Otso Kivekäs #806

Ehdolla Helsingin pormestariksi!

Olen ehdolla, koska haluan kääntää luonnon heikkenemisen vahvistumiseksi. Koska haluan että lapset voivat kulkea turvallisesti kouluun ja että vanhukset pystyvät liikkumaan vaikka ulkona sataa lunta. Koska haluan Helsingin olevan elävä, hauska ja elinvoimainen kaupunki!

Helsinki on hyvä kaupunki, mutta voimme yhdessä tehdä siitä vielä paremman! Kaupungin jossa niin nykyiset kuin tulevatkin helsinkiläiset haluavat asua. Meillä on valoisa tulevaisuus, jos päätämme yhdessä rakentaa sen.

Minulla on visio, millainen Helsingin pitäisi olla. Vihreä, elinvoimainen ja kaikille kaupunkilaisille hyvä. Uskon että moni täällä jakaa visioni. 12 vuotta valtuustossa on myös opettanut minulle, miten visioista tehdään totta.

Siksi olen ehdolla Helsingin pormestariksi.

Olen kolmen lapsen isä Helsingin Kumpulasta. Työkseni vien eteenpäin digitalisaatiota eri organisaatioissa. Kaupunginvaltuustossa toimin kolmatta kautta. Olen kaupunkiympäristölautakunnan sekä työllisyyspalveluliikelaitoksen johtkunnan jäsen. Aiemmin olen mm. johtanut Helsingin kaupunginvaltuustoa, Pyöräliittoa sekä Tieteen ja teknologian Vihreitä.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri tietojenkäsittelytieteestä, Helsingin yliopistolta. Tutkintoon mahtui kaikenlaista tieteentutkimuksesta ja sosiaalipsykologiasta matematiikkaan ja tilastotieteeseen.

Politiikan, työn ja perhe-elämän jälkeen aikaa harrastuksille jää vähän vähemmän. Keväisin usein korjailen vanhaa purjevenettä ja heinäkuun vietämme vesillä. Lisäksi luen sen minkä ehdin, ja ajan pyörällä ympäri kaupunkia.

Blogin uusimmat

Äänestä avointa!

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 17.10.2012 | 8 kommenttia

Levittämällä tätä tekstiä sitoudun äänestämään kuntavaaleissa 2012 ehdokasta, joka on ilmoittanut vaalirahoituksensa ennen vaaleja. Kehotan kaikkia lukijoita samaan. Vaalirahoituslain mukaan kuntavaaliehdokkailla on mahdollisuus ilmoittaa vaalibudjettinsa ja merkittävät tukijansa jo ennen vaaleja. Pakollista se ei kuitenkaan ole. Ennakkoäänestyksen alkaessa aamulla 17.10. tähän mahdollisuuteen oli tarttunut 2291 ehdokasta. Ilmoituksia selaamalla huomaa nopeasti, että useimmilla ei ole mitään … Jatka artikkeliin Äänestä avointa!

Seuraavat 400 000 helsinkiläistä

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 10.10.2012 | 2 kommenttia

Pamflettimme ”Seuraavat 400 000 helsinkiläistä” on nyt julkaistu! Paperilla kirjan saa 5 eurolla esimerkiksi minulta (jahka se ehtii tulla painosta) tai 10 eurolla Soininvaaralta tilaamalla. Kirja löytyy sähköisessä muodossa tästä. Sähköisen version lukijoilta pyydetään vapaaehtoista, esimerkiksi 5 euron, maksua. Maksaa voi tehdä lahjoituksena tilille FI44 1200 3500 3052 14 Tekijöinä siis allekirjoittanut, Mikko Särelä, Osmo … Jatka artikkeliin Seuraavat 400 000 helsinkiläistä

Vuosi lautakunnassa (välitilinpäätös)

Kirjoittajalta Otso Kivekäs | 7.10.2012 | 0 kommenttia

Tällä viikolla tuli täyteen vuosi siitä kun aloitin Helsingin yleisten töiden lautakunnan (YTLK) jäsenenä. Kausi jatkuu vielä vuoden loppuun, mutta nyt 368 päivää ja 43 kokousta myöhemmin on hyvä hetki tehdä välitarkastelu, mitä olen saanut aikaan. Kannattiko käyttää kaikki tiistai-illat kokoushuoneessa istumiseen? Lautakuntakauden aluksi asetin projektille kolme tavoitetta: Autopaikkasuunnittelun selkeyttäminen ja pysäköintikysymykset yleisesti Rakennusviraston tuominen … Jatka artikkeliin Vuosi lautakunnassa (välitilinpäätös)