Ehdolla Helsingin pormestariksi!
Olen ehdolla, koska haluan kääntää luonnon heikkenemisen vahvistumiseksi. Koska haluan että lapset voivat kulkea turvallisesti kouluun ja että vanhukset pystyvät liikkumaan vaikka ulkona sataa lunta. Koska haluan Helsingin olevan elävä, hauska ja elinvoimainen kaupunki!
Helsinki on hyvä kaupunki, mutta voimme yhdessä tehdä siitä vielä paremman! Kaupungin jossa niin nykyiset kuin tulevatkin helsinkiläiset haluavat asua. Meillä on valoisa tulevaisuus, jos päätämme yhdessä rakentaa sen.
Minulla on visio, millainen Helsingin pitäisi olla. Vihreä, elinvoimainen ja kaikille kaupunkilaisille hyvä. Uskon että moni täällä jakaa visioni. 12 vuotta valtuustossa on myös opettanut minulle, miten visioista tehdään totta.
Siksi olen ehdolla Helsingin pormestariksi.
Olen kolmen lapsen isä Helsingin Kumpulasta. Työkseni vien eteenpäin digitalisaatiota eri organisaatioissa. Kaupunginvaltuustossa toimin kolmatta kautta. Olen kaupunkiympäristölautakunnan sekä työllisyyspalveluliikelaitoksen johtkunnan jäsen. Aiemmin olen mm. johtanut Helsingin kaupunginvaltuustoa, Pyöräliittoa sekä Tieteen ja teknologian Vihreitä.
Koulutukseltani olen filosofian maisteri tietojenkäsittelytieteestä, Helsingin yliopistolta. Tutkintoon mahtui kaikenlaista tieteentutkimuksesta ja sosiaalipsykologiasta matematiikkaan ja tilastotieteeseen.
Politiikan, työn ja perhe-elämän jälkeen aikaa harrastuksille jää vähän vähemmän. Keväisin usein korjailen vanhaa purjevenettä ja heinäkuun vietämme vesillä. Lisäksi luen sen minkä ehdin, ja ajan pyörällä ympäri kaupunkia.
Blogin uusimmat
Voimalan valvomosta juuri saamani tiedon mukaan Hanasaari B on lopettanut sähkön jakelun valtakunnanverkkoon tänään klo 12.16. Jälkilämpöjä ajetaan kaukolämpöverkkoon vielä pari tuntia, ettei mitään mene hukkaan. 114 vuoden hiilenpoltto Helsingin itäisessä kantakaupuingissa on päättynyt. Nämä 114 vuotta ovat muuttaneet kaupunkia paljon. noin 100 000 asukkaan teollistuva kaupunki on kasvanut 1 600 000 asukkaan metropoliksi. Hiili toi sähköä, … Jatka artikkeliin Hanasaari B on sammunut
Taktinen äänestäminen ei toimi eduskuntavaaleissa kovin hyvin. Oras Tynkkynen kuvasi tämän hyvin. Riski saada aivan muu tulos kuin tarkoittamansa on liian suuri. Jos kuitenkin haluaisit taktikoida Helsingissä, niin rakensin analyysin, joka kertoo miten se onnistuu parhaiten. Taktisen äänestämisen idea on äänestää omasta mielestä parhaan sijasta jotain ihan ok puoluetta, jotta välttäisi vielä ikävämmät vaihtoehdot. Jotta … Jatka artikkeliin Taktinen äänestäminen Helsingissä (älä tee, mutta jos kuitenkin teet)
HSL:n johto esitti tasatariffia koko seudun liikenteeseen. Suunnitelma ei luultavasti tuota odotettuja hyötyjä, ja vaikka tuottaisikin, se heikentäisi HSL:n taloutta tavalla, josta HSL:n olisi vaikea selvitä. Vaikuttaa siltä, että HSL:n johdossa ei täysin ymmärretä, mikä on joukkoliikenteen rooli kaupunkiseudulla ja miten joukkoliikenteen talous toimii. HSL:n hallitus onneksi kaatoi esityksen. Käyn tässä läpi tasatariffiehdotuksen ongelman, analyysin … Jatka artikkeliin Miksi tasatariffi ei toimi
- « Edellinen
- 1
- …
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- …
- 150
- Seuraava »