Otso Kivekäs #806

Ehdolla Helsingin pormestariksi!

Olen ehdolla, koska haluan kääntää luonnon heikkenemisen vahvistumiseksi. Koska haluan että lapset voivat kulkea turvallisesti kouluun ja että vanhukset pystyvät liikkumaan vaikka ulkona sataa lunta. Koska haluan Helsingin olevan elävä, hauska ja elinvoimainen kaupunki!

Helsinki on hyvä kaupunki, mutta voimme yhdessä tehdä siitä vielä paremman! Kaupungin jossa niin nykyiset kuin tulevatkin helsinkiläiset haluavat asua. Meillä on valoisa tulevaisuus, jos päätämme yhdessä rakentaa sen.

Minulla on visio, millainen Helsingin pitäisi olla. Vihreä, elinvoimainen ja kaikille kaupunkilaisille hyvä. Uskon että moni täällä jakaa visioni. 12 vuotta valtuustossa on myös opettanut minulle, miten visioista tehdään totta.

Siksi olen ehdolla Helsingin pormestariksi.

Olen kolmen lapsen isä Helsingin Kumpulasta. Työkseni vien eteenpäin digitalisaatiota eri organisaatioissa. Kaupunginvaltuustossa toimin kolmatta kautta. Olen kaupunkiympäristölautakunnan sekä työllisyyspalveluliikelaitoksen johtkunnan jäsen. Aiemmin olen mm. johtanut Helsingin kaupunginvaltuustoa, Pyöräliittoa sekä Tieteen ja teknologian Vihreitä.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri tietojenkäsittelytieteestä, Helsingin yliopistolta. Tutkintoon mahtui kaikenlaista tieteentutkimuksesta ja sosiaalipsykologiasta matematiikkaan ja tilastotieteeseen.

Politiikan, työn ja perhe-elämän jälkeen aikaa harrastuksille jää vähän vähemmän. Keväisin usein korjailen vanhaa purjevenettä ja heinäkuun vietämme vesillä. Lisäksi luen sen minkä ehdin, ja ajan pyörällä ympäri kaupunkia.

Blogin uusimmat

Yhden liikennemuodon ehdoilla

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 6.3.2013 | 24 kommenttia

Liikennejärjestelmämme perustuu monien kulkumuotojen yhteispeliin. Kaupunki toimii, kun suunnittelu tehdään huomioiden eri liikennemuodot ja niiden luontevat roolit. Valitettavasti kaikki eivät ajattele näin. Tämä teksti käsittelee tätä ongelmaa, ja mitä sille voisi tehdä. Jos et jaksa lukea, hyppää kuvan kohdalle. Aloitetaan liikennejärjestelmästä Lyhyillä matkoilla kävely on selvästi paras kulkumuoto. Hyvät kävelyedellytykset on myös helpoin tarjota, koska … Jatka artikkeliin Yhden liikennemuodon ehdoilla

HKL:n johtokunta 28.2.

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 3.3.2013 | 12 kommenttia

Piti olla pelkkä informaatiokokous, mutta menikin dramaattisemmaksi. Esiteltäviä asioita oli kaksi: ratikkavarikkojen tulevaisuus ja organisaatiouudistus. Ratikkavarikon laajennosta suunnitellaan Koskelaan. Tarkoitus on laajentaa säilytystiloja uusia ratikoita varten ja keskittää myös korjaamotoiminta sinne. Varikon päälle ja Koskelantien varteen suunnitellaan myös asuintaloja. Koskelasta vedettäisiin kiskot Käpylään varayhteydeksi, ettei päähalli ole vain yhden reitin varassa ja helposti motitettavissa. Suunniteltu … Jatka artikkeliin HKL:n johtokunta 28.2.

Kuka kulkee sillallani?

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 26.2.2013 | 5 kommenttia

Kauan sitten, joskus kansalaissodan jälkeen, asettui Pitkänsillan alle asumaan ilkeä peikko. Siltojen allehan mahtuu asumaan, ja ei siinä mitään. Aina on kaupungissa tilaa yhdelle peikolle. Totuttuaan sillanaluseen peikko alkoi kuitenkin kuvitella, että se omistaa siltansa. Peikot kun tapaavat luulla, että kaikki infrastruktuuri, jonka kanssa ne ovat tekemisissä on niiden henkilökohtaista omaisuutta. Peikko katseli, kuinka sillan … Jatka artikkeliin Kuka kulkee sillallani?