Otso Kivekäs #806

Ehdolla Kaupunginvaltuustoon numerolla 806

Olen kolmen lapsen isä Helsingin Kumpulasta. Työkseni vien eteenpäin digitalisaatiota suurehkon yrityksen digitalisaatiojohtajana, vapaa-ajallani johdan Helsingin kaupunginvaltuustoa. Aiemmin olen johtanut mm. Pyöräliittoa & Tieteen ja teknologian Vihreitä.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri tietojenkäsittelytieteestä, Helsingin yliopistolta. Tutkintoon mahtui kaikenlaista tieteentutkimuksesta ja sosiaalipsykologiasta matematiikkaan ja tilastotieteeseen.

Politiikan, työn ja perhe-elämän jälkeen aikaa harrastuksille jää vähän vähemmän. Keväisin usein korjailen vanhaa purjevenettä ja heinäkuun vietämme vesillä. Lisäksi luen sen minkä ehdin, ja ajan pyörällä ympäri kaupunkia.

Blogin uusimmat

Kaupunkiympäristölautakunta 2.1.2022

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 1.2.2022 | 0 kommenttia

Kokouksen suurin asia oli yleiskaavan toteutusohjelma. Toteutusohjelmassa ei päätetä kaavasta, eli mitä jollekin alueelle tehdään, mutta kyllä aikataulusta, että milloin eri yleiskaavan eri alueita ja esimerkiksi ratikoita rakenneteaan. Kyse on tämän lautakuntakauden ehkä suurimmasta asiasta ja sitä käsiteltäneen tässä vielä muutamakin kokous. Toteutusohjelma tehtiin viimeksi 2017 ja tämä on nyt sen päivitys tälle valtuustokaudelle. Suurin … Jatka artikkeliin Kaupunkiympäristölautakunta 2.1.2022

Kaupunkiympäristön lautakunta 18.1.2022

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 18.1.2022 | 0 kommenttia

Viime kerralla pöydälle jääneet Junonkadun ja Leonkadun katusuunnitelmat hyväksyttiin. Katusuunnitelmissa on ongelmana, että pysäköintipaikat ratikkaliikenteen kaistan vieressä voivat johtaa kiskoille pysäköintiin ja että Leonkadulla pyörätiet loppuvat korttelin verran liian aikaisin niin, että pyörällä joutuu ajamaan ratikkakiskojen ja pysäköityjen autojen välistä. Valitettavasti suunnitelmien muuttaminen nyt johtaisi uuteen nähtävillepanoon ja niin suureen viiveeseen, että se sotkisi ratikan … Jatka artikkeliin Kaupunkiympäristön lautakunta 18.1.2022

Kaupunkiympäristölautakunta 11.1.2022

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 11.1.2022 | 0 kommenttia

Vuoden ensimmäinen kokous ja vähän kevyempi lista. Kiinnostavana kaavana Hekan purkavan saneerauksen kohde Aarteenetsijäntiellä Mellunmäessä. Kolmikerroksiset huonokuntoiset Hekan vuokra-asunnot puretaan, tilalle rakennetaan sama määrä vuokra-asuntoja ja lisäksi muita hallintamuotoja, mikä monipuolistaa alueen asuntokantaa. Viereiseen Aarrepuistoon ei kosketa, paitsi yksi polku vähän siirtyy, koska viemäri uusitaan sen alla. Uudet talot ovat 5-8-kerroksisisa ja tehdään puusta. Hiilijalanjäljen … Jatka artikkeliin Kaupunkiympäristölautakunta 11.1.2022