Paremman Helsingin puolesta
Olen kolmen lapsen isä Helsingin Kumpulasta. Työkseni vien eteenpäin digitalisaatiota eri organisaatioissa. Kaupunginvaltuustossa toimin kolmatta kautta. Olen kaupunkiympäristölautakunnan sekä työllisyyspalveluliikelaitoksen johtkunnan jäsen. Aiemmin olen mm. johtanut Helsingin kaupunginvaltuustoa, Pyöräliittoa sekä Tieteen ja teknologian Vihreitä.
Koulutukseltani olen filosofian maisteri tietojenkäsittelytieteestä, Helsingin yliopistolta. Tutkintoon mahtui kaikenlaista tieteentutkimuksesta ja sosiaalipsykologiasta matematiikkaan ja tilastotieteeseen.
Politiikan, työn ja perhe-elämän jälkeen aikaa harrastuksille jää vähän vähemmän. Keväisin usein korjailen vanhaa purjevenettä ja heinäkuun vietämme vesillä. Lisäksi luen sen minkä ehdin, ja ajan pyörällä ympäri kaupunkia.
Blogin uusimmat
Tein tässä taannoin ehkä hieman yllättävän ratkaisun, ja liityin puolueeseen. Tarkemmin sanoen olin perustamassa yhdistystä Tieteen ja teknologian vihreät – Viite. Viitteen tarkoitus on toisaalta tuoda teknistä ja tieteellistä tietoa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon (etenkin Vihreisiin), ja toisaalta lähentää vihreitä ”insinöörimaailmaan”. Käytännössä siis esimerkiksi potkia puoluetta järkevämpään suuntaan IPR-kysymyksissä. Vanhana anarkistina en juuri usko puolueisiin tai parlamentaariseen … Jatka artikkeliin Puolue
Tohtori Cartwright kuvasi artikkelissaan vuonna 1851 psyykkisen sairauden nimeltä drapetomania (kreik. drapetes = karkuri, mania = hulluus, karkuruushulluus siis), joka selitti miksi orjat karkasivat heidän parastaan ajattelevilta isänniltä. Wikipedian mukaan ”Monet orjanomistajat uskoivat parantavansa orjien elämää, eivätkä siten käsittäneet miksi jotkut halusivat karata.” Ovatko orjanomistajat oikeasti voineet ajatella noin? Vai onko kyse vain poliittista propagandaa … Jatka artikkeliin Miksi ihmiset puhuvat eri kieliä, kun kaikki kuitenkin ajattelevat englanniksi?
Ylipäänsä en ole urheilullinen ihminen: intressini ovat pikemminkin muualla. Siinä määrin kuin voin sanoa harrastavani urheilua, kyseeseen tulevat kamppailu- ja tanssilajit. Niiden liikekieli on mielenkiintoista. Silloin harvoin kun tekee mieleni lähteä ulos lenkille, valitsen rullaluistimet, tai jos sää ei salli, juoksen. Olen viimeeksi ollut pyörälenkillä tai ylipäänsä pyöräillyt huvikseni joskus ylä-asteella. Pyöräilen joitakin tuhansia kilometrejä … Jatka artikkeliin Minä en harrasta pyöräilyä
- « Edellinen
- 1
- …
- 139
- 140
- 141
- 142
- 143
- …
- 150
- Seuraava »