.

Tilanne on kuitenkin muuttunut, ja ratikkapysäkkien esteettömyysvaatimukset on syytä nostaa nykyaikaiselle tasolle.

HKL:n johtokunnan puheenjohtajana pyydän, että liikennelaitos selvittäisi kansainvälisin vertailuin, mikä olisi paras korkeus ratikkapysäkeille huomioiden Helsingin raitiovaunukalusto ja olosuhteet. Samalla toivon selvitettävän millä tavoin asiassa tulisi edetä, jos tavoitekorkeutta muutetaan ja mitä laiturin ja vaunun välisen raon kaventamiseksi voitaisiin tehdä.

Tein HKL:n kokouksessa 18.6. ylläolevan esityksen, ”johtokunta-aloitteen”. Normaalisti valtuutetut tekevät tämäntyyppisiä aloitteita valtuustossa, mutta HKL:n johtokunnan piuheenjohtajana katsoin yksinkertaisemmaksi pyytää selvitystä liikelaitokselta suoraan, eikä ylimääräisen byrokratian kautta.

Avoin rajapinta

Julkisissa järjestelmähankinnoissa on herätty vaatimaan avoimia rajapintoja, mikä on erittäin hyvä. Avoimet rajapinnat ovat modulaarisen arkkitehtuurin perusasioita, ja yksi keskeinen keino toimittajaloukun välttämisessä.

Mutta aika usein jää epäselväksi, mitä avoimilla rajapinnoilla tarkalleen ottaen tarkoitetaan. Ja siksi niiden hyödytkin saattavat jäädä saamatta. Siksi luonnostelimme Poikolan Antin kanssa määritelmää avoimelle rajapinnalle. Määritelmä on kommentoitavissa tässä, ja keskustelua aiheesta myös täällä ja jatkokehitetty ehdotus täällä. Tarkoitus on tämän pohjalta rakentaa virallinen määritelmä, jota esim Open Knowledge Finland ja Avointen tietojärjestelmien keskus COSS voisivat käyttää. Ja useammassakin kunnassa on myös moista määritelmää kaivattu.

Joten, tässä siis ehdotus kommentoitavaksi.

Spiidnesuolun saari kokonaisheijastuu veden ja ilman välisestä rajapinnasta Bugoynesin edustalla. Kuvan rajapinta ei liity asiaan. Kuva Hannu Oskala

Mikä on avoin rajapinta?

Tämän dokumentin tavoitteena on määritellä selkeästi, mikä on avoin rajapinta. Täsmällistä määrittelyä tarvitaan esimerkiksi julkisissa järjestelmähankinnoissa, joissa usein vaaditaan avoimia rajapintoja. Ilman määritelmää järjestelmätoimittaja saattaa väittää, että järjestelmässä on avoin rajapinta, mutta käytännössä rajapinnan dokumentaation saa vain maksamalla tai se on saatavilla vain muutamille valituille alihankkijoille.

Perusajatuksena rajapinta on avoin, jos kuka vain voi kehittää sitä käyttävän (uuden) sovelluksen. Tähän ei riitä pelkkä dokumentaatio, vaan itse rajapintaan pitää päästä käsiksi, ja sitä vasten pitää pystyä testaamaan sovellustaan. Kehittäminen pitää voida tehdä kysymättä lupaa rajapinnan tekijältä tai haltijalta ja kertomatta etukäteen mitä on tekemässä.

Monilla julkishallinnon organisaatioilla on vahva intressi saada kaikkiin tuleviin tietojärjestelmiin kattavat rajapinnat, joilla tieto saadaan liikkumaan järjestelmien välillä nykyistä joustavammin. Rajapintojen käyttö ei sinänällään ota kantaa siihen, mikä osa tiedoista on julkisia ja mikä osa sisäisiä, mutta niiden avulla tieto on halutessa vaivattomasti saatavissa ulos järjestelmästä.

Rajapinta

Rajapinta (Application programming interface, API) on määritelmä, jonka mukaan eri ohjelmat voivat tehdä pyyntöjä ja vaihtaa tietoja eli keskustella keskenään. Käytännössä tämän dokumentin kannalta mielenkiintoiset rajapinnat ovat usein Internetin yli käytettäviä Web Service-rajapintoja. Samat periaatteet pätevät kuitenkin muunkinlaisiin toteutuksiin.

Rajapinta voi olla pelkkä datarajapinta (esim. kansalaisaloite.fi:n rajapinta) tai toiminnallinen rajapinta (esim. Helsingin Palauteytimen Open311-rajapinta, jonka kautta voi tehdä vikailmoituksia). Jos järjestelmässä on erikseen datarajapinta ja toiminnallinen rajapinta, on syytä täsmentää, minkä kaiken on tarkoitus olla avointa.

Avoin rajapinta

Jotta rajapinnan voi sanoa olevan avoin, sen täytyy täyttä seuraavat ehdot:

1. Dokumentoitu: Rajapinta on määritelty ja sen dokumentaatio on verkon kautta avoimesti saatavilla. Järjestelmän sisältämät tiedot, niiden rakenne ja rajapinnat tulee dokumentoida riittävällä tarkkuudella, jotta rajapinnan käyttöönotto ja hyödyntäminen on vaivatonta.

2. Käyttöönotettava: Avoin rajapinta on mahdollista ottaa käyttöön ilman ylläpitäjän tai järjestelmätoimittajan toimia (myös virka-ajan ulkopuolella). Mahdolliset rekisteröitymiset ym ovat automaattisia.

3. Testattava: Rajapintaa voi koekäyttää, eli tarjolla on vähintään testiaineisto.

Testattavuuden ehto voi täyttyä jollain seuraavista tavoista:

avoin pääsy tuotantojärjestelmään, jota käyttäen palveluun voi integroitua, tai
avoin pääsy testijärjestelmään, jossa on realistista esimerkkidataa, tai
testijärjestelmä on ladattavissa vapaasti omaan käyttöön

Avoimen rajapinnan kautta saatava data on usein avointa, mutta sen ei tarvitse olla avointa dataa. Esimerkiksi potilastietojärjestelmä voi sisältää avoimen rajapinnan, mutta potilastiedot eivät ole avoimia.

Jos järjestelmä tarjoaa avoimen rajapinnan, se ei tarkoita, että tuotantojärjestelmään tai sen sisältämään tietoon pääsisi kuka vain käsiksi. Rajapinta voi olla avoin, vaikka tuotantojärjestelmä olisi kokonaan irti internetistä ja pääsy siihen vain hyvin rajatulla joukolla. Tällöin tarjolla pitää kuitenkin olla jonkinlainen testiympäristö.

Esimerkkejä

Palveluun A on rajapinta tarjolla, ja palvelun toimittaja on sitoutunut tarjoamaan sen asiakkaidensa osoittamille kolmansille osapuolille -> SULJETTU
Palvelun B datarajapintaan pääsee vapaasti käsiksi, mutta toiminnalliseen rajapintaan ei. Rajapinta on julkisesti netissä, ja esimerkkikoodia löytyy googlella -> AVOIN, mutta vain datarajapinnan osalta
Palveluun C on olemassa toiminnallinen rajapinta. Päästäkseen siihen käsiksi täytyy pyytää käyttöavain palvelun tarjoajalta, koska palvelu ei kestäisi vapaan käytön kuormitusta. Käytännössä lupa myönnetään aina. -> SULJETTU Jos palvelusta tarjottaisiin testiversio vapaasti käytettäväksi, se olisi avoin
Palveluun D on rajapinta, jonka määrittelyt ja dokumentaatio ovat vapaasti saatavilla. Itse palveluun ei pääse vapaasti käsiksi, koska se sisältää ihmisten henkilötietoja. Palveluntarjoaja pitää kuitenkin yllä testipalvelinta, jossa on esimerkkidataa, ja testipalvelimeen pääsee käsiksi luomalla itselleen tunnuksen palveluntarjoajan järjestelmään. -> AVOIN

Tilaajan hallitsema rajapinta

Toisinaan avoimella rajapinnalla tarkoitetaan rajapintaa, jota järjestelmän tilaajalla on oikeus käyttää ja levittää haluamallaan tavalla, mutta joka ei välttämättä ole avoimesti kenenkään muun saatavilla. Tällöin kyse ei ole avoimesta rajapinnasta, vaan olisi syytä puhua ennemmin tilaajan hallitsemasta rajapinnasta.

Tilaajan hallitsema rajapinta tarkoittaa siis rajapintaa, jonka järjestelmän tilaaja voi halutessaan avata ilman, että tähän tarvitaan järjestelmän toimittajan lupaa.

Tilaajan hallitsemalla rajapinnalla saavutetaan joitakin avoimen rajapinnan hyödyistä (erityisesti toimittajaloukun välttämäinen), mutta ei niitä kaikkia.

Huomiota ja hyviä käytäntöjä

Sopimusehdot: Tekeillä olevat JIT ehdot määrittelevät, että ostajalla pitää olla mahdollisuus halutessaan avata rajapinta (laittaa dokumentaatio ja testiaineisto verkkoon yms.) ilman, että toimittaja puuttuu siihen. JIT-ehdot eivät kuitenkaan vaadi, että kaikissa julkishallinnon ostamissa ohjelmistoissa rajapinnat olisi pakko avata, vaan tämä jää ostajan harkintaan. Käytännössä ehtoihin siis kirjataan, että rajapinta on tilaajan hallinnassa.

Standardointi: Rajapintojen toteutuksessa kannattaa suosia yleisesti käytettyjä standardeja, protokollia sekä formaatteja. Käytännössä rajapinta voidaan toteuttaa esimerkiksi REST-arkkitehtuurin mukaisesti siten, että sen kautta järjestelmän tiedot saadaan koneluettavana XML-muodossa sekä selainpohjaisia sovelluksia varten JSON-muodossa. Tässä kiteytyksessä ei oteta kantaa harmonisointiin. Harmonisointi on kuitenkin looginen kehityskulku, jotta kaikki avoimet rajapinnat eivät olisi keskenään erilaisia, vaan syntyisi ainakin toimialakohtaisesti yhteisiä käytänteitä. Open311.org on hyvä esimerkki avoimien rajapintojen standardoinnista.

Rajapinnan käyttö ilman rekisteröitymistä: Rajapinnan avoimuus ei velvoita tarjoamaan pääsyä tuotantojärjestelmään tai tuotantodataan vapaasti, vaan sen osalta voidaan vaatia esim. SLA. Jos itse tuotantojärjestelmään ei pääsyä, täytyy tarjota testijärjestelmä avoimesti kehittämistä varten.

Kuormitusrajoitukset: Avoin rajapinta kannattaa toteuttaa siten, että sitä kuormittamalla ei voi (ainakaan vahingossa) aiheuttaa uhkaa tai haittaa tietojärjestelmän muulle käytölle. Eli esimerkiksi rajapinnassa teknisesti rajattu kutsujen määrää per aikayksikkö. Tämä saattaa aiheuttaa tarpeita kahdentaa osia tietojärjestelmästä (vrt. Reittiopas).

Rationaalista huumepolitiikkaa

Vihreiden poliittiseen ohjelmaan kirjattiin viime viikonloppuna seuraava kanta huumepolitiikkaan:

”Huumausainepolitiikan painopiste siirretään rangaistuksista haittojen vähentämiseen. Rikoslaissa huumausaineiksi määriteltyjen laittomien päihteiden käytöstä ja hallussapidosta omaan käyttöön ei pidä rangaista. Lisäksi päihdeongelmaisten kuntoutukseen on kohdennettava lisää resursseja.”

Iltasanomat ehti tästä jo riekkumaan, että ”Vihreät: Kovatkin huumeet käyttövapaiksi”. No, onko kyse siitä, että haluamme vaan vapauttaa huumeet, koska kamaa on kiva vetää tai koska olemme hippejä? Ei tietenkään. Sen sijaan haluamme toimivaa huumepolitiikkaa.

Jos käyttäjien sakottaminen vähentäisi huumeidenkäyttöä, voitaisiin keskustella onko se tarkoituksenmukaista. Mutta parhaan tietoni mukaan tällaisesta ei ole mitään näyttöä. Mutta maissa, joissa käytön rangaistavuudesta on luovuttu ja satsattu sen sijaan hoitoon, huumeiden käyttö ja erityisesti niihin liittyvät ongelmat ovat vähentyneet.

Portugalissa huumeidenkäytön rangaistavuudesta luovuttiin 2001. Lainaten Helsingin Sanomia:

”Lakimuutoksen seurauksena huumekuolemat vähenivät, ongelmakäyttäjien määrä putosi ja hiv-tartuntojen määrä romahti. Pelättyä huumeturismia ei syntynyt.

Portugalista ei kuitenkaan tullut vapaavaltiota, jossa huumeita saa käyttää miten huvittaa. Huumekauppiaat ja salakuljettajat joutuvat oikeuteen kuten ennenkin. Käyttäjät otetaan yhä kiinni, ja huumeet takavarikoidaan.”

Nykyään Portugalissa on selvästi vähemmän huumekuolemia kuin Suomessa, ja ilmeisesti vähemmän kannabiksen käyttäjiä. Myös aiheesta tehdyissä tutkimuksissa tuloksia pidetään pääosin positiivisina, joskaan ei täysin ongelmattomina.

Vancouverissa omaksuttiin 2001 Portugalin tapainen politiikka – huolimatta siitä, että Kanadan valtion linja oli paljon jyrkempi. Vancouver jatkaa tiellään, ja ajatukset ovat levinneet jo muuallekin Kanadaan. Canadian Public Health Association esittää kantanaan:

”The new policy paper outlines a ”21st century approach” in which criminal prohibitions would be replaced by a public-health-focused regulatory program to manage the production, sale and distribution of currently illegal drugs. Under such a regime, ”efforts are focused on addressing the social determinants of problematic substance use, moderating consumer demand for psychoactive substances, reducing harm, and improving the health of individual users, communities, and populations.”

Huumeiden käytöstä ja pienten määrien hallussapidosta ei rangaista myöskään Hollannissa, Tsekeissä ja vastaavaa harkitaan Norjassa. Sveitsissä narkomaaneille jopa jaetaan heroiinia, jotta heidät saataisiin hoitoon. Lisäksi useissa (useimmissa?) Euroopan maissa rangaistuksia ei käytännössä jaeta – Vancouverin tapaan. Myös Suomessa huumeiden kanssa työnsä puolesta tekemissä olevat ennustavat meillä siirryttävän ajan kanssa samaan suuntaan.

Viesti on selkeä: huumeidenkäytöstä rankaisemisen toimivuudesta ei ole juurikaan näyttöä. Maissa ja kaupungeissa joissa on siirrytty rankaisun sijasta haittojen ehkäisyyn ja hoitoon, tulokset ovat järjestään hyviä. Rangaistusten poistaminen on siis rationaalista, meitä kaikkia hyödyttävää huumepolitiikkaa.

foo — Canadian Public Health Assosiation havainnollistaa paradoksia, miten huumeiden säätelyn lieventäminen voi parantaa kansanterveyttä, mutta alkoholin sääntelyn lieventäminen pahentaa.

Miksi sitten ulotamme rangaistuksista luopumisen kaikkiin huumeisiin, koviinkin? No siksi koska se on toimivaa huumepolitiikkaa. Totta kai toimivia keinoja täytyy käyttää myös ja aivan erityisesti huumeisiin, joiden haitat ovat suurimpia. Siellä hyödytkin ovat suurimpia.

Jos joku voi minulle osoittaa, että käyttäjien rankaiseminen vähentää huumeisiin liittyviä ongelmia tai edes niiden käyttöä, olen valmis harkitsemaan kantaani. Siihen asti kannatan sitä linjaa, joka nykytiedon mukaan toimii parhaiten – juuri sitä joka Vihreiden poliittiseen ohjelmaan kirjattiin: hoitoa ja apua, ei rangaistuksia.

Kirjoittaja toimi Vihreiden poliittista ohjelmaa käsitelleen työryhmän puheenjohtajana.

Pidetään Otso Helsingissä

Kaikista kysymyksistä, joihin eurovaalien kuluessa sain vastata, yksi oli ylivoimaisesti yleisin: miksi äänestäisin sinua, kun haluan pitää sinut Helsingissä? Työsi täällä on liian tärkeää kesken jätettäväksi. Aktiivisimmat olivat kuulema lobanneet asialle kavereitaankin, ja FB-ryhmäkin kuulema melkein perustettiin.

Selitä siihen sitten, että on meitä muitakin, kokonainen puolue. Tai että todennäköisyys mennä läpi ei nyt ehkä ollut kauhean suuri sitten kuitenkaan. Selittelyä, selittelyä, se siitä.

Mutta nyt on onneksi mahdollisuus äänestää Helsingissä pysymiseni puolesta!

K&K-Otso — Otso Helsingissä kesällä 2013

Helsingin vihreät järjestää jäsenäänestyksen eduskuntavaaliehdokkaista. Ensimmäiset kymmenen ehdokasta valitaan äänestyksen perusteella kesäkuussa, loput sitten pitkin syksyä.

Eduskuntavaaliehdokkuus ja kunnallispolitiikka sopivat Helsingissä hyvin yhteen. Kuntapolitiikassa ei ole kukaan töissä, vaan sitä tehdään töiden ohessa. Poliittisen aktiivisuuden ja ns. normaalien töiden yhdistäminen vaan on valitettavan vaikeaa, helpompaa poliittisissa töissä. Meidän järjestelmässämme ei yksinkertaisesti voi ”hoitaa yhtä asiaa kerrallaan”. Se on yksi muttei suinkaan ainoa syy, miksi haluan eduskuntaan pyrkiä.

Väännetään vielä rautalangasta: en ole ehdolla jättääkseni Helsingin politiikan, vaan pysyäkseni siinä mukana. Voin luvata, että jos tulen eduskuntaan valituksi, pysyn mukana Helsingin kuntapolitiikassa koko tulevan vaalikauden. Muussa tapauksessa sitä on vaikeampi luvata, koska joskus on mentävä töihinkin.

Siksi pyydänkin, jos haluat auttaa työtäni Helsingin politiikassa tai valtakunnanpolitiikassa, ruksi numeroni äänestyslomakkeeseen kärkipäähän. Ei ole pakko olla ekana, koska onhan meillä muitakin hyviä ehdokkaita. Mutta jos minut ehdokaslistalle haluat, laita vaikka kolmanneksi tai neljänneksi. Jäsenäänestykseen voivat osallistua kaikki viimeistään tämän kuun 28. päivään mennessä jäsenmaksunsa maksaneet helsinkiläisten vihreiden yhdistysten jäsenet (ja ehkä kuun loppuun mennessä maksaneet, riippuen miten lasketaan).

Vaaliteemani ovat aika tuttua tavaraa tietoyhteiskunnasta kaupungeista, liikenteestä, mutta myös sosiaaliturvasta, energiapolitiikasta ja kaikesta, mikä vaan kaipaisi korjaamista maailmassa.

Halukkaita tukiryhmään otetaan vastaan, sähköpostilla etunimi.sukunimi@iki.fi tai vaikka FB-viestillä.

Kiitos,
otso

Tiedon valtatien uusi geopolitiikka

Helsinkiin suunnitellaan 100 000 neliömetrin uutta datakeskusta.

Satatuhatta kerrosneliöä on paljon. Noin 2/3 Itäkeskuksesta, tai 2500 ihmisen asunnot. Mutta konesaliksi se on vielä paljon enemmän. Suomen suurin konesalisuunnitelma on Venäläisen Yandexin rakenteilla oleva sali Mäntsälässä, joka tulee valmiina olemaan 36 000 neliöä. Googlen sali Haminassa on seuraavana ja siitä noin puolet. Ne molemmat palvelevat ennen kaikkea Venäjän asiakkaita.

Suurin kotimaiseen käyttöön tehty konesali on Tiedolla, ilmeisesti alle kymmenesosa Roihupellon suunnitelmasta. Tyypilliset Suomalaisten palveluntarjoajien konesalit ovat 1000 neliön luokkaa. Academican kuluisa sali Uspendskin katedraalin alla on 200 neliöä, 0,2% Roihupellon suunnitelmasta ja saman yhtiön suurempi mutta vähemmän kuuluisa sali Suvilahdessa 2000 neliöä.

Satatuhatta kerrosneliöä lienee enemmän kuin Suomen koko tämänhetkinen konesalikapasiteetti. Yhdysvalloissa konesaleja arvioidaan olevan yhteensä 10 miljoonaa neliöä. Suunnitelma on prosentin siitä, ja siis maailmanmittakaavassa merkittävä konesali-investointi.

Tässä ei todellakaan puhuta nyt paikallisesta pikkubisneksistä, vaan siitä miten ja missä tulevaisuudessa koneita Euroopassa pyöritetään. Kyse on tiedon valtatien geopolitiikasta.

Google on jo Suomessa, palvelemassa lähinnä venäjän asiakkaitaan. Samaten on Yandex, ”Venäjän Google”. Venäjällä on paljon kysyntää erilaisille nettipalveluille, mutta niiden tarjoamisessa maan rajojen sisällä on riskejä. Ja osa asiakkaista haluaa nimenomaan palvelua, jossa heidän hallituksensa ei pääse lukemaan viestien ja kovalevyjen sisältöä.

Kyse ei kuitenkaan ole vain Venäjästä. Suomen hallitus päätti myös 10 terabitin valokaapelin rakentamisesta Itämeren pohjaa pitkin Saksaan. Vielä nykyään Suomen käytännössä ainoa yhteys Keski-Eurooppaan ja oikeastaan koko muuhun maailmaan kulkee Ruotsin ja Juutinrauman sillan kautta. Yksinäinen linkki on aina haavoittuva, ja Ruotsin sotilastietopalvelu FRA myös salakuuntelee liikennettä. Saksan kaapeli on oikeastaan välttämätön edellytys sille, että Suomesta käsin voidaan palvella Euroopan markkinoita datapalveluilla.

Suunnitteilla on myös toinen merikaapeli. Koillisväylän kaapeli kulkisi Lontoosta Murmanskin kautta Siperian pohjoispuolitse Japaniin ja Kiinaan. Pituutta kaapelille tulisi yhteensä 14 000 km. Kun Rovaniemeltä rakennettaisiin vielä kaapeli Murmanskiin, Helsinki olisi yhtäkkiä Euroopan pääkaupungeista lähimpänä Tokioa.

Matka Helsingistä Tokioon olisi noin 12 000 km, eli valonnopeutena 40 millisekuntia, realistisesti ehkä 100-150ms. Nykyinen etäisyys esimerkiksi Lontoosta Tokioon on 24 000km ja 230 millisekuntia, ja kehitettäessä nettipalveluita, millisekunneilla on väliä, koska ne nopeasti kertautuvat sekunneiksi, jotka tekevät palvelusta käyttökelvottoman. Käytännössä Koillisväylän kaapeli saattaisi tehdä monet sellaiset palveluratkaisut mahdollisiksi, jotka eivät sitä tänään ole.

Tämän päivän geopolitiikka on ennen kaikkea yhteyksiä, ei niinkään rajoja

Suomi on tässä uudessa maantieteessä onnekkaassa asemassa. Ainoa Venäjän rajanaapuri, jolla on hyvä tietoliikenne- ja sähköinfra. Lisäksi kohta riittävän hyvät yhteydet Keski-Eurooppaan ja sitten vielä Euroopan nopeimmat yhteydet Japaniin ja Kiinaan. Ja toimiva infrastruktuuri sekä vakaa demokratia.

Luonnonolojen päälle, myös menestyksen edellyttämä infra on hoidettu. Mutta politiikassa on kyse muustakin kuin edellytysten tarjoamista. Politiikassa on kyse myös siitä, ettei sössitä kaikkea.

Datapalveluille on vielä yksi kriittinen ehto: luotettavuus, ja ettei tietoliikennettä vakoilla. Valitettavasti juuri se on uhattuna. Puolustusministeriö kaavailee USA:n urkintalainsäädännön kopioimista Suomeen, millä olisi tuhoisa vaikutus pyrkimyksille toimia luotettavien datapalvelujen kärkimaana.

Järjettömät lakihankkeet eivät ole luonnonlaki, ne ovat poliittisia valintoja. Niin Suomessa kuin Euroopassakin. Tästäkin on eurovaaleissa kyse.

Kirjoittaja on ehdolla eurovaaleissa numerolla 164

IT-jaoston kuulumisia

Eurovaalit tai ei, kunnallispolitiikka kulkee omaa tahtiaan. Tässä yhteenveto IT-jaoston keväällä käsittelemistä asioista ja vähän katsausta tulevaan. IT-jaosto – tai virallisesti kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto – on siis viime syksynä perustettu luottamuselin, jonka tarkoitus on valvoa ja ohjata kaupungin IT-hankkeita ja yleisesti IT-strategiaa. Itse toimin sen puheenjohtajana.

Tietotekniikkaohjelma

Helsingissä tehdään kesän ja syksyn yli tietotekniikkaohjelma, jossa linjataan seuraavan kolmen vuoden IT-strategiaa.

Edellinen ohjelma 2012-2014 toi avoimen datan Helsingin strategian keskeiseksi osaksi, mutta muutoin se oli melko varovainen. Vantaan vastaava ohjelma on selvästi konkreettisempi. Joka tapauksessa tämä on siis tietotekniikkajaoston kolmivuotisen kauden ehkä merkittävin yksittäinen asia.

Jaoston lähetekeskustelussa toivoimme, että ohjelmaa valmistellaan avoimesti ja joukkoistaen, ja nyt se on varmistunut. Tätä voi pitää tietotekniikkajaoston ensimmäisenä merkittävänä aikaansaannoksena.

Kesäkuussa tulee kaikkien kommentoitavaksi ohjelman visio-osa ja avoimia kysymyksiä siitä, mihin Helsingin pitäisi fokusoida, miten kaupunki voisi tarjota kaupunkilaisille enemmän, ja toisaalta mitä kaupunkilaiset voisivat tehdä. Niin ihmiset, yritykset kuin muutkin yhteisöt. Ideoimme Vasemmistoliiton Mikko Pörin kanssa muutamia kysymyksiä, mutta varsinaisen joukkoistuksen hoitaa kaupunki.

Toinen kierros tulee sitten syksyllä kun koko ohjelman luonnos laitetaan kommenteille. Alustana toiminee otakantaa.fi.

Konkreettisena asiana ohjelma tulee käsittelemään edeltäjäänsä enemmän tietojärjestelmien hankintaan. Toimittajaloukun välttämiseen, elinkaaren suunnitteluun, ekosysteemien huomioimiseen ja toivoakseni strategiseen avoimen koodin käyttöön.

Kevään aikana jaosto on pitänyt kaksi kokousta ja käsitellyt kolme konkreettista tietojärjestelmähankintaa. Yli miljoonan euron hankkeet tuodaan siis kaikki jaostoon

1) Taloushallinnon laskujärjestelmä

Laskujärjestelmä on suhteellisen suoraviivainen digilaskujen lähetyspalvelun hankinta. Markkinoilla on olemassa useita toimivia ratkaisuja, ja asiata järjestetään kilpailutus ja valitaan yksi, pääasiassa hinnan perusteella mutta osin myös integrointien helppouden. Jokin osa siis tulee integrointityötäkin, kun järjestelmä yhdistetään muihin tietojärjestelmiin. Palvelun kautta tulee menemään noin puolitoista miljoonaa laskua, mikä kerrottuna viidellä vuodella selittää jo että hanke jotain maksaakin.

Kilpailutettavaksi myyntilaskujärjestelmä on sikäli kiitollinen, että siinä ollaan ostamassa valmiita, olemassa olevia ratkaisuja ja pitää vain vertailla mikä vastaa parhaiten tarvetta ja maksaa vähiten. Tehtävän uuden kehitystyön osuus kokonaisuudesta on vähäinen ja sekin on melko selkeää integraatiotyötä (kun integroitavat järjestelmät jo toimivat toisen myyntilaskujärjestelmän kanssa any way).

2) Metron tuotannonohjaus

Metron tuotannonohjaus taas sekin on melko tyypillinen huollon tuotannonohjaus: samalla peruslogiikalla ne toimivat niin metronpyörän sähkömoottoreiden kuin vaikka teollisuusrobotin sähkömoottoreiden huoltosyklit.

Nykyisin metron käytössä olevat ohjelmat Metku ja MetroTOP ovayt vanhoja (10v ja >20v) ja kummankin jatkokehittäminen on jo vaikeaa tai mahdotonta, koska myös kehitystyökalut joihin ne perustuvat on jo lopetettu. Ne on aikoinaan tehty custom-ratkaisuina Valtion tietokonekeskus VTKK ja nykyään niiden oikeudet omistaa pörssiyhtiö Tieto, jonka osaksi VTKK päätyi. Järjestelmät on nyt syytä korvata ennen Länsimetron avaamista, koska sen mukaan ottaminen niihin on vaikeaa.

Suunnitelmana on kilpailuttaa tuotannonohjausjärjestelmää, sekä sen sovittamista toimimaan metroliikenteessä, että myös integrointia muihin HKL:n järjestelmiin (taloushallinta, metroautomatiikka, jne). Tuotannonohjaus on kohteena sikäli hiukan vaikeampi, että toisaalta on olemassa valmisjärjestelmiä (lähtien SAPista), ja niiden käyttäminen on lähes varmasti halvempaa ja nopeampaa kuin tehdä kokonaan uutta järjestelmää. Mutta toisaalta valmisjärjestelmä ei riitä sellaisenaan, vaan muokkaustakin joudutaan tekemään. Edes ratikan huolto ei ole riittävän lähelle sama, että siinä käyttössä olevan ohjelma toimisi ilman muutoksia (koska metrojunia kytketään toisiinsa, ja telejä vaihdetaan eri logiikalla).

Ja tästä seuraa, että jonkinlaisessa loukussa ollaan sitten toimittajan kanssa lähes väistämättä. Mutta sen laajuutta voidaan rajata. Keskustelussa tuli esiin, että kehityksessä syntyvät rajapinnat pitäisi vaatia asiakkaan hallintaan, jotta jatkossa olisi helpompaa päivittää osia. Tämän asian esittelijä lupasi ottaa harkintaan.

3) Sopimushallintajärjestelmä.

Kaupungilla ei tällä hetkellä ole keskitettyä sopimushallintaa. Kun kaupungilla on voimassa kymmeniä tuhansia sopimuksia, on niiden hallinnoinnille tarvetta.

Nyt sellainen on tarkoitus ostaa palveluna Cloudialta. Kaupungille ei siis asenneta mitään omia servereitä. Valinta perustuu KL-kuntahankintojen aiemmin tekemään kilpailutukseen, jonka Cloudia voitti.

Järjestelmän euromääräistä hyötyä on vaikea arvioida, mutta yksikin sopimusongelma voi maksaa enemmän kuin palvelu kymmenessä vuodessa. Palvelu hankitaan tässä vaiheessa käyttöön niille virastoille, joilla ei ole ennestään sopivaa.

Vähän huolta herätti se, että luopumissuunnitelmaa ei ole kauhean pitkälle mietitty. Yleensä kun oikea vaihe miettiä palvelusta luopumisen suunnitelma on silloin kun sitä otetaan käyttöön. Kaikki data kuitenkin pysyy kaupungin omistuksessa, ja sopimukset on ilmeisesti tehty niin, että joskus tulevaisuudessa vaihdon toiseen palveluun pitäisi periaatteessa sujua.

Opetustoimen tietotekniikka

Huhtikuussa käytiin läpi myös kaupungin opetustoimen tietotekniikkaa. Visioita on paljon, rahaa vähän vähemmän. Suomen jatkuvasti seuratut PISA-tulokset laskevat, ja merkittävänä erona meitä edellä olevat satsaavat tietotekniikkaan paljon enemmän.

Helsingissä on 57 000 koululaista kohden 14 000 tietokonetta ja 6000 opettajalle 2000 tietokonetta. Minun on vaikea käsittää, miten opettaja edes voi tehdä työnsä ilman tietokonetta. Kai nyt vähintään joutuu googlella hakemaan asioita?, vaikkei sitä luokassa suoraan käyttäisikään? Tämä siis lainkaan kyseenalaistamatta opettajien ammattitaitoa; en vaan osaa ilmeisesti kuvitella niitä realiteetteja joissa he joutuvat toimimaan.

Oppilaiden tietokoneiden, kännyköiden ja muiden laitteiden osalta ollaan menossa suuntaan, että kukin saa tuoda kouluun omia laitteitaan, ja silloin kun opetuksessa tarvitaan jotain laitteita (esim. padi), koulun puolesta sellaiset löytyy niille joilla ei omaa ole. Tämä on nähdäkseni aika hyvä

Muuta

Fiksu kalasatama on Helsingin ”Smart City” hanke. Smart City on hiukan epämääräinen kattotermi, joka voi tarkoittaa lähes mitä tahansa paremmasta jätelogistiikasta avoimen datan kautta yhteisöllisyyden kehittämiseen. Tässä tapauksessa sen alle kuuluu ainakin Kalasatamaa taloyhtiöitä yhdistävä Fisuverkko, tontinluovutusehtoihin ideoitu avoimien kiinteistörajapintojen vaatimus ja halu kokeilla kaikenlaista.

Roihupeltoon suunniteltu konesali on tässä vaiheessa vasta tonttivaraus kiinteoistövirastossa. Se ei siis vielä ole IT-jaoston asialistalla. Sinänsä todella positiivista että sellaista suunnitellaan.

Apotista lisää vielä erikseen jossain vaiheessa. Tässä odotellessa, Vasemmistoliiton Mikko Pöri ja Juho Lindman ovat esittäneet joitakin hyviä kysymyksiä.

Bongaa vaalipyörä!

Vaalipyörät ovat rantautuneet kaikkialle Suomeen!

40 pyörää
4 eri tekstiä
8 kaupunkia

Bongaa vaalipyörä, ja voita katuajokoulutus, taittopyörän koeajo tai haastattelu blogiin.

Vaalipyöriä luonnollisessa ympäristössään

Osallistu näin:

Bongaa vaalipyörä
Ota siitä kuva
Jaa kuva Facebookissa tai Twitterissä hastagilla #vaalipyörä ja tagaa siihen @OtsoKivekas

Sarjat:

Eniten eri pyöriä – palkintona katuajokoulutus itsellesi tai valitsemallsi ryhmälle
Eniten eri kaupunkeja – palkintona reissaajalle sopivan taittopyörän koeajo
Erikoisin paikka – palkintona haastattelu blogiini
Kunniamaininta jokaiselle joka bongaa kaikki neljä eri tekstiä.

Kilpailuaika on pe 16.5. – pe 23.5. Palkintojenjakogaala Vihreiden vaalikontilla Helsingin Kampissa la 24.5. klo 14. Samalla myös vaalipyörien kokoontumisajot.

Äänestä avointa

Levittämällä tätä tekstiä sitoudun äänestämään Eurovaaleissa 2014 ehdokasta, joka on ilmoittanut vaalirahoituksensa ennen vaaleja. Kehotan kaikkia lukijoita samaan.

Vaalirahoituslain mukaan eurovaaliehdokkailla on mahdollisuus ilmoittaa vaalibudjettinsa ja merkittävät tukijansa jo ennen vaaleja. Pakollista se ei kuitenkaan ole. Ennakkoäänestyksen alkaessa aamulla 14.5. tähän mahdollisuuteen oli tarttunut 100 ehdokasta, reipas kolmannes kaikista.

Ilmoituksia selaamalla huomaa, että EU-vaaleissa budjetit ovat selvästi muita vaaleja suurempia. Suurimmalla osalla ei kuitenkaan paljastu ilmoituksesta mitään kovin yllättävää.

Mutta juuri siksi asia on tärkeä. Ketkuihin, jotka haluavat salata epämääräisen rahoituksensa päästään käsiksi vasta kun kaikki muut ovat täyttäneet ilmoituksensa tarkasti. Jos enemmistöllä on jo ilmoitus tehtynä, toimittajat jaksavat soitella puuttuville nimiehdokkaille ja kysellä rahoituksen perään.

Ilmoituksen täyttäminen onkin kannanotto vaalirahakähmintää vastaan. Ehdokas joka kertoo rahoituksensa, vaikka sitä olisikin 0 euroa, kertoo samalla uskovansa demokratiaan, jossa äänestäjillä on oikeus tietää, kuka ehdokkaat on parlamenttiin maksanut.

Ja ehdokas, joka salaa vaalirahoituksensa, kertoo uskovansa maan tapaan, jossa nämä asiat eivät oikeastaan kuulu kansalle, ja älkää nyt niitä jaksako tonkia.

Ehdokkaiden vaalirahoitusilmoitukset puolueittain – tilanne ennakkoäänestyksen alkaessa 13.5. klo 9:

Vihreät, 100% (20/20)
Piraatit, 95% (19/20)
Muutos 2011, 90% (18/20)
Keskusta, 70% (14/20)
Vasemmistoliitto, 60% (12/20)
Perussuomalaiset, 25% (5/20)
Kommunistinen puolue, 25% (5/20)
Sosialidemokraatit, 20% (4/20)
RKP, 5% (1/20)
Kristillisdemokraatit, 5% (1/20)
Itsenäisyyspuolue, 0% (0/20)
Kokoomus, 0% (0/20)

Puolueet on lueteltu ilmoitusprosentin mukaisessa järjestyksessä. Kaikki puolueet joilla on täydet 20 ehdokasta ovat mukana listassa. Pienemmistä ryhmistä kukaan ei toistaiseksi ole tehnyt ilmoitusta.

Tähänastisista ilmoituksista katsoen kolmella puolueella näyttää olevan selvä linja julkistaa rahoitus: Vihreillä, Piraattipuolueella ja Muutos 2011:llä. Lisäksi Keskustan ja Vasemmistoliiton ehdokkaista yli puolet on tehnyt ilmoituksen, eli jonkinlaista yritystä selvästi on. Myös kommunisteista, perussuomalaisista ja sosialidemokraateista enemmän kuin yksi on tehnyt ilmoituksen. Muissa puolueissa sen sijaan ei.

Useimpien puolueiden listoilta löytyy kuitenkin avoimeen yhteiskuntaan uskovia. Kenenkään ei tarvitse muuttaa puoluekantaansa voidakseen äänestää avointa ehdokasta. Saatat kyllä joutua muistuttamaan suosikkiehdokastasi aiheesta.

Saamme sellaisen parlamentin kuin ansaitsemme. Meistä jokainen päättää omalta osaltaan, istuuko siellä poliitikko, joka haluaa piilotella kiitollisuudenvelkojaan rahoittajille, vai sellainen joka myöntää ne avoimesti.

Haastankin sinut mukaan, arvon lukija. Yllytetään yhdessä mahdollisimman monta puoluetta ilmoittamaan täydet sata prosenttia!

Äänestä ehdokasta, joka on julkaissut vaalirahoituksensa hyvissä ajoin, ennakkoäänestyksen loppuun mennessä.
Jos harkitsemasi ehdokas ei ole vielä julkaissut rahoitustaan, mailaa tai soita hänelle, ja kerro, että haluaisit äänestää häntä, mutta et voi tehdä sitä ellei hän täytä vaalirahoitusilmoitusta.
Levitä linkkiä tähän tekstiin, kopio teksti omaan blogiisi, Facebookkiin, tms, tai kirjoita oma kannanotto samasta aiheesta.

Vihreiden mainosgraafi esittää eduskuntapuolueiden vaalirahailmoitusten tilanteen aamupäivälllä 14.5. Poistin kuvasta suoran mainostekstin, mutta värimaailma on toki edelleen vihreä. — Vihreiden mainosgraafi esittää eduskuntapuolueiden vaalirahailmoitusten tilanteen aamupäivällä 14.5. Poistin kuvasta suoran mainostekstin, mutta värimaailma on toki edelleen vihreä.

Tätä tekstiä ei ole suunnattu mitään yksittäistä puoluetta vastaan, tai minkään puolueen kannattamiseksi. Toivoisin kaikkien puolueiden kaikkien ehdokkaiden julkistavan budjettinsa etukäteen. Olen kyllä itse ehdolla, eli en sikäli puolueeton.

Tekstiä saa levittää edelleen sellaisenaan tai muokattuna. Lähteen mainitseminen on suotavaa.

Päivitän kommentteihin viimeisimmän tilanteen säännöllisesti. Ehdokkaiden ilmoituksia voi selailla tästä ja exceliin sopivassa muodossa ne löytyvät tästä. Laskuihin käyttämäni scriptipätkä löytyy täältä. Sitä saa vapaasti muokata ja käyttää.

Ja jos olet ehdolla, tee ilmoitus! Se vie vain pari minuuttia ja tarvitset vain pankkitunnukset, lomake löytyy täältä.